Haastatteluni e-kirjoista YLE Radio Suomessa (ja Areenassa)

Näin se käy e-kirjan luku 😉 (kuva YLE)

Annoin torstaina haastattelun e-kirjoista YLEn Taustapeili -ohjelmalle. Ohjelma tuli ulos eilen perjantaina 29.10.2010 ja löytyy jo Areenasta. YLEn tuotantoprosessia ei voi kuin ihailla, olisipa meillä kirjastoissa yhtä sujakkaa toimintaa! Juttu on otsikolla Tekniikan taustapeili lukee e-kirjaa ja Areenaan löpinäni on otsikoitu Taustapeili: Uteliaalla asenteella tekniikasta. Mittaa on 28 minuuttia ja juttelen esim. e-kirjan lukulaitteiden määritelmästä, markkinoista, kirjastoista tietenkin sekä e-kirjojen suhteesta internettiin sekä p-kirjoihin.

Kirjastoammattilaiselle Mace Ojalalle tärkeää on, että ihmiset lukevat, ei se, mistä se luetaan. Lukulaitekeskustelussa on kuitenkin hänen mielestään paljon myyttejä, joita toistellaan.

E- ja p-kirjojen suhteesta lausuntoja antanut HS Raati on aiheuttanut perjantain mittaan silmien pyörittelyä sekä HS.fi:n kommenteissa että Facebookissa. Okei HS:fi:n anekdoottikeräys Lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjoja ei luultavasti tee oikeutta raadin antamille varsinaisille lausunnoille, mutta ”kirja on filosofinen esine” jäänee elämään lentävänä lauseena.

Oma väittämäni on, että kun keskustelemme e-aineistojen tulevaisuudesta täällä internetissä, emme näe metsää puilta. E-aineistot ovat jo todellisuutta, ja juuri tämä on sitä. Voisi olla hyvä puhua esikseen ”E-kustantamisesta”, eli siitä miten tästä voisi halutessaan saada fyrkkaa, mutta se on aivan eri keskustelu kuin se, mitä varsinainen e-teksti tai e-julkaisut ovat. Tässä on kaikenkaikkiaan todella monta toisiinsa kietoutunutta asiaa, kuten sekä sisällön että lukulaitteiden tuotantomekanismit, immateriaalioikeudet, lukemiskulttuuri, tekniset standardit, vanha kunnon huoli nuorison hyvinvoinnista, kirja symbolina sekä esineenä, johon olemme henkilökohtaisesti kiintyneet. Tämän päällä mukava käsitesekamelska niin ei ihme jos koko asia vaikuttaa vähintään epäselvältä.

Tämä Taustapeilin ohjelma on muuten sikäli ”urani” tähtihetkiä, että pääsin mollaamaan PDF-tiedostoja julkisesti, kansallisessa radiossa. Minähän olen julistautunut PDF-tiedostojen viholliseksi grrr >:-[

YLEn kanssa on aina kiva tehdä juttuja. Tykkään YLEstä ja tuo Taustapeili-ohjelma kuuluu omien suosikkiohjelmieni joukkoon. Olen kuunnellut sitä podcastina pitkän aikaa.

Tuossa YLE sivuilla kuvituksena olevassa valokuvassa esittelen miten miniläppäriä voi käyttää e-kirjan lukulaitteena kääntämällä näytän asetuksista kuva 90 astetta. Kuvassa on esillä aito e-julkaisu, nimittäin kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -palstalla meneillään oleva keskustelu siitä, millaisia kustannussopimuksia nykyään allekirjoitetaan tekijöiden ja kustantajien välillä ja mitä sopimukset e-julkaisemisesta sanovat.

"Suomalaisten suhde työhön on muuttunut" (kuva Lauri Hannus)

PS. Samalle viikolle sattui Turun ylioppilaslehden artikkeli 5 väitettä työelämästä, jossa olin myös yhtenä haastateltavista tai enemmänkin ”keissinä”, asiantuntijalausuntojen muassa.

