Esitelmäni kirjaston bibliografisen datan laadusta sekä laadun arvioinnista ja valvonnasta (ym.)

Tein vuoden 2012 lopulla freelancerina parin kuukauden ajan erittäin hauskaa, opettavaa ja vaativaa ”kuutamokeikkaa” PIKI-kirjastoille bibliografisen datan parissa, ja ilmeisesti sen vuoksi olin kutsuttuna Kansalliskirjaston Kuvailun tiedotuspäivillä 20.-21.3.2013 puhumaan asiasta. Kansalliskirjaston Tarja Mäkisellä sekä minulla oli tunnin osuus otsikolla Näkökulmia laatuun. Itse juttelin luettelointityön ja luettelointidatan suhteesta tietojenkäsittelyyn, ohjelmointiin ja tietohallintoon, laatuajattelusta sekä kirjavista mahdollisuuksista joita meillä kirjastoilla olisi käytettävissämme, ja joiden parissa marras-joulukuussa estottomasti revittelin.

Tapahtuman molemmat päivät on taltioitu, oma osuuteni alkaa ensimmäisen päivän (20.3.) videotallenteen noin kohdasta 2:18:00 ja kestää 25 minuuttia plus keskustelua.

Jos haluat katsella pelkkää esitysgrafiikkaani tuolta tiedotuspäiviltä, se löytyy Prezistä. Aiempi blogipostauksessani maaliskuun 12. päivältä sisältää linkit laatimaani lähdekoodiin, myös työpäiväkirjana käyttämääni projektin- ja asianhallintajärjestelmään sekä myös tekstiksi kirjoittamaani raporttiin.

Lukekaa Petrin katsaus KDK-katsaukseen

Lukekaa Petrin kirjoitus KDK:n asiakasliittymä : missä mennään, millä mennään. Hyvä Kansalliskirjaston Alli-toimisto, lisää tätä kaikkialle ympäri meidän alaa heti nyt tänään.

No nyt Kansalliskirjastokin kyllästyi Primoon

ExLibris Primo

KDK-hanketta luotsaava Kansalliskirjastokin irtautui asiakasliittymäohjelmistosta Primosta. Uutinen on sikäli melkoinen pommi – joskin ihan tervetullut sellainen – että KDK:n käyttöliittymäprojekti pitää kiinni lupauksestaan olla ottamatta käyttöön ohjelmistoa ellei se ole sopiva. Kuulostaa hieman oudolta, mutta tämä liittyy aiempiin päätöksiin jatkaa pilotointia (”pilotointia”) kunnes ohjelmisto vastaa määrityksiä ja tarpeita.

Oma osuuteni tähän on se, että olen ollut täällä Turun kaupunginkirjastolla reilun vuoden, työstämässä Primoa meidän Vaski-kirjastoille (laajennumme, olemme pian 300 000 asiakasta, 20M€ tulot, 45 toimipistettä). Me irtauduimme KDK-asiakasliittymähankkeesta noin kuukausi sitten. KDK-loppuraporttimme on työn alla (älkääkä kysykö miten aiomme asiakasliittymäämme kehittää).

Lukaise Kansalliskirjaston laatima, tänään julkaistu tiedote. Kansalliskirjasto lähtee nyt etsimään muita vaihtoehtoja KDK:n asiakasliittymäksi. Minä, ja monet muutkin tervehdimme mahdollisuutta avoimempaan ratkaisujen etsintään ilomielin. Kiitos Kansalliskirjastolle että yritätte aukoa näitä kiperiä solmuja ja umpikujia joihin tässä melko ilmeisesti on jouduttu sekä Primon, että itse KDK asiakasliittymähankkeen kanssa. On rohkeaa (ja oikein) sanoa ”okei tää feilaa, tehdään jotain muuta”.

Onnea matkaan. May the source be with you.

KDK-projektin virallisen tiedotuksen uutisotsikot kertovat omaa metatarinaansa

Samaan aikaan toisaalla: Tukholman kaupunginkirjaston uudet webbisivut julkaistiin tänään. Kävin Tukholmassa maanantaina tapaamassa asianosaisia tuttaviani siellä. Vakuuttavaa menoa. Scrum -projektinhallintamenetelmällä ohjattu hanke on toteutettu omin voimin Virtuella Enheten -yksikössä, osittain ostotyönä siten, että konsultoivia ohjelmoijia ja suunnittelijoita on pidetty kirjaston omissa toimistotiloissa. Nyt ohjelmointiosaamista rekrytään omaan taloon ja ostopalvelun osuutta vähennetään. Teknologiana on Axiellin BookIT-kirjastojärjestelmä, sen Alma -rajapinta sekä avoimen lähdekoodin Drupal-julkaisujärjestelmä.

Paljon on vettä virrannut… ja vielä on virrattava

Kirjastoverkkopäivät miltei eilen

Kaivelin tuossa arkistojani ja tuli vastaan kolmen ja puolen vuoden takainen raportaasini Kansalliskirjaston kirjastoverkkopäiviltä. Raporttivälineenä minulla oli tuolloin N95 sekä Jaiku (R.I.P.) ja päivien aiheet melko tutun oloisia: pitäisikö sellainen yhteisluettelo perustaa ja jos pitäisi niin millä ohjelmistolla, keskittämisen aiheuttama monopolisoituminen esim. Kansalliskirjastolle, kuntien liian suuri määrä Suomessa, web 2.0, tägit ja tähdittämiset, kirjastojen yhteisölliset verkkopalvelut (hoh-hoijakkaa), KDK-unelma ”kaikkien muistiorganisaatioiden aineistot samassa liittymässä” jne.

Kirjastoverkkopäivä-Kirjastojen verkkopalvelujen tulevaisuuskuvat, Helsingin Yliopisto, Porthania PII.

mace: Yleisökysymys, jonka muistaakseni esitti yliopistokirjastolainen: onko uusien oppimisvälineiden käyttö todistetusti laadukkaampaa oppimista?

Sekä

suviko: En ole it-asiantuntija, mutta mulla on aina menny pikkasen ohi miksi kaupunkien ja yliopistojen kirjastot panee isoja läjiä rahnaa kälyisillä ominaisuuksilla varustettuihin aineistotietokanta/hakuohjelmiin.
Sit yliopistolla joku kehittää itse paremman kälin Helkaan eli Helka Handyn, joka toimii mobiililaitteillakin paljon paremmin. Tätä lisää.

Mace: tuota tulee itsekin toisinaan mietittyä… :\

Tämä siis kolme ja puoli vuotta sitten, 2007. Paljon on vettä virrannut Aura-joessa… ja paljon on vielä virrattava jatkossakin ennenkuin tästä kaikesta tulee yhtikäs mitään.

