Posts tagged kirja
lokakuu 7, 2009
· Aihe: kirjasto · Tagged btj, espoo, isbn 9789516927537, julkaisu, julkaisutilaisuus, kirja, kirjasto, kirjasto 2010: lukijat tekstit ja verkko, kirjaston nyt, kirjastotyö, kirjastovirkailijapäivät, sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä, sello
Kirjamme Kirjasto 2010–lukijat, teksti ja verkko (ISBN 978-951-692-753, BTJ, 2009) julkaistaan tapahtumassa nimeltä Kirjaston NYT, Sellon kirjastossa Espoon Leppävaarassa 19. marraskuuta. Menkää sinne ja pliide ottakaa valokuvia, blogatkaa ja videoikaa. Itse en pääse tulemaan, sillä olen järjestämässä Kirjastovirkailijapäiviä Kajaanissa.
Kirja on siis Kaisa Hypénin kirjoittama artikkelikokoelma, ja mukana on oma tekstini Sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä.
Tapahtuman blurbi Kirjastot.fi:n ammattikalenterissa on tämä:
Kirjastoissa työskentelee monenikäisiä ihmisiä, joilla on erilainen ammatillinen tausta, työkokemus, erilaista osaamista, erilaisia strategioita selvitä jokapäiväisestä työstä.Vieläkö tarvitaan sisältöjen tuntijaa, vieläkö perinteisillä kirjastolaisen vahvuuksilla pärjää/on käyttöä tänään? Miten tietojaan ja toimintatapojaan voi päivittää ja uudistua itse? Miten kirjastojen pitäisi osallistua ja näkyä sosiaalisissa medioissa? Mitä kirjaston pitää itse tuottaa verkkoon, millainen kirjaston “verkkohabitus” on tai millainen sen pitäisi olla? Miten kirjastojärjestelmiä pitäisi kehittää jne.
Näihin kysymyksiin saamme vastauksia Kirjaston NYT- seminaarissa 19.11.2009, klo 9-16 Sellon kirjastossa. Tiedossa mielenkiintoisia esiintyjiä ja oivalluksia herättäviä esityksiä
Päivän ohjelma julkistetaan viikolla 43.
Tagilla löytyy muut maininnat kirjastamme tässä blogissa.
syyskuu 28, 2009
· Aihe: sitaatteja · Tagged annotointi, historia, isbn 9513910474, jyväskylän yliopisto, kirja, kirja 2010–kirja-alan kehitystrendit, kirja-ala, kirjakauppa, kirjallisuus, lainaus, myyntitili, näytevarasto, sopimus, suomen kustannusyhdistys
Viime viikolla vierailemamme Rotterdamin kirjasto näytti aivan kirjakaupalta ja kelvannee kuvitukseksi
Lauri Saarisen, Juri Joensuun ja Raine Koskimaan toimittamassa kirjassa Kirja 2010–Kirja-alan kehitystrendit (Jyväskylän yliopisto, 2001, ISBN 951-39-1047-4, Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 70) käsitellään suomalaisen kirja-alan tilaa vuonna 2001. Kirjassa on kaikenlaista mielenkiintoista kirjaan ja sen tekemiseen, kustantamiseen ja käyttämiseen liittyne, ja nappaan nyt tänne otteen joka käsittelee erästä mielenkiintoista, mutta heikosti tunnettua asiaa.
Näytevarasto — vanha malli, mutta edelleen käyttökelpoinen
Suomalainen erikoispiirre kirjojen markkinoinnissa ja jakelussa on näytevarasto. Sen juuret ulottuvat Suomen Kustannusyhdistyksen perustamiseen vuonna 1858. Kustannusyhdistys perustettiin edistämaän kirjojen levikkiä koko maassa. Silloisissa oloissa tehtiin niin kauppias- kuin asiakasystävälliseksi luonnehdittava ratkaisu: valtuutetuille asiamiehille ryhdyttiin vakuuksia vastaan lähettämään kirjoja myyntitiliin. Veloitukset tapahtuivat pitkän aikaa vain vuosittain asiamiehen laatiman tilityksen pohjalta. Nykyinen malli esiteltiin vuonna 1937 ja otettiin käyttöön vuonna 1949, jolloin myyntitili muuttui näytevarastoksi.
Täsmentäviä muutoksia näytevarastojärjestelmaan on tehty, viimeksi vuonna 1991, mutta perusmalli ja tarkoitus ovat samat kuin vuosina 1858 ja 1949. Kustantajat saavat asiakkaitten nähtäväksi kirjakaupan myymälään enemman nimikkeitä kuin myymällä kiinteään tiliin. Kirjakauppa saa myymäläänsä laajemman kirjavalikoiman kuin minkä muutoin pystyisi rahoittamaan. Järjestelmä avaa tien kirjakaupan hyllyyn myös pienilevikkisille kirjoille, joita kauppias muutoin ei pitäisi varastossaan.
Näytevarastosopimus on kustantajien valtuuttaman Suomen Kustannussyhdistyksen ja kirjakaupan välinen ja koskee yleistä kirjallisuutta. Sopimus edellyttää kiijakaupalta näytevaraston arvoa vastaavaa vakuutta. Kustantaja lähettää kirjakaupalle yhden kappaleen ilmestyvästä kirjasta veloituksetta näytevarastoon. Kauppa sitoutuu pitämään näytevarastovalikoiman täytenä, tilaamaan välittömästi uuden kirjan myydyn tilalle. Näytevarastoon kuuluvista nimikkeistä vähintään 80 prosenttia pitäisi joka hetki olla myymälässä. Kirja on näytevarastossa 1-2 vuotta, jonka jälkeen kustantaja pyytää palauttamaan sen. Näytevaraston taytenä pitämistä kannustetaan siten. että palautuksen yhteydessa palauttamatta jäävistä kirjoista annetaan niitä laskutettaessa sitä suurempi alennus, mitä vähemmän niitä on. Kirjakauppa voi kyllä jättää palauttamatta sellaisenkin kirjan, joka sillä olisi, mutta menettely ei ole kannattava yksittaiskappaleita ehkä lukuun ottamatta.
