Open Access Button – raportoi aina kun törmäät muuriin tiedettä hakiessasi

Open Access Button

Open Access Button

Tänään on julkistettu Open Access Button. Se on ovela, pieni palvelu, jolla ihmiset raportoivat aina kun törmäävät tieteeseen pääsyn estävään maksumuuriin. Niin käy liian usein.

OA Buttonista on tiedotetta Creative Commonsin sivustolla, sen omalla sivustolla http://openaccessbutton.org josta sen voi myös käydä näpsästi asentamassa, projektin blogissa sekä Twitterissä (@OA_Button).

Open Access Button toimii siten, että asennamme selaimen työkaluvalikkoon pienen napin. Sitten aina kun törmäämme johonkin maksumuuriin joka estää pääsymme tutkimustietoon, painamme tuota nappia, ja raportoimme missä maksumuuri esiintyy, ja voimme myös kertoa hieman miksi halusimme päästä käsiksi tuohon tutkimukseen. Sitten kerromme asiasta Twitterissä, Facebookissa ym. Raportit kerääntyvät karttanäkymään Open Access Buttonin sivustolla.

OA Button -raportteja Euroopasta 18.11.2013 klo 23:08

OA Button -raportteja Euroopasta 18.11.2013 klo 23:08

Jos Open Access on suomeksi ”avoin saatavuus”, niin ei-Open Access voisi suomentua esim. ”suljetuksi saatavuudeksi” (meh). Perusajatus kuitenkin on, että tieteelliseen tietoon pääsyä rajoitetaan hyvin valitettavilla, ja vähän noloilla, 1900-luvun loppupuolella tavaksi tulleilla estoilla. Tiedettähän pitää tietenkin julkaista, koska muuten se ei ole tiedettä vaan tutkimusta.

Valitettavasti kustannustoiminta on onnistunut jallittamaan koko kansainvälisen tieteellisen yhteisön tekemään heille ilmaista rahaa, ja antamalla vastapalkkioksi keksimäänsä ”karmaa”. Ohessa aiheutuu kaikenlaista ikävää kiusaa, esim. tieteen käyttöliittymä on kömpelö ja epätehokas (katson sinua, Nelli), väkeä kuten tieteentekijöitä, lääkäreitä, kirjastotätejä, poliitikkoja, insinöörejä, opiskelijoita, toimittajia ym. suljetaan ulos tiedon parista jne. Ei tarvitse tietää erityisen paljoa tieteestä projektina, että hoksaa että tämä on vastoin koko ideaa. Asioiden taustoja paremmin tuntevat tietävät lisäksi että tämä on lisäksi myös sitä mitä varten webbi alunperin siellä CERNissä Tim O’ReillyBerners-Leen ym. toimesta alulle pantiin.

Tunnustan suoraan: olen Open Access -maksimalisti; tykkään tietenkin kaikenlaisesta tutkimuksesta sinänsä, mutta mikään tutkimus ei missään tapauksessa voi saada tieteen statusta, ellei se ole Open Accessia. On tavallaan kiusallista, että tiedeyhteisöä edes joudutaan muistuttamaan avoimuudesta Open Accessin kaltaisella kampanjalla, avoimuushan on ihan keskeinen tieteen ominaisuus, ihan sieltä metodin alkujuurilta asti. Noh, eiköhän asiaan saada tolkkua kun rikkinäiseksi tiedetty tieteellinen julkaisu eskaloituu ja hajoaa. Onneksi tällä parantumisprosessilla on nimi, ja se on Open Access. Kymmenen vuoden päästä voidaan jo naurahdella tälle sekoilulle.

Tervehdin suurella lämmöllä tällaisia nokkelia tietohuoltohankkeita – Ave amator! Morituri te salutant!

[edit Wed, 20 Nov 2013 00:13:08 +0200 – Hannun huomatuksen perusteella korjattu O’Reilly Berners-Leeksi, sorry moka]

Turku ym. Vaski-kirjastot nyt avointa dataa

Kiitos kuvasta David Fulmer (dfulmer@flickr)

Moi, terveisiä Varsinais-Suomesta. Laitoimme tänään koko Vaski-kimppamme luettelointitietokannan sisällön sellaisenaan verkkoon.

Vaskin, eli Turun, Liedon, Maskun, Mynämäen, Naantalin, Nousiaisten, Raision, Ruskon ja Taivassalon kunnankirjastojen yhteisessä tietokannassa on noin 1.7 miljoonaa tietuetta ja niihin on vaihtelevalla tarkkuudella kuvailtu kaikki ne kirjat, lehdet, cd-levyt, DVD:t, nuottivihot, yksittäisiä musiikkikappaleita ynnä muita aineistoja, joita kirjastojen hyllyistä voit löytää. Juuri nämä bibliografiset tietueet ovat historiallisesti muodostaneet kirjastojen tiedonhaun keskeisimmän ytimen, ja haluamme tällä julkistuksella olla mukana kaikenlaisten tietovarantojen käytön esteitä vähentävässä avoin data -liikehdinnässä (engl. Open Data).

Tässä tiedoitteemme, joka lähti tänään lehdistölle sekä tietenkin myös Kirjastot.fi:hin:

Varsinais-Suomen kirjastojen data avoimeksi

30. syyskuuta 2011 10:00

Varsinaissuomalaiset Vaski-kirjastot ovat avanneet aineistotietokantansa sisällön julkiseen käyttöön. Aiemmin vain hakuliittymän kautta käytettävä tietokanta on nyt lisäksi ladattavissa verkosta kokonaisuudessaan, tietokoneella käsiteltävässä muodossa. Tämä mahdollistaa kokonaisuudelle paljon uudenlaisia käyttömahdollisuuksia. Vaski-tietokanta sisältää noin 1.7 miljoonan kirjan, levyn, musiikkikappaleen ynnä muiden teosten julkaisutiedot sekä kirjastoammattilaisten tekemät luokittelu- ja hakusanatiedot.

Open data, tai suomalaisittain avoin data on pyrkimys avata erilaisia tietolähteitä mahdollisimman vapaaseen käyttöön. Erityisesti julkisin varoin tuotettua ja ylläpidettyä dataa ollaan Suomessa avaamassa monilla eri tahoilla.

Kirjastot ovat merkittävä osa yhteiskunnan avointa ja yhdenvertaista tietoinfrastruktuuria. Niiden tietokannat sisältävät paljon huolellisesti koottua tietoa erilaisista kulttuurijulkaisuista ja luonnollisesti kirjastot haluavat edistää näiden tietojen monipuolista saatavuutta. Suomessa kirjaston aineistotietokantojen saatavuutta pyrkivät parantamaan kirjastojen yhteinen Kirjastot.fi Labs -hanke, sekä Kansallinen Digitaalinen Kirjasto, jonka rakentamiseen Vaski-kirjastot myös osallistuvat. Vaski-kirjastoihin kuuluu tällä hetkellä yhdeksän kaupungin- ja kunnankirjastoa (vuonna 2012 17), ja ne palvelvat noin 340 000 suomalaista.