Turku ja Vaski ovat irtisanoutuneet KDK:n Primosta

KDK

Noniin tätä (ja montaa muutakin asiaa) on haudottu, mutta it’s official: Turun kaupunginkirjasto ja muut Vaski-kirjastot irroittautuvat Kansalliskirjaston luotsaaman KDK-hankkeen asiakasliittymästä Primosta. Katso tiedote KDK-hankkeen sekä Kansalliskirjaston julkaisemana.

Tehtävänhallintatyökalu suljettu (paitsi loppurapsa on vielä jäljellä)

Vilkaisu vuoteen 2011

Vuosi vaihtuu. Katsotaas mitä on tulossa; itkutipaton tammikuu 2011 (pelkästään Facebookissa ilmoittauneita on peräti 454 henkilöä), järjestämämme Cycling for libraries -pyöräilykonferenssi Kööpenhaminasta Berliiniin tapahtuu alkukesästä, hyvin herkulliseksi hankkeeksi osoittautunut KDK tulee käyttöön alkaen yleisten kirjastojen osalta täältä Turusta ja sitten pian laajentuen. Tulevan vuoden aikana  vaihdamme Varsinais-Suomen kirjastokimppamme Vaskin PallasPro -taustajärjestelmän Auroraan ja samalla FinMARC vaihtuu MARC21:een. Näiden järjestelmäuudistusten pistetään pystyyn myös julkaisujärjestelmä, nähtävästi siten että se on tulee OKM:n alaisten kirjastojen käytettäväksi.

Mitäs muuta? Rakenteilla oleva kirjastoalan yhteinen intranetti otetaan käyttöön, yhteisluettelo-hanke etenee ja Kirjasampokin saa ohjelmointirajapintojen lisäksi käyttöliittymän. Europeanan semanttinen tietomalli EDM astuu käyttöön ja e-kirjamarkkinat ehkä lämpenevät täällä Pohjolassakin. Itselläni on muutama koulutus jo sovittuna ja omat digitaalisen kulttuurin tutkimuksen opinnot jatkuvat Turun avoimessa yliopistossa. Toivottavasti pääsen käymään 77. IFLAn WLIC -konferenssissa Puerto Ricossa. Ja tietenkin asuinkaupunkini Turku on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja luminen talvi lupaa sammakkomiesten mukaan kuumaa kesää. Vuoden ensimmäinen päivä on vieläpä caturday.

Kun tuota ylle koottua listaa katsoo, se näyttää saumattomalta. Loistavaa!

KDK:sta kirjoittelen kuulumisia täältä Turusta kohtapuolin. Pahoittelen ettei täältä ole vielä kuulunut julkisesti oikein mitään, vaikka olen ollut jo muutaman kuukauden Turussa. KDK:n on Twitterissä (@kdkhanke) ja asiakasliittymän etenemisestä saa uutisia sen omasta blogista, ottakaapa sekin seurantaan.

En nyt millään keksi kuvitusta tähän kirjoitukseeni joten menkööt ilman. Jos lukijoille tulee mieleen joku hyvä kuvitus, niin laittakaapa kommenttiin.

**** HYVÄÄ UUTTA VUOTTA TYYPIT ****

Minkähänlaista olisi ”ihan oikea kirjastotyö” pelien parissa?

Turussa Edge on urheilulehti

Mukava havainto eilen: Turun kaupunginkirjastossa Edge (huomaa Edgen hauska webbi-osoite) on urheilulehtien joukossa. Siellä budo-, fitness-, ratsastus-, darts- ja purjehduslehtien kanssa samassa hyllyssä.

En ole vähään aikaa kirjoittanut pelaamisesta. Kirjastoja ja tietokonepelejä on hauska miettiä. No ainahan on hauskaa… mutta tämä nyt liittyy siihen, miten kirjastojen ammattilaiset ja asiakkaat mieltävät tietskapelit kulttuurijulkaisujen kentällä. Monet kirjastolaiset puhuvat pelaamisesta kirjastoissa ja näkevät sen hyvänä tapana houkutella nuoria kirjastoon paikanpäälle. Halutaan, että nuoret mieltävät kirjaston olohuoneena. Logiikka noudattelee yleensä porttiteoriaa, eli jos nuoret tottuvat käymään kirjastossa pelaamassa, he jossain vaiheessa jättävät pelit ja siirtyvät laatukirjallisuuteen, mahdollisesti dvd-elokuvien tai fantasiakirjallisuuden kautta.

Tällaisessa käytössä pelit ja kirjastoissa pelaaminen on siis markkinointia ja asiakkuudenhallintaa. Minkälaista olisi tietokonepelien parissa tehtävä oikea kirjastotyö? Kokoelmanhallinta, bibliografia, sisällönkuvailu, kulttuuriperinnön säilyttäminen ja saatavilla pitäminen ja niin edelleen.

Kurkkailin hieman mitä kirjastot sanovat kokoelmiinsa hankkimistaan peleistä pääkaupunkiseudun HelMet- ja varsinais-Suomen Vaski -tietokannoista. Molemmissa konsolipeleille on oma aineistolajinsa. Lisäksi molemmissa näyttää aineisto olevan sekä kuvailtu sekä asiasanoituksen että luokittelun keinoin peleiksi. Ilokseni myös ihan oikeaa sisällönkuvausta löytyi joistain teoksista, nimittäin jokusen tennis- tai jääkiekkopelin asiasanoissa esiintyvät nämä lajit. Tämä on kuitenkin aika vähäistä, asiasanoilla kirjastoammattilaiset ovat lähinnä kuvanneet toistamiseen sitä että kyseessä on (konsoli)peli ja myös mille laitteelle tarkoitettu julkaisu on kyseessä (siis Wii, PS3, Xbox jne). Luokkana on systemaattisesti jokin pelejä käsittelevä luokka. Miksi pelit pitää näin voimallisesti, peräti kolmella eri tavalla (aineistolaji, sisällönkuvailu sekä asiasanoin että luokin) eristää muusta aineistosta? Olisikohan kirjastojen kannalta aivan turmiollista alkaa avaamaan näiden pelien sisältöjä?

Tässä ollaan luetteloinnin peruskysymysten äärellä: onko paras tapa kuvailla vaikkapa Linnan kirja Täällä pohjantähden alla antamalla asiasanoiksi kirjat sekä kirjat : paperi ja sijoittamalla se luokkaan 00 – Kirja-ala. Pitäisiköhän tästä laatia jotain ohjeistusta? Jos kollegani Kansalliskirjastolla luette tätä blogia, niin tiedätte kyllä mistä minut saa kiinni. Digitaaliset pelit kyllä jaetaan ihan yleisesti muutamiin luokkiin, kuten shmoopit, RPG:t, MMORPGt, FPS:t, RTS:t, seikkailupelit, urheilupelit, rallipelit. Näistä pitäisi hahmotella jonninlainen ontologia.