Näytevarasto jakautuu kolmeen suuruusluokkaan, jotka pääsääntöisesti määräytyvät kirjakaupan vuotuisten yleisen kirjallisuuden ostojen perusteella. Näytevarastoluokan yksi kirjakauppoihin kustantajat lähettävät käytannöllisesti katsoen jokaisen yleisen kirjallisuuden uutuuden. Näytevarastoluokka kaksi saa 75 prosenttia yleiskustantajien ja 40 prosenttia koiskustantajien ja kristillisten kustantajien uutuuksista. Näytevarastoon kolme yleiskustantajat lähettävät puolet sekä erikoiskustantajat sekä kristilliset kustantajat 20 prosenttia uutuuksista.
Elokuussa 2001 luokkaan yksi kuuluvia näytevarastomyymälöitä on hieman yli sata, joissa jokaisessa noin 4500 nimiketta. Luokkaan kaksi kuuluvia myymälöitä on kuutisenkymmentä, noin 3500 nimikettä kussakin. Luokan kolme noin sadassa näytevarastossa on noin 2500 nimikettä kussakin. Kaikkiaan kirjakaupoilla on varastossa noin miljoona kustantajan omistamaa kirjaa, arvonlisäverollisin kuluttajahinnoin noin 130 miljoonan markan ja arvonlisäverottomin hankintahinnoin runsaan 80 miljoonan markan arvosta.
Näytevaraston tarpeellisuudesta on ajoittain keskusteltu. mutta varsinkin pienelle kirjakaupalle se on lähes välttämätön. Suuristakin kirjakaupoista vain Akateeminen Kirjakauppa on luopunut näytevarastosta sillä perusteella, että se ostaa vähintään yhden kappaleen jokaista näytevarastonimikettä myymälää kohti muutenkin.
Näytevarastokappaleet lähetetään muiden lähetysten mukana. Logistisia kustannuksia syntyy lähinnä myymälä- ja tuoterekisterin ylläpidosta sekä palautuksista. Suurimmat kustantajat hoitavat itse osan näytevarastokirjojen lähetyksistä ja palautuksista. Kirjavälityksen osuus näytevarastokirjojen logistiikassa on kokonaisuutena merkittävän suuri.
Näytevarasto on suomalainen erikoisuus. Muualla kustantajan ja kirjakaupan välistä riskiä tasataan erilaisten palautusoikeusjärjestelmien tai yksinkertaisesti korkeamman myyntipalkkion avulla.
Onko jokin tulevaisuuden on-demand -markkinointimalli näytevaraston sovellus, erityisesti julkaistavan nimikemaarän kasvaessa entisestään yleistyville pienilevikkisille kirjoille? Mallikappale laitetaan näkyviin tavoitellun kohderyhmän mukaan valikoituviin esittelypaikkoihin, joissa on lisäksi tilauslomakkeita tai nettiyhteys myyjään. Kirjoja painetaan tilauksen mukaan ja toimitetaan pyydettyyn paikkaan. Näytekappale voidaan myydä ja tilalle toimittaa uusi. Näytekappale voi myös olla verkossa – kansi sisällysluettelo, takakannen tai liepeen teksti, ja vaikkapa kolme sivua valikoitua tekstiä.
Siniset korostukset eivät ole minun, vaan jonkun aiemman lukijan (luen Helsingin kaupunginkirjaston viivakoodilla 3 0091 01675 6002 varustettua kappaletta), mutta minusta on hyödyllistä tuoda tuo annotointi myös tänne netin puolelle.
Editoimatta ei tämän teksipätkän digitoiminen kännykkäkameralla ja Nokian käyntikortinlukuohjelmalla onnistunut, mutta eipä tarvinnut kokonaan näpyttää itse.
syyskuu 25, 2009
· Aihe: kirjasto · Tagged amazon, annotointi, btj, frank, google book search, isbn 9789516927537, jarmo saarti, julkaisu, julkaisutilaisuus, kaisa hypen, kaisa sinikara, katariina ervasti, kirja, kirjasto 2010: lukijat tekstit ja verkko, lukupiiri, mace ojala, pirjo tuomi, sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä, sisällysluottelo
Kaisa Hypénin toimittama kirja Kirjasto 2010–Lukijat, tekstit ja verkko (ISBN 978-951-692-753-7, BTJ, 2009) on käpälissäni. Teos sisältää erittäin mielenkiintoisia artikkeleita kaikenlaisista kirjastoa liippaavista aiheista ja mukana on myös oma tekstini Sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä.
Kirja tulee kauppoihin ja kirjastoihin tässä syksyn mittaan, en itseasiassa edes tiedä tarkkaa julkaisupäivämäärää. Suunnitelmissa on myös julkaisutilaisuus.
Sain sopimuksen mukaan kolme tekijäkappaletta ja laitoin yhden kiertoon kollegoille heti eilen kun hain kirjat postista. Saatesanoissa kehotan tekemään merkintöjä teokseen ja laittamaan sen kiertoon parin viikon jälkeen. Toinen lähtee kiertoon huomenna opiskelutovereille ellen unohda ottaa sitä mukaan luennolle. Yhden pidän varmaan itselläni ainakin toistaiseksi, sentimentaalisista syistä.
