Kaksi quotea kritiikistä

Molemmat Jaana Venkulan teoksesta Tiedon suhde toimintaan (ISBN 9789515701794), kirjoituksesta ”Kriittisyys — metodi ja käsite”.

Kritiikin avulla aina luomme uutta ja korjaamme: 1) korjaamme alan substantiaalista kenttää sekä varoitamme virheistä, 2) korjaamme ja muokkaamme omaa tieto-, elämys ja kokemuskenttää, 3) luovumme näennäistiedoista ja näkemyksistä, siis opimme eliminoimaan virheellistä tietoa ja siten terävöitämme näkemystämme, ja lisäksi 4) korjaamme omaa toimintaa. Tavallisissa inhimillisissä yhteyksissä toisen ihmisen toimintaa korjaamaan pyrkiessämme meidän on hyvä  muistaa, että juuri väärinymmärretyn ”kriittisen” pyrkimyksen takana hyvin usein on silkka ilkeys, kyseenalainen rehellisyys tai suoranainen vastenmielisyys henkilöä kohtaan.

Yhteisöjä kritikoitaessa on aina myös tarkasteltava, onko kritiikin kohde ao. yhteisössä ollut jo pitkään kritiikin kohteena ilman että kritiikki olisi aiheuttanut muutosta, korjausta. Tällöin on mahdollista, että kritikoidaan väärää tekijää ai toimintoa yhteisössä. Jo Snellmannista lähtien on maassamme kritisoitu yliopisto-opettajia opetustaidon kehnoudesta ja huomiota suunnataan mitä suurimmissa määrin ”opetuksen kehittämiseen”. Se ettei tämä jatkuva huomio tuota käytännössä muutosta, kertoo mitä todennäköisimmin siitä seikasta, että yliopiston kaltaisessa instituutiossa oppiminen on kiinni etenkin muusta kuin opettajan toiminnasta. Jotta tieteessä, ihmisessä tai missä tahansa yhteisössä kritiikki tuottaisi myönteisitä tulosta kokonaisuuden kannalta, on kritiikin kohteen oltava siis oikea.

Ja toinen josta tulee mieleen wiki-tyyli:

Baylelle kritiikki merkitsee operaatiota, jossa järki ja ilmeisyys (Offenbarung) eroavat toisistaan. Tällä tavalla kritiikki puolestaan saa ensi kertaa selvän kielteisen destruktiivisen tendenssin: ”Inhimillisen järjen periaate on destruktio, ei rakentaminen”. Kritiikki onkin suuntautumismallina perustana egalitaariselle République des Lettres -teokselle, jossa jokainen arvosteli jokaista henkilöön katsomatta; kritiikillä on suvereniteetti oppineiden joukossa, koska kaikki osallistuvat siihen samalla tavalla täysissä järjissään, todettiin. Autoritaarisuus ei kritiikissä päde, vaan vain oma vapaa ymmärrys asiasta, joka kaikinpuolisen kritiikin seurauksena muodostuu vähitellen yhä selvemmäksi.

Advertisement

Eilinen Jaikumiitti

Eilen oli luento start-up -elämästä, case Jaiku Helsingin Yliopiston Kumpulan kampuksen Exactumissa. Tapasin aiemman sopimukseen Tuijan etukäteen ja lampsimme yhdessä kampukselle. Erittäin mukava käyskennellä kevätauringossa, vaikka jäimmekin rysään Kumpulan siirtolapuutarhaan. Kerkesimme kuitenkin (nippanappa) ajoissa luennolle jossa Teemu Kurppa siis kertoi kokemuksiaan ja startupin perustamisesta. En todellakaan nyt aio kirjoittaa siitä, koska muut tekivät niin jo eilen.

Kello 17 alkoi 23 asiaa -verkkokurssimme Mese-chatti jota hoidin ensin hieman huonolla menestyksellä N800&Pidgin ↔ bluetooth ↔ N95 -laitteistolla sieltä luennolta. Sinihammas-yhteys pätki eikä chattiin edes osallistuneet muut kuin minä, Matti sekä Antitäti-Reetta. No ensimmäinen kertahan tämä vasta oli, toivottavasti väki lisääntyy. Chattejahan pidetään kahdesti viikossa kesäkuun puoleenväliin asti. Suviko oli luvannut minulle oikean tietokoneenkäyttönmahdollisuuden jos kannettava teknologia sikailee, ja pääsinkin klo 18 jälkeen ensin Web Messengerin ja Meebon äärelle, näistä käytin jälkimmäistä joka osoittautui oikein hyväksi. Pari kurssilaista yrittivät kurssille, mutta olivat väärissä verkoissa, eivät Mesessä. Toinen oli Google Talkissa ja toinen ilmeisesti Meebossa. Toivottavasti onnistumme paimentamaan heidän Meseen. Varsinaisen ryhmächatin jälkeen vaihdoimme vielä Matin kanssa muutamat sanaset, ja polkaisin sitten Weeruskaan jossa Jaiku-miitti oli meneillään.

