Historiallinen hetki kirjasto-kaapelilla

Kirjastoalan omalla keskustelupalstalla kirjasto-kaapelilla on käynnissä nähdäkseni historiallinen keskustelu. Nimimerkki aila23 aloitti keskustelun nostamalla esiin sen, että Muutos 2011 järjestää tapahtuman Itäkeskuksen kirjaston tiloissa 12.12.2009. Otsikko on ”Suomen kansalaisten etu ennen muita” (huom lainausmerkit ovat jo otsikossa).

[…] Haluan tietää, miksi kirjasto tarjoaa tilat yllä mainittuun toimintaan? Kirjastolaisena ja vapaata liikkuvuutta kannatavana ihmisenä en voi sitä hyväksyä

Ja siitähän se keskustelu sitten lähtee ja noudattelee sinänsä melko perinteistä kaavaa, jota on kirjasto-kaapelillakin nähty sangen usein. Merkittäväksi juuri tämän keskustelun tekee se, että siihen osallistuu myös kirjastoalan ulkopuolisia henkilöitä, joita asia suoraan koskettaa. En itse muista, että tällaista olisi ennen ainakaan suurissa määrin kirjasto-kaapelilla tapahtunut, vaan keskustelijat ovat olleet kirjastolaisia tai alan opiskelijoita.

Kiitos lainaamisesta ja vuokraamisesta

Mari Koo tyhjensikin kirjoituksessaan Yhteiskunnalta puuttuu ymmärrystä lainaamisen ja vuokraamisen käytäntöihin sen, mitä eilisestä lainaus- ja vuokrausaiheisesta keskustelutilaisuudesta on sanottavaa. Upean laaja yhteenveto eilisistä jutusteluista. Kiitos Marille aktiivisuudesta, Kustille rapoamisesta sekä Kuinoman Markku Jussilalle sekä Bookabookan Vesa Kaartiselle juttuseurasta. Tsemppiä ja kohti tulevaisuutta (joka on palveluiden, ei vain esineiden)!

(via Kulutusjuhla)

PS. Tulikin mieleen, että minulla on vieläkin Jaskan muutama PS2-peli lainassa (Shadow Of The Colossus on niin hyvä että oikeasti itkin loppuanimaation :’ } aikana), pitää yrittää järjestää niiden palauttaminen.

Kuvat verkossa

AVO-kurssin 6. viikko käsittelee (käsitteli) valokuvaamista. Se onkin minulle entuudestaan tuttua, olen napsinut fotoja älypuhelimellani ja laittanut niitä Flickriin jo muutaman vuoden ajan.

Yleensä en kuvia ole juuri muokannut, toisinaan olen käytellyt GIMPiä lähinnä kirkkauden ja kontrastin säätöön mutta melkein useammin käytän nykyään Flickriin upotettua Picnik -kuvankäsittelyohjelmaa joka toimii suoraan selaimessa. Yksinkertaiset toiminnot, kuten rajaus ovat kaikkien käytettävissä. Maksullisena ominaisuutena on lisää jippoja, esim. clipartia ja monimutkaisempia säätötoimintoja. Olen ostanut itselleni Flickrin pro-tunnukset, mutta Picnikin maksullisia ominaisuuksia en ole käyttänyt. Puhelimessani (Nokia N95) on myös kuvankäsittelyominaisuuksia, mutta niiden käyttäminen on niin hidasta että olen lähinnä käyttänyt niitä joskus rajaamiseen ja muutaman kerran lähettäessäni kuvia sähköpostilla tai MMS-viesteinä.

Kirjastopäivät 2009–paneeli

Kirjastopäivät 2009–paneeli

Vastikään käytin GIMPiä koostaakseni yksinkertaisen panoraaman Kirjastovirkailijapäivien paneelista. Päivät olivat itseasiassa aivan juuri, viime viikolla. Panoraaman pohjana on kolme kuvaa. Muita Kirjastovirkailijapäiviin liittyviä kuvia en Flickristä löydä, enkä netistä muutenkaan. Vaikka kirjastoissa onkin kyse ennen kaikkea julkaisuista, eivät kirjastolaiset itse ole kovin hanakoita julkaisemaan netissä. Ei ehkä tule mieleen, niinkään.

Tämän kuvatehtävän yhteydessä voisinkin mainita, että yksi parhaista, koskaan nälemistäni oppiresursseista on You suck at Photoshop. Siinä käsitellään erittäin herkullisten ja hienosti kerrottujen tarinoiden kautta Photoshopin kehittyneemmistä ominaisuuksista. Fotari tulee itse käytettyä erittäin harvoin, mutta samat perusperiaatteet ovat johdettavissa kuvankäsittelyyn yleensäkin. Jaksoja näkyy nyt olevan jo parikymmentä. Helmeä xD

Julkaisemissani kuvissa käytän miltei aina Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi -lisenssillä. Stressaannun ellen taggaa kuviani. Olenhan kirjastolainen!

