Nuorkirjastolaisten keskusteluista Turusta mieleen jäänyttä

Paneeli menossa

Viime viikon torstaina pidettiin ns. nuorkirjastolaisten toimesta koolle kutsuttu tapahtuma Turussa. Tapahtuma edelsi Turun kirjamessuja ja pidettiin Turun messukeskuksessa. Paikalla oli puhumassa kymmenkunta henkilöä ja yleisöä oli oikein kiitettävästi, varmaan seitsemisenkymmentä. En ole nähnyt osallistujalistaa, mutta alan opiskelijoita lienee ollut neljännes tai kolmannes. Ainakin Turun AMK:n opiskelijoita oli paikalla. Tästä olen todella iloinen, koska mielestäni alan opiskelijat ovat alallamme melko näkymätöntä joukkoa. Jonkinlaista karjaa, jota sillointällöin tupsahtaa harjoittelemaa työelämään :^)

Listaan tässä mieleeni päällimmäisiksi jääneet teemat joita tuolla käsiteltiin ja jotka muodossa tai toisessa esiintyivät useissa puheenvuoroissa ja kommenteissa.

Ensinnäkin puhuttiin paljon siitä, että on epäselvää ja suorastaan kyseenalaista, onko nykyinen kirjastoalan koulutus relevanttia ja ovatko sitä nyt opiskelevat ihmiset kilpailukykyyisiä työmarkkinoilla vaikkapa 10 vuoden päästä. Tähän ei voine antaa muuta varmaa vastausta kuin että luultavasti eivät ole. Tilanne on sama muissakin ammattiopinnoissa. Tilanne on myös sama kuin 10 vuotta sitten; silloin suoritetut kirjastoalan opinnot ovat nykyään roskaa, jos kehittyminen on koulun papereiden käpälään saamisen jälkeen tukahtunut. Minusta vaikuttaa siltä, että alalla vihjaillaan näin tapahtuneen. Mene tiedä, mutta esim. IFLAssa todettiin monissa eri yhteyksissä etteivät kirjastoammattilaiset ole yhteiskunnassa ns. kärryillä. Tällä viitattanen pitkälti järjestelmäajattelun puutteeseen sekä tietoteknisiin valmiuksiin ja tästä olen toki samaa mieltä.

Mielenkiintoinen IFLAssa mieleeni syöpynyt kysymys onkin, että miten ihmeessä on mahdollista, että nimenomaan elinikäistä oppimista toitottavien kirjastoammattilaisten oma skillset on vanhentunut? Pitäisikö tällaisiä tyyppejä kuunnella ja ottaa vakavasti, ja millaista viestiä tämä yhtälö kirjastoista ulospäin edes välittää?

Kirjastoammatillisten opintojen sisällöstä siis keskusteltiin. Niitähän pohditaan sekä ministeriössä että Suomen kirjastoseuran toimesta ja opinahjot miettivät asiaa myös omilla tahoilaan. Opintojemme sisältö on ikuisuusaihe, ja hyvä niin. Turussa äänessä olleet kaipasivat alalle markkinointi- sekä vuorovaikutusosaamista sekä asiakaslähtöisyyttä jo opintovaiheessa.

Henkilöstöhallinnosta oli mielenkiintoinen puheenvuoro, se on aivan keskeinen ja ikuisesti jatkuva prosessi missä tahansa organisaatiossa. Kirjastot ovat sikäli outoja paikkoja, että pitkiä uria pidetään sekä ihanteena että jopa oikeutena. Kun jalka on kerran saatu oven väliin, on tiedossa pitkä ja kapea leipä. Tämä ei ole organisaation (ja edelleen Suomen kansan etu) etu, sillä kerran tehtyjä henkilöstönvalintavirheitä joutuu sietämään sinne eläkeikään asti. Toisaalta pätkätöissä roikottaminen ei ole ratkaisu sekään. Kirjastojen työvoimapolitiikkaan liittyy myös kimuranttia kunnallispolitiikkaa, mikäli kunnanisät/-emät haluavat kiertää voimassa olevia lakeja.

Ihmiset ajautuvat tehtävistä toisiin alan sisällä, vaikka on selvää ettei esim. immateriaalioikeusjuridiikkaa, äänitysstudiotyöskentelyä, johtamista, videotuotantoa, grafiikan tekoa, nuorisotyötä voi oppia oman työn ohessa tai edes kurssittautumalla. Ne ovat ihan oikeita ammatteja ja kirjaston pitäisi myös teetättää näitä tehtäviä ammattilaisilla. Kirjastolaiset ovat monissa tehtävissään epäammattimaisia amatöörejä, ja tämä tilanne on kestämätön demokratian ja hyvän hallintotavan kannalta sekä tietenkin tehokkuuden kannalta.

