Me kirjastoihmiset tapaamme hokea, että syy siihen miksei kirjastoissa voi olla e-aineistoja, on Suomen tekijänoikeuslaki. Osaatko sanoa tarkalleen mikä kohta kyseisestä laista? Periaatteessa oikean vastauksen pitäisi tulla meiltä kuin apteekin hyllyltä.
Lisää tarvittaessa muita vastauksia jos löydät laista oikean kohdan. Kysely myös Facebookissa.
Tämä kirjoitus käsittelee ATK:ta. Uskon että automaattisella tietojen käsittelyllä olisi kirjastoille annettavaa. Olen kaavaillut jotain menetelmää visualisoida kirjastokokoelmia. Olen onnistunut keräämään aiheesta muutaman datasetin, mutta varsinainen työ on jäänyt tekemättä, uloslukien analyysi Helsingin kaupunginkirjaston aihepakettien ajallisesta kattavuudesta. Sitäpaitsi en tiedä tilastoanalyysistä yhtikäs mitään. Mutta pyrkimyksenäni on ollut todistaa, että sitä voidaan tehdä heti kun haluamme.
Minusta tällainen on tärkeää.
Tänään jostain syystä innostuin, ja laadin kuvatukset kahden suunnilleen saman kokoisen Varsinais-Suomalaisen yleisen kirjaston kokoelmien luokkien jakautumisesta.
Erään kirjaston kokoelman luokkajakauma
Suurimmat luokat ovat
Erään toisen kirjaston kokoelman luokkajakauma
Toisen kirjaston kokoelma näyttää tältä, ja suurimmat luokat ovat
Näistä on leikattu pois kaikki luokat, joissa on alle 100 tietuetta. Voisi olla hyödyllisempää rajoittaa esim. luokan syvyyden perusteella vaikkapa pääluokkiin tai yhteen desimaaliin. Huomaa, että tässä olevien kuvajaisten värit eivät korreloi toistensa kanssa, vaikka vertailua ajatellen se olisi erittäin mukavaa. Lisäksi pikaisesti laatimani kuvajaiset ovat karseita lukea (voit kuitenkin avata kuvat isompina niitä klikkaamalla) ja ohjelmakoodissakin olisi paljon kehitettävää… itse asiassa laatimani ohjelma on erittäin karu, eikä edes piirrä noita kaavioita automaattisesti vaan tein ne itse taulukkolaskentaohjelmassa. Mutta kaavioiden tekeminen ohjelmallisesti ei todellakaan ole mikään ongelma. Niitä voisi laatia esim. GC-ohjelmointikirjastoa (ilmainen ja avointa lähdekoodia) tai gnuplotia (ilmainen ja avointa lähdekoodia) käyttäen. Molempiin löytyy tietenkin Perl-rajapinta (ilmaisia ja avointa lähdekoodia).
Käyttäjäystävällisyyden vuoksi nuo yleisen kymmenluokituksen (YKL) numeeriset kentät voisi suoraan automaattisesti muuntaa luokkien nimiksi; se onnistuisi ykl.kirjastot.fi -palvelua käyttäen. Kuvioiden tuijottelu olisi hauskempaa.
Käytin tähän MARC-siirtomuodossa olevia tietokantadumppeja, ensimmäisessä on noin 200 000 tietuetta ja toisessa 280 000. Molemmat sisältävät osakohteet. Poimin kummastakin dataläjästä 054‡a -kentät ja laskin eri arvojen määrät. Tuon datan käsittelyyn menee pieneltä, kohta pari vuotta vanhalta miniläppäriltäni noin 15 minuuttia yhteensä.
Mitä näistä voidaan päätellä? Ei ehkä mitään. Mutta ehkä jotain. Ainakin voidaan päätellä se (no tämänhän kaikki jo varmasti tietävätkin), että kokoelmanhallinnan työkaluja voi kehittää itse helposti ja ilmaiseksi. Ideoita ja työkaluja riittää niin paljon kuin haluaa. Lisäksi voidaan päätellä, että luetteloinnin on oltava hyvää, jotta tässä — tai tiedonhaussa yleensäkään on mitään järkeä. Mutta senkin me tiedämme jo erittäin hyvin.
Tuollaiset kuvajaiset voitaisi hyvin helposti (=automaattisesti ja halvalla) tehdä viikottain jokaiselle suomalaiselle kirjastolle. Ajan oloon nähtäisi miten kokoelmat ovat eläneet. Todella hyödyllistä olisi tehdä rinnalle vastaava analyysi asiakkaiden tekemistä lainoista ja katsoa miten ne korreloivat kirjaston kokoelmien kanssa.
Meillä on ollut kaikki tähän tarvittavat työkalut ilmaiseksi saatavilla vuosikausia. Vuosikymmeniä jopa! Itse käytin tällä kertaa Perliä (ilmainen ja avointa lähdekoodia), MARC::Record -moduulia (ilmainen ja avointa lähdekoodia), OpenOffice Calcia (ilmainen ja avointa lähdekoodia), Gimpiä (ilmainen ja avointa lähdekoodia), geditiä (ilmainen ja avointa lähdekoodia) sekä GNU/Linuxiin (ilmainen ja avointa lähdekoodia) perustuvaa Ubuntua (ilmainen ja avointa lähdekoodia). Koneelliseen käsittelyyn kehitetty MARC-luettelointiformaatti meillä on ollut olemassa 1960-luvulta.
Tätä ominaisutta et muuten löydä Axiell Aurora tai Innovative Millenium -järjestelmistä.
[edit 02.01.2011 katso myös Anna-Liisan Kirjasto-kaapelilla aloittama Tilastot kokoelmien hoidon tukena (credit: mace)]
Pussituslinjasto rullaa
Kirjoittelin Kirjastot.fi:n musiikkikirjastopalstalle seuraavanlaisen kutsun:
Kirjasto 10:n pussitusrumba menossa, tervetuloa tutustumaan
Helsingin kaupunginkirjaston Kirjasto 10 vaihtaa veke kaikki CD-kotelonsa. Homma on ollut vireillä jo jonkin aikaa, ja mallia on haettu ulkomailta asti. Perinteisten jewelcasejen sijasta erityisiä pusseja (tai “taskuja”, riippuen siitä kenen kanssa puhuu) on käytössä esim. Tanskassa.