Siution Pyhän Pietarin kirkko

Siution Pyhän Pietarin kirkko

Wikimedia Commonsiin, Wikimedian yhteiseen mediakirjastoon olen kerran laittanut yhden kuvan, testimielessä. Se on kuva Siuntion kirkosta jonka kohdalla  pysähdyin pyöräilyreissullani Helsingistä Lohjanjärvelle kesällä 2007. Muistan että olin vastikään hankkinut itselleni N95-älypuhelimen, ja olin oikein innoissani siitä että saatoin samaan aikaan lukea karttaa, tallentaa matkanopeuttani ja -reittiäni GPS:n avulla, kuunnella podcasteja ja näpsiä vieläpä valokuvia pienellä, taskuun mahtuvalla laitteella.

Minulla on mielikuva että Wikimedia Commonsiin kuvien laittaminen oli jotenkin vaikeaa. Muistaakseni se liittyi lisensseihin, taisin haluta käyttää ei-kaupallinen -lisenssiä. Tuo rajoitus ei ole yhteensopiva Wikimedian käyttämän lisenssin kanssa, joka ei salli kuvien rajoittamista vain ei-kaupalliseen käyttöön.  Laitoin kuitenkin kuvan tuonne. Nykyään suosin itsekin liberaalimpia lisenssejä, jotka eivät rajoita kuvia vain epäkaupalliseen käyttöön. Näen tuolta Wikimedia Commonsin sivulta, että Siuntio-kuvani on jopa käytössä!! Rumahan tuo kuva n, mutta Bulgarian-, saksan- ja englanninkielisissä Wikipedioissa kuva on koettu hyödylliseksi. Hienoa 🙂

Lama tulee, noni kirjastot kii

Juustohöylä leikkaa myös kirjastoja. Juorujen mukaan Helsingin kaupunki uhkaa sulkea viisi kirjastoa. Ihmiset vastustaa Facebookissa. En käy perustelemaan miksi kirjastoja ei kannata vähentää näin, kaikki tietää ettei niitä kannata vähentää juustohöyläämällä. %1 kaupungin menoista on kirjasto. Silti joku juustohöylää.

Ei ole hyvä fiilis nyt.

”Miten mikään voisi enää meitä turvata?”

Antti Eskola kertoo Uhka, toivo ja vastarinta -teoksessaan (Kirjayhtymä, 1984, ISBN 951-26-2659-4) 80-luvun mielenmaailmasta, yhteiskunnasta pommin varjossa. Kirjastolaisiakin on haastateltu, joille annettua esseen kirjoittamistehtävää on pohjustettu tähän tyyliin

Kuvittele, että eletään vuotta 1996. Järjestetään suuri kirjastoalan konferenssi. Parin konferenssipäivän jälkeen se on pakko keskeyttää. Miksi? Mitä oikein on tapahtunut?

Opetusministeriön vastikään julkaisema Näkemyksiä tulevaisuuden kirjastomaisemista -artikkelikokoelma suuntaa vuoteen 2035.

(Näkymyksia tulevaisuuden kirjastomaisemista via Sorvipenkki)

reCAPTCHA on nerokas!

reCAPTCHA

En ole aivan varma kuinka monella eri tavalla tämä on mahtavaa (äkkiseltään mieleen tulee ainakin neljä), mutta reCAPTCHA on spämmintorjuntamenetelmä blogeihin ym. webbiin, joka samalla auttaa kirjojen digitoinnissa.

Homma menee näin: monien blogien kommenttilaatikoiden tai muiden webissä täytettävien lomakkeiden ohessa on sellainen tehtävä, jossa pitää kirjoittaa jokin vaikeasti luettava sana tai muutama pieneen tekstilaatikkoon. Idea on se, että tietokone on huono lukemaan tuollaisia vääristeltyjä tekstinpätkiä, mutta ihminen on luontaisesti sellaisessa erittäin hyvä. Tarkoitus onkin erotella ihmiset koneista kun ei haluta että mikään tietokoneohjelma käy täyttelemässä noita lomakkeita, yleensä roskapostin lähetystä varten. Tällaisen nimi on captcha.

