Lueksikaas Ville Tikkasen ajatukset kirjaston avoimista rajapinnoista

Lukekaahan Ville Tikkasen kirjoitus mitä on Kirjasto kaikille, minulle ja meille. Avoimet (ohjelmointi)rajapinnat (l. APIt), niitähän on tietyissä piireissä kirjastoissakin unelmoitu, osana avoimempaa ja yhteisöllisempää kirjastoa.

Mainokset

Lukekaapa Jessican kokemukset pohjoismaisesta avoimen datan seminaarista

Jessican konffabadge

Jessica Parland-von Essen osallistui Malmössä pidettyyn, pohjoismaiseen avoin linkitetty data -seminaariin (#nordlod). Käykääpä lukemassa Och solen sken över #nordlod -raportaasi.

>poke< (kuva by MsWord@Flickr)

Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää

Joulutontun tehtävää toimittanut kuriiri toi juuri himaan tekijäkappaleeni Jarmo Saartin ja Pirjo Tuomen toimittamasta Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää -teoksesta (Avain, 2012, ISBN 978-951-692-947-0). Toimittajien lisäksi tekstiä on Juha Hakalalta, Ari Rouvarilta, Petri Tonterilta, Ari Mäkirannalta, Sami Varjolta, Lea Tastulalta, Vesa Suomiselta, Ari Haasiolta ja hieman myös allekirjoittaneelta. Osaltani haluan kiittää kaikkia prosessista, ja kehoitan blogin lukijoita tutustumaan näihin erittäin hyviin, ajankohtaisiin ja todelliseen kokemukseen pohjaaviin teksteihin.

Omasta mielestäni mielenkiintoisin oma argumenttini on se, että kirjastojärjestelmän käyttäjäyhteisö on osa ko. järjestelmää, ja tämä tulisi huomioida hankinnassa. Lisäksi tuossa on muutama sanaseni siitä, mitä sosiaalinen media merkitsee kirjastoalan sisällä (vrt. asiakkaille mainostaminen). Muut kirjoittajat kertovat esim. Kohasta ja Evergreenistä, KDK:sta, Melindasta, musiikkiin liittyvästä tietopalvelusta sekä sen työn auttamisesta luetteloinnin ja verkkokirjaston avulla, selailunäkymistä sekä norsuista. Avoin lähdekoodi, avoimet rajapinnat ovat tietenkin keskiössä, koska kirjastot haluavat saada asioita aikaan.

Siis joululomalukemistoa parhaimmillaan. Sain kaksi tekijäkappaletta, laittakaa esim. sähköpostilla tai fesessä postiosoitteenne, niin voin postittaa toisen lainaan (joo kyllä, lainaaminen on mahdollista ilman kirjastojärjestelmääkin).

Sillävälin YLEllä: ontologiat+Onki+Drupal+avoin lähdekoodi

YLE

Drupal

Onki-ontologiapalvelu

YLE käyttää Drupal -julkaisujärjestelmää monissa sivustoissaan. Ilahduin kovasti, kun viime lauantaisessa DrupalCampissa Isolla pajalla Teemo Tebest esitteli Svenskalle kehitettyä Drupal-moduulia, joka helpottaa YLEn sisällöhallintaa.

Resource Description Framework

Drupalhan ymmärtää itsekin semanttisen webin perustana olevaa RDF:ää, mutta nyt nähty moduuli on kirjastomaailmasta katsellen erityisen kiinnostava; moduuli yhdistää Drupalin Onki -ontologiapalveluun. Näin YLEn sisällöntuottajat voivat noukkia ontologioista sisältöään kuvailevia termejä. Kirjastoihminen voisi kutsua tätä vaikkapa luettelointi 2.0:ksi tai auktoriteettikontrolli 2.0:ksi. Vastaavaa ei meidän alallamme Suomessa tehdä kuin Kirjasammossa SAHA-annotaatioeditorilla. DrupalCampissa puhuttiinkin hieman myös siitä, sekä Onkin ja ontologioiden ylläpidon tulevaisuudesta.

YLE on avoimen lähdekoodin hengessä julkaissut moduulin Drupal.org:issa, jossa se on paraikaa menossa Drupal-yhteisön vertaisarviointiprosessin läpi. Moduulin lähdekoodi on jo saatavissa tarkastelua ja muutosten tekoa varten.

Viimeaikaisten järjestelmäkehitysten myötä kirjastot ovat ottaneet lähinnä takapakkia auktoriteettikontrollin ja muunkin automaattisen tietojenkäsittelyn osalta, mutta hienoa nähdä että tietotyön ammattilaiset toisaalla, esim. juuri YLEläiset, ottavat metadatan, avoimuuden ja muulla tehtävän metadatatyön (esim. ontologiat) näin vakavasti ja kunnianhimoisesti. Pisteet YLElle (taas)!

