Linda+Arto auki, äkkiä tonkimaan

Artikkeliviitetietokanta Arto sekä yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ovat nyt auki tavallisille, oikeille ihmisille. Molemmat ovat Kansalliskirjaston tuotteita, ja ovat aiemmin olleet ilmaiseksi käytettävissä kirjastoissa (tai siis, kirjasto on lisensoinut ne Kansalliskirjastolta).

Koska kumpikaan näistä ei mahdollisesti ole ollenkaan tuttu paatuneimpia kirjastofiilejä lukuunottamatta, niin kokeilkaapa esimerkiksi blogit -asiasanahakua Artosta ja Lindasta.

Molempia on sekä kaipailtu että yritetty puuhailla avoimeen käyttöön vaikka kuinka kauan, nyt odotus on palkittu. Lindaa on ”salaa” voinut käyttää Frank-monihaun kautta ja Artoa pystyi ennen käyttämään Eduskunnan kirjaston sivujen kautta kikkailemalla. Molemmat ominaisuudet ovat kulkeneet suullisena perimätietona kirjastoammattilaisten keskuudessa, hyvä että sekä Arto että Linda ovat nyt ihan virallisesti käytössä avoimesti. Ainakin toistaiseksi, palvelut ovat auki vuoden 2010 Opetusministeriön siunauksella. Rohkenen kyllä uskoa, ettei niitä enää kehdata sulkea.

IT-Viikko uutisoi otsikolla Kansalliskirjasto avasi Arton ja Lindan kaikille ja Kansalliskirjaston sivulla on uutinen Linda- ja Arto-yhteistietokannat avautuivat kaikille ja Suomen Kirjastoseuralla Artoon ja Lindaan myös kotoa. Meillä Qaikussakin Lindaa kerettiin jo päivittelemään ennen näitä sulouutisia.

[edit 9.1.2010 klo 15:57 laitoin suorat linkit, jotka toivottavasti toimii. Kiitos lyth]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s