Aarg, tarvin poistokoulutusta!

Tänään kokoelmanhallinnallista aineiston poistamista tehdessäni turhauduin siinä määrin, että laadin tämän kirjelmän Helsingin kaupunginkirjaston kehittämisyksikölle:

Kaipailen jotain hyvää, mieluusti HelMetin laajuista koulutusta aineiston poistamisesta. Näkökulman soisi olevan ensin teoreettisempi, sitten katsottaisi hieman talon periaatteita ja strategioita ja lopulta katsottaisi Milleniumia ja muita järjestelmiä että mitä tietoa voi poistamisen tueksi saada.

Miltsissähän on (ainakin minun mielestäni) todella ankeasti saatavilla poistamispäätöstä tukevaa tietoa esimerkiksi niteen historiasta tai siitä ovatko niteet liikkuneet esim. varausten kautta vai onko asiakas poiminut ne hyllystä.

Googlen avulla voi yrittää arvailla että mitkä kirjoittajat ja teokset ovat alansa tai genrensä merkkiteoksia. Toisten teosten viiteluetteloita voi lueskella myös, mutta se on työlästä.

Minusta tuntuu, että erityisesti poistaminen on toiminto jota kirjastolaiset ainakin täällä Miltsin alueella (Millenium -järjestelmä on Suomessa käytässä vain HelMetissä, eli pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastoissa) oikeastaan eivät voi suorittaa muuten kuin mutu -fiiliksen pohjalta. Jossain tätä kutsutaan ”hiljaiseksi tiedoksi”, ”ammattitaidoksi” tai ”harkinnaksi” mutta varaan itselleni oikeuden suhtautua moisiin nimityksiin kriittisesti.

Minusta julkishallinnon alaisen ammattilaisen pitää pystyä selvästi osoittamaan mihin tietolähteisiin hänen tekemänsä päätökset perustuvat, etenkin kun on kyse aineiston poistamisen kaltaisesta toimenpiteestä. Etenkin kun ollaan sentään kirjastolaisia!

HelMetin oma kirjavarasto toimii Pasilassa ja erillinen, koko kansallista kirjastoverkkoa palveleva ja tukeva Varastokirjasto sijaitsee Kuopiossa. Sinne voi lähettää jotain. Sitten on niinkutsutut nollalistat, eli listat niteistä jotka eivät ole liikkuneet edellisen vuoden aikana. Järjestelmästä selviää myös koska nide on viimeksi palautettu, koska sen tietue on luotu. Niteiden lainaus- ja uusintakertojen määrä näkyy myös mutta siinäpä ne tiedot sitten oikeastaan ovatkin. Ei esimerkiksi tietoa siitä miten jonkun kirjailijan tai johonkin asiasanoihin liittyvät teokset ovat liikkuneet viimeaikoina. Lainausmääräkin ilmoitetaan vain yhtenä lukuna tietueen luonnista nykyhetkeen asti, ei ole käytettävissä mitään tietoa siitä miten lainauskerrat ovat kertyneet esimerkiksi ajan funktiona tai minkätyyppiset käyttäjät ovat sitä lainanneet.

Olisi hienoa tietää miten poistamista oikeasti tehdään muissa kirjastoissa ja miten siihen liittyvää tietoa hallinnoidaan.

Mainokset

iRex iLiad koekäytössä

Olin toissaviikolla käymässä pääkirjastolla Verkkopalvelut ja tietohallinto -ohjausryhmän kokouksessa. Aiemmin korviini oli kantautunut, että kaupunginkirjastoon on hankittu sähköisen kirjan lukija ja luulin että kyseessä olisi Amazon Kindle mutta olin erehtynyt. Kokeilukäytössä oleva laite on iRex iLiad,

iRex iLiad tekstiä

joka toki on monin tavoin Kindlen kaltainen. Teknologia on suunnilleen samaa, eli perinteisen näytön sijaan laite on niinsanottua sähköistä paperia joka ei kuluta sähköä kuin ruutua päivitettäessä. Tämäkin laite perustuu GNU/Linuxiin. iRexin sivustolta löytyy foorumeja kehittäjille sekä Subversion-repositorio. Aika näyttää millaiseksi laite muodostuu.

iLiad oli hallussani vajaan viikon ja haluan, että tätä blogia lukevat kirjastolaiset, hakukoneet ja muut kiinnostuneet voivat tarvittaessa saada jotain tietoa sähköisistä kirjanlukijoista. HS.fi:n Lukupiirin kirjoituksen Onko joku kokeillut Kindleä? -kommenteissa Pirjo Lipasti mainitsee laitteen ja että se on Helsingin kaupunginkirjastossa ollut kokeiltavana.