[edit 24.09.2012: upotin videotaltioinnin tähän mukaan, Teemo aloittaa kohdassa 16:30]

Axiell saa palautetta; miten parannettaisi tilannetta?

Axiell

Ei kannata missata Kirjastot.fi:ssä käytävää keskustelua Axiellista sekä PIKI-alueen verkkokirjastouudistuksesta. Heikki Poroila aloitti blogissaan otsikolla PIKI-uudistus Tampereella epäonnistunut – asiakaspalaute murskaavaa ja sittemmin keskustelua on käyty Kirjasto-kaapelin puolella.

Jos minulla olisi kirjasto, se olisi varmasti Auroraton ja luultavasti Arenaton. Kirjastojen ja yritysten suhde on kiusallinen, eivätkä kirjastojen suhteet Axielin kanssa tunnu kuulopuheideni mukaan olevan kovin lämpimät. Tämä varmaan tiedetään Axiellissa kyllä, mutta itselleni lähinnä HelMetin Innovative -umpiossa kasvaneena epäluottamuksen määrä on kuitenkin ollut yllätys. Tilanne ei tietenkään ole kenenkään etu, ei kirjastojen, ei Axiellin eikä Suomen kansan etu.

Hyvä kuitenkin että tätä keskustelua käydään. Eilen taas seikkailin avoimen lähdekoodin maailmassa, ihailusta pakahtuneena. Aivan eri maailma. En nyt tarkoita tuotteita (siis tietokoneohjelmia) vaan avointa lähdekoodia kokonaisuudessaan. Mitä tapahtuisi jos avaisimme Axiellin kanssa tai ilman Axiellia jonkun issue trackerin, jonne dokumentoisimme ohjelmistohankkeitamme? Voisimme tehdä sen heti, siihen ei kauaa menisi sillä Kirjastot.fi on pitkään tarjonnut alallemme keskitettynä projektinhallintatyökaluna Redmineä.

Julkiset ongelmien raportointi-, dokumentointi- ja seurantatyökalut ovat olleet arkea avoimen lähdekoodin maailmassa vuosikausia. Vaikka Axiellin Arena ja Aurora -tuotteet eivät avointa lähdekoodia olekaan, voisimme aivan hyvin valita tehdä projektinhallintaa avoimesti, mieluusti Axiellin kanssa yhteistyössä.

Tässä vielä täydellisyyden (ja tautologian) vuoksi Kirjasto-kaapeli -foorumille kirjoittamani haaste:

Hyvää keskustelua täällä. Mutta hmm-hmm miten voitaisi parantaa tilannetta?

En tiedä moniko meistä tuntee esim. issue trackereiden kaltaisia projektinhallintatyökaluja enkä tiedä millaista ohjelmistoprojektien hallintaa Axiell sisäisesti tekee, mutta ehdotan, että avaamme julkisen issue trackerin.

Kirjastot.fi on jo pitkään tarjonnut Redmine -ohjelmistoa kirjastojen erilaisiin projektinhallintatarpeisiin, olen itse käyttänyt sitä 23 asiaa -verkkokurssin ja Suomen EuropeanaLocal -hankkeen yhteydessä. Redmine on ihan hyvin toimiva ongelmapohjaiseen projektinhallintaan, tosin en ole mikään projektinhallinnan ammattilainen enkä ole aktiivisesti käyttänyt montaakaan vastaavaa ohjelmistoa. Avoimen lähdekoodin maailmassa joitain yleisesti käytettyjä ovat Bugzilla, Launchpad, Trac (mm. Europeana), SourceForge, Google Code, Redmine.

Tällaisethän ovat tuolla ”Oikeassa Maailmassa”, kirjastokuplamme ulkopuoellla aivan arkipäiväisiä ohjelmistonkehityksen työkaluja. Avoin lähdekoodi ei ole edellytys tällaisen järjestelmän käyttämiseen (vaikka avoin lähdekoodi on tietenkin parempi asia kuin estetty lähdekoodi).

Vaski-kirjastoissa ollaan ottamassa käyttöön Auroraa. Asiakasliittymäksi tulee KDK, jota pilotoimme. Henkilökohtaisesti olen valmis sitoutumaan yllä kuvailemani kaltaiseen järjestelyyn käyttää jotain issuetrackeriä. Itseasiassa olisin hyvinkin kiinnostunut jos me Axiell -tuotteita kehittävät kehittävät päättäisimme ottaa tuollaisen jokapäiväikseksi työkaluksemme ja yhteistyöalustaksemme.

Olisiko kiinnostuneita? Tämä on erityisesti suunattu kollegoilleni Vaski-kirjastossa, Axiellille ja Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluyksikölle, sekä mukaan haluaisin tietenkin kollegoita muualtakin jossa Axiellin kanssa toimitaan. Äkkiseltään tuntuisi hyvältä perustaa omat issue trackerit Axiellin Auroralle ja Axiell Arenalle, ja KDK:llekin olen kaipaillut sellaista. Miten on?

