Kiitos lainaamisesta ja vuokraamisesta

Mari Koo tyhjensikin kirjoituksessaan Yhteiskunnalta puuttuu ymmärrystä lainaamisen ja vuokraamisen käytäntöihin sen, mitä eilisestä lainaus- ja vuokrausaiheisesta keskustelutilaisuudesta on sanottavaa. Upean laaja yhteenveto eilisistä jutusteluista. Kiitos Marille aktiivisuudesta, Kustille rapoamisesta sekä Kuinoman Markku Jussilalle sekä Bookabookan Vesa Kaartiselle juttuseurasta. Tsemppiä ja kohti tulevaisuutta (joka on palveluiden, ei vain esineiden)!

(via Kulutusjuhla)

PS. Tulikin mieleen, että minulla on vieläkin Jaskan muutama PS2-peli lainassa (Shadow Of The Colossus on niin hyvä että oikeasti itkin loppuanimaation :’ } aikana), pitää yrittää järjestää niiden palauttaminen.

Mainokset

Tekijänoikeus, tuo iänikuinen puheenaihe

Kuzeytac: Hapis ÇocuklarıAVO-kurssin neljännen viikon aiheena ovat tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet. Muut kurssilaiset ovat laatineet jo erinomaisia kirjoituksia aiheesta, katso erityisesti Teron Tekijänoikeudet luovuuden ja innovaation esteinä, Lillin todella masentava Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet sekä Matin erinomainen Rikki mennyt laki. Noita tekstejä lukiessa nousee kyllä kyynel silmäkulmaan. Tekijänoikeutta on luonnehdittu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi, mutta eipä hyvältä näytä…

Omassa työssäni törmään tekijänoikeuksiin alinomaan. Osittain se johtuu omasta mielenkiinnostani asiaa kohtaan, mutta tekijänoikeus on oikeastikin kirjastoja merkittävästi käsittelevää lainsäädäntöä ja nousee siis esille toistuvasti, erilaisissa yhteyksissä. Viimeksi tänään juttelin kollegoiden kanssa kirjaston luettelointitietueiden tekijänoikeuksista ja siitä, voimmeko edelleenjaella tietueita, jotka olemme ostaneet oman organisaatiomme ulkopuolelta. Hankimme luettelointitietueita nimittäin esimerkiksi BTJ:ltä ja vaikka täällä Suomessa luettelointi- ja sisällönkuvailutyötä pidetään kirjastojen pyhimpinä tehtävinä, on sen ulkoistaminen muualla tavanomaista. Huhu kertoo, että Ruotsissa on ennakkotapaus siitä että kirjastot ovat joutuneet selvittelemään asiaa toimittajiensa kanssa.

Tämä on erittäin kiusallista, sillä nyt (viimein!!) kirjastoilla tuntuu olevan tahtotilaa lähettää tietueita ”tuonne ulos”, kirjastomaailman ulkopuolelle (itse olen tämän syksyn aikana valmistellut ja organisoinut tietueiden siirtoa Euroopan digitaaliseen kirjastoon Europeanaan sekä Kansalliseen Digitaaliseen Kirjastoon). Alan sisällähän on kopioluettelointia tehty jo kauan aikaa. Kopioluettelointia on tehty myös LibraryThingin käyttäjien toimesta, lähdejärjestelmänä on käytetty esim. pääkaupunkiseudun kirjastojärjestelmää HelMetiä. Minusta tässä ei ole mitään väärää, mutta joku voi olla toista mieltä. Asiaa selvitellään, katsotaan miten se etenee.

Erään näkemyksen mukaan luottelointitietueet eivät ylitä teoskynnystä, sillä ne ovat määrämittaisia. Siitä mikä on teos ei kovin paljoa keskustella, vaikka asiaa sivuttiinkin lyhyesti, kun pääministeri Matti Vanhasen tekstariviestittelyä pengottiin julkisuudessa (ja oikeudessa). Teoskynnys on jokatapauksessa sangen matala. Tekijänoikeus muodostuu automaattisesti kun teos julkaistaan, tai ”saatetaan yleisön saataville”, kuten tekijänoikeuslaki asian ilmaisee.

Tekijänoikeutta pidetään kirjastoalalla vaikeana asiana, eikä syyttä. Monet toivovat, etteivät itse törmää tekijänoikeuteen tavoin. Tekijänoikeudesta on myös liikkeellä paljon vääriä käsityksiä ja pelkoja. Eikä ihme, on sillä niin paljon peloteltu. Kirjastoammattilaisten olisi kuitenkin erittäin tärkeää tuntea kyseistä lakia sen verran, että pystyy neuvomaan asiakkaille mikä on laillista ja mikä ei. Onneksi kirjastoalan koulutuksessa asiaa käsitellään ainakin jonkin verran.

