Kirjastokortti on älytön

Intouduin näpyttämään tälläisen kommentin Parlamenttikirjaston juttuun Valtaa kortilla vai valta kortilla?.

Tartun tapani mukaan sivulauseeseen.

Kirjastokortteja todellakin kertyy, jotkut jopa keräilevät niitä. Olen meidän kirjaston (so. Helsingin kaupunginkirjaston) intrassa kysellyt, miten pitäisi suhtautua sellaiseen teoreettiseen tilanteeseen että asiakas haluaa asioida kirjastossa pelkällä korttinsa numerolla. Vastauksia ei valitettavasti herunut. Ei mielipiteitä eikä virallistakaan kantaa :\

Se, että asiakas muistaa korttinsa numeron (kuten monet nykyään muistavat, kiitos ikävien kirjastojärjestelmien joissa kortin numeroa pitää näpytellä toistuvasti) ei olennaisesti eroa siitä, että hänellä on sama tieto tallennettuna fyysiseen, käsin kosketeltavaan läpyskään.

Jos edellytetään, että numero pitää olla virkailija silmin luettavissa eikä vain korvin kuultavissa, riittääkö jos asiakas kirjoittaa sen paperille? Entä jos hän näyttää kamerakännykällään ottamaansa valokuvaa kirjastokortistaan? Mahdollisesti sellaisen, että koodin voi lukea automaattisesti? Entä jos asiakas on nikkaroinut kirjastokorttiensa numerot ja viivakoodit vaikkapa paperilapulle, josta ne ovat kirjaston viivakoodilukijan luettavissa.

Verkkopalveluissahan ei fyysistä korttia tarvita, ei myöskään puhelimitse asioidessa. Itse käyttelen onnellisesti Oulun kaupunginkirjaston palveluja täältä Helsingistä, koska sitä kautta pääsen Nelliin ja sieltä erityisesti Lindaan sekä Artoon kotoa. Hommasin kortin ollessani viimekesänä sielläpäin liftailemassa. Olen hajauttanut ja kilpailuttanut kirjastopalveluni. Lainaustoimintaa hoitaa parhaiten kotipaikkani kirjasto, tietokantoihin pääsyn tarjoaa Oulu paremmin.

Kirjastovideoita

Kommenttini Jaakkokeskarin paria kirjastoaiheisia videopätkiä vinkkaavaan kirjoitukseen Leffoja.

Toshokan senso on kirjastoaiheinen animesarja, josta vinkkasin Ki.fissä. Toinen katsomisen arvoinen, ja ymmärrettävän kielinen homma on tämä Twilight Zonessa ollut The obsolete man.

Tämä kommentti on muuten eräänlaisen tulkinnan mukaan yllyttämistä rikokseen. Ylläolevien linkkien klikkaaminen johtaa nimittäin välittömästi tekijänoikeusrikokseen ja tämä kommentti on joidenkin mielestä avunantoa tai yllyttämistä moiseen.

Mielenkiintoista sekin, että kirjastolaitos nähdään ja esitetään usein jonkinlaisena vapaussoturina.

Punkista ja web 2.0:sta

Kirjoitin eilen kommentin Parlamenttikirjaston blogin punkin ja web 2.0:n yhteisiä piirteitä käsittelevään juttuun Osallistumisen muotoja tälläisen kommentin.

Punkin ja netin analogia on klassinen, mutta ihan osuva.

Kimmon kirjoitukseen on muuten kommentti täällä.

Ja mitä punkkiin tulee, niin Skitsystemin Enkelresa till rännstenen ja Grå värld/Svarta tankar ovat aika kovia ja Unhinged myös. Valitettavasti Ekkaiaa ei verkosta paljon löydy (jotain kuitenkin täältä), joten koko bändin olemassaolo nyt, historiassa tai tulevaisuudessa on aika kyseenalainen. ”Url or doesn’t exist”.

Amatööri on asiantuntija joka rakastaa asiaansa. Ammattilainen on mahdollisesti asiantuntija joka jokatapauksessa saa rahaa asiastaan.

En ole vielä saanut käpäliini Keenin teosta, mutta veikkaanpa että minulta palaa proput teoksen aikana useampaan kertaan. Keenhän oli myös IJsbrand van Veelen The Truth According To Wikipedia -dokumentissa. Mies taitaa olla provomielessä liikkeellä, joka on kyllä ihan elävöittävää. Samaan hakulauseeseen kannattaa muuten yhdistää Keen ja Lessig.

Kimmo Tuominen kerää Keenista inspiroituneena yhteen molempien ilmiöiden arvostelua joka on hyvin mielenkiintoinen tapa lähestyä jotain teemaa.

