Sähköpostin käyttö kirjastossa ja kirjaston väitetty yhteisöllisyys

Olen tässä hieman lueskellut Kirjastolehtiä 1/2008 ja 2/2008. Muutama asia on tullut mieleen. Kirjoitan näistä useamman blogimerkinnän, kohdistamatta näitä vastauksina yksittäisiin artikkeliin. Pitäkäähän kiinni niistä nutturoistanne!

Miksi kirjastoissa pidetään tärkeänä tarjota henkilökohtaisia kommunikointipalveluja kuten sähköpostia, ja jopa Mese ja Skype-opetustakin tarjotaan. Eihän siellä koskaan ole opetettu puhelimenkaan käyttöä. Kirjastolehteä lukiessa saa sellaisen kuvan, että kirjasto on hyvinkin yhteisöllinen kohtaamispaikka, tai pikemminkin saa kuvan että kirjastolaiset ajattelevat tai haluavat ajatella näin. Eihän kirjastossa ole saanut edes puhua, ja kännykkäkielto on edelleen yleinen. Ainoa diskurssi jota kirjastossa voidaan hyväksytysti käydä tapahtuu kokoelman kautta; joku kirjoittaa ja julkaisee kirjan tai lehtiartikkelin ja tämä hankitaan kirjaston kokoelmaan. Joku toinen taas lukee sen ja kirjoittaa samasta aiheesta toisen kirjan tai lehtiartikkelin joka sekin hankitaan kirjaston kokoelmaan. Tietysti tämä on jonkinlaista keskustelua tämäkin, mutta yhteisöllisyydeltään erittäin heiveröistä.

Vaikka netissä julkaistuja tekstejä (foorumi-keskustelut, blogikommentit, wiki-muokkaukset tm. näkyvillä olevat) pitäisikin uudenlaisena kirjallisuutena (joka on perusteltua), ei sähköpostia tai muuta julkaisematonta asiointia voi laskea samaan joukkoon. Sähköposti on vastaavanlainen kirjallisuuden muoto kuin kirjeiden kirjoittaminen. Ehkä joskus sankarin aseman saaneiden henkilöiden sähköpostinvaihtoa julkaistaan heidän kuolemansa jälkeen kuten kirjeenvaihtoakin on julkaistu. Jos kirjallisuuden ja myös kirjallisuuden tuottamisen monipuolinen tukeminen on kirjastojen tehtävä, tässä mielessä sähköpostin käytön tarjoamista voidaan pitää perusteltuna mutta aika kaukaa on haettava.

Kirjastoissa ei ole (ilmaisia) yleisöpuhelimia. Miksi pääsy sähköpostiin on kirjaston tehtävä? Siksikö ettei mikään muukaan julkishallinnon toiminto tarjoa tuota palvelua ja laajan asiakaskontaktinsa vuoksi kirjasto on jonkinlainen muualta karsittujen yhteiskunnallisten palvelujen kaatopaikka jonne rippeet siirretään kun niitä ei haluta tuottaa muualla? Miksi sähköpostin käytön tarjoaminen edes on julkishallinnon tehtävä, jos teleliikennetoiminnotkaan eivät ole. Kirjasto on teleliikennelaitoksen, oppilaanohjauksen, nuorisotyön ja sosiaalitoimen epäammattimainen korvike.

Onko sähköpostin käytön tukeminen kirjastossa oikeasti tavallaan vahinko, sillä sitä tehdään tietokoneilla jotka on varsinaisesti hankittu ja tarkoitettu tiedonhakuun eikä ensinkään mihinkään omien asioiden hoitoon?

J. J. Kasvin haastattelussa Kirjastolehdessä 2/2008 sanotaan:

Nuorille internet on uutisten ja tiedon lähde, televisio ja lehdet viihteen välineitä. Munasta on tullut tietoteknisesti viisaampi kuin kana. ”Lapset ja nuoret joutuvat itse kasvattamaan itsensä tietoyhteiskunnan sosiaaliseen kulttuuriin”, sanoo Kasvi.

Viisauden sanoja herra Kasvi, jälleen. Artikkelissa on paljon hyvää asiaa.

Mikä muuten on tietoyhteiskunta? Onko se yhteiskunta, joka rakentuu tiedon (ei luulon tai uskomusten) varaan vai sama kuin tietoyhteiskuntaa edeltävä yhteiskunta paitsi että veroilmoitus ja yhteishaku tehdään weblomakkeella?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s