Vastikään huomattavasti elävöityneellä Kirjastolehden uutisia -palstalla oli juuri juttu otsikolla Digitaalisten pelien julkaisu ja jakelu siirtyy verkkoon ja se kirvoitti minut nyt kirjoittamaan aikanaan mieleen tulleen probleeman, että kun pelien levitys menee verkkoon, ne karkaavat kirjastojen näpeistä. Tarkoitan tässä nyt siis pelejä joka ihan laillisesti levitetään verkon kautta, esim. Microsoftin, Nintendon, Sonyn, Nokian, Applen tai jonkun muun toimijan verkkokaupasta ilman että käyttäjälle koskaan tulee kouriinsa mitään käsissä pidettävää esinettä.
Ja juuri on kauhialla säädöllä saatu kirjastot lainaamaan pelejä. Lainattavana on nyt lähinnä konsolipelejä ja niidenkin lainaaminen on todella lastenkengissä. Pelien edustajien kanssa on (erittäin hitaasti) soviteltu miten se lainaaminen kirjastoista onnistuisi. Nyt se on jossain määrin saatu onnistumaan, ja kirjasto maksaa lainausoikeudesta rahaa. Eli sama systeeemi kuin leffoissa. Kirjoista, äänitteistä tai nuoteista ei tarvitse maksaa, tekijänoikeuslaki takaa että niitä voidaan lainata ilman mitään erityisiä neuvotteluja. Tilanne on vastaava skandinaviassa muuallakin, mutta Tanskassa ja Ruotsissa sopimista on helpottanut se, että pelejä edustaa organisaatio jonka kanssa voi neuvotella keskitetysti. Suomessa on käsittääkseni neuvoteltu nimikekohtaisesti maahantuojien kanssa.
Ensimmäiset 30 vuotta digitaalisia pelejä on jo kirjastojen kannalta menetetty sillä tuotteita ei enää ole saatavilla paitsi käytettyjen pelien markkinoilla joista kirjastot eivät niitä tule hankkimaan. Nyt kun pelit selvästi siirtyvät verkkolevitykseen, pelikulttuuri karkaa kirjastojen ulottumattomiin. Meille tulee jäämään noin 5-7 vuoden levyinen ikkuna pelejä kirjastojen kokoelmiin, ellei jotain keksitä. Kirjastoissa ei tunnu valitettavasti olevan kovin paljoa intoa tähän keksintätyöhön, peleillä nähdään olevan vain välillinen arvo nuorison houkuttelemisksi kirjastoon. Peleillä sinänsä ei ole väliä, nuorilla ja heidän saamisella kirjastoon millä tahansa keinolla on.
Onneksi pelejä voi vuokrata videovuokraamoista. Esim. HubiHubi on hieno palvelu; konsolipelit postitetaan suoraan kotiin, vuokraa maksetaan viikottain ja hinnat ovat todellakin sangen alhaiset.
Riippumaton asiantuntija 
Samaisilta uutissivuilta olet varmaan voinut lukea myös itkun siitä, että kohta kukaan ei osaa lukea vanhoja tiedostomuotoja. Olisiko yhden erikoiskirjaston väärtti vanhojen pelilaitteiden ja pelien ylläpito. Jonkun pelifriikin unelmatyö? Vai kuuluisiko tämä Kavan (kansallinen audiovisuaalinen arkisto) hommiin?
Olisi surkeaa jos lapsenlapset eivät voisi kokeilla papan pelejä. :=
@Päivi Tiedostomuodot ja niiden tulo ja meno ovat aika hyvin tiedostettu asia säilyttämistä tekevissä kirjasto-, arkisto- ja museo-organisaatioissa onneksi ja asiasta keskustellaan ja ratkaisujakin on olemassa. Pelilaitteita ja pelejä kyllä museoidaan Suomessakin, ainakin Pelipeijoonit sekä vastikään perustettu Mikromuseo tekevät tätä työtä. Pelipeijoonit ovat ainakin jossain määrin yhteyksissä myös virallisten tahojen kanssa Tampereella esim. Rupriikin kanssa. Viralliset tahothan (ml. kirjastot) eivät tietokonepelaamisesta paljokaan piittaa, mutta onneksi harrastajat suhtautuvat asiaan intohimoisesti. Muistammehan kaikki, että amatöörin kantasana on rakkaus.
Asiaa on jonkin verran tutkittukin ja siten pelaaminen ja pelit jäävät elämään tutkimusjulkaisujen muodossa.
Voisin oikeastaan kirjoittaa pidemmältikin abandonwaresta ja pelien amatöörimaisesta museoinnista ja saatavillapitämisestä. Vanhoja pelejä on erittäin hyvin saatavilla. Mutta tätä työtä eivät todellakaan tee kirjastot tai museot, vaan aivan muut tahot.