Nyt minua ärsyttää: tiedonhaku

En osaa tarkalleen sanoa miksi tiedonhaku ja siitä puhuminen jotenkin ärsyttää. Ehkä johtuu kahvilassa taustalla soivan jazzin torventöräyttelystä tai jostain. Mutta on ärsyttänyt jo pidempään.

Mitä siis oikeastaan on tämä erityinen ja erotettavissa oleva ”tiedonhaku”, jota kirjastotkin niin mielellään suosivat. Jossain kirjastoissa on jopa koneita, joita saa käyttää vain tähän mystiseen tiedonhakuun. Mitä se sulkee ulkopuolelleen? Kukaan ei varmastikaan osaa vastata (minua) tyydyttävällä tavalla.

Timo Kaitaro kirjoittaa artikkelissaan Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki (teoksessa Korkman+Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja (Gaudeamus, 1998, ISBN 951-662-708-0)) varsinaista 1700-luvun valistusfilosofiaa edeltäneistä libertiineistä (joiden keskustelupiiri Academie puteane kokoontui tietenkin kirjastossa), heidän aikansa skeptisismistä, taikauskokritiikistä sekä ennakkosensuurin rajoittamasta kirjallisuudesta.

Maanalainen filosofinen kirjallisuus

Pierre Baylen (1647-1706) huoli siitä, että oppineiden libertiinien harrastamaa uskontokritiikkiä voitaisiin soveltaa myös kristinuskoon, osoittautuikin aiheelliseksi. Lopulta alkoi ilmestyä teoksia, joissa Baylen pelkäämät johtopäätökset tehtiin sumeilemetta. Tietenkään tällaista ei voinut laillisesti painaa. Laittomien kirjojen painaminen puolestaan oli riskialtista. Siksi tällaisia teoksia levitettiin usein käsikirjoituksina. Kiertävät kaupustelijat, kolportöörit, myivät niitä sitten muun muassa tietyissä kahviloissa ”takin alta”, sous le manteau, kuten ilmaisu kuuluu. ”Tiedon” sijasta näiden kaupustelijoiden asiakkaa kyselivät pikemminkin epäilyksiä. Näiden teosten nimet kertovat niiden sisällöstä: ”Uskonnon tarkastelua”, ”Jeesuksen ihmeistä”, ”Uskontojen epäilyä”, ”Luomiskertomuksen kriittinen tarkastelu”, ”Uuden testamentin kriittinen tarkastelu”, ”Jeesuksen jumaluuden tuho”, ”Hävitetty usko”, ”Aineellinen sielu”, ”Traktaatti ihmeistä” ja niin edelleen.

Tuolla tiedonhaun kannalta merkittävää on juuri tuo epäilysten kysely. Voisiko kirjaston tiedonhakuhöpinän vaihtaa epäilyksenhausta puhumiseen?

Tässä on myös hyvä Kant-lainaus jolla hän vastaa kysymykseen mitä se valistus oikeastaan on: ”valistus on ihmisen vapautumista hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta.”

Vielä yksi juttu (VYJ): nykyäänkin usein keskustelunaiheena oleva lehdistönvapaus, freedom of press voidaan suomentaa sivistyskielestä englannista myös toisin, laajemmin, viittaamaan painokoneen, painamisen ja painattamisen vapauteen.

2 thoughts on “Nyt minua ärsyttää: tiedonhaku

  1. Juuri näin. Mitä se kirjastojen pyhä tiedonhaku oikein on? Etsitäänkö aina tietoa vai ehkä jotain muuta?
    Jos ”tietolistalla” valtakunnallisesti etsitään vastausta kysymykseen, että tunnistaako kukaan
    ”…yhen kissan kaveri tippui katosta alas mutta sitten loupussa se olikin elossa?”
    niin vaatiiko tämä tiedonhaullisia taitoja vaiko salapoliisin kykyjä??
    Tiedon hakeminen on jotenkin omituista. Kirjastoissa on myös tietoasiantuntijoita. Ovatko he tiedon asiantuntijoita vaiko oppaita tiedon lähteisiin ja paikantamiseen?
    Juu…ei ehkä niinkään ärsytä vaan jotenkin väsyttää ikuinen tiedonhaku, hyllytys, tiski, sisätyöt. Paitsi, että kirjastot joutuvat erikseen opettamaan asiakkailleen omia systeemejään ja kuinka kirjastoa käytetään, niin vielä tuo termistökin on sellaista, että eihän siitä tajua mitään.

  2. Päivitysilmoitus: Lisää hyvää kamaa: Diderotin ja d’Alembertin Encyclopédie « Riippumaton asiantuntija

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s