toukokuu 15, 2009
· Aihe: Uncategorized · Tagged aalto, aalto-yliopisto, canadian broadcasting centre, cbc, charles babbage, filosofia, historia, ideas—how to think about science, innovaatio, keksintö, lontoo, museo, paul kennedy, podcast, radio, tekniikka, teknologia, tiede, tieteen filosofia, tieteen historia, tieteentutkimus, tieto, yliopisto
Olin viikko sitten Lontoossa ja kävin siellä Science Museumissa, siis tiedemuseossa. Museossa on kaikenlaista hienoa, kuten Greenwich Mea
n Time, kaikenlaisia höyrykoneita, Charles Babbagen oikea aivopuolisko ja niin edelleen.
Rupesin siinä museossa kierrellessäni kuitenkin miettimään, että mitä tiedemuseon oikeastaan pitäisi esitellä. En käynyt tekemään sen tarkempaa tutkimusta esimerkiksi Science Museumin julkaisutoiminnasta, ihan vaan mietiskelin keskenäni. Kokoelmaa ja näyttelyjä kierrellessä jäi sellainen kuva, että se varsinainen tiede museosta puuttuu. Sitä ei ole esillä juuri mitenkään, siis tieteen itsensä historiaa.
Lontoon tiedemuseossa, kuten monissa rehellisesti tekniikan museoiksi nimetyissä museoissa historiaa tuodaan esille yksittäisten keksintöjen ja niiden arkkityyppisten toteutuksien kautta. Siis teknologian kautta. Tätä ei kuitenkaan ole tiede. Tiede on prosessi, jossa järjestelmällisesti luodaan informaatiota maailmasta. Tekniikan museoissa tiede on toki löydettävissä sieltä näyttelyesineiden lomassa, mutta oikeastaan vain näyttelyn kannalta toissijaiset tekstit tieteilijöiden elämästä kertovat millaista se varsinainen tiede on ollut, millaisissa olosuhteissa laitteet ovat syntyneet. Suuri osa Lontoonkin museo esillä olevista laitteista on syntynyt teollisuuden, ei tieteen myötä.
Jos tieteen historiaa haluaa nähdä, ovat ehkä yliopistomuseot oikeimpia matkakohteita. Ehkäpä siellä menestyneiden laitteiden ja teknologioiden esittelyn sijasta kerrotaan siitä miten käsite “tiede” ymmärretään ja mitä merkityksiä ja vaikutuksia sillä on menneisyydessä ollut. Onko tiede määritelmällisesti sekulaaria, koska julkaisemista alettiin pitää tieteen ehtona (vrt. “url or doesn’t exist”), koska vertaisarviointi tuli kuvioihin, mikä on akateemisen autonomian merkitys, mitä on empirismi, mitä humanismi tarkoittaa tieteen kannalta?
Onko jossain informaation museota?
Tiede ja tieteen tekeminen on nyt erityisesti ajankohtaista, koska rakenteilla on hieno, uusi Aalto-yliopisto ja yliopistolakia säädetään jotta se voi saada yliopisto-statuksen. Toisaalta tiede on aina ajankohtaista. Tieteen mietiskelystä kiinnostuneille suosittelen Kanadan YLEn CBC:n Radio 1:n mainion podcast-tarjonnasta löytyvää sarjaa Ideas—How to think about science.
maaliskuu 23, 2009
· Aihe: kirjasto · Tagged akateeminen kirjakauppa, aleksandrian kirjasto, annotointi, äänikirja, bbc radio 4, drm, e-kirja, egypti, ekologisuus, haastattelu, historia, iliad, in our time, internet, iphone, irex, julkaiseminen, julkinen sana, kirja, kirjallisuus, kirjasto, kreikka, kristinusko, markkinat, mp3, palvelu, piratismi, podcast, rooma, ruotsi, tekijänoikeus, wsoy, yle
Aah puheohjelmat ovat aivan mahtavia, kuinka kamalaa elämä onkaan ollut ennenkuin puheohjelmien arkistot tulivat saataville netin kautta. Tuottajan ja levittäjänkin kannalta paska homma, että vaikkapa radiosta lähetetty ohjelma oli käytännössä tuuleen viskaistu kun ohjelman lähetysaika oli ohi. Nyt niitä tulee tekstuaalinen metatieto jonka google löytää, niihin voidaan viitata kuten tässä blogikirjoituksessa, ne löytyvät erilaisista konteksteista kuten haltijaorganisaationsa sivuilta tai lähteinä vaikkapa Wikipedista (jonne tämänkertaisen In Our Timen laitoin) ja haltijat saavat sangen tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon arkistoja käytetään. Vaikeaa kuvitellakaan aikaa ennen nettiä; että muka päivät pääksytysten vahtaisin kello yhdessä ja läjä ohjelmalistauksia toisessa kourassa maailmanradioni ääressä. LOL.