Kirjoitin blogiini kesäkuussa kun suunnittelu oli vielä meneillään. Hanke on nyt siinä vaiheessa, että varsinainen pussitus on meneillään. Valmista pitäisi tulla alkusyksyn aikana, ehkä jo syyskuun alkupuolella. Kirjasto on auki, mutta varsinainen sali ja aineisto ovat asiakkaiden ulottumattomissa työn ajan. RFID:hen ei muuten tässä vaiheessa Kirjasto 10:ssä siirrytä.
Pussitusprosessi on siis täydessä vauhdissa, ja tuotantolinja pyörii Kirjasto 10:n omissa tiloissa Helsingin pääpostitalossa. Alkuvaiheessa hommaa tehtiin pääkirjastossa Pasilassa. Olen näpsinyt jotain valokuvia, niitä löytyy netistä.
Tulkaapa kollegat ihmeessä tutustumaan prosessiin. CD-hyllyt ovat tulossa Kirjasto 10:een ensi viikolla. Niihin, pussitettuun aineistoon sekä uutuuksien arkipussitukseen voi toki tutustua myöhemminkin, mutta nyt on tilaisuus nähdä läheltä tämä savotta ja logistiikkaan, kokoelmanhallintaan, työnohjaukseen, henkilöstöhallintoon, asiakasviestintään ja dokumentointiin liittyvät asiat ovat nyt meillä hyvässä muistissa. Kokemusta saadaan eteenpäin jos teillä muilla on intressiä tulla prosessia katsomaan.
Täällä Kirjasto 10:ssä voi olla yhteydessä esim. Tero Nummelaan sähköpostitse (
tero.nummela-AT-hel.fi) tai soitella puhelimella 09 310 85000.
HelMet
Labs.kirjastot.fi
HelMet -kirjastot (eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen kaupunginkirjastot) tekivät kansallisen Labs.kirjastot.fi -hankkeen johdolla pelinavauksen kirjastojen avoimeen bibliografiseen dataan kesäkuun alussa. Tiedoitteen julkaisi Labs 07.06.2010 ja asia huomioitiin välittömästi mm. Tietoviikossa ja Suomen kirjastoseuran uutisissa. Lisäksi siitä kirjoitti Julkinen data–johdatus tietovarantojen avaamiseen -oppaan (Liikenne- ja viestintäministeriö, 2010, ISBN 978-952-243-145-5, verkkojulkaisu ISBN 978-952-243-146-2) laatija Antti Poikola blogissaan sekä Tampereen kaupunginkirjaston ansioitunut verkkokirjoittelija Petri Tonteri Sorvipenkki-blogissaan.
Asiasta tiedotettiin myös kirjastoalan yhteisellä, Kirjastot.fi:n piirissä toimivalla Verkko-foorumilla ja siellä keskustelu lähtikin nopeasti käyntiin. Hurraa -huutoja kuultiin muutama, mutta purematta eivät ainakaan kaikki kirjastolaiset tällaista niele. Heikki Poroilan tekijänoikeuksiin liittyvän huomion jälkeen (siitä lisää alla), kritiikkiä kohdistettiin julkaisun sanavalintoja kohtaan koska vain Helsingin kaupunginkirjasto ja Labs mainittiin tiedotteessa sekä sitä seuranneessa uutisoinnissa. Espoo, Vantaa ja Kauniainen ilmeisesti kokivat jääneensä huomiossa paitsioon, ainakin joidenkin niissä toimivien ammattilaisten mielestä. Opetus: kuntayhteistyö on herkkää. Sinänsä olen onnellinen että “kapitalistien persettä nuolevaa innovaatiohuuhaata!!” -nurina ilmeni vasta “meidät pitää mainita myös!!” -nurinan jälkeen.
Kirjastoalan keskustelua seuratessa on muuten hyvä muistaa keskustelujen erittäin huono edustavuus; tuolla Verkko-foorumilla tätä käsittelevään keskusteluun on osallistunut alle 10 ihmistä, Suomessa on 10 000 kirjastoammattilaista, joista puolet yleisissä kirjastoissa ja HelMet-kirjastoissa meitä on jotain viitisen sataa. Päättäjiä on monesti turha toivoa näissä keskusteluissa tapaavansa, edes virastojen omia päättäjiä. Toivottavasti kuitenkin ovat edes lukeneet verkossa käytävää keskustelua. ELY-keskuksista sentään kuuluu toisinaan. Haluaisin kuitenkin tässä julkisesti ilmaista kiitokseni ja kunnianosoitukseni kaikille niille, jotka ovat tähän keskusteluun osallistuneet. Ilman teitä maailma olisi paha paikka. You know who you are! <3
Projektinhallintaa tyyliin Labs.kirjastot.fi
No niin seuraava, mielestäni merkittävä tapaukseen liittyvä kritiikki käsitteli asiasta päättämistä. Keskustelua ei kuulemma ole ollut. Tämä tietenkin riippuu kenen kanssa yleensäkin on tekemisissä, mutta asiaa puitiin korkeimmassa päättävässä elimessä eli HelMet-johtoryhmässä asiantuntijoiden avulla käsittääkseni noin vuosi ja alan tapahtumissa pidempään. Labsin piirissä tätä on käsitelty joka viikko. Lisäksi Kirjastolehdessä on ollut aiheesta Seppo Verhon artikkeli Kirjastotieto vapaaksi? joka kertoo ymmärrettävästi missä hommassa on kyse. Tietenkin kirjastoalaa yleisemmällä tasolla asiaa on käsitelty vaikka kuinka paljon sekä Suomessa että ulkomailla. Juu, asiaa ei ole puitu ollenkaan niin paljon kuin joitain muita alan puheenaiheita, mutta ei Labs tätä nyt ihan hatustaan ole vetäissyt koko hanketta.
Esiin nousivat luonnollisesti myös tekijänoikeudet. Itse asiassa useampaan kertaan kuin yhdesti. Yksi asia on se, muodostuuko luetteloivalle taholle tekijänoikeuksia bibliografisia metatietoja tuottaessa. Katso pohjalle Kirjastot.fi:n Tekijänoikeudet-foorumin keskustelut Luettelointitietojen tekijänoikeudet huhtikuulta 2009 sekä Kirjastotiedon tekijänoikeudesta joulukuulta 2009 (joka viittaa tuohon yllä mainitsemaani Sepon Kirjastotieto vapaaksi? -artikkeliin).