En vielä ole kuullut hyvää perustelua, miksi tekijänoikeuksien suoja-aikojen pitäisi jatkua ollenkaan tekijän kuoleman jälkeen. Pari kömpelöä yritelmää olen kuullut, irvokkain lienee se, että näillä pitkillä suoja-ajoilla rahoitetaan rahastoja, joilta taiteilijat voivat hakea apurahoja. Jep jep… asian voisi varmaan hoitaa tyylikkäämminkin, jos halua olisi.

Jos tekijänoikeus todella on tietoyhteiskunnan perustuslaki, olisi kohtuullista edellyttää että tämä perustuslaki todella säädettäisi hyvään tietoon nojautuen? Eikö tämä joka tapauksessa ole tietoyhteiskunnan tai yleensäkin rationaalisen politiikan henki? Kuten Matti yllä linkatussa kirjoituksessaan kirjoittaa, pitävät jotkut sivistyneet tahot sopivana suoja-aikana noin 15 vuotta. Nykyään se on pahimmassa tapauksessa 95 vuotta tekijän kuolemasta.

Tilannehan on tosiaan se, että suuri osa koko 1900-luvusta on saavuttamattomissa näiden sairaiden suoja-aikojen johdosta. Tai tältä ainakin näyttäisi, ellei muistaisi kirjastolaitoksen olemassaoloa. Tekijän yksinoikeus päättää yksittäisen teoskappaleen levittämisestä päättyy kun se ”saatetaan yleisön saataville”, eikä oikeuksien haltijalla ole oikeutta vaatia kirjan poistoa kirjaston kokoelmista tai muutenkaan vetää markkinoilta. Samoin käytettyjen kirjojen myyntiä ei nykyisen lain mukaan voi kieltää. Vuokraamiseen tosin tarvitsee luvan, tästä onkin Suomessa vireillä juttu kirjojen vuokranvälityspalvelun (huom ei kirjojen vuokrauspalvelun) BookaBookan ja oikeudenhaltijoiden välillä. Tapaus on esimerkki siitä että jyrkät tekijänoikeudet antavat oikeudenhaltijoille aseet sekä itse teosten että omien business-malliensa suojeluun.

Julkaistun kulttuuriperinnön kannalta on kaksi erityisen kiusallista aineistojoukkoa. Toinen ovat teokset, jotka eivät ole yleisesti markkinoilla mutta jotka ovat edelleen tekijänoikeuden alaisia. Käytännössä teokset ovat kaupan hyllyllä tai edes kustantajalta suoraan ostettavissa vain murto-osan siitä ajasta, jonka niiden tekijänoikeussuoja kestää. Niitä ei siis voi ostaa vaikka haluaisi. Toinen kiusallinen joukko ovat ns. orvot teokset, eli teokset, joiden oikeuksien haltijaa ei tiedetä tai ei voida tavoittaa. Varoivaisuusperiaatteen vuoksi niitä ei pidetä saatavilla esim. digitoimalla (paitsi Google Book Search, jolla on paljon rahaa ja paljon lakimiehiä). Orpojen teosten oikeuksien selvittäminen on todella työlästä hommaa, kuulin 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Material in Europe -seminaarissa eurooppalaisilta kollegoilta, että oikeuksien selvittämisen valmistelutyö oli jossain hankkeessa ollut kolme kertaa kalliimpaa kun itse digitointi.

Edelliselle joukolle voisi olla ratkaisuna jonkinlainen menetelmä, jolla oikeudenhaltijoita painostettaisi pitämään tekijänoikeudella suojattuja teoksia markkinoilla. Tarvepainattamisen (print-on-demandin) ja kustantajien suoramyynnin avulla näitä teoksia ei välttämättä tarvitsisi seisottaa kirjakaupoissa viemässä arvokasta hyllytilaa. Voisi olla vaikkapa jonkinlainen progressiivinen haittavero, joka tulisi voimaan kun teosta ei enää saisi avoimilta markkinoilta. Eräänlainen omaisuusvero immateriaalioikeuksille siis. Tai teokset voisivat automaattisesti vapautua tekijänoikeuden piiristä kun niitä ei enää ole kaupasta saatavilla.

Elektronisten aineistoja eivät koske samanlaiset oikeudet kuin painettuja aineistoja, joten kirjastojen aineistonhankinta sillä saralla ei perustu vapauteen, vaan sopimuksiin. Elektronisten aineistojen lisensointi onkin erittäin kuuma peruna kirjastoalalla, erityisesti akateemisissa kirjastoissa jossa niitä käytetään paljon.