Linda+Arto auki, äkkiä tonkimaan

Artikkeliviitetietokanta Arto sekä yliopistokirjastojen yhteistietokanta Linda ovat nyt auki tavallisille, oikeille ihmisille. Molemmat ovat Kansalliskirjaston tuotteita, ja ovat aiemmin olleet ilmaiseksi käytettävissä kirjastoissa (tai siis, kirjasto on lisensoinut ne Kansalliskirjastolta).

Koska kumpikaan näistä ei mahdollisesti ole ollenkaan tuttu paatuneimpia kirjastofiilejä lukuunottamatta, niin kokeilkaapa esimerkiksi blogit -asiasanahakua Artosta ja Lindasta.

Molempia on sekä kaipailtu että yritetty puuhailla avoimeen käyttöön vaikka kuinka kauan, nyt odotus on palkittu. Lindaa on ”salaa” voinut käyttää Frank-monihaun kautta ja Artoa pystyi ennen käyttämään Eduskunnan kirjaston sivujen kautta kikkailemalla. Molemmat ominaisuudet ovat kulkeneet suullisena perimätietona kirjastoammattilaisten keskuudessa, hyvä että sekä Arto että Linda ovat nyt ihan virallisesti käytössä avoimesti. Ainakin toistaiseksi, palvelut ovat auki vuoden 2010 Opetusministeriön siunauksella. Rohkenen kyllä uskoa, ettei niitä enää kehdata sulkea.

IT-Viikko uutisoi otsikolla Kansalliskirjasto avasi Arton ja Lindan kaikille ja Kansalliskirjaston sivulla on uutinen Linda- ja Arto-yhteistietokannat avautuivat kaikille ja Suomen Kirjastoseuralla Artoon ja Lindaan myös kotoa. Meillä Qaikussakin Lindaa kerettiin jo päivittelemään ennen näitä sulouutisia.

[edit 9.1.2010 klo 15:57 laitoin suorat linkit, jotka toivottavasti toimii. Kiitos lyth]

Tekijänoikeus, tuo iänikuinen puheenaihe

Kuzeytac: Hapis ÇocuklarıAVO-kurssin neljännen viikon aiheena ovat tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet. Muut kurssilaiset ovat laatineet jo erinomaisia kirjoituksia aiheesta, katso erityisesti Teron Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä, Lillin todella masentava Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet sekä Matin erinomainen Rikki mennyt laki. Noita tekstejä lukiessa nousee kyllä kyynel silmäkulmaan. Tekijänoikeutta on luonnehdittu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi, mutta eipä hyvältä näytä…

Omassa työssäni törmään tekijänoikeuksiin alinomaan. Osittain se johtuu omasta mielenkiinnostani asiaa kohtaan, mutta tekijänoikeus on oikeastikin kirjastoja merkittävästi käsittelevää lainsäädäntöä ja nousee siis esille toistuvasti, erilaisissa yhteyksissä. Viimeksi tänään juttelin kollegoiden kanssa kirjaston luettelointitietueiden tekijänoikeuksista ja siitä, voimmeko edelleenjaella tietueita, jotka olemme ostaneet oman organisaatiomme ulkopuolelta. Hankimme luettelointitietueita nimittäin esimerkiksi BTJ:ltä ja vaikka täällä Suomessa luettelointi- ja sisällönkuvailutyötä pidetään kirjastojen pyhimpinä tehtävinä, on sen ulkoistaminen muualla tavanomaista. Huhu kertoo, että Ruotsissa on ennakkotapaus siitä että kirjastot ovat joutuneet selvittelemään asiaa toimittajiensa kanssa.

Tämä on erittäin kiusallista, sillä nyt (viimein!!) kirjastoilla tuntuu olevan tahtotilaa lähettää tietueita ”tuonne ulos”, kirjastomaailman ulkopuolelle (itse olen tämän syksyn aikana valmistellut ja organisoinut tietueiden siirtoa Euroopan digitaaliseen kirjastoon Europeanaan sekä Kansalliseen Digitaaliseen Kirjastoon). Alan sisällähän on kopioluettelointia tehty jo kauan aikaa. Kopioluettelointia on tehty myös LibraryThingin käyttäjien toimesta, lähdejärjestelmänä on käytetty esim. pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmää HelMetiä. Minusta tässä ei ole mitään väärää, mutta joku voi olla toista mieltä. Asiaa selvitellään, katsotaan miten se etenee.

Erään näkemyksen mukaan luottelointitietueet eivät ylitä teoskynnystä, sillä ne ovat määrämittaisia. Siitä mikä on teos ei kovin paljoa keskustella, vaikka asiaa sivuttiinkin lyhyesti, kun pääministeri Matti Vanhasen tekstariviestittelyä pengottiin julkisuudessa (ja oikeudessa). Teoskynnys on jokatapauksessa sangen matala. Tekijänoikeus muodostuu automaattisesti kun teos julkaistaan, tai ”saatetaan yleisön saataville”, kuten tekijänoikeuslaki asian ilmaisee.

