Järkeä tekijänoikeuslakiin, ja suosittelen miettimään hieman mitä tekijänoikeus oikeastaan edes on

Järkeä tekijänoikeuslakiin

Kuten olette varmaan huomanneet, Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja on paraikaa menossa. Se on vastikään saavuttanut kansalaisaloitteilta vaaditun 50 000 kannattajan rajan (onnea!), ja menee siis eduskunnan käsittelyyn. Aloitteeseen voi tutustua sen kampanjasivulla, sekä Kansalaisaloite.fi:ssä jota kautta sen voi myös allekirjoittaa. Kampanjan feibuuksivulla sekä Twitterissä voit seurata ja osallistua keskusteluun sekä kuulla uutisia asiasta.

Kampanjasivulta kopsattua (tl;dr):

Lakialoitteen tiivistelmä heille, jotka eivät jaksa sitä kokonaan lukea:

Lakialoitteen pääasiallinen tavoite on korjata voimassa olevan lainsäädännön ylilyönnit verkkovalvonnan ja vahingonkorvausten osalta.

Lakialoite ei muuta tekijänoikeuksien alaisen sisällön luvatonta lataamista lailliseksi. Kuitenkin yksittäisten ihmisten kohdallatekijänoikeusrikoksen sijasta luvattomasta lataamisesta tehtäisiin rangaistavaa tekijänoikeusrikkomuksena. Lakialoite myös rajaa nykyistä enemmän yksityistä verkkovalvontaa.

Vakavampi tekomuoto, tekijänoikeusrikos, mahdollistaa kotietsinnät, takavarikot ja suuret vahingonkorvaukset — voimassa olevan lainsäädännön mukaan myös vähäisissä rikkeissä. Tekijän­oikeus­rikoksista tuomittaisiin edelleen kaupalliseen tai laajamittaiseen tekijänoikeuksin suojatun sisällön jakamiseen syyllistyneet.

Toissijaisesti lakialoite pyrkii parantamaan kuluttajan, artistien ja muiden sisällöntuottajien asemaa sekä uusien verkkoteknologiaan perustuvien palveluiden kehittämistä. Artisteille annetaan rinnakkais­lisensointi- ja kieltooikeus, jolla artistit mm. saavat, niin halutessaan, käyttää avointa lisenssiä. Lisäksi annetaan parodia- ja satiirioikeus.

Yksityisiä kopioita saa tehdä omaan käyttöönsä ja antaa sen ulkopuolisen tehtäväksi. Tämä mahdollistaa verkkotallennuspalveluiden kehittämisen, kuten mm. TV-kaista. Opetus- ja tutkimuskäyttöön tehdyt teokset sallitaan myös ”virtuaalisissa luokkahuoneissa”.

Aloitteen tärkein vaikutus on kansalaisten ja artistien välisen vastakkainasettelun purkaminen ja rakentavan keskustelun herättäminen tekijänoikeuslainsäädännön jatkokehittämisestä.

Vaikka aloite on pitkä, se on yllättävän helppolukuinen (näinkin monimutkaisesta lakikokonaisuudesta). Lakialoitteesta on myös olemassa näppärä diff-näkymä, jossa aloitteen tuomat muutokset näkyvät rinta rinnan nykyisen lainsäädännön pykälien kanssa.

Kampanjaa vetää Avoin ministeriö ja mukana on toki myös EFFi, jonka jäsen itseäni ja ammattiani kunnioittavana kirjastoihmisenä olen.

Tarja Cronberg: Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo

Minulla on uudelleenluvun alla Tarja Cronbergin (@tarjacronberg) OKM-selvitys Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo (OKM:n selvityksiä 2010:6, ISBN 978-952-485-930-1). Suosittelen kaikille kulttuuri- ja taidealalla toimiville lueksittavaksi, se antaa paljon tietoa ja perspektiiviä siihen ekosysteemiin missä toimimme. Kun sitä peilaa Cory Doctorowin (@doctorow) esittämää kysymystä ”Mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän?” (bloggaukseni marraskuulta 2010) sekä tekijänoikeuden oikeutusta vasten, nykyisen tekijänoikeuden oikeutus näyttää suoraansanoen aikasen heikolta. Tarjan raportissa puhutaan taiteilijoiden sosioekonomisesta tilanteesta kaikenkaikkiaan, ja raportin perusteella näyttää että tekijänoikeus ei tyydytä sitä tarkoitusta jolla tekijänoikeutta tavataan nykyään perustelemaan: takaamaan itsenäisiä ja omaperäisiä teoksia luovien ihmisten elinkeino. Todellisuudessa taiteen tekoa rahoitetaan pitkälti oman alan ulkopuolisilla hanttihommilla, puolisoilla, apuraharumballa ja työkkärimasseilla (kts. tarkemmat numerot Tarjan raportista, jos kanttisi kestää). Meillä kaikilla on myös jos jonkinmoista luovaa tekijää henkilökohtaisessa tuttavapiirissämme, joilta kannattaa kysellä että miten tekijänoikeudet heitä puolin ja toisin palvelevat. Näiden todisteiden valossa näyttää siltä, että nykyinen tekijänoikeus ei yksinkertaisesti toimi.