Kirjastot toimivat julkaisujen parissa, ja juuri niitähän tekijänoikeudet koskevat.Kulttuuri sinänsä ei muodostu julkaisuista, jotka toki ovat erittäin tärkeinä rakennuspaloina muiden rakennuspalojen joukossa. Sama pätee oppimiseen, opiskeluun ja oppiresursseihin: on muutakin kuin julkaisut. Kuitenkin esim internetissä voidaan miltei kaikki nähdä julkaisuina. Miten on esimerkiksi videostreamin kanssa, sehän ei ole tallenne. Jos lähetän vaikkapa luennolta suoraa videokuvaa internetiin, niin tarkalleenottaen mitä lakia rikon? Varmastikin jollakulla olisi valittamista.

Tekijänikeuksista on aika-ajoin paljonkin puhetta, viimeinen suuri käpinä oli työsuhdeolettamasta, jonka mukaan työsuhteessa tehdyt teokset siirtyisivät oletusarvoisesti työnantajan omaisuudeksi. Nythän näin ei ole. Asiasta voidaan toisin työsopimuksessa, mutta oletusarvoisesti oikeudet ovat tekijällä, eivät tilaajalla. Työsuhdeolettama on suoraan alkuperäisenä tekijänoikeutena pidetyn Annen asetuksen (Statute of Anne, 1709) vastainen. Sehän nimenomaan takasi suojan itse tekijälle. Tekijät protestoivat äänekkäästi olettamaa vastaan.

Tällä kurssilla mietitään avoimuutta ja oppiresursseja. Mitä on avoimuus? Julkaisu on varmasti avoimuutta ja nykyinen (tosin rikkinäinen) tekijänoikeus pyrkii turvaamaan sen, että tekosiaan kannattaa saattaa yleisön saataville menettämättä oikeutta elantoon. Toiset kurssilaiset rohkenevat väittämään, että tekijänoikeus on suorastaan haitta. Itse en menisi aivan näin pitkälle, selvää kuitenkin on että nykyinen tekijänoikeus on sekä hengeltään että kirjaimeltaan huono. Yksi paha ongelma on se, että koko lainsäädäntöprosessi on naurunalaisena ja sen legitimaatio murenee. Ehkä tämä onkin salaliitto, jotta lisensointiin siirtyminen nopeutuisi entisestään.

Omakin organisaationi, eli Helsingin kaupunginkirjasto järjestää opetusta. Kuten koulutuskalenterista selviää, suurin osa asiakkaiden opetuksesta kohdistuu nykyään tietokoneen ja internetin käyttötaitoihin. Opetukseen liittyvää aineistoa löytyy hieman verkosta. Osa materiaalista on vapaasti kopioitavissa, osassa ei ole tätä oikeutta myönnetty. Oletusarvoisestihan kaikki oikeudet pidetetään. Minun ja monen muunkin mielestä julkishallinnon tuotantojen pitäisi olla maksutta koko yhteiskunnan käytettävissä. Näinhän ei nyt ole, pahin tilanne taitaa olla yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa, joissa (yhteiskunnan varoin) tehty tutkimus joudutaan käytännössä lisensoimaan takaisin julkaisijoilta, kovaan hintaan tietenkin.

TTVK: Kirjojen vuokraus on kuin Pirate Bay

Tämän päivän kuuma aihe on ollut Tekijänoikeuden tiedotus ja valvontakeskuksen (TTVK) vaade kirjanvuokranvälityspalvelun BookaBookan alasajosta. TTVK ihan häpeilemättä vertasi tätä suomalaista, opiskelijoiden kurssikirjojen vuokranvälitystä fasilitoivaa palvelua The Pirate Bayhin, josta tuli vastikään oikeuden tuomiot.

BookaBookahan toimii siten, että ihmiset listaavat sinne tarjolle erityisesti kurssikirjojaan tarjolle ja heidän yhteystietonsa saa maksullisella tekstarilla. Kun BookaBooka on välittänyt yhteystiedot tarjoajalta haluajalle, on näiden keskinäinen asia miten kirjan vuokraamisesta sopivat. Ja tämä nyt siis tekijänoikeuslain nimissä lopettaa. Jeah.

Asiasta oli juttu Hesarissa otsikolla Kirja-ala haluaa sulkea opiskelijoiden perustaman kirjavuokrauspalvelun (katso myös keskustelut)ja qaikussa asiaa on puitu pitkin päivää otsikolla Hesarissa juttu Bookabookasta. Mitä mieltä?. BookaBookan omassa Vuokrasin kirjan blogissa oli kirjoitus Alasottopyyntö josta löytyy myös TTVK:n kirjelmä.