Advertisement

Epäsuoria viestejä kirjastosta

Kimmo Tuominen esitti tänään aamupäivällä Kirjastovirkailijapäivillä 2010 hyvän havainnon, jonka oli tehnyt Pendolinossa aamulla. Junan vaunussa hän oli laskenut 15 läppäriä ja vain yhden kirjan. Tämä sinällään nyt ei ole uutinen kenellekään. Mutta Kimmo sanoi erittäin terävästi, että kannattaa miettiä minkälaisia ajatuksia herää sellaisen poliitikon (tai muun päättäjän) päässä, joka tekee saman havainnon läppärien suhteesta painotuotteisiin. Minkälaisen kuvan hän muodostaa suomalaisten lukukäyttäytymisestä ja kirjastojen vaikuttavuudesta?

Tätä kannattaa miettiä.

Esitän samalla toisen, samankaltaisen laskelman jonka tein IFLA 2010:n aikoihin käydessäni keskustelua kansainvälisten kollegoiden kanssa: millainen viesti kirjastoista mahtaa oikein välittyä kun toisaalta toitotamme olevamme elinikäisen oppimisen ammattilaisia ja olemme ottaneet suureksi missioksemme sen edistämisen (katso Kirjastolaki 2§). Toisaalta avoimesti tunnustamme, että meidän kirjastoammattilaisten oma skillset on tyystin vanhentunut ja kelpaamaton oikeastaan mihinkään hyödylliseen. Miten tähän tultiin, miten tämä oikein on mahdollista? Ja mitä tästä ajattelee vaikkapa lautakunta?

Suuri kiitos sekä Kimmolle mielenkiintoisesta katsauksesta aiheeseen (lähdeluettelolle olisi käyttöä) sekä myös mainiolle Ilkka Mäkiselle, joka luennoi kirjastojen työnjaon historiasta.

Sertifiointi menetelmäksi kirjastojen ohjaukseen

DINI-Zertifikat 2010 für Dokumenten- und Publikationsservices

Saksan reissulla juttelin KOBV:n aivan uskomattoman loistavien tyyppien kanssa (kuvittele maakunnallinen Kirjastot.fi). Tuli puheeksi, että Saksassa on Deutsche Initiative für Netzwerkinformation e. V. eli DINI -yhteenliittymä, jonka idea on seurata ja koordinoida kirjastojen verkkopalvelujen kehittämistä.

DINI on laatinut sertifikaatin julkaisuarkistoja (”repositorioita”) varten (yök PDF). Kriteerit ovat sangen laajat. Esimerkiksi arkistolla pitää olla kirjallinen tietoturvapolicy, metatieto pitää olla noudettavissa ulos arkistosta ilmaiseksi, sen tekninen toiminta pitää olla dokumentoitua, tietyt tukipalvelut pitää olla tarjolla aineistoa tallentaville henkilöille, sopimuksissa julkaisuarkistolle ei saa siirtyä ulossulkevia immateriaalioikeuksia, julkaisuarkiston tulee määritellä kullekin dokumentille pysyvä tunniste (esim. DOI tai urn:nbn), indeksointipolicy pitää olla olemassa, järjestelmän tulee käyttää saksalaista Dewey:n luokitusjärjestelmää. Myös tilastointia ja pitkäaikaissaatavuutta käsitellään.

Näiden vaatimusten lisäksi DINI-sertifikaatti listaa suosituksia, esimerkiksi julkaisuarkiston pitää tarjota tukea aineiston siteeraamisessa ja kursseja rakenteellisesta kirjoittamisesta.

DINI:n sivuilta löytyy tietenkin lista sertifikaatin laatimiseen osallistuneista asiantuntijoista sekä julkaisuarkistoista, jolle sertifikaatti on myönnetty.

Saksalaiset kollegat kertoivat, että DINI-sertifikaatti on Saksassa saanut niin arvokkaan aseman, että käytännössä kukaan ei halua perustaa arkistoa ilman kyseistä sertifikaattia. DINI-sertifikaattia pidetään arvokkaan laadun takeena.

Tässä mallissa on monta asiaa oikein.

Sertifiointi toteuttaa ”pehmeää valtaa”. Julkaisuarkisto saa tietenkin olla sellainen kuin sen pystyttäjä haluaa. Mutta markkinamekanismi ajaa kohti sertifioimista. Ja kun yhdellä on se, muut eivät halua olla huonompia. Myös itse sertifikaatti on kilpailuasetelmassa suhteessa muihin sertifikaatteihin.