Tekijänoikeudella on toki myös muita oikeutuksia kuin nämä yksisilmäiset taloudelliset yksinoikeudet. Nämä on purettu hyvin esiin Laura Leppämäen teoksessa Tekijänoikeuden oikeuttaminen. Coryä myötäillen eräs niistä on pyrkiä rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, jossa tuotettaisi mahdollisimman suuri määrä näitä itsenäisiä ja omaperäisiä teoksia. On sanottu, että tekijänoikeus on tietoyhteiskunnan perustuslaki. Järkeä tekijänoikeuslakiin -kampanja ajaa tiettyjä pieniä detaljeja nykyiseen lainsäädäntöön (kts. yhteenveto yllä).

Mutta kehoitan kaikki tätä lukevia palaamaan Coryn kysymykseen: mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän? Kehoitan sinua arvon lukija myös miettimään oletko sinä itse immateriaalioikeuksien haltija (ja aivan varmasti olet, jos olet esim. joskus kirjoittanut Feisbuus-statuksen tai laittanut nettiin valokuvan), ja mikä oma suhteesi tekijänä on yhteiskuntaan ja niihin prosesseihin jotka mukamas varmistavat että ihmisillä on joku kannuste olla luova, ja myös saattaa teoksiaan julkisuuteen. Kirjoitin aiemmin blogissani (sekä myös Mediametkaa Osa 5, ISBN 978-952-99912-4-2), toivottavasti emansipoivasti, että tekijänoikeus on oikeus päättää. Ja se koskee sinua, minua ja Chisua.

Advertisement

Muistutus: metadata on sontaa

Cory Doctorow (kuva NK Guy, nkguy.com.tiff)

Cory Doctorow listasi vuoden 2001 esseessään Metacrap: Putting the torch to seven straw-men of the meta-utopia seitsemän syytä miksi metadata on sontaa emmekä elä meta-utopiassa kuten jotkut ehkä haluaisivat:

1. Ihmiset valehtelevat
2. Ihmiset ovat laiskoja
3. Ihmiset ovat tyhmiä
4. Mahdoton tehtävä – tunne itsesi
5. Skeemat eivät ole neutraaleja
6. Mittarit vaikuttavat tuloksiin
7. On useampi kuin yksi tapa kuvailla jotain

(via @brinxmat, Defining/Defying reality: the struggle towards relevance in bibliographic data)

Cory Doctorow kysyy mitä haluamme tekijänoikeuden tekevän?

Cory Doctorow

The Guardianissa oli vähän aikaa sitten mainion Cory Doctorowin artikkeliWhat do we want copyright to do? Hyvä kysymys jonka kuulee liian harvoin. Jos yritettäisi ajatella asiaa nyt 2010 vuotta ajanlaskumme alun jälkeen, niin mitä haluaisimme että tekijänoikeus tekee? Mitä vaikkapa me kirjastoammattilaiset siltä haluaisimme?

Jos meillä länsimaissa ei olisi takanamme muutama sata vuotta immateriaalioikeushistoriallista painolastia, niin minkälainen tekijänoikeus tai yleisemmin immateriaalioikeusjärjestelmän haluaisimme rakentaisin? Tässä välissä tapahtui sellaisia juttuja kuin teollinen vallankumous, toinen teollinen vallankumous, valistuksen aika, yleiset kirjastot, internet, globalisaatio ja niin etiäppäin. Monta asiaa on tapahtunut tekijänoikeuslainsäädännön edesauttamana, vielä useampi siitä huolimatta. Mutta minkälainen immateriaalioikeusilmapiiri olisi meillä hyväksi. Nykyinen on selvästikin rikki, koska luovaa työtä elättämällä on todella hankalaa saada elantonsa.