Noniin. Entäs se kuuluisa ”pitkä häntä”? Kirjastohan tarjoaa ihmisille omakohtaisen pääsyn kulttuurin syviin kerroksiin. Minkälaista kokoelmapolitiikkaa ajamme pelien suhteen? Nolla-listat vai säilötäänkö merkittäviä teoksia? Digitaalisista peleistähän on menetetty jo noin 30 vuotta tietoyhteiskunnan kulttuurihistoriaa, eli takautuville hankinnoille olisi totta tosiaan tarvetta.

Kirjastoammattilaiset pitävät kiusallisena sitä, etteivät todellisuudessa ollenkaan pysty tutustumaan kirjalliseen aineistoon joka asiakkaiden käyttöön on hankittu (ei rakkaat ei-kirjastoammatilliset ystäväiseni, joille voi olla yllätys että me emme todellakaan ole lukeneet kirjaston kirjoja). Päteekö sama peleihin? Onko valitettavaa, ettei työaikaan kuulu ensinkään aineistoon tutustumista, eli pelaamista?

Kun vaikkapa kirjallisuudessa viitataan sellaisiin käsitteisiin kuin Tetris, Super Mario, nintendo-sukupolvi (se lukutaidoton uusavuttomien roskasakki (jotka ovat muuten jo valmistuneet kirjastoammattillisista opinnoistaan ja lähettelevät työpaikkahakemuksia ehkä sinullekin)), Pac-Man, Super Stardust, Max Payne, Doom-riippuvuus, Raid Over Moscow, ajanvietepelaaminen, tai Tamagotchi tai nokialainen matopeli. Onko silloin yhteiskunnan käytössä olevista, kaikkein parhaista kulttuurijulkaisujen asiantuntijaorganisaatiosta apua? Ei tosiaan ole!

Ennemmin kannattaa googlailla abandonwarea. Nuo verrattomat abandonware-tyypit ovat sisariamme ja veljiämme. He ovat aitoja kirjastolaisia. Ave amatorem! Morituri te salutant!

EuropeanaLocal -kokouksen videot

Reilu viikko sitten pitämämme EuropeanaLocal -kokouksen videot löytyvät nyt netistä. Valitettavasti Mary Rowlattin (MDR Partners, joka hallinnoi EuropeanaLocalia) keynote-esitelmän videointi meni reisille. Pahoittelen. Teimme kuitenkin Kirjastokaistalle hänestä haastattelun, joka lohduttaa. Haastis tulee toivottavasti ensi viikon aikana.

ja

ja

ja

ja

Videot ovat koottuna tapahtuman video-albumin Vimeoon. Presikset löydät SlideSharesta. Kannattaa tutustua myös Kansalliskirjaston digitointipolitiikka -papruun (PDF).

Osa videoista on tämän blogikirjoituksen julkaistessani salasanan takana, sillä en vielä ole saanut kaikilta yksiselitteistä lupaa videoiden julkaisuun avoimessa verkossa. Kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille on salasana lähetetty sähköpostilla ja poistan salasanarajoituksia sitä mukaa kun saan noita lupia.

Lämmin kiitokseni kaikille puhujille eli päivän avanneelle Maija Berndtsonille, Marylle, Tiinalle ja Arille, omalle tiimillemme Virvalle ja Anna-Marialle sekä tietenkin kaikille paikalle saapuneille kollegoille.

EuropeanaLocal -kokouksen satoa

Innokkaita muistiorganisaatioiden ym. ammattilaisia

Pidimme Helsingin Postitalossa viikko sitten 13.09.2010 EuropeanaLocalin kansallisen kokouksen. Siellä esiteltiin Helsingin kaupungin palvelua, jonka kautta kaikki suomalaiset muistiorganisaatiot (eli kirjastot, arkistot ja museot) saavat toimitettua digitaalisia aineistojaan Euroopan digitaaliseen kirjastoon Europeanaan. Paikalla oli (noin) 25 henkilöä mukavan erilaisista organisaatioista.

Ohjelma oli seuraava:

Yllä on linkit niiden esiintyjien esitysgraffoihin joilta olen saanut luvan presisten julkaisuun. Ne ovat nyt SlideSharessa, yritän saada ne arkistoitua myös Kirjastot.fi:hin jonnekin.

Tapahtuma myös videoitiin, siitä lämmin kiitos Urpo Nylanderille. Laitoin tänään Anna-Marian, Virvan sekä oman osuuteni Vimeoon. Tiina Isonin ja Ari Rouvarin mielenkiintoiset esitykset myös laitan saataville kohtapuolin. Videoihin liittyy lievää ns. säätöä kuten editointia, nettiin lataamista, linkittämistä, metadatan syöttöä ja lupien kyselyä, joitain mainitakseni. Lähetän vielä tänään sähköpostitse kaikille tapahtumaan ilmoittautuneille suorat linkit netissä (toistaiseksi salasanalla suojattuihin) jo oleviin videoihin ja kirjoitan tänne blogiin uuden postauksen kun julkiseen levitykseen tulevat videot ovat valmiita.

Päivittelen myös EuropeanaLocaliin liittyvää KirjastoWiki-sivua kun materiaalin julkaisu etenee.

Varsinaisessa asiassa ei tietenkään pysytty tiukasti, eikä toki ollut tarkoituskaan. Keskustelimme digitoinnista yleensäkin, Kansalliskirjaston digitointiprosesseista, kokoelmanhallinnasta, metadatasta, Europeana Data Modelista, digitointiprojektien hallinnasta, verkkokirjastojen asiakasliittymistä ja sensemmoisesta.

Lisää hyvää kamaa: Diderotin ja d’Alembertin Encyclopédie

Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers

Kirjoitin jo tänään tiedonhausta tuskastuneena, tässä vielä toinen katkelma samasta lähteestä, eli Timo Kaitaron artikkelista Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki teoksessa Korkman ja Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja (Gaudeamus, 1998, ISBN 951-662-708-0). Tämä on mielenkiintoinen läjäys esim. ajatellessa Wikipedia neutral point of view -periaatetta, pitäen siis mielessä että Wikipedia ei ole kokoelma jotain vaan, vaan nimenomaan tietosanakirja.

