Ylioppilaslehdessä vol 96 no 15:sta (13.11.2009) on kaikenlaisen muun hauskan lisäksi pieni juttu kirjasta, jota olen odotellut. Se on sivulla 24 ja siinä Antti Järvi kirjoittaa kirjasta Petri Saarikoski, Jaakko Suominen, Riikka Turtiainen, Sari Östman-Funetista Facebookiin-Internetin kulttuurihistoria (Gaudeamus, 2009). Tämä pitää lukea!
[Lisään linkkejä kun en ole mobiilina]
Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssi alkoi jo alkuviikosta Wikiopistossa, eli suomenkielisessä Wikiversityssä. Olen kesästä asti pykinyt että pitäisikö mukaan lähteä vai ei; jossain vaiheessa päätin että karsin asioita joissa olen mukana, mutta toisin kävi: pakkohan tähän on lähteä mukaan. Toivottavasti tämä kurssi ei jää alimmaiseksi tehtävälistallani.
Kurssiin kuuluu, että kaikista tehtävistä kirjoitetaan vastaukset blogiin. Käytän tässä yhteydessä tämä jo olemassaolevaa Riippumaton asiantuntija -blogiani. Varustan kurssiin liittyvät kirjoitukset tagilla avokurssi, kuten ohjeena on.
Kymmenestä viikosta ensimmäisen (johdanto) tehtävinä on kolme blogikirjoitusta, joista tämä on siis ensimmäinen.
Olen siis Mace (Ojala) Helsingistä ja toimin ammattini puolesta kirjastosetänä Helsingin kaupunginkirjastossa. KirjastoWiki-sivullani on enemmän tietoa kirjastolaisuudestani. Toisinaan on hauska ajatella että olisin muutakin kuin ammattiroolini, kirjastosetä: pyöräilijä, kaupunkilainen, filosofi, rakastaja.
Olen mukana kurssilla saadakseni lisää kokemusta verkkokursseista ja hauskaa lisämakua tähän kurssille osallistumiseeni tuo se, että 19.10. alkaa loppuvuoden kestävä, web 2.0 -taitoja kirjastolaisille opettava 23 asiaa -verkkokurssi ja olen Matti Lassilan kanssa sen vetäjä. Alunperin rakensimme ja vedimme ko. kurssin kansallisesti keväällä 2008, tällä kertaa kurssilla kurssi on suunnattu pääkaupunkiseudun kaupunginkirjaston työntekijöille. Mattikin on tällä AVO -kurssilla, oikein hauskaa nähdä miten onnistuu vetää verkkokurssia aiheesta, jota itse opiskelee samaan aikaan toisella verkkokurssilla 
Saunan jälkeen yritän vielä kuroa muut tämän viikon tehtävät kasaan.
Sellon kirjastossa ubiikkiyhteiskuntaa ja kirjasto käsittelevässä tapahtumassa
Espoon Sellon kirjasto järjesti tänään ubiikkiyhteiskuntaa ja kirjastja käsittelevän pienen seminaarin. Tilaisuus oli kirjastolaisille, ja jatkoa kahdelle aiemmalle , yleisölle suunnatulle tapahtumalle. Puhujina olivat aiemmin mm. J.J. Kasvi ja vielä kolmas yleisötilaisuus on tiedossa joskus tulevaisuudessa.
Pyöräilymatka Helsingistä Leppävaaraan sujui mukavasti tämän ja tämän ryydittämänä. Tarvitseeko tätä sanoa, pyöräilyhän on aina mukavaa
Puhujina tapahtumassa olivat Tuija Aalto YLEltä, Jaakko Sannemann Entressen kirjastosta Espoosta sekä Päivikki Karhula Eduskunnan kirjastosta. Tuijan puheenvuoro käsitteli YLEn sosiaalisen median strategiaa ja muita YLEn ja mediakentän tuulia, Jaakon erittäin puhutteleva puheenvuoro käsitteli subjektiivista ja henkilökohtaista kokemusta sekä kirjastosta että kirjastolaisuudesta sosiaalisen median äärellä ja Päivikki pelotteli meitä toimittamassaan Paratiisi vai panoption -kirjassa (Eduskunnan kirjaston selvityksiä, ISBN 978-951-53-3054-0, 2008, myös interwebissä) julkaistun artikkelinsa pohjalta laaditulla, kriittisellä ubiikkiyhteiskunnan laajenevan valvonnan mahdollisuuksia esittelevällä puheenvuorollaan.