Oma tekstini on tulossa avoimesti saataville kirjan julkaisun jälkeen.
Luetteloin kirjan LibraryThingiin (se täydentyy vielä) ja toki se löytyy myös Suomen kansallisbibliografiasta Fennicasta (jonne suorien linkkien teko on valitettavasti vähän niin ja näin). BTJ:n sivuilla on tietenkin blurbi ym. tietoa myös. Frank -monihausta voi vahtailla kirjan ilmaantumista kirjastoihin. Ehkä se tulee myös Amazoniin ja Google Book Searchiin. Tämä on kuitenkin kiinni jostain muusta kuin minusta.
Kirjan sisällysluettelo näyttää tältä (on muuten todella paha epäkohta, ettei kirjastoluetteloissa ole saatavilla sisällystä, sehän on aivan keskeinen tapa jäsennellä teksti):
- Kaisa Hypén: Johdannoksi: Tästä kokoelmasta, sisällöistä ja merkityksistä
- Osaamisesta ja sen soveltamisesta
- Pirjo Tuomi: Pitäisikö kirjastossa tietää kirjoista?
- Kirjallisuuttako kirjastoissa?
- Kirjasto osana kirjallisuusinstituutiota: “jokaiselle lukijalle kirja–jokaiselle kirjalle lukija”
- Kirjastonhoitaja valitsee kirjoja
- Kirjastonhoitaja puhuu kirjoista
- Kirjastonhoitaja tietää kirjoista
- … mutta tietääkö kirjastonhoitaja oikeasti kirjoista
- “Voiko toimia puutarhurina tuntematta kasveja? Voiko työskennellä yleisessä kirjastossa tuntematta kirjoja?”
- Katariina Ervasti: “Mä oon aina halunnut jonkun tällaisen ryhmän!”–Kirjoitelma lukupiireistä ja lukupiirejä vetävistä kirjastolaisista
- Muutama sana tästä artikkelista
- “40 kiinnostunutta kuukaudessa, parissa!” – Lukupiirin perustamisesta ja markkinoinnista
- “Tää 91-vuotias Liisa on varmaan lukenut tonneittain kirjoja elämänsä aikana.” – Lukupiirin ihmisistä
- “Berberovan Säestäjätär! Semmoinen 90-luvun alussa ilmestynyt kirja, ei hirveen monta kappaletta saatavilla.”
- Lukupiirin kirjojen valitsemisesta
- “Kauheen vapaamuotoista, erilaista kuin akateemisissa piireissä” – Lukupiirikeskustelujen luonteesta
- “Jos meinaa liikaa rönsyillä, niin sit mä vaan tällai kynällä pistän [koputtaa kynää pöytään].” – Lukupiirinvetäjän roolista
- “Tulee myönteinen kirjastosuhde, tutuksi se tie kirjastoon.” – Mitä kirjasto ja kirjastolainen saa lukupiiriltä?
- “Yhteisöllinen lukeminen hoitaa lukijoita.” – Mitä asiakas saa lukupiiriltä?
- “Tää on asiakaspalvelun uusi muoto, tää on henkilökohtaisempaa asiakaspalvelua.” – Tulevaisuudesta
- Kirjastotyö ja verkko
- Kaisa Sinikara: Kirjastot ja verkko – Lyhyt historia
- Tietoyhteiskunnan kehittyminen Suomessa
- Tietoyhteiskuntaohjelmat
- Tietotyö ja informaatioammatit
- Hiljainen tieto
- Tietoyhteiskunnan laajenevat aallot kirjastoissa
- Kolme muutosaaltoa
- Perinteisten toimintojen automatisointi 1970-1980
- Integroitu järjestelmä muuttaa kaikkien työtä 1990-luvulla
- Digitaalisen tietoympäristön muutosaalto vuosituhannen taitteessa
- Verkko muuttaa myös maailmankuvia
- Muuttuvat metaforat
- Tulevaisuusorientaatio hyvän kirjastonhoitajan mallina
- Tieto- ja viestintätekniikan vaikutus ajan ja paikan kokemukseen
- Tietotekniikka ja ihmiskuva
- Globaali kirjastomaailma
- Missä olemme nyt?
- Mace Ojala: Sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä
- Internet on kuin öö… sarja putkia?
- Varoituksen sana metaforista
- Internet on luomus
- Verkko ilman instituutioita
- Eräitä näkemyksiä kirjastosta
- Mistä kirjasto rakentuu?
- Kilpailusta ei ole pulaa
- Missä kaikkialla on tarjolla aineistoja?
- Missä kaikkialla on kokoelmia esillä?
- Missä kaikkialla on metatietoa?
- Missä kaikkialla on tarjolla tietopalvelua?
- Miten kirjastot hyötyvät Internetistä?
- Miten Internet hyötyy kirjastoista?