Lisätietoja antavat Varsinais-Suomen maakuntakirjastona toimivan Turun kaupunginkirjaston projektisuunnittelija Mace Ojala (mace.ojala@turku.fi) ja palvelujohtaja Ulla-Maija Maunu (ulla-maija.maunu@turku.fi).

Vaski-kirjastojen tietokanta on avattu yhteistyössä sisältöä tuottavan BTJ:n kanssa.

Henkilökohtainen kiitokseni kollegoilleni täällä Vaski-kirjastoissa ja erityisesti pomoille ja luetteloijille, sekä BTJ:lle jolta suuri osa suomalaisten kirjastojen luettelointityöstä on ostettu ja joka on käytännössä meidän yhteisluettelomme. Terkut myös kansainväliselle open data -yhteisölle 🙂

Nyt avattu Vaski-kirjastojen data on ladattavissa isona läjänä sekä XML-muodossa että MARCille tyypillisessä ISO-2709 -siirtomuodossa osoitteesta http://data.kirjastot.fi. Lisenssinä on erittäin salliva Creative Commons CC0. Kirjastoalan yhteisestä bibliografisesta MARC-standardista on erilaisia versioita, olemme Suomessa vielä siirtymävaiheessa FinMARCista kansainväliseen MARC21:een. MARCista sekä sen eri formaateista löydät lisää tietoa Kansalliskirjaston sivuilta ja meillä on myös erityinen sähköpostilista MARC-asioille… joka on tosin nykyään erittäin hiljainen. Olen bloggaillutkin silloin tällöin MARCista.

Tämä Vaski-julkistus on siis FinMARCia, ja yksittäinen tietue näyttää esim. tällaiselta:

00791nam a22002533 450
001 Ppro853_148215
008 921022s1992 fi 8
021 $a 951-581-008-6 $c sid. $d 162 FIM
041 1 $a fin $c rus
057 $a 68
064 $a 68.22
065 $a 68.22
068 $a 68.22
098 $a 68.22
100 1 $a Ponomareva $h Julia
241 $a Gribnaja kuhnja
245 2 $a Vaskiratsastajan sienisalaatti $b 201 mainiota sieniohjetta $d [Julia Ponomareva & Aleksei Ponomarev] $e [toimittanut ja suomentanut Liisa Viitanen]
260 $a Helsinki $b Taifuuni $c 1992 $e [Pieksämäki] $f RT-paino
300 $a 231 s. $b kuv. $c 22 cm
652 $a keittokirjat
652 $a sieniruoat
700 10 $a Ponomarev $h Aleksei
745 $a 201 mainiota sieniohjetta
745 $a Vaskiratsastajan sienisalaatti

Tai vastaavasti XML:nä

<record>
<leader>00791nam a22002533  450 </leader>
<controlfield tag="001">Ppro853_148215</controlfield>
<controlfield tag="008">921022s1992    fi                      8</controlfield>
<datafield tag="021" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">951-581-008-6</subfield>
<subfield code="c">sid.</subfield>
<subfield code="d">162 FIM</subfield>
</datafield>
<datafield tag="041" ind1="1" ind2=" ">
<subfield code="a">fin</subfield>
<subfield code="c">rus</subfield>
</datafield>
<datafield tag="057" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">68</subfield>
</datafield>
<datafield tag="064" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">68.22</subfield>
</datafield>
<datafield tag="065" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">68.22</subfield>
</datafield>
<datafield tag="068" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">68.22</subfield>
</datafield>
<datafield tag="098" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">68.22</subfield>
</datafield>
<datafield tag="100" ind1="1" ind2=" ">
<subfield code="a">Ponomareva</subfield>
<subfield code="h">Julia</subfield>
</datafield>
<datafield tag="241" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">Gribnaja kuhnja</subfield>
</datafield>
<datafield tag="245" ind1="2" ind2=" ">
<subfield code="a">Vaskiratsastajan sienisalaatti</subfield>
<subfield code="b">201 mainiota sieniohjetta</subfield>
<subfield code="d">[Julia Ponomareva &amp; Aleksei Ponomarev]</subfield>
<subfield code="e">[toimittanut ja suomentanut Liisa Viitanen]</subfield>
</datafield>
<datafield tag="260" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">Helsinki</subfield>
<subfield code="b">Taifuuni</subfield>
<subfield code="c">1992</subfield>
<subfield code="e">[Pieksämäki]</subfield>
<subfield code="f">RT-paino</subfield>
</datafield>
<datafield tag="300" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">231 s.</subfield>
<subfield code="b">kuv.</subfield>
<subfield code="c">22 cm</subfield>
</datafield>
<datafield tag="652" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">keittokirjat</subfield>
</datafield>
<datafield tag="652" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">sieniruoat</subfield>
</datafield>
<datafield tag="700" ind1="1" ind2="0">
<subfield code="a">Ponomarev</subfield>
<subfield code="h">Aleksei</subfield>
</datafield>
<datafield tag="745" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">201 mainiota sieniohjetta</subfield>
</datafield>
<datafield tag="745" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">Vaskiratsastajan sienisalaatti</subfield>
</datafield>
</record>

Tekijänoikeus on oikeus päättää

Tekijänoikeus ja kissanpennut kuuluvat yhteen awww. (kiitos kuvasta eleda 1@Flickr, lisenssillä CC-NC)

Tuli äskeisestä Cory Doctorowia käsittelevästä postauksesta mieleen, että olen unohtanut julkaista Mediakasvatusseuran ja Suomen kirjastoseuran mediakasvatusjulkaisua varten kirjoittamani artikkelin tekijänoikeuksista. Julkaisu tuli ulos syksyllä ja on suunnattu noin 13-17 vuotiaille. Yritin artikkelissani välttää sanaa ”tekijänoikeus” ja erityisesti ”tekijänoikeuslaki” puoleenväliin asti ja se onnistui. Pyrin myös antamaan tekijänoikeuksista positiivisen, emansipoivan käsityksen; me olemme kaikki tekijöitä, tekijänoikeus on meidän kaikkien.

Tämä artikkeli yrittää olla lähtemättä siitä että tuolla jossain on Tekijöitä, ja meidän tulee koko ajan olla varuillamme ettemme me tai läheisemme tee rikosta näitä upeita ihailemiamme Tekijöitä kohtaan.

Oikeus päättää

Jos kaverini otti hauskoja valokuvia bileistä viime viikonloppuna, hän voi kätevästi laittaa ne näkyviin IRC-Galleriaan, Facebookiin tai vastaavaan. Jos joku näistä kuvista on minusta erityisen hauska, voin helposti laittaa sen vaikkapa profiilikuvakseni. Tähän tarvitaan vain muutama klikkaus.

Kuvien julkaiseminen on helppoa, ja usein yhtä helppoa on kysyä lupa niiden käyttämisen. Kuvan ottaneelta henkilöltä voi kysyä lupaa suoraan. Harvoinpa tällaisesta kukaan kieltäytyy; yleensä ihmiset ovat vain ilahtuneita että joku on kiinnostunut heidän kuvistaan ja niiden käyttämisestä. Lisäksi on kiva laittaa profiiliini näkyviin pieni kiitos kuvan ottajalle, näin hänkin saa tunnustusta valokuvastaan.