Omassa puheenvuorossani esitin lyhyesti havaintoni, ettei ns. sukupolvien välinen digikuilu ole vuonna 2010 jotain, joka erottaa ammattilaiset nuorista asiakkaistamme. Digitaalisuus ja digitaalinen kulttuuri ovat jo niin vanha juttu, että ne leikkaavat omaa alaamme ja ammattikuntaamme. Nintendo tuli Suomeen noin vuonna 1982, ja tuona vuonna syntyneet ihmiset ovat nyt 28, eli valmistuneet jo informaatiotutkimusopinnoistaan. Heidän lapsensa ovat ehkä koulussa ja he ovat itse jo syvällä kirjastoammatissa. Vastaavia laskelmia voi esittää muista usein viitatuista kiinnekohdista, esim. Commodore C=64 toi mikrotietokoneet keskiluokkaisiin koteihin suunnilleen vuonna 1985, WWW 1995, Google 1998. Mitä tämä tarkoittaa kirjastojen kannalta? Esitin yleisölle vaatimuksen, että muutamme välittömästi puhetapojamme vastaamaan tätä tosiasiaa. Katsotaan toimiiko.

Päivästä jäi ihan hyvä fiilis sikäli, että kollegoita nyt on yleensäkin aina hauska tavata. Murut❤. Mutta sitä en osaa sanoa miten perjantai 01.10.2010 on perustavanlaatuisesti erilainen päivä kuin torstai 30.09.2010. Mikä muuttui? En tiedä. Oliko tätä lukevat paikalla? Minna ainakin oli, kiitos raportistasi Digital natives ja kirjaston tulevaisuus – Nuorkirjastolaiset provosoivat keskustelua Turussa. Nuorkirjastolaisilta on penätty tahtotilan kuvailua ja toisekseen jonkinlaista toimintaohjelmaa. Se on tekeillä. Muuttaako se jotain, ovatko muut julkaisut (tietoteokset, strategiat, visiot, tahtotilat, pamfletit) muuttaneet jotain?

Vielä erityiskiitos opiskelijoille että olitte paikalla. Me vanhat naamat luomme ne ongelmat, joiden kanssa te joudutte vielä kamppailemaan. Ääni kuuluville ja ottakaa hyviä sivuaineita. Löytäkää itsestänne kirjastoeetos ja pyrkikää sen toteuttamiseen keinolla millä hyvänsä. Nämä olemassaolevat organisaatiot ovat eräitä työkaluja joita edeltäjämme, me ja te voimme käyttää tuon eetoksen toteuttamiseen. Mä pidän teistä ja luotan teihin.

6 thoughts on “Nuorkirjastolaisten keskusteluista Turusta mieleen jäänyttä

  1. Kävisikö vastikään edesmenneen Maurice B. Linen sanat vuodelta 1983 vaikkapa tekeillä olevan nuorkirjastolaisten pamfletin motoksi:

    ”Trying to hold on to unused publications that libraries no longer have room to house, having theological arguments about the contents of catalogue records, and indulging in the numerous other irrelevant, inappropriate or trivial activities of which librarians are so fond, with their unerring eye for the inessential.”

  2. Tanakkaa tekstiä. Kirjaston käyttäjänä en onneksi törmää kaikkiin teidän kirjastoalan ammattilaisten sisäisiin ongelmiin. En ole töissä kirjastossa.

    Käytän sekä Raaseporin, että Helsingin kirjastoja. Raasepori ja varsinkin sen pienent sivukirjastot ovat edelleen samanlaisia uinuvia lukupisteitä jollaisissa viihdyin erinomaisesti jo 1960 luvulla. Silloin suurin ihme oli erillinen musiikin kuunteluhuone, jossa oli stereot! Nyt näissä pienissä sivukirjastoissa on yksi suht hidasälyinen tietokone jolle paikalliset pikkupojat ja tytöt jonottavat nettiin päästäkseen. Muu tarjonta on kunnan niukkojen rahojen vuoksi kapeneva lehtivalikoima ja peruskirjat, jotka on hankittu kun rahaa vielä oli hankintoihin. Lainaustiskillä päivystää vuorovedoin kolme tutuksi tullutta keski-iän ylittänyttä kirjojejn tuntijaa. Tietotekniikasta heiltä ei kannata kysellä, mutta eipä tuon yhden koneen kanssa niin ihmeitä voi sattuakaan. Uutuushyllyt on äkkiä katsastettu. Tämä siis maalla. Tuttu tilanne varmaan kaikille alan ammattilaisille. Tässä omassa paikalliskirjastossani ei ole lastentapahtumia, ei aikuisille mitään erikoista, on vain ne kirjat. Ja kirjasto on uppoamaassa savipeltoon surkean rakennustekniikkansa vuoksi.

