EU:n parlamentti ja komissio tukkanuottasilla ACTAsta

Euroopan Unionin parlamentti vaatii komissiolta ACTA-sopimuksen (l. Anti-Counterfeiting Trade Agreement) papereita nähtäväkseen. Kyseessähän on siis kauppasopimus, jolla pyritään kansainvälisesti standardoimaan immateriaalioikeuksien valvontaa.

Kirjastoihin homma liittyy sikäli, että – noh – immateriaalioikeudet liittyvät kirjastoihin. Tarkemmin: on kaipailtu yhteistä immateriaalioikeuslainsäädäntöä, jotta oikeuksista sopiminen olisi helpompaa digitaalisia palveluja järjestettäessä, esim. Europeanan yhteydessä. Asiasta oli puhetta useaan kertaan 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -konferenssissa sekä LIBER Quarterlyssä. Tällaisesta kansainvälisestä immateriaalioikeuksien harmonisoinnista ACTAssa on kyse. ACTA-sopimuksen ja sen käsittelyn arvomaailma on kuitenkin valitettavan kaukana kirjastojen vastaavasta. Sopimus sekä siihen liittyvät neuvottelut ovat nimittäin salaisia, eikä edes EU-parlamentti tiedä mitä siellä kabineteissa haudotaan. Suomessa ACTAsta on kirjoitelleet esim. Heidi Hautala.

(via Piraattiliitto.org: EU-parlamentti jyrähti komissiolle: ”ACTA-sopimuksen paperit pöytään ja heti!”)

† Lämmin kiitokseni vuotajalle!

Mainokset

Ranskalaisten google-murheet Hesarissa

Hesarissakin näkyy olleen oikein pääkirjoitus 18.1.2010 Google Book Searchista ja frankofiilien huolista. HS:n Pariisin kirjeenvaihtajan Heli Suomisen juttu on otsikoitu Google kasvoi liian isoksi. Mielenkiintoinen kirjoitus josta voi löytää eurooppalaista protektionismia, google-veron ja jossa viitataan Quaeroonkin.

Kirjoitin tällaisen kommentin (joka tullee aikanaan näkyville HS.fi:hin):

Ollessaan Ranskan kansalliskirjaston, eli Bibliothèque nationale de France pomona Jean-Noël Jeanneney propagoi Googlea vastaan ja samalla eurooppalaisten omien digitointihankkeiden puolesta juuri anglo-amerikkalaiseen kulttuuri-imperialismiin vastaamiseksi. Jeanneney korosti julkishallinnon (siis esim. kansalliskirjastojen) tärkeyttä digitoijana ja digitoitavan aineiston valitsijana. Aihe on ilmeisesti muutenkin ollut sangen kuuma peruna siellä Ranskassa. Frankofiilien (tai anglofobien) työ on tuottanut tulosta ja Euroopan kirjastojen, museoiden ja arkistojen yhteinen digitaalinen kirjasto Europeana on paraikaa työn alla ja kulkee Google Book Searchin jalanjäljissä ja sen innoittamana.

Ojasta allikkoon tosin, sillä 47% Europeanan sisällöstä on peräisin Ranskasta. Tätä tilannetta yritetään paraikaa parantaa.

Europeanan sisällöntuottajat, heinäkuu 2009 (4.6M objektia)

Kts. Jean-Noël Jeanneney: Google–And The Myth of Universal Knowledge (a view from Europe). (The University of Chicago Press, 2005, ISBN 978-0-226-39577-7). Kirjoitin siitä jokin aika sitten blogiini ja Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto -blogissa on joukko GBS:än liittyviä kirjoituksi. Jeanneneyn teos löytyy kirjastoista (kts. esim. pääkaupunkiseudun yleiset kirjastot) ja ironian herkullisen perinteen mukaisesti myös Googlen kirjastosta 😉

Vaikka Googlen edesottamuksista kirjastolaiset toisinaan narisevatkin ja suhtautuvat penseästi erityisesti Hesarin jutussakin aiheena olleeseen Google Book Searchiin, on kilpailutilanne saanut meidät virkistävästi hereille ja terästäytymään 🙂

(Hesarin juttu via Digitaalinen kirjasto: Google digitoi tanskalaista kulttuuriperintöä; via Sukututkijan loppuvuosi).

Voitte muuten uskoa että kun Digitaalinen kirjasto -blogin postauksessa mainittu, tanskan kansalliskirjaston bossi Erland Kolding Nielsen 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Materials in Europe -tapahtumassa (jossa olin) puhui Google -yhteistyöstä, pysähtyi auditoriossa useampikin purkka 😉 Kolding Nielsen on kirjoitellut, katso LIBER Quarterly (huomioi Digitisation of Library Material in Europe: Problems, Obstacles and Perspectives anno 2007, vol. 18 no. 1) sekä LINDAsta löytyvä Kommunikation erstatter transport–den digitale revolution i danske forskningsbiblioteker 1980-2005 : festskrift til Karl Krarup.

