Käyttödata auki

Vielä yksi blogikirjoitus. Tämä on vika tänään. Lupaan. Tsekatkaa Seppo Verhon juttu Kirjaston kätketty aarre Kirjastolehden blogista. Mulla on ollut vireillä demo, jolla voitaisi tehdä juuri tällaista trendien kartoitusta. Siitä olisi iloa maailmalle, suomalaiselle innovaatioympäristölle, kirjaston tehtävälle kansalaisten osallistumisen mahdollistajana, hyvälle virkamiestavalle, oikeistolaiselle politiikalle sekä (tämä argumentti varmasti vakuuttaa kirjastolaisetkin idean hyvyydestä, elleivät argumentit vakuuttaneet) kokoelmanhallintatyölle.

Bücherwald

Mitäs tänään löytyisi?

Viime kesänä ihanassa Berliinissä tuli vastaan tämä bücherwald, joka on paikka bookcrossaukseen eli kirjojen vaihtoon.

Slideshow tässä. Tuubista löytyy videota ja netistä muutenki lisätietoa.

Saksassa muuten on sama sana kirjalla ja pyökillä, buch. Sieltä se on periytynyt muihinkin germaanisiin kieliin (book, bok). Joidenkin lähteiden mukaan nimenomaan pyökkitauluja käytettiin joskus riimukirjoituksen mediana. Ennenkuin varsinainen nykyajan ihmisille tuttu kirja eli koodeksi oli keksitty. Tuokin sana muuten tarkoittaa puupölkkyä tai -palikkaa latinaksi.

Ehkä tulevaisuudessa hypermediamaailmoja kutsutaan edelleen puusta (siis puuaineksesta) johtuvilla sanoilla. Metsä olisi kyllä osuvampi vertauskuva kuin puu.

Sivistysvaliokunta Europeanasta ja KDK:sta

Otetaas vielä uudelleen toi äskeisessä EuropeanaLocalin -kuulumisia -postaukssa mainittu linkki, ettei jää varjoon. Eli Eduskunnan sivistysvaliokunta käsitteli lausunnossaan 7/2010 vp sekä Euroopan digitaalista kirjastoa Europeanaa että Kansallista digitaalista kirjastoa KDK:ta. Viesti: muistiorganisaatiot digitoikaa aineistonne ja laittakaa ne nettiin.

(via KDK)

[Edit: typo otsikossa. Nice]

[Edit2 04.06.2010 23:16: ja varsinainen asia, eli linkki lausuntoon oli rikki. Hyvin menee]

Librarians Do Gaga

Sarjassamme kirjastomusavideot.

(via BoingBoing)

Vakavampaan sävyyn Steve Silbermanin artikkeli Wiredissä pitkäaikaissäilytyksestä, Libraries of Flesh: The Sorry State of Human Tissue Storage. (via BoingBoing tämäkin)

Uusi yläkuva

Sain vihdoinkin aikaiseksi päivittää tuon blogin yläpalkissa olevan kuvan. Siihen meni vähemmän aikaa kuin tämän kirjoituksen laatimiseen. Edellinen kuva oli otettu jo kaksi kotia ja yksi riippumatto sitten. Uusi kuva on rajattu tästä miniläppärin e-kirjanlukijana käyttöä demoavasta kuvasta. Edellinen oli rajattu tästä kuvasta. Tämä uusi mattokin on ollut käytössä jo pidemmän aikaa.

Tuo uusi yläkuva on aika tiukasti kuvattu rajattu, huomattavasti intiimimpi kuin edellinen. Kumpikaan juuri nyt käytettävissäni olevista kameroista, eli Nokia N900 eikä Apple iPhone 3G osaa ottaa ajastettuja kuvia (ja Nokia N95:ttä en nyt jaksa kaivella), joten jouduin kaivelemaan muita tarkoituksia varten ottamiani, riippumattoaiheisia kuviani. Ehkä voisi ottaa jonkun hieman avoimemman kuvan joku päivä, sellainen jossa riippumatossa kellittely näkyy selvemmin. Siitähän tässä kuitenkin on kyse eikä blogin nimikään aukea ellei blogin lukija välittömästi osaa yhdistää monimerkityksistä nimeä. Lisäksi olisin blogin kuvassa mieluusti kasvot lukijaan päin. Toisaalta tuo intiimimpikin kuva on vaihtelua ja täällä varmaan käy pääsääntöisesti samat lukijat, hakukoneiden kautta tulevia lukuun ottamatta tietenkin.

No mutta tällä mennään nyt, ainakin kuva on ajanmukainen.

Voisi aivan hyvin myös alkaa maksamaan tästä bloggauspalvelusta muuten, olen edelleen ilmaiskäyttäjä WordPress.comissa.

