Erittäin odotettu Oikeusministeriön ohjeistus virkamiesten toimintaan yhteisöllisessä webissä on nyt julkaistu. Sen nimi on Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle. Tämä meni minulta totaalisesti alta tutkan kesäkuun alussa kun se julkaisiin, mutta hoksasin sen Tuijan Tuhat sanaa-blogista. Tein keskustelunavauksen Kirjasto-kaapelilla, katsotaan lähteekö mitään syntymään.
Olen vasta silmäillyt dokumenttia, mutta se on vähemmän ohjaava kuin odotin ja liikkuu aika yleisellä tasolla. Vaikuttaa siltä, että Oikeusministeriö ei tässä paprussa esitä sen tarkempia tai v0imakkaampia vaatimuksia virkamiesten verkossa ololle kuin mitä lainsäädäntö jo sanoo yleisellä tasolla yhteiskunnan kanssa vuorovaikutuksessa olosta. Tämä jättää minut ehkä hieman kylmäksi siinä mielessä, että kirjastoalalle ja erityisesti yleisille voisi tehdä hyvää ihan selkeä ohjeistus. Yleisten kirjastojen neuvosto on kyllä laatinut kaksikin omaa strategiaa, joka on periaatteessa ihan hyvä järjestys asioille, mutten osaa sanoa kuinka pätevinä niitä alallamme todellisuudessa pidetään.
Koska yleistä erilaisiin tarpeisiin soveltuvaa ohjeistusta on käytännössä mahdotonta laatia, jokaisen organisaation on hyvä tehdä oma sosiaalisen median ohjeistuksensa omista lähtökohdistaan käsin. Ohjeistuksessa lähtökohdaksi sopivat viranomaista ja sen toimintaa koskevat säädökset. Laadittavan ohjeistuksen tulee myös olla yhteensopiva mm. hallintolain, julkisuuslain, henkilötietolain ja virkamieslain kanssa. Verkkoviestintään sovellettavia säädöksiä on myös sananvapauslaissa sekä laeissa sähköisen viestinnän tietosuojasta ja työelämän tietosuojasta. Tämän katsauksen tarkoituksena ei ole antaa suosituksia edellä mainittujen säädösten soveltamisesta sosiaalisen median käyttöön.
Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -paprun työryhmänä on ollut Tuija Aalto sekä Oikeusministeriöstä neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi ja verkkosuunnittelija Oili Salminen.
(via Tuhat sanaa)
Pitkään odotetun ohjeistuksen ampui alas toukokuussa julkaistu uutinen, jonka mukaan ohjeistusta on mahdoton tehdä, joten sitä ei tule. En tiedä, antoiko Aalto-Matturi tiedot toimittajalle juuri tuossa muodossa, koska katsaus oli toiki vahvasti tekeillä silläkin hetkellä. Vai oliko vain toimittaja lyhentänyt uutisen siihen kohtaan että ohjeita ei tule, eipä siinä sitten mitään. Nyt olisi kiva nähdä joitakin yrityksiä kirjoittaa ihan normatiivisia ohjeita. Että toimikaa täsmälleen näin ja älkää ollenkaan toimiko noin. Että kuinka yleisiä sellaisia voi olla.