Luvan kysyminen on suoraviivaista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sujuu vaikkapa näin: ”kiva kuva, voinko käyttää tätä profiilissani?” Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa!

Netistä löytämästään kuvasta voi kuitenkin olla vaikea, jopa kertakaikkisen mahdoton päätellä kuka sen on ottanut ja miten häneen voi olla yhteydessä. Eikä meillä edes välttämättä ole mitään yhteistä kieltä jos hän on ulkomaalainen! Miten siis kysyä lupaa? Yksittäisten valokuvien osalta tilanne on vielä mahdollista selvittää, mutta jos alkaa kysymään lupia vaikkapa jokaista blogissaan käyttämäänsä kuvaa varten, tuhraantuu koko päivä kun yrittää saada kuvien ottajia kiinni.

Onkin muiden kannalta huomattavasti helpompaa, jos kuviensa yhteydessä ilmoittaa aina sähköpostiosoitteensa taikka jonkun muun yhteystiedon. Näin muut voivat kysyä lupaa valokuvan käyttämiseen. Sama pätee muihinkin teoksiin jotka joku on tehnyt: teksteihin, videoihin, piirroksiin… jopa vaatemalleihin tai peleihin. Kaikkeen, jonka tekemiseen on tarvittu luovuuutta. Kaikkien näiden käyttämiseen on hyvä kysyä lupaa. Ajattelemme nimittäin, että tekijä ”omistaa” työnsä tulokset, eli juuri valokuvat, tekstit, videot, piirrokset ja muut sellaiset.

Tämä omistaminen muodostuu siitä, että olemme itse nähneet vaivaa teosten keksimiseen ja tekemiseen. Jos sinua kiinnostaa miten tämä ”omistaminen” oikein on mahdollista, kannattaa tutustua Laura Leppämäen kirjaan ”Tekijänoikeuden oikeuttaminen”. Koska omistamme teoksemme, voi olla närkästyttävää jos joku käyttää taikka jakaa niitä edelleen ilman lupaa. Kuvittele vaikka että olet itse kirjoittanut erinomaisen äidinkielen esseen ja opettaja kopioi sitä ja jakaa luokalle sinulta kysymättä. Opettaja siis kopioi ja jakaa tekstiäsi ilman lupaa. Et myöskään haluaisi että jos olet laittanut piirroksesi nettiin, joku koulukaverisi kopioi sen ja saa kuvaamataidosta parhaan numeron, väittäen että hän on itse tehnyt tuon piirroksen. Joidenkin mielestä tällainen on ärsyttävää, toiset taas tulevan onnellisiksi kun joku heidän teoksistaan kiinnostuu. Koska emme voi ennalta tietää miten joku tähän suhtautuu, on aina syytä kysyä.

Tekijä saa päättää

Juuri tästä on kyse tekijänoikeudessa. Tekijänoikeus tarkoittaa, että tekijällä on oikeus päättää teoksensa käyttämistä, tietyin rajoituksin tosin! Tavallaan tekijänoikeuden rajoitukset ovat muiden kuin tekijän oikeuksia. Siis: käyttäjien oikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeuden vanheneminen kun on kulunut muutamia kymmeniä vuosia tekijän kuolemasta. Samoin kuka tahansa saa kopioida julkaisuja (esim. cd-levyjä) omaan käyttöönsä, vaikka levyissä lukisikin että se on kiellettyä.

Etenkin kaupallisissa julkaisuissa, kuten CD-levyissä, kirjoissa, DVD-elokuvissa tai nettisivuissa on oikein korostettu, että ne ovat tekijänoikeuden suojaamia. Tekijänoikeutta ei kuitenkaan oikeasti tarvitse koskaan erikseen mainita; tekijänoikeus muodostuuu aina automaattisesti. Joka kerta kun painat kamerasi laukaisinta, sinulle muodostuu tekijänoikeus kyseiseen valokuvaan ja sama pätee muihinkin luovuutta vaativiin teoksiin joita teet. Tekijänoikeudesta ei siis todellakaan tarvitse erikseen ilmoittaa, eikä se kuulu vain joillekin suurille taiteilijoille joita voi nähdä telkkarissa, vaan meille ihan jokaiselle.

Kun jonkin teoksen julkaisee vaikkapa laittamalla sen nettiin, voi samalla antaa pois jotain oikeuksiaan teoksen tekijänä. Tämä helpottaa huomattavasti toisten ihmisten elämää. Ajatellaanpa aiempaa esimerkkiä bileissä toisen ottamasta valokuvasta profiilikuvana. Jos valokuvaaja on laittanut kuvan viereen tekstin ”kuvaa saa kopioida” tai ”tätä kuvaa saa käyttää profiilissaan”, ei tarvitse erikseen kysellä mitään. Tällaista käyttölupaa kutsutaan ”lisenssiksi”.

Teoksen ottaja voi (tekijänoikeuden poikkeukset huomioon ottaen) asettaa mitä tahansa ehtoja teoksen käyttämiseen. Usein näkee esimerkiksi, että jotain saa käyttää epäkaupallisiin tarkoituksiin, mutta kaupallisiin tarkoituksiin on sitten kysyttävä lupa erikseen. On olemassa erilaisia valmiita käyttölupia eli lisenssejä joita voi käyttää. Tunnetuimpia taitavat olla niinsanotut Creative Commons -lisenssit. Ne ovat helppoja ymmärtää. Tekijä voi myös keksiä päästään ihan mitä tahansa sääntöjä, joita toivoo noudatettavan. Se noudatetaanko näitä keksittyjä sääntöjä on sitten toinen asia.

Hyvä kiertoon

Kuviaan tai muita teoksiaan julkaistaessa kannattaa siis muistaa kaksi asiaa. Ensiksikin kannattaa varmistaa että omat yhteystiedot ovat muiden saatavilla. Mikä tahansa yhteistieto käy, sähköpostiosoite on näppärä. Monissa nettipalveluissa voi myös lähettää viestejä suoraan, esim. Facebookissa ja IRC-galleriassa.

Toisekseen kannattaa antaa muille yleinen lupa teosten käyttämiseen jos he sitä johonkin tarvitsevat. Internet ja itseasiassa koko kultuurimme perustuu jakamiselle, sille että voimme käyttää toisten keksimiä ideoita pohjana omille ideoillemme. Nykyinen tekijänoikeus on hyvin rajoittava ja antaa tekijälle todella paljon yksinoikeuksia, enemmän kuin joidenkin mielestä olisi hyvä. Tekijä voi kuitenkin luopua osasta hänellä kuuluvista oikeuksista, ja tämä onkin todella reilusti tehty.

Kyseenalainen aihe

Nykyisestä tekijänoikeuslaista keskustellaan paljon julkisuudessa. Kiistely yltyy toisinaan kiivaaksi ja lokakin lentää. Toisaalta syytellään taiteilijoita riistävästä kapitalismista, toisaalta häijystä piratismista. Kova keskustelu on osoitus siitä, että tekijänoikeus ja tekijänoikeuslaki on tärkeä asia, joka koskettaa meitä kaikkia sekä teosten tekijöinä että käyttäjinä. Ymmärtämistä ei ollenkaan auta sekava kielenkäyttö eikä kopioivien ihmisten uhkailu vankilalla.