Päivänvaloon ja takaisin maan alle

Myös Diderot’n ja d’Alembertin kuuluisa tietosanakirja Ensyklopedia (Encyclopédie, 1751–1772) ilmestyi aluksi kuninkaallisen painoluvan turvin. Tämä edellytti tiettyä varovaisuutta, ja niinpä teologisensorien luettavaksi automaattisesti menneet teologiset ja filosofiset artikkelit olivat oikeaoppisia ja neutraaleja. Sen sijaan kritiikki ja epäilyt oli piilotettu viattomammilta vaikuttaviin, vaikkapa kasvi- tai eläintieteellisiin hakusanoihin. Yhdistämällä hakusanoja viittauksin lukijaa opastettiin yhdistämään kritiikki oikeaan osoitteeseen (esim. barbaarisia ihmissyöntirituaaleja kuvailevassa artikkelissa Antropofagia kehotetaan katsomaan hakusanoja Alttari ja Ehtoollinen). Tästä kritiikin ovelasta piilottelusta huolimatta — menetelmä tosin selostettiin avoimesti hakusanassa Encyclopédie — teos joutui vaikeuksiin.

[juttua sorbonnelaisen apotti de Pradesin harhaoppisesta väitöskirjasta …] Kun väitöskirjan skandaalinomaiset väitteet havaittiin, alettiin etsiä syyllisiä siihen, miten näin vaaralliset aatteet olivat päässeet soluttautumaan Sorbonnen teologiseen tiedekuntaan saakka. Jäljet johtivat Ensyklopediaan. Apotti de Prades oli Diderot’n ystävä ja Ensyklopedian hakusanan Varmuus kirjoittaja.

Lopulta Ensyklopedian kaksi ensimmäistä osaa kiellettiin seuraavin sanoin: ”Kuningas on havainnut, että näihin kahteen osaan on ujutettu useita ajatuksia, jotka ovat omiaan tuhoamaan kuninkaallisen auktoriteetin, saamaan aikaan itsenäistä ajattelua ja kapinahenkeä, sekä hämärien ja monimielisten termien myötä saamaan aikaan erheitä, tapojen turmelusta, uskonvastaisuutta ja epäuskoa. Hänen Majesteettinsa, joka on aina huolissaan julkisesta rauhasta ja uskonnon kunniasta, katsoo parhaaksi estää auktoriteetillaan seuraukset, joita teoksessa esitetyt vaaralliset ajatukset saattaisivat aiheuttaa.” Ensyklopedistit kuitenkin selvisivät tästä kriisistä voittajina. Heillä oli joitakin korkeassa asemassa olevia ystäviä, ja lisäksi asiaan liittyivät myös taloudelliset edut. Painamisen siirtyminen ulkomaille olisi vienyt voitot muualle.

Helvétiuksen De l’esprit -teoksen aiheuttaman skandaalin myötä viranomaiset huolestuivat uudelleen, ja syylliseksi uusien aatteiden leviämiselle kuviteltiin jälleen ensyklopedistien salaliittoa. Omer Joly de Fleury totesi parlamentissa, että Ensyklopedia oli ”materialismin salaliitto uskonnon tuhoamiseksi ja itsenäisen ajattelun inspiroimiseksi ja tapojen turmelukseksi”. Painolupa peruttiin 1759, ja myöhemmin ilmestyneet osat painettiin salaa väärin painopaikkatiedoin.

Ensyklopediaan kirjoittivat artikkeleita kaikki ranskalaiset valistuksen keskeiset edustajat: Rousseau, Voltaire, Montesquieu, d’Holbach ja Diderot, vain tunnetuimpia mainitakseni. Ensyklopedian sisältö voi vaikuttaa vaisulta ja maltilliselta, jos sitä vertaa näiden kirjoittajien ilman painolupaa ilmestyneeseen tuotantoon: esimerkiksi Voltaire ja d’Holbach eivät tietenkään voineet esittää suorasukaista uskontokritiikkiään sen palstoilla. Rousseau kirjoitti musiikkia käsittelevien artikkeleiden lisäksi artikkelin Œconomie politique, jossa hän hahmotteli poliittista teoriaansa. Myös Diderot käsitteli hakuteoksessa poliittisen auktoriteetin luonnetta valistuksen hengessä. Fysiokraatit Quesnay (1694–1774) ja Turgot (1727–1781) esittelivät Ensyklopediassa taloudellisia oppejaan, jotka korostivat maanviljelyksen merkitystä keskeisenä rikkauden lähteenä sekä vaativat vapaan kaupan esteiden poistamista. Diderot kirjoitti filosofisten artikkeleiden lisäksi käsityötaitoja esitteleviä artikkeleita, joissa ilmeni valistuksen kiinnostus käytännöllisesti hyödyllisiin tietoihin ja taitoihin. Lähes kaikkialla teoksen artikkeleissa korostettiin kriittisen asenteen ja järjenkäytön merkitystä.

(vihreät korostukset jonkun aiemman lukijan/lukijoiden tekemiä).

Tällainen tietosanakirja on hypermediateos ja kuten yllä oleva maininta Ehtoollisen viitteistä osoittaa, viite ei ole neutraali maininta, vaan mukana merkityksenmuodostuksessa. Minäkin lisäilen blogissani tai muualla julkaisemiini kirjoituksiin linkkejä Wikipediaan, en Conservapediaan, joka on yhteisöllisesti muodostettava tietosanakirja niille, joiden mielestä Wikipedia edustaa liian liberaaleja arvoja. Hmm, onkohan jossain liberaalia yleistä kirjastoa vankemmalle ja luotettavammalle arvopohjalle perustuva konservasto. Varmasti on, ja niitä Heikki Poroilan Luurangot portinvartijan kaapissa -teos (BTJ, 2007, ISBN 978-951-692-680-6) käsitteleekin.

Olen kirjoittanut tietosanakirjoista ennenkin, sillä ne ovat kiehtovia. Ne pyrkivät olemaan kattava esitys maailmasta, kuten kirjaston aineistokokoelmakin. Lisäksi molemmilla on ketunhäntä kainalossa. Yleiset kirjastot ovat lain takaama ja julkishallinnon järjestämä palvelu, tietosanakirjat sen sijaan eksistoivat markkinavoimien tai ns. kolmannen sektorin alueella. Valistusperinteen mukaisesti sekä tietosanakirjat että kirjastot pyrkivät antamaan ihmisille edellytykset tehdä itse päätöksiä ja muodostaa oma maailmankuvansa. Mediakasvatusta siis, ja kansalaistaitoja (jotka kirjastolaiset mielellään lukevat kuuluvan lukutaidon piiriin), ja muuta sellaista ylevää.

Jos kiinnostaa, niin tuolta blogini arkistosta löytyy aiempi kirjoitukseni valistuksesta ja kirjastoista.

Koukkasin tänään Kansalliskirjastolla, ja siellä on hieno kokoelma vanhoja tietosanakirjoja paraatipaikalla, vanhan osan hienoimmassa salissa. Diderot’n ja d’Alembertinkin ranskankielinen Encyclopédie löytyy sieltä.

Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm telkussa

Kai Ekholm

Kai Ekholm

Huono otsikko; mikä se telkku edes on? Telkku on jonkinlainen synkronoitu näytäntö oikeasti netissä olevia videoita. Vähän kuin viisi ja puoli miljoonaa kansalaista päättäisi mennä johonkin yhteen webbiosoitteeseen kello puoli yhdeksän illalla tai jotain. Outo ajatus, eikä varmastikaan kenenkään edun mukainen. Eikä meidän himassa edes ole telkkua.

Asiaan: Kansalliskirjaston johtaja, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm tämänaamuisessa Ykkösen aamu-tv:ssä: Pärjäävätkö kirjastot nettiaikana? Mittaa 13 minsaa. Alun insertti käsittelee Google Book Searchia sekä frankofiilien omia nationalistisia ja protektionistisia hankkeita, ja niistä siirrytään suomalaisiin digitointihankkeisiin. Sen jälkeen käsitellään iPadin innoittamana e-kirjoista. Eli kaikki keskustelunavaukset ovat teknologialähtöisiä ja odotetaan vastausta jonkun (amerikkalaisen) firman aloitteeseen. Muitakin lähtökohtia olisi voinut olla. Ohjelmassa esitetty sotaretoriikka ja väittämä, että Googlen digitointihanke on jotenkin pois kirjastoilta on harhaanjohtavaa. Tätä tämä on. Toivottavasti kaikilla on hyvä medialukutaito.

Kiitos kuitenkin Kaitsulle telkkuesiintymisestä ja panikoinnin ja käsienheiluttelun lieventämisestä positiivisen ja luottavaisen asenteen viestimisellä. Kiitos YLElle ohjelmasta.

Kain uusi kirja Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (BTJ, ISBN 978-951-692-765-0) ilmestyy kohtapuolin. Propsit kirjan nimestä.

Encyclopædia Britannican kirjasto -artikkelista vielä

Encyclopædia Britannica vapaakappaleista v. 1855

Pari päivää sitten kirjoitin 8. laitoksen Encyclopædia Britannican kirjastoja käsittelevästä artikkelista vuodelta 1855. Kävin tänään vielä Kansalliskirjastolla kopioimassa artikkelin alun sekä vapaakappalejärjestelmää käsittelevät osuudet blogini lukijoiden iloksi.

Kuvan yläpuolella on Flickrissä ”all sizes” -nappi, sen takaa löydät suuremman version kuvasta, joka on helposti ruudulta luettavissa. Tarkoitukseni oli hieman säätää valkotasapainoa Flickrin kuvankäsittelytyökalulla Picnicillä parantaakseni luettavuutta ja häivyttääkseni tuota kuvaan jäänyttä käsien ja kameran varjoa, mut en jaksanutkaan.

Kirjoitin aiemmin että vapaakappaleista käytettäisi termiä legal exemption. Tämä oli muistiharha, tulla puhutaan legal/copy exactionista. Exemption tarkoittaa vähennystä (esim. verovähennys), exaction taas vaatimusta. Lievästi värittynyt tuo exaction, kts. esim Googlen määritelmämetahaku. Oxford English Dictionary sanoo:

The action of exacting.

  1. The action of demanding and enforcing payment (of fees, taxes, penalties, etc.); an instance of the same.
    b. The action of enforcing the performance of (a task) or the rendering of (respect, service, obedience, etc.).
  2. The action of demanding or requiring more than is due or customary; an instance of the same; an illegal or exorbitant demand; extortion.
  3. A sum of money which is exacted; an arbitrary and excessive impost.

Vapaakappalelain uusi nimi on laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä. 150 vuotta vanhan englantilaisen tietosanakirjan mukaan lain nimi voisi kenties olla ”laki kulttuuriaineistojen riistämisestä ja raiskaamisesta” ;)

Missä pinsetit, minulla on jotain vihreää ja pyöreää nenässä lol.

Encyclopædia Britannica: Kirjasto{{neutraalius}}

Kävin lauantaina Kansalliskirjastolla haahuilemassa, ja mieleen juolahti lehteillä hieman Encyclopædia Britannicaa, kun se toisinaan nousee nykyään esiin kun Wikipedia mainitaan. Ja Wikipedia mainitaan usein.

Katselin muutamaa EB:n eri laitosta, kokonaan luin 8. laitoksen kirjastoja käsittelevän artikkelin vuodelta 1855. Se on huvittava eikä missään tapauksessa kelpaisi Wikipediaan. Artikkelissa kerrotaan muunmuassa siitä, mistä materiaalista kaasuputkisto pitää valmistaa jos kirjastoon haluaa rakentaa kaasuvalaistuksen, minkä mallinen rakennus on kirjastoksi paras (pyöreä tai säännöllinen polygoni paras, risti ookoo) ja mitä kaikkea kirjanpitoa kirjastossa pitää tehdä. Lisäksi vapaakappalejärjestelmästä (engl. copy exemption, nyk. legal deposit) ilmoitetaan melko yksioikoisesti että se on julkaisijaa kohtaan törkeää vääryyttä ja pitäisi lopettaa. Osa artikkelista on tietosanakirjamaisen kuvailevaa, mutta mukana on siis myös kosolti mielipidettä ja suoranaisia ohjeita miten kirjasto pitää rakentaa.

Ei sillä, tokihan Encyclopædia Britannica kirja on suuri, painava, hienon hajuinen ja muutenkin täyttää bibliofiilien käsitykset arvokkaasta kirjasta.

No EB:lle naljailu sikseen, hienoa tonkia alkuperäisteoksia ja pitää mielessä että mitä kaikkea ei vielä sitä kirjoittaessa ollut tapahtunut.

Tietosanakirjahan on varsinainen valistusajan hittituote, vaikka toki kaikkea tietoa on koottu yksien kansien väliin antiikin ajoista lähtien. Kirjastolaisten kauhistukseksi iso G pyrkii (näennäisesti) samaan, ja heiluttelee mielellään missiotaan ”Googlen tavoite on järjestellä kaikki maailman informaatio ja tehdä siitä yleisesti käyttökelpoista ja hyödyllistä”.  Näennäisesti siksi, että Googlehan on vain hakemisto, verrattavissa Encyclopædia Britannican hakemistoon tai vaikkapa kirjaston aineistotietokantaan. Jotkut ammattikuntamme edustajat jopa arvelevat, että Googlen saatavilla olo rapauttaa nuorison, tekee heistä tyhmiä, mädättää heidän selkärankansa ja heidän kämmeniinsä kasvaa karvaa. Wikipediaa arvostellaan samankaltaisin perustein. Tietohuollosta murehtiminen on tietenkin asiallista, mutta onkohan samanlainen haloo noussut aikanaan kun Encyclopædia Britannica tuli 1770-luvun alussa markkinoille?