Tekijänoikeus, tuo iänikuinen puheenaihe

Kuzeytac: Hapis ÇocuklarıAVO-kurssin neljännen viikon aiheena ovat tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet. Muut kurssilaiset ovat laatineet jo erinomaisia kirjoituksia aiheesta, katso erityisesti Teron Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä, Lillin todella masentava Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet sekä Matin erinomainen Rikki mennyt laki. Noita tekstejä lukiessa nousee kyllä kyynel silmäkulmaan. Tekijänoikeutta on luonnehdittu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi, mutta eipä hyvältä näytä…

Omassa työssäni törmään tekijänoikeuksiin alinomaan. Osittain se johtuu omasta mielenkiinnostani asiaa kohtaan, mutta tekijänoikeus on oikeastikin kirjastoja merkittävästi käsittelevää lainsäädäntöä ja nousee siis esille toistuvasti, erilaisissa yhteyksissä. Viimeksi tänään juttelin kollegoiden kanssa kirjaston luettelointitietueiden tekijänoikeuksista ja siitä, voimmeko edelleenjaella tietueita, jotka olemme ostaneet oman organisaatiomme ulkopuolelta. Hankimme luettelointitietueita nimittäin esimerkiksi BTJ:ltä ja vaikka täällä Suomessa luettelointi- ja sisällönkuvailutyötä pidetään kirjastojen pyhimpinä tehtävinä, on sen ulkoistaminen muualla tavanomaista. Huhu kertoo, että Ruotsissa on ennakkotapaus siitä että kirjastot ovat joutuneet selvittelemään asiaa toimittajiensa kanssa.

Tämä on erittäin kiusallista, sillä nyt (viimein!!) kirjastoilla tuntuu olevan tahtotilaa lähettää tietueita ”tuonne ulos”, kirjastomaailman ulkopuolelle (itse olen tämän syksyn aikana valmistellut ja organisoinut tietueiden siirtoa Euroopan digitaaliseen kirjastoon Europeanaan sekä Kansalliseen Digitaaliseen Kirjastoon). Alan sisällähän on kopioluettelointia tehty jo kauan aikaa. Kopioluettelointia on tehty myös LibraryThingin käyttäjien toimesta, lähdejärjestelmänä on käytetty esim. pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmää HelMetiä. Minusta tässä ei ole mitään väärää, mutta joku voi olla toista mieltä. Asiaa selvitellään, katsotaan miten se etenee.

Erään näkemyksen mukaan luottelointitietueet eivät ylitä teoskynnystä, sillä ne ovat määrämittaisia. Siitä mikä on teos ei kovin paljoa keskustella, vaikka asiaa sivuttiinkin lyhyesti, kun pääministeri Matti Vanhasen tekstariviestittelyä pengottiin julkisuudessa (ja oikeudessa). Teoskynnys on jokatapauksessa sangen matala. Tekijänoikeus muodostuu automaattisesti kun teos julkaistaan, tai ”saatetaan yleisön saataville”, kuten tekijänoikeuslaki asian ilmaisee.

Tekijänoikeutta pidetään kirjastoalalla vaikeana asiana, eikä syyttä. Monet toivovat, etteivät itse törmää tekijänoikeuteen tavoin. Tekijänoikeudesta on myös liikkeellä paljon vääriä käsityksiä ja pelkoja. Eikä ihme, on sillä niin paljon peloteltu. Kirjastoammattilaisten olisi kuitenkin erittäin tärkeää tuntea kyseistä lakia sen verran, että pystyy neuvomaan asiakkaille mikä on laillista ja mikä ei. Onneksi kirjastoalan koulutuksessa asiaa käsitellään ainakin jonkin verran.

En vielä ole kuullut hyvää perustelua, miksi tekijänoikeuksien suoja-aikojen pitäisi jatkua ollenkaan tekijän kuoleman jälkeen. Pari kömpelöä yritelmää olen kuullut, irvokkain lienee se, että näillä pitkillä suoja-ajoilla rahoitetaan rahastoja, joilta taiteilijat voivat hakea apurahoja. Jep jep… asian voisi varmaan hoitaa tyylikkäämminkin, jos halua olisi.

Jos tekijänoikeus todella on tietoyhteiskunnan perustuslaki, olisi kohtuullista edellyttää että tämä perustuslaki todella säädettäisi hyvään tietoon nojautuen? Eikö tämä joka tapauksessa ole tietoyhteiskunnan tai yleensäkin rationaalisen politiikan henki? Kuten Matti yllä linkatussa kirjoituksessaan kirjoittaa, pitävät jotkut sivistyneet tahot sopivana suoja-aikana noin 15 vuotta. Nykyään se on pahimmassa tapauksessa 95 vuotta tekijän kuolemasta.