Raposin, eli selostin (; Tuijan, Jaakon ja Päivikin valmistellut puheenvuorot Qaikun #seminaarikannuun. Seminaarikannussa onkin tänään ollut todella kova vilinä menossa olevan MindTrek -tapahtuman johdosta; tämän kirjoitettuani lieneekin syytä tarkastella mitä sieltä qaikuu tänne internetin puolelle.
Tuija naksi hieman kuvia, itse nappasin vain yhden fotoshootoutin Lisäksi tapahtuma videoitiin, videot ovat kuulemma tiedossa nettiin jossain vaiheessa. Ilmoittelen mitä asialle kuuluu ku on ajankohtaista.
Noista ylläolevista rapo-linkeistä sekä esitysgrafiikoista suunnilleen selviää mistä oli kysymys, mutta varsinaisesti ubiikkijutuista puhui vain Karhula. Valmisteltujen puheenvuorojen jälkeisissä pulinaryhmissäkään ei varsinaisesti puhuttu niistä, vaan yleisemmin kirjaston tulevaisuudesta, ja pitkälti uhkien kautta. Ala on edelleen selvästi kriisissä. Yleisesti ottaen vapaa kolmisenkymmentä kirjastolaista olivat huolissaan tietenkin e-kirjoista (jotka olivat tulleet voimakkaasti esiin aiemmassa yleisötilaisuudessakin), suomalaisten lukuinnosta, Googlen dominanssista tiedonhaun välineenä sekä tietenkin kirjastojen ja kirjastolaisten merkityksestä tiedon ja elämysten välittäjinä ja tuottajina myös tulevaisuudessa. Lisäksi puhuttiin kirjastotilasta ja siitä miten kirjastoissa jatkuvasti kertyvä data esim. lainaustapahtumista saataisi käyttöön. Sehän olisi esimerkiksi kokoelmatyön ohjauksessa tai palveluja kehittäessä aivan keskeistä tietoa, mutta toistaiseksi sitä ei ole ollut kiinnostunut juuri kukaan. Kiusallista.
YLEn strategia on hyvän kuuloinen. Erinomaisena nostona se, että jokaisen YLEläisen oikeutta näkyä sosiaalisessa webissä ammattiroolissa tuodaan esiin. Sosiaalinen media ei ole vain viestintäosaston heiniä. Heillähän on tietenkin talo täynnä itsetietoisia toimittajia, jotka ovat todella tottuneet julkaisemaan ja eivät helposti ota vastaan mitään ohjeita miten sitä julkaisua pitäisi tehdä. Kirjastoissahan tilanne on aivan päinvastainen, kirjastolaiset nimenomaan eivät julkaise juuri mitään, eli kaikki julkaisutoiminta on uutta.
Keskustelu oli todella elinvoimaista ja aktiivista, kiva olla mukana kun puhujilla riittää kosolti näkemystä ja laajaa tietoa Kiitos kaikille mukaville kollegoille sekä tietenkin etityisesti puhujille sekä järjestäjätaholle eli Sellon kirjastolle Hyvisten kokoontuminen.
Mainitsen asian vielä täällä, koska tämä kiinnostanee kirjastolaisia. Elokuun lopussa muutama tyyppi sopivat kuuntelevansa Chris Andersonin kirjan Free–The Future of a Radical Price samaan aikaan ja kommentoivansa samalla verkossa. Kyseessä oli kirjan kolmituntinen lyhennelmä Andersonin itsensä lukemana. Vastaavaa on nähty toki aiemminkin (kokeile esim irkkiä euroviisujen aikaan ja meillä JaikussaQaikussa on tapana raportoida mielenkiintoisista tapahtumiseta), mutta tällä kertaa ohjelmassa oli siis äänikirja. Kirja kuunneltiin Spotifystä ja keskustelukanavana oli Qaiku.
Asiasta bloggasivat ainakin
| 18.8.2009 | Juhana.org | Avoin ad hoc -opiskelukokeilukutsu | Juhana Kokkonen |
| 26.8.2009 | Momentary Lapse of Reasoning | Interesting Social Media Test: Free, a book by Chris Anderson, as a collective audio listening in Spotify & notes and talks in Qaiku | Marko Teräs |
| 26.8.2009 | Tule, vaisuus | Free – ilmainen | Tero Heiskanen |
Lisäksi esim. Ferrixin linkkilista.
