Oikea e-kirja: Victoria Roberts+Lee Wildish: ”Pyyhkimään!”

Toinen näkemäni on se hieno Suomen linnut vmsno.

Kirjat ovat tulleet Google Playhin

”Kirjat ovat saapuneet Google Play -palveluun”

Menin juuri läppärini nettiselaimella Google Playhin lisätäkseni Ride into the mountainsin muistilistalle ostettavien pelien joukkoon, ja huomasin siellä tämän mainoksen; ”kirjat ovat saapuneet Google Play -palveluun”.

Oma Android-laitteeni (Galaxy Nexus) tärveltyi sateessa vähän aikaa sitten ja If -vakuutukseni korvaamalla vaivaisella 8€ ei heru mitään uutta Android-laitetta, joten pääsen katsomaan Google Playn kirjavalikoimaa vain selaimen kautta. Enkun kielellä mennään näköjään, toivon tietenkin että me kirjallisuusala (johon siis toivotan myös Google tervetulleeksi mukaan) pystyisimme hoitamaan hommat niin, että äidinkielistä kirjallisuutta olisi helposti saatavilla suomenkielisille ihmisille.

Google Playssa (ent. Market) kirjat ovat olleet jo muutaman vuoden. Mutta kuten tiedetään, ei internet ole tasaisesti jakautunut, ja Google ei ole toteuttanut näitä ominaisuuksia täällä peräpohjolassa. Olen käyttänyt Androidin kirjakauppaa ja lukuohjelmaa aiemmin esimerkiksi Saksassa jossa se toimii, ja ne ovat kyllä sangen mainiosti toimivia palveluita. Sama pätee Googlen telkkari-, leffa- ja musiikki suoratoistopalveluihin, ja näistä käytänkin Google Musicia ihan aktiivisesti (onnistuu pienoisella kikkailulla).

Google Play on jaettu sektioihin (siis Apps, Books, Music, TV+Movies jne.), ja palettia hieman sekoittaa se, että Appseissa on myös ollut kategoriat Books, Comics ja Education. Mitä olen seuraillut, on Appseissa kirja -kategorian puolella ollut lähinnä raamattua ja muuta selfhelp- ja paranormaalia kirjallisuutta johon aina törmää, sekä toki myös Project Gutenberg -sisältöä erilaisissa paketeissa, Wikipedian lukuohjelmia ja jonkin verran niitä tavallaan ”oikeita kirjoja” myös. Siis sellaisia joita ei ole paketoitu Android-ohjelmiksi eli appseiksi.

Kirjahan on aika pervertoitunut piruparka täällä digitaalisessa maailmassa, ja juuri tällaisissa yhteyksissä se tulee esille.

Ubuntu Touch

Henkilökohtaisesti nuo Googlen palvelut ovat tuttuja siis vain älypuhelimella, Android -tabletti on minulla vasta ostoslistassa. Olen odotellut tällä viikolla julkaistua uutta Nexus 7:ää. Ubuntu Touchiakin kehitellään nimenomaan Nexus -laitteita käyttäen, joten varmaan tollaisen voisi hankkia. Ubuntusta (tai muusta, täydestä unix-tyyppisestä käyttöjärjestelmästä) en todellakaan aio luopua, se olisi ammattinikin kannalta erittäin huono veto!

Advertisement

E-kirjat kotiinkuljetettuina

E-kirjojen kotiinkuljetus O’Reillyn kirjakaupasta Dropboxiin

Tänään tiistaina oli Kirjasto 10:ssä puolitoistatuntinen e-kirjakoulutus kirjastosedille ja -tädeille. Kuulimme miten hankalaa kaikki käyttöjärjestelmä+lukuohjelma+tiedostomuoto+drm -hässäkkä on, kuinka on olemassa liikaa standardeja, HTML5 tuo vuorovaikutteisuuden e-kirjoihin, suomalaiset kustantajat eivät vieläkään ole lähteneet e-kirjoihin, sosiaalinen lukeminen on pop ja pilvilukeminen tulee. Noniin…

Meanwhile on the internet: tein marras- joulukuussa PIKI-kirjastoille MARC-muotoisen datan analyysi- ja siivoushommia, ostin tuoreeltaan julkaistun Bad Data Handbookin ja huomasin että mahtavan O’Reilly Median verkkokaupasta saa e-kirjansa kotiinkuljetettuina suoraan Dropboxiin.