Tilannehan on tosiaan se, että suuri osa koko 1900-luvusta on saavuttamattomissa näiden sairaiden suoja-aikojen johdosta. Tai tältä ainakin näyttäisi, ellei muistaisi kirjastolaitoksen olemassaoloa. Tekijän yksinoikeus päättää yksittäisen teoskappaleen levittämisestä päättyy kun se ”saatetaan yleisön saataville”, eikä oikeuksien haltijalla ole oikeutta vaatia kirjan poistoa kirjaston kokoelmista tai muutenkaan vetää markkinoilta. Samoin käytettyjen kirjojen myyntiä ei nykyisen lain mukaan voi kieltää. Vuokraamiseen tosin tarvitsee luvan, tästä onkin Suomessa vireillä juttu kirjojen vuokranvälityspalvelun (huom ei kirjojen vuokrauspalvelun) BookaBookan ja oikeudenhaltijoiden välillä. Tapaus on esimerkki siitä että jyrkät tekijänoikeudet antavat oikeudenhaltijoille aseet sekä itse teosten että omien business-malliensa suojeluun.

Julkaistun kulttuuriperinnön kannalta on kaksi erityisen kiusallista aineistojoukkoa. Toinen ovat teokset, jotka eivät ole yleisesti markkinoilla mutta jotka ovat edelleen tekijänoikeuden alaisia. Käytännössä teokset ovat kaupan hyllyllä tai edes kustantajalta suoraan ostettavissa vain murto-osan siitä ajasta, jonka niiden tekijänoikeussuoja kestää. Niitä ei siis voi ostaa vaikka haluaisi. Toinen kiusallinen joukko ovat ns. orvot teokset, eli teokset, joiden oikeuksien haltijaa ei tiedetä tai ei voida tavoittaa. Varoivaisuusperiaatteen vuoksi niitä ei pidetä saatavilla esim. digitoimalla (paitsi Google Book Search, jolla on paljon rahaa ja paljon lakimiehiä). Orpojen teosten oikeuksien selvittäminen on todella työlästä hommaa, kuulin 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -seminaarissa eurooppalaisilta kollegoilta, että oikeuksien selvittämisen valmistelutyö oli jossain hankkeessa ollut kolme kertaa kalliimpaa kun itse digitointi.

Edelliselle joukolle voisi olla ratkaisuna jonkinlainen menetelmä, jolla oikeudenhaltijoita painostettaisi pitämään tekijänoikeudella suojattuja teoksia markkinoilla. Tarvepainattamisen (print-on-demandin) ja kustantajien suoramyynnin avulla näitä teoksia ei välttämättä tarvitsisi seisottaa kirjakaupoissa viemässä arvokasta hyllytilaa. Voisi olla vaikkapa jonkinlainen progressiivinen haittavero, joka tulisi voimaan kun teosta ei enää saisi avoimilta markkinoilta. Eräänlainen omaisuusvero immateriaalioikeuksille siis. Tai teokset voisivat automaattisesti vapautua tekijänoikeuden piiristä kun niitä ei enää ole kaupasta saatavilla.

Elektronisten aineistoja eivät koske samanlaiset oikeudet kuin painettuja aineistoja, joten kirjastojen aineistonhankinta sillä saralla ei perustu vapauteen, vaan sopimuksiin. Elektronisten aineistojen lisensointi onkin erittäin kuuma peruna kirjastoalalla, erityisesti akateemisissa kirjastoissa jossa niitä käytetään paljon.

Kirjastot toimivat julkaisujen parissa, ja juuri niitähän tekijänoikeudet koskevat.Kulttuuri sinänsä ei muodostu julkaisuista, jotka toki ovat erittäin tärkeinä rakennuspaloina muiden rakennuspalojen joukossa. Sama pätee oppimiseen, opiskeluun ja oppiresursseihin: on muutakin kuin julkaisut. Kuitenkin esim internetissä voidaan miltei kaikki nähdä julkaisuina. Miten on esimerkiksi videostreamin kanssa, sehän ei ole tallenne. Jos lähetän vaikkapa luennolta suoraa videokuvaa internetiin, niin tarkalleenottaen mitä lakia rikon? Varmastikin jollakulla olisi valittamista.