Noniin, on olemassa sivustoja jotka tarjoavat näitä captcha-palikoita joita sivun ylläpitäjät voivat upottaa omille sivuilleen. Tyypillisesti juuri blogeihin, mutta myös erilaisiin äänestyksiin ja palvelujen rekisteröitymislomakkeisiin niitä laitetaan. Luis von Ahn katseli päivänä eräänä oman palvelunsa tilastoja ja mietti, että vaikka palvelu tehokkaasti estää roskapostin ja muun kuran lähettämistä webiin, joka kerta kun ihminen täyttää tuollaisen captcha-testin, hän tavallaan haaskaa 10 sekuntia elämästään. Ja kun sadat miljoonat ihmiset täyttelevät testejä päivittäin, aikaa valuu hukkaan todella paljon. Noh, Luis keksi että jos tuo captcha ei olisikaan joku koneen luoma tekstinpätkä niinkuin ennen, vaan sellainen sana  jota kone ei ymmärtänyt kirjaa digitoidessa, voitaisi roskapostia vastaan taistelevia ihmisiä käyttää samalla tekstintunnistuksen oikolukemiseen. Siitä syntyi reCAPTCHA. Lainaus webbisivulta:

But if a computer can’t read such a CAPTCHA, how does the system know the correct answer to the puzzle? Here’s how: Each new word that cannot be read correctly by OCR is given to a user in conjunction with another word for which the answer is already known. The user is then asked to read both words. If they solve the one for which the answer is known, the system assumes their answer is correct for the new one. The system then gives the new image to a number of other people to determine, with higher confidence, whether the original answer was correct.

Paraikaa meneillään on vanhojen New York Timesien digitoinnin oikoluku. Olen toki nähnyt noita captcha-palikoita vuosikausia, mutta en ole aiemmin tiennyt tästä oikoluku-aspektista. Tämä on sellaista kirjastotyötä jossa minä haluan olla osallisena!

Lähteenä CBC:n Spark jakso 91. Much love ❤

WikiRakkautta

Wiki+sydän=wikirakkaus

Tee muokkauksia, älä sotaa

AVO-kurssin viides viikko käsittelee Wikipediaa ja Wikimediaa. Lähdeaineistosta Dirk Riehlen tekemä haastattelu How and Why Wikipedia Works: An Interview with Angela Beesley, Elisabeth Bauer, and Kizu Naoko osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi, vaikka yleensä en jostain syystä tykkää lukea haastatteluja. Se toi aika hyvin esiin sen, että eri kieliset Wikipediat (ja muut Wikimedian hankkeet) ovat sangen autonomisia. Ne ovat tietenkin lähtökohtaisesti samanlaisia, mutta käytänteissä ja toiminnassa on merkittäviäkin eroja.

Tapaan toisinaan roikottelemaan Wikipediaan liittyvillä IRC-kanavilla, ihan yleisen urkkimisen vuoksi vaikka en varsinaiseen Wikipedia-työhön olekaan osallistunut kuin muutamalla pienen pienellä muokkauksella kauan aikaa sitten. Haluaisin seurata viikottaista Wikipedia Signpost -sanomalehteä sekä mitä metassa tapahtuu, mutta valitettavasti tuo käytännössä aina jää.

Wikipedia, ja yleensäkin Wikimedian hankkeet kuitenkin kiinnostavat minua silkan hulluutensa vuoksi ja siksi että ne uudelleenmäärittelevät tiedon muodostamisen ja tiedon muodostamisen organisoinnin tapoja. Kirjastolaisen on vaikea olla kiinnostumatta tällaisista hankkeista. Yhdessä Matti Lassilan kanssa kasaamamme ja vetämämme 23 asiaa -verkkokurssin aineistossa käsitelläänkin Wikipediasta ja wikejä yleensäkin.

Wikipedialla on monia etuja moniin muihin tiedonlähteisiin verrattuna. Sanakirjamainen neutral point of view, itsekritiikki ja käyttäjälle osoitetut varoituket, mahdolliuus tarkastella sisällöntuotannon prosessia ja niin edelleen. Käyttöliittymäkin on yhteinen, ja tämä helpottaa käyttöä huomattavasti. Normaalistihan joka webbisivustolla on oma käyttöliittymä, joka mukailee tai ei mukaile netin yleisiä konventioita. Wikipedian käyttö on ihan vaan todella mukavaa ja helppoa. Periaatteessa Wikipedia-artikkelit voidaankin nähdä omein lähteidensä yhdenmukaisena tiivistelmänä. Aiemmin oli muuten sellainen hakukone kuin Wikiseek, joka kohdistui ainoastaan Wikipediaan sekä sen suoraan linkkaamiin sivustoihin. Aivan mahtava idea hakukoneeksi!! Sääli että sille kävi jotain.

Google Maps for Mobile

Muutenkin pitäisi itse käyttää Wikipediaa jotenkin monipuolisemmin, nyt saavun sinne lähinnä Google-hauilla tai suoraan urlilla (jonka muodon olen oppinut ulkoa) ja käytän harvoin sanakirjan omia tiedonjäsentelymuotoja (etusivu, kategoriat, ”mikä linkkaa tänne” jne). Artikkeleiden keskustelusivuja silmäilen melko usein, etenkin jos aihe on kiistanalainen tai muuten kuuma.