Vaikka kirjasto onkin julkaisujen metadatan paras ja erinomaisin hallitsija ja käsittelijä, niin käytännössä suuri osa luettelointidatasta oikeasti tehdään muualla kuin kirjastoissa. Suomessa yleiset kirjastot ostavat luettelointitietueita BTJ:ltä, entiseltä Suomen kirjastoseurasta irrotetulta Kirjastopalvelulta. Ulkomaisilta kollegoilta jos kysyy luetteloinnista, nousevat kulmakarvat helposti: “luetteloida? Miksi me luetteloisimme itse? Mehän olemme kirjastoammattilaisia!” Katso tästä aiheesta Judy Lutherin NISOlle ja OCLC:lle laatima white paper Streamlining Book Metadata Workflow (1.5MB PDF). BTJ erittäin tärkeän luettelointipanoksen lisäksi kirjastot vaihtavat luettelointietoja myös keskenään, erityisen tärkeä kansallinen tietokanta on yliopistokirjastojen yhteinen Linda. Tekijänoikeuksiin liittyy paljon epävarmuutta ja kykenemättömyyttä hankkia tietoa päätöksenteon tueksi. Niin tai näin, yleinen kanta on ettei yksittäisiä, määrämuotoista luettelointitietueita voida käsittää teokseksi; sitä ei tämän tulkinnan mukaan siis suojaa tekijänoikeus, kuten se ei suojaa ponia, juoksemista tai kausaatiotakaan.
(välihuomio: onkohan sattumaa että kun kuuntelen Behemothia ja googlaan “tekijänoikeus”, saan tasan 666 000 osumaa 
Sen sijaan kokonaisuus ajatellaan olevan suojattu Tekijänoikeuslain tietokantapykälän 49§ mukaan ja sen oikeudet kuuluvat työnantajalle (Tekijänoikeuslaki 40§ 3. mometti). Toissapäivänä 23.06.2010 BTJ julkaisi tätä asiaa huomattavasti valottavan tiedoitteen BTJ mukaan HelMetin avoimen datan hankkeeseen. En vielä tiedä mitä tästä pitäisi oikeastaan ajatella, mutta BTJ:n kanssa on sovittu puolen vuoden karenssiaika avoimelle julkaisulle. Tällä BTJ voi suojata omaa markkina-asemaansa ja toisaalta pysytellä mukana kirjastoalaakin ravistelevassa vapaus- ja avoimuusliikehdinnässä.
Kolmas toistaiseksi esiin noussut ja relevanttina pitämäni kritiikki Open Dataa ja HelMetin datan avauspyrkimystä kohtaan koskee kirjaston monopolia tämän metadatan tarjoajana yhteiskunnalle. Todellisuudessa uskon että BTJ voi oikein mielellään myydä luettelointitietueita muillekin toimijoille kuin kirjastoille. Lisäksi HelMet-tietokannan voi kyllä lupaa kysymättä kopioida itselleen joko osittain tai kokonaisuudessaan ilman että kirjasto erityisesti tarjoaa sitä ladattavaksi. Voin näyttää miten se tapahtuu tai katso esimerkki niin tekemisestä postauksessani Analyysi Helsingin kaupunginkirjaston aihepakettien ajallisesta kattavuudesta.
Julkinen data–Opas tietovarantojen avaamiseen
En tässä nyt halua käydä toistelemaan yleisiä Open Data -argumentteja julkishallinnon palvelutuotannon roolista nimenomaan mahdollistajana, datalukutaidon opettamisesta, siitä että datan arvo lisääntyy käytössä eikä vähene, innovaatiopolitiikasta tai kysymystä ovatko kirjaston asiakkaita vain yksityishenkilöt vai koko yhteiskuntaa tai siitä onko kirjasto itse oikeasti kykenevä kehittämään datan käsittelyä vai voisiko tuolla ulkona olla joku, jolla voisi olla jotain ideoita, taitoja tai muita resursseja joita meillä ei itsellämme ole, järjestelmätoimittajien monopolista julkishallinnon toimintojen kehittäjinä. Näitä argumentteja löydät Julkinen data -oppaasta (toivon että tämä kirjastolaisten käymä keskustelu on hyödyllistä myös muille avointa dataa harkitseville toimijoille ja että muut voivat oppia tästä jotain). Jätän myös sekä GATS-sopimuksen että egalitaristisen liberalistisen yhteiskuntafilosofian pois tästä kirjoituksesta. Myöskään sitä, tarvitseeko yleisen kirjaston ylipäätään olla linjassa demokraattisen poliittisen järjestelmän kanssa ei käsitellä tässä postauksessa.
Neljänneksi, huoli tietokannan eheydestä ja kontrollista on myös noussut esiin, mutta uskon että niiltä osin kyseessä on lähinnä väärinkäsitys. Ei ilmeisesti ole riittävän selvästi ilmaistu kirjastolaisille, että datan avaaminen tuottaa kopioita HelMet-tietokannasta, eivätkä niihin tehdyt muutokset heijastu takaisin kirjaston omaan tietokantaan tai HelMet.fi -palveluun. Kirjastoilla on näillä näkymin itseasiassa erittäin rajalliset mahdollisuudet hyötyä muiden toimijoiden tekemistä muutoksista kyseiseen tietokantaan, valitettavasti :\
Tässä esimerkki kirjastojen käyttämästä MARC-muotoisesta luettelointitietueesta:
LEADER 00000nam 2200000 4500
001 9517680422
005 20021115040347.0
008 990215s1999 xx fin
020 951-768-042-2 (sid.)
041 1 fin|h(eng)
080 32
080 1
084 11.3
100 1 Hobbes, Thomas
245 10 Leviathan, eli, Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan
aines, muoto ja valta /|cThomas Hobbes ; suomentanut Tuomo
Aho
260 Tampere 
bVastapaino, |c1999
300 592 s. bkuv. ;|c22 cm
546 suomi
574 T.Karppanen|b9902HELAIK
575 |b9905espaik
577 |b0005vanaik
588 321
589 11.3
590 11.3
599 KIRJA / BOK
650 4 yhteiskuntafilosofia
650 4 valtiofilosofia
650 4 valta
650 4 kirkko
700 1 Aho, Tuomo.