Keskeisintä tekijänoikeudessa on, että meillä kaikilla, myös sinulla, on teoksen tekijänä oikeus päättää mihin teosta käytetään. Valitettavaa kuitenkin on, että nykyinen, Suomessa käytössä oleva tekijänoikeuslaki on aivan auttamattomasti vanhentunut, eikä se pysty ottamaan kantaa internetin kaltaiseen ilmiöön, vaikka internet on jo vanha keksintö. Jokaisella maallahan on omat lakinsa, mutta muidenkin maiden tekijänoikeuslait ovat yhtä surkeita kuin meillä Suomessa. Pääpiirteet on kuitenkin helppo ymmärtää, ja ne kuuluvat meille kaikille.

Tätä tekstiä saa käyttää ja levittää Creative Commons Nimeä-Tarttuva -lisenssin mukaisesti, eli kopioita ja muokkauksia saa tehdä vapaasti, kunhan mainitsee minut (Mace Ojala) tekijänä eikä aseta enempää rajoituksia

Näin jälkikäteen tuossa on tietenkin kaikenlaista korjattavaa, esim. olisi pitänyt selvemmin kirjoittaa julkaisemisen merkityksestä. Toivottavasti tuollainen 13-17 vuotias on edes kiinnostunut näistä asioista ja edes joku kohderyhmästä jaksaa lukea tuon ja miettiä asiaa hieman.

Mitä mieltä olette tästä artikkelista? Toivottavasti että löydä kamalia asiavirheitä.

23 asiaa -kurssin viimeisiä viedään

Marras- ja joulukuuni on sujunut verkkomaikkana, nimittäin pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen (l. HelMet-kirjaston) henkilökuntaa weban ihmeellistäkin ihmeellisempiin saloihin kouluttaessa.

Kurssimme nimi on 23 asiaa ja aisaparin muodostavat siis mainio Matti Lassila sekä allekirjoittanut. Alunperin laadimme ja vedimme kurssin keväällä ja kesällä 2008. Silloin mukana oli väkeä yleisistä kirjastoista ympäri valtakuntaa, nyt osallistujina on ollut 30 innokasta kirjastolaista täältä pääkaupunkiseudulta.

Konseptin peruskivihän on siis se, että erilaisin lähdeaineistoin ja tehtävin varustetut kirjastolaiset seikkailevat verkossa ja kertovat elämyksistään omissa kurssiblogeissaan. Mittaa kurssilla on noin 9 viikkoa ja tahti on (palautteesta päätellen, tosin sitä ei ole vaikea uskoa) sangen tiukka. Tässä ajassa rutinoidutaan bloggaamiseen ja sitä kautta opitaan mm. mistä kaikki se loputtomalta tuntuva aineisto sinne verkkoon on oikeastaan tullut: jokuhan sen on sinne laittanut ja se joku on sinä, minä sekä hän. Ei mikään internetin virallinen toimituskunta. Tutuksi tulevat myös pikaviestimet ja netin seuraaminen RSS-syötteiden avulla. Lisäksi katsellaan esim. onko Delicious webille sitä, mitä näyttöluettelo on kirjaston kokoelmalle ja mitä lähdekritiikin välineitä Wikipedia tarjoaa. Ynnä muuta sellaista.

Osaltani julkinen pahoitteluni kurssilaisille siitä että olemme stressanneet teitä kaikenlaisilla tehtävillä ja lisäksi yhteisöpaineella ja muutenkin anastaneet aikaanne. Kurssi on kuitenkin vapaaehtoinen ja siltä voi dropata (ellei ole mennyt sopimaan jotain muuta työnantajansa kanssa, mutta siihen minä olen sitten syytön :^)

Kurssiin kuuluu kahdesti viikossa pidettävä chatti, ja niistä viimeinen on nyt huomenna (eikun tänään) 20.12. Chatit ovatkin osoittautuneet todella herkullisiksi tapahtumiksi, siellä on juteltu kaikenlaista enemmän ja vähemmän kurssiin liittyvää. Aiemmalla kurssilla chatteja jatkettiin vielä muutama kuukausi kurssin päättymisen jälkeen, ja jokunen kirjastolainen ihan toiselta kurssilta piipahtivat 23 asiaa -kurssin chateissamme myös. Ei tosin ihan sattumalta 😉 Monenlaisia kokemuksia on vaihdettu bloggaamisesta, kirjasto-kaapelista, tekijänoikeuksista, kirjastotyöstä yleensäkin, virkamiehenä verkossa toimimisesta ja vaikka mistä.

Tämän viimeisen chattikerran lisäksi tulevana maanantaina julkaistaan vielä viimeiset tehtävät, ja varsinainen kurssivaihe on sitten pussissa. Talven mittaan ensi vuoden puolella on vielä langanpäitä, nimittäin toinen lähipäivä (ensimmäisellä oli mukana Riitta Suominen jututtamassa meitä verkkokirjoittamisesta ja verkkopedagogiikasta), palkintojen jako ja pääpalkintona olevan iPodin arvonta. Mutta ennen näitä tietenkin läksyjen tarkistus ja tuhmille muikkarien jako >:-|

Tässä yhteydessä mainittakoot, että kurssi on omaa käsialaamme, ja suojattu pahuuden voimilta Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton (aka CC BY-NC-SA) -lisenssillä, eli ei muuta kuin hyvä kiertoon jos tästä jollekulle iloa on. Propsit Helene Blowersille ja hänen alkuperäiselle Learning 2.0 -kurssilleen. Juttelin muutaman minuutin verran kurssistamme tänä syksynä (uudelleen)startanneella Kirja- ja kirjastokanavalla, ja se video löytyypi täältä, muun hauskan kirjastoasian joukosta.

Kurssin väsäily ja vetäminen on todella hauskaa puuhaa. Ihan tulee mieleen ajat roolipelin johtajana, kun yrittää johdatella ihmisiä hoksaamaan asioita!

Kuvat verkossa

AVO-kurssin 6. viikko käsittelee (käsitteli) valokuvaamista. Se onkin minulle entuudestaan tuttua, olen napsinut fotoja älypuhelimellani ja laittanut niitä Flickriin jo muutaman vuoden ajan.

Yleensä en kuvia ole juuri muokannut, toisinaan olen käytellyt GIMPiä lähinnä kirkkauden ja kontrastin säätöön mutta melkein useammin käytän nykyään Flickriin upotettua Picnik -kuvankäsittelyohjelmaa joka toimii suoraan selaimessa. Yksinkertaiset toiminnot, kuten rajaus ovat kaikkien käytettävissä. Maksullisena ominaisuutena on lisää jippoja, esim. clipartia ja monimutkaisempia säätötoimintoja. Olen ostanut itselleni Flickrin pro-tunnukset, mutta Picnikin maksullisia ominaisuuksia en ole käyttänyt. Puhelimessani (Nokia N95) on myös kuvankäsittelyominaisuuksia, mutta niiden käyttäminen on niin hidasta että olen lähinnä käyttänyt niitä joskus rajaamiseen ja muutaman kerran lähettäessäni kuvia sähköpostilla tai MMS-viesteinä.