Ymmärrän että TTVK edustaa ainakin joidenkin kirjailijoiden oikeuksia tekijänoikeuslain turvaamiin taloudellisiin oikeuksiin, omalla jo kovin tutuksi tulleella tyylillään. Olisi kuitenkin hyvin mukava kuulla mitä muuntyyppiset etujärjestöt ja organisaatiot tästä ovat mieltä. Suomalaisen kirjallisuuden seura vaikkapa, opiskelijoiden järjestöt, Suomen kirjalijaliitto, kirjastot tai vaikkapa joku tietokirjailijoiden ryhmitymä.

Rakkaat lukijat, jos tunnette tietokirjailijoita tai muita kirjailijoita, niin kysykää heiltä mitä mieltä he itse ovat asiasta ja kehoittakaa kirjoittamaan mielipiteensä jonnekin verkkoon.

Voisiko tekijänoikeuteen lisätä sellaisen oikeuden, että kaikilla teoskynnyksen ylittäviä teoksia luovilla henkilöillä on oikeus olla tulematta nolatuksi tekijänoikeuksia puolustavien järjestöjen umpimielisten lausuntojen vuoksi.

Itselläni on pari kirjaa BookaBookassa tarjolla, Päivikki Karhulan toimittama Paratiisi vai panoptikon? Näkökulmia ubiikkiyhteiskuntaan David Levyn sekä Scrolling Forward—Making sense of documents in the digital age. Käynnistänkin tässä samalla 100% alennuskampanjan, käytä vuokratessasi kampanjakoodia ttvk-ei-oikeasti-ole-eläkeläisklubi-vaan-arvokasta-työtä-tekevät-pahuuden-kitkemiseksi-srsly.

Kirjat saa minulta suoraan toki ilmaiseksikin ilman BookaBookaa jos haluaa, mitä minä niitä kotonani munimaan. Pitäisi oikeasti saada aikaiseksi ottaa joku bookcrossing-hommeli käyttöön.

[edit 22.04.2009 13:30]

Keskustelu näyttää jatkuneen tänäänkin ainakin qaikussa ja pni toi hyvin esiin tällaisen siilipuolustus-edunvalvonnan puolia kirjotuksessaan Se on laitonta koska sitä voi tehdä kuka tahansa.

Muista asiaa käsittelevistä kirjoituksista mainittakoot kirjastoviitekehyksessä tekijänoikeuksien kanssa pitkään painiskelleen Heikki Poroilan kirjoitus Bookabooka  ja Kirjanvuokrausko laitonta? Kulutusjuhlassa.

Kirja(t) kiertoon pölyä keräämästä

Kirjastoinstituution asema kulttuuridokumenttien ainoana välittäjänä kirjakauppojen ohella on ihan oikeasti enenevin tavoin muisto vain, kun ihmiset tottuvat olemaan tekemisissä toistensa kanssa ja laajalle yltävää kommunikaatioteknologiaa on saatavilla helposti ja halvalla. Ajatus kirposi mieleeni täksi blogikirjoitukseksi asti, sillä törmäsin tänään suomalaiseen erityisesti kurssikirjojen vuokraamista organisoivaan palveluun Bookabooka.

Palvelussa on melkolailla sama idea kuin harrastusvälineiden vuokraamista koordinoivassa Kuinomassa, eli palvelu ei sinänsä myy tai välitä muuta kuin infrastruktuurin kirjojen vuokraamiseen. Bookmoochin varmasti tiedätte jo, samoin bookcrossingin tai yleisemmin, kirjojen vapauttamisen.

Laitoinkin kutakuinkin ainoan omistamani kirjan, Eduskunnan kirjaston julkaisusarjaa olevan, Päivikki Karhulan toimittaman Paratiisi vai panoptikon?—Näkökulmia ubiikkiyhteiskuntaan -teoksen (Eduskunnan kirjasto, 2008, ISBN 9789515330543) vuokralle Bookabookaan, jos sille jollakulla olisi käyttöä. Olen (oikea!) kirjastolainen, joten kirjoihini saa tehdä merkintöjä. Teos on saatavilla julkaisijan sivuiltakin PDF:nä sekä tietenkin kaikista hyvin varustetuista kirjastoista.

Minulla ei ole mitään Kuinomassa, joka on hieman noloa. Asia pitänee järjestää kuntoon edessä olevan muuton ja siihen liittyvän siivouksen ja inventoinnin jälkeen! Pitää muistaa katsella tuota Bookmoochia myös.

Kuinkahan paljon tällaisia palveluita nostetaan esiin kirjastoissa? Kysehän on, ainakin nopeasti ajatellen, kilpailusta kirjastojen, perinteisten kirjakauppojen ja näiden muiden välityspalveluiden kesken. Riittääkö kirjastoilla itsetuntoa kertoa tämänkaltaisista palveluista asiakkailleen, kun määrärahoja myönnetään kävijä- ja lainamäärien perusteella.