EB:n ilmaisen verkkoversion library-artikkeli näyttää tältä, ja tällainen se oli legendaarisessa 11. laitoksessa vuonna 1911. Yhdennentoista laitoksen artikkeli on heti alkumetreiltään historiallinen, ja niille poluille se jää. Tiesithän muuten, että monissa kirjastoissa on asiakkaiden käyttöön hankittu Encyclopædia Britannican online-versio?

Linda+Arto auki, äkkiä tonkimaan

Artikkeliviitetietokanta Arto sekä yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ovat nyt auki tavallisille, oikeille ihmisille. Molemmat ovat Kansalliskirjaston tuotteita, ja ovat aiemmin olleet ilmaiseksi käytettävissä kirjastoissa (tai siis, kirjasto on lisensoinut ne Kansalliskirjastolta).

Koska kumpikaan näistä ei mahdollisesti ole ollenkaan tuttu paatuneimpia kirjastofiilejä lukuunottamatta, niin kokeilkaapa esimerkiksi blogit -asiasanahakua Artosta ja Lindasta.

Molempia on sekä kaipailtu että yritetty puuhailla avoimeen käyttöön vaikka kuinka kauan, nyt odotus on palkittu. Lindaa on ”salaa” voinut käyttää Frank-monihaun kautta ja Artoa pystyi ennen käyttämään Eduskunnan kirjaston sivujen kautta kikkailemalla. Molemmat ominaisuudet ovat kulkeneet suullisena perimätietona kirjastoammattilaisten keskuudessa, hyvä että sekä Arto että Linda ovat nyt ihan virallisesti käytössä avoimesti. Ainakin toistaiseksi, palvelut ovat auki vuoden 2010 Opetusministeriön siunauksella. Rohkenen kyllä uskoa, ettei niitä enää kehdata sulkea.

IT-Viikko uutisoi otsikolla Kansalliskirjasto avasi Arton ja Lindan kaikille ja Kansalliskirjaston sivulla on uutinen Linda- ja Arto-yhteistietokannat avautuivat kaikille ja Suomen Kirjastoseuralla Artoon ja Lindaan myös kotoa. Meillä Qaikussakin Lindaa kerettiin jo päivittelemään ennen näitä sulouutisia.

[edit 9.1.2010 klo 15:57 laitoin suorat linkit, jotka toivottavasti toimii. Kiitos lyth]

Valistuksesta

Nicolas Poussin: Paysage avec Orion aveugle cherchant le soleil (1658)

AVO-kurssin kolmannella viikolla tongimme taustafilosofiaa. Lähdeaineistona sivistyksestä, kansalliskirjastosta, yleisten kirjastojen historiasta, vapaasta sivistystyöstä, jättiläisten hartioilla seisomisesta sekä vapaista ja avoimista ohjelmistoista kertovaa tekstiä. Lisäksi lueskelin läpi kurssitovereideni kirjoitukset ja kommentoinkin muutamaa. Aiemman mielenkiintoni ja urani vuoksi minulla pitäisi olla tähän jotain aivan erityisen tähdellistä sanottavaa.

Valistus oli erityisesti 1700-luvulla vaikuttanut eurooppalainen aatevirtaus, joka pyrki rakentamaan yhteiskunnan tiedon, tieteen, demokratian, sekularismin, ja vapaan yrittämisen varaan. Valistuksenajan projekteja olivat esimerkiksi kansansivistys ja vapaa markkinatalous sekä kirkon irroittaminen valtiosta ja opetustyöstä. Taustavaikuttajina olivat maailman pienentyminen tutkimusmatkojen myötä ja luonnontieteiden tuomat muutokset maailmankuvaan. Valistus ja valistusaate rakensi tietoyhteiskuntaa ja tällöin viitoitetulla tiellä Eurooppa ja länsimaat ovat tänäkin päivänä. Valistus oli myös keskiluokkaistumisen projekti, kun ylimystöltä riistettiin valta (erit. Ranskan vallankumous) ja alimpia yhteiskuntaluokkia nostettiin maaorjuuden, köyhyyden, mystisismin ja muun sorron suosta. Suurena tekijänä tässä oli kansansivistystyö.

Valistusajan kasvatustyötä ohjasivat materialismi, demokratia, pyrkimys emansipaatioon, kokemukseen ja havaintoon perustuvaan tieto, rationaalisuus ja sekulaarisuus. Tiedolla koettiin olevan transformatiivinen vaikutus ihmiseen.

Kuten monet muutkin kurssilaiset, haaveilen minäkin Chydeniuksen, Porthanin ja myös Snellmanin lukemisesta. Myös muut ajattelijat ovat minulta kunnolla lukematta, Hume, Hobbes, Kant, Russeau jne. vaikka tunnenkin tuon ajan ajattelua jonkin verran muiden lähdeiden kuin alkuperäislähteiden kautta.

Valistuksessa sekulaarisuudella, eli maallisuudella on merkittävä osuus. Kuitenkin kristinuskon reformia, uskonpuhdistusta ja Martti Lutheria ja Erasmus Rotterdamilaista on kiittäminen uskonnollisten tekstien kansankielistämisestä jo 1500-luvulla ja sitä seuranneesta lukutaidon (pakko)opettamisesta. Suomalaisuudessahan tämä on tallennettu ehkä parhaiten Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen.

Kirjastot ja kirjastoaate on minulle siis oman kokemuksen kautta tuttua, enkä minäkään ole tällä alalla töissä aivan sattuman oikusta vaan sydämen palolla on kiistämätön osansa uravalinnassani.

Kirjastoala jakaa itsensä kolmeen sektoriin. Nämä ovat akateeminen, yleinen sekä erikoiskirjastosektori. Ensimmäiseen kuuluvat yliopistojen ja muiden korkeakoulujen kirjastot. Ne toimivat osana kehysorganisaatiotaan ja tukevat sen opetus- ja tutkimustoimintaa, mutta akateemiset kirjastot ovat nykyään avoimia kaikille. Yleiset kirjastot ovat Suomen kunnan- ja kaupunginkirjastot ja palvelevat kaikkia ihmisiä sekä yhteiskuntaa. Laki määrää että jokaisen suomalaisen saatavilla pitää olla laadukkaat, kunnan/kaupungin järjestämät kirjastopalvelut. Näinä aikoina on aiheellista miettiä mitä tarkoitetaan sanoilla ”laadukkaat” ja ”järjestämät”. Edelliseen on Opetusministeriössä rakenteilla mittaristo ja vaatimusmäärittely joita innolla odotan. Suomalaisen yleisen kirjaston historiassa yhdistyvät varhaiset kaupalliset kirjastot, lukuseurat sekä valistuksenajan kansanvalistustyö (vaikka nykyään tuosta v-sanasta ei kirjastoissa todellakaan puhuta). Tässä kohtaa haluaisin viitata Ilkka Mäkisen maanmainioon teokseen Suomen yleisten kirjastojen historia (ISBN 978-951-692-702, BTJ, 2009). Varhaisimpia tunnettuja julkisia kirjastoja löytyy jo Rooman imperiumin ajoiltaVuosi 10: ensimmäinen yleinen kirjasto Roomassa. Toki vanhempia kirjastoja löytyy jo antiikista (tunnetuin tietenkin tarunhohtoinen Aleksandrian kirjasto), mutta ne eivät pyrkineet olemaan kaikille avoimia. Erikoiskirjastot on kirjastojen kaatoluokka.

