Kai Ekholm: ”Kirjastot ovat palaessaankin kauniita”

Sain Suomen kirjastoseuralta lainaan Kai Ekholmin uuden teoksen Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (BTJ Kustannus, 2010, ISBN 978-951-692-765). Naseva nimi johtaa tokaisusta, jonka joku oli letkauttanut kun Sarajevossa poltettiin kirjastoja. Ekholmin kirjan alaotsikkona on kiistakirjoitus Internetistä, Googlesta ja kirjastojen merkityksestä.

Tämä on nopeasti lukaisu. Vaikka sivuja on oikean kirjan verran, 168, ei asiaa ole niin paljon. Välillä tuntuu että kustantajalle on lähtenyt kirjoittajan blogin drafts-kansio sellaisenaan, ilman sen kummempaa editointia. Samat asiat ja jopa lauseet tuntuvat toistuvan erilaisina yhdistelminä pitkin tekstiä eikä teoksen kirjoituksista saa käsitystä mitä oikeastaan halutaan sanoa internetistä, googlesta tai kirjastoista. Ensimmäinen kirjoitus Lukemisen loppu on trolli, mutta kirjojen ja kirjastojen järjestelmällisestä tuhoamisesta (Ekholm puhuu libricidestä) sekä kirjoihin liittyvistä varkauksista on ihan mielenkiintoisia tarinoita. Noista aiheista on Kai kirjoittanut muissa, soljuvammissa kirjoissa.

Teoksesta huokuu jääräpäinen, kirjastoelitistinen narina. Kain (YLEn jo netistä poistama) televisioesiintyminen kuukausi sitten kuitenkin oli sen verran vakuuttava, etten suhtaudu nuorison, internetin ja muiden tosielämän ilmiöiden parjaavaan tärkeilyyn liian vakavasti.

Kirjastoammattilainen voi viettää aikaansa hedelmällisemminkin kuin tämän teoksen äärellä, ehkä joku muu ammattikunta (poliitikot?) hyötyy tämän lukemisesta enemmän kuin me.

Katso myös Savon sanomien arvostelu kirjasta, ja Kai Ekholmin kirjoitukset Uudessa Suomessa.

Advertisement

Interludi III

Interludi II

Pitäisi jossain vaiheessa oikeasti miettiä mitä tekisi noille kahdelle maitolaatikolliselle vinyyliä (ml. yllä oleva).

Antitäti e-kirjoista

Kirjaston antitäti kirjoittaa mielenkiintoisesti e-kirjoista otsikolla Paperiton kirjasto sekä niistä käytävästä keskustelusta kirjastolaisten piirissä.

Joskus kun puhuttiin ”paperittomasta toimistosta” oli yleinen vastaletkautus että paperiton vessa on todellisuutta ennen paperitonta toimistoa. Toimistoissa jos missä sitä paprua kuluu. Mutta eipä sillä, tiedän ihmisiä joiden mielestä takalistonsa peseminen on paperilla pyyhkimistä ekologisempi, miellyttävämpi ja terveellisempi tapa hoitaa toiminto. En tässä nyt ala sen tarkemmin esitelmöimään puhuvista, tervetuloa toivottavista, elektronisesti ohjatuista persauksen pesevistä ja musiikkia soittavista vessanpytyistä (Akihabaran KFC:ssä on överein jota olen itse käyttänyt). Pyyhkimiseen paperikirjan sivu sopiikin paremmin kuin sähkökirjanlukijaa (meh) tai läppäriä paremmin. Muutoin pidän kyllä tietokonetta kirjaa ehdottomasti aistillisempana esineenä.

Kirjojen fyysisyyden ja esineellisyyden korostaminen on outo ilmiö. Kyllä aika heikoilla vesillä liikutaan jos kirjastojen tai kirjastolaisten suhde elektroniseen aineistoon muodostuu fyysisen kosketuksen kautta, kuten välillä tuntuu. Noh, onneksi kyseessä on pieni, mutta valitettavan äänekäs vähemmistö ja valtamediahan tuuttaa samaa näkemystä ja sieltä fundamentalistinen näkemys on ihmisiin iskostunut (iskostettu). Ääni valtamedian kellossa varmasti muuttuu nopeasti kunhan saavat elektronisen aineistonsa markkinat kuntoon (se onkin kestänyt yllättävän kauan) ja kirjastolaistenkin käsitys sitten ajan myötä selkiytyy. Toivon vaan ettei Suomen kansa joudu kohtuuttoman kauaa odottamaan että heitä varten muodostettu ja heitä palveleva virkamieskoneisto pääsee yli fiksoituneista hipelöintimieltymyksistään. Ei kovin ammattimaista, nimittäin…

Kuka muuten hoitaisi Antitädille pari erilaista e-kirjan lukijaa lainaan kokeilemista varten?