Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentti YLE Areenassa

”Google Books, maailman suurin kirjasto” YLE Areenassa

Näittehän tämän Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentin jonka YLE tarjoaa Areenan kautta suunnilleen joulukuun puoleen väliin asti. Guuglettelemalla löysyi alkuperäinen nimikin, H. G. Wellsiä mukaillen Google And The World Brain. Ohjaaja on Ben Lewis ja webbisivulla on monenmoista elokuvapalkintoa esillä.

Dramatisoinnista ei ole puutetta. Sehän kuuluu elokuvan henkeen. Muutamia mielestäni keskeisiä asioita on jätetty mainitsematta, esim se että Googlen digitoimat kirjat palautettiin sinne mistä olivat peräisinkin, ja joidenkin kirjastojen kanssa oli jopa diili että ne saivat myös digitoidut kopiot kirjoista. Siellä ne kirjat seisovat samoissa kirjastojen hyllyissä missä ennen Googlen skannailuakin, kaikkien luettavissa ja skannattavissa. Kirjasto-virastot, kustantajat ja kirjailijat eivät ole edelleenkään laittaneet montaakaan tikkuakaan ristiin digitaalisen sisällön ja internetin puolesta, ja Google on siinäkin mielessä erinomainen kirittäjä. Niin tai näin, kannattaa katsoa toi leffa kun se nyt on YLEn kautta saatavilla. Mittaa on about tunti.

Lausuntoja leffaan ovat jakaneet sellaiset isonimiset usual suspectit kuin Lawrence Lessig, Kevin Kelly, Jaron Lanier, Brewster Kahle, Clay Shirky, ja ilokseni myös (Paul Otletista kirjoittanut) W. Boyd Rayward. Rikkana rokassa Jean-Noël Jeanneney.

The story of the mostneljänneksi ambitious project avoimen lähdekoodin, Wikipedian ja Creative Commonsin jälkeen [blog. huom.] ever conceived on the Internet. In 2002 Google began to scan millions of books in an effort to create a giant global library, containing every book in existence. They had an even greater purpose – to create a higher form of intelligence, something that HG Wells had predicted in his 1937 essay ”World Brain”. But over half the books Google scanned were in copyright, and authors across the world launched a campaign to stop Google, which climaxed in a New York courtroom in 2011. A film about the dreams, dilemmas and dangers of the Internet.

Alla vielä traileri. On siinä onneksi muutakin kuin hyvin huolestuneita setä-ihmisiä.

Taiteilijat arkiston- ja museonhoitajina – tapaus Nýló Reykjavikissa

”Archive on the Run”

Olin vastikään Kööpenhaminassa ja Reykjavikissa mukaankutsuttuna asiantuntijana Kaliningradin kirjastobossien ja tietohallinnon kanssa tutustumassa kirjastojen metadatanhallintaprosesseihin (joo yhteisluettelo toimii ja musiikin osakohdeluettelointi on huono idea) ja palveluihin. Reykjavik on hieno ja tuulinen paikka. Vietin siellä hieman omaa aikaa, ja tein tuttavuutta Reykjavikin elävän taiteen museoon Nýlóon. Vai olisiko oikea suomennos The Living Art Museumille ”elävä taidemuseo”?

Nýló logoKyseessä on taiteilijayhteisön itsensä perustama ja pyörittämä taidemuseo Reykjavikissa. Lähtölaukauksena toimi turhautuminen siihen että virallisen taide-establishmentin kuten kansallinen taidemuseon koettiin epäonnistuvan tehtävässään huomioida, kerätä ja säilyttää nykytaidetta. Niinpä taiteilijat ottivat ohjat omiin käsiinsä ja Nýló perustettiin 1979. Sen jälkeen taidetta on koko ajan kerätty, mutta piakkoin näyttelytyö ohitti tärkeysjärjestyksessä kokoelmatyön ja Nýló suuntautui siis taiteen esittämiseen. Kun museo joutui yllättäen muuttamaan toisiin tiloihin 2006, se joutui uudella tavalla tekemisiin itsensä kanssa; kokoelmassa on yli 2000 teosta, mutta se oli pitkälti järjestämätön. Museo aloitti suuren inventaarion, ja autobiografisen dokumentoinnin. Tästä syntyi pari julkaisua, joista yksi on tämä Archive on the Run -kirja (ISBN 978- 9979-72-351-6), jonka museolta ostin. Lueksin tämän tarinan läpi, on inspiroivaa lukea miten itseorganisoituva, itsenäinen ja dynaaminen taidemuseo painii identiteetti(e)nsä, kokoelmiensa, museotyön, kansainvälisyytensä, vakiintumisensa, sukupolvenvaihdostensa, positioitumisensa, taloutensa, tulevaisuutensa ja menneistyytensä kanssa. Kirja on moniääninen ja monimuotoinen dokumentti Nýlósta ja museoista/arkistoista.

Barthes ja Foucault mainittu, tietenkin.

Hieno maa. Ei puita

Hieno maa. Ei puita, iso taivas

Dolly Parton on hyvä kirjastotäti <3

Dolly

Pikainen bloggaus pyöräreissulta Turusta Otavalle. Tapaan kuuntelemaan podcasteja pyöräillessäni, ja tämänviikkoinen BBC:n Documentary of the Week kertoo suunnattoman karismaattisen Dolly Partonin hyväntekeväisyyshankkeesta Imagination Library (@dollyslibrary). Puolituntisen, tämän viikon saatavilla olevan dokumentin nimi on How Dolly Got Rotherham Reading. Tässä blurbi:

Coming from a poor background Dolly Parton came to regard good literacy skills as one of the key passports to enhanced life chances. In 1995 she launched the ’Imagination Library.’ – all children in the area were sent one book a month from birth until five years. In 2007 she took South Yorkshire by surprise when she turned up in Rotherham. But what happened next? Did her library capture the imagination of Rotherham’s children? We follow up to ask whether it was just a flash in the pan or a serious project.

USA:ssa, Canadassa sekä Britannissa toimiva hanke lähettää nuorille jäsenilleen kirjan kuukaudessa suoraan kotiin. Joka kirjassa on lapsen oma nimi sekä pieni tervehdys Dollyltä.

Ennenpitkää dokumentissa esitetään kysymys, että mihin tällaista tarvitaan, kun onhan meillä kirjastot (tosin brittikollegoillamme ei nyt mene hyvin). Noh, vastaus on tietenkin ilmeinen: kaikki eivät yksinkertaisesti käy kirjastossa.

Dollyn oma aktiivisuus, karisma sekä tietenkin hänen legendansa tekevät tästä kirjanlahjoitushankkeesta erityisen. Dokumentin mukaan toimii kuin häkä ja vanhemmat, poliitikot, Dolly sekä tärkeimpinä tietenkin muksut rakastavat tätä. Kirjastopalvelu par excellence. Kiitos Dolly, olet inspiroiva kollega