Kimmon kysellessä missä voisi tutustua web 2.0:n ja punkin rinnastamiseen keskenään, vastasin näin:

Valitettavasti joudun sikäli tuottamaan pettymyksen, ettei mieleeni (eli Googleen) nyt satu mitään, joka vastaisi kysymykseen ”missä”. Tai no meillä kotona, kun asiaa on kämppisten ja muiden ystävien kanssa eri tilanteissa puitu.

Yhteys on kuitenkin johdettavissa. Käsite web 2.0 pitää sisällään kaiken sen, mitä web tarkoitti 90-luvulla, toki hienostuneemmassa muodossa. Web on, ja on aina punkin tavoin ollut d.i.y. (i.t.e.=itse tehty elämä sanoo Erkki Pirtola), hajautettu, yhteisöllinen (kuka muistaa webringit ja guestbookit?), antiautoritaarinen, verkostomainen ja maailmanlaajuinen.

Internetin historia ja nykypäivä ovat täynnä punkeilta tuttuja ajatuksia sekä puheissa että teoissa. 90-luvun teknoutopiat ja -dystopiat ovat mielenkiintoisia, olennaiselta sisällöltään samaa kuin nykyäänkin. Nähdäkseni kehitys on edennyt, muttei muuttunut. Sodatkin ovat samat kuin silloin.

Me vanhukset voimme virkistää muistiamme vaikkapa täällä ja samassa osoitteessa nuoriso voi opiskella hieman webin historiaa. Vanhuuden kunniaksi kuuntelen tätä kirjoittaessani Dead Kennedysiä.

Tämä copy/paste toisten blogeista on aivan kamalaa. Pahoittelen lukijoille (ja maailman sielulle) että teen näin, mutta tämä on toivottavasti vain välivaihe ja liittyy siihen, että haluaisin ennemmin olla irtolaisena blogistanissa kuin oikea bloggaaja. Blogini ei ole verkkotoimintani keskiö, sen pitäisi olla vain osa sitä. Eräänlaista yhdistävää liimaa muiden toimieni välillä. En pysty selittämään itselleni, miksen ole tutustunut coCommentin kaltaisiin palveluihin?

Kirjaston on oltava julkinen olohuone

Kirjoitin Parlamenttikirjaston blogin Taistelua sieluista -juttuun tälläisen kommentin.

Kirjasto on kiusallisessa tilanteessa kilpailleessaan muiden ”olohuoneiden” kanssa käyttäjien vapaa-ajanvietosta, jos ajattelee vaikkapa sitä minkälaista ammattiosaamista meillä on verrattuna vaikkapa kahvilan, klubin tai puodin ammattiosaamiseen. Montako sisustajaa, somistajaa tai tilasuunnittelijaa kirjastoihin on palkattu? En tiedä montaakaan.

Toimipisteiden sijoittelu on myös aivan erilaista kuin kahviloiden. Kahvilat ovat pieniä ja niitä on siellätäällä. Voisiko kirjasto toimia samoin? Yleistä kirjastoa on hieman tällä ajatuksella rakennettu, mutta verkosto on melkolailla harvempi kuin vaikkapa kahviloiden verkosto.

Tiedän että ”julkinen olohuone” on kirjastoalalla sisäisestä ristiriitaisuudestaan huolimatta yleinen ideaali, enkä sitä itsekään voi väittää vastustavani. Toisinaan on kuitenkin virkistävää ajatella mitä vaihtoehtoja sille olisi.

On kiehtovaa pyöritellä vaikkapa sellaista ajatusta, että me kirjastot pyrkisimme kokonaan pois siitä, että asiakkaat viettävät aikaansa kirjastoissa ja keskittyisimme sensijaan vaikkapa siihen, että ollessaan siellä missä haluavat, heillä olisi jokatapauksessa kirjaston aineisto saatavillaan. Ihmisten vapaa-ajasta taistelemisen sijasta ruokkisimme heidän vapaa-aikaansa.

Toinen ajatusleikkini on sellainen, että mitä tapahtuisi jos lopettaisimme fyysisen aineiston uloslainaamisen kokonaan ja tekisimme vapautuvilla resursseilla vaikkapa noita viihtymistiloja ja jäsentelisimme erilaista julkaistua tietoa laajemmin, monipuolisemmin ja paremmin kuin olemme tähänkin asti tehneet.

Huomattakoot, että lähestyn asiaa yleisen kirjaston vinkkelistä joka on hieman (mutta ei paljon) toisenlainen kuin tieteellisissä.