Lähipäivinä olen kuunnellut BBC Radio 4:n In Our Timen jakson Aleksandrian kirjastosta ~45 minuuuttia) ja YLEn Julkisen sanan jakson Kirjasto taskussa (noin 20 minuuttia).
Edellisessä käydään läpi Aleksandrian kirjaston syntyhistoriaa, sen merkitystä aikalaisiinsa sekä myöhempiin kulttuureihin ja tietenkin sen tuhoa. Luonnollisestikaan Aleksandrian kirjastoa ei voi käsitellä ilman että samalla käsittelee helleenisen maailman, Egyptin, Rooman imperiumin, kristinuskon ja oppineisuuden historiaa.
Julkisessa sanassa käsitellään Suomen digitaalisia kustannusmarkkinoita sekä mitä ne sähkö- ja äänikirjat oikein edes ovat ja millaisilla laitteilla niitä voi nauttia. Ruotsissa on kuulemma sellainen palvelu, että puhelinoperaattorilla on äänikirjakirjasto ja sieltä kuunnella näitä kirjoja kiinteää kuukausimaksua vastaan. Tämä käsittääkseni toimii nimenomaan puhelimen kautta, ei mobiiliinternetin
Akateemsen kirjakaupan äänikirjojen myynti oli vuonna 2008 sellainen, että kymmenen eniten myydyn nimikkeen menekki oli välillä 1 600-17 000 kappaletta. Euroopassa ja maailmalla on äänikirjojen kuuntelu suositumpaa esimerkiksi autoillessa, ohjelmassa arvellaan että suomalaisten hyvä lukutaito on syynä siihen, ettei äänikirjoille oikein ole menekkiä. Kyllä niitä silti meidänkin kirjaston muutama joka päivä liikkuu.
Tulipa tähän postaukseen aimo liuta tageja kun päätin kuvailla enemmänkin lähdeaineiston kuin varsinaisen kirjoituksen sisältöä.
lokakuu 18, 2008
· Aihe: kirjasto, muualla sanomaani · Tagged british library, cbc, creative commons, haastatttelu, im, internet archive, kirjasto, konferenssi, kultakuume, kulttuuri, lisensointi, lisenssi, mese, podcast, spark, sula pinta, tekijänoikeus, tuhat sanaa, videonukke, wayback machine, yle
Kirjastot.fin tekijänoikeus-palstalle kirjoittamaani:
En tiedä onko kukaan tätä lueskeleva lähdössä ensi viikolla Tukholmaan Nordic Cultural Commons -konferenssiin. Itse päätin olla lähtemättä. Ohjelmassa on tietenkin ruotsalaisuuteen keskeisesti liittyvää piraattikeskustelua sekä kaikenlaista tekijänoikeus- ja lisensointijuttua pohjoismaisesta perspektiivistä. Ohjelma pyörii Creative Commonsin ympärillä mutta muutakin asiaa on, esimerkiksi torstain sessiossa Open content licenses in public broadcasting and archiving puhujina esimerkiksi British Libraryn intellektuaaliomaisuuden manageri (käännös minun) ja BBC:ssä sekä museoiden kanssa työskennellyt Ben White.
Tapahtumaan on Suomesta lähdössä kolmen “videonuken” joukko ja pikaisesti toimien heitä olisi vielä mahdollista hyödyntää. Tästä projektista on Petri Kolan viidentoista minuutin haastattelu Tuhat Sanaa -podcastissa ja synopsis ja kommentointi Tuhat Sanaa -blogissa. Videonukkejen ohella noissa on keskustelua mediakentän moniäänisyyden puolesta sekä esitellään NCCC -konferenssi ja CC.
Videonukkejen ajatus on kiehtova ja jos kaikille ei ole jo tähän mennessä käynyt ilmeiseksi, niin organisoitumisen, tiedonmuodostuksen, mediatyön ja yhteistyöntekomahdollisuuksien muuttuminen internetin myötä todellakin heijastuu laajalle netin ulkopuolelle.