Iltaa ei istuttu kovin pitkään, enkä ensinkään kerennyt hieroa tuttavuutta kaikkien kanssa. Terkut erityisesti Priiolle ja pe3:lle sekä Tuijalle ja Suvikolle.

Murkut on kuivia

Muurahaiset ovat yllättävän kuivia. Eilen semmoinen oli huomaamattani livahtanut mikroaaltouuniimme mitälie muruja keräämään ja ruokani lämmitettyäni se käveli ulos.

Buckethead

Nyt löytyi hyvä progebändi. Siis ihan oikeaa tälläistä kitaraprogea. Nimi on Buckethead ja materiaalia löytyy YouTubesta ja iloiseksi yllätyksekseni myös HelMet-kirjastoista. En jaksa alkaa tekemään mitään kirjastovarauksia. Mitenköhän tämäkin löytyi? No ei varmasti ainakaan musalehtiä lukemalla tai telkkarimainoksesta.

Kirjastoverkkopäivä

Olin päivän Kansalliskirjaston järjestämässä kirjastoverkkopäivässä yliopistolla ja näpytin muistiinpanot raivona Jaikuun. Tottumattoman peukalo kipeytyi.

Kuinkahan moni pudotti minut kontaktilistaltaan kun floodasin koko päivän 10-16. Mauku, eli Maemo-alustan Jaiku-clientti jotain sikaili joten näpytin käytännössä N95:llä koko ajan ja siitäkin loppui sähkö ennen lounastaukoa. Ei tainnut olla kovin hyvässä ladingissa aamulla kotoa lähtiessä ja pidin myös uPnP -palvelinta (jonka toimivuutta en kyllä Jaikuamiseltani kerennyt varmistamaan, mutta uskoisin sen toimineen) päällä paikallisessa wifissä joka tietenkin söi akkua joka olisi ehkä ollut järkevämpi säästää Jaikuamiseen. Jaossa oli jotain sattumanvaraisia podcasteja mitä minulla sattuu olemaan downloadattuna. Kiva saada kommentteja muistiinpanoista.

Eräs kollega istui siinä pari riviä edempänä eikä huomannut että olen paikalla ennenkuin lounastauolla, joten lähetti minulle pari linkkiä ja muistiinpanoja sähköpostilla. Tässä esiin tuotakoot British Libraryn ja JISCin tekemä tutkimus ns. Google-sukupolven informaatiokäyttäytymisestä Information behaviour of the researcher of the future (1.67MB PDF).

Iltapäivällä saunaan Käpylään ja illaksi Rytmiin, jossa minulle vinkattiin muutamaa hyvää brittikomediaa. Särmikästä brittikomediaahan ei voi kukaan olla rakastamatta. Eräs näistä on sketsisarja Big Train, jonka sketseistä hymyhermojani kutittelevat ainakin Tyrant at home, Hitchcock-vedätys Working class, sekä Jockeys.

Muotipoliisi

Mannerheimintien Bakersin portsari lauantai-iltana noin kello 21 jikatabeistani: ”Mä en tiedä onko noi kengät vai mitkä joten mä en voi päästää sua sisälle”. Ilmeisesti portsarin työssä ei edellytetä elinikäistä oppimista, joka on hieman sääli koska portsarit ovat tämän maan sosiaalisen elämän monipuolisuudesta (joka voi koostua miltei ainoastaan baarissa istumisesta) johtuen käytännössä valtaapitäviä muotipoliiseja.

Ainiin lainaus BC Hellsinki -keskustelupalstalta, tämä oli muistaakseni jonkun sigissä:

Vain maalainen tarvitsee autoa kaupunginssa.

Asiaa.

Kirjastojen asiakkailleen tarjoamat tietoverkot

Kirjastojen asiakkailleen tarjoamien tietoverkkojen kehittely on selvästi hieman kesken. Tunnen Helsingin kaupunginkirjaston välittämän Stadinetin toimintaa, joka on Helsingin opetusviraston palvelu ja käsittelen sitä nyt hieman.

On harmillista että siihen pitää kirjautua kirjastokortin numerolla ja salasanalla, tai siis että siihen ylipäätään pitää kirjautua. Ehkä tämä on jonkinlaista kiusantekoa, sillä kuka tahansa voi hankkia kirjastokortin. No se on tietenkin totta, että mahdollista väärinkäyttöä voidaan sitten puida kortin haltijan kanssa, sillä Helsingin kaupunginkirjaston käyttösääntöjen mukaan hän on sen väärinkäytöstä vastuussa ellei ole ilmoittanut sitä kadonneeksi.