740 0 Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja
valta
765 0 |tLeviathan or the matter, forme and power of a
commonwealth ecclesiasticall and civill, 1651
913 00 HOBLEKJ99000
Nyt julkaistussa HelMet-tietokannan -dumpissa tietueet ovat MARCin XML-muodossa (MARCXML) ja äskeinen näyttää tältä:
<record>
<leader>01070nam 2200361 4500</leader>
<controlfield tag="001">9517680422</controlfield>
<controlfield tag="005">20021115040347.0</controlfield>
<controlfield tag="008">990215s1999 xx fin </controlfield>
<datafield tag="020" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">951-768-042-2 (sid.)</subfield>
</datafield>
<datafield tag="035" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">(FI-HELMET)b1297761</subfield>
</datafield>
<datafield tag="041" ind1="1" ind2=" ">
<subfield code="a">fin</subfield>
<subfield code="h">(eng)</subfield>
</datafield>
<datafield tag="080" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">32</subfield>
</datafield>
<datafield tag="080" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">1</subfield>
</datafield>
<datafield tag="084" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">11.3</subfield>
</datafield>
<datafield tag="100" ind1="1" ind2=" ">
<subfield code="a">Hobbes, Thomas</subfield>
</datafield>
<datafield tag="245" ind1="1" ind2="0">
<subfield code="a">Leviathan, eli, Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta /</subfield>
<subfield code="c">Thomas Hobbes ; suomentanut Tuomo Aho</subfield>
</datafield>
<datafield tag="260" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">Tampere :</subfield>
<subfield code="b">Vastapaino, </subfield>
<subfield code="c">1999</subfield>
</datafield>
<datafield tag="300" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">592 s. :</subfield>
<subfield code="b">kuv. ;</subfield>
<subfield code="c">22 cm</subfield>
</datafield>
<datafield tag="546" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">suomi</subfield>
</datafield>
<datafield tag="574" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">T.Karppanen</subfield>
<subfield code="b">9902HELAIK</subfield>
</datafield>
<datafield tag="575" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="b">9905espaik</subfield>
</datafield>
<datafield tag="577" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="b">0005vanaik</subfield>
</datafield>
<datafield tag="588" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">321</subfield>
</datafield>
<datafield tag="589" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">11.3</subfield>
</datafield>
<datafield tag="590" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">11.3</subfield>
</datafield>
<datafield tag="599" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">KIRJA / BOK</subfield>
</datafield>
<datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
<subfield code="a">yhteiskuntafilosofia</subfield>
</datafield>
<datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
<subfield code="a">valtiofilosofia</subfield>
</datafield>
<datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
<subfield code="a">valta</subfield>
</datafield>
<datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
<subfield code="a">kirkko</subfield>
</datafield>
<datafield tag="700" ind1="1" ind2=" ">
<subfield code="a">Aho, Tuomo.</subfield>
</datafield>
<datafield tag="740" ind1="0" ind2=" ">
<subfield code="a">Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta</subfield>
</datafield>
<datafield tag="765" ind1="0" ind2=" ">
<subfield code="t">Leviathan or the matter, forme and power of a commonwealth ecclesiasticall and civill, 1651</subfield>
</datafield>
<datafield tag="913" ind1="0" ind2="0">
<subfield code="a">HOBLEKJ99000</subfield>
</datafield>
</record>
MARC on ilmaisuvoimainen, muttei todellakaan kovin nykyaikainen datamuoto. Ongelma on muun muassa se, ettei se ilman käytössä ollutta luettelointisäännöstä todella sitoudu muuhun maailmaan. Esim. se, että ylläolevassa tietueessa on asiasanat (kentissä 650‡a) yhteiskuntafilosofia, valtiofilosofia, valta sekä kirkko ei auta yhtään, ellei tiedossa ole sitä, mitä asiasanastoa tai ontologiaa käytetään, missä se sijaitsee ja miten sitä käytetään. Lisäksi tekijänä on mukamas Hobbes, Thomas mutta tämä ei ole viittaus henkilöön, vaan tietokoneen kannalta täysin merkityksetön merkkijono. Toisinaan toistellaan mantraa “context is king”. Kirjastodataa käsitellessä se on syytä esittää muodossa “context is lost”.
Linked Open Data (CC, Richard Cyganiak+Anja Jentzsch)
MARCia ja MARCXML:ää voidaan kuitenkin koneellisesti leipoa, tavoitteena vaikkapa Open Linded Data tai tilastoanalyysi kirjaston tarjoamasta aineistosta. Tiedän että parillakin eri taholla on paraikaa pyrkimyksiä HelMetin datan muokkaamiseen juuri tähän suuntaan. Tätä ja avointa kirjastodataa yleensäkin käsiteltiin ELAG 2010-konferenssissa Helsingissä samaan aikaan kun HelMetin avaaminen tapahtui. HelMetissä käytössä oleva Innovative Millenium kirjastojärjestelmä ei todellakaan mahdollista mitään tällaista, mutta tiedon irroittaminen kirjastojärjestelmästä avaa aivan erilaiset mahdollisuudet käsitellä dataa halutulla tavalla.
Hyvältä näyttää, eli jatketaan! Kirjastot.fi:n Labs sekä HelMet avasivat pelin. Seuraavaksi haastan Kansalliskirjaston ylläpitämän kansallisbibliografian Fennican mukaan Open Data -liikkeeseen.
Tarroja tarroja
Kirjasto 10 vaihtaa kesän aikana kaikki (kyllä, luit oikein) cd-levyt perinteisistä jewel case -koteloista erityisiin muovitaskuihin. Hommaa riittää. Työtä tehdään koko kesä, syksyllä pitäisi olla valmista. Suurin osa varsinaisesta työstä tehdään Pasilan pääkirjastossa, jonne Kirjasto 10:n cd-aineisto lähetetään osissa.
Ideana on ensinnäkin se, että pusseissa aineisto on “kasvot asiakkaaseen päin”, eli hyllyjä selaava asiakas näkee heti levyn kansikuvan. Aiemmin Kirjasto 10:ssä asiakkaan on pitänyt vetää levy ulos hyllystä nähdäkseen sen. Tämän tietenkin voisi saavuttaa vain hyllyjä vaihtamalla. Muovitaskut säästävät kuitenkin myös noin 50% tilaa, josta onkin kirjastossamme ollut lievästi ilmaisten pulaa; aineisto ei ole mahtunut hyllyihin pitkään aikaan ja on pursuillut sinne tänne ikävän näköisesti ja erittäin epäkäytännöllisesti. Tämän ovat varmaan kaikki vierailleet kollegat panneet merkille.
Pussittamalla tilaongelman pitäisi ratketa ilman että kokoelmaa tarvitsee merkittävästi supistaa (on sitä supistettukin). Vastaavia ratkaisuja olen nähnyt (=valokuvannut) käytössä esimerkiksi Delftin yleisessä kirjastossa DOKissa, Tanskan Silkeborgissa sekä Australian Melbournessa.