- Kirjastojen on tehtävätä itsensä merkityksellisiksi Internetissä
- Uusia sovelluksia ja osallisuutta
- Jarmo Saarti: Asiakkaat verkkopalveluiden käyttäjinä ja tuottajina
- Käyttäjä- ja teoslähtöisyys fiktiivisten aineistojen sisällönkuvailussa
- Fiktiivisten aineistojen tiedonjärjestämisen sovelluksia verkossa
- Kaupallisen sovellukset
- Verkkoyhteisöjen sovellukset
- Uutta tekstimaailmaa luovat sosiaaliset verkkoympäristöt
- Lukijat teosten tulkitsijoina ja fiktiivisen merkitysmaailman rakentajina
- Haasteita kirjasto- ja tietopalvelualalle
- Kaisa Hypén: Verkon silmässä: Kirjastot ja merkitysten verkko
- “Ensimmäisenä maailmassa”: ruotsalaisilla on jo sellainen
- “Verkko, jolla voi kävellä”: semanttisesta annotoinnista
- Ei vain ihmisiä, vaan myös koneita varten: muutama sana ontologioista
- Nonsense ja nonsense: Kaunokin ontologisointi
- YSO, TAO, MAO, MUSO, ARO, KOKO… kehittyvä ontologiainfrastruktuuri
- Ontologiat ja tietämyksenhallinta eli jos Google ei löydä, kysy kirjastosta
- “Kirjasto on intertekstuaalisuuden korkein potenssi”
- Kirjoittajat
Paatuneenkin verkkoon kirjoittajan on pakko myöntää, että tällaisessa ihan oikeassa, arvokkaassa julkaisuprosessissa mukana oleminen on jotenkin selittämättömällä (ja kyseenalaisella) tavalla majesteetillista 
syyskuu 7, 2009
· Aihe: kirjasto, muualla sanomaani · Tagged aineisto, artikkeli, äänite, btj, btj kustannus, e-aineisto, e-kirja, eirka honka, ekirja, ellibs, first monday, internet, isbn 9789516927537, jouni koutonen, kaisa hypen, kirja, kirjasto, kirjasto 2010: lukijat tekstit ja verkko, marc, radio, radio helsinki, risto suomi, sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä, sula pinta, tallenne, tiina-emilia kaunisto, turku, turun kaupunginkirjasto, yle, yle areena, ylex
YLEn Päivä Suomessa -ohjelman 2.9. otsikko Sähköisiä lainakirjoja ja hiidenkirnuja kiinnitti tietenkin huomioni. Ohjelma on vielä Areenassa muutaman päivän ajan ja myös tekstinä otsikolla sähkökirjat saapuvat kirjaston hyllylle syyskuussa. Jutussa Turun kaupunginkirjaston Risto Suomi ja Eira Honka esittelevät sähkökirjaa YLEn Jouni Koutoselle.
Tunnereaktioni oli ristiriitainen, sillä Tiina-Emilia Kauniston suloinen, pehmeä ääni hiveli äänielimiäni väittämällä, että Turun kaupunginkirjasto on ensimmäinen yleinen kirjasto Suomessa, joka alkaa lainaamaan sähköisiä kirjoja. Samalta tuntunee, jos tulee ruoskituksi riikinkukon pyrstösulalla; onhan sähkökirjoja ollut monissa yleisissä kirjastoissa jo jonkin aikaa lainattavissa, itsekin olen radiossa niistä jutellut useaan eri otteeseen, esim. YleX:ssä (Ogg, 3:20 min) Radio Helsingissä (mp3, ~8min) kesällä 2006. Pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastoihin ja muihinkin kirjastoihin on lisensoitu Ellibs. Ohjelmaa pidemmälle kuunneltua kuitenkin selvisi, että YLE tarkoittaa sähkökirjalla laitetta, ei teosta.
Terminologia todellakin on vielä vakiintumatonta. En itse ole e-kirjojen (kummassakaan merkityksessä) ystävä, vaikka toki digitaalisessa muodossa julkaiseminen on ihanaa. No tulipa sanottua tämäkin nyt sitten ääneen. Uudelleen se tulee sanottua Kaisa Hypén toimittamassa ja BTJ:n syksyllä julkaisemassa kirjassa Kirjasto 2010–Lukijat, tekstit ja verkko (ISBN 978-951-692-753-7), jossa mukana olevassa artikkelissani Sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä tilitän mm. seuraavasti:
Internetissä on aineistoa saatavilla käytännössä mielin määrin, mutta kirjastojen verkkopalveluissa ei ole aineistoja ensinkään. Joskus on vaikea nähdä metsää puilta: kirjastot olettavat elektronisten aineistojen (eli e-aineistojen) tarkoittavan niin sanottuja e-kirjoja, e-lehtiä tai ylipäätään kaikenlaisia entuudestaan tuttuja painotuotteita, joiden eteen on liitetty kirjain e.
Julkaisijoiden toivotaan saattavan näitä e-aineistoja kirjastojen ostettavaksi, jotta kirjaston verkkopalvelussa olisi edes jotain mielenkiintoista. E-aineistojen oletetaan muistuttavan painotuotteita kaikin tavoin: niitä ostetaan kaupasta rahaa vastaan, niitä lasketaan kappalemäärin, niissä on sivuja tai äänitteiden tapauksessa niiden kesto on mitattavissa sekunneissa, ne eivät muutu hankinnan jälkeen, ne ovat kaikille käyttäjille samanlaisia, ne on mainittu kansallisbibliografia Fennicassa, niillä on tekijä ja julkaisuajankohta, jokainen niistä on itsenäinen kokonaisuus ja jokaisella on tasan yksi etukansi, yksi nimiölehti ja yksi takakansi. Mikään näistä ominaisuuksista ei ole kuitenkaan elektroniselle aineistolle luontainen (Tuija, Yoe, Mace: Sula Pinta #31–Kirjastojen digitaalinen tulevaisuus, 23asiaa verkkokurssi, vieraana Mace Ojala).
Niin kutsutut e-aineistot pyrkivät olemaan arkaaisiin ajatus- ja toimintamalleihin (hankinta, poisto, lainauksenvalvonta) sopivia yhteensopivuustuotteita. Semmoisina ne ovatkin tarpeellisia kaikille, joille teksti ja kirjallisuus tarkoittavat kahden vasikannahan väliin sidottuja, selluloosapuurosta puristettuja lastuille painettuja kirjaimia, musiikki muovisia läpysköitä tai tietynlaisia pisteitä viidellä vaakaviivalla (jälleen selluloosapuurolastuille painettuina) tai yleisemmin kaikkea, joka voidaan tyhjentävästi kuvailla MARC-tietueisiin alun perin 1960-luvulla laadittujen luettelointisääntöjen mukaisesti.