Esimerkiksi tällaista voi ihan itse järjestää, jos haluaa ja on aloitekykyinen. Peukut tälle.
While a lot of people spend their days being worried how unreliable Wikipedia is but at the same time deciding not to do anything about it, Wikimedia foundation is updating the MediaWiki-software that runs the service.
An extension called WikiTrust will be installed on the site, that will indicate trustworthiness with colourcoding. The extension uses a few simple observations that are described in more detail elsewhere. Basically old information is propably more reliable than fresh information that has not yet been subject to public scrutiry and review. Also, an editors reliability can be judged based on the other changes he or she has made to the dictionary. This is neat, because it takes the element of trust down to the level of words. As an addition to the existing methods to verify information on Wikipedia, such atomity makes any librarian scream “that’s fantastic!!”
Because Wikipedia’s editorial concept is rather different from what we are used to, we naturally have our doubts toward this kind of a disruption. Nothing wrong in that, in fact very few people were talking about the trustworthines or power of encyclopedias in general before Wikipedia came around! Wikipedia and everything involved with it is very interesting from a librarians point of view. On se hyvin jännä juttu.
(Some of) us librarians have been deeply concerned that this new concept of an encyclopedia is going to undermine the whole foundation of reliable information that we “used to have” before the internet. However there are no proof of such a golden era ever existed. This is however what some people and organizations would like to believe and would like everyone else to believe too. Sounds kind of christian, all this talk about lost access to paradise of Eden because of our sins, really…
During all this time with Wikipedia on our fingertips, librarians did next to nothing about it. We don’t have the courage to say “look, all this is just a load of terrible crap, you should read the same information from a book, it’s more reliable that way”. Though as a profession we don’t have much knowledge of information technology like programming (which honestly is kind of awkward), we could have found other ways to make Wikipedia better. Better for our patrons.
We could have funded someone who knows about these programming-things. We could have learned how wikipedia really works, and taught our collegues and patrons to know about such radical things as the Creative Commons licensing model, the concept of NPOV, the discussion pages, public history of wiki edits, proper citation and all that. We could have made research how our own staff uses the internet and the wikipedia. All things considered, libraries if anyone should be involved in projects like WikiTrust.
In exactly what ways have libraries helped the public benefit from Wikipedia? I’ve been proposing that public libraries should give Wikipedia Foundation money, because it’s a valuable resource for our staff and our patrons and because we are paying for other on-line encyclopedias, like EB. Nobody is taking me serious, of course, but i sincirely think we should donate to wikimedia. Lots.
So many more useful things to do that complain about the untrustworthiness of Wikipedia!! That “Edit” -button is a fantastic symbol that we librarians keep failing to comprehend.
Mitä voi tulla sellaisesta työpäivästä, jonka aamuna on lukenut Jaakkokeskarin palstalta kirjoituksen Real-time library? O_o
Huomasin tänään kokouksessa, että Qaikussa oli meneillään herkullinen liverapo Wirkamiehet Werkossa Workshopista, jossa etsittiin hyvää tapaa tehdä viranomaistyötä verkossa, erityisesti sosiaalisen webin parissa. Casena oli Galtsu-kyttä -fobba- ja qaikussa syntyi vaikka mitä mielenkiintoista keskustelua. Lukaiskaapa.
Onko teidän kirjastossanne, virastossanne tai toimialallanne mietitty näitä asioita? Olisi kiva mitä keskustelua asiasta on käyty ja onko jotain ohjeita laadittu.
VirtuaaliAnukin näköjään kirjoitti asiasta.
Minulla oli ilo olla tänään Tuijan ja Yoen jututeltavana kirjasto-asioista Sula Pinta -podcastin vieraana. Varsinaisesti aiheena oli minun ja Lassilan Matin tuossa keväällä ja kesällä vetämä 23 asiaa -verkkokurssi, mutta juttumme lähti kuin siika lapasesta oikeastaan ennenkuin oli edes kunnolla selvinnyt että mikä kyseinen kurssi oikein oli. Noh, se tietohan kyllä selviää vaikkapa kurssin omalta sivulta tai Kirjastolehden numerosta 5/2008 (saatavilla kaikista hyvin varustelluista kirjastoista läheltä sinua).