Stadinettiin kirjautuminen ei onnistu, mikäli huonosti nimettyyn kenttään ”käyttäjätunnus” syöttää kortin numerossa esiintyvät välilyönnit.

Stadinetistä ei voi tulostaa eikä käyttää kirjaston asiakaspäätteiltä käytössä olevia tietokantoja. Stadinetillä on oma ulkoasunsa, eikä se ole yhtenäineen minkään muun olemassaolevan sivuston kanssa. Mobiililaitteella käyttöön sivusto on sub-optimaalinen mutta ei todellakaan mitenkään estävästi. Stadinetti on nimeltäänkin outo, tuskin kaikille kirjaston käyttäjille tulee mieleen käyttää sitä koska suljetun virkamiesverkon nimi on jotain sen kaltaista kuin ”hki kir wlan” tai jotain muuta ”stadinettiä” houkuttelevampaa.

Mitä kaikkea nuo asiakkaiden omille koneille tarjotut verkot voisivatkaan tarjota? No ainakin jonkinlaista salausta ja tietoa kyseisestä kirjaston toimipisteestä ja pääsyn paikallisiin palveluihin kuten tulostimiin ja jopa uPnP -mediapalvelimeen josta löytyisi aiemmin videoituja tapahtumia samassa kirjastossa sekä mielekäs tapahtumakalenterinäkymä. Käsittääkseni kirjastot saisivat tarjota myös musastriimiä kirjastossa kuunneltavaksi. Entäs pääsy chattipalveluun, jossa paikalla olevat asiakkaat (ja muutkin) voisivat tavata. Linkki kyseisen kirjaston omaan Irc-Galleria -yhteisöön? 😛

Kirjastojen tarjoamat verkkoaineistot

Kirjastoihin hankitaan maksullisia tietokantoja asiakkaiden ja henkilökunnan käyttöön. Helsingin kaupunginkirjaston hankkimiin tietokantoihin kuuluu muiden muassa Encyclopaedia Britannica sekä Facta Tietopalvelu. Olisi kiva tietää paljonko yhden haun hinnaksi tulee harvoin käytettyjen tietokantojen suhteen jos niistä maksetaan jotain könttäsummaa. Peräti kymmeniä euroja per haku? Tämän on oltava sitä kokoelmaorientoitunutta aineistopolitiikkaa.

En nyt käsittele sitä, ovatko pääsy tietokantaan osa kokoelmaa vaiko ei ole. Jos tietokantaa tuottava taho menee vaikka konkurssiin tai sopimusneuvottelut ajautuvat umpikujaan, kirjastollehan ei jää jo hankittuja aineistoa ensinkään minkäänlaiseen taantuvaan kokoelmaan, samalla tavalla tallenteista jää. Pääsy (access) ja tallenne ovat hyvin erilaisia.

Kollegoideni työskentelyä tarkkaillessa olen havainnut, ettei ole aivan harvinaista aloittaa hakua jostain tietosanakirjasta, ja usein se on juuri Wikipedia. Ehkäpä siksi että se on rajoitettuja tietokantoja helpomman saavutettavuutensa vuoksi henkilökunnalle tuttu. Kirjastolaisillahan ei ole kotoaan pääsyä samoihin työvälineisiin kuin työpaikaltaan, joka on työnantajan ja palveluntarjoajan kannalta hukkaanheitetty itseopiskelumahdollisuus ja markkinointimahdollisuus, vastaavasti. Miksei Helsingin kaupunginkirjasto maksa Wikipedian käytöstä, jonka käyttö tiedetään olevan hyvin yleistä? Mielestäni siitä voisi maksaa aivan samalla periaatteella kuin muistakin kannoista, joko könttäsummaa tai hakukohtaisesti. Olen toisinaan yrittänyt tuonda esille tätä ajatusta kirjastopiireissä ja vastaanotto on ollut vaihtelevaa.

Eipä olisi helppoa olla kirjaston asiakas, suomalaisen kirjastokentän palvelurepertuaari on niin monimutkainen. On kaikenlaista monihakua, Nelliä, Tiedonhaun porttia, Lindaa ja Mandaa, PIKIä ja HelMettiä, erinimisiä kirjastokimppoja, seutukirjatoja ja satamiljoonaa kimppojen webbisivustoa jäsenkirjastojen omien lisäksi, aineistohauilla on omat sivunsa ja nimensä myös. Osa palveluista on kunnallisia, osa seudullisia ja osa valtakunnallisia ja palveluvalikoima vaihtelee eri alueilla.