Kirjastopäivät 2009–paneeli

Kirjastopäivät 2009–paneeli

Vastikään käytin GIMPiä koostaakseni yksinkertaisen panoraaman Kirjastovirkailijapäivien paneelista. Päivät olivat itseasiassa aivan juuri, viime viikolla. Panoraaman pohjana on kolme kuvaa. Muita Kirjastovirkailijapäiviin liittyviä kuvia en Flickristä löydä, enkä netistä muutenkaan. Vaikka kirjastoissa onkin kyse ennen kaikkea julkaisuista, eivät kirjastolaiset itse ole kovin hanakoita julkaisemaan netissä. Ei ehkä tule mieleen, niinkään.

Tämän kuvatehtävän yhteydessä voisinkin mainita, että yksi parhaista, koskaan nälemistäni oppiresursseista on You suck at Photoshop. Siinä käsitellään erittäin herkullisten ja hienosti kerrottujen tarinoiden kautta Photoshopin kehittyneemmistä ominaisuuksista. Fotari tulee itse käytettyä erittäin harvoin, mutta samat perusperiaatteet ovat johdettavissa kuvankäsittelyyn yleensäkin. Jaksoja näkyy nyt olevan jo parikymmentä. Helmeä xD

Julkaisemissani kuvissa käytän miltei aina Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi -lisenssillä. Stressaannun ellen taggaa kuviani. Olenhan kirjastolainen!

Siution Pyhän Pietarin kirkko

Siution Pyhän Pietarin kirkko

Wikimedia Commonsiin, Wikimedian yhteiseen mediakirjastoon olen kerran laittanut yhden kuvan, testimielessä. Se on kuva Siuntion kirkosta jonka kohdalla  pysähdyin pyöräilyreissullani Helsingistä Lohjanjärvelle kesällä 2007. Muistan että olin vastikään hankkinut itselleni N95-älypuhelimen, ja olin oikein innoissani siitä että saatoin samaan aikaan lukea karttaa, tallentaa matkanopeuttani ja -reittiäni GPS:n avulla, kuunnella podcasteja ja näpsiä vieläpä valokuvia pienellä, taskuun mahtuvalla laitteella.

Minulla on mielikuva että Wikimedia Commonsiin kuvien laittaminen oli jotenkin vaikeaa. Muistaakseni se liittyi lisensseihin, taisin haluta käyttää ei-kaupallinen -lisenssiä. Tuo rajoitus ei ole yhteensopiva Wikimedian käyttämän lisenssin kanssa, joka ei salli kuvien rajoittamista vain ei-kaupalliseen käyttöön.  Laitoin kuitenkin kuvan tuonne. Nykyään suosin itsekin liberaalimpia lisenssejä, jotka eivät rajoita kuvia vain epäkaupalliseen käyttöön. Näen tuolta Wikimedia Commonsin sivulta, että Siuntio-kuvani on jopa käytössä!! Rumahan tuo kuva n, mutta Bulgarian-, saksan- ja englanninkielisissä Wikipedioissa kuva on koettu hyödylliseksi. Hienoa 🙂

Avoimia oppiresursseja

Kun Vapaiden ja avointen oppiresurssien tuottaminen -kurssin (aka AVO-kurssin) ensimmäisen viikon tehtävien myötä loin katsauksen Open University (UK) Open Content Initiativeen, Connexionsiin, MIT OpenCourseWareen, LeMilliin, OpenCourseWare Consortiumiin ja Wikiversityyn, tuli hieman samankaltainen olo kuin ensimmäistä kertaa loin kunnollisen katsauksen Nelliin. Oloa voi kuvata  EBSCOssakin esiintyvällä termillä library anxiety.

Näin montaa suurta projektia oli hieman vaikea lähteä lähestymään, joten katsoin ensin Richard Baraniukin (palo)puheen TEDissä vuodelta 2006 ja sen jälkeen katsoin puheen käsittelemää Connexionsia. Siinä kiinnitti heti huomiota se, että opintokokonaisuuksien sijasta lähtökohta ovat pienet moduulit, joista voidaan koota haluttuja kokonaisuuksia. Toki samahan näkyy esim. perinteisessä opiskelussa jossa pääaineen kylkeen valitaan sivuaineita ja opinnot muodostuvat eri kokoisista kursseista joiden kokoa kuvataan opintopistein. Esimerkiksi suoritan paraikaa avoimessa yliopistossa käytännöllisen filosofian opintoja, joka koostuu seuraavista ”moduuleista”, eli kursseista:

Yhdessä nämä siis muodostavat käytännöllisen filosofian perusopinnot, mutta moduuleja voi suorittaa yksittäinkin.

AVO-kurssilla mieleen on muutenkin tullut avoin yliopisto-järjestelmä, jossa siis suoritetaan yliopisto-opintoja olematta välttämättä varsinaisesti opiskelija. Joitain kursseja voi suorittaa etäopintoina ja käydä vain tenteissä. Tällöin oppimateriaalina ovat joko verkkomateriaalit jonkinlaisessa oppimisympäristössä tai kirjat (tai näiden yhdistelmä). Kirjoihin perustuvat etäopinnot ovat sikäli vapaampia, että kirjat ovat julkaistuja ja sijaitsevat siis yhteiskunnassa. Niitä voi siten hankkia eri paikoista, joko jostain läheisestä tai kaukaisesta kirjastosta tai kirjakaupasta. Vain oppimisympäristöissä oleva materiaali ei välttämättä ole julkaistua eikä siihen ole pääsyä ilman johonkin kurssille kuulumista.

Esimerkiksi yliopiston perus- ja aineopintoja tai muita opintokokonaisuuksia vastaavia kokonaisuuksia voi Connexionsissa  rakentaa ”linssien” avulla ja niitä voivat koota yhtä hyvin oppilaitokset kuin yksittäiset käyttäjätkin. Käyttöliittymään kaipailin parempia selailuominaisuuksia kun moduulit kerran on ihan hyvin kuvailtu avainsanoin. Connecxionsissa seikkailemalla törmääväni moduulit olivat laajuudeltaan vaihtelevia, ja olisin kaivannut jonkinlaisia harjoituksia joka moduulin yhteyteen; muuten ne näyttäytyvät lähinnä aika tavallisina sivuina, ilman erityistä pedagogista. Suurimmassa osassa katsomiani, sattumanvaraisia moduuleja oli kuitenkin opetuksellinen lähtökohta näkvissä.

Luulisi myös, että jos Connexionsin sisällöt ovat hyviä ja arvostettuja, niihin törmäisi googlaillessa tehdessä ja Wikipedian lähteinä. Huomasitteko muut AVO-kurssilaiset muuten, että Connexionin aineistoja saa helposti tilattua tarvepainatteina l. print on-demandina?