Myös ärsyttävästä hajonneiden cd-kotelojen vaihtamisesta toivottavasti päästään eroon, tai ainakin se vähenee.
Oheisessa videossa näkyy kaikki (noh ainakin suurin osa) joka cd:lle tehtävistä toimista. Tietenkään suoranaisesti näin ei pussitusrumbaa tehdä, vaan perustamme tuotantolinjaston jossa toiminnot on jaettu muutamiin osakokonaisuuksiin. Henry Ford olisi meistä ylpeä. Tehtäviä työvaiheita ja tuotantolinjan organisointia on tehty kevään mittaan, tässä muutama foto kun kollegojen kanssa tutkimme pussittamista (slideshow). Tulevaisuudessa Kirjasto 10:n hankittavat uutuudet pussitetaan jo hankinta- ja luettelointiosastolla.
Jotkut erityisesti musiikkikirjastokollegat varmaan nauravat meille kuin hyeenat, mutta katsotaanpa muutaman vuoden päästä onko tämä ollut niin hyödyllistä että vastaavaa tehdään muissakin suomalaisissa kirjastoissa.
Katso myös tiedote Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta.
Laitoin nyt tuubiin maaliskuussa videoimani haastattelun+turinan Helsingin kaupunginkirjaston Urpo Nylanderin kanssa, jossa Upa esittelee muutamia kirjastolle hankittuja e-kirjan lukulaitteita. Laitteet ovat
Lisäksi puhutaan hieman Adobe Digital Editionsista jonka päälle yleisten kirjastojen tarjoama Ellibs -palvelu rakentuu. Kaikki kolme laitetta toimivat ADE:n kanssa, mutteivät valitettavasti ongelmitta.
Helsingin kaupunginkirjasto aloittaa e-kirjojen lainaamisen asiakkaille pikapuolin. Minittäin maanantaina. Laitteita on jo saatavilla Turun ja Espoon kaupunginkirjastoista. Klaava.fi:ssä näkyy olevan ihan kivasti koottu juttuja e-kirjoista ja niiden tilasta Suomessa. Todettakoot tässä muuten samalla, että kirjastojen e-kirjahankkeilla on heikko google-näkyvyys (eli hankkeet eivät ole olemassa) muutoin kuin uutisoinnin tai muun kolmannen osapuolen puolesta. Asiaa voisi varmaan parantaa laatimalla edes jonkinlaiset tietosivut kirjaston sivustolle; asiaa kohtaan on kuitenkin kiinnostusta.
Muita e-kirjoja käsitteleviä kirjoituksiani löydät avainsanalla e-kirja ja kirjasto-kaapelilla on paraikaa menossa kirjastoja ja e-kirjoja käsittelevä keskustelu otsikolla Sähkökirjat keskusteluun.
Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers
Kirjoitin jo tänään tiedonhausta tuskastuneena, tässä vielä toinen katkelma samasta lähteestä, eli Timo Kaitaron artikkelista Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki teoksessa Korkman ja Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja (Gaudeamus, 1998, ISBN 951-662-708-0). Tämä on mielenkiintoinen läjäys esim. ajatellessa Wikipedia neutral point of view -periaatetta, pitäen siis mielessä että Wikipedia ei ole kokoelma jotain vaan, vaan nimenomaan tietosanakirja.
Päivänvaloon ja takaisin maan alle
⋮
Myös Diderot’n ja d’Alembertin kuuluisa tietosanakirja Ensyklopedia (Encyclopédie, 1751–1772) ilmestyi aluksi kuninkaallisen painoluvan turvin. Tämä edellytti tiettyä varovaisuutta, ja niinpä teologisensorien luettavaksi automaattisesti menneet teologiset ja filosofiset artikkelit olivat oikeaoppisia ja neutraaleja. Sen sijaan kritiikki ja epäilyt oli piilotettu viattomammilta vaikuttaviin, vaikkapa kasvi- tai eläintieteellisiin hakusanoihin. Yhdistämällä hakusanoja viittauksin lukijaa opastettiin yhdistämään kritiikki oikeaan osoitteeseen (esim. barbaarisia ihmissyöntirituaaleja kuvailevassa artikkelissa Antropofagia kehotetaan katsomaan hakusanoja Alttari ja Ehtoollinen). Tästä kritiikin ovelasta piilottelusta huolimatta — menetelmä tosin selostettiin avoimesti hakusanassa Encyclopédie — teos joutui vaikeuksiin.
[juttua sorbonnelaisen apotti de Pradesin harhaoppisesta väitöskirjasta …] Kun väitöskirjan skandaalinomaiset väitteet havaittiin, alettiin etsiä syyllisiä siihen, miten näin vaaralliset aatteet olivat päässeet soluttautumaan Sorbonnen teologiseen tiedekuntaan saakka. Jäljet johtivat Ensyklopediaan. Apotti de Prades oli Diderot’n ystävä ja Ensyklopedian hakusanan Varmuus kirjoittaja.
Lopulta Ensyklopedian kaksi ensimmäistä osaa kiellettiin seuraavin sanoin: “Kuningas on havainnut, että näihin kahteen osaan on ujutettu useita ajatuksia, jotka ovat omiaan tuhoamaan kuninkaallisen auktoriteetin, saamaan aikaan itsenäistä ajattelua ja kapinahenkeä, sekä hämärien ja monimielisten termien myötä saamaan aikaan erheitä, tapojen turmelusta, uskonvastaisuutta ja epäuskoa. Hänen Majesteettinsa, joka on aina huolissaan julkisesta rauhasta ja uskonnon kunniasta, katsoo parhaaksi estää auktoriteetillaan seuraukset, joita teoksessa esitetyt vaaralliset ajatukset saattaisivat aiheuttaa.” Ensyklopedistit kuitenkin selvisivät tästä kriisistä voittajina. Heillä oli joitakin korkeassa asemassa olevia ystäviä, ja lisäksi asiaan liittyivät myös taloudelliset edut. Painamisen siirtyminen ulkomaille olisi vienyt voitot muualle.
Helvétiuksen De l’esprit -teoksen aiheuttaman skandaalin myötä viranomaiset huolestuivat uudelleen, ja syylliseksi uusien aatteiden leviämiselle kuviteltiin jälleen ensyklopedistien salaliittoa. Omer Joly de Fleury totesi parlamentissa, että Ensyklopedia oli “materialismin salaliitto uskonnon tuhoamiseksi ja itsenäisen ajattelun inspiroimiseksi ja tapojen turmelukseksi”. Painolupa peruttiin 1759, ja myöhemmin ilmestyneet osat painettiin salaa väärin painopaikkatiedoin.