Tekijänoikeutta pidetään kirjastoalalla vaikeana asiana, eikä syyttä. Monet toivovat, etteivät itse törmää tekijänoikeuteen tavoin. Tekijänoikeudesta on myös liikkeellä paljon vääriä käsityksiä ja pelkoja. Eikä ihme, on sillä niin paljon peloteltu. Kirjastoammattilaisten olisi kuitenkin erittäin tärkeää tuntea kyseistä lakia sen verran, että pystyy neuvomaan asiakkaille mikä on laillista ja mikä ei. Onneksi kirjastoalan koulutuksessa asiaa käsitellään ainakin jonkin verran.

En vielä ole kuullut hyvää perustelua, miksi tekijänoikeuksien suoja-aikojen pitäisi jatkua ollenkaan tekijän kuoleman jälkeen. Pari kömpelöä yritelmää olen kuullut, irvokkain lienee se, että näillä pitkillä suoja-ajoilla rahoitetaan rahastoja, joilta taiteilijat voivat hakea apurahoja. Jep jep… asian voisi varmaan hoitaa tyylikkäämminkin, jos halua olisi.

Jos tekijänoikeus todella on tietoyhteiskunnan perustuslaki, olisi kohtuullista edellyttää että tämä perustuslaki todella säädettäisi hyvään tietoon nojautuen? Eikö tämä joka tapauksessa ole tietoyhteiskunnan tai yleensäkin rationaalisen politiikan henki? Kuten Matti yllä linkatussa kirjoituksessaan kirjoittaa, pitävät jotkut sivistyneet tahot sopivana suoja-aikana noin 15 vuotta. Nykyään se on pahimmassa tapauksessa 95 vuotta tekijän kuolemasta.

Tilannehan on tosiaan se, että suuri osa koko 1900-luvusta on saavuttamattomissa näiden sairaiden suoja-aikojen johdosta. Tai tältä ainakin näyttäisi, ellei muistaisi kirjastolaitoksen olemassaoloa. Tekijän yksinoikeus päättää yksittäisen teoskappaleen levittämisestä päättyy kun se ”saatetaan yleisön saataville”, eikä oikeuksien haltijalla ole oikeutta vaatia kirjan poistoa kirjaston kokoelmista tai muutenkaan vetää markkinoilta. Samoin käytettyjen kirjojen myyntiä ei nykyisen lain mukaan voi kieltää. Vuokraamiseen tosin tarvitsee luvan, tästä onkin Suomessa vireillä juttu kirjojen vuokranvälityspalvelun (huom ei kirjojen vuokrauspalvelun) BookaBookan ja oikeudenhaltijoiden välillä. Tapaus on esimerkki siitä että jyrkät tekijänoikeudet antavat oikeudenhaltijoille aseet sekä itse teosten että omien business-malliensa suojeluun.

Julkaistun kulttuuriperinnön kannalta on kaksi erityisen kiusallista aineistojoukkoa. Toinen ovat teokset, jotka eivät ole yleisesti markkinoilla mutta jotka ovat edelleen tekijänoikeuden alaisia. Käytännössä teokset ovat kaupan hyllyllä tai edes kustantajalta suoraan ostettavissa vain murto-osan siitä ajasta, jonka niiden tekijänoikeussuoja kestää. Niitä ei siis voi ostaa vaikka haluaisi. Toinen kiusallinen joukko ovat ns. orvot teokset, eli teokset, joiden oikeuksien haltijaa ei tiedetä tai ei voida tavoittaa. Varoivaisuusperiaatteen vuoksi niitä ei pidetä saatavilla esim. digitoimalla (paitsi Google Book Search, jolla on paljon rahaa ja paljon lakimiehiä). Orpojen teosten oikeuksien selvittäminen on todella työlästä hommaa, kuulin 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -seminaarissa eurooppalaisilta kollegoilta, että oikeuksien selvittämisen valmistelutyö oli jossain hankkeessa ollut kolme kertaa kalliimpaa kun itse digitointi.

Edelliselle joukolle voisi olla ratkaisuna jonkinlainen menetelmä, jolla oikeudenhaltijoita painostettaisi pitämään tekijänoikeudella suojattuja teoksia markkinoilla. Tarvepainattamisen (print-on-demandin) ja kustantajien suoramyynnin avulla näitä teoksia ei välttämättä tarvitsisi seisottaa kirjakaupoissa viemässä arvokasta hyllytilaa. Voisi olla vaikkapa jonkinlainen progressiivinen haittavero, joka tulisi voimaan kun teosta ei enää saisi avoimilta markkinoilta. Eräänlainen omaisuusvero immateriaalioikeuksille siis. Tai teokset voisivat automaattisesti vapautua tekijänoikeuden piiristä kun niitä ei enää ole kaupasta saatavilla.