Kepa lainaa kirjoja Maailma kylässä -festarin kirjateltassa

Kepan kirjasto Maailma kylässä -festareilla

Koukkasin tänään ohimennen Maailma kylässä -festareilla Helsingin Kaisaniemessä. En ehkä ole messuihmisiä, mutta emotapahtumaan liittyvässä Maailman kirjat -kirjamessuilla oli pari mielenkiintoista toimijaa. Ensinnäkin Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan vastikään uudistunut, Samuli Kuntun vetämä kirjasto+tietopalvelu on tänään ja huomenna paikalla, ja kaiken myyntihurmoksen keskellä he lainaavat kirjoja pöydästään suoraan käpälään kaikille kiinnostuneille. Kirjastojärjestelmänä ja lainauksenvalvontajärjestelmänä on vanha kunnon muistivihko.

Runous+kääntäminen+ei rahaa+crowdsourcing+papercraft=POESIAconC

Toinen huomioni kiinnittänyt porukka oli POESIAconC, joka on Argentinasta lähtöisin oleva jonkinsortin liike, joka on crowdsourcannut (eli talkoollistanut) kirjansidontatoimintansa. Juttu menee suunnilleen niin, että kun Argentiinassa talouslama iski isosti, muuttui pienkirjallisuuuden kustannustoiminta mahdottomaksi. Tästä eivät sikäläiset kuitenkaan tyystin lannistuneet, vaan paikallisen sekä käännetyn runouden kirjansidontaa tehdään talkoovoimin, papercraft -hengessä. Jokainen kirja on taiteilijakirja, ja jokainen voi olla taidekirjataiteilija. Runouden kustantaminenkin voi näin jatkua, kiitos vapaaehtoisten. Jos osaat espanjaa, kurkkaa täältä lisätietoa. Ihailtavaa sinnikkyyttä! Mukana toiminnassa tietenkin ruotsalaisia, Malmöstä, mistäs muualtakaan 🙂

Analyysi Helsingin kaupunginkirjaston aihepakettien ajallisesta kattavuudesta

Kirjasto on kertomus. Nimenomaiseen kertomukseen sisältyy väite, että kirjasto tuo esille kirjallisuuden (ym. julkaisujen) niin kutsuttua pitkää häntää. Siis pitämällä käytössä ja nostamalla esiin aineistoa, johon ei yksittäisinä julkaisuna kohdistu suurtakaan mielenkiintoa, mutta joka on määrällisesti laajaa.

Viime viikolla tuli mieleen, että Helsingin kaupunginkirjaston aihepakettien tonkiminen toisi tähän ehkä jotain valoa. Aihepaketit ovat sikäli mielenkiintoinen tutkimuskohde, että niiden laatimista ei ole keskitetysti juuri ohjattu; päin vastoin laatijoilla on vapaat kädet vinkata haluamaansa aineistoa, ja koko henkilökunta on pakettien kokoamiseen tervetullut. Näin voitaisi ajatella, että aihepaketit heijastavat kirjastoammattilaisten omaa näkemystä tällaisesta vinkkaamisesta ja aineiston esiin tuonnista, eikä organisaation näkemystä.

Koodasin ihmeellisillä bash-taidoillani pari loitsua, jotka käyvät hakemassa aihepakettien web-sivut kaupunginkirjaston julkaisujärjestelmässä asustavasta aihepakettiarkistosta, tonkivat niistä linkit pääkaupunkiseudun näyttöluetteloon HelMetiin ja käy vielä poimimassa sieltä ns. xrecord-tiedostot, jotka ovat XML-muotoisia MARC 21 -tietueita. Sieltä löytyy kenttä 260‡c, eli Julkaisu-, jakelu- jne. aika. Työkalusettinä minulla on perinteinen unix-varustus tyyliin sed, wget ja libxml:ään nojaava xpath. Logiikka on toteutettu bashillä. Oikeasti minun pitäisi opetella Perl-ohjelmointia juuri tällaista toimintaa varten.

Toivoin tällä tutkimuksella osoittavani, että toisin kuin yleensä tykätään toisella, kirjastolaiset oikeasti nostaisivat näissä paketeissa esille lähinnä uutta materiaalia. Ajattelin etukäteen, että ehkä 80% kohdistuisi viiden edellisen vuoden aikana julkaistuun aineistoon. Valitettavasti (tai siis onneksi) jouduin pettymään, sillä läpikäymäni aihepaketit todellakin nostivat esiin suuren määrän vanhempaa aineistoa!!