Ensyklopediaan kirjoittivat artikkeleita kaikki ranskalaiset valistuksen keskeiset edustajat: Rousseau, Voltaire, Montesquieu, d’Holbach ja Diderot, vain tunnetuimpia mainitakseni. Ensyklopedian sisältö voi vaikuttaa vaisulta ja maltilliselta, jos sitä vertaa näiden kirjoittajien ilman painolupaa ilmestyneeseen tuotantoon: esimerkiksi Voltaire ja d’Holbach eivät tietenkään voineet esittää suorasukaista uskontokritiikkiään sen palstoilla. Rousseau kirjoitti musiikkia käsittelevien artikkeleiden lisäksi artikkelin Œconomie politique, jossa hän hahmotteli poliittista teoriaansa. Myös Diderot käsitteli hakuteoksessa poliittisen auktoriteetin luonnetta valistuksen hengessä. Fysiokraatit Quesnay (1694–1774) ja Turgot (1727–1781) esittelivät Ensyklopediassa taloudellisia oppejaan, jotka korostivat maanviljelyksen merkitystä keskeisenä rikkauden lähteenä sekä vaativat vapaan kaupan esteiden poistamista. Diderot kirjoitti filosofisten artikkeleiden lisäksi käsityötaitoja esitteleviä artikkeleita, joissa ilmeni valistuksen kiinnostus käytännöllisesti hyödyllisiin tietoihin ja taitoihin. Lähes kaikkialla teoksen artikkeleissa korostettiin kriittisen asenteen ja järjenkäytön merkitystä.
(vihreät korostukset jonkun aiemman lukijan/lukijoiden tekemiä).
Tällainen tietosanakirja on hypermediateos ja kuten yllä oleva maininta Ehtoollisen viitteistä osoittaa, viite ei ole neutraali maininta, vaan mukana merkityksenmuodostuksessa. Minäkin lisäilen blogissani tai muualla julkaisemiini kirjoituksiin linkkejä Wikipediaan, en Conservapediaan, joka on yhteisöllisesti muodostettava tietosanakirja niille, joiden mielestä Wikipedia edustaa liian liberaaleja arvoja. Hmm, onkohan jossain liberaalia yleistä kirjastoa vankemmalle ja luotettavammalle arvopohjalle perustuva konservasto. Varmasti on, ja niitä Heikki Poroilan Luurangot portinvartijan kaapissa -teos (BTJ, 2007, ISBN 978-951-692-680-6) käsitteleekin.
Olen kirjoittanut tietosanakirjoista ennenkin, sillä ne ovat kiehtovia. Ne pyrkivät olemaan kattava esitys maailmasta, kuten kirjaston aineistokokoelmakin. Lisäksi molemmilla on ketunhäntä kainalossa. Yleiset kirjastot ovat lain takaama ja julkishallinnon järjestämä palvelu, tietosanakirjat sen sijaan eksistoivat markkinavoimien tai ns. kolmannen sektorin alueella. Valistusperinteen mukaisesti sekä tietosanakirjat että kirjastot pyrkivät antamaan ihmisille edellytykset tehdä itse päätöksiä ja muodostaa oma maailmankuvansa. Mediakasvatusta siis, ja kansalaistaitoja (jotka kirjastolaiset mielellään lukevat kuuluvan lukutaidon piiriin), ja muuta sellaista ylevää.
Jos kiinnostaa, niin tuolta blogini arkistosta löytyy aiempi kirjoitukseni valistuksesta ja kirjastoista.
Koukkasin tänään Kansalliskirjastolla, ja siellä on hieno kokoelma vanhoja tietosanakirjoja paraatipaikalla, vanhan osan hienoimmassa salissa. Diderot’n ja d’Alembertinkin ranskankielinen Encyclopédie löytyy sieltä.
Labs.kirjastot.fi:n blogissa on mielenkiintoinen kirjoitus Nook hoitaa myös lainaamisen–ilman kirjastoa. Tulen aina onnelliseksi kun ns. e-aineistoa dumataan; e-aineistot (siis e-kirjat, e-lehdet jne) ovat ne puut, jotka estävät näkemästä metsää. E-aineistot ovat ehkä tarpeellinen, mutta varmasti ohimenevä yhteensopivuustuote elektronisen aineiston ja edellisen paradigman mukaisten tuotanto- ja käsittelykoneistojen (ml. kirjastot) välillä.
Todellista e-julkaisua on internet. Esimerkiksi tämä blogi. Tai sinun blogisi. Tai vaikkapa se valkoisten ylämaanterrierien ystävät ry:n webbisivusto tuolla joissain, keskustelupalstoineen, kuvineen ja äänestyksineen kaikkineen.
Hmm, toisaalta tämänkaltaista argumentointia voidaan käyttää perusteena sille, ettei yleisten kirjastojen edelleenkään kannata millään tavoin reagoida aineistojen muutokseen, vaan pitää pää siellä pensaassa. Tämä ei toki ole tarkoitukseni.
Jos tämä kuulosti tutulta, ei ihme sillä olen valittanut samasta ennenkin. Arvatenkin valitan asiasta myös tulevaisuudessa. Noniin, menkään nyt lukemaan tuo blogikirjoitus.
AVO-kurssin neljännen viikon aiheena ovat tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet. Muut kurssilaiset ovat laatineet jo erinomaisia kirjoituksia aiheesta, katso erityisesti Teron Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä, Lillin todella masentava Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet sekä Matin erinomainen Rikki mennyt laki. Noita tekstejä lukiessa nousee kyllä kyynel silmäkulmaan. Tekijänoikeutta on luonnehdittu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi, mutta eipä hyvältä näytä…
Omassa työssäni törmään tekijänoikeuksiin alinomaan. Osittain se johtuu omasta mielenkiinnostani asiaa kohtaan, mutta tekijänoikeus on oikeastikin kirjastoja merkittävästi käsittelevää lainsäädäntöä ja nousee siis esille toistuvasti, erilaisissa yhteyksissä. Viimeksi tänään juttelin kollegoiden kanssa kirjaston luettelointitietueiden tekijänoikeuksista ja siitä, voimmeko edelleenjaella tietueita, jotka olemme ostaneet oman organisaatiomme ulkopuolelta. Hankimme luettelointitietueita nimittäin esimerkiksi BTJ:ltä ja vaikka täällä Suomessa luettelointi- ja sisällönkuvailutyötä pidetään kirjastojen pyhimpinä tehtävinä, on sen ulkoistaminen muualla tavanomaista. Huhu kertoo, että Ruotsissa on ennakkotapaus siitä että kirjastot ovat joutuneet selvittelemään asiaa toimittajiensa kanssa.