Koska tarvitaan voittajia ja häviäjiä, Cory lähtee hahmottelemaan keitä näille puolille aseteltaisi. Lähtökohdaksi hän ottaa sen, että mahdollisimman laaja joukko tekijöitä pystyisi tekemään mahdollisimman laajan joukon teoksia, jotka saavuttaisivat mahdollisimman laajat yleisöt.

Now, take $300m CGI summer blockbuster films: if the producers of these things are to be believed, the ongoing capacity to produce glitzy, big budget productions demands that services like YouTube be shut off (see, for example, Viacom’s lawsuit against Google over YouTube).

If this is true – I’m no movie exec, maybe it is – then we need to ask ourselves the ”balance” question: YouTube’s users produce 29 hours of video every minute and the vast majority of it is not infringing TV and movie clips, it is independently produced material that accounts for more viewer-minutes than television. So, the big studios’ demand amounts to this: ”You must shut down the system that delivers billions of hours of enjoyment to hundreds of millions of people so that we can go on delivering about 20 hours’ worth of big budget film every summer.”

To me, this is a no brainer. I mean, I love sitting in an air-conditioned cave watching Bruce Willis beat up a fighter jet with his bare hands as much as the next guy, but if I have to choose between that and all of YouTube, well, sorry Bruce.

Hyvä tekijänoikeuslainsäädäntö on Coryn mielestä todisteisiin perutuva (evidence-based) sekä tasapainoinen (balanced). Molemmat kuulostavat vähintään kohtuullisilta periaatteilta mille tahansa laille nykyaikaisen yhteiskuntafilosofian pohjalta. Nykyinen tekijänoikeuslainsäädäntö ei tietenkään ole näistä kumpaakaan, kuten hyvin tiedämme. Selvä osoitus tästä on se, että tekijänoikeutta ei voi ymmärtää arkijärjellä. Edes tekijänoikeuteen erikoistuneet lain asiantuntijat eivät kuulemma osaa, saati ymmärrä tekijänoikeuslainsäädäntöä. Moderniin yhteiskuntaan kuuluu, että kansalaiset tietävät sekä omat että toisten oikeudet sekä tuntevat yhteiskunnan toiminnan periaatteet yleisellä tasolla. Minusta suuri osa tekijänoikeusrikkomusväitteistä voidaan aivan hyvin ohittaa sillä, ettei voida kohtuudella olettaa että ns. tavallinen kansalainen ymmärtäisi lakia, eikä näinollen hänen sitä tarvitse noudattaa. Jos lainsäädännön toiminnan ymmärtäminen on ihmiselle mahdotonta ja järjenvastaista, se ei ole hänen vikansa vaan lainsäädännön vika.

Lainsäädännön tarkoitus ole suojella olemassaolevia markkinoita. Sellaista kutsutaan protektionismiksi ja se on yleisesti ottaen huono asia. Tasapainoisuus on jotain muuta. Laura Leppämäen teoksessa Tekijänoikeuden oikeuttaminen on hyvää tekstiä utilitarismista ja siitä miten tekijänoikeus suhtautuu siihen.

Kysymys on siis: minkälaisen yhteiskunnan haluamme, ja minkälainen tekijänoikeuslaki rakentaisi meille tuollaisen yhteiskunnan?

Alla pieni joukko julkaisuja, joihin suosittelen kaikkia luovasta taloudesta kiinnostuneita tutustumaan. Ja tämä luonnollisesti tarkoittaa myös kirjastoammattilaisia, sillä luova talous on keskeisimpiä tuotoksiamme. Asiaan:

• YLE Kultakuume (YLE Radio 1): Luovan talouden 11 käskyä (saatavilla vielä 24 päivää) sekä vieraana olleen Tarja Cronbergin selvitys OKM:lle Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo
• Otto Bruun, Teppo Eskelinen, Ilkka Kauppinen, Hanna Kuusela: Immateriaalitalous – Kapitalismin uusin muoto (ISBN 978-952-4951-19-7)
• IPRinfo -lehti (ISSN 1456-9914)
• Laura Leppämäki: Tekijänoikeuden oikeuttaminenISBN 951-39-2448-3)

(Doctorowin juttu Guardianissa via Veera Ristikartano)

Cory Doctorow: ”Näin kirja tuhotaan” (niin&näin № 65)

Cory Doctorow (photo by Joi Ito, CC-BY 3.0)

Tässä viimeinen osio Cory Doctorowin artikkelista Näin kirja tuhotaan, joka on julkaistu Ville Lähteen suomentamana Niin&Näin -lehdessä (ISSN 1237-1645) numero 65, kesä 2/2010. Teksti perustuu Royal Ontario Museumissa pidettyyn puheeseen ja transkripti löytyy verkosta.