Elektronisten aineistoja eivät koske samanlaiset oikeudet kuin painettuja aineistoja, joten kirjastojen aineistonhankinta sillä saralla ei perustu vapauteen, vaan sopimuksiin. Elektronisten aineistojen lisensointi onkin erittäin kuuma peruna kirjastoalalla, erityisesti akateemisissa kirjastoissa jossa niitä käytetään paljon.

Kirjastot toimivat julkaisujen parissa, ja juuri niitähän tekijänoikeudet koskevat.Kulttuuri sinänsä ei muodostu julkaisuista, jotka toki ovat erittäin tärkeinä rakennuspaloina muiden rakennuspalojen joukossa. Sama pätee oppimiseen, opiskeluun ja oppiresursseihin: on muutakin kuin julkaisut. Kuitenkin esim internetissä voidaan miltei kaikki nähdä julkaisuina. Miten on esimerkiksi videostreamin kanssa, sehän ei ole tallenne. Jos lähetän vaikkapa luennolta suoraa videokuvaa internetiin, niin tarkalleenottaen mitä lakia rikon? Varmastikin jollakulla olisi valittamista.

Tekijänikeuksista on aika-ajoin paljonkin puhetta, viimeinen suuri käpinä oli työsuhdeolettamasta, jonka mukaan työsuhteessa tehdyt teokset siirtyisivät oletusarvoisesti työnantajan omaisuudeksi. Nythän näin ei ole. Asiasta voidaan toisin työsopimuksessa, mutta oletusarvoisesti oikeudet ovat tekijällä, eivät tilaajalla. Työsuhdeolettama on suoraan alkuperäisenä tekijänoikeutena pidetyn Annen asetuksen (Statute of Anne, 1709) vastainen. Sehän nimenomaan takasi suojan itse tekijälle. Tekijät protestoivat äänekkäästi olettamaa vastaan.

Tällä kurssilla mietitään avoimuutta ja oppiresursseja. Mitä on avoimuus? Julkaisu on varmasti avoimuutta ja nykyinen (tosin rikkinäinen) tekijänoikeus pyrkii turvaamaan sen, että tekosiaan kannattaa saattaa yleisön saataville menettämättä oikeutta elantoon. Toiset kurssilaiset rohkenevat väittämään, että tekijänoikeus on suorastaan haitta. Itse en menisi aivan näin pitkälle, selvää kuitenkin on että nykyinen tekijänoikeus on sekä hengeltään että kirjaimeltaan huono. Yksi paha ongelma on se, että koko lainsäädäntöprosessi on naurunalaisena ja sen legitimaatio murenee. Ehkä tämä onkin salaliitto, jotta lisensointiin siirtyminen nopeutuisi entisestään.

Omakin organisaationi, eli Helsingin kaupunginkirjasto järjestää opetusta. Kuten koulutuskalenterista selviää, suurin osa asiakkaiden opetuksesta kohdistuu nykyään tietokoneen ja internetin käyttötaitoihin. Opetukseen liittyvää aineistoa löytyy hieman verkosta. Osa materiaalista on vapaasti kopioitavissa, osassa ei ole tätä oikeutta myönnetty. Oletusarvoisestihan kaikki oikeudet pidetetään. Minun ja monen muunkin mielestä julkishallinnon tuotantojen pitäisi olla maksutta koko yhteiskunnan käytettävissä. Näinhän ei nyt ole, pahin tilanne taitaa olla yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa, joissa (yhteiskunnan varoin) tehty tutkimus joudutaan käytännössä lisensoimaan takaisin julkaisijoilta, kovaan hintaan tietenkin.

Avoimia oppiresursseja

Kun Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssin (aka AVO-kurssin) ensimmäisen viikon tehtävien myötä loin katsauksen Open University (UK) Open Content Initiativeen, Connexionsiin, MIT OpenCourseWareen, LeMilliin, OpenCourseWare Consortiumiin ja Wikiversityyn, tuli hieman samankaltainen olo kuin ensimmäistä kertaa loin kunnollisen katsauksen Nelliin. Oloa voi kuvata  EBSCOssakin esiintyvällä termillä library anxiety.

Näin montaa suurta projektia oli hieman vaikea lähteä lähestymään, joten katsoin ensin Richard Baraniukin (palo)puheen TEDissä vuodelta 2006 ja sen jälkeen katsoin puheen käsittelemää Connexionsia. Siinä kiinnitti heti huomiota se, että opintokokonaisuuksien sijasta lähtökohta ovat pienet moduulit, joista voidaan koota haluttuja kokonaisuuksia. Toki samahan näkyy esim. perinteisessä opiskelussa jossa pääaineen kylkeen valitaan sivuaineita ja opinnot muodostuvat eri kokoisista kursseista joiden kokoa kuvataan opintopistein. Esimerkiksi suoritan paraikaa avoimessa yliopistossa käytännöllisen filosofian opintoja, joka koostuu seuraavista ”moduuleista”, eli kursseista:

Yhdessä nämä siis muodostavat käytännöllisen filosofian perusopinnot, mutta moduuleja voi suorittaa yksittäinkin.