Seuraavaksi katsoin Open University OCI:a ja ajattelin, että avoinyliopisto.fi voisi olla jotain samanlaista. Open Universityn toiminta on ainakin virallisesti tunnustetumman oloista, esim. opiskelusta voi ilmeisesti saada opintotukea (jos on Iso-Britannialainen). Open University on siis ainakin jossain määrin ”oikeaa” opiskelua, ja aineiston ympärillä on olemassa muuta opiskelua tukevia resursseja. OCIn aineistot ovat kuitenkin näkyvillä myös muille kuin OU:le rekisteröityneille opiskelijoille, toisin kuin esim. Helsingin avoimen yliopiston aineistot, jotka ovat ainakin oman kokemukseni mukaan olleet lähinnä melko perinteisiä, listamuotoisia powerpointteja sekä toisinaan muutaman sivun valokopioita kirjoista tai aikakausijulkaisuista.

OCIn kurssin näyttivät  varsin kattavilta ja selvemmin järjestäytyneiltä ja toisaalta suuremmislle kokonaisuuksille kuin Connexionin moduulit ja moduulikokoelmat. Vaikkei suomalainen avoin yliopistosysteemi alkaisikaan aineistojen vapaaseen jakoon OER-tyyliin, jään OU:n webbisivult akaipailemaan esim. kalenteritoimintoja.

MITin OpenCourseWare on klassikko ja melko hyvin tunnettu avointen opintomateriaalien varasto. Muistelen sieltä jotain joskus katsoneenikin, MITin OCW:ssähän on luentoja videoituna. Nyt katsomieni muutamien kurssien aineistot eivät hämmästyksekseni kuitenkaan olleet sellaisenaan verkossa, vaan esim. teksteistä oli vain viitteet kirjoihin jotka kurssilla luetaan.

MIT on osa OpenCourseWare -konsortiota, kuten parisataa muutakin oppilaitosta. Euroopasta ei ole montaakaan, Espanjaa ja Iso-Britanniaa lukuunottamatta. Listalla on kuitenkin TU Delft, jossa vierailin pari viikkoa sitten. OCW:n osallistujalista ei kuitenkaan kerro paljoakaan, sillä eri oppilaitoksien panos on eri kokoinen.

LeMillissä esitellään myös esimerkiksi opetusmenetelmiä ja sivusto on muutenkin enemmänkin opettamista sekä sen suunnittelua ja järjestämistä kuin opiskelua tukeva. Suomenkielisessä LeMillissä näkyy tämän AV-kurssin vetäjien nimet monessa, monessa kohtaa.

Suomenkielisessä Wikiopistossa (l. Wikiversityssä) ei tässä vaiheessa ole kovin laajalti kursseja, lukupiirejä tai muita opintoja, ne ovat keskittyneet lähinnä ”kuorolle saarnaamiseen”. Tämä on kuitenkin luonnollista kun suomalainen Wikiopisto on vielä syntyvaiheessa ja tarvitsee itselleen onnistuneita caseja. Tämä AVO-kurssi on yksi sellainen, ja toisaalta myös eräänlainen kouluttajakoulutus.

Kaikissa nyt katsotuissa oppiresurssisivuistoissa on immateriaalioikeuksen hallintaan käytössä Creative Commons -lisenssiperhe. Wikiopisto käyttää lisäksi tarttuvaa CC Share Alike -lisenssiä. Osa sivustoista sallii kurssien muokkaamisen suoraan omilla sivuillaan.

”Oikeasti tapahtneiden”, eli sellaiseten kurssien joihin on liittynyyt jotain luentoja tai keskustelutilaisuuksia, siirtäminen avoimeksi oppiresurssiksi ei ole suoraviivaista, vaan vaatii toimitustyötä. Jotkut nyt näkemäni kurssit ovat kin tämän takia hankalasti lähestyttäviä, jos esim. siihen liittyiä luentoja ei ole taltioitu. Tällöin vaikka kurssiin liittyvää aineistoa ja rakennetta on vapaasti saatavilla, ei kurssi kokonaisuudessaan sitä ole.

Niin tai näin, näiden selailu on oikeastaan sangen koukuttavaa 😉

Avoimet oppiresurssit–hippien näpertelyä ja eettisen erinomaisuuden todistelua vai oikea vaihtoehto laajamittaiselle oppimateriaalituotannolle? Mitähän ihan oikeat opettajat tällaisesta ovat mieltä? Liian vaikeaa, helpompi saada opetussuunnitelma ja painetut kirjat kovin, kovin ahtaaksi käyneelle työpöydälleen? En usko että massaopettamisen (peruskoulu, lukio, ammattikoulut, yliopistot, AMK:it) resurssina nämä vielä vähään aikaan Suomessa tulevat olemaan suurikaan juttu (toki yksittäisiä ja verkostoituneita opettajia löytynee) vaikka heille tällaista on mahdollista markkinoida, mutta esim. työpaikoilla nämä voisivat olla arvossaan jos vaan löytäisivät tiensä sinne.  Oikeiden opettajien tavoittaminen näillä on varamasti helpompaa, kun ovat keskittyneitä oppilaitoksiin ja tämä on kuitenkin heidän alaansa. Voisin kuitenkin omassakin työssä voisi aivan hyvin ehdottaa että alettaisi käymään jotain näitä jo olemassaolevia aineistoja läpi jonkinlaisella opiskeluporukalla.

Avoin lähdekoodi, jakaminen ja riisto. Ja kirjastot tietty

olet kaunis; kaunis kiitos 1541:lle

olet kaunis; kaunis kiitos 1541:lle

Silläkin uhalla, että tämä saattaa säikäyttää ujommat kirjastolaiset vielä syvempään epäilyksen suohon avoimen lähdekoodin ohjelmien suhteen, haastan kuitenkin kaikki kirjastolaiset miettimään sitä mitä sinun kirjastosi voisi konkreettisesti tehdä avoimen lähdekoodin hyväksi?

Tuolla ulkona on joitain avoimen lähdekoodin kirjasto-ohjelmistoja. Osa niistä on kokonaisia, integrated library system (ILS) -paradigman mukaisia kokonaisratkaisuja kuten Koha, NewGenLib ja Evergreen. Osa uudelleen toteuttaa vain joitain kirjastoautomaation komponentteja, tyypillisesti web-käyttöliittymän l. näyttöluettelon l. aineistoluettelon l. OPACin. Tässä joukossa ovat SOPAC ja XC.

Avoin lähdekoodi on ohjelmistona lähtökohtaisesti ylivertainen suljettuun lähdekoodiin; suljettu lähdekoodi on markkinataloudellinen kompromissi, jonka tuotteen ostaja saattaa joutua tekemään. Noniin, se siitä.

Kirjastoissa on totuttu ostamaan kirjastojärjestelmä. Eli antamaan jollekin rahaa siitä, että saa käyttää jotain ohjelmistoa. Tai toisinpäin: antamaan rahaa siitä, ettei ole estetty käyttämästä jotain ohjelmaa. Avoimen lähdekoodin ohjelmissa tällaista varainsiirtoa ei tehdä, vaan ohjelma sinänsä on ilmainen (free merkityksessä gratis, ”free as free piimä”).