Sula Pinta -podcastissa oli syyskuussa juttua pikaviestimiin liittyvistä tavoista, protokollista ja tottumuksista. Jakson nimi oli Verkkoviestintä—Mese-etiketti ja huomion jakaminen.
CBC:n Sparkin jaksossa numero 44 esitellään Internet Archiven Wayback Machinea sekä miksi Archiven toiminta ja digitaalisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on merkityksellistä. Paljonkohan kirjastolaiset vaivaavat päätään tällaisella? Toivottavasti vaivaavat.
Kirjastot.fistä huomasin kuunneltavaksi YLEn Kultakuumeohjelman, jossa näin kuntavaalien alla oli läpikäyty puolueiden ohjelmat ja katsottu mitä siellä puhutaan kulttuurista. Kovin paljon mistään kulttuuripalveluista ei ohjelmissa puhuta, mutta kirjastot mainitaan useammissa. Poliittisen rakenteen vuoksi puolueet rakentavat koko maan kattavia ohjelmiaan, mutta niillä ei välttämättä ole mitään käytännön merkitystä kunnissa koska esimerkiksi valtionavustusten käyttäminen päätetään paikallisesti kunnissa. Lisäksi ohjelmassa todetaan se varmaankin jo sangen yleinen tieto, että poliitikot mielellään puhuvat yhteiskunnallisesti tuotettujen kulttuuripalvelujen kuten kirjastojen, kaupunginorkesterien ja teatterien tärkeys, mutta rahaa palveluihin ei kuitenkaan käytännössä koskaan ole tahtoa sijoittaa.
Petri Kolan haastattelu kestää 16 minuuttia, Sulan pinnan jakso 12 minuuttia, Spark #44:n kolmestakymmenestä minuutista The Wayback Machinea käsittellään ajassa 01:00-11:00. YLEn Kultakuume kestää kahdeksan minuuttia. Yhteensä siis kolme varttia.
huhtikuu 12, 2008
· Aihe: kirjasto · Tagged big train, british library, brittikomedia, google, google-sukupolvi, huumori, informaatio, jaiku, kansalliskirjasto, käyttäytyminen, kirjasto, kirjastoverkko, mauku, n95, podcast, rytmi, sauna, sähkö, tv-sarja, upnp, warez, wifi
Olin päivän Kansalliskirjaston järjestämässä kirjastoverkkopäivässä yliopistolla ja näpytin muistiinpanot raivona Jaikuun. Tottumattoman peukalo kipeytyi.
Kuinkahan moni pudotti minut kontaktilistaltaan kun floodasin koko päivän 10-16. Mauku, eli Maemo-alustan Jaiku-clientti jotain sikaili joten näpytin käytännössä N95:llä koko ajan ja siitäkin loppui sähkö ennen lounastaukoa. Ei tainnut olla kovin hyvässä ladingissa aamulla kotoa lähtiessä ja pidin myös uPnP -palvelinta (jonka toimivuutta en kyllä Jaikuamiseltani kerennyt varmistamaan, mutta uskoisin sen toimineen) päällä paikallisessa wifissä joka tietenkin söi akkua joka olisi ehkä ollut järkevämpi säästää Jaikuamiseen. Jaossa oli jotain sattumanvaraisia podcasteja mitä minulla sattuu olemaan downloadattuna. Kiva saada kommentteja muistiinpanoista.
Eräs kollega istui siinä pari riviä edempänä eikä huomannut että olen paikalla ennenkuin lounastauolla, joten lähetti minulle pari linkkiä ja muistiinpanoja sähköpostilla. Tässä esiin tuotakoot British Libraryn ja JISCin tekemä tutkimus ns. Google-sukupolven informaatiokäyttäytymisestä Information behaviour of the researcher of the future (1.67MB PDF).
Iltapäivällä saunaan Käpylään ja illaksi Rytmiin, jossa minulle vinkattiin muutamaa hyvää brittikomediaa. Särmikästä brittikomediaahan ei voi kukaan olla rakastamatta. Eräs näistä on sketsisarja Big Train, jonka sketseistä hymyhermojani kutittelevat ainakin Tyrant at home, Hitchcock-vedätys Working class, sekä Jockeys.
Luulin musiikin nuotinnoksen keksityn joskus keskiajalla kirkkomusiikin tallentamiseksi. No lohdukseni olin kyllä oikeilla jäljillä mutten tiennyt että vanhimmat nuotinnoslöydökset ovat jostain 2000 eea vaikka aika alkeellistahan se tietenkin on ollut.