Oho, ei tämän pitänyt mennä nyt tähän tilitykseen :\ Tämän blogipostauksen pointti sensijaan on, että kuunnelkaa se Ylen e-radiojuttu (Tiina-Emilian äänestä nauttien) tai lukekaa se e-teksti Ylen sivuilta ja että Turussa voi kohta lainata e-kirjan (laitteen).
Lukekaa lisäksi uusi First Monday volume 14 numero 9.
toukokuu 9, 2009
· Aihe: kirjasto, muualla sanomaani · Tagged bibliofilia, emacs, emulaattori, esittely, gba, gnu, gnu emacs, kerääminen, keräily, kirja, kirjahylly, kirjallisuus, kirjasto, kokoelma, manuaali, musiikki, ohjekirja, omaisuus, omistaminen, omistuskirjoitus, peli, snes, tietokonepeli
Noudatan maksimaalisen julkaisun periaatetta, joten alla Helsingin kaupunginkirjaston intranettimme Kaivon erittäin mainiossa Kirjahylly-kolumnisarjassa julkaistu kirjoitukseni. Sarjassa henkilökunta esittelee henkilökohtaisia kirjastojaan ja kirjahyllyjään kuvien kera.
Macen kirjahylly
Ellen ole laskenut väärin, omistan neljä kirjaa. Näet ne kuvassa.
Scrolling Forward oli kurssikirjana informaatiotutkimuksen opinnoissani, Paratiisi vai panoptikonin sain mukaani jostain alamme tapahtumasta ja Wikipedia—The Missing Manualin tilasin netistä muuten vaan. Neljäs on GNU Emacsin version 18 manuaali, jonka nappasin aikoinaan Kirjakaapelin kokoelmista. Sen kanssa matkustin Jyväskylään Finnconiin hankkiakseni siihen kirjoittajan ja suuren ajattelijan, Richard M. Stallmanin omistuskirjoituksen (“Happy hacking—Richard Stallman”). Pari vuotta myöhemmin kirja poistettiin kirjaston kokoelmasta ja nyt se on minulla turvassa, artefaktina.
Maailmassa on varmaan joku ihminen jolla olisi kirjoilleni parempaa käyttöä kuin minulla, joka homehduttaa niitä pinossa ja kirjoittaa niistä työpaikan intranettiin. Kelpo kirjoja ne kaikki kuitenkin ovat. Wikipedia-oppaan aion toistaiseksi pitää itselläni. Scrolling forwardin ja Paratiisin olen lukenut, joka on kutakuinkin yhtä kuin se että ne ovat minulle tarpeettomia—joten jos niille on teillä käyttöä niin ottakaahan yhteyttä. Tällä hetkellä ne ovat tarjolla viime aikoina uutisissakin olleessa BookaBookassa. Paras mahdollinen ottaja olisi tietenkin sellainen joka tekee kirjoihin merkintöjä ja huolehtii että ne pysyvät liikkeellä. Kirjojen seisottaminen hyllyssä tuntuu suorastaan loukkaukselta!
Edellä mainittujen teosten lisäksi hallussani on tällä hetkellä kaksi muuta kirjaa. Daemon on romaani jonka omistaja ehkä jo kaipailee sitä. Lupasin laatia siitä arvion, mutten ole vieläkään päässyt yli puolenvälin. Törkeen hyvän Watchmenin nappasin töistä matkaani. Aikoinaan Cosmic Comic Caféssa käydessäni luin siitä aina kappaleen kerrallaan.
Aikakaus- ja sanomalehtiä kotona liikkuu sattumanvaraisesti. Niitä tulee ja menee muttei kerry. Kirjojen tai lehtien kotona säilöminen tuntuu ajatuksena mahdolliselta, jos niille on oikeasti käyttöä. Kaunokirjallisuutta, ainakaan romaaneja en missään nimessä haluaisi omistaa. Pthyi mikä törkeä ajatuskin…ehkä jonkun uudelleenkäyttöä kestävän teoksen, vaikkapa upean sarjiksen tai runokokoelman voisin hankkia. Väliaikaisesti.
Bibliofiiliksi en itseäni voi väittää. Keräilijän vikaa minussa on kieltämättä joskus ollut. Silloin tuli haalittua esoteerisempia aikakausijulkaisuja ja kaikenlaista roipetta. Ei mitenkään hallitsemattomasti. Oli kuitenkin jonkinlainen sisäinen tarve suojella esineitä, etteivät joutuisi kadotukseen. Mokoman pula-ajan sairauden ruoskiminen sielusta on tuottanut ihan hyvin tulosta; tavarasta on päästy eroon eikä tilalle ole tullut puutteen tunnetta.
Elämä on hyvää.
Tiedän että tämä on Kirjastolaisen Oikea Tie.
Opusten lisäksi pinossa on vähän vinyyliä, perinteitä kunnioittaen maitolaatikkoihin varastoituna. Ihan hyvä valikoima (gasp voisiko jopa sanoa kokoelma?!?) tunkkaista ja tiukkaa teknoa. En tiedä mitä niille oikein pitäisi tehdä. En haluaisi luopua niistä, mutta voisin antaa niitä lainaan. Osa on ollut ennenkin. Cd-levyjen pirulaisia on parikymmentä. Soittimen omistamisesta on vuosia.