Vielä pari sanasta nykyisestä yleisestä kirjastosta ja sen järjestämisestä Suomessa. Instituution olemassaolo on siis kirjattu kirjastolakiin (olikos ne vuodet 1918, 1968, 1998) ja kirjastoasetukseen, joissa mm. määrätään kirjaston tehtävästä sekä tehtävän valvonnasta. Edellisestä kirjastolaki sanoo seuraavaa:

Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.

Eräs aihetta sivuava juonne on se, että informaatiolukutaitoon katsotaan kuuluvan kyky yhteiskuntaan osallistumiseen, siis kansalaisvalmiudet. Tämä ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen kun miettii mitä lukutaito (tai erilaiset lukutaidot) tarkoittaa, mutta näin se kuitenkin on.

Kolmen kirjastosektorin ohella on kansalliskirjasto. Suomen Kansalliskirjastona toimii nykyään Helsingin yliopiston kirjasto. Käytännössä jokaisessa modernissa valtiossa on kansalliskirjasto, joka arkistoi ja pitää saatavailla kansakunnan muistia ja muodostaa sen Suurta Tarinaa. Kansalliskirjastot ovatkin nationalistisen hankkeen työkaluja. Ne ovat läheisesti sidoksissa muihin akateemisiin kirjastoihin ja muiden maiden kansalliskirjastoihin, mutta ovat mukana ohjaamassa myös muuta kirjastotoimintaa sekä muistiorganisaatiota (KAM=kirjastot, arkistot, museot) yleensäkin. Suomessakin Kansalliskirjaston ja yleisen kirjaston yhteistyö on viime aikoina tiivistynyt. Kurssitovereiden blogeja lukiessa vaikutti siltä että monet ajattelivat nimenomaan Kansalliskirjaston historian olevan kirjastojen ja yleisten kirjastojen historiaa. Näinhän asia ei siis todellisuudessa ole.

Yllä oleva lainaus kirjastolaista mainitsee elinikäisen oppimisen. Sama ajatus on myös vapaassa sivistystyössä, jonka ilmentymiksi katsotaan työväen- ja kansanopistot ja myös aikuislukiot, kuten Leena muistuttaa. Konkreettisia elinikäisen oppimisen ihanteen konkretisoitumisia ovat alueelliset kulttuurikeskukset, joihin on sijoitettu sekä yleinen kirjasto että työväenopisto ja tyypillisesti myös tapahtumasali. Helsingissä tällaisia keskuksia ovat Kanneltalo, Malmitalo, Vuotalo sekä Stoa. Keskusten toimintaa pyörittää Helsingin kaupungin Kulttuuriasiankeskus. En jaksa nyt kaivella tilastoja, mutta kyllä  työväenopistojen opinto-oppaita kysellään todella paljon kirjastoista aina kun ne ovat ajankohtaisia.

Viikon taustamateriaalina ovat myös vapaiden ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen taustat. Nämä eroavat kirjastoista ja avoimesta sivistystyöstä siinä mielessä, ettei niillä ole minkäänlaista yhteiskunnallista instituutiota. Lisäksi ohjelmistot ovat enemmänkin työkaluja kuin tietoa tai taitoja. Toki tiedot ja taidot ovat myös työkaluja jotka mahdollistavat ihmisen itsensä toteuttamisen ja toimimisen yhteiskunnassa.

Avoimuus on käsitemantra, jota toistellaan helposti ja mielellään. Minäkin teen niin. Minusta kaksi keskeisintä avoimuuden järjestelmää ovat tiede ja virkakoneisto (erotuksena mielivallasta). Moderniin tieteelliseen menetelmään kuuluu julkaisuvaade, joka on se alkuperäinen url or didn’t happen. Julkaiseminen (puhutaan  disseminaatiosta) on aivan keskeinen osa tiedettä, eikä julkaisematon tieto voi olla tiedettä. Lähdeaineistona olleessa Ilkka Tuomen esitysgrafiikassa sanotaankin, että tieto on sosiaalinen rakennelma, samoin kuin kieli. Ei voi olla olemassa yksityistä tietoa, kuten ei voi olla olemassa yksityistä kieltäkään. Informaatiotutkimuksen piirissä käsite tieto ymmärretään tosin hieman toisin; tieto on tulkittua informaatiota. Virkakoneistosta ja sen avoimuudesta ovat omat ajatukseni ja tietoni vielä keskeneräisiä (ja lisäksi melkoinen rönsy tähän blogikirjoitukseen), mutta kuuntele esim.  Juri Mykkäsen luennon skandaalit ja rationaalinen politiikka alkupuoli.

Tieteen piirissä suhteellisen usein tavattu ajatus on ”jättiläisen harteilla seisominen”. Sanonta juontaa juurensa antiikin kreikasta, jonka tarustossa sokea jättiläinen Orion kantaa apuria Cedalionia harteillaan. Nykyisessä, Isaac Newtonin tunnetuksi tekemässä tulkinnassa tilanne nähdään Cedalionin näkökulmasta; näemme pidemmälle koska seisomme korkealla Orionin hartioilla. Toinen tapa ajatella asiaa olisi näkökyvyttömän Orionin kannalta, joka siis sokeana tarvitsi Cedalionin ”silmikseen”.

Mitä tieteeseen ja tieteelliseen julkaisemiseen tulee, niin viimeaikoina lukemistani jutuista on First Monday -journaalin vol 14, no 4-6:ssa julkaistu Bill Copen ja Mary Kalantziksen Signs of epistemic disruption–Transformations in the knowledge system of the academic journal yksi kiehtovimmista. 1900-luvun loppupuolella syntynyt tilanne, johon avoin tieteellinen julkaisu (open access) pyrkii vastaamaan on se, että yhteiskunnan varoilla yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa tehty tutkimus julkaistaan maksullisissa ja todella kalliissa tieteellisissä aikakausijulkaisuissa, jotka yhteiskunta joutuu ostamaan takaisin käyttöönsä julkaisijoilta.

