Kirjaston on oltava julkinen olohuone

Kirjoitin Parlamenttikirjaston blogin Taistelua sieluista -juttuun tälläisen kommentin.

Kirjasto on kiusallisessa tilanteessa kilpailleessaan muiden ”olohuoneiden” kanssa käyttäjien vapaa-ajanvietosta, jos ajattelee vaikkapa sitä minkälaista ammattiosaamista meillä on verrattuna vaikkapa kahvilan, klubin tai puodin ammattiosaamiseen. Montako sisustajaa, somistajaa tai tilasuunnittelijaa kirjastoihin on palkattu? En tiedä montaakaan.

Toimipisteiden sijoittelu on myös aivan erilaista kuin kahviloiden. Kahvilat ovat pieniä ja niitä on siellätäällä. Voisiko kirjasto toimia samoin? Yleistä kirjastoa on hieman tällä ajatuksella rakennettu, mutta verkosto on melkolailla harvempi kuin vaikkapa kahviloiden verkosto.

Tiedän että ”julkinen olohuone” on kirjastoalalla sisäisestä ristiriitaisuudestaan huolimatta yleinen ideaali, enkä sitä itsekään voi väittää vastustavani. Toisinaan on kuitenkin virkistävää ajatella mitä vaihtoehtoja sille olisi.

On kiehtovaa pyöritellä vaikkapa sellaista ajatusta, että me kirjastot pyrkisimme kokonaan pois siitä, että asiakkaat viettävät aikaansa kirjastoissa ja keskittyisimme sensijaan vaikkapa siihen, että ollessaan siellä missä haluavat, heillä olisi jokatapauksessa kirjaston aineisto saatavillaan. Ihmisten vapaa-ajasta taistelemisen sijasta ruokkisimme heidän vapaa-aikaansa.

Toinen ajatusleikkini on sellainen, että mitä tapahtuisi jos lopettaisimme fyysisen aineiston uloslainaamisen kokonaan ja tekisimme vapautuvilla resursseilla vaikkapa noita viihtymistiloja ja jäsentelisimme erilaista julkaistua tietoa laajemmin, monipuolisemmin ja paremmin kuin olemme tähänkin asti tehneet.

Huomattakoot, että lähestyn asiaa yleisen kirjaston vinkkelistä joka on hieman (mutta ei paljon) toisenlainen kuin tieteellisissä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s