Irtolaisuus

Haluaisin olla blogistanin ja sosiaalisen verkon irtolainen. Haluaisin, ettei omalla blogillani ja omilla blogikirjoituksillani olisi suurtakaan arvoa sinänsä. Sen sijaan blogini ja feedini koostuisi miltei kokonaan kirjoituksistani toisten blogien kommentteihin, keskustelupalstoille, Jaikuun ja pikaviestimiin, sähköposteiin, Skype-puheluihin, wiki-editointeihini ja niin edelleen. Haluaisin että blogikirjoitukseni olisivat ainoastaan ”syntaktista purkkaa” feedissäni, aasinsiltoja ja muuta meta-tason tietoa toimistani.

Esimerkiksi äsken kirjoitin Kirjastot.fi:n Tekijänoikeus -palstalle tälläistä:

Re:Jos se olisi yksinkertaista, se olisi jo tehty (mace, 8.4.2008 2:20:38)

Tommi Viitamies: ”Minustakin piraatti-termin käyttö osoittaa poliittiseksi vaikuttajaksi pyrkivältä huonoa harkintaa ja toimii todennäköisesti liikettä itseään vastaan.”

Piraatti-termi on tekijänoikeudenhaltijoiden lanseeraama termi mustamaalaamista varten. ”Piraatit” eivät tätä pelästyneet, vaan askartelivat levykkeistä itselleen veikeät silmälaput ja integroivat vastustajansa retoriikan omaansa. Arrr!

Piraatit käyttävät yleensä termiä ”jakaminen”.

Varsinaisena piratismina pidetään yleensä sen kaltaista liiketoimintaa, jossa on tarkoitus myydä väärennöksiä vaikkapa torilla tai netitse ”alkuperäisinä” tuotteina. Vaikkapa äänitteitä, elokuvia, kelloja, laukkuja, siis fyysisiä esineitä. Jopa TTVK:n Piratismi-sivun[0] neljästä ranskalaisesta ”piratismia on mm.” -viivasta peräti kolme kuvaa nimenomaan tälläistä toimintaa ja ”faktoja” -osio on hyvin samansisältöinen. Muistattehan, että TTVK on luotettavaksi tunnustettu taho, sillä se toimii suomalainen peruskoululaitos toimii sen kanssa yhteistyössä[1][2].

Kaikkihan ymmärtävät ettei digitaalisessa sisällönjakelussa ”alkuperäisyys” ole millään tavoin mielekäs käsite.

95 vuoden suoja-aika on varmasti liian pitkä. Samoin 50 vuoden. Viisi kuulostaa aika hyvälle, eikä 14[3] kuulosta aivan kamalalle sekään. Tekijänoikeuksien periytyminen perikunnille on feodalismia, joka on eräänlainen mielisairaus.

En ymmärrä miksi vaikkapa suoja-aikaa pitäisi pidentää. Emme vielä tiedä mitä vaikutuksia sillä yhteiskuntaamme olisi. Emme myöskään tiedä mitä vaikutuksia lyhentämisellä olisi. Jos haluamme ottaa tälläisen loikan tuntemattomaan, miksi emme valitsisi lyhentämistä? Yhteiskunta /on/ koe, jonka tehtävä on kehittyä paremmaksi (mukautuvammaksi, tehokkaammaksi) yhteiskunnaksi.

Toivottavasti tekijänoikeudesta voidaan täällä jatkossakin puhua avoimesti ja tuoda esille erilaisia näkemyksiä. Selvää on, että tekijänoikeus on kirjastotoimen kannalta erittäin merkittävä lain (ja sopimusoikeuden) osa-alue ja että kirjastoinstituutio on hyvin mielenkiintoinen elementti tekijänoikeuspohdiskelussa.