Mikä hitto olisi oikea termi tällaiselle laitteelle? Kielitoimisto vastaa plskthx! E-kirjahan on se teos (tai siis erityinen laitos, yleensä valitettavasti näköislaitos tavallisesta kirjasta), siis sisältö. Tämä lienee siis e-kirjan lukulaite.

Teknisiä ominaisuuksia tuskin on tässä kovin järkevää käydä listaamaan, tämän lukija löytää ne valmistajan sivuilta tai vaikka Wikipediasta. Laite on suunnilleen sellaisen tyypillisen, suomenkielisen tietokirjan kokoinen eli mahtuu nippanappa (reisitaskuhousujen) taskuun. Kädessä laite on yllättävän kevyt ja ote pitää kumimaisen pinnoitteen ansiosta hyvin. Joku voi tosin olla eri mieltä laitteen hajusta joka ehkä ajan myötä tuulettuu, mutta minua ei kumimainen, pikantti haju haittaa.

Sisällön lataamisesta

iLiad lukee PDF, Mobipocket (tiedostopääte .prc alias .mobi, MIME-tyyppi application/x-mobipocket-ebook) sekä tavallisia XHTML -tiedostoja ja muutamia kuvatiedostojamuotoja, JPEG:tä, PNG:tä ja BMP:tä. Laite voi näyttää kuuttatoista harmaasävyä. Sisältöä laitteeseen saa MMC ja CF muistikorttipaikkojen kautta, USB:llä tai wifin yli netistä tai lähiverkosta. USB-tikkuna toimii toki vaikkapa älypuhelin johon sisältöä voi ladata älypuhelimen selaimen ja nettiyhteyden ansiosta. Wifin lisäksi laitteen saa kiinni paikallisverkkoon ethernet-johdolla.

Nettiselainta laitteessa ei ole ja netistä ladattava sisältö tuleekin iRexin omasta iRex Delivery Service-palvelusta (iDS) jota en kokeillut enkä katsonut mitä aineistoa sieltä olisi saatavilla, ohjelmistopäivitysten lisäksi. En myöskään kokeillut laitteen kikkailua lähiverkkoon.

Sensijaan tallensin laitteelle joitain PDF ja HTML dokumentteja kuten USB-tikulle joka onnistui vaivatta. Lisäksi käytin Mobipocket Reader -ohjelmaa josta synkkasin pari tiedostoa ja RSS-syötteitä sisältöineen iLiadiin. Vaikka Mobipocket on aika yleinen e-kirjojen formaatti ja lukuohjelmiakin on saatavissa moneen makuun (myös älypuhelimille yms.) en ole kovin viehättynyt ajatukseen että kirjojen tai lehtien lukemiseen tarvitsisi jonkun muun ohjelman kuin selaimen. Käytänhän selainta kaikkeen muuhunkin lueskeluun ja esimerkiksi RSS-syötteiden seuraaminen monella ohjelmalla on poikkeustapauksia lukuunottamatta sulaa hulluutta. Miksi kirjojen pitää väenvängällä erota esimerkiksi webbisivuista? Noh, uskonkin että koko ekirja on ajatustottumustemme muuttumisen hitaudesta johtuva välivaihe josta varmasti luovutaan ajan myötä.

iLiad näyttää Mobipocket -muotoiset teokset omassa alivalikossaan, erillään muista dokumenteista. Samaan paikkaan menevät myös Mobipocketilla siirretyt RSS-syötteet. Jos ymmärsin oikein, ei iLiad itse osaa hakea syötteiden sisältöjä netistä, vaan sisältö joudutaan iLiadin wifi-ominaisuudesta huolimatta hakemaan Mobipocket Readeriin jollain oikealla tietokoneella ja sitten synkkaamaan iLiadiin. Yhden syötteen sisältöä käsitellään kokonaisena teoksena, ikäänkuin lehteä jossa on monta juttua ja iLiad muodostaa teoksen alkuun hakemiston. Tämä hankaloittaa sisällön selaamista, sillä mitään ”siirry seuraavaan artikkeliin” -tyyppistä toimintoa ei ole.

Käyttökokemuksesta

Käyttöliittymässä olisi muutenkin toivomista, esimerkiksi hakutoiminnot ovat käytännössä täysin olemattomat ja tekstien ja tiedostojen hallinta perustuu listoihin ja ennaltasäädettyihin ja keinotekoisiin luokkiin, jotka ovat uutiset, kirjat, dokumentit ja muistiinpanot.