Millainen olisi hyvä e-kirjan käyttäjäsopimus?

Älkää rikkoko tekijänoikeuslakia. Kolme sanaa! Eikä enempää tarvita kirjojemme tekijänoikeuksien ylläpitämiseen. Kaikki muu on vain lukijoiltamme varastamista. Lukijat ymmärtävät, mitä tuo sopimus merkitsee. He eivät ymmärrä, mitä iPhoneen ostetun äänikirjan sopimuksen 26 000 sanaa tarkoittavat. Eikä kukaan kirjojen kirjoittaja suostuisi moisiin sopimuksiin. Älkää vahingossakaan rikkoko.

Jos olette kirjastonhoitajia tai arkistonhoitajia, älkää ostako tallenteita, joihin liittyy epäreiluja käyttäjäsopimuksia. Älkää ennen kaikkea ostako tallenteita, johon liittyy hallintateknologiaa, älkääkä missään, siis missään tapauksessa ostako tallenteita, joiden hallintateknologia valvoo lukijoiden lukutottumuksia. Kirjastonhoitajat ovat kamppailleet lukijoidensa intellektuaalisten vapauksien puolesta vuosisatojen ajan. Nuo tyypit pitävät kirjastonhoitajia idiootteina. Lakatkaa olemasta idiootteja. On aika toimia kokoelmienne ja asiakkaidenne puolesta.

Lisenssejä, jotka vaativat kirjastonhoitajia luovuttamaan tietoja asiakkaiden lukutottumuksista? Kukaan kirjastonhoitaja ei tee sitä, koska me kaikki tiedämme, miten ihmisen käyttäytyminen muuttuu, kun heitä tarkkaillaan. Me tiedämme, että intellektuaalinen vapaus vaatii yksityistä tilaa.

Ottakaa selvää ACTA:n etenemisestä ja vaatikaa, että sopimusprosessi tehdään näkyväksi. Meidän on saatava tietää, mitä sopimuksessa sanotaan, ja siitä täytyy keskustella julkisesti. Tekijänoikeus ei saa olla salaisuuksia savuisissa neuvotteluhuoneissa vaan läpinäkyvyyttä, julkisuutta ja monenkeskeistä osallistumista.

Anti-Counterfeit Trage Agreement eli ACTA oli puheena myös IFLA 2010:ssä. Kyseessähän on siis salainen kauppasopimus, jossa on mukana sellaisia toimijoita kuten USA ja EU:n komissio (eli myös Suomi), mutta jota valmistellaan suljettujen ovien takana eikä edes Euroopan parlamentti saa sitä nähtäväkseen. ACTA on multilateraalinen sopimus, jolla on tarkoitus ohittaa nykyinen, Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) immateriaalioikeuksista sopiva kansainvälinen elin World Intellectual Property Organization (WIPO). Ruotsin Piratpartietin Christian Engström totesi osuvasti IFLA 2010:ssä, että ACTAn kaltaisten multilateraalisten menettelyjen businesslogiikka on sama logiikka kuin mafialla.

Doctorow taas kirjoittaa, että WIPOlla on suunnilleen sama suhde tekijänoikeuslakiin kuin Mordorilla pahuuuteen.

Coryn kirjoitus käsittelee kirjaa ja kirjan omistamista ja sisältää paljon tärkeää viestiä meille kirjastolaisille. Akuutein viesti on IFLA 2010:nkin aikaan Twitterissä heitelty ilmaus, johon varmasti jokaisen kirjastoammattilaisen on helppo yhtyä:

FUCK ACTA!

En tiedä miten draconian on tapana kääntää, mutta perkeleellinen on melko hyvä kuvaus ACTA:sta ja sen luomisen prosessista.