Wikipedian ulkoisia työkaluja ei niitäkään tule juurikaan hyödynnettyä, paitsi toisinaan Google Maps for Mobilen Wikipedia -layeria, joka näyttää omaa sijaintiani lähellä olevat artikkelit.

Tämän tehtävän myötä tutustumistamme aineistoista sai mielenkiintoa kiihoittavasti näkymää Wikimedian prosesseihin, erityisesti suositeltu sivu -käytäntöjä. Tänään suositeltuna sivuna näkyy olevan Benedictus XV.

Wikipedian lisäksi muut Wikimedia-hankkeet ovat aika heikosti tunnettuja, ainakin täällä Suomessa. Wiktionary, Wikimedia Commons ja tämän kurssin suojapaikka Wikiopisto ovat kaikki sangen harvoille tuttuja. Wikipedia sensijaan on niin tunnettu, että erilaisia -pedioita (esim. irvokas Possupedia.fi) on siinnyt kuin sieniä sateella. Lisäksi Wikipedia ja wiki -termejä käytetään melko vapaasti toistensa synonyymeinä. Muistan Jaikusta kun suomenkielinen Wikiversity (eli Wikiopisto) pyrki kohti virallista statusta ja edellytettyä käännöstä tehtiin talkoohommana.

Nettihistoriaa kansien välissä

Ylioppilaslehdessä vol 96 no 15:sta (13.11.2009) on kaikenlaisen muun hauskan lisäksi pieni juttu kirjasta, jota olen odotellut. Se on sivulla 24 ja siinä Antti Järvi kirjoittaa kirjasta Petri Saarikoski, Jaakko Suominen, Riikka Turtiainen, Sari Östman-Funetista Facebookiin-Internetin kulttuurihistoria (Gaudeamus, 2009, ISBN 978-952-495-123-4). Tämä pitää lukea!

Sisältää seuraavat artikkelit:

Suominen, Jaakko Johdannoksi: netin kulttuurihistoriaa
Saarikoski, Petri Verkonpunontaa–tietoverkkojen esihistoria ja Suomi
Saarikoski, Petri Visio–maailmantelevisiosta tiedon valtateille
Suominen, Jaakko Kaiken maailman tieto? Internet tietämisen kohteena, lähteenä ja välineenä
Östman, Sari Onko netille aikaa?
Turtiainen, Riikka Tunne netissä
Saarikoski, Petri; Suominen, Jaakko; Turtiainen, Riikka; Östman, Sari Peliä ja leikkiä virtuaalisilla hiekkalaatikoilla
Suominen, Jaakko Netti–kulttuurisesti omaksuttu?

Miten ihminen voi auttaa omaa kirjastoaan?

Kirjoitin juuri Qaikuun erittäin spontaanin kirjoituksen vastauksena kysymykseen Kunta säästää ja aikoo lopettaa kaksi sivukirjastoa. Millähän kääntäis päättäjien päät? Kuukausi aikaa. Vastaukseni menee näin:

Hmm, kirjastoja on lakkautettu ennenkin ja niiden lakkauttamista varmaan jatketaan. Vähän riippuu mitä laskee kirjastoksi (toimipiste vai organisaatio) mut lakkauttaminen voi olla ihan järkevääkin. Meillä oli vielä vähän aikaa sitten joka kunnassa, joita oli siis jotain 400, oma kirjasto(organisaatio) ja se ei ole välttämättä ihan viisasta. Tai riippuu ja roikkuu… Väestö vähenee landelta jne, onko julkisen instituution tarkoitus olla olemassa ilman asiakkaita?

Noniin, enivei suomen kirjastolaki takaa kaikille suomalaisille hyvät kirjastopalvelut, ja niiden järjestämisen vastuu on kunnilla. Valtio kyllä avustaa, mutta myös valvoo toimintaa ja asiasta voi olla yhteydessä oman alueensa kirjastolaisiin joilta varmaan saa tietoa lakkauttamisperusteista jne ja kirjastotoimen tarkastajiin voi olla yhteydessä myös. Kunta kuitenkin päättää miten homma on järjestetty. Opetusministeriössä on muistaakseni valmisteilla jonkinlainen mittaristö, jolla voidaan yhteismitallisesti vertailla kirjastoja ja käyttää myös laadunvalvontaan.

Yleinen kirjasto on arvostettu laitos, kirjaston lakkauttaminen on huono poliittinen päätös koska laitoksella on siis sangen hyvä kuva kuntalaisten mielessä ja toisaalta yleiset kirjastopalvelut on naurettavan halpoja ja Suomessa tehokkaasti tuotettuja.

Julkiset menot ovat kasvaneet, mutta tulot eivät. Minusta nykyiseen poliittiseen trendiin liittyy aivan ilmeisesti se, että palveluja vähennetään. On ihme ettei julkisia palveluja ole vielä lakkautettu ja kiellettykin, koska ne (me) vääristävät kilpailua ja luovat käytännössä monopoleja. Haloo GATS!! Tämähän ei ole nykyisen ihanteen mukaista, niinkään. En tiedä mistä kunnasta @kayraranta on kotoisin.