Onko tähän tarkoitus kirjoittaa myös peleistä? Nekin ovat kaunokirjallisia teoksia. Mitään erityistä pelikokoelmaa minulla ei ole. Verkkaisen läpipeluun alla on pari seikkailuropea: Yggda Union―We’ll Never Fight Alone puhelimessa GBA-emulaattorilla, sekä Chrono Trigger miniläppärin SNES-emulaattorilla. Niukasti pelaavalle molemmat tuntuvat loputtomine juonenkäänteineen ikuisuusprojekteilta.
Toisin kuin pelestä ja webin kaltaisesta hypermediasta, kirjoista näkee heti päällepäin koska ne päättyvät. Ehkä se on salainen syy miksi jotkut aina jaksavat ylistää kirjojen käyttöliittymää ylivoimaiseksi :^)
huhtikuu 21, 2009
· Aihe: Uncategorized · Tagged bookabooka, bookmooch, kirja, paratiisi vai panoptikon, qaiku, scrolling forward, tekijänoikeuden tiedotus ja viestintäkeskus, tekijänoikeudet, tekijänoikeus, ttvk, uutinen, vuokraaminen, vuokraus
Tämän päivän kuuma aihe on ollut Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskuksen (TTVK) vaade kirjanvuokranvälityspalvelun BookaBookan alasajosta. TTVK ihan häpeilemättä vertasi tätä suomalaista, opiskelijoiden kurssikirjojen vuokranvälitystä fasilitoivaa palvelua The Pirate Bayhin, josta tuli vastikään oikeuden tuomiot.
BookaBookahan toimii siten, että ihmiset listaavat sinne tarjolle erityisesti kurssikirjojaan tarjolle ja heidän yhteystietonsa saa maksullisella tekstarilla. Kun BookaBooka on välittänyt yhteystiedot tarjoajalta haluajalle, on näiden keskinäinen asia miten kirjan vuokraamisesta sopivat. Ja tämä nyt siis tekijänoikeuslain nimissä lopettaa. Jeah.
Asiasta oli juttu Hesarissa otsikolla Kirja-ala haluaa sulkea opiskelijoiden perustaman kirjavuokrauspalvelun (katso myös keskustelut)ja qaikussa asiaa on puitu pitkin päivää otsikolla Hesarissa juttu Bookabookasta. Mitä mieltä?. BookaBookan omassa Vuokrasin kirjan blogissa oli kirjoitus Alasottopyyntö josta löytyy myös TTVK:n kirjelmä.
Ymmärrän että TTVK edustaa ainakin joidenkin kirjailijoiden oikeuksia tekijänoikeuslain turvaamiin taloudellisiin oikeuksiin, omalla jo kovin tutuksi tulleella tyylillään. Olisi kuitenkin hyvin mukava kuulla mitä muuntyyppiset etujärjestöt ja organisaatiot tästä ovat mieltä. Suomalaisen kirjallisuuden seura vaikkapa, opiskelijoiden järjestöt, Suomen kirjalijaliitto, kirjastot tai vaikkapa joku tietokirjailijoiden ryhmitymä.
Rakkaat lukijat, jos tunnette tietokirjailijoita tai muita kirjailijoita, niin kysykää heiltä mitä mieltä he itse ovat asiasta ja kehoittakaa kirjoittamaan mielipiteensä jonnekin verkkoon.
Voisiko tekijänoikeuteen lisätä sellaisen oikeuden, että kaikilla teoskynnyksen ylittäviä teoksia luovilla henkilöillä on oikeus olla tulematta nolatuksi tekijänoikeuksia puolustavien järjestöjen umpimielisten lausuntojen vuoksi.
Itselläni on pari kirjaa BookaBookassa tarjolla, Päivikki Karhulan toimittama Paratiisi vai panoptikon? Näkökulmia ubiikkiyhteiskuntaan David Levyn sekä Scrolling Forward—Making sense of documents in the digital age. Käynnistänkin tässä samalla 100% alennuskampanjan, käytä vuokratessasi kampanjakoodia ttvk-ei-oikeasti-ole-eläkeläisklubi-vaan-arvokasta-työtä-tekevät-pahuuden-kitkemiseksi-srsly.
Kirjat saa minulta suoraan toki ilmaiseksikin ilman BookaBookaa jos haluaa, mitä minä niitä kotonani munimaan. Pitäisi oikeasti saada aikaiseksi ottaa joku bookcrossing-hommeli käyttöön.
[edit 22.04.2009 13:30]
Keskustelu näyttää jatkuneen tänäänkin ainakin qaikussa ja pni toi hyvin esiin tällaisen siilipuolustus-edunvalvonnan puolia kirjotuksessaan Se on laitonta koska sitä voi tehdä kuka tahansa.
Muista asiaa käsittelevistä kirjoituksista mainittakoot kirjastoviitekehyksessä tekijänoikeuksien kanssa pitkään painiskelleen Heikki Poroilan kirjoitus Bookabooka ja Kirjanvuokrausko laitonta? Kulutusjuhlassa.
maaliskuu 23, 2009
· Aihe: kirjasto · Tagged akateeminen kirjakauppa, aleksandrian kirjasto, annotointi, äänikirja, bbc radio 4, drm, e-kirja, egypti, ekologisuus, haastattelu, historia, iliad, in our time, internet, iphone, irex, julkaiseminen, julkinen sana, kirja, kirjallisuus, kirjasto, kreikka, kristinusko, markkinat, mp3, palvelu, piratismi, podcast, rooma, ruotsi, tekijänoikeus, wsoy, yle
Aah puheohjelmat ovat aivan mahtavia, kuinka kamalaa elämä onkaan ollut ennenkuin puheohjelmien arkistot tulivat saataville netin kautta. Tuottajan ja levittäjänkin kannalta paska homma, että vaikkapa radiosta lähetetty ohjelma oli käytännössä tuuleen viskaistu kun ohjelman lähetysaika oli ohi. Nyt niitä tulee tekstuaalinen metatieto jonka google löytää, niihin voidaan viitata kuten tässä blogikirjoituksessa, ne löytyvät erilaisista konteksteista kuten haltijaorganisaationsa sivuilta tai lähteinä vaikkapa Wikipedista (jonne tämänkertaisen In Our Timen laitoin) ja haltijat saavat sangen tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon arkistoja käytetään. Vaikeaa kuvitellakaan aikaa ennen nettiä; että muka päivät pääksytysten vahtaisin kello yhdessä ja läjä ohjelmalistauksia toisessa kourassa maailmanradioni ääressä. LOL.