Tekijänikeuksista on aika-ajoin paljonkin puhetta, viimeinen suuri käpinä oli työsuhdeolettamasta, jonka mukaan työsuhteessa tehdyt teokset siirtyisivät oletusarvoisesti työnantajan omaisuudeksi. Nythän näin ei ole. Asiasta voidaan toisin työsopimuksessa, mutta oletusarvoisesti oikeudet ovat tekijällä, eivät tilaajalla. Työsuhdeolettama on suoraan alkuperäisenä tekijänoikeutena pidetyn Annen asetuksen (Statute of Anne, 1709) vastainen. Sehän nimenomaan takasi suojan itse tekijälle. Tekijät protestoivat äänekkäästi olettamaa vastaan.

Tällä kurssilla mietitään avoimuutta ja oppiresursseja. Mitä on avoimuus? Julkaisu on varmasti avoimuutta ja nykyinen (tosin rikkinäinen) tekijänoikeus pyrkii turvaamaan sen, että tekosiaan kannattaa saattaa yleisön saataville menettämättä oikeutta elantoon. Toiset kurssilaiset rohkenevat väittämään, että tekijänoikeus on suorastaan haitta. Itse en menisi aivan näin pitkälle, selvää kuitenkin on että nykyinen tekijänoikeus on sekä hengeltään että kirjaimeltaan huono. Yksi paha ongelma on se, että koko lainsäädäntöprosessi on naurunalaisena ja sen legitimaatio murenee. Ehkä tämä onkin salaliitto, jotta lisensointiin siirtyminen nopeutuisi entisestään.

Omakin organisaationi, eli Helsingin kaupunginkirjasto järjestää opetusta. Kuten koulutuskalenterista selviää, suurin osa asiakkaiden opetuksesta kohdistuu nykyään tietokoneen ja internetin käyttötaitoihin. Opetukseen liittyvää aineistoa löytyy hieman verkosta. Osa materiaalista on vapaasti kopioitavissa, osassa ei ole tätä oikeutta myönnetty. Oletusarvoisestihan kaikki oikeudet pidetetään. Minun ja monen muunkin mielestä julkishallinnon tuotantojen pitäisi olla maksutta koko yhteiskunnan käytettävissä. Näinhän ei nyt ole, pahin tilanne taitaa olla yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa, joissa (yhteiskunnan varoin) tehty tutkimus joudutaan käytännössä lisensoimaan takaisin julkaisijoilta, kovaan hintaan tietenkin.

2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitisation of Library Material in Europe

I just returned from The Hague, where the 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitisation of Library Material in Europe was held.

The previous workshop (which i didn’t attend) was in Copenhagen 2007 and this event seems to stabilize as a biennale. See Building the European Digital Library: calls for greater cooperation and Paul Ayris’ article LIBER-EBLIDA Digitisation Workshop in LIBER Quarterly vol 18 (2008) no 1. Personally i regret my failure to properly dig into the archives of LIBER Quarterly before the event. I spent the weekend in Netherlands’ surf-paradise (!!?) Scheveningen and might have as well invested more time reading available background material. On the other hand i was busy visiting Rotterdam, the museum of absolutely stunning M. C. Escher in Den Haag, hanging out with some local squatters before their demo, bumping most randomly to a finnish lad Joel i’ve met in Helsinki a few times and also visiting the public library of The Hague (blogged some observations in finnish).

The LIBER+EBLIDA event itself was most interesting, though i must say i wished for some more dynamic methods of workshopping. In Copenhagen LIBER composed a suite of recommendations and they were revised in The Hague and will be available in the near future. This was the workshopping-part. Most of the time was spent on information dissemination (read: sitting and listening to powerpoint presentations).

Most of the discussion around digitalisation is rather slow, not an awful a lot of happens in a few years time and topics come and go. Personally i think Google and other commercial players bring very welcome dynamics to the arena. We did get to see some implementations too, not just reminders on ”how we should convince politicians that the digitalisation project is of utmost importance and should be funded with public money”. Well, that was repeated quite a few times.

In general the topics were what you’d except; digitalisation, orphan works, Europeana, metadata standards, identifiers, several cases of digitalisation and online publishing materials, funding, open access, some healthy grudge against Google digitalisation efforts and the unresolved problems of intellectual property rights and copyright.

Some of my favourite topics were the LIFE tool for evaluating the cost of digital objects over their lifetime, URN-identifiers and the apparent importance of Europeana as a cooperation project in Europe.

When participants know each other and the subject very well the atmosphere is relaxed and warm, and this was the case (in my opinion anyhow) in The Hague too.

A few people were on Twitter with hashtag #liber but because Twitter is annoying and unpersistant and we didn’t use a more unique tag, that URL will be useless very soon. Nothing particular happened on Twitter, but some of the tweets of interest were read aloud at the venue. I would assume the presentation graphics will be available through the LIBER website, and perhaps audio recordings will be published. Keep an eye on LIBER Quarterly also.

Thanks to LIBER and EBLIDA for arranging the event, and thanks to Koninglige Bibliotheek for a) great acoustics and b) the wifi that i (and surely other people) asked for.