Noniin. What to do? Riippuu siitä haluaako että kunnassa on kirjasto vai ei. Kirjaston käyttäminen auttaa kirjastoa, tärkeimmät käytön mittarit ovat kävijä- ja lainamäärät, joita lisäksi suhteutetaan henkilöstö-, aineisto- ja kiinteistökuluihin. Kukin kunta päättää itse miten ne palvelut on järjestetty. En vieläkään vastannut mitä kannattaa tehdä: kannattaa ehkä puhua mitä hyötyä kirjastoista on (kuulemma esim nostavat kiinteistöjen arvoa ja kirjaston käyttö korreloi myös pidemmän eliniän kanssa ja tietenkin kaikki perus elinikäinen oppiminen jne -läppä). Oman kuntansa kirjaston avittamisessa on varmaan avuksi jos hieman silmäilee kirjastolakia ja kirjastoasetusta (kts google), ja ehkä myös Kirjastot.fi -sivustoa myös. Aiheesta on myös kirjoiteltu aika paljon, kirjastoalan oma (taloudellisissa vaikeuksissa) oleva äänenkannattaja on Kirjastolehti joka löytyy toivottavasti(!!!) omasta lähikirjastosta ja sitten on aatteellinen Kirjastoseura joka on kyllä ihan pätevä toimija vaikka räväkkyyttä kaipaankin. Ei tämäkään vielä vastannut siihen, mitä kannattaa tehdä. En tiedä. Minä yritän auttaa kirjastoja olemalla siellä töissä. Samaa ei voi kyllä suositella kaikille.

Ihan oikeasti tuli mieleen, että kirjastojen tai Kirjastoseuran voisi olla ihan hyvä idea laatia jonkinlainen tieto+toimintapaketti kuntalaisille, jotka ovat tässä tilanteessa. Tuosta turinasta nyt tuskin on kovin suuresti kenellekään iloa, mutta huomaan että ainakin itselläni tuli tuohon kaksi teemaa: muutosta ei voi estää, mutta siihen voi sopeutua ja korvien välistä on hyvä aloittaa itsensä sopeuttaminen. Toisekseen tieto on edellytys toiminnalle.

Edellisen voi tuomita fatalismina, mutta haluaisin puolustaa sitä sillä, että maailmankatsomukseni mukaan ei ole mahdollista ajatella että muutosta ei tapahdu. Kun toteaa että muutosta tapahtuu, voi yrittää ohjata muutosta, eikä vastustaa sitä. Tarkoitan siis muutosta sinänsä. Toinen on siis sivistävä, mielestäni tietoyhteiskuntaankin (vrt. mielivaltayhteiskunta) kuuluva lähtökohta, että tiedolla on toimintaa mahdollistava ja ohjaava potentiaali. Tuossa ryöpsäytyksessä tuli mainittua seuraavat tiedonlähteet

  • kirjastolaiset
  • kirjastotoimen tarkastajat (tai yleisemmin viranomaiset)
  • kirjastolaki
  • kirjastoasetus
  • google (tai yleisemmin internet)
  • Kirjastot.fi
  • Kirjastolehti
  • Kirjastoseura

Aika yksipuolinen lista. Varmaan kannattaisi jutella esim. oikeistopoliitikkojen ja taloustieteilijöiden kanssa myös. Jos olet sellainen tai tunnet sellaisen, pls kommentoi täällä tai yritä jotenkin muuten saada esille muita, rikkaampia näkökulmia, mieluusti julkisuuteen.

Se vielä, että kun taloudessa menee huonosti, niin yleisten kirjastojen käyttö kasvaa. Jengi kouluttautuu ja sivistää itseään ja säästää fyrkkaa myös ja keksii halpoja ja hyviä tapoja viettää aikaa. Huonoina taloudellisina aikoina tosin kirjastoillakin on huonot taloudelliset ajat. Kun taloudella menee yleisesti ottaen paremmin, kirjastoilla menee normaalisti (paitsi 70-luvulla, jolloin meni hyvin).

E-kirjoista Labsin blogissa

Labs.kirjastot.fi:n blogissa on mielenkiintoinen kirjoitus Nook hoitaa myös lainaamisen–ilman kirjastoa. Tulen aina onnelliseksi kun ns. e-aineistoa dumataan; e-aineistot (siis e-kirjat, e-lehdet jne) ovat ne puut, jotka estävät näkemästä metsää. E-aineistot ovat ehkä tarpeellinen, mutta varmasti ohimenevä yhteensopivuustuote elektronisen aineiston ja edellisen paradigman mukaisten tuotanto- ja käsittelykoneistojen (ml. kirjastot) välillä.