Podcastin otsikkona on Kirjastojen digitaalinen tulevaisuus, 23asiaa – verkkokurssi. Käykääpä kuuntelemassa ja kommentoimassa! Juttua syntyi noin 48 minuuttia ja kurssimme lisäksi puhetta piisaa Wikipediasta, musiikkikirjastotyöstä, e-aineistosta, tekijänoikeuksista. Lopussa on hieman ajatuksiani kirjaston tulevasta roolista internetissä, erityisesti nykyisen tekijänoikeuslainsäädännön (hämärässä) valossa ja millaisia peruskysymyksiä kirjastojen olisi syytä pitää mielessään.
Esitän myös näkemykseni että nykyisenkaltainen e-kirja on vain välivaihe kun sekä tieto että tarinat ovat irtoamassa vanhasta ruumiistaan, kirjasta. Myös MP3-tiedostot tai muut äänitteet ovat tavallaan takapakkia musiikin digitaalisen levittämisen alkuaikojen modeista jolloin musiikista levitettiin nuotinnosta, eikä äänitettä. Tulin myös puhuneeksi, että musiikin nuotinnos olisi uusikin ilmiö, mutta siinä taisin mennä metsään 
Luulin musiikin nuotinnoksen keksityn joskus keskiajalla kirkkomusiikin tallentamiseksi. No lohdukseni olin kyllä oikeilla jäljillä mutten tiennyt että vanhimmat nuotinnoslöydökset ovat jostain 2000 eea vaikka aika alkeellistahan se tietenkin on ollut.
Äänitys tehtiin skypellä (Yoe asuu Tokiossa) ja on minun osaltani hieman rupinen, mutta ainakin omasta mielestäni jutut ovat hyvinkin ymmärrettäviä.
Se joka keksii tälle blogille tosi hyvän nimen, saa jonkun asiaan liittymättömän henkilön nimikirjoituksella varustetun lakritsan 
Kirjoitin Kirjastot.fi:n Kirjasto-kaapeli -keskustelupalstalle lyhyen houkuttimen.
Kirjoittelin Helsingin kaupunginkirjaston intranettiin tälläisen vastauksen esiin nostetun Heli Roihan kolumnin Verta, leimoja ja kontaktimuovia jatkeeksi.
Intranetin keskustelun urli on tämä, tiedoksi itselleni ja muille joilla on pääsy Helsingin kaupungin intranettiin. Ulkoapäin keskustelua ei tietenkään näe, olettaen että tietoturva toimii.
Metro Live on rikki, koska sinne ei voi kommentoida rekisteröitymättä. Rekisteröitymislomakekin on poikkeuksellisen utelias enkä noita tietoja kysyvälle aio todellakaan vastata. Olen tottunut hieman erilaiseen netinkäyttöön
On todellakin totta, että kirjaston aineistossa ei ole mitään jälkiä edellisiltä käyttäjiltä. Ainakaan periaatteessa. Toki cd-levyistä löytyy naarmuja, kirjan reunat ovat hieman pyöristyneet ja aineiston kanssa puolipäivää työskenneltyä tuntee omissa pesun tarpeessa olevissa kätösissään, kuinka paljon rähmää aineisto itseensä kerää. Joissain teoksissa on kyllä alleviivauksia tai muita marginaalimerkintöjä joita kokoelmanhoitotyötä tekevät katselevat sormien lävitse. Tunnetteko käsitteen Gutenbergin parenteesi? (Terveisiä Ilkka Mäkiselle). Asiaa. Nyt onkin melko mielenkiintoiset ajat kun kirjastoissa yhtäkkiä suurella hälyllä järjestellään asioita niin, että asiakkaat voivat tehdä nimikkeisiin merkintöjä, vaikkakin ne varsinaisista teoksista irrotettuja jonnekin tietokantamme uumeniin eivätkä sijaitse varsinaisen tekstin äärellä, vaan kokonaista teosta kuvaavan metatiedon äärellä.
Entisaikaan kirjojen takakannen sisäpuolella oli se lainauskortti josta saattoi niteen lainaushistoriaa tarkastella, sitähän ei enää ole eikä HelMetistä (tm OPACista) selviä esimerkiksi teosten suosio tai epäsuosio. No paitsi varausmääristä, mutta eihän niistä mitään sinänsä selviä. Joku käppyrä olisi kiva, etenkin meille virkailijoille. Kokoelmatarrasta nokkela, tai kirjastolaiselta vihin saanut asiakas voi ymmärtää, että pyöreässä tarrassa oleva koodi on melko lähellä omistajakirjaston postinumeroa.