Tämä on erittäin kiusallista, sillä nyt (viimein!!) kirjastoilla tuntuu olevan tahtotilaa lähettää tietueita “tuonne ulos”, kirjastomaailman ulkopuolelle (itse olen tämän syksyn aikana valmistellut ja organisoinut tietueiden siirtoa Euroopan digitaaliseen kirjastoon Europeanaan sekä Kansalliseen Digitaaliseen Kirjastoon). Alan sisällähän on kopioluettelointia tehty jo kauan aikaa. Kopioluettelointia on tehty myös LibraryThingin käyttäjien toimesta, lähdejärjestelmänä on käytetty esim. pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmää HelMetiä. Minusta tässä ei ole mitään väärää, mutta joku voi olla toista mieltä. Asiaa selvitellään, katsotaan miten se etenee.
Erään näkemyksen mukaan luottelointitietueet eivät ylitä teoskynnystä, sillä ne ovat määrämittaisia. Siitä mikä on teos ei kovin paljoa keskustella, vaikka asiaa sivuttiinkin lyhyesti, kun pääministeri Matti Vanhasen tekstariviestittelyä pengottiin julkisuudessa (ja oikeudessa). Teoskynnys on jokatapauksessa sangen matala. Tekijänoikeus muodostuu automaattisesti kun teos julkaistaan, tai “saatetaan yleisön saataville”, kuten tekijänoikeuslaki asian ilmaisee.
Tekijänoikeutta pidetään kirjastoalalla vaikeana asiana, eikä syyttä. Monet toivovat, etteivät itse törmää tekijänoikeuteen tavoin. Tekijänoikeudesta on myös liikkeellä paljon vääriä käsityksiä ja pelkoja. Eikä ihme, on sillä niin paljon peloteltu. Kirjastoammattilaisten olisi kuitenkin erittäin tärkeää tuntea kyseistä lakia sen verran, että pystyy neuvomaan asiakkaille mikä on laillista ja mikä ei. Onneksi kirjastoalan koulutuksessa asiaa käsitellään ainakin jonkin verran.
En vielä ole kuullut hyvää perustelua, miksi tekijänoikeuksien suoja-aikojen pitäisi jatkua ollenkaan tekijän kuoleman jälkeen. Pari kömpelöä yritelmää olen kuullut, irvokkain lienee se, että näillä pitkillä suoja-ajoilla rahoitetaan rahastoja, joilta taiteilijat voivat hakea apurahoja. Jep jep… asian voisi varmaan hoitaa tyylikkäämminkin, jos halua olisi.
Jos tekijänoikeus todella on tietoyhteiskunnan perustuslaki, olisi kohtuullista edellyttää että tämä perustuslaki todella säädettäisi hyvään tietoon nojautuen? Eikö tämä joka tapauksessa ole tietoyhteiskunnan tai yleensäkin rationaalisen politiikan henki? Kuten Matti yllä linkatussa kirjoituksessaan kirjoittaa, pitävät jotkut sivistyneet tahot sopivana suoja-aikana noin 15 vuotta. Nykyään se on pahimmassa tapauksessa 95 vuotta tekijän kuolemasta.
Tilannehan on tosiaan se, että suuri osa koko 1900-luvusta on saavuttamattomissa näiden sairaiden suoja-aikojen johdosta. Tai tältä ainakin näyttäisi, ellei muistaisi kirjastolaitoksen olemassaoloa. Tekijän yksinoikeus päättää yksittäisen teoskappaleen levittämisestä päättyy kun se “saatetaan yleisön saataville”, eikä oikeuksien haltijalla ole oikeutta vaatia kirjan poistoa kirjaston kokoelmista tai muutenkaan vetää markkinoilta. Samoin käytettyjen kirjojen myyntiä ei nykyisen lain mukaan voi kieltää. Vuokraamiseen tosin tarvitsee luvan, tästä onkin Suomessa vireillä juttu kirjojen vuokranvälityspalvelun (huom ei kirjojen vuokrauspalvelun) BookaBookan ja oikeudenhaltijoiden välillä. Tapaus on esimerkki siitä että jyrkät tekijänoikeudet antavat oikeudenhaltijoille aseet sekä itse teosten että omien business-malliensa suojeluun.
Julkaistun kulttuuriperinnön kannalta on kaksi erityisen kiusallista aineistojoukkoa. Toinen ovat teokset, jotka eivät ole yleisesti markkinoilla mutta jotka ovat edelleen tekijänoikeuden alaisia. Käytännössä teokset ovat kaupan hyllyllä tai edes kustantajalta suoraan ostettavissa vain murto-osan siitä ajasta, jonka niiden tekijänoikeussuoja kestää. Niitä ei siis voi ostaa vaikka haluaisi. Toinen kiusallinen joukko ovat ns. orvot teokset, eli teokset, joiden oikeuksien haltijaa ei tiedetä tai ei voida tavoittaa. Varoivaisuusperiaatteen vuoksi niitä ei pidetä saatavilla esim. digitoimalla (paitsi Google Book Search, jolla on paljon rahaa ja paljon lakimiehiä). Orpojen teosten oikeuksien selvittäminen on todella työlästä hommaa, kuulin 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -seminaarissa eurooppalaisilta kollegoilta, että oikeuksien selvittämisen valmistelutyö oli jossain hankkeessa ollut kolme kertaa kalliimpaa kun itse digitointi.
Edelliselle joukolle voisi olla ratkaisuna jonkinlainen menetelmä, jolla oikeudenhaltijoita painostettaisi pitämään tekijänoikeudella suojattuja teoksia markkinoilla. Tarvepainattamisen (print-on-demandin) ja kustantajien suoramyynnin avulla näitä teoksia ei välttämättä tarvitsisi seisottaa kirjakaupoissa viemässä arvokasta hyllytilaa. Voisi olla vaikkapa jonkinlainen progressiivinen haittavero, joka tulisi voimaan kun teosta ei enää saisi avoimilta markkinoilta. Eräänlainen omaisuusvero immateriaalioikeuksille siis. Tai teokset voisivat automaattisesti vapautua tekijänoikeuden piiristä kun niitä ei enää ole kaupasta saatavilla.
