Aah puheohjelmat ovat aivan mahtavia, kuinka kamalaa elämä onkaan ollut ennenkuin puheohjelmien arkistot tulivat saataville netin kautta. Tuottajan ja levittäjänkin kannalta paska homma, että vaikkapa radiosta lähetetty ohjelma oli käytännössä tuuleen viskaistu kun ohjelman lähetysaika oli ohi. Nyt niitä tulee tekstuaalinen metatieto jonka google löytää, niihin voidaan viitata kuten tässä blogikirjoituksessa, ne löytyvät erilaisista konteksteista kuten haltijaorganisaationsa sivuilta tai lähteinä vaikkapa Wikipedista (jonne tämänkertaisen In Our Timen laitoin) ja haltijat saavat sangen tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon arkistoja käytetään. Vaikeaa kuvitellakaan aikaa ennen nettiä; että muka päivät pääksytysten vahtaisin kello yhdessä ja läjä ohjelmalistauksia toisessa kourassa maailmanradioni ääressä. LOL.
Lähipäivinä olen kuunnellut BBC Radio 4:n In Our Timen jakson Aleksandrian kirjastosta ~45 minuuuttia) ja YLEn Julkisen sanan jakson Kirjasto taskussa (noin 20 minuuttia).
Edellisessä käydään läpi Aleksandrian kirjaston syntyhistoriaa, sen merkitystä aikalaisiinsa sekä myöhempiin kulttuureihin ja tietenkin sen tuhoa. Luonnollisestikaan Aleksandrian kirjastoa ei voi käsitellä ilman että samalla käsittelee helleenisen maailman, Egyptin, Rooman imperiumin, kristinuskon ja oppineisuuden historiaa.
Julkisessa sanassa käsitellään Suomen digitaalisia kustannusmarkkinoita sekä mitä ne sähkö- ja äänikirjat oikein edes ovat ja millaisilla laitteilla niitä voi nauttia. Ruotsissa on kuulemma sellainen palvelu, että puhelinoperaattorilla on äänikirjakirjasto ja sieltä kuunnella näitä kirjoja kiinteää kuukausimaksua vastaan. Tämä käsittääkseni toimii nimenomaan puhelimen kautta, ei mobiiliinternetin
Akateemsen kirjakaupan äänikirjojen myynti oli vuonna 2008 sellainen, että kymmenen eniten myydyn nimikkeen menekki oli välillä 1 600-17 000 kappaletta. Euroopassa ja maailmalla on äänikirjojen kuuntelu suositumpaa esimerkiksi autoillessa, ohjelmassa arvellaan että suomalaisten hyvä lukutaito on syynä siihen, ettei äänikirjoille oikein ole menekkiä. Kyllä niitä silti meidänkin kirjaston muutama joka päivä liikkuu.
Tulipa tähän postaukseen aimo liuta tageja kun päätin kuvailla enemmänkin lähdeaineiston kuin varsinaisen kirjoituksen sisältöä.
Lähiempiirinen kokemus: äänikirjojen suosio on kasvanut -niitä hakevat lainaksi jopa pukumiehet, joita ei muuten volksolohuoneissa juuri näe. Autoilun ”hyviä” puoliako ; D? Oman uran alkuvaiheessa ainoastaan heikkonäköiset vanhemmat asiakkaat ja lapset näitä kuluttivat, nyt löytyy joka segmentistä.
Joo minulla on samanlainen lähiempiirinen kokemus. Meiltä menee äänikirjoja lainaan jonkin verran, Sofi Oksasen uutuusteos Puhdistus on suosittu. Äänikirjojahan ei siis Suomessa oli kovin kaksisesti saatavilla, toisin kuin esim. Ruotsissa. YLEllä on paljon radioteatteria omana tuotantona arkistoissaan, niille voisi nyt olla kysyntää jos julkaisisivat niitä esim. nettikaupassa tai cd:llä, helposti mp3-soittimia varten tuotteistettuna.
Voisi myös ajatella niin, että jokainen kirjaston pitämä satutunti jota ei nauhoiteta ja jaeta on tavallaan hukkaan heitetty. Tässä on tietenkin tekijänoikeuskysymyksiä.
Kindlen äänisyntetisaattorista aiheutui muuten USA:n Authors Guildin suunnalta napinaa, sillä sikäläisen tekijänoikeuden mukaan ääneen luettu kirja on eri teos. Sellaisen tuottaminen vaatii luvan alkuperäisen tekijältä, eli tässä tapauksessa kirjailijalta.
Syntetisaattorin lukema teksti on toki sangen asia kuin oikean lukijan (huom. äänikirja ei silti ole radioteatteria), mutta se voisi ainakin periaatteessa paikata äänikirjamarkkinoiden kapeutta. En kyllä usko että sitä kovin moni suomalainen käyttäisi, vaikka olisi hyväkin äänisyntetisaattori.
Kaupunkiautoilussa ei kyllä ole mitään hyviä puolia, eipäs nyt mennä liian pitkälle 😉 Sensijaan asiaa voisi markkinoida niin, että äänikirjojen kuuntelu on hyvä syy valita nimenomaan julkinen kulkuväline. Vastaavia argumentta VR ja pääkaupunkiseudun joukkoliikennettä koordinoiva YTV ovatkin käyttäneet. Tässä olisi kirjastoilla (taas yksi) mainio markkinointiyhteistyömahdollisuus johon ei olla tartuttu
Päivitysilmoitus: Kirjasto taskussa « Päivi Hollanti