Formatdag 2012 aiheena kirjaston ja äänen suhde

https://i0.wp.com/farm9.staticflickr.com/8489/8231606373_d81d5d24c5_z.jpg

Mitä järkeä on äänikonferenssista jos ei pääse mölyämään? Formatdagissa rakennettiin syntetisaattoreita porkkanoista

Pääsimme Pennasen Jukan kanssa osallistumaan Formatdag 2012 -konffaan (myös Fese) Västeråsissa, Ruotsissa (saimme Cycling for librariesin myötä Axiell Nytänkarpris 2012 -palkinnon). Tämä oli mahtava tilaisuus päästä osallistumaan lähtökohtaisesti ei-kansainväliseen, ulkomaiseen kirjastotapahtumaan. Taisikin olla eka kertani, ja ruotsin ja jopa tanskan kielen ymmärryskin riitti hyvin.

Aivan mahtava puumaja Västeråsissa

Aivan mahtava puumaja Västeråsissa

Tämänkertaisen tapahtuman teemana oli Ljud eller oljud, eli kirjaston suhde ääneen. Tavallaan asiahan on mitä ilmeisin, sillä jos kirjastot yhdistyvät kirjojen lisäksi johonkin muuhun, se on hiljaisuus (eli ääni). En ole kuitenkaan koskaan kuullut että aiheesta olisi revitty asiaa koko päivän verran, ja tästä pisteet järjestäjille eli Västeråsin kaupunginkirjastolle ja muille. Äänen sosiaalisiin, kognitiivisiin ja emotionaalisiin merkityksiin sekä äänisuunnitteluun johdatteli Aalborgin kirjaston kanssa äänisuunnittelua tehnyt Sonic Mindsin Daniel Schougaard.

Johdannon jälkeen kuultiin tarkemmin millaista Aalborgissa on viety tuotantoon. Kirjasto on tehnyt perinnelauluun perustuvan jinglen, jota käytetään kuulutusten, podcastien ym. yhteydessä, ja sitä mukailevaa musiikkia käytetään puhelinpalvelun jonossa sekä taustamusiikkina kirjastotilassa. Paljon hyviä ideoita.

Ääniantropologinen äänimaisemakompetenssiharjoitelma at Turun Kaupunginkirjasto

Ääniantropologinen äänimaisemakompetenssiharjoitelma at Turun Kaupunginkirjasto (kuuntele SoundCloudissa)

Ääni kirjastoissa kiinnostaa minuakin, josta erityinen kiitos kuuluu Yhdyskuntasuunnittelu -lehden (ISSN 1459-6806) numerolle 2011:1 vol. 49 (yök PDF). Siinä kerrottiin äänestä yhteiskunnallisena ilmiönä ja tuotteena, ääniantropologiasta, äänikävelyistä ja siitä miten äänien nauhoittaminen dokumenttien tuottamisen lisäksi muuttaa tapaamme kuunnella. Turun pääkirjastolla työskennellessäni teinkin kuunteluharjoituksia nauhoittelemalla äänimaisemia asiakastiloista, avotoimistostani, henkilökunnan käytäviltä, Sirius -kahvilasta, kirjaston piha-aukiolta ym. Lisäksi äänittelin työmatkaani sekä kävellen että pyörällä.

Jos kirjastoissa haluaisi tehdä muutakin äänisuunnittelua kuin ”sssshhhh!” (joka on äänisuunnittelun toimeenpanoa mitä konkreettisimmalla tavalla), voisi esim. harmonisoida kaikkien Suomen yleisten ja miksei muidenkin kirjastojen viivakoodinlukijoiden tuottaman piippaukset, ja ehkä myös työpuhelinten soittoäänet. Nämähän ovat jo tuttuja äänielementtejä kirjastoissa. Tätä kirjoittassani mieleen tulee kuin itsestään kolmen eri viivakoodinlukijalaitteen piippaukset, joita olen urani aikana saanut kuulla. Samoin muutama puhelimen soittoääni tulee mieleen myös. Aika voimakkaita muistijälkiä siis!

Äänittämisen lisäksi RjDj on itselleni ollut hyvä apuväline kuuntelun harjoitteluun. Heinrich Böll kirjoitti Tohtori Murken kootut hiljaisuudet (Dr. Murkes gesammeltes Schweigen, 1955) joka on inspiroiva. Formatdagin lounastauolla puhuimme katoavien äänten keräämisestä ja museoimisesta.

Berliinin Museum für Naturkunde tarjoaa lintujen lauluja kännykän soittoääniksi

Berliinin Museum für Naturkunde tarjoaa lintujen lauluja kännykän soittoääniksi

Tästä ääni+kirjasto -aiheesta voisi hyvinkin saada kaikenlaista hauskaa ja hyödyllistä aikaan, ja tämä on aika kaivelematon asia. Musiikkikirjastoihmisten joukosta luulisi löytyvän tämän suuntaista fokusta. Voisi vaikkapa lainata ”äänipurkkeja” asiakkaille äänisisustamiseen, hyötyä tuosta RjDj:stä, mitata kirjastojen desibelimääriä ja häiriöääniä ja laatia kirjastojen webbisivuille ”meluennusteet” jne. jne. Olen yrittänyt miettiä modulaarisynteesiympäristöllä puredatalla toteutettua, eräänlaista ”stetoskooppia” jolla henkilökunta voisi kuunnella kirjaston tilaa, mutta en ole päässyt ajatuksessani puusta pitkään ja se lähti rönsyilemään toiseen suuntaan.