Todellista e-julkaisua on internet. Esimerkiksi tämä blogi. Tai sinun blogisi. Tai vaikkapa se valkoisten ylämaanterrierien ystävät ry:n webbisivusto tuolla joissain, keskustelupalstoineen, kuvineen ja äänestyksineen kaikkineen.

Hmm, toisaalta tämänkaltaista argumentointia voidaan käyttää perusteena sille, ettei yleisten kirjastojen edelleenkään kannata millään tavoin reagoida aineistojen muutokseen, vaan pitää pää siellä pensaassa. Tämä ei toki ole tarkoitukseni.

Jos tämä kuulosti tutulta, ei ihme sillä olen valittanut samasta ennenkin. Arvatenkin valitan asiasta myös tulevaisuudessa. Noniin, menkään nyt lukemaan tuo blogikirjoitus.

HelMet Suomen kolmanneksi arvostetuin verkkobrändi, w00t?

Uutinen, että pääkaupunkiseudun kaupunginkirjastojen aineistoluettelo HelMet on Taloustutkimuksen verkkobränditutkimuksen mukaan Suomen kolmanneksi arvostetuin verkkobrändi saa kulmakarvan nousemaan. Tutkimuksen toisessa vaiheessa on ollut 150 verkkobrändiä.

Mitä sinun mielestäsi on arvostus? Ainakaan arvostus ei ole mitään mitä Alexa mittaa. HelMetin sijoitus Suomessa on nimittäin 255 ja viiden päässä ovat Aktia Savings Bank, Tiede-lehti, DVD-Plaza, Ilmatieteenlaitos, Arvopaperi, Nettivaraosa.com, Suomen Kennelliitto, Suomen yritykset, Peliplaneetta sekä V2. Laskin tuosta kansainväliseltä haiskahtavat sivustot (esim. Thomann sekä pari pornosaittia) pois. Ihmisillä on ehkä aika vaihtelevia kriteerejä verkkobrändin arvostukseen liittyen, mutta ilmeisesti käytettävyys, selkeys tai nykyaikaisuus eivät kuulu niihin tärkeimpiin. Ihmiset taitavat kovasti arvostaa sitä, että kirjaston oheispalveluja ylipäätään voi käyttää netin kautta. Vastaus siihen mitä arvostus on löytyy luonnollisesti HelMetistä. Voimmekin nyt jäädä sinne kontemploimaan.

Tekijänoikeus, tuo iänikuinen puheenaihe

Kuzeytac: Hapis ÇocuklarıAVO-kurssin neljännen viikon aiheena ovat tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet. Muut kurssilaiset ovat laatineet jo erinomaisia kirjoituksia aiheesta, katso erityisesti Teron Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä, Lillin todella masentava Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet sekä Matin erinomainen Rikki mennyt laki. Noita tekstejä lukiessa nousee kyllä kyynel silmäkulmaan. Tekijänoikeutta on luonnehdittu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi, mutta eipä hyvältä näytä…

Omassa työssäni törmään tekijänoikeuksiin alinomaan. Osittain se johtuu omasta mielenkiinnostani asiaa kohtaan, mutta tekijänoikeus on oikeastikin kirjastoja merkittävästi käsittelevää lainsäädäntöä ja nousee siis esille toistuvasti, erilaisissa yhteyksissä. Viimeksi tänään juttelin kollegoiden kanssa kirjaston luettelointitietueiden tekijänoikeuksista ja siitä, voimmeko edelleenjaella tietueita, jotka olemme ostaneet oman organisaatiomme ulkopuolelta. Hankimme luettelointitietueita nimittäin esimerkiksi BTJ:ltä ja vaikka täällä Suomessa luettelointi- ja sisällönkuvailutyötä pidetään kirjastojen pyhimpinä tehtävinä, on sen ulkoistaminen muualla tavanomaista. Huhu kertoo, että Ruotsissa on ennakkotapaus siitä että kirjastot ovat joutuneet selvittelemään asiaa toimittajiensa kanssa.

Tämä on erittäin kiusallista, sillä nyt (viimein!!) kirjastoilla tuntuu olevan tahtotilaa lähettää tietueita ”tuonne ulos”, kirjastomaailman ulkopuolelle (itse olen tämän syksyn aikana valmistellut ja organisoinut tietueiden siirtoa Euroopan digitaaliseen kirjastoon Europeanaan sekä Kansalliseen Digitaaliseen Kirjastoon). Alan sisällähän on kopioluettelointia tehty jo kauan aikaa. Kopioluettelointia on tehty myös LibraryThingin käyttäjien toimesta, lähdejärjestelmänä on käytetty esim. pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmää HelMetiä. Minusta tässä ei ole mitään väärää, mutta joku voi olla toista mieltä. Asiaa selvitellään, katsotaan miten se etenee.