Roihan kirjoituksessa ei oteta huomioon sitä, että divarin kokoelma on sattumanvarainen eikä teoksia voi helposti etsiä.
Mahtaakohan Roiha olla tutustunut BookCrossingiin tai muihin kirjakerhoihin? Kirjojen kuvailua, järjestelyä ja välittämistä tekevät tietenkin muutkin toimijat kuin kirjastot, erilaisista lähtökohdista, erilaisin päämäärin ja hyvin erilaisin keinoin.
Kirjoitin eilen kommentin Parlamenttikirjaston blogin punkin ja web 2.0:n yhteisiä piirteitä käsittelevään juttuun Osallistumisen muotoja tälläisen kommentin.
Punkin ja netin analogia on klassinen, mutta ihan osuva.
Kimmon kirjoitukseen on muuten kommentti täällä.
Ja mitä punkkiin tulee, niin Skitsystemin Enkelresa till rännstenen ja Grå värld/Svarta tankar ovat aika kovia ja Unhinged myös. Valitettavasti Ekkaiaa ei verkosta paljon löydy (jotain kuitenkin täältä), joten koko bändin olemassaolo nyt, historiassa tai tulevaisuudessa on aika kyseenalainen. “Url or doesn’t exist”.
Amatööri on asiantuntija joka rakastaa asiaansa. Ammattilainen on mahdollisesti asiantuntija joka jokatapauksessa saa rahaa asiastaan.
En ole vielä saanut käpäliini Keenin teosta, mutta veikkaanpa että minulta palaa proput teoksen aikana useampaan kertaan. Keenhän oli myös IJsbrand van Veelen The Truth According To Wikipedia -dokumentissa. Mies taitaa olla provomielessä liikkeellä, joka on kyllä ihan elävöittävää. Samaan hakulauseeseen kannattaa muuten yhdistää Keen ja Lessig.
Kimmo Tuominen kerää Keenista inspiroituneena yhteen molempien ilmiöiden arvostelua joka on hyvin mielenkiintoinen tapa lähestyä jotain teemaa.
Kimmon kysellessä missä voisi tutustua web 2.0:n ja punkin rinnastamiseen keskenään, vastasin näin:
Valitettavasti joudun sikäli tuottamaan pettymyksen, ettei mieleeni (eli Googleen) nyt satu mitään, joka vastaisi kysymykseen “missä”. Tai no meillä kotona, kun asiaa on kämppisten ja muiden ystävien kanssa eri tilanteissa puitu.
Yhteys on kuitenkin johdettavissa. Käsite web 2.0 pitää sisällään kaiken sen, mitä web tarkoitti 90-luvulla, toki hienostuneemmassa muodossa. Web on, ja on aina punkin tavoin ollut d.i.y. (i.t.e.=itse tehty elämä sanoo Erkki Pirtola), hajautettu, yhteisöllinen (kuka muistaa webringit ja guestbookit?), antiautoritaarinen, verkostomainen ja maailmanlaajuinen.
Internetin historia ja nykypäivä ovat täynnä punkeilta tuttuja ajatuksia sekä puheissa että teoissa. 90-luvun teknoutopiat ja -dystopiat ovat mielenkiintoisia, olennaiselta sisällöltään samaa kuin nykyäänkin. Nähdäkseni kehitys on edennyt, muttei muuttunut. Sodatkin ovat samat kuin silloin.
Me vanhukset voimme virkistää muistiamme vaikkapa täällä ja samassa osoitteessa nuoriso voi opiskella hieman webin historiaa. Vanhuuden kunniaksi kuuntelen tätä kirjoittaessani Dead Kennedysiä.
Tämä copy/paste toisten blogeista on aivan kamalaa. Pahoittelen lukijoille (ja maailman sielulle) että teen näin, mutta tämä on toivottavasti vain välivaihe ja liittyy siihen, että haluaisin ennemmin olla irtolaisena blogistanissa kuin oikea bloggaaja. Blogini ei ole verkkotoimintani keskiö, sen pitäisi olla vain osa sitä. Eräänlaista yhdistävää liimaa muiden toimieni välillä. En pysty selittämään itselleni, miksen ole tutustunut coCommentin kaltaisiin palveluihin?
qaiku -qaikausut jaiku -jaikausut Twitter -twiitit del.ici.us
|
Tutustumiani kirjoja