Tämä on sinänsä yksinkertaista ymmärtää. Rahaa maksamalla ostaa itselleen myös oikeuden olla antamatta muuta; raha vastaa tuotteen arvoa. Näen kuitenkin, että avoimeen lähdekoodiin ja yleisemminkin ottaen avoimuuteen ja jakamiseen kuuluu moraalinen velvoite antaa takaisin. Puhutaankin esim.  kehittäjäyhteisöistä ja yhteisöt perustuvat juuri siihen, että kaikki tavalla tai viidennellä tuovat kortensa kekoon.

(Muunmuassa) tämä asia on kodifioitu copyleft-ajatukseen ja on juuri sen ytimessä. Copylefthän on nerokas tekijänoikeudellinen kikka, ja tarkoittaa sellaista kohtaa lisenssissä, että teos on kokonaisuudeen (ml. lähdekoodi tai muu tuotantoprosessi) vapaasti saatavissa, mutta teoksesta muokattuja versioita ei saa levittää ilman että tämän uusikin versio on vapaasti saatavilla. Tällainen ”tarttuva” vapaus suojaa teosta ja yhteisöä riistolta. Tässä kohtaa free as freedom.

Copyleft lienee kauneinta mitä immateriaalioikeuksilla itsellään on koskaan tehty. Ellei tunne asiaa, tätä voi olla hieman vaikeaa hahmottaa, eikä ihme. Asia kannattaa kuitenkin selvittää, copyleft osoittaa aivan nerokasta ajattelua ja on erinomaisen tyydyttävä brainfuck. Kuuluisin copyleft-lisenssi on GNU General Public License, mutta vastaava copyleft-ominaisuus on myös Creative Commonsin Sama Lisenssi (engl. Share Alike).

Termit tekijänoikeus ja copyright eivät suoranaisesti tarkoita samaa asiaa (vrt. author’s right vs. kopiointioikeus), mutta copyleftin voisi kääntää esim. tekijän velvollisuudeksi.

Eksyin aiheesta. Palaan: jos kirjasto valitsisi käyttää avoimen lähdekoodin ohjelmia (kuten yhä useammassa kirjastossa on valittu), mitä kirjasto voisi antaa takaisin? No tietenkin ihan pelkkää rahaa suoraan yhteisölle tai sitä tukevalle säätiölle tai yhdistykselle jos sellainen on. Kirjasto voisi ostaa tukipalveluja yhteisöltä tai yksittäisiltä henkilöiltä. Ja kirjasto voisi luovuttaa tekemänsä tai teettättämänsä muutokset, parannukset tai korjaukset takaisin yleiseen käyttöön vaatimalla alihankkijoiltaan lähdekoodin avoimuutta ja vapautta (ellei sellaista jo edellytetä lisenssissä).

Niin kaunista on copyleft, kirjasto ja maailma, että laitan tähän kuvitukseksi ensimmäisen Creative Commons-lisensoidun kuvan, jonka Flickr löytää haulla ”kaunis”. Kiitos kuvasta 1541 🙂

Sama lisenssi

Muutama kirjastolaisia kiinnostava puheohjelma

Kirjastot.fin tekijänoikeus-palstalle kirjoittamaani:

En tiedä onko kukaan tätä lueskeleva lähdössä ensi viikolla Tukholmaan Nordic Cultural Commons -konferenssiin. Itse päätin olla lähtemättä. Ohjelmassa on tietenkin ruotsalaisuuteen keskeisesti liittyvää piraattikeskustelua sekä kaikenlaista tekijänoikeus- ja lisensointijuttua pohjoismaisesta perspektiivistä. Ohjelma pyörii Creative Commonsin ympärillä mutta muutakin asiaa on, esimerkiksi torstain sessiossa Open content licenses in public broadcasting and archiving puhujina esimerkiksi British Libraryn intellektuaaliomaisuuden manageri (käännös minun) ja BBC:ssä sekä museoiden kanssa työskennellyt Ben White.

Tapahtumaan on Suomesta lähdössä kolmen ”videonuken” joukko ja pikaisesti toimien heitä olisi vielä mahdollista hyödyntää. Tästä projektista on Petri Kolan viidentoista minuutin haastattelu Tuhat Sanaa -podcastissa ja synopsis ja kommentointi Tuhat Sanaa -blogissa. Videonukkejen ohella noissa on keskustelua mediakentän moniäänisyyden puolesta sekä esitellään NCCC -konferenssi ja CC.

Videonukkejen ajatus on kiehtova ja jos kaikille ei ole jo tähän mennessä käynyt ilmeiseksi, niin organisoitumisen, tiedonmuodostuksen, mediatyön ja yhteistyöntekomahdollisuuksien muuttuminen internetin myötä todellakin heijastuu laajalle netin ulkopuolelle.

Sula Pinta -podcastissa oli syyskuussa juttua pikaviestimiin liittyvistä tavoista, protokollista ja tottumuksista. Jakson nimi oli Verkkoviestintä—Mese-etiketti ja huomion jakaminen.

CBC:n Sparkin jaksossa numero 44 esitellään Internet Archiven Wayback Machinea sekä miksi Archiven toiminta ja digitaalisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on merkityksellistä. Paljonkohan kirjastolaiset vaivaavat päätään tällaisella? Toivottavasti vaivaavat.

Kirjastot.fistä huomasin kuunneltavaksi YLEn Kultakuumeohjelman, jossa näin kuntavaalien alla oli läpikäyty puolueiden ohjelmat ja katsottu mitä siellä puhutaan kulttuurista. Kovin paljon mistään kulttuuripalveluista ei ohjelmissa puhuta, mutta kirjastot mainitaan useammissa. Poliittisen rakenteen vuoksi puolueet rakentavat koko maan kattavia ohjelmiaan, mutta niillä ei välttämättä ole mitään käytännön merkitystä kunnissa koska esimerkiksi valtionavustusten käyttäminen päätetään paikallisesti kunnissa. Lisäksi ohjelmassa todetaan se varmaankin jo sangen yleinen tieto, että poliitikot mielellään puhuvat yhteiskunnallisesti tuotettujen kulttuuripalvelujen kuten kirjastojen, kaupunginorkesterien ja teatterien tärkeys, mutta rahaa palveluihin ei kuitenkaan käytännössä koskaan ole tahtoa sijoittaa.

Petri Kolan haastattelu kestää 16 minuuttia, Sulan pinnan jakso 12 minuuttia, Spark #44:n kolmestakymmenestä minuutista The Wayback Machinea käsittellään ajassa 01:00-11:00. YLEn Kultakuume kestää kahdeksan minuuttia. Yhteensä siis kolme varttia.

Irtolaisuus

Haluaisin olla blogistanin ja sosiaalisen verkon irtolainen. Haluaisin, ettei omalla blogillani ja omilla blogikirjoituksillani olisi suurtakaan arvoa sinänsä. Sen sijaan blogini ja feedini koostuisi miltei kokonaan kirjoituksistani toisten blogien kommentteihin, keskustelupalstoille, Jaikuun ja pikaviestimiin, sähköposteiin, Skype-puheluihin, wiki-editointeihini ja niin edelleen. Haluaisin että blogikirjoitukseni olisivat ainoastaan ”syntaktista purkkaa” feedissäni, aasinsiltoja ja muuta meta-tason tietoa toimistani.