Tästä saavummekin luontevasti tekijänoikeuteen, jota on kutsuttu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi. Muut kurssilaiset ovat kattavasti käsitelleet sitä sekä sen ongelmia aina Annen asetuksesta alkaen. Tekijänoikeus on järjestelmä, joka pyrkii tasoittamaan tekijän ja yhteiskunnan intressejä. Lähtökohta on tekijän yksinoikeus teokseensa ja yhteiskunnan etua varmistetaan poikkeuksilla tähän yksinoikeuteen. Näihin kuuluvat esimerkiksi yleisten kirjastojen toiminta, teosten rajoittamaton jälleenmyynti sekä teosten vapautuminen suoja-ajan jälkeen (joka on tosin nykyään aivan järjettömän pitkä). Kuten Ilkka Tuomen esitysgrafiikassa todetaan, ei lisensoinnissa ole mukana tasapainottavaa, yhteiskunnallista tekijää vaan sopimus laaditaan vain myyjän ja ostajan välille. Lisäksi tekijänoikeudet eivät todellisuudessa useinkaan ole tekijällä, vaan hän on julkaistaessa luovuttanut ne julkaisijalle. Onkin syytä huomata että tekijänoikeus ei suinkaan ole copyrightin käännös. Oikea käännöshän olisi kopiointioikeus. Olis herkullista puhua myös tekijänvelvollisuuksista. Suomessa tekijänoikeutta ylläpidetään Opetusministeriössä (joka hoitaa myös kirjastoasioita), mutta sen siirtämistä työ- ja elinkeinoministeriöön, eli ns. superministeriöön on jo ehdoteltu.

Matti muistuttaa omassa kirjoituksessaan Kaukomieli-blogissaan ettei uudella mantereella immateriaalioikeuksia kunnioitettu pätkääkään ja sosialismissa ei tätä omaisuudensuojan muotoa myöskään kumarrella. Tuore ja dramaattinen esimerkki on etelä-Amerikasta, jossa HIV-lääkkeiden patentteja on valtion siunauksella rikottu yhteiskunnan edun nimissä, joka tietenkin sapettaa suuria lääkefirmoja.

Jos tekijänoikeudet kiinnostavat (kuten jokaista pitäisi kiinnostaa), suosittelen Laura Leppämäen hienoa väikkäriä Tekijänoikeuden oikeuttaminen (ISBN 951-39-2448-3, Jyväskylän yliopisto, 2006).

Noniin, jokohan riittäisi tästä aiheesta!!

Bibliothèque Nationale de France mukaan Google Book Searchiin

Jyrki Ilva kirjoitti Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto -blogissa juuri, että Ranskan kansalliskirjasto lähtee Googlen kelkkaan. Kommentoin näin:

Jopas jotain. Jeanneney jäi pois Bibliothèque Nationale de Francen (eli Ranskan kansalliskirjaston) puikoista 2007, mutta häärännee edelleen jossain kirjastohommissa. Mahtaa sapettaa. Niin tai näin, hienoa että tällaista vastakkainasettelua on ollut, se on piristävää ja on osaltaan nostanut pöydälle mielenkiintoista keskustelua. Hienoa on sekin, että keskustelun lisäksi on alettu hommiin, eli keskustelulla on ollut ainakin jotain vaikutusta. Näinhän ei aina käy.

Näissä digitointihommissa ja Google Book Searchia ihmetellessä olisi aina hyvä pitää mielessä, että digitointi ei mitenkään ole pois nykyisistä kirjastopalveluista. Valittaminen siitä että Google saattaa aineistoja tehokkaasti ihmisten saataville ei tarkoita sitä, etteikö se kirja edelleen olisi siellä kirjaston hyllyssä (ellei satu olemaan lainassa, sijaitsemaan toisessa maassa, kirjasto ole suljettuna yöaikaan tms.).

Semmoisiakin sopimuksia voi tehdä, että kirjastot saavat itse kopion digitoiduista teoksista ja voivat käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa, lakien rajoissa. Vaikka teosta ei kirjasto eikä Google voisi tekijänoikeussyistä yleisön saataville asettaakaan, on digitoinnista muutakin hyötyä. Esim kirjastonhoitajat voisivat tehdä kokotekstihakuja digitoituihin aineistoihin ja sitten antaa asiakkaiden käyttöön sen fyysisen kopion. Olisi tiedonhaku hieman erilaista jos työkaluna olisi MARC-tietueiden ja kirjaan painettujen sisällysluetteloiden lisäksi kokotekstihaku koko kokoelmasta.

Samoin digitoitujen tekstien tietotekninen analysointi olisi herkullista. Juuri tällaistähän Google tekee, ja se on heidän ydinosaamistaan. Tästä johtuu muuten mieleen yksi minua pitkään mietityttänyt asia: miksei vapaakappaleita pidä luovuttaa myös tiedostoina?

Kirjoitin aiemmin hieman ajatuksiani Jean-Noël Jeanneneyn pamfletista Google–And the Myth of Universal Knowledge. Google Book Search -hankkeelle ollaan euroopassa luomassa vastineeksi Europeanaa.

Ihan mielenkiintoisia kuvioita, kiitos Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto -blogille ja Jyrki Ilvalle uutisesta.

Kirjastoverkkopäivä

Olin päivän Kansalliskirjaston järjestämässä kirjastoverkkopäivässä yliopistolla ja näpytin muistiinpanot raivona Jaikuun. Tottumattoman peukalo kipeytyi.

Kuinkahan moni pudotti minut kontaktilistaltaan kun floodasin koko päivän 10-16. Mauku, eli Maemo-alustan Jaiku-clientti jotain sikaili joten näpytin käytännössä N95:llä koko ajan ja siitäkin loppui sähkö ennen lounastaukoa. Ei tainnut olla kovin hyvässä ladingissa aamulla kotoa lähtiessä ja pidin myös uPnP -palvelinta (jonka toimivuutta en kyllä Jaikuamiseltani kerennyt varmistamaan, mutta uskoisin sen toimineen) päällä paikallisessa wifissä joka tietenkin söi akkua joka olisi ehkä ollut järkevämpi säästää Jaikuamiseen. Jaossa oli jotain sattumanvaraisia podcasteja mitä minulla sattuu olemaan downloadattuna. Kiva saada kommentteja muistiinpanoista.

Eräs kollega istui siinä pari riviä edempänä eikä huomannut että olen paikalla ennenkuin lounastauolla, joten lähetti minulle pari linkkiä ja muistiinpanoja sähköpostilla. Tässä esiin tuotakoot British Libraryn ja JISCin tekemä tutkimus ns. Google-sukupolven informaatiokäyttäytymisestä Information behaviour of the researcher of the future (1.67MB PDF).

Iltapäivällä saunaan Käpylään ja illaksi Rytmiin, jossa minulle vinkattiin muutamaa hyvää brittikomediaa. Särmikästä brittikomediaahan ei voi kukaan olla rakastamatta. Eräs näistä on sketsisarja Big Train, jonka sketseistä hymyhermojani kutittelevat ainakin Tyrant at home, Hitchcock-vedätys Working class, sekä Jockeys.