”näillä palstoilla aika ajoin propagoidaan nettipiratismia rauhassa ja vastaväitteittä, mikä saattaa vaikuttaa ulospäin syntyvään mielikuvaan kirjastolaitoksesta jonain muuna kuin neutraalina välittäjänä”

Kirjastolaitos näyttäytyisi paljon huonommassa valossa, ellei se osoittaisi olevansa tietoinen erittäin laajasta, monipuolisesta ja elinvoimaisesta tekijänoikeusargumentoinnista jota /tuolla ulkona/ on käyty jo vuosi(kymmeni)en ajan.

Emme varmastikaan voi vaieta keskustelemasta näistä asioista sen vuoksi, että saattaisimme näyttää pahalta näitä avoimia foorumeita lukevien ulkopuolisen silmiin. Se tuskin olisi kovin ammattimaista. Jos Kirjastot.fin palstojen tehtävä olisi olla kirjaston mainos, pelin henkeen kuuluisi salailu, peittely, vääristely ja mielikuvien manipulointi. Kirjastot.fin keskustelupalstat ovat kuitenkin sisäinen työkalu, eivät mainos.

Jep. Erittäin mielenkiintoinen vivahde keskustelussa ovat Creative Commonsin, GNU GPL:n, copyleftin ja muun lisensointikeskustelun myötä paremmin esiin noussut ymmärrys, että tekijällä /itsellään/ on oikeus määritellä millä ehdoilla hänen tekosiaan voi käyttää. Tekijä on emansipoitunut. Myös akateemiselta puolelta virtaa paljon hyvää, Open Access -hommat ja niin edelleen, akateemisen ihanteen mukaisesti. Keskustelun näkeminen non-interventionististen neoliberaalien (piraattien) ja fasistien (tekijänoikeuden haltijat) välisenä, polaarisena taisteluna on typerää ja melko mielenkiinnotonta eikä Kirjastot.fi:ssä onneksi tuollalailla asiaa nähdäkään. Juuri siksi, että kirjasto on käyttäjät vs. haltijat -taistelussa ulkopuolinen taho joka kuitenkin on erittäin riippuvainen noiden kahden puolen keskenäisistä sopimuksista (so. tekijänoikeudesta).

Itse toivoisin että näillä palstoilla liikkuisi enemmänkin osallistujia, jotka eivät ole kirjastolaisia. Pidän ihmeenä, jopa tragediana, että olemme saaneet olla täällä hiekkalaatikossamme näin kauan ilman että mukaan on liittynyt merkittäviä määriä vaikkapa tutkijoita, lakimiehiä tai toimittajia, tuottajia tai artisteja tai niitä piraatteja. Osaisimmekohan ensinkään suhtautua jos nämä Kirjastot.fi:ssä käymämme keskustelut alkaisivat jostain syystä kiinnostaa ”ulkopuolisia” vai vetäytyisimmekö kilpikonnapuolustukseen salasanojen taakse.

Piraattipuoluetta ei itse aio äänestää, samasta syystä kuin en aio äänestää mitään tai ketään muutakaan eduskuntavaaleissa; kansallisvaltiollinen parlamentarismi ei vastaa käsitystäni politiikasta, eli asioiden hoitamisesta[4].

[0] http://www.antipiracy.fi/tekijanoikeusjapirat…ratismi.html
[1] http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/uutinen.html?id=8112
[2] http://www.tekijanoikeus.fi/
[3] http://www.google.com/search?q=cambridge+%221…22+copyright
[4] http://dictionary.reference.com/search?q=politics

Haluaisin, että blogini olisi todellinen weblog, siis loki web-presenssistäni ja laajemminkin!
Unelmani on, että minulla olisi pelkkä fiidi ilman minkäänlaista blogi-sivua. Haluaisin julkaista itseäni RSS:nä. Olenko lähestymässä jotain, jonka voin toteuttaa Jaiku+del.icio.us+Flickr -yhdistelmällä?

One thought on “Irtolaisuus

  1. Päivitysilmoitus: Punkista ja web 2.0:sta « macen hieno blogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s