Yllä mainitsemistani luokista uutiset on varattu iLiadin lehtipalveluun josta ainakin tätä kirjoittaessa on tarjolla ainoastaan ranskalainen Les Echos ja kiinalainen Yantai Daily. iRexin toiseen tuotteeseen, DR1000:een on saatavilla PressDisplay, joka olisi jo kunnollista tarjontaa. Tähän käyttöön joku digitaalinen lukija olisikin omiaan, mikäli PressDisplay toimii yhtä hyvin kuin tietokoneeltakin käytettäessä. PressDisplaytä tuntemattomille tiedoksi, että se on lehtien näköispainosten maksullinen lukupalvelu ja  käytettävissä monissa kirjastoissa. Luokkaan kirja menevät esimerkiksi Mobipocket -tiedostot riippumatta siitä ovatko ne todellisuudessa kirjoja, artikkeleita vai jotain muuta, luokka dokumentit koostuu lähinnä laitteen käyttöohjeista ja muistiinpanoihin voi käyttäjä itse piirrellä laitteen simppeleillä piirtelytyökaluilla.

Varsinainen lukukokemus oli sangen miellyttävä, jos tekstiä lukee lineaarisesti alusta loppuun. E-paperia on miellyttävä tuijottaa koska se ei ole varsinaisten näyttöjen tavoin ole valonlähde. Sivun kääntäminen onnistuu näppärästi laitteen vasemmassa laidassa olevalla pitkällä vipstaakilla ja lukiessa laite lepääkin pääsääntöisesti vasemmassa kädessä, mieluiten lievästi vinossa jotta laitteen painopiste ei aiheuta sivuttaista rasitusta sitä kannattelevaan kätöseen.  Tekstin lehteily ja selailu ovat aika hankalia toimintoja koska teosten sisällysluetteloa tai hakemistoa ei ole loihdittavissa esiin muuten kuin loikkaamalla sille sivulle jolla se kyseisessä teoksessa on. Tämä on jälleen esimerkki siitä, että ”sähköinen kirja” -paradigma on vankila; eihän ole painoteknisten syiden vuoksi mitään todellista tarvetta sijoittaa sisällysluetteloa tai hakemistoa mihinkään tiettyyn kohtaan teosta. Elektronisessa aineistossa ei ole kohtia tai paikkoja, ellei näitä kosketeltavissa olevasta maailmasta tuttuja käsitteitä haluta erityisesti sähköisissä kirjoissa erityisesti mallintaa.

’Where shall I begin, please your Majesty?’
’Begin at the beginning,’ the King said gravely, ’and go on till you come to the end: then stop.’ — Lewis Carroll: Alice’s Adventures in Wonderland

Kovin hämärässä ei näyttöä halua ilman lukuvaloa käyttää, sillä musta teksti ei erotu harmaasta taustasta hyvin heikoissa valaistusolosuhteissa. Auringonvalossa lukemista esimerkiksi puistossa en voinut kokeilla, koska Suomessa paistaa aurinko vasta parin kuukauden kuluttua.

Sarjisten luku jäi kokeilematta, se olisi ehdottomasti pitänyt tehdä. Jos sivujen lataaminen ja näyttäminen on riittävän sukkelaa, voisi värimaailman menettäminen olla kohtuullinen kompromissi siitä, että taskussa olisi koko ajan esimerkiksi tuhat sarjakuva-albumia.

Annotoinnista

Annotoida voi vain kuva- sekä PDF-tiedostoja. Erillisellä, jossain varsinaisessa tietokoneessa pyörivällä (maksullisella) ohjelmalla PDF:iin käsin kirjoitetut merkinnät voidaan muokata tekstiksi. iLiadilla tehdyt merkinnät eivät valitettavasti tallennu osaksi PDF-tiedostoa. Muihin tiedostomuotoihin, kuten Mobipocketteihin tai XHTML:iin raapustelu ei valitettavasti ole mahdollista.

Yhteenveto

Itse edellytän ekirjoilta nimenomaan helppoa hallittavuutta, kunnollisia hakuja ja jaettavaa annotointia sekä tietenkin hyvää luettavuutta. Kaikki nämä viimeistä lukuun ottamatta valitettavasti puuttuvat iLiadista, ainakin kokeilemastani ohjelmistoversiosta 2.12. Laitetta ei toistaiseksi löydy Hintaseurannasta eikä Vertaa.fi:stä, mutta PIXmaniassa sen hinta on 611€. Niin paljon kuin kannatankin perinteisen kirja-formaatin hegemonian raatelua ja silpomista, jää iRex iLiad noilla hinnoilla ja ominaisuuksilla minun puolestani kaupan hyllylle.