Yleisesti ottaen tämän kaltainen vallankäyttö istuisi erittäin mainiosti suomalaiseen kirjastomaailman malliin, jossa kunnilla ja muilla kirjastojen katto-organisaatioilla on paljon autonomiaa. Tunnustetut toimijat, joilla ei ole todellista valtaa puuttua toisten asioihin, voisivat painostaa sertifiointijärjestelmällä. Alallamme sekä osaaminen että valta ovat erittäin hajallaan, sertifikaateilla osaamista voitaisi koota vallaksi nyt olemassa olevien valtaorganisaatiorajojen ylitse.

Tällaisina tunnustettuina toimijoina mieleen tulevat ainakin Kirjastot.fi, Kirjastot.fi Labs mahdollisesti yhteydessä muiden pohjoismaisten kirjasto-laboratorioiden kanssa, yleisten kirjastojen neuvosto YKN, IFLA, EBLIDA, Suomen kirjastoseura, Suomen tieteellinen kirjastoseura, Informaatiotutkimuksen yhdistys tai vaikkapa ns. nuorkirjastolaisporukka.

ELY-keskuksilla eikä Opetus- ja kulttuuriministeriölläkään ei paljoakaan valtaa pakottaa kuntien kirjastotoimintaa, mutta sertifioinnin kaltaista pehmeää valtaa voisi hyvinkin käyttää. Näenkin ministeriössä paraikaa laatimisen alla olevat laatusuositukset juuri sertifikaattina, vaikka ei niitä sellaisiksi kutsuta. Idea on kuitenkin sama: osoittaa mitkä kirjastot täyttävät tietyt laatusuositukset ja mitkä eivät. Samoin KDK:n ja KDK-yhteensopivuuden voi nähdä sertifikaattina. Yhteisluetteloa rakennettaessa tulee laadittua edellytykset siihen liittymiselle ja näin yhteisluetteloon mukaan kelpaaminen on aineistotietokannan laadun tunnustus.

Sertifiointia voisi tehdä mitä erilaisimmin kriteerein. Esimerkiksi nuorkirjastolaisporukalla voitaisi lanseerata sertifikaatti vaikkapa henkilökunnan vaihtuvuuden perusteella; arviointia voisi tehdä johtoportaan liikkuvuuden sekä rekrytoinnin kannalta. YKN voisi ylläpitää linjakuria eväämällä sellaisilta jäseniltään sertifikaatin, jotka toimivat YKN:n yhteisen strategian vastaisesti. Kirjastot.fi voisi sertifioida kirjastojen verkkopalveluja ja alamme opiskelijat voisivat arvioida organisaatioita, joissa tekevät harjoittelujaan.

EuropenaLocal, KDK ja Europeana -läppää videolla

Syyskuun puolessavälissä pitämässämme EuropeanaLocalin kansallisessa kokouksessa tehtiin myös pari ohjelmaa Kirjastokaistalle. Ensinnäkin minä haastattelin Mary Rowlattia (05:45) siitä mitä Europeana ja EuropeanaLocal ovat ja miksi kirjastojen, museoiden ja arkistojen pitäisi olla siitä kiinnostuneita ja toisekseen Kirjastokaista jututteli EuropeanaLocal- sekä KDK-porukoita (04:45).

Blogissani on aiempia juttuja aiheesta tagilla europeanalocal. Lisäksi syyskuun kokouksessa pidetty keskusteluosuus tuli tallennettua videolle (31:45), joten laitoin senkin nettiin mikäli jotakuta kiinnostaa.

Photos of Cycling for libraries -inspection online

 

Dream a large group of librarians in this picture 🙂

 

 

Stadtbibliothek 100m that way

 

Me and Jukka Pennanen are now in Berlin, designing and preparing the Cycling for libraries -event next summer. We rode a rental car from Copenhagen to Berlin via Nykøbing-Falster, Rostock loads of Danish and German countryside to get a general idea what we are facing here. This has proven to be really good idea, not only is it very useful to get some first hand experience of the journey and meet local colleagues, but also these places are absolutely, absolutely stunningly beautiful!!

My camera and photographic eye does no justice, but i’ve put some photos online for you to see and also for ourselves to remember. Please do enjoy! There’s about 120 photos at the time, and from my photostream you’ll find more photos which are not necessarily so related to this event. I’ve split the photos into a few sets, and will add proper metadata later. And catalog the photos into MARC21 too maybe xD not

Jukka has a much better camera and also a video camera and that material is coming online later. And there’s a plenty of it. But take it from me: Danish and German countryside is fascinating and totally inspiring, there’s plenty of restaurants and cafés everywhere for tasty food and the bicycling route is very good too. And it is needless to say that both Copenhagen and Berlin are awesome places to ride bikes in (especially in good company).