Erään näkemyksen mukaan luottelointitietueet eivät ylitä teoskynnystä, sillä ne ovat määrämittaisia. Siitä mikä on teos ei kovin paljoa keskustella, vaikka asiaa sivuttiinkin lyhyesti, kun pääministeri Matti Vanhasen tekstariviestittelyä pengottiin julkisuudessa (ja oikeudessa). Teoskynnys on jokatapauksessa sangen matala. Tekijänoikeus muodostuu automaattisesti kun teos julkaistaan, tai ”saatetaan yleisön saataville”, kuten tekijänoikeuslaki asian ilmaisee.

Tekijänoikeutta pidetään kirjastoalalla vaikeana asiana, eikä syyttä. Monet toivovat, etteivät itse törmää tekijänoikeuteen tavoin. Tekijänoikeudesta on myös liikkeellä paljon vääriä käsityksiä ja pelkoja. Eikä ihme, on sillä niin paljon peloteltu. Kirjastoammattilaisten olisi kuitenkin erittäin tärkeää tuntea kyseistä lakia sen verran, että pystyy neuvomaan asiakkaille mikä on laillista ja mikä ei. Onneksi kirjastoalan koulutuksessa asiaa käsitellään ainakin jonkin verran.

En vielä ole kuullut hyvää perustelua, miksi tekijänoikeuksien suoja-aikojen pitäisi jatkua ollenkaan tekijän kuoleman jälkeen. Pari kömpelöä yritelmää olen kuullut, irvokkain lienee se, että näillä pitkillä suoja-ajoilla rahoitetaan rahastoja, joilta taiteilijat voivat hakea apurahoja. Jep jep… asian voisi varmaan hoitaa tyylikkäämminkin, jos halua olisi.

Jos tekijänoikeus todella on tietoyhteiskunnan perustuslaki, olisi kohtuullista edellyttää että tämä perustuslaki todella säädettäisi hyvään tietoon nojautuen? Eikö tämä joka tapauksessa ole tietoyhteiskunnan tai yleensäkin rationaalisen politiikan henki? Kuten Matti yllä linkatussa kirjoituksessaan kirjoittaa, pitävät jotkut sivistyneet tahot sopivana suoja-aikana noin 15 vuotta. Nykyään se on pahimmassa tapauksessa 95 vuotta tekijän kuolemasta.

Tilannehan on tosiaan se, että suuri osa koko 1900-luvusta on saavuttamattomissa näiden sairaiden suoja-aikojen johdosta. Tai tältä ainakin näyttäisi, ellei muistaisi kirjastolaitoksen olemassaoloa. Tekijän yksinoikeus päättää yksittäisen teoskappaleen levittämisestä päättyy kun se ”saatetaan yleisön saataville”, eikä oikeuksien haltijalla ole oikeutta vaatia kirjan poistoa kirjaston kokoelmista tai muutenkaan vetää markkinoilta. Samoin käytettyjen kirjojen myyntiä ei nykyisen lain mukaan voi kieltää. Vuokraamiseen tosin tarvitsee luvan, tästä onkin Suomessa vireillä juttu kirjojen vuokranvälityspalvelun (huom ei kirjojen vuokrauspalvelun) BookaBookan ja oikeudenhaltijoiden välillä. Tapaus on esimerkki siitä että jyrkät tekijänoikeudet antavat oikeudenhaltijoille aseet sekä itse teosten että omien business-malliensa suojeluun.

Julkaistun kulttuuriperinnön kannalta on kaksi erityisen kiusallista aineistojoukkoa. Toinen ovat teokset, jotka eivät ole yleisesti markkinoilla mutta jotka ovat edelleen tekijänoikeuden alaisia. Käytännössä teokset ovat kaupan hyllyllä tai edes kustantajalta suoraan ostettavissa vain murto-osan siitä ajasta, jonka niiden tekijänoikeussuoja kestää. Niitä ei siis voi ostaa vaikka haluaisi. Toinen kiusallinen joukko ovat ns. orvot teokset, eli teokset, joiden oikeuksien haltijaa ei tiedetä tai ei voida tavoittaa. Varoivaisuusperiaatteen vuoksi niitä ei pidetä saatavilla esim. digitoimalla (paitsi Google Book Search, jolla on paljon rahaa ja paljon lakimiehiä). Orpojen teosten oikeuksien selvittäminen on todella työlästä hommaa, kuulin 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -seminaarissa eurooppalaisilta kollegoilta, että oikeuksien selvittämisen valmistelutyö oli jossain hankkeessa ollut kolme kertaa kalliimpaa kun itse digitointi.