Libraries and information law

Eblida-konffassa Tieteiden talollaTänään olin Suomen tieteellisten kirjastojen seuran järjestämässä puolipäiväisessä seminaarissa Libraries and Information Law Tieteiden talolla. Raportoin tapahtumasta suorana nettiin jaikun kautta, käykääs lukaisemassa jos kiinnostaa.

Tein syksyllä nytkin mukana olleen, British Libraryn Ben Whiten haastattelun.

Yle X:ssä puhumassa ”kolmas paikka” -pakkomielteestä

Heli Roiha haastatteli minua 27.1. YleX:ää varten. Juttu tuli radiosta joskus edellisen viikon aikana ja löytyy YLE Areenan Poptehdas-ohjelman sivulta.

Ohjelma on otsikoitu Keikkoja, satutunteja ja paneelikeskusteluja, eli kuulumisia kirjastosta. Puhumassa Helsingissä työskentelevä Mace Ojala sekä Ilomantsin kirjastotoimenjohtaja Riitta Kurvinen. Suora osoite MP3-tallenteeseen on tässä. Ohjelma kestää 9 minuuttia.

Ohjelma lähtee käyntiin siitä, että voisiko kirjastoissa mahdollisesti tulevaisuudessa olla puhuminen sallittua. Tämä vaikuttaa olevan Roihalle jonkinlainen kynnyskysymys :^) Esitän näkemykseni siitä, että kirjastoissa on kyllä keskustelu ollut sallittua, mutta vain julkaistun aineiston muodossa. Kirjaston aineisto pyrkii olemaan yleiskatsaus yhteiskunnassa käytyyn ja käytävään, julkaistuun diskurssiin.

Minua ei itseäni kännykkään kirjastossa puhuminen haittaa sen enempää kuin muuallakaan. Mietin ohjelmassa ääneen onko kirjastojen ensinnäkään järkevää ja toisekseen mielekästä viedä kovin pitkälle jo pitkään keskustelun keskiössä ollutta olohuone-kirjastoihannetta, vai pitäisikö satsata siihen aineistoon ja sen levittämiseen. Näkemykseni on (oikeutetusti) kaupunkilainen, maalla tilanne on toinen jos pitäjässä oikeasti ei ole vaikkapa kahvilaa tai galleriaa. Toisaalta eri paikoissa on erilaiset tarpeet viettää aikaa siinä niinsanotussa kolmannessa paikassa; kaupungeissa niitä on pilvin pimein, on aika hullua lähteä haastamaan esimerkiksi koko Helsingin kahvilaverkostoa suoraan vaan on paljon mielekkäämpää löytää oma rakonsa ihmisten omassa elämässä eikä yrittää houkutella heitä kirjastoon istumaan. Eihän meillä ole ruokaa tai juomaa tarjolla ja Kirjasto 10:n vessakin maksaa euron.

Toki kirjastojen pitää olla viihtyisiä tiloja ja ne ovat todella tärkeitä oleskelupaikkoja. Tästä saa hyvän kuvan kun kiertelee erilaisia kirjastoja. Kohtaamispaikkoja ne eivät missään mielessä ole, vaan kirjastoon tullaan käyttämään aineistoa ja sen on tapahduttava miellyttävässä ympäristössä. Kirjaston aineistoa käytetään kuitenkin paljon, paljon enemmän muualla kuin kirjastossa.

Ohjelmassa puhelimitse jututeltu Ilomantsin kirjastotoimenjohtaja Riitta Kurvinen nostaa esiin kirjastojen sivistystehtävää sotahistoriasta kertova Ilomantsi sodassa ja Kolmen kanteleen kokoelmat -sivustot esimerkkeinään ja siteeraa Suomen kirjastolain 2§ jossa yleisen kirjastolaitoksen tehtävä sanotaan. Sitä jokaisen kirjastolaisen olisikin itselleen syytä teroittaa. Ohjelman lopuksi minäkin puhun hieman siitä mitä siellä vihreässä kirjassa oikein sanotaan ja korostan sitä, että yleisessä kirjastossa on kyse aineistosta ja sisällöstä, ei ”kansalaisten olohuoneista”.

Jos saan tämän ohjelman jälkeen huutia muun kuin kirja-aineiston parissa työskenteleviltä kollegoiltani, niin se on kyllä ansaittua.

Poptehdas-ohjelmasta ei ole kovin montaa jaksoa näkyvissä Areenassa ja siltä varalta että tämäkin ohjelma lakkaa olemasta saatavilla Areenasta kopsasin sen tietenkin itselleni talteen.

Olen muuten sattumalta törmännyt Roihaan kun kirjoitin vastineen hänen kolumniinsa Verta, leimoja ja kontaktimuovia ja tätä kolmas paikka -temattiikkaa olen tuonut esille ennenkin, myös täällä blogissani.