Kärsivällinen ja täysipäiväisesti kirjastoalaa seuraava asiakas voi segmentoida ja kilpailuttaa omat kirjastopalvelunsa, etenkin verkkopalvelujen osalta sillä niiden tarjoaminen on Suomessa tällähetkellä erittäin vaihtelevaa. Esimerkiksi Pohjanportin (joka siis on Oulun seudun Nelli vaikka se ei sivuilta selviäkään) kautta voi tehdä hakuja joihinkin tietokantoihin joihin pääsy ei jossain muualla (esim. Helsingissä) ole mahdollista kuin kirjastossa sijaitsevilta asiakaspäätteiltä, jos niiltäkään. No onneksi yleinen kirjastolaitos on nimenomaan sitä, yleinen, ja myös helsinkiläinen voi hankkia Oulun kirjaston käyttöoikeuden kuten olen tehnyt, ehkä jopa paikanpäälle menemättä, faksaamalla kirjastoon kopion henkilötodistuksestaan. Asiakas siis poimii palveluja sieltä täältä; elektronisia tietokantoja vaikkapa juuri Oulusta, Naxosta Lahdesta ja fyysisten esineiden lainauspalvelua HelMetistä. E-kirjoja voisi lainata jostain koulusta tai HelMetistä, niitä ei muualla välttämättä ole. Tai mistä sen voi oikeastaan tietää? Palvelut ovat kuitenkin aika hankalia käyttää, minun pitäisi todella tutustua tuohon Pohjanporttiin ja mitä kaikkea sieltä minulle löytyisi.

Sähköpostin käyttö kirjastossa ja kirjaston väitetty yhteisöllisyys

Olen tässä hieman lueskellut Kirjastolehtiä 1/2008 ja 2/2008. Muutama asia on tullut mieleen. Kirjoitan näistä useamman blogimerkinnän, kohdistamatta näitä vastauksina yksittäisiin artikkeliin. Pitäkäähän kiinni niistä nutturoistanne!

Miksi kirjastoissa pidetään tärkeänä tarjota henkilökohtaisia kommunikointipalveluja kuten sähköpostia, ja jopa Mese ja Skype-opetustakin tarjotaan. Eihän siellä koskaan ole opetettu puhelimenkaan käyttöä. Kirjastolehteä lukiessa saa sellaisen kuvan, että kirjasto on hyvinkin yhteisöllinen kohtaamispaikka, tai pikemminkin saa kuvan että kirjastolaiset ajattelevat tai haluavat ajatella näin. Eihän kirjastossa ole saanut edes puhua, ja kännykkäkielto on edelleen yleinen. Ainoa diskurssi jota kirjastossa voidaan hyväksytysti käydä tapahtuu kokoelman kautta; joku kirjoittaa ja julkaisee kirjan tai lehtiartikkelin ja tämä hankitaan kirjaston kokoelmaan. Joku toinen taas lukee sen ja kirjoittaa samasta aiheesta toisen kirjan tai lehtiartikkelin joka sekin hankitaan kirjaston kokoelmaan. Tietysti tämä on jonkinlaista keskustelua tämäkin, mutta yhteisöllisyydeltään erittäin heiveröistä.

Vaikka netissä julkaistuja tekstejä (foorumi-keskustelut, blogikommentit, wiki-muokkaukset tm. näkyvillä olevat) pitäisikin uudenlaisena kirjallisuutena (joka on perusteltua), ei sähköpostia tai muuta julkaisematonta asiointia voi laskea samaan joukkoon. Sähköposti on vastaavanlainen kirjallisuuden muoto kuin kirjeiden kirjoittaminen. Ehkä joskus sankarin aseman saaneiden henkilöiden sähköpostinvaihtoa julkaistaan heidän kuolemansa jälkeen kuten kirjeenvaihtoakin on julkaistu. Jos kirjallisuuden ja myös kirjallisuuden tuottamisen monipuolinen tukeminen on kirjastojen tehtävä, tässä mielessä sähköpostin käytön tarjoamista voidaan pitää perusteltuna mutta aika kaukaa on haettava.

Kirjastoissa ei ole (ilmaisia) yleisöpuhelimia. Miksi pääsy sähköpostiin on kirjaston tehtävä? Siksikö ettei mikään muukaan julkishallinnon toiminto tarjoa tuota palvelua ja laajan asiakaskontaktinsa vuoksi kirjasto on jonkinlainen muualta karsittujen yhteiskunnallisten palvelujen kaatopaikka jonne rippeet siirretään kun niitä ei haluta tuottaa muualla? Miksi sähköpostin käytön tarjoaminen edes on julkishallinnon tehtävä, jos teleliikennetoiminnotkaan eivät ole. Kirjasto on teleliikennelaitoksen, oppilaanohjauksen, nuorisotyön ja sosiaalitoimen epäammattimainen korvike.