Lähipäivinä olen kuunnellut BBC Radio 4:n In Our Timen jakson Aleksandrian kirjastosta ~45 minuuuttia) ja YLEn Julkisen sanan jakson Kirjasto taskussa (noin 20 minuuttia).
Edellisessä käydään läpi Aleksandrian kirjaston syntyhistoriaa, sen merkitystä aikalaisiinsa sekä myöhempiin kulttuureihin ja tietenkin sen tuhoa. Luonnollisestikaan Aleksandrian kirjastoa ei voi käsitellä ilman että samalla käsittelee helleenisen maailman, Egyptin, Rooman imperiumin, kristinuskon ja oppineisuuden historiaa.
Julkisessa sanassa käsitellään Suomen digitaalisia kustannusmarkkinoita sekä mitä ne sähkö- ja äänikirjat oikein edes ovat ja millaisilla laitteilla niitä voi nauttia. Ruotsissa on kuulemma sellainen palvelu, että puhelinoperaattorilla on äänikirjakirjasto ja sieltä kuunnella näitä kirjoja kiinteää kuukausimaksua vastaan. Tämä käsittääkseni toimii nimenomaan puhelimen kautta, ei mobiiliinternetin
Akateemsen kirjakaupan äänikirjojen myynti oli vuonna 2008 sellainen, että kymmenen eniten myydyn nimikkeen menekki oli välillä 1 600-17 000 kappaletta. Euroopassa ja maailmalla on äänikirjojen kuuntelu suositumpaa esimerkiksi autoillessa, ohjelmassa arvellaan että suomalaisten hyvä lukutaito on syynä siihen, ettei äänikirjoille oikein ole menekkiä. Kyllä niitä silti meidänkin kirjaston muutama joka päivä liikkuu.
Tulipa tähän postaukseen aimo liuta tageja kun päätin kuvailla enemmänkin lähdeaineiston kuin varsinaisen kirjoituksen sisältöä.
tammikuu 28, 2009
· Aihe: kirjasto · Tagged bookabooka, bookmooch, kirja, kirjasto, kuinoma, palvelu, paratiisi vai panoptikon, ubiikki, vapauttaminen, välittäminen, vuokraaminen, vuokraus, yhteiskunta
Kirjastoinstituution asema kulttuuridokumenttien ainoana välittäjänä kirjakauppojen ohella on ihan oikeasti enenevin tavoin muisto vain, kun ihmiset tottuvat olemaan tekemisissä toistensa kanssa ja laajalle yltävää kommunikaatioteknologiaa on saatavilla helposti ja halvalla. Ajatus kirposi mieleeni täksi blogikirjoitukseksi asti, sillä törmäsin tänään suomalaiseen erityisesti kurssikirjojen vuokraamista organisoivaan palveluun Bookabooka.
Palvelussa on melkolailla sama idea kuin harrastusvälineiden vuokraamista koordinoivassa Kuinomassa, eli palvelu ei sinänsä myy tai välitä muuta kuin infrastruktuurin kirjojen vuokraamiseen. Bookmoochin varmasti tiedätte jo, samoin bookcrossingin tai yleisemmin, kirjojen vapauttamisen.
Laitoinkin kutakuinkin ainoan omistamani kirjan, Eduskunnan kirjaston julkaisusarjaa olevan, Päivikki Karhulan toimittaman Paratiisi vai panoptikon?—Näkökulmia ubiikkiyhteiskuntaan -teoksen (Eduskunnan kirjasto, 2008, ISBN 9789515330543) vuokralle Bookabookaan, jos sille jollakulla olisi käyttöä. Olen (oikea!) kirjastolainen, joten kirjoihini saa tehdä merkintöjä. Teos on saatavilla julkaisijan sivuiltakin PDF:nä sekä tietenkin kaikista hyvin varustetuista kirjastoista.
Minulla ei ole mitään Kuinomassa, joka on hieman noloa. Asia pitänee järjestää kuntoon edessä olevan muuton ja siihen liittyvän siivouksen ja inventoinnin jälkeen! Pitää muistaa katsella tuota Bookmoochia myös.
Kuinkahan paljon tällaisia palveluita nostetaan esiin kirjastoissa? Kysehän on, ainakin nopeasti ajatellen, kilpailusta kirjastojen, perinteisten kirjakauppojen ja näiden muiden välityspalveluiden kesken. Riittääkö kirjastoilla itsetuntoa kertoa tämänkaltaisista palveluista asiakkailleen, kun määrärahoja myönnetään kävijä- ja lainamäärien perusteella.
syyskuu 30, 2008
· Aihe: kirjasto, muualla sanomaani · Tagged aineisto, annotointi, arvostus, kertakäyttökulttuuri, kirja, kirjasto, kirjastolainen, kokoelma, pyhä, pyhyys
Kirjastokaapelille kirjoittamaani:
Huomasitteko Turun Sanomien Treffi-liitteessä 24.9-30.9.2008 sivulla 16 olleen Pyry Hallamaan jutun Kielletun alueen kirjallisuuskriitikot — Marginaaleihin kirjoittelijat ovat kirjastonhoitajille riesa? Siinä on kyselty muutamilta kirjastolaisilta Turun pääkirjastosta, Nummen kirjastosta, yliopiston kurssikirjastosta sekä ylioppilaskunnan kirjastosta, että mitä kirjastolaiset pitävät kirjojensa alleviivaamisesta, korjaamisesta, viitteiden lisäämisestä ja sensemmosesta. Ja eiväthän he oikein taida pitää. Jutussa on pyritty hieman selvittämään minkälaiset kirjat asiakkaat kokevat olevan merkintöjen tarpeessa.