Edelliselle joukolle voisi olla ratkaisuna jonkinlainen menetelmä, jolla oikeudenhaltijoita painostettaisi pitämään tekijänoikeudella suojattuja teoksia markkinoilla. Tarvepainattamisen (print-on-demandin) ja kustantajien suoramyynnin avulla näitä teoksia ei välttämättä tarvitsisi seisottaa kirjakaupoissa viemässä arvokasta hyllytilaa. Voisi olla vaikkapa jonkinlainen progressiivinen haittavero, joka tulisi voimaan kun teosta ei enää saisi avoimilta markkinoilta. Eräänlainen omaisuusvero immateriaalioikeuksille siis. Tai teokset voisivat automaattisesti vapautua tekijänoikeuden piiristä kun niitä ei enää ole kaupasta saatavilla.

Elektronisten aineistoja eivät koske samanlaiset oikeudet kuin painettuja aineistoja, joten kirjastojen aineistonhankinta sillä saralla ei perustu vapauteen, vaan sopimuksiin. Elektronisten aineistojen lisensointi onkin erittäin kuuma peruna kirjastoalalla, erityisesti akateemisissa kirjastoissa jossa niitä käytetään paljon.

Kirjastot toimivat julkaisujen parissa, ja juuri niitähän tekijänoikeudet koskevat.Kulttuuri sinänsä ei muodostu julkaisuista, jotka toki ovat erittäin tärkeinä rakennuspaloina muiden rakennuspalojen joukossa. Sama pätee oppimiseen, opiskeluun ja oppiresursseihin: on muutakin kuin julkaisut. Kuitenkin esim internetissä voidaan miltei kaikki nähdä julkaisuina. Miten on esimerkiksi videostreamin kanssa, sehän ei ole tallenne. Jos lähetän vaikkapa luennolta suoraa videokuvaa internetiin, niin tarkalleenottaen mitä lakia rikon? Varmastikin jollakulla olisi valittamista.

Tekijänikeuksista on aika-ajoin paljonkin puhetta, viimeinen suuri käpinä oli työsuhdeolettamasta, jonka mukaan työsuhteessa tehdyt teokset siirtyisivät oletusarvoisesti työnantajan omaisuudeksi. Nythän näin ei ole. Asiasta voidaan toisin työsopimuksessa, mutta oletusarvoisesti oikeudet ovat tekijällä, eivät tilaajalla. Työsuhdeolettama on suoraan alkuperäisenä tekijänoikeutena pidetyn Annen asetuksen (Statute of Anne, 1709) vastainen. Sehän nimenomaan takasi suojan itse tekijälle. Tekijät protestoivat äänekkäästi olettamaa vastaan.

Tällä kurssilla mietitään avoimuutta ja oppiresursseja. Mitä on avoimuus? Julkaisu on varmasti avoimuutta ja nykyinen (tosin rikkinäinen) tekijänoikeus pyrkii turvaamaan sen, että tekosiaan kannattaa saattaa yleisön saataville menettämättä oikeutta elantoon. Toiset kurssilaiset rohkenevat väittämään, että tekijänoikeus on suorastaan haitta. Itse en menisi aivan näin pitkälle, selvää kuitenkin on että nykyinen tekijänoikeus on sekä hengeltään että kirjaimeltaan huono. Yksi paha ongelma on se, että koko lainsäädäntöprosessi on naurunalaisena ja sen legitimaatio murenee. Ehkä tämä onkin salaliitto, jotta lisensointiin siirtyminen nopeutuisi entisestään.

Omakin organisaationi, eli Helsingin kaupunginkirjasto järjestää opetusta. Kuten koulutuskalenterista selviää, suurin osa asiakkaiden opetuksesta kohdistuu nykyään tietokoneen ja internetin käyttötaitoihin. Opetukseen liittyvää aineistoa löytyy hieman verkosta. Osa materiaalista on vapaasti kopioitavissa, osassa ei ole tätä oikeutta myönnetty. Oletusarvoisestihan kaikki oikeudet pidetetään. Minun ja monen muunkin mielestä julkishallinnon tuotantojen pitäisi olla maksutta koko yhteiskunnan käytettävissä. Näinhän ei nyt ole, pahin tilanne taitaa olla yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa, joissa (yhteiskunnan varoin) tehty tutkimus joudutaan käytännössä lisensoimaan takaisin julkaisijoilta, kovaan hintaan tietenkin.

Ilkka Mäkinen: Kirjastot maalla ja kaupungissa

Tänään oli kunnia päästä kuulemaan Tampereen yliopiston kirjastohistorian dosentin Ilkka Mäkisen luentoa Kirjastot maalla ja kaupungissa Pasilan kirjaston auditoriossa. Paikalla oli tietenkin pääasiassa kirjastolaisia, aihehan ei kiinnosta kansaa kovin laajalti (houkat!!). Raposin (so. selostin) luennon Qaikun #seminaarikannuun.

Kiitos Ilkalle mielenkiintoisesta luennosta sekä tietenkin järjestäjille myös. Laitan tähän oheen avokurssi-tagin, koska tämä saattaa kiinnosta AVO-kurssilaisia.