Kävin läpi vain vuosien 2010 ja 2009 aihepaketit. Tältä vuodelta on 16 aihepakettia, viime vuodelta 43. Tekemäni työkalu löysi näistä suoria viitteitä teoksiin 186 ja 747 kappaletta.

Alla tulos:

Vaikka painoa kertyykin huomattavasti viiden edellisen vuoden julkaistulle aineistolle vuonna 2009, ei käyrä ole ollenkaan niin jyrkkä kuin olin kuvitellut. Paljonkos se kirjan keskimääräinen aika kirjakaupan hyllyllä onkaan? Jotain 6 kuukautta tai jotain?

X-akselin otsikot ovat tässä aika pientä tihrua, mutta akselilla on sata vuotta julkaisuja vuodesta 1910 alkaen. Suurempi, paremmin luettava versio kuvasta löytyy Flickristä. Nyt nappaamani datat sekä työkalun saa minulta jos haluaa. Tai voin jatkaa työtä jos se jotakuta kovasti kiinnostaa ja siitä olisi kirjastoaatteen ja maailman hyvyyden kannalta iloa.

Mistään käyttämistäni työkaluista ei kiitos kuulu järjestelmätoimittajillemme (Innovative Interfacesin Millenium, Sinisen Meteoriitin Meteor). Ne eivät tarjoa mitään työkaluja tällaiseen tietojen ynnäilyyn eri lähteistä. Kiitos kuuluu sen sijaan avoimen lähdekoodin kansainväliselle yhteisölle, joka on kymmeniä vuosia herkeämättä tuottanut joustavia, tehokkaita, ilmaisia ja vapaita työkaluja, joita ilman maailma olisi erittäin erilainen kuin on. Kiitos.

Samalla menetelmällä ja tekemieni työkalujen avulla voi piirrellä erilaisia graafeja. Esim. käppyrän voisi rajoittaa vain tieto- tai kaunokirjallisuuteen tai vaikka musiikkiin. Myös aiempien vuosien käppyrät voisi piirtää. Aihepaketteja on nyt yhteensä 209, vuodesta 2006 lähtien. Tekemäni työkalusetti ei ole todellakaan täysautomaattinen (tosin tämä proof-of-concept todistaa, että työkalun voisi kehittää sellaiseksi), mutta pointti on, että meillä kirjastoilla on kaikenlaista dataa, jota voimme tutkia jos haluamme. Tämän tekemiseen meni noin yksi työpäivä, mukaan lukien tämä blogikirjoitus.

Ajallinen näkemys pitkään häntään on yksi tapa katsoa asiaa. Jos myös kirjastojen lainaustilastot olisivat saatavilla (kuten niiden pitäisi olla), voitaisi vastaavalla tavalla selvittää vaikkapa kuinka paljon kirjastolaiset nostavat esiin aineistoa jota ei lainata paljoakaan.

Kirjaston asiointiprosessi aikajanalle

Birgit Mager

Viime perjantaina, osana Helsingin kaupunginkirjaston 150 -vuotisjuhlavuotta ja siihen kuuluvaa luentosarjaa, Birgit Mager luennoi palvelusuunnittelusta Kansallismuseolla. Mieleen jäi erityisesti Birgitin näyttämä aikajana, jota olivat käyttäneet suunnitellessaan erään lentokentän palvelukokonaisuutta.

Tälläinen timeline voisi olla hyödyllinen

Birgitin käyttämässä esimerkissä on merkitty peräkanaan ne toimijat, jotka ovat vastuussa lentomatkaajan käyttäjäkokemuksesta. Ensimmäisenä on matkatoimisto, sitten julkinen liikenne lentokentälle, lentokentän hallinto jne. Aikajanaan on merkitty pisteet, joissa interaktiota tapahtuu asiakkaan ja prosessiin osallistuvien toimijoiden kanssa.

Tällainen voisi olla mielenkiintoinen laatia kirjastonkin käytöstä. Näen kirjaston käyttöprosessin huomattavasti polveilevampana ja monimutkaisempana kuin lentokentän, mutta kuvauksia voisi luoda muutaman erilaisen. Kirjan lukeminen olisi tietenkin ilmeisin asiointiprosessi. Suurin osa ajastahan menee varsinaiseen kirjan lukemiseen, tai kenties varauksen odotteluun. Mutta voisi olla herkullista sovittaa kirjaston organisaatiokaavio kirjan lukuprosessin kokonaisuudessaan päälle ja katsoa silta kantilta mikä on esimerkiksi Henkilöstö- ja hallintopalvelut -yksikön, Taloussuunnittelu- ja logistiikkayksikön sekä Verkkokirjastoyksikön kontribuutio kokonaisuudessa.