Onko sähköpostin käytön tukeminen kirjastossa oikeasti tavallaan vahinko, sillä sitä tehdään tietokoneilla jotka on varsinaisesti hankittu ja tarkoitettu tiedonhakuun eikä ensinkään mihinkään omien asioiden hoitoon?

J. J. Kasvin haastattelussa Kirjastolehdessä 2/2008 sanotaan:

Nuorille internet on uutisten ja tiedon lähde, televisio ja lehdet viihteen välineitä. Munasta on tullut tietoteknisesti viisaampi kuin kana. ”Lapset ja nuoret joutuvat itse kasvattamaan itsensä tietoyhteiskunnan sosiaaliseen kulttuuriin”, sanoo Kasvi.

Viisauden sanoja herra Kasvi, jälleen. Artikkelissa on paljon hyvää asiaa.

Mikä muuten on tietoyhteiskunta? Onko se yhteiskunta, joka rakentuu tiedon (ei luulon tai uskomusten) varaan vai sama kuin tietoyhteiskuntaa edeltävä yhteiskunta paitsi että veroilmoitus ja yhteishaku tehdään weblomakkeella?

Irtolaisuus

Haluaisin olla blogistanin ja sosiaalisen verkon irtolainen. Haluaisin, ettei omalla blogillani ja omilla blogikirjoituksillani olisi suurtakaan arvoa sinänsä. Sen sijaan blogini ja feedini koostuisi miltei kokonaan kirjoituksistani toisten blogien kommentteihin, keskustelupalstoille, Jaikuun ja pikaviestimiin, sähköposteiin, Skype-puheluihin, wiki-editointeihini ja niin edelleen. Haluaisin että blogikirjoitukseni olisivat ainoastaan ”syntaktista purkkaa” feedissäni, aasinsiltoja ja muuta meta-tason tietoa toimistani.

Esimerkiksi äsken kirjoitin Kirjastot.fi:n Tekijänoikeus -palstalle tälläistä:

Re:Jos se olisi yksinkertaista, se olisi jo tehty (mace, 8.4.2008 2:20:38)

Tommi Viitamies: ”Minustakin piraatti-termin käyttö osoittaa poliittiseksi vaikuttajaksi pyrkivältä huonoa harkintaa ja toimii todennäköisesti liikettä itseään vastaan.”

Piraatti-termi on tekijänoikeudenhaltijoiden lanseeraama termi mustamaalaamista varten. ”Piraatit” eivät tätä pelästyneet, vaan askartelivat levykkeistä itselleen veikeät silmälaput ja integroivat vastustajansa retoriikan omaansa. Arrr!

Piraatit käyttävät yleensä termiä ”jakaminen”.

Varsinaisena piratismina pidetään yleensä sen kaltaista liiketoimintaa, jossa on tarkoitus myydä väärennöksiä vaikkapa torilla tai netitse ”alkuperäisinä” tuotteina. Vaikkapa äänitteitä, elokuvia, kelloja, laukkuja, siis fyysisiä esineitä. Jopa TTVK:n Piratismi-sivun[0] neljästä ranskalaisesta ”piratismia on mm.” -viivasta peräti kolme kuvaa nimenomaan tälläistä toimintaa ja ”faktoja” -osio on hyvin samansisältöinen. Muistattehan, että TTVK on luotettavaksi tunnustettu taho, sillä se toimii suomalainen peruskoululaitos toimii sen kanssa yhteistyössä[1][2].

Kaikkihan ymmärtävät ettei digitaalisessa sisällönjakelussa ”alkuperäisyys” ole millään tavoin mielekäs käsite.

95 vuoden suoja-aika on varmasti liian pitkä. Samoin 50 vuoden. Viisi kuulostaa aika hyvälle, eikä 14[3] kuulosta aivan kamalalle sekään. Tekijänoikeuksien periytyminen perikunnille on feodalismia, joka on eräänlainen mielisairaus.

En ymmärrä miksi vaikkapa suoja-aikaa pitäisi pidentää. Emme vielä tiedä mitä vaikutuksia sillä yhteiskuntaamme olisi. Emme myöskään tiedä mitä vaikutuksia lyhentämisellä olisi. Jos haluamme ottaa tälläisen loikan tuntemattomaan, miksi emme valitsisi lyhentämistä? Yhteiskunta /on/ koe, jonka tehtävä on kehittyä paremmaksi (mukautuvammaksi, tehokkaammaksi) yhteiskunnaksi.