Special thanks to all the fantastic people we have met this far and who have shown their support and taken good care of us: Sonia, Mikkel, Michel, Jan, Robert, Beate, Thoralf and everyone else. You know who you are!

Terkut Saksasta Cycling for libraries -tiedustelureissulta

(sorry about finnish language this time)

Terveiset Kreuzbergistä, Berliinistä. Olemme täällä Pennasen Jukan kanssa tiedustelureissulla Cycling for libraries -fillarireissua varten, käymme vuokra-autolla läpi reittiä sekä tapaamme kirjastokollegoita matkan varralla. Varsinainen fillarireissuhan saattelee noin satapäisen ryhmän näiden todella upeiden maisemien halki saapuen Berliiniin 6. kesäkuuta 2011.

Olen ollut tämän viikkoa Kööpenhaminassa ja tapaillut siellä joitain sikäläisiä kollegoita ja levitellyt ideaamme kirjastoihin. Jukan saavuttua eilen Köpikseen tapasimme vielä Tanskan kirjastoseuraa ja lähdimme sitten Nykøbing-Falsterin kautta Rostockiin, jossa olimme yötä ja jatkoimme reitin tutkimista Saksan puolella. Toisen yön vietimme maaseudun rauhassa. pienessä majatalossa Ankershagenissa Mecklenburg-Vorpommernissa, pohjois-Saksassa. Tänään ihastelimme vielä maaseutua ja kyliä ja saavuimme sitten Berliiniin illaksi, jossa ystävälliset kollegat meitä isännöivät/emännöivät.

Vastaanotto on ollut innostunut ja täkäläiset kollegat ovat avuliaita ja haluavat osallistua sekä varsinaiseen pyöräilyyn että sen järjestelyihin. Täällä Euroopassahan maantiepyöräily on iso juttu (Suomessakin törmää tämän tästä eurooppalaisiin pitkänmatkalaisiin). Kun kansainvälinen fillarimatkailu yhdistyy omaan työhön ja hanke on riittävän mielipuolinen, niin kiinnostusta on todella paljon!

Reittihän on olemassa oleva, hyvin tunnettu pyöräilyreitti Berlin-København Radweg ja nyt tämän tiedustelureissun myötä alkaa selkeämään myös pysähdyspaikat. Tapaamamme kollegat sekä henkilöt joille sana on levinnyt ovat hyvin perillä tapahtuman hengestä ja osaavat mainiosti sitoa sen omiin, esimerkiksi alueellisiin suunnitelmiinsa. Tämä ilahduttaa meitä suuresti, sillä juuri hankkeessa on kyse. Reissun ohjelmallinen sisältö näyttää rakentuvan myös erittäin herkullisella tavalla, kohtapuolin päästään lyömään lukkoon teemoja, vierailupaikkoja sekä paikkakunnat, joissa yöt vietetään.

Tietoisku kirjastoista

YLE tapaa lähettää yleishyödyllisiä tietoiskuja ja kirjastollakin on nyt omansa… tai on ollut jo vähän aikaa. Kyseessä on tiettävästi kirjaston ensimmäinen televisiomainostietoisku, joten historiankirjoituksen äärellä ollaan. Pitäkääpä siis kierrossa ok?

Kiitos YLE.

Nuorkirjastolaisten keskusteluista Turusta mieleen jäänyttä

Paneeli menossa

Viime viikon torstaina pidettiin ns. nuorkirjastolaisten toimesta koolle kutsuttu tapahtuma Turussa. Tapahtuma edelsi Turun kirjamessuja ja pidettiin Turun messukeskuksessa. Paikalla oli puhumassa kymmenkunta henkilöä ja yleisöä oli oikein kiitettävästi, varmaan seitsemisenkymmentä. En ole nähnyt osallistujalistaa, mutta alan opiskelijoita lienee ollut neljännes tai kolmannes. Ainakin Turun AMK:n opiskelijoita oli paikalla. Tästä olen todella iloinen, koska mielestäni alan opiskelijat ovat alallamme melko näkymätöntä joukkoa. Jonkinlaista karjaa, jota sillointällöin tupsahtaa harjoittelemaa työelämään :^)

Listaan tässä mieleeni päällimmäisiksi jääneet teemat joita tuolla käsiteltiin ja jotka muodossa tai toisessa esiintyivät useissa puheenvuoroissa ja kommenteissa.

