Ever watchful ceilingcat Unelmien kirjastossa

Vietettyäni ensin koko päivän tietokoneen ääressä lueskellen kirjastoblogeja ja kuunnellen hc-punkkia, lähdin Fannyyn Unelmien kirjasto -miniseminaariin. Matkalla kävin Kirjasto 10:ssä tulostamassa läjän papercraft-ceilingcatteja. Elinluovutuskortin unohdin taas.

Tapahtuma oli saapuessani jo meneillään, itseasiassa puolessavälissä. Koin tarpeelliseksi näpyttää muutamia muistiinpanoja Jaikuun, kuten nykyään tapana on 🙂 Mitään kovin tähdellistä tuolla ei tapahtunut mutta henki oli hyvin positiivinen. No itellä taisi tosin mennä aika kovaa koko päivän. Kevät? Laitoin uloslähtiessä valkoiset tabitkin!

Tapahtuman aiheenahan oli siis Helsinkiin tekeillä oleva keskustakirjasto. Mikko Leisti esitteli selvitykseensä liittyvien ulkomaanmatkojensa satoa. Yleison joukossa kiersi kirja Seattlen keskustakirjastosta, sellainen hieno joka on varmaan jonkun arkkitehdin tekemä. Paljon konsepti- ja kaaviokuvia. Leistinkin raportista kierteli painettu versio.

Helsingin kaupunginkirjaston alaisuudessa toimivaa monikulttuurista kirjastoa esiteltiin myös. Toiminnassa on mukana yksittäisiä kirjallisuudenharrastajia, joista oli mielenkiintoista kuulla. Ulkomaiset kirjastolaiset ovat kovasti ihmetelleet kuinka hienot monikulttuurisuushommat meillä on (ovatkohan käyneet Ruottissa), Maija B sanoi esimerkiksi ranskalaisten kertoneen ettei heillä ole oikein mitään sen kaltaista vaikka maa onkin ”monikulttuurinen”. Ärsyttävä termi, kulttuurihan tarkoittaa tyypillisesti jotain kansallisvaltion rajaamaa aluetta tai jotain muuta sellaista hatusta vedettyä lokeroa. No niin tai näin, meillä on hyvä sellainen, mutta liian ahtaissa tiloissa. Keskuskirjastoon olisikin tarkoitus saada se kunnolla esille ja Caisan toimintaa myös.

Tuomas Toivonen oli jossain missälie, eikä voinut pitää puheenvuoroaan. No mainittiin kuitenkin jonkinsortin lelulainaamo ”ludoteekki” sekä kuinoma.fi:stä ja työkalukirjastot jollaisista olen kuullut. Itseltäni oli joskus räjähtää pää puhtaasta hyvyydestä kun kuulin, että Helsingin kaupunginkirjastosta voi lainata sateenvarjoja (sekä kasseja). Eihän niitä koskaan missään oikeasti näy etenkään sadesäällä kun tarvisi, mutta ajatus on erinomainen. Kun puhe kääntyi siihen, että kaupunkimme rakenne on aivan liian löyhää ja tänne tarvittaisi äkkiä lisää tiiviyttä ja palveluja, alkoi juttu haiskahtaa erittäin selvästi Dodo ry:ltä sekä Demos Helsingiltä. Tämä on pelkästään hyvä asia, ei siinä mitään.

Tapahtuman jälkeen juttelin hieman Sinikka Sipilän jälkeen ja olin jäädä Fannyyn lueskelemaan. Paikalla olleet kollegani (ja oikeastaan kaikki muutkin) olivat jostain syystä häipyneet paikalta heti kun tilaisuus päättyi. Todellista typeryyttä, sillä olisi ollut mainio tilaisuus vapautuneeseen keskusteluun uusien ja virkistävien tyyppien kanssa, jotka eivät ole kaikki ehkä aivan samoista piireistä. No sain kollegani kiinni puhelimitse, olivat jo kerenneet baariin. Siis eri baariin, Fanny ei näille jostain syystä kelvannut.

No siinähän se ilta sitten sujui. Siirryimme 28:sta Coronaan. Sain huomiseksi koiravahdin paikan, koska edellinen koiravahti oli joutunut peruuttamaan. Koiran ihmis-isäntä lähtee huomenna (eiku tänään, torstaina anyway) alkavaan kirjastoseminaariin Turkuun.

Pitäisi varmaan kehitellä jotain metatietokäytäntöjä tähän uuteenkin blogiin, kuten kategoriat ja tägit. Ja katsoa josko vanhasta blogista saisi keploteltua monen vuoden edestä sinne näpyttelemiäni juttuja tänne.

Ilma on niin paska että silmiä kirvelee. Oikeasti. Olen pessyt jo moneen kertaan. Venäjällä ja Ukrainassa on kulotukset meneillään ja kevätilma on niin tätä täällä kaupungissa.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s