Toivottavasti tekijänoikeudesta voidaan täällä jatkossakin puhua avoimesti ja tuoda esille erilaisia näkemyksiä. Selvää on, että tekijänoikeus on kirjastotoimen kannalta erittäin merkittävä lain (ja sopimusoikeuden) osa-alue ja että kirjastoinstituutio on hyvin mielenkiintoinen elementti tekijänoikeuspohdiskelussa.

”näillä palstoilla aika ajoin propagoidaan nettipiratismia rauhassa ja vastaväitteittä, mikä saattaa vaikuttaa ulospäin syntyvään mielikuvaan kirjastolaitoksesta jonain muuna kuin neutraalina välittäjänä”

Kirjastolaitos näyttäytyisi paljon huonommassa valossa, ellei se osoittaisi olevansa tietoinen erittäin laajasta, monipuolisesta ja elinvoimaisesta tekijänoikeusargumentoinnista jota /tuolla ulkona/ on käyty jo vuosi(kymmeni)en ajan.

Emme varmastikaan voi vaieta keskustelemasta näistä asioista sen vuoksi, että saattaisimme näyttää pahalta näitä avoimia foorumeita lukevien ulkopuolisen silmiin. Se tuskin olisi kovin ammattimaista. Jos Kirjastot.fin palstojen tehtävä olisi olla kirjaston mainos, pelin henkeen kuuluisi salailu, peittely, vääristely ja mielikuvien manipulointi. Kirjastot.fin keskustelupalstat ovat kuitenkin sisäinen työkalu, eivät mainos.

Jep. Erittäin mielenkiintoinen vivahde keskustelussa ovat Creative Commonsin, GNU GPL:n, copyleftin ja muun lisensointikeskustelun myötä paremmin esiin noussut ymmärrys, että tekijällä /itsellään/ on oikeus määritellä millä ehdoilla hänen tekosiaan voi käyttää. Tekijä on emansipoitunut. Myös akateemiselta puolelta virtaa paljon hyvää, Open Access -hommat ja niin edelleen, akateemisen ihanteen mukaisesti. Keskustelun näkeminen non-interventionististen neoliberaalien (piraattien) ja fasistien (tekijänoikeuden haltijat) välisenä, polaarisena taisteluna on typerää ja melko mielenkiinnotonta eikä Kirjastot.fi:ssä onneksi tuollalailla asiaa nähdäkään. Juuri siksi, että kirjasto on käyttäjät vs. haltijat -taistelussa ulkopuolinen taho joka kuitenkin on erittäin riippuvainen noiden kahden puolen keskenäisistä sopimuksista (so. tekijänoikeudesta).

Itse toivoisin että näillä palstoilla liikkuisi enemmänkin osallistujia, jotka eivät ole kirjastolaisia. Pidän ihmeenä, jopa tragediana, että olemme saaneet olla täällä hiekkalaatikossamme näin kauan ilman että mukaan on liittynyt merkittäviä määriä vaikkapa tutkijoita, lakimiehiä tai toimittajia, tuottajia tai artisteja tai niitä piraatteja. Osaisimmekohan ensinkään suhtautua jos nämä Kirjastot.fi:ssä käymämme keskustelut alkaisivat jostain syystä kiinnostaa ”ulkopuolisia” vai vetäytyisimmekö kilpikonnapuolustukseen salasanojen taakse.

Piraattipuoluetta ei itse aio äänestää, samasta syystä kuin en aio äänestää mitään tai ketään muutakaan eduskuntavaaleissa; kansallisvaltiollinen parlamentarismi ei vastaa käsitystäni politiikasta, eli asioiden hoitamisesta[4].

[0] http://www.antipiracy.fi/tekijanoikeusjapirat…ratismi.html
[1] http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/uutinen.html?id=8112
[2] http://www.tekijanoikeus.fi/
[3] http://www.google.com/search?q=cambridge+%221…22+copyright
[4] http://dictionary.reference.com/search?q=politics

Haluaisin, että blogini olisi todellinen weblog, siis loki web-presenssistäni ja laajemminkin!
Unelmani on, että minulla olisi pelkkä fiidi ilman minkäänlaista blogi-sivua. Haluaisin julkaista itseäni RSS:nä. Olenko lähestymässä jotain, jonka voin toteuttaa Jaiku+del.icio.us+Flickr -yhdistelmällä?