AVO-kurssilla mieleen on muutenkin tullut avoin yliopisto-järjestelmä, jossa siis suoritetaan yliopisto-opintoja olematta välttämättä varsinaisesti opiskelija. Joitain kursseja voi suorittaa etäopintoina ja käydä vain tenteissä. Tällöin oppimateriaalina ovat joko verkkomateriaalit jonkinlaisessa oppimisympäristössä tai kirjat (tai näiden yhdistelmä). Kirjoihin perustuvat etäopinnot ovat sikäli vapaampia, että kirjat ovat julkaistuja ja sijaitsevat siis yhteiskunnassa. Niitä voi siten hankkia eri paikoista, joko jostain läheisestä tai kaukaisesta kirjastosta tai kirjakaupasta. Vain oppimisympäristöissä oleva materiaali ei välttämättä ole julkaistua eikä siihen ole pääsyä ilman johonkin kurssille kuulumista.

Esimerkiksi yliopiston perus- ja aineopintoja tai muita opintokokonaisuuksia vastaavia kokonaisuuksia voi Connexionsissa  rakentaa ”linssien” avulla ja niitä voivat koota yhtä hyvin oppilaitokset kuin yksittäiset käyttäjätkin. Käyttöliittymään kaipailin parempia selailuominaisuuksia kun moduulit kerran on ihan hyvin kuvailtu avainsanoin. Connecxionsissa seikkailemalla törmääväni moduulit olivat laajuudeltaan vaihtelevia, ja olisin kaivannut jonkinlaisia harjoituksia joka moduulin yhteyteen; muuten ne näyttäytyvät lähinnä aika tavallisina sivuina, ilman erityistä pedagogista. Suurimmassa osassa katsomiani, sattumanvaraisia moduuleja oli kuitenkin opetuksellinen lähtökohta näkvissä.

Luulisi myös, että jos Connexionsin sisällöt ovat hyviä ja arvostettuja, niihin törmäisi googlaillessa tehdessä ja Wikipedian lähteinä. Huomasitteko muut AVO-kurssilaiset muuten, että Connexionin aineistoja saa helposti tilattua tarvepainatteina l. print on-demandina?

Seuraavaksi katsoin Open University OCI:a ja ajattelin, että avoinyliopisto.fi voisi olla jotain samanlaista. Open Universityn toiminta on ainakin virallisesti tunnustetumman oloista, esim. opiskelusta voi ilmeisesti saada opintotukea (jos on Iso-Britannialainen). Open University on siis ainakin jossain määrin ”oikeaa” opiskelua, ja aineiston ympärillä on olemassa muuta opiskelua tukevia resursseja. OCIn aineistot ovat kuitenkin näkyvillä myös muille kuin OU:le rekisteröityneille opiskelijoille, toisin kuin esim. Helsingin avoimen yliopiston aineistot, jotka ovat ainakin oman kokemukseni mukaan olleet lähinnä melko perinteisiä, listamuotoisia powerpointteja sekä toisinaan muutaman sivun valokopioita kirjoista tai aikakausijulkaisuista.

OCIn kurssin näyttivät  varsin kattavilta ja selvemmin järjestäytyneiltä ja toisaalta suuremmislle kokonaisuuksille kuin Connexionin moduulit ja moduulikokoelmat. Vaikkei suomalainen avoin yliopistosysteemi alkaisikaan aineistojen vapaaseen jakoon OER-tyyliin, jään OU:n webbisivult akaipailemaan esim. kalenteritoimintoja.

MITin OpenCourseWare on klassikko ja melko hyvin tunnettu avointen opintomateriaalien varasto. Muistelen sieltä jotain joskus katsoneenikin, MITin OCW:ssähän on luentoja videoituna. Nyt katsomieni muutamien kurssien aineistot eivät hämmästyksekseni kuitenkaan olleet sellaisenaan verkossa, vaan esim. teksteistä oli vain viitteet kirjoihin jotka kurssilla luetaan.

MIT on osa OpenCourseWare -konsortiota, kuten parisataa muutakin oppilaitosta. Euroopasta ei ole montaakaan, Espanjaa ja Iso-Britanniaa lukuunottamatta. Listalla on kuitenkin TU Delft, jossa vierailin pari viikkoa sitten. OCW:n osallistujalista ei kuitenkaan kerro paljoakaan, sillä eri oppilaitoksien panos on eri kokoinen.

LeMillissä esitellään myös esimerkiksi opetusmenetelmiä ja sivusto on muutenkin enemmänkin opettamista sekä sen suunnittelua ja järjestämistä kuin opiskelua tukeva. Suomenkielisessä LeMillissä näkyy tämän AV-kurssin vetäjien nimet monessa, monessa kohtaa.