Ensinnäkin puhuttiin paljon siitä, että on epäselvää ja suorastaan kyseenalaista, onko nykyinen kirjastoalan koulutus relevanttia ja ovatko sitä nyt opiskelevat ihmiset kilpailukykyyisiä työmarkkinoilla vaikkapa 10 vuoden päästä. Tähän ei voine antaa muuta varmaa vastausta kuin että luultavasti eivät ole. Tilanne on sama muissakin ammattiopinnoissa. Tilanne on myös sama kuin 10 vuotta sitten; silloin suoritetut kirjastoalan opinnot ovat nykyään roskaa, jos kehittyminen on koulun papereiden käpälään saamisen jälkeen tukahtunut. Minusta vaikuttaa siltä, että alalla vihjaillaan näin tapahtuneen. Mene tiedä, mutta esim. IFLAssa todettiin monissa eri yhteyksissä etteivät kirjastoammattilaiset ole yhteiskunnassa ns. kärryillä. Tällä viitattanen pitkälti järjestelmäajattelun puutteeseen sekä tietoteknisiin valmiuksiin ja tästä olen toki samaa mieltä.

Mielenkiintoinen IFLAssa mieleeni syöpynyt kysymys onkin, että miten ihmeessä on mahdollista, että nimenomaan elinikäistä oppimista toitottavien kirjastoammattilaisten oma skillset on vanhentunut? Pitäisikö tällaisiä tyyppejä kuunnella ja ottaa vakavasti, ja millaista viestiä tämä yhtälö kirjastoista ulospäin edes välittää?

Kirjastoammatillisten opintojen sisällöstä siis keskusteltiin. Niitähän pohditaan sekä ministeriössä että Suomen kirjastoseuran toimesta ja opinahjot miettivät asiaa myös omilla tahoilaan. Opintojemme sisältö on ikuisuusaihe, ja hyvä niin. Turussa äänessä olleet kaipasivat alalle markkinointi- sekä vuorovaikutusosaamista sekä asiakaslähtöisyyttä jo opintovaiheessa.

Henkilöstöhallinnosta oli mielenkiintoinen puheenvuoro, se on aivan keskeinen ja ikuisesti jatkuva prosessi missä tahansa organisaatiossa. Kirjastot ovat sikäli outoja paikkoja, että pitkiä uria pidetään sekä ihanteena että jopa oikeutena. Kun jalka on kerran saatu oven väliin, on tiedossa pitkä ja kapea leipä. Tämä ei ole organisaation (ja edelleen Suomen kansan etu) etu, sillä kerran tehtyjä henkilöstönvalintavirheitä joutuu sietämään sinne eläkeikään asti. Toisaalta pätkätöissä roikottaminen ei ole ratkaisu sekään. Kirjastojen työvoimapolitiikkaan liittyy myös kimuranttia kunnallispolitiikkaa, mikäli kunnanisät/-emät haluavat kiertää voimassa olevia lakeja.

Ihmiset ajautuvat tehtävistä toisiin alan sisällä, vaikka on selvää ettei esim. immateriaalioikeusjuridiikkaa, äänitysstudiotyöskentelyä, johtamista, videotuotantoa, grafiikan tekoa, nuorisotyötä voi oppia oman työn ohessa tai edes kurssittautumalla. Ne ovat ihan oikeita ammatteja ja kirjaston pitäisi myös teetättää näitä tehtäviä ammattilaisilla. Kirjastolaiset ovat monissa tehtävissään epäammattimaisia amatöörejä, ja tämä tilanne on kestämätön demokratian ja hyvän hallintotavan kannalta sekä tietenkin tehokkuuden kannalta.