Failday

Ensin läikytin teetä näppikselleni joka lakkasi toimimasta eikä korjaantunut kuivaamisesta. Kaupasta ei näitä Zippyn näppäriä mininäppiksiä juuri nyt valitettavasti saa, eikä ole intressiä käydä suureen näppiksenvaihto-operaatioon. Polkaisin työpaikalle hakemaan lainanäppiksen, ja matkalla fillarin ketjut putosivat joka on suoravetoisessa pyörässä lievästi kiusallista. Etenkin autojen seassa. No onneksi ei siinä kadunpätkällä ollut paljoakaan liikennettä. Kävin ostamassa myös uuden eturenkaan, tuskin sitä takatalvea enään tulee ja toi talvirengas muljuu ikävästi kaarteissa. Edessä nyt hieno punakylkinen 622×23 Michelin Orium. Takana 622×28 Raleigh Foreign jonka löysin joskus jostain. Vaihtanen myöhemmin leveämmän eteen. Huomenna on muuten tämän kesän ensimmäinen Kriittinen pyöräretki. Kokoontumispaikkana siis Manta kello 17.

Harkitsin käyväni Kierrätyskeskuksesta käytetyn kumin, mutten käynyt.

Työpaikalla rupattelin hieman verkkokirjastoyksikön tyyppien kanssa. Kotiin palatessani laittelin pyörääni ja huomasin sitten että näppikseni toimii. Huoh. Yritän vielä tänään jatkaa verkkokurssimme materiaalin näpyttelyä. Ehkä pitää ensin käydä hieman pyöräilemässä.

Jaiku

Nyt on ollut Jaiku jonkin aikaa käytössä, vajaan viikon. Käytän tota taskujaikua S60-puhelimessa. Jotenkin sen käyttö on ärsyttävää, tuntuu että Jaiku on rakennettu monologia varten, mutta sitä käytetään dialogiin. Järjestelmä on rakennettu niin että käyttäjä seuraa tuttujensa juttuja, mutta koska keskustelu versoilee niin monen käyttäjän sivuilla että seuraaminen on ainakin taskujaikulla kaikkea muuta kuin intuitiivista. Minulla on tietenkin paljon pois-opittavaa, esim. vanhat IRC-tavat (terkut #jaikulle) sekä se odotus esim. sähköpostista että olen ainakin tietoinen kaikista minulle osoitetusta viesteistä. Siitähän ei ainakaan mobiilijaikussa ole mitään takeita. Totutteluun menee aikansa, mutta kyllä siinä aika paljon tulee ihan vain selailtua kontaktien sanomisia josko ovat sanoneet jotain mielenkiintoista. Itellä on joku 10 kontaktia ja niiden seuraamiseen menee kyllä aika paljon enemmän energiaa kuin jos työkalu olisi vaikka aiheeton webbifoorumi tai IRC-kanava.

Jaikun ajatus on ”Mitähän käyttäjä k on viime aikoina sanonut mistään asiasta”, eikä ”Mitähään kukaan on viime aikoina sanonut asiasta a”. Outo lähtökohta keskusteluun, miettikääs minkälaista se olisi tosielämässä? No eihän tämä alunperin kai ollutkaan tarkoitettu keskusteluun sinänsä, vaan mikrobloggaamiseen mutta ainakin nyt on lähtenyt hyvin eläväiset ja vilkkaat keskustelukulttuurit elämään omaa elämäänsä. Paljonkohan vaikkapa suomalaisia käyttäjiä on?

Mutta juttu on Jaikussa hyvää. Se johtuu ihmistä ja heidän mielenkiintonsa kohteista, ei Jaikusta sinänsä. Taskujaiku ei mitenkään erityisen hyvin osaa Jaikun kanavia, ehkä joku tuleva versio osaa. Olen harkinnut Jaikun käyttämistä selaimella (joka sekin toki onnistuu taskusta), mutta menee ajatus rikki, ja ihan periaatteen vuoksi käytän joitain sub-optimaalisia työkaluja. Oikea tietokone+selain ei saa olla ainoa oikea tapa käyttää tietotekniikka. Jaikun S60 -sovellus istuu puhelimen puhelinluettelon tilalle kivasti.

Hitto Jaikun badgea ei saa upotettua tähän WordPress-blogiin 😦 RSS-feedin voisi laittaa.

On muuten syytä epäillä, että WordPressin feedit tai tapa jolla Jaiku niitä tulkitsee on jotenkin rikki koska Jaikuun ei mene juttujen otsikot kunnolla. Kyllä se feedi näyttää ihan ehjältä. Vastikään käytöönottamani blogin tyttömäinen leiska ei varmaankaan vaikuta feedin rakenteeseen, ja kuten sanottu, ihan oikean näköisesti siellä feedissä on otsikot ainakin pikavilkaisun perusteella. Tarkkailen asiaa.