Esimerkiksi äsken kirjoitin Kirjastot.fi:n Tekijänoikeus -palstalle tälläistä:

Re:Jos se olisi yksinkertaista, se olisi jo tehty (mace, 8.4.2008 2:20:38)

Tommi Viitamies: ”Minustakin piraatti-termin käyttö osoittaa poliittiseksi vaikuttajaksi pyrkivältä huonoa harkintaa ja toimii todennäköisesti liikettä itseään vastaan.”

Piraatti-termi on tekijänoikeudenhaltijoiden lanseeraama termi mustamaalaamista varten. ”Piraatit” eivät tätä pelästyneet, vaan askartelivat levykkeistä itselleen veikeät silmälaput ja integroivat vastustajansa retoriikan omaansa. Arrr!

Piraatit käyttävät yleensä termiä ”jakaminen”.

Varsinaisena piratismina pidetään yleensä sen kaltaista liiketoimintaa, jossa on tarkoitus myydä väärennöksiä vaikkapa torilla tai netitse ”alkuperäisinä” tuotteina. Vaikkapa äänitteitä, elokuvia, kelloja, laukkuja, siis fyysisiä esineitä. Jopa TTVK:n Piratismi-sivun[0] neljästä ranskalaisesta ”piratismia on mm.” -viivasta peräti kolme kuvaa nimenomaan tälläistä toimintaa ja ”faktoja” -osio on hyvin samansisältöinen. Muistattehan, että TTVK on luotettavaksi tunnustettu taho, sillä se toimii suomalainen peruskoululaitos toimii sen kanssa yhteistyössä[1][2].

Kaikkihan ymmärtävät ettei digitaalisessa sisällönjakelussa ”alkuperäisyys” ole millään tavoin mielekäs käsite.

95 vuoden suoja-aika on varmasti liian pitkä. Samoin 50 vuoden. Viisi kuulostaa aika hyvälle, eikä 14[3] kuulosta aivan kamalalle sekään. Tekijänoikeuksien periytyminen perikunnille on feodalismia, joka on eräänlainen mielisairaus.

En ymmärrä miksi vaikkapa suoja-aikaa pitäisi pidentää. Emme vielä tiedä mitä vaikutuksia sillä yhteiskuntaamme olisi. Emme myöskään tiedä mitä vaikutuksia lyhentämisellä olisi. Jos haluamme ottaa tälläisen loikan tuntemattomaan, miksi emme valitsisi lyhentämistä? Yhteiskunta /on/ koe, jonka tehtävä on kehittyä paremmaksi (mukautuvammaksi, tehokkaammaksi) yhteiskunnaksi.

Toivottavasti tekijänoikeudesta voidaan täällä jatkossakin puhua avoimesti ja tuoda esille erilaisia näkemyksiä. Selvää on, että tekijänoikeus on kirjastotoimen kannalta erittäin merkittävä lain (ja sopimusoikeuden) osa-alue ja että kirjastoinstituutio on hyvin mielenkiintoinen elementti tekijänoikeuspohdiskelussa.

”näillä palstoilla aika ajoin propagoidaan nettipiratismia rauhassa ja vastaväitteittä, mikä saattaa vaikuttaa ulospäin syntyvään mielikuvaan kirjastolaitoksesta jonain muuna kuin neutraalina välittäjänä”

Kirjastolaitos näyttäytyisi paljon huonommassa valossa, ellei se osoittaisi olevansa tietoinen erittäin laajasta, monipuolisesta ja elinvoimaisesta tekijänoikeusargumentoinnista jota /tuolla ulkona/ on käyty jo vuosi(kymmeni)en ajan.

Emme varmastikaan voi vaieta keskustelemasta näistä asioista sen vuoksi, että saattaisimme näyttää pahalta näitä avoimia foorumeita lukevien ulkopuolisen silmiin. Se tuskin olisi kovin ammattimaista. Jos Kirjastot.fin palstojen tehtävä olisi olla kirjaston mainos, pelin henkeen kuuluisi salailu, peittely, vääristely ja mielikuvien manipulointi. Kirjastot.fin keskustelupalstat ovat kuitenkin sisäinen työkalu, eivät mainos.

Jep. Erittäin mielenkiintoinen vivahde keskustelussa ovat Creative Commonsin, GNU GPL:n, copyleftin ja muun lisensointikeskustelun myötä paremmin esiin noussut ymmärrys, että tekijällä /itsellään/ on oikeus määritellä millä ehdoilla hänen tekosiaan voi käyttää. Tekijä on emansipoitunut. Myös akateemiselta puolelta virtaa paljon hyvää, Open Access -hommat ja niin edelleen, akateemisen ihanteen mukaisesti. Keskustelun näkeminen non-interventionististen neoliberaalien (piraattien) ja fasistien (tekijänoikeuden haltijat) välisenä, polaarisena taisteluna on typerää ja melko mielenkiinnotonta eikä Kirjastot.fi:ssä onneksi tuollalailla asiaa nähdäkään. Juuri siksi, että kirjasto on käyttäjät vs. haltijat -taistelussa ulkopuolinen taho joka kuitenkin on erittäin riippuvainen noiden kahden puolen keskenäisistä sopimuksista (so. tekijänoikeudesta).

Itse toivoisin että näillä palstoilla liikkuisi enemmänkin osallistujia, jotka eivät ole kirjastolaisia. Pidän ihmeenä, jopa tragediana, että olemme saaneet olla täällä hiekkalaatikossamme näin kauan ilman että mukaan on liittynyt merkittäviä määriä vaikkapa tutkijoita, lakimiehiä tai toimittajia, tuottajia tai artisteja tai niitä piraatteja. Osaisimmekohan ensinkään suhtautua jos nämä Kirjastot.fi:ssä käymämme keskustelut alkaisivat jostain syystä kiinnostaa ”ulkopuolisia” vai vetäytyisimmekö kilpikonnapuolustukseen salasanojen taakse.

Piraattipuoluetta ei itse aio äänestää, samasta syystä kuin en aio äänestää mitään tai ketään muutakaan eduskuntavaaleissa; kansallisvaltiollinen parlamentarismi ei vastaa käsitystäni politiikasta, eli asioiden hoitamisesta[4].

[0] http://www.antipiracy.fi/tekijanoikeusjapirat…ratismi.html
[1] http://www.antipiracy.fi/ajankohtaista/uutinen.html?id=8112
[2] http://www.tekijanoikeus.fi/
[3] http://www.google.com/search?q=cambridge+%221…22+copyright
[4] http://dictionary.reference.com/search?q=politics

Haluaisin, että blogini olisi todellinen weblog, siis loki web-presenssistäni ja laajemminkin!
Unelmani on, että minulla olisi pelkkä fiidi ilman minkäänlaista blogi-sivua. Haluaisin julkaista itseäni RSS:nä. Olenko lähestymässä jotain, jonka voin toteuttaa Jaiku+del.icio.us+Flickr -yhdistelmällä?