Suomenkielisessä Wikiopistossa (l. Wikiversityssä) ei tässä vaiheessa ole kovin laajalti kursseja, lukupiirejä tai muita opintoja, ne ovat keskittyneet lähinnä ”kuorolle saarnaamiseen”. Tämä on kuitenkin luonnollista kun suomalainen Wikiopisto on vielä syntyvaiheessa ja tarvitsee itselleen onnistuneita caseja. Tämä AVO-kurssi on yksi sellainen, ja toisaalta myös eräänlainen kouluttajakoulutus.

Kaikissa nyt katsotuissa oppiresurssisivuistoissa on immateriaalioikeuksen hallintaan käytössä Creative Commons -lisenssiperhe. Wikiopisto käyttää lisäksi tarttuvaa CC Share Alike -lisenssiä. Osa sivustoista sallii kurssien muokkaamisen suoraan omilla sivuillaan.

”Oikeasti tapahtneiden”, eli sellaiseten kurssien joihin on liittynyyt jotain luentoja tai keskustelutilaisuuksia, siirtäminen avoimeksi oppiresurssiksi ei ole suoraviivaista, vaan vaatii toimitustyötä. Jotkut nyt näkemäni kurssit ovat kin tämän takia hankalasti lähestyttäviä, jos esim. siihen liittyiä luentoja ei ole taltioitu. Tällöin vaikka kurssiin liittyvää aineistoa ja rakennetta on vapaasti saatavilla, ei kurssi kokonaisuudessaan sitä ole.

Niin tai näin, näiden selailu on oikeastaan sangen koukuttavaa 😉

Avoimet oppiresurssit–hippien näpertelyä ja eettisen erinomaisuuden todistelua vai oikea vaihtoehto laajamittaiselle oppimateriaalituotannolle? Mitähän ihan oikeat opettajat tällaisesta ovat mieltä? Liian vaikeaa, helpompi saada opetussuunnitelma ja painetut kirjat kovin, kovin ahtaaksi käyneelle työpöydälleen? En usko että massaopettamisen (peruskoulu, lukio, ammattikoulut, yliopistot, AMK:it) resurssina nämä vielä vähään aikaan Suomessa tulevat olemaan suurikaan juttu (toki yksittäisiä ja verkostoituneita opettajia löytynee) vaikka heille tällaista on mahdollista markkinoida, mutta esim. työpaikoilla nämä voisivat olla arvossaan jos vaan löytäisivät tiensä sinne.  Oikeiden opettajien tavoittaminen näillä on varamasti helpompaa, kun ovat keskittyneitä oppilaitoksiin ja tämä on kuitenkin heidän alaansa. Voisin kuitenkin omassakin työssä voisi aivan hyvin ehdottaa että alettaisi käymään jotain näitä jo olemassaolevia aineistoja läpi jonkinlaisella opiskeluporukalla.

Ilkka Tuomi määrittelee ja perustelee avoimet oppiresurssit

Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssilla on ensimmäisen viikon (siis viime viikon) toisena tehtävänä lukea Ilkka Tuomen OECD:lle laatima raportti Open Educational Resources: What they are and why do they matter? Tekstissä Tuomi kuvailee OER-liikkeen (open educational resource) sekä olosuhteet joissa se on syntynyt. OER:n kuvailun pohjana ovat muunmuassa tieteellinen prosessi sekä avoimen lähdekoodin prosessi. Sivuilla 15-25 annetaan kuvaus siitä mitä ”resurssilla” tässä yhteydessä käytetään. Tämä onkin tervetullutta.

Minulle välittyi Tuomen tekstistä kuva, että vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen ja siihen liittyvä liikehdintä on syntynyt mahdollisuudesta tällaisten resurssien tuottamiseen kuin ongelmalähtöisestä tarpeesta. Mahdollistajana on tietenkin tieto- ja tietoliikennetekniikka, eli suomeksi sanoen internet. En tunne Tuomen sidoksia tai motiiveja, mutta on OER:n kannalta hyvä, ettei lähtökohtana ole vastakkainasettelu aiemman kaltaisen oppiresurssien tuotannon kanssa, ainakaan asiaa ei esitetä niin. Sen sijaan aiempi tuotanto näyttäytyy epätehokkaana ja avoimet oppiresurssit niihin nähden ylivertaisina.