En valitettavasti löytänyt juttua Turun Sanomien verkkosivuilta 
Löytäisikö joku tarkkasilmäisempi?
Erityisesti huomioni kiinnittyi seuraavaan lausuntoon, että “kaiken kaikkiaan tuntuu, että ihmiset eivät kunnioita kirjoja samalla tavalla kuin ennen. Niitä pidetään huonosti; niistäkin on tullut kertakäyttökulttuuria, [hän] suree.” Olen –kuten ehkä jo arvaatte– asiasta toista mieltä. Se, että kirjoihin (tai lehtiin) tekee merkintöjä itselleen ja muille tuleville lukijoille, on päinvastoin osoitus siitä, että aikoo joko itse palata kirjan ääreen tai ymmärtää jonkun muun lukevan sitä. Mitä tahansa kertakäyttölukemista tuskin kukaan alkaa annotoimaan, sillä tekstin arvo nimenomaan lisääntyy kun se muodostuu puheenaiheeksi ja saa korjauksia, viittauksia ja kommentteja.
Yliopiston kirjastonhoitajasta “[...] tuntuu, että kirjaa lukevalla opiskelijalla ei ole tarvetta purkaa mieltään itse kirjaan, vaan hän voi tehdä sen blogiinsa tai internetin keskustelufoorumeille. Vapaamuotoiset kommentit ovat siirtyneet verkkoyhteisöihin.” On eri asia kommentoida kokonaista tekstiä kuin liittää merkintöjä suoraan tekstin sekaan, väliin, päälle ja alle.
Kirjoitin aiemmin blogiini samasta aiheesta vastauksena Heli Roihan juttuun Verta, leimoja ja kontaktimuovia.
syyskuu 3, 2008
· Aihe: kirjasto, muualla sanomaani · Tagged aineisto, annotointi, gutenbergin parenteesi, historia, ilkka mäkinen, kirja, kirjasto, kirjasto 2.0, kokoelma, sosiaalinen web, tietokanta, web 2.0
Kirjoittelin Helsingin kaupunginkirjaston intranettiin tälläisen vastauksen esiin nostetun Heli Roihan kolumnin Verta, leimoja ja kontaktimuovia jatkeeksi.
Intranetin keskustelun urli on tämä, tiedoksi itselleni ja muille joilla on pääsy Helsingin kaupungin intranettiin. Ulkoapäin keskustelua ei tietenkään näe, olettaen että tietoturva toimii.
Metro Live on rikki, koska sinne ei voi kommentoida rekisteröitymättä. Rekisteröitymislomakekin on poikkeuksellisen utelias enkä noita tietoja kysyvälle aio todellakaan vastata. Olen tottunut hieman erilaiseen netinkäyttöön
On todellakin totta, että kirjaston aineistossa ei ole mitään jälkiä edellisiltä käyttäjiltä. Ainakaan periaatteessa. Toki cd-levyistä löytyy naarmuja, kirjan reunat ovat hieman pyöristyneet ja aineiston kanssa puolipäivää työskenneltyä tuntee omissa pesun tarpeessa olevissa kätösissään, kuinka paljon rähmää aineisto itseensä kerää. Joissain teoksissa on kyllä alleviivauksia tai muita marginaalimerkintöjä joita kokoelmanhoitotyötä tekevät katselevat sormien lävitse. Tunnetteko käsitteen Gutenbergin parenteesi? (Terveisiä Ilkka Mäkiselle). Asiaa. Nyt onkin melko mielenkiintoiset ajat kun kirjastoissa yhtäkkiä suurella hälyllä järjestellään asioita niin, että asiakkaat voivat tehdä nimikkeisiin merkintöjä, vaikkakin ne varsinaisista teoksista irrotettuja jonnekin tietokantamme uumeniin eivätkä sijaitse varsinaisen tekstin äärellä, vaan kokonaista teosta kuvaavan metatiedon äärellä.
Entisaikaan kirjojen takakannen sisäpuolella oli se lainauskortti josta saattoi niteen lainaushistoriaa tarkastella, sitähän ei enää ole eikä HelMetistä (tm OPACista) selviä esimerkiksi teosten suosio tai epäsuosio. No paitsi varausmääristä, mutta eihän niistä mitään sinänsä selviä. Joku käppyrä olisi kiva, etenkin meille virkailijoille. Kokoelmatarrasta nokkela, tai kirjastolaiselta vihin saanut asiakas voi ymmärtää, että pyöreässä tarrassa oleva koodi on melko lähellä omistajakirjaston postinumeroa.
Roihan kirjoituksessa ei oteta huomioon sitä, että divarin kokoelma on sattumanvarainen eikä teoksia voi helposti etsiä.
Mahtaakohan Roiha olla tutustunut BookCrossingiin tai muihin kirjakerhoihin? Kirjojen kuvailua, järjestelyä ja välittämistä tekevät tietenkin muutkin toimijat kuin kirjastot, erilaisista lähtökohdista, erilaisin päämäärin ja hyvin erilaisin keinoin.