Tuohon kirjasto ∈ hiljaisuus -stereotypiaan vedoten ääni- ja äänettömyyssuunnitteluhan voisi periaatteessa olla erikoisosaamistamme, jota voisimme viedä muille aloille.

Mainokset

Yle ja turkulaiset (ja minä) e-kirjoista

YLEn Päivä Suomessa -ohjelman 2.9. otsikko Sähköisiä lainakirjoja ja hiidenkirnuja kiinnitti tietenkin huomioni. Ohjelma on vielä Areenassa muutaman päivän ajan ja myös tekstinä otsikolla sähkökirjat saapuvat kirjaston hyllylle syyskuussa. Jutussa Turun kaupunginkirjaston Risto Suomi ja Eira Honka esittelevät sähkökirjaa YLEn Jouni Koutoselle.

Tunnereaktioni oli ristiriitainen, sillä Tiina-Emilia Kauniston suloinen, pehmeä ääni hiveli äänielimiäni väittämällä, että Turun kaupunginkirjasto on ensimmäinen yleinen kirjasto Suomessa, joka alkaa lainaamaan sähköisiä kirjoja. Samalta tuntunee, jos tulee ruoskituksi riikinkukon pyrstösulalla; onhan sähkökirjoja ollut monissa yleisissä kirjastoissa jo jonkin aikaa lainattavissa, itsekin olen radiossa niistä jutellut useaan eri otteeseen, esim. YleX:ssä (Ogg, 3:20 min) Radio Helsingissä (mp3, ~8min) kesällä 2006. Pääkaupunkiseudun HelMet -kirjastoihin ja muihinkin kirjastoihin on lisensoitu Ellibs. Ohjelmaa pidemmälle kuunneltua kuitenkin selvisi, että YLE tarkoittaa sähkökirjalla laitetta, ei teosta.

Terminologia todellakin on vielä vakiintumatonta. En itse ole e-kirjojen (kummassakaan merkityksessä) ystävä, vaikka toki digitaalisessa muodossa julkaiseminen on ihanaa. No tulipa sanottua tämäkin nyt sitten ääneen. Uudelleen se tulee sanottua Kaisa Hypén toimittamassa ja BTJ:n syksyllä julkaisemassa kirjassa Kirjasto 2010–Lukijat, tekstit ja verkko (ISBN 978-951-692-753-7), jossa mukana olevassa artikkelissani Sananen yleisten kirjastojen roolista internetissä tilitän mm. seuraavasti:

Internetissä on aineistoa saatavilla käytännössä mielin määrin, mutta kirjastojen verkkopalveluissa ei ole aineistoja ensinkään. Joskus on vaikea nähdä metsää puilta: kirjastot olettavat elektronisten aineistojen (eli e-aineistojen) tarkoittavan niin sanottuja e-kirjoja, e-lehtiä tai ylipäätään kaikenlaisia entuudestaan tuttuja painotuotteita, joiden eteen on liitetty kirjain e.

Julkaisijoiden toivotaan saattavan näitä e-aineistoja kirjastojen ostettavaksi, jotta kirjaston verkkopalvelussa olisi edes jotain mielenkiintoista. E-aineistojen oletetaan muistuttavan painotuotteita kaikin tavoin: niitä ostetaan kaupasta rahaa vastaan, niitä lasketaan kappalemäärin, niissä on sivuja tai äänitteiden tapauksessa niiden kesto on mitattavissa sekunneissa, ne eivät muutu hankinnan jälkeen, ne ovat kaikille käyttäjille samanlaisia, ne on mainittu kansallisbibliografia Fennicassa, niillä on tekijä ja julkaisuajankohta, jokainen niistä on itsenäinen kokonaisuus ja jokaisella on tasan yksi etukansi, yksi nimiölehti ja yksi takakansi. Mikään näistä ominaisuuksista ei ole kuitenkaan elektroniselle aineistolle luontainen (Tuija, Yoe, Mace: Sula Pinta #31–Kirjastojen digitaalinen tulevaisuus, 23asiaa verkkokurssi, vieraana Mace Ojala).

Niin kutsutut e-aineistot pyrkivät olemaan arkaaisiin ajatus- ja toimintamalleihin (hankinta, poisto, lainauksenvalvonta) sopivia yhteensopivuustuotteita. Semmoisina ne ovatkin tarpeellisia kaikille, joille teksti ja kirjallisuus tarkoittavat kahden vasikannahan väliin sidottuja, selluloosapuurosta puristettuja lastuille painettuja kirjaimia, musiikki muovisia läpysköitä tai tietynlaisia pisteitä viidellä vaakaviivalla (jälleen selluloosapuurolastuille painettuina) tai yleisemmin kaikkea, joka voidaan tyhjentävästi kuvailla MARC-tietueisiin alun perin 1960-luvulla laadittujen luettelointisääntöjen mukaisesti.

Oho, ei tämän pitänyt mennä nyt tähän tilitykseen :\ Tämän blogipostauksen pointti sensijaan on, että kuunnelkaa se Ylen e-radiojuttu (Tiina-Emilian äänestä nauttien) tai lukekaa se e-teksti Ylen sivuilta ja että Turussa voi kohta lainata e-kirjan (laitteen).

Lukekaa lisäksi uusi First Monday volume 14 numero 9.