Ever watchful ceilingcat Unelmien kirjastossa

Vietettyäni ensin koko päivän tietokoneen ääressä lueskellen kirjastoblogeja ja kuunnellen hc-punkkia, lähdin Fannyyn Unelmien kirjasto -miniseminaariin. Matkalla kävin Kirjasto 10:ssä tulostamassa läjän papercraft-ceilingcatteja. Elinluovutuskortin unohdin taas.

Tapahtuma oli saapuessani jo meneillään, itseasiassa puolessavälissä. Koin tarpeelliseksi näpyttää muutamia muistiinpanoja Jaikuun, kuten nykyään tapana on 🙂 Mitään kovin tähdellistä tuolla ei tapahtunut mutta henki oli hyvin positiivinen. No itellä taisi tosin mennä aika kovaa koko päivän. Kevät? Laitoin uloslähtiessä valkoiset tabitkin!

Tapahtuman aiheenahan oli siis Helsinkiin tekeillä oleva keskustakirjasto. Mikko Leisti esitteli selvitykseensä liittyvien ulkomaanmatkojensa satoa. Yleison joukossa kiersi kirja Seattlen keskustakirjastosta, sellainen hieno joka on varmaan jonkun arkkitehdin tekemä. Paljon konsepti- ja kaaviokuvia. Leistinkin raportista kierteli painettu versio.

Helsingin kaupunginkirjaston alaisuudessa toimivaa monikulttuurista kirjastoa esiteltiin myös. Toiminnassa on mukana yksittäisiä kirjallisuudenharrastajia, joista oli mielenkiintoista kuulla. Ulkomaiset kirjastolaiset ovat kovasti ihmetelleet kuinka hienot monikulttuurisuushommat meillä on (ovatkohan käyneet Ruottissa), Maija B sanoi esimerkiksi ranskalaisten kertoneen ettei heillä ole oikein mitään sen kaltaista vaikka maa onkin ”monikulttuurinen”. Ärsyttävä termi, kulttuurihan tarkoittaa tyypillisesti jotain kansallisvaltion rajaamaa aluetta tai jotain muuta sellaista hatusta vedettyä lokeroa. No niin tai näin, meillä on hyvä sellainen, mutta liian ahtaissa tiloissa. Keskuskirjastoon olisikin tarkoitus saada se kunnolla esille ja Caisan toimintaa myös.

Tuomas Toivonen oli jossain missälie, eikä voinut pitää puheenvuoroaan. No mainittiin kuitenkin jonkinsortin lelulainaamo ”ludoteekki” sekä kuinoma.fi:stä ja työkalukirjastot jollaisista olen kuullut. Itseltäni oli joskus räjähtää pää puhtaasta hyvyydestä kun kuulin, että Helsingin kaupunginkirjastosta voi lainata sateenvarjoja (sekä kasseja). Eihän niitä koskaan missään oikeasti näy etenkään sadesäällä kun tarvisi, mutta ajatus on erinomainen. Kun puhe kääntyi siihen, että kaupunkimme rakenne on aivan liian löyhää ja tänne tarvittaisi äkkiä lisää tiiviyttä ja palveluja, alkoi juttu haiskahtaa erittäin selvästi Dodo ry:ltä sekä Demos Helsingiltä. Tämä on pelkästään hyvä asia, ei siinä mitään.

Tapahtuman jälkeen juttelin hieman Sinikka Sipilän jälkeen ja olin jäädä Fannyyn lueskelemaan. Paikalla olleet kollegani (ja oikeastaan kaikki muutkin) olivat jostain syystä häipyneet paikalta heti kun tilaisuus päättyi. Todellista typeryyttä, sillä olisi ollut mainio tilaisuus vapautuneeseen keskusteluun uusien ja virkistävien tyyppien kanssa, jotka eivät ole kaikki ehkä aivan samoista piireistä. No sain kollegani kiinni puhelimitse, olivat jo kerenneet baariin. Siis eri baariin, Fanny ei näille jostain syystä kelvannut.

No siinähän se ilta sitten sujui. Siirryimme 28:sta Coronaan. Sain huomiseksi koiravahdin paikan, koska edellinen koiravahti oli joutunut peruuttamaan. Koiran ihmis-isäntä lähtee huomenna (eiku tänään, torstaina anyway) alkavaan kirjastoseminaariin Turkuun.

Pitäisi varmaan kehitellä jotain metatietokäytäntöjä tähän uuteenkin blogiin, kuten kategoriat ja tägit. Ja katsoa josko vanhasta blogista saisi keploteltua monen vuoden edestä sinne näpyttelemiäni juttuja tänne.

Ilma on niin paska että silmiä kirvelee. Oikeasti. Olen pessyt jo moneen kertaan. Venäjällä ja Ukrainassa on kulotukset meneillään ja kevätilma on niin tätä täällä kaupungissa.