Elektronisten aineistoja eivät koske samanlaiset oikeudet kuin painettuja aineistoja, joten kirjastojen aineistonhankinta sillä saralla ei perustu vapauteen, vaan sopimuksiin. Elektronisten aineistojen lisensointi onkin erittäin kuuma peruna kirjastoalalla, erityisesti akateemisissa kirjastoissa jossa niitä käytetään paljon.
Kirjastot toimivat julkaisujen parissa, ja juuri niitähän tekijänoikeudet koskevat.Kulttuuri sinänsä ei muodostu julkaisuista, jotka toki ovat erittäin tärkeinä rakennuspaloina muiden rakennuspalojen joukossa. Sama pätee oppimiseen, opiskeluun ja oppiresursseihin: on muutakin kuin julkaisut. Kuitenkin esim internetissä voidaan miltei kaikki nähdä julkaisuina. Miten on esimerkiksi videostreamin kanssa, sehän ei ole tallenne. Jos lähetän vaikkapa luennolta suoraa videokuvaa internetiin, niin tarkalleenottaen mitä lakia rikon? Varmastikin jollakulla olisi valittamista.
Tekijänikeuksista on aika-ajoin paljonkin puhetta, viimeinen suuri käpinä oli työsuhdeolettamasta, jonka mukaan työsuhteessa tehdyt teokset siirtyisivät oletusarvoisesti työnantajan omaisuudeksi. Nythän näin ei ole. Asiasta voidaan toisin työsopimuksessa, mutta oletusarvoisesti oikeudet ovat tekijällä, eivät tilaajalla. Työsuhdeolettama on suoraan alkuperäisenä tekijänoikeutena pidetyn Annen asetuksen (Statute of Anne, 1709) vastainen. Sehän nimenomaan takasi suojan itse tekijälle. Tekijät protestoivat äänekkäästi olettamaa vastaan.
Tällä kurssilla mietitään avoimuutta ja oppiresursseja. Mitä on avoimuus? Julkaisu on varmasti avoimuutta ja nykyinen (tosin rikkinäinen) tekijänoikeus pyrkii turvaamaan sen, että tekosiaan kannattaa saattaa yleisön saataville menettämättä oikeutta elantoon. Toiset kurssilaiset rohkenevat väittämään, että tekijänoikeus on suorastaan haitta. Itse en menisi aivan näin pitkälle, selvää kuitenkin on että nykyinen tekijänoikeus on sekä hengeltään että kirjaimeltaan huono. Yksi paha ongelma on se, että koko lainsäädäntöprosessi on naurunalaisena ja sen legitimaatio murenee. Ehkä tämä onkin salaliitto, jotta lisensointiin siirtyminen nopeutuisi entisestään.
Omakin organisaationi, eli Helsingin kaupunginkirjasto järjestää opetusta. Kuten koulutuskalenterista selviää, suurin osa asiakkaiden opetuksesta kohdistuu nykyään tietokoneen ja internetin käyttötaitoihin. Opetukseen liittyvää aineistoa löytyy hieman verkosta. Osa materiaalista on vapaasti kopioitavissa, osassa ei ole tätä oikeutta myönnetty. Oletusarvoisestihan kaikki oikeudet pidetetään. Minun ja monen muunkin mielestä julkishallinnon tuotantojen pitäisi olla maksutta koko yhteiskunnan käytettävissä. Näinhän ei nyt ole, pahin tilanne taitaa olla yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa, joissa (yhteiskunnan varoin) tehty tutkimus joudutaan käytännössä lisensoimaan takaisin julkaisijoilta, kovaan hintaan tietenkin.
Vastikään huomattavasti elävöityneellä Kirjastolehden uutisia -palstalla oli juuri juttu otsikolla Digitaalisten pelien julkaisu ja jakelu siirtyy verkkoon ja se kirvoitti minut nyt kirjoittamaan aikanaan mieleen tulleen probleeman, että kun pelien levitys menee verkkoon, ne karkaavat kirjastojen näpeistä. Tarkoitan tässä nyt siis pelejä joka ihan laillisesti levitetään verkon kautta, esim. Microsoftin, Nintendon, Sonyn, Nokian, Applen tai jonkun muun toimijan verkkokaupasta ilman että käyttäjälle koskaan tulee kouriinsa mitään käsissä pidettävää esinettä.
Ja juuri on kauhialla säädöllä saatu kirjastot lainaamaan pelejä. Lainattavana on nyt lähinnä konsolipelejä ja niidenkin lainaaminen on todella lastenkengissä. Pelien edustajien kanssa on (erittäin hitaasti) soviteltu miten se lainaaminen kirjastoista onnistuisi. Nyt se on jossain määrin saatu onnistumaan, ja kirjasto maksaa lainausoikeudesta rahaa. Eli sama systeeemi kuin leffoissa. Kirjoista, äänitteistä tai nuoteista ei tarvitse maksaa, tekijänoikeuslaki takaa että niitä voidaan lainata ilman mitään erityisiä neuvotteluja. Tilanne on vastaava skandinaviassa muuallakin, mutta Tanskassa ja Ruotsissa sopimista on helpottanut se, että pelejä edustaa organisaatio jonka kanssa voi neuvotella keskitetysti. Suomessa on käsittääkseni neuvoteltu nimikekohtaisesti maahantuojien kanssa.
Ensimmäiset 30 vuotta digitaalisia pelejä on jo kirjastojen kannalta menetetty sillä tuotteita ei enää ole saatavilla paitsi käytettyjen pelien markkinoilla joista kirjastot eivät niitä tule hankkimaan. Nyt kun pelit selvästi siirtyvät verkkolevitykseen, pelikulttuuri karkaa kirjastojen ulottumattomiin. Meille tulee jäämään noin 5-7 vuoden levyinen ikkuna pelejä kirjastojen kokoelmiin, ellei jotain keksitä. Kirjastoissa ei tunnu valitettavasti olevan kovin paljoa intoa tähän keksintätyöhön, peleillä nähdään olevan vain välillinen arvo nuorison houkuttelemisksi kirjastoon. Peleillä sinänsä ei ole väliä, nuorilla ja heidän saamisella kirjastoon millä tahansa keinolla on.
Onneksi pelejä voi vuokrata videovuokraamoista. Esim. HubiHubi on hieno palvelu; konsolipelit postitetaan suoraan kotiin, vuokraa maksetaan viikottain ja hinnat ovat todellakin sangen alhaiset.