Miettikääpä sitä.

Muistutus: e-kirja on tiedostoon tallennettu webbisivu

Tuija Aalto jututti kirjamessuilla Finn Lecturan Mikko Tirrosta: e-kirjan teko muistuttaa lähinnä nettisivun tekoa. Metadatakin on leivottu kirjan sisään. Oletko koskaan kurkistanut e-kirjan sisälle? Esimerkiksi ePubit aukeavat kuten normaalit .zip -tiedostot.

Tuijan uusi kirja Kuinka olla avoin – työelämän uudet viestintätaidot on julkaistu vastikään (Finn Lectura, 2012, ISBN 978-951-792-549-5).

Kurkistus yksinkertaisen e-kirjan sisään (artikkelini Kirjasto 2010–Lukijat, tekstit ja verkko -teoksessa)

Mitä tietokirjailija ajattelee sähköisestä julkaisemisesta?

Pirjo Rautiaisen raportti Sähköinen julkaiseminen tietokirjailijan näkökulmasta (PDF buu) tarjoaa haastattelupoimintojen ja -yhteenvetojen kautta näkemystä tietokirjailijoiden suhteesta e-kirjoihin ja sähköisiin aineistoihin yleensäkin sekä työelämäänsä yleensäkin. Mukana on tiedekirjoittajia, yleisiä tietokirjailijoita ja oppikirjojen kirjoittajia.

Tietokirjallisuuteen liittyvästä taloudesta ja kustantamisesta puhutaan paljon sekä taloudellisista immateriaalioikeuksista toki. Kustantajat saavat pyyhkeitä. Raportissa tulee voimakkaadti esille haastateltujen kirjailijoiden kokemukset kirjallisuuden käyttäjinä—kirjailijahan on mitä suurimmissa määrin kirjallisuuden suurkäyttäjä ja aidossa vuorovaikutussuhteessa siihen. Raportti on upea tirkistys kirjallisuuteen ja tästä rapsasta on paljon opittavaa kirjastoalalla, kiitos Pirjo.

Katso rapsan tilanneen Suomen tietokirjailijat r.y.:n sivuilta Sähköinen julkaiseminen tietokirjailijan näkökulmasta -tutkimus on valmistunut sekä Klaava.fi:ssä Tutkimus: tietokirjailijat arvostavat e-kirjan uusia mahdollisuuksia, mutta epäröivät.

Via Riitta Suominen

Kysely: tarkalleen mikä kohta tekijänoikeuslaista estää kirjastoja levittämästä e-kirjoja?

Me kirjastoihmiset tapaamme hokea, että syy siihen miksei kirjastoissa voi olla e-aineistoja, on Suomen tekijänoikeuslaki. Osaatko sanoa tarkalleen mikä kohta kyseisestä laista? Periaatteessa oikean vastauksen pitäisi tulla meiltä kuin apteekin hyllyltä.

Lisää tarvittaessa muita vastauksia jos löydät laista oikean kohdan. Kysely myös Facebookissa.

Kirjastosetä Michael Hart on menehtynyt

Michael Hart

Gutenberg -projektin perustanut Michael Hart on menehtynyt.

Tämä mainio, ahkera ja käytännöllinen kirjastosetä toi verkkoon enemmän tekstuaalista kulttuuriperintöä kuin monikaan niinsanotusti “oikea” kirjasto, joiden e-kirjahankkeet ovat Michaelin jo neljä vuosikymmentä viitoittamalla tiellä edelleen tuskaista räpeltelyä.

Respect, ja kiitos.

(Via Go To Hellman, Twitter yms.)