Kai Ekholm: ”Kirjastot ovat palaessaankin kauniita”

Kai Ekholm: Kirjasrot ovat palaessaankin kauniita (BTJ 2010)Sain Suomen kirjastoseuralta lainaan Kai Ekholmin uuden teoksen Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (BTJ Kustannus, 2010, ISBN 978-951-692-765). Naseva nimi johtaa tokaisusta, jonka joku oli letkauttanut kun Sarajevossa poltettiin kirjastoja. Ekholmin kirjan alaotsikkona on kiistakirjoitus Internetistä, Googlesta ja kirjastojen merkityksestä.

Tämä on nopeasti lukaisu. Vaikka sivuja on oikean kirjan verran, 168, ei asiaa ole niin paljon. Välillä tuntuu että kustantajalle on lähtenyt kirjoittajan blogin drafts-kansio sellaisenaan, ilman sen kummempaa editointia. Samat asiat ja jopa lauseet tuntuvat toistuvan erilaisina yhdistelminä pitkin tekstiä eikä teoksen kirjoituksista saa käsitystä mitä oikeastaan halutaan sanoa internetistä, googlesta tai kirjastoista. Ensimmäinen kirjoitus Lukemisen loppu on trolli, mutta kirjojen ja kirjastojen järjestelmällisestä tuhoamisesta (Ekholm puhuu libricidestä) sekä kirjoihin liittyvistä varkauksista on ihan mielenkiintoisia tarinoita. Noista aiheista on Kai kirjoittanut muissa, soljuvammissa kirjoissa.

Teoksesta huokuu jääräpäinen, kirjastoelitistinen narina. Kain (YLEn jo netistä poistama) televisioesiintyminen kuukausi sitten kuitenkin oli sen verran vakuuttava, etten suhtaudu nuorison, internetin ja muiden tosielämän ilmiöiden parjaavaan tärkeilyyn liian vakavasti.

Kirjastoammattilainen voi viettää aikaansa hedelmällisemminkin kuin tämän teoksen äärellä, ehkä joku muu ammattikunta (poliitikot?) hyötyy tämän lukemisesta enemmän kuin me.

Katso myös Savon sanomien arvostelu kirjasta, ja Kai Ekholmin kirjoitukset Uudessa Suomessa.

Antitäti e-kirjoista

Kirjaston antitäti kirjoittaa mielenkiintoisesti e-kirjoista otsikolla Paperiton kirjasto sekä niistä käytävästä keskustelusta kirjastolaisten piirissä.

Joskus kun puhuttiin ”paperittomasta toimistosta” oli yleinen vastaletkautus että paperiton vessa on todellisuutta ennen paperitonta toimistoa. Toimistoissa jos missä sitä paprua kuluu. Mutta eipä sillä, tiedän ihmisiä joiden mielestä takalistonsa peseminen on paperilla pyyhkimistä ekologisempi, miellyttävämpi ja terveellisempi tapa hoitaa toiminto. En tässä nyt ala sen tarkemmin esitelmöimään puhuvista, tervetuloa toivottavista, elektronisesti ohjatuista persauksen pesevistä ja musiikkia soittavista vessanpytyistä (Akihabaran KFC:ssä on överein jota olen itse käyttänyt). Pyyhkimiseen paperikirjan sivu sopiikin paremmin kuin sähkökirjanlukijaa (meh) tai läppäriä paremmin. Muutoin pidän kyllä tietokonetta kirjaa ehdottomasti aistillisempana esineenä.

Kirjojen fyysisyyden ja esineellisyyden korostaminen on outo ilmiö. Kyllä aika heikoilla vesillä liikutaan jos kirjastojen tai kirjastolaisten suhde elektroniseen aineistoon muodostuu fyysisen kosketuksen kautta, kuten välillä tuntuu. Noh, onneksi kyseessä on pieni, mutta valitettavan äänekäs vähemmistö ja valtamediahan tuuttaa samaa näkemystä ja sieltä fundamentalistinen näkemys on ihmisiin iskostunut (iskostettu). Ääni valtamedian kellossa varmasti muuttuu nopeasti kunhan saavat elektronisen aineistonsa markkinat kuntoon (se onkin kestänyt yllättävän kauan) ja kirjastolaistenkin käsitys sitten ajan myötä selkiytyy. Toivon vaan ettei Suomen kansa joudu kohtuuttoman kauaa odottamaan että heitä varten muodostettu ja heitä palveleva virkamieskoneisto pääsee yli fiksoituneista hipelöintimieltymyksistään. Ei kovin ammattimaista, nimittäin…

Kuka muuten hoitaisi Antitädille pari erilaista e-kirjan lukijaa lainaan kokeilemista varten?