    Helsinki on sitten ihan eri asia. Kirjasto 10 valtavalla musiikkivalikoimalla ja yhteensä Hesan kirjastoissa järjestetään satoja tapahtumia vuodessa. Käynkö niissä ? En. Toivottavasti joku käy. Minä vain lainaan kirjoja, luen ne ja palautan. Käyn töissä Hesassa mutta asun maalla.

    Käyttäjän suurin ongelma on kirjatarjonnan kaventuminen. Se taas on sitten politiikkaa. Minulle kirjasto on paikka josta saan lainatuksi myös uudet teokset, ilmaiseksi. Koska rahaa uusien kirjojen hankkimiseen on aivan liian vähän, en voi lukea kuin osan Suomessa julkaistavasta suomalaisesta kirjallisuudesta. Tästä eivät ole vastuussa ne 3 ystävällistä, tietotekniikasta ihan pihalla olevaa tätiä omassa kirjastossani. Siitä ovat vastuussa poliitikot jotka säästävät sivistyksessä.

    t. lukutoukka

  3. Mitähän ongelmia sitä keskikokoisessa kunnankirjastossa olisi? No meillä on murheena ainakin se alati kapeneva lehtivalikoima. Kun lehtien eli ammattikielellä kausijulkaisujen hinnat kohoavat kymmenen prosenttia vuodessa ja määrärahaan ei saada latiakaan lisää, niin on selvää, että valikoimaa ei ainakaan laajenneta näillä resursseilla. Lisäksi moni lehti loppuu. Tänä vuonna nuorten osastolla on vielä Mustanaamio ja Viivi ja Wagner, mutta Egmont ei julkaise näitä enää ensi vuonna. Asiakkaat toivovat silti joka vuosi lisää lehtiä. Poistettavaksi ei joutaisi kenenkään lukema julkaisu.

    Ainakin lasten- ja nuortenkirjoista saamme kyllä hankittua käytännössä kaiken Suomessa julkaistun joka tulee kustantajien kautta. Omakustanteita ja pienjulkaisuja jäänee hankkimatta, mutta vielä ei tarvitse jättää kirjoja ja sarjoja ostamatta rahan puutteen takia. Sarjakuvissa on pakko jättää jotain hankkimatta. Kaikkia mangasarjoja ei vain voi hankkia. Ja joitain nuorten sarjakuvia pitää jättää hankkimatta. Enemmän tosin jo sen takia, että pienemmän volyymin sarjiksille ei 20k asukkaan kunnassa ole riittävästi lukijoita. Julmasti sanottu. ”Riittävästi lukijoita.” Minulle riittäisi yksikin joka lukee, mutta kaikkialle tunkeutuva tulosvastuullisuus sanoo, että ei riitä yksi lukija perusteeksi hankinnalle. Pitää olla enemmän lukijoita.

    Tietotekniikka enimmäkseen toimii. Koneet ovat vanhoja, mutta eivät aivan ikäloppuja. Ja harvoin on tilannetta, että konetta ei saa heti eli koneita on kai arviolta aika sopivasti vaikka ajoittain kaikki ovatkin käytössä. Raha uusien koneiden hankintaan on perusteltava erikseen joka kerta uudelleen, vaikka koneiden hankinta on poliitikkojen itsensä ajaman tietoyhteiskuntaohjelman tulosta. El yksikään poliitikko ei ole oikeasti ymmärtänyt, että juhlapuheissa kuulutettu kaikkien kansalaisten yhtäläinen oikeus päästä Internettiin myös maksaa rahaa juhlahumun jälkeen. Joka vuosi lisää. On ylläpitokuluja ja koneita pitää päivittää uusiin. Mutta ainakin vielä uudet koneet on saatu. Vuoden tai kaksi vaiheessa, mutta silti.

    Sivistys. Uusi sivistystoimenjohtaja kävi esittäytymässä. Kirjaston toimintaa kuulemma seurataan. Kävijälukuja ja lainausmääriä siis. Kulttuuriin ei riitä rahaa kun onhan tuo kaupunki tuossa lähellä. Jos minulta kysytään, niin kirjaston pelkistäminen pelkiksi lainausluvuiksi ja ovilaskurin raksutukseksi ei ole erityisen sivistynyttä. Eikä kulttuurin ulkoistaminen naapurikunnalle. Mutta ehkä olen vanhanaikainen luullessani, että kirjasto on sivistyspalvelu. Ehkä olen aikaan iedellä kuvitellessani, että myös pelit voisivat olla sivistystä.

  4. Päivitysilmoitus: Digital natives ja kirjaston tulevaisuus – Nuorkirjastolaiset provosoivat keskustelua Turussa « Hakuammunnasta täysosumiin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s