Digitointia Karjalohjalla

Karjalohjan kunnankirjasto

Hahmottelin marraskuussa sitä, että kirjastot voisivat erittäin helposti tuotteistaa kopiokoneitaan digitointityöasemiksi. Yksinkertaisimmillaan tarvitaan vain USB-portilla varustettu kopiokone (semmoinen on tietenkin jo nyt monessa kirjastossa), sekä markkinointia. Jos intoa piisaa, ohjeistuksella sekä tuotantoprosessin viilaamisella palvelua saisi sujuvammaksi, mutta se ei ole edes välttämätöntä.

Kirjoituksessani kaavailin asiakassegmentiksi opiskelijoita, ja aineistoksi erityisesti opiskelussa käytettäviä monistenivaskoja. Saataisi niitä joihinkin kirjastoihin hankittuja e-kirjojen lukulaitteitakin hyötykäyttöön pelkän kokeilun sijaan. Tuolloin otsikoin E-prujun lukija ja kyselin myös Kirjasto-kaapelilla onko kirjastossasi skannaavaa kopiokonetta?

Karjalohjan kirjastossa on ilokseni julkaistu seuraava tiedote tällä viikolla:

Kirjastossa on uusi värikopiokone, jota voi käyttää myös skannaukseen. Koneella voit siirtää PDF:ksi skannatut dokumentit omalle muistitikulle.

Terkut sinne Karjalohjalle 🙂

Aha Kindleen tuli lainaustoiminto

Amazonin Kindle-lukulaitteeseen tuli lainaustoiminto käyttöön jenkeissä, katsokaas Amazonin sivuilta palvelun kuvaus. Nookissa tämä on ollut jo, kuten Kirjastot.fi:n Labsin blogissa kerrottiin reilu vuosi sitten (Nook hoitaa lainaamisen–ilman kirjastoa).

(via @jindrichmynarz)

Porilais-Salolainen e-kirjahanke vuodelta 2001

E-kirjahanke vuosikymmenen takaa

Tänään olin hölisemässä (lue: paasaamassa) e-kirjoista Porin kaupunginkirjastolla. Tuli siellä puheeksi, että ovat vuosina 2001-2002 hankkeena digitoineet kirjoja ja kokeilleet innostuisivatko kohderyhmänä olleet 16-30 vuotiaat sekä ulkomaalaistaustaiset lukemaan tällaisessa muodossa olevia kirjoja. Hankkeen tavoitteet:

• Nostaa vaihtoehtoisessa muodossa esiin uustuotannon alle hautautuvaa kirjallisuutta
• Tutkia lisääkö kaunokirjallisten klassikkojen tarjoaminen e-kirjamuodossa näiden lukemista nuorten kirjastonkäyttäjien keskuudessa kahdessa erilaisessa kaupungissa erilaisille kohderyhmille
• Tuottaa e-kirjamuotoon suomenkielistä kirjallisuutta

Kuulostaako mahtavuudelta? Kylläpä vaan, kyllä kuulostaa. Erittäin ajankohtainen aihe ja hanke edelleen. Tai pitäisikö sanoa taas. Tuolloin oli mukana myös digitointi, sitähän ei nykyään yleisissä kirjastoissa oikeastaan tehdä vaan aineisto ostetaan ennemmin jostakin kaupasta sikäli jos jotain ostettavaa on.

Laitteina oli tuolloin käytössä sekä yksinkertainen e-kirjan lukulaite Hiebook Hi210 että kehittyneempi taskutietokone HP Jordana 525. Tuollaista Jordanaa kutsuisimme nykyään tabletiksi, vaikkei kosketusnäyttöä tuolloin ollutkään käytössä. Noihan aikoihin Compaq iPAQ ja sensemmoiset olivat se kova juttu.

Hankkeen rapsa on otsikoitu Sähkökirjan käyttötutkimus ja se löytyy Porin kaupunginkirjaston sivuilta. Käykääs tyypit lukemassa. Samalla mietitään, että onko meidän kirjastojen asiat edenneet noista ajoista?

Kiitos tutkimusryhmälle Asko Hurstille, Elise Nuotiolle ja Vesa Taimelle, tutkimuksen testihenkilöille sekä sille valitettavasti nimettömäksi jääneelle porilaiselle kollegalle, joka minulle tästäkin tänään kertoi.

E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys?