Yleisemmin Cory kirjoittaa siitä, että e-kirjoihin liittyvät käyttäjäsopimukset (l. lisenssit) pyrkivät tuhoamaan kirjan, ja lukemiselle ja kirjoittamiselle rakentuvan länsimaisen kulttuurin. ”Kirja” ei  tässä yhteydessä tarkoita tietenkään tiettyä kirjan fyysistä muotoa (selluloosalehdyköitä pyökki- tai vasikannahkakansien välissä tms.), vaan kulttuuritallennetta jonka voi lopullisesti ja peruuttamattomasti saada omistukseensa jonka omistamisesta ja käyttämisestä voi itse päättää. Omistamisesta katso Suomen tekijänoikeuslain 19 §, 1. momentti:

Kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen.

Totta kai Doctorow kirjoittaa kopioinnista ja sen keskeisestä merkityksestä kulttuurin prosessin keskiössä.

Hän mainitsee myös erään, erityyppisissä yhteyksissä esiin nousevan ja sangen kiusallisen faktan joka liittyy käyttödataan. Eli siihen, kuka lainaa mitäkin teoksia kirjastoista. Asiakkuuden hallinnan myötä on asiallista kysyä kirjastoilta, miten kirjasto hyödyntää tarkkoja tietoja asiakkaiden käyttäytymisestä, jota kertyy kirjastojen arkipäiväisten tiedonhaku- ja lainauksenvalvontaprosessien yhteydessä.

Vastaus on, ettei kerta kaikkiaan yhtään mitenkään.

Tosiasiassa voisimme aivan hyvin kertoa yhteiskunnalle mitä asioita käsitteleviä  kirjoja ja lehtiä ihmiset tiettynä aikana tai tietyssä paikassa lainaavat. Olisi kiehtovaa nähdä esimerkiksi onko meneillään olevilla Helsingin juhlaviikoilla merkitystä kirjastoaineiston käyttöön. Jos haluaisimme, meillä olisi myös tieto esimerkiksi siitä, lukeeko henkilökuntamme alamme ammattikirjallisuutta tai miten self-help -oppaat korreloivat työttömyystilastojen kanssa.

Usein kuulee, etteivät kirjastot kerää ja käytä tätä tietoa siksi, että se loukkaisi ihmisten yksityisyyttä ja intellektuaalista vapautta johon Corykin viittaa ja josta kirjoitetaan paljon Eduskunnan kirjaston 2008 julkaisemassa teoksessa Paratiisi vai panoptikon–näkemyksiä ubiikkiyhteiskuntaan (ISBN 978-951-53-3054-3, PDF ISBN 978-951-53-3055-0). Haluaisin että asia todella olisi näin. Todellisuudessa uskon, että tuota tietoa ei koeta tärkeäksi, emmekä me kirjastolaiset osaa edes ajatella että sellaista dataa todella kertyy ja mitä valtavia mahdollisuuksia se tarjoaakaan. Tämä on tietenkin todella ankeaa.

Kansalaisten intellektuaalisten oikeuksien suojeluun vetoamiselta menee pohja välittömästi kun kirjasto lisensoi e-aineistoja asiakkaiden käyttöön. Tällöin juuri tuota käyttötietoa kertyy muiden toimijoiden iloksi, mutta ei kirjastojen itsensä iloksi. Äkkisiltään mieleen tulee mieleen suuri joukko toimijoita, joilta emme todellakaan yritä estää käyttäjiemme käyttötietojen keräämistä; EBSCO, Elsevier, WSOY (HS:n Digiarkisto), PressDisplay, Naxos (jos olet eri mieltä, kerro ihmeessä!). Päinvastoin, jotta pääsee edes selaamaan mitä on saatavilla noilta toimittajilta, on kirjauduttava kirjastotunnuksillaan. Jos olet käyttänyt Nelli-portaalia, et  ole voinut välttyä huomaamasta sitä ”salli tietojeni luovutus kolmansille osapuolille” -ruksia.

Ehdotan että me kirjastot alamme aivan välittömästi, ollenkaan empimättä joko

1. oikeasti suojaamaan kirjaston käyttäjien intellektuaalista vapautta ja estämään aineiston toimittajia keräämästä arkoja tietoja heistä, tai
2. alamme itse hyödyntämään noita käyttötietoja ja myös pyrimme hyödyntämään yhteiskuntaa julkaisemalla tuota tietoa (varmasti esim. tutkijoita, poliitikkoja ja julkaisijoita kiinnostaisi tietää vaikkapa eri asiasanojen suosion trendejä eri asiakassegmenteissä)

Vieläkö tätä blogia lukee joku, jonka mielestä politiikalla ja kirjastoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Osaatko itse ovelle vai saatetaanko?