Omassa puheenvuorossani esitin lyhyesti havaintoni, ettei ns. sukupolvien välinen digikuilu ole vuonna 2010 jotain, joka erottaa ammattilaiset nuorista asiakkaistamme. Digitaalisuus ja digitaalinen kulttuuri ovat jo niin vanha juttu, että ne leikkaavat omaa alaamme ja ammattikuntaamme. Nintendo tuli Suomeen noin vuonna 1982, ja tuona vuonna syntyneet ihmiset ovat nyt 28, eli valmistuneet jo informaatiotutkimusopinnoistaan. Heidän lapsensa ovat ehkä koulussa ja he ovat itse jo syvällä kirjastoammatissa. Vastaavia laskelmia voi esittää muista usein viitatuista kiinnekohdista, esim. Commodore C=64 toi mikrotietokoneet keskiluokkaisiin koteihin suunnilleen vuonna 1985, WWW 1995, Google 1998. Mitä tämä tarkoittaa kirjastojen kannalta? Esitin yleisölle vaatimuksen, että muutamme välittömästi puhetapojamme vastaamaan tätä tosiasiaa. Katsotaan toimiiko.

Päivästä jäi ihan hyvä fiilis sikäli, että kollegoita nyt on yleensäkin aina hauska tavata. Murut <3. Mutta sitä en osaa sanoa miten perjantai 01.10.2010 on perustavanlaatuisesti erilainen päivä kuin torstai 30.09.2010. Mikä muuttui? En tiedä. Oliko tätä lukevat paikalla? Minna ainakin oli, kiitos raportistasi Digital natives ja kirjaston tulevaisuus – Nuorkirjastolaiset provosoivat keskustelua Turussa. Nuorkirjastolaisilta on penätty tahtotilan kuvailua ja toisekseen jonkinlaista toimintaohjelmaa. Se on tekeillä. Muuttaako se jotain, ovatko muut julkaisut (tietoteokset, strategiat, visiot, tahtotilat, pamfletit) muuttaneet jotain?

Vielä erityiskiitos opiskelijoille että olitte paikalla. Me vanhat naamat luomme ne ongelmat, joiden kanssa te joudutte vielä kamppailemaan. Ääni kuuluville ja ottakaa hyviä sivuaineita. Löytäkää itsestänne kirjastoeetos ja pyrkikää sen toteuttamiseen keinolla millä hyvänsä. Nämä olemassaolevat organisaatiot ovat eräitä työkaluja joita edeltäjämme, me ja te voimme käyttää tuon eetoksen toteuttamiseen. Mä pidän teistä ja luotan teihin.

Kthxbai

U happy now?

Kiitos Kirjasto 10:lle, Helsingin kaupunginkirjastolle ja muille pk-seutulaisille tähänastisesta, tänään päättyi eräs työrupeamaa pääkaupungissa. Aloin vasta lämpeämään, mutta seuraavaksi ohjelmassa: Turun kaupunginkirjasto. Siellä on hieman toisenlaista työnkuvaa tiedossa, odotan innolla. Turussa olen vuoden 2011 loppuun, yhteystiedot pysyvät about samoina. Näytän paikkoja jos liikutte sielläpäin.

Poroilan objektiivinen artikkeli Kirjasto 10:n limaisista pusseista

Intervalli 2010/3

Kirjasto 10:ssä on vaihdettu jewel-kotelot pusseihin (kts. aiempia kirjoituksiani). Heikki Poroila kirjoitti hyvän artikkelin niistä Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen Intervalli-lehden tuoreeseen numeroon 3/2010, alkaen sivulta 16. Artikkeli on nostettu oikein kansikuvan ja siinä haastatellaan Kirjasto 10:n bossia Kari Lämsää sekä kokoelmatyötä tekevää Lassi Kokkosta. Lopuksi Poroila summailee yhteen sekä pussien että koteloiden hyviä ja huonoja puolia.

Täällä odoteltiin Heikin juttua pitkin viikkoa että mitähän se Heikki aikoo kirjoittaa. Kirjasto 10 ei juurikaan viesti toimistaan, esim. näistä pussitusasioista missään joten kenen tahansa ja erityisesti Heikin kaltaisen auktoriteetin kirjoittama teksti ja ”tuomio” määrittää melko pitkälti mitä mieltä kirjastoala asiasta on ja tulee olemaan. Ei sitä lunta ihan hirveästi tupaan tullut 🙂

Kiitos Heikille erittäin arvokkaista näkemyksistä ja asian esille ottamisesta yleensäkin. Käykääpä lukemassa artikkeli ja oikeastaan koko lehti, joka on (tälläkin kertaa) täynnä hyvää asiaa.