E-kirja -seminaarin tallenteet ovat katsottavissa verkon kautta

Eilen Entressen kirjastossa oli E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys? -tapahtuma. Sisäänheittoteksti on tällainen:

Mitä e-kirjojen kehitys merkitsee yleiselle kirjastolle? Miten takaamme kansalaisten vapaan pääsyn tietoon/ pysyvän oikeuden lainata kirjallisuutta maksutta kirjastosta riippumatta siitä, missä muodossa kirja julkaistaan? Miksi laillisen e-aineiston hankkiminen on hankalampaa kuin laittoman? Tekijänoikeudet?

Tapahtuma onneksi tallennettiin, ja löytyy kahdessa osasta täältä (1 tunti 15 min) ja täältä (10 min). Suomen kirjastoseuran pj:n Jukka Relanderin johtamassa paneelissa äänessä olivat Sari Enckell-Jylhä (Akateeminen Kirjakauppa),  Ari Hakkarainen (klaava.fi), Paula Mikkonen (FinELib), Jukka-Pekka Pietiäinen (Suomen tietokirjailijat ry), Viveca Still (Opetus- ja kulttuuriministeriö), Sirpa Tilli, (Kirjavälitys) sekä Fredrik Rahka (Otava). Jukka esittelee panelistit ensimmäisen videon noin 6:50 alkaen.

En valitettavasti päässyt livestreamin äärelle, mutta kuuntelin tallenteen (näkemistä ei juuri ole) iltasella ja mietin nyt jälkeenpäin mitä keskustelusta oikeastaan jäi mieleen. Tietenkin perinteiset ”sisällöt on tärkeimpiä” ja ”kyllä kirja sentään on paras mahdollinen käyttöliittymä” -argumentit kuultiin moneen kertaan, samoin että tekijänoikeudet ”ovat haaste” ja ihmeteltiin että mikähän se mahtaa olla se kirjastojen rooli tulevaisuudessa. E-kirjojen formaatitkin ovat vielä vakiintumattomia eikä koko e-julkaisuasiaan voi kirjasto ottaa kantaa ennenkuin joku jälleenmyyjä voi myydä meille näitä ihmeellisiä, ihmeellisiä e-kirjoja.  Klassikkokamaa. Asiaa tuntemattomien kannalta on hyvä että panelistit puhuivat myös omistamisen muuttumisesta, ”omistaminen” on hieman outo ajatus elektronisessa maailmassa. Myös lainaamisesta puhuttiin, joka nivoutuu tähän omistamiseen, me kirjastothan emme välttämättä omista e-aineistojamme, joten lainaamme niitä eteenpäin niiden omistajan luvalla (=lisenssillä). Syvempiä vesiä kolusi Jukka-Pekka Pietiäinen, vauhtiin päästyään. Terkut hänelle!

Keskustelun myötä yritettiin useampaan kertaan muistutella, ettei kirjaa, e-kirjaa ja e-kirjan lukulaitetta ole mitään syytä sekoittaa toisiinsa, kyseessä ovat täysin eri asiat. Tämä on tietenkin totta ja tuntuu ehkä hieman koomiselta asiasta muistutella, mutta nämä menevät aika monesti edelleen sekaisin. Ongelmana on fiksaatio sanaan ”kirja”. Vaikka paneelinkin aikana mainittiin monia julkaisuja jotka ovat oikeasti e-kirjoja, näistä käytettiin sellaisia termejä kuin ”raportti” tai ”mietintö”. Niissä kaikissa on etukansi, nimiölehti, sivunumerot, ”sivuja”, paljon, paljon sanoja tietyssä järjestyksessä ja lopulta viitteet sekä takakansi. Niillä on ISBN-numerotkin. Silti miellämme ne raporteiksi ja mietinnöiksi, jotka käsittelevät esimerkiksi lähitulevaisuudessa odotettavaa kirjan murrosta e-kirjaksi.

Mitä tuohon muutokseen an sich tulee, niin keskustelussa tietenkin toisteltiin että olemme nyt jonkinlaisen muutoksen keskellä. Onkohan joskus ihan oikeasti ollut olemassa aika, jolloin ei ole ollut muutosta meneillään? Tässä kohtaa on syytä vinkata Gote Nymanin loistava TEDxHelsinki-esitys Mitä he oikein odottivat?

