Kirjoittelin Helsingin kaupunginkirjaston intranettiin tälläisen vastauksen esiin nostetun Heli Roihan kolumnin Verta, leimoja ja kontaktimuovia jatkeeksi.
Intranetin keskustelun urli on tämä, tiedoksi itselleni ja muille joilla on pääsy Helsingin kaupungin intranettiin. Ulkoapäin keskustelua ei tietenkään näe, olettaen että tietoturva toimii.
Metro Live on rikki, koska sinne ei voi kommentoida rekisteröitymättä. Rekisteröitymislomakekin on poikkeuksellisen utelias enkä noita tietoja kysyvälle aio todellakaan vastata. Olen tottunut hieman erilaiseen netinkäyttöön 😉
On todellakin totta, että kirjaston aineistossa ei ole mitään jälkiä edellisiltä käyttäjiltä. Ainakaan periaatteessa. Toki cd-levyistä löytyy naarmuja, kirjan reunat ovat hieman pyöristyneet ja aineiston kanssa puolipäivää työskenneltyä tuntee omissa pesun tarpeessa olevissa kätösissään, kuinka paljon rähmää aineisto itseensä kerää. Joissain teoksissa on kyllä alleviivauksia tai muita marginaalimerkintöjä joita kokoelmanhoitotyötä tekevät katselevat sormien lävitse. Tunnetteko käsitteen Gutenbergin parenteesi? (Terveisiä Ilkka Mäkiselle). Asiaa. Nyt onkin melko mielenkiintoiset ajat kun kirjastoissa yhtäkkiä suurella hälyllä järjestellään asioita niin, että asiakkaat voivat tehdä nimikkeisiin merkintöjä, vaikkakin ne varsinaisista teoksista irrotettuja jonnekin tietokantamme uumeniin eivätkä sijaitse varsinaisen tekstin äärellä, vaan kokonaista teosta kuvaavan metatiedon äärellä.
Entisaikaan kirjojen takakannen sisäpuolella oli se lainauskortti josta saattoi niteen lainaushistoriaa tarkastella, sitähän ei enää ole eikä HelMetistä (tm OPACista) selviä esimerkiksi teosten suosio tai epäsuosio. No paitsi varausmääristä, mutta eihän niistä mitään sinänsä selviä. Joku käppyrä olisi kiva, etenkin meille virkailijoille. Kokoelmatarrasta nokkela, tai kirjastolaiselta vihin saanut asiakas voi ymmärtää, että pyöreässä tarrassa oleva koodi on melko lähellä omistajakirjaston postinumeroa.
Roihan kirjoituksessa ei oteta huomioon sitä, että divarin kokoelma on sattumanvarainen eikä teoksia voi helposti etsiä.
Mahtaakohan Roiha olla tutustunut BookCrossingiin tai muihin kirjakerhoihin? Kirjojen kuvailua, järjestelyä ja välittämistä tekevät tietenkin muutkin toimijat kuin kirjastot, erilaisista lähtökohdista, erilaisin päämäärin ja hyvin erilaisin keinoin.
Riippumaton asiantuntija 
Kelpaisiko metatiedon esimerkiksi aineistotietokannan ”omat tiedot” -osio, johon voi tallentaa itselleen nähtäväksi kommentteja kirjasta, tutustu/olen lukenut -tyyppisiä reunahuomautuksia ym. Näin meill Vaskikirjastoiss…
Kirjastokokoelma onnistuttu minimoimaan aika pieneen mittakaavaan: objekteja hyllyssä, joista voi lukea toisen lukijan ruokalistan ja ajatuksenkulun muistiinpanoina. 🙂 Imarteleva ajatus, että kirjaston kirjat ovat kuin pakasta vedettyjä – vailla mitään kiinnostavaa historiaa. Sisältöähän me nyt ei lasketa mitenkään tähän. 😀
Pakko linkata vielä Timo Turjan kirjoitus Älkää yrittäkö tätä kotona…, kun liippaa läheltä aihetta.
@kruiser: ovatko nuo merkinnät myös toisten kirjastolaisten nähtävissä, vai vain niiden kirjoittajan itsensä? Jokatapauksessa kommentit koskevat teosta kokonaisuutena eivätkä ole siellä tekstin seassa. Tekstin annotoinnin jakaminen ja toisten merkintöjen käyttö on tietenkin sangen hankalaa, ellei tekstiä lueta ruudulta. Lukeminen on kovin yksinäistä hommaa, paperilla julkaistu teksti on valmis ja kuollut monumentti :^)
@Petri: kiitos että nostit tuon Turjan kirjoituksen tähän.
tässä on selvä konseptin paikka: lisätään joihinkin uusiin, liikkuvimpiin romaaneihin takasivulle URL, josta kirjan lukeneet pääsevät näkemään miten muut ovat lukeneet saman kirjan ja mitä siitä on sanottu. kuin bookcrossing, mutta napakampi. tai kuin kirjakerho, mutta twittermäisempi. kuten librarything, mutta itse kirjastossa.
”#205432 klo 23:54: ilmoitti lukeneensa kirjan.”
joko tehdään?
@antti linkki LibraryThingiinhän on helppo, sillä sinne pääsee suoraan ISBN-numerolla logiikan http://www.librarything.com/isbn/
isbnmukaan. ISBN:n käyttö onkin tässä järkevää, koska silloin voi katsella kirjan tietoja ilman että tarvii tietää mitään erityistä koodia jonka joutuu erityisesti selvittämään. Ja HelMetissähän se onnistuu muodossa http://www.helmet.fi/search*fin/?searchtype=i&searcharg=isbn. Ehkä voisi vielä ohjelmoida webbipalvelimen ymmärtämään esim. http://helmet.fi/isbn/isbn-muotoisia osoitteita, tuollainen URLin uudelleenkirjoitus on helppo tehtävä. HelMetissähän on noi arvostelu-tähdet, mutta niiden arvo nyt on aika... noh... onhan ne tähdet ihan liikkiksiä.Ajattelit antti ilmeisesti, että lähtökohtana ovat teokset (nimikkeet), tai mahdollisesti yksittäiset teokset (niteet)?
Joo toi linkki fyysisten esineiden ja tietokantamerkinnän suhteen on toistaiseksi aika ohut, lähinnähän niitä haetaan nimikkeellä. Tuollainenhan on erityisen hyödyllistä jos tietokannassa on merkittävästi varsinaista teosta täydentävää materiaalia. Onhan siellä nyt esim. linkit asiasanoihin ja luokkiin jotka kuvailevat (kirjastolaisen) näkemyksiä mihin aihepiiriin kirja kuuluu.
Tästä johtui muuten mieleen, että HelMet-kirjastojen työntekijäthän osaavat viitata HelMetin (OPAC) ja Milleniumin (ILS) kanssa tyyliin http://www.helmet.fi/record=
tietuenumero(tietuenumero alkaa b:llä ja on kahdeksan merkkiä pitkä, tarvittaessaa-merkein täydennetty).(oho tuohon tuli hieman hassuja linkkejä, en jaksa nyt kauhiasti säätää niitä)
Tätä voisikin ihan itsekin testata, pistää jonnekin kommentointisivun pystyyn ja sujauttaa jokaisen kirjastosta lainaamansa kirjan väliin url-lappusen palauttaessaan. Sitten vain odottelemaan, että tuleeko kukaan kommentoimaan.
Päivitysilmoitus: Kirjastolaisten pyhät kirjat ja annotointi « macen hieno blogi
Päivitysilmoitus: Yle X:ssä puhumassa “kolmas paikka” -pakkomielteestä « macen hieno blogi