Perustelua OER:lle haetaankin yhtäältä talousopista, toisaalta avoimuuden ihanteesta. Tämä taannee laajan kannatuksen, ja sitä tarvitaankin sillä oppiresurssien tuotantokentällä liikkuu suuria kaloja, eli kustantajia joita ei välttämättä tällaiset hankkeet kovasti miellytä. Minulla sattuu olemaan mielenkiintoinen Kirja 2010–Kirja-alan kehitystrendit -teos käpälän ulottuvilla, ja täältä selviää että esim vuonna 2000 noin 43% Suomessa julkaistuista nimikkeistä on ollut oppikirjoja, kappalemääräisestä myynnistä ne olivat noin 25% eli sangen suuria osuuksia. Tuoreempia tilastoja voi kyyläillä Suomen Kustannusyhdistyksen sivuilta. Oppikirjatuotanto oli kuuma aihe esim. Tietokirja.fi -tapahtumassa tuossa vähän aikaa sitten.

Tuomen teksti käsittelee tietenkin myös immateriaalioikeuksia sekä erityisesti niiden alkuperäistä ajatusta luovan työn tekemisen mahdollistajana. 90-vuoden suoja-aika ei muuten kuulunut alkuperäiseen ajatukseen. Taloudellinen tekijänoikeus on väliaikainen yksinoikeus, ja teokset suoja-ajan umpeuduttua päätyvät public domainiin, eli yhteiskuntaan. Tuomi nostaa myös esiin joitain tiedon (knowledge) peruspiirteistä, merkittävimpänä sen että tieto ei kulu käytössä vaan itse asiassa sen arvo lisääntyy.

Vapaan ja avoimen lähdekoodin (free and open source software=FOSS) selittäminen käy Tuomelta hyvin ja neljä keskeistä stallmannilaista vapautta esitellään kansantajuisesti. Kiinnostavasti Tuomi osoittaa myös että vapaa ja avoin lähdekoodi on itsessään avoin oppiresurssi ja verrattoman tehokas ympäristö esimerkiksi ohjelmoinnin oppimiseen.

Ehkä tärkein kohta raporttia OER:n perustelua ja legitimoitia ajatelleen on kuitenkin Tuomen kuvaa klassisen talousopin sekä tiedon ja avoimuuden suhdetta sivulta 26 alkaen. Minua kuitenkin jostain syystä harmittaa termin ”perinteiset hyödykkeet” (traditional goods) käyttäminen tässä yhteydessä.

UNESCO on kuvaillut avoimia oppiresursseja vuonna 2002 näin:

“The open provision of educational resources, enabled by information and communication technologies, for consultation, use and adaptation by a community of users for non-commercial purposes.

Tuomi antaa ymmärtää, että tämä on riittämätön lähtökohta mutta armeliaasti jatkaa, että kuvaus voi toimia ensiaskeleena kohti avointen oppiresurssien määrittelyä.

Hän tarttuu epäkaupallisen käytön vaateeseen, joka särähti omaankin korvaani. Eikö se ole vähän sama kuin jos koulussa opettaja sanoisi, että näitä oppeja ette sitten saa hyödyntää työelämässä? Missä edes menee kaupallisen ja epäkaupallisen raja, kun rahaa joka tapauksessa liikkuu ja joku ehkä saa hommasta elantonsa. Tuomenkin monesti viittaamassa avoimen ja vapaan lähdekoodin maailmassa probleemaa ei ole, sillä kaupallista käyttöä ei ole rajoitettu kun käytössä on GNU General Public License GPL. On toki muitakin avoimen lähdekoodin lisenssejä, perinteisenä vastapainona GPL:lle on BSD-lisenssi, joka ei pidä sisällään tätä tarttuvaa ”GNU-virusta”. GPL:ää onkin liberalistien piireissä kritisoitu, sillä se rajoittaa rajoittamista 😉 Ominaisuutta kutsutaan copyleftiksi ja se lienee kauneinta mitä immateriaalioikeuksilla on koskaan tehty. Tunnetussa Creative Commons -lisenssiperheessä Share Alike -lisämääre on copyleft-ominaisuus.

UNESCOn määritelmässä esiintyvä ilmaisu community of users saa myös kyytiä, sillä periaatteessa yhteisö voi olla ulossulkeva, ja tällainen resurssi ei siis ole avoin Tuomen kuvailemassa merkityksessä jossa ulossulkemista ei siedetä.

Lopulta Tuomen ehdotus on seuraava:

Open educational resources are accumulated assets that

  1. enable development of individual or social capabilities for understanding and acting

and

  1. can be enjoyed without restricting the possibilities of others to enjoy them

and which either

  1. provide non-discriminatory access to information and knowledge about the resource
  2. generate services that can be enjoyed by anyone with sufficient non-discriminatory capabilities
  3. can be contributed to by anyone, without restrictions that exceed the norms of open science

Minusta tämä kuulostaa oikein hyvältä ja idealistiselta. Ei muuta kuin meta-yliopistoa pystyyn vaan! Tuomi viittaa jo tekstin alkupuolella kolmen tasoitseen avoimuuteen, joista toinen voi kuitenkin tuottaa meta-yliopisto-opiskelussa ongelmia, ellei oppisuorituksia tunnusteta virallisesti. Wikiopistoon mukaan ECTS:ään?