Nasevista kommenteistaan tunnettu Jukka Relander tokaisin jossain vaiheessa itsekin tietokirjailijana, että kolmesta luennointikeikasta saa paremman tilin kuin kirjan kirjoittamisesta. Tämä on ihan hyvä huomio; voinee päätellä, ettei ainakaan tietokirjoja kukaan kirjoita niiden suurten taloudellisten merkitysten vuoksi. Vieläkö tämä on jollekulle yllätys? Jukka muistutti myös, että tietokirjojen rahoitus tulee oikeasti aivan muualta kuin kirjojen myynnistä, joten eikö se nyt olisi aivan sama laittaa sisältö avoimeen jakoon. Niinpä. Mutta ei; avoimeen jakoon teoksilla on mahdollisuus päästä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tietenkin kiinnostus sata vuotta vanhoihin tieto- ja oppikirjoihin on vain historiallinen. Ei ole vielä ihan valmis tämä tietoyhteiskunta.

Varoituksena korkeasta verenpaineesta kärsiville, että Jukan kerrottua nähneensä miten Amazonin Kindlen DRM kierretään, totesi joku panelisti tähän ykskantaan: ”siis sähän puhut piratismista. Me voidaan uhkailla piraatteja” (no vähän pidemmin sanakääntein kyllä). Tämä on syytä ohittaa silmien pyöräytyksellä; panelisti vain vitsailee tai on väliaikaisesti pahuuuden riivaama eikä häntä ole syytä tässä kohtaa ottaa tosissaan.

Erillisessä videossa (se pienempi 10 minuuttinen) olevien loppupuheenvuoroissa nostetaan esille pari asiaa: ensimmäinen koskee pitkäaikaissäilytystä. Katso KDK PAS. Toinen koskee sähkö- ja äänikirjojen arvonlisäverotusta. Näillä se on 22%, ns. tavallisella kirjalla 9%. En tiedä mitä te veroista ajattelette, mutta minusta verot on ihan kiva juttu. Sitten todetaan että tulevaisuudessa saattaa lukemis- ja julkaisukulttuuri tulevaisuudessa muuttua ja ehkäpä jopa teksti, kuva ja video voivat yhdistyä (pliis, itse luet tätä paraikaa internetistä).

Otetaas tässä kohtaa hieman ASIAANLIITTYVÄÄ HUUUUTOOOAAAARARRRGGGH.

Mainitsin tapahtuman ja sen tallenteet lyhyesti myös Turun kaupunginkirjastossa pidettävässä Sähköinen kirjasto -blogissa.

Vastausta tapahtuman varsinaiseen kysymyksenasetteluun ei paneelissa löydy eikä oikein etsitäkään mutta kaikki tyynni tässä keskustelussa tuodaan aika kattavasti esille erilaiset e-kirjaa koskevat asiat. Kannattaa siis katsoa. Kiitos Jaakolle ym. espoolaisille tilaisuuden tallentamisesta ja järjestämisestä. Kiitos kuuluu tietenkin myös panelisteille.

E-prujun lukija

Nyt digitoidaan!!

Me kirjastoimmeiset voitaisi miettiä miten voitaisi auttaa noita prujuja lueskeleviä, söpöjä opiskelijoita jotka parveilee kirjastoissa. Voitaisi aloittaa keskustelemalla keskenämme siitä, että miten prujut saataisi digitoitua. Todella monissa kirjastoissahan on jo kirja-skanneri, vaikka kutsummekin sitä vanhalla nimellä ”valokopiokone”. Aloitteeni kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -foorumilla:

mace, 4. marraskuuta 2010 18:20: Onko kirjastossasi skannaavaa valokopiokonetta?

Moi. Näissä meidän kirjastoissamme pyörii jatkuvasti hauskoja opiskelijoita, joilla on noita monistepinoja l. prujuja. Lueskelevat niitä mielellään täällä meidän mukavissa tiloissamme. Varmaan monella tätä lukevalla on itselläkin kokemusta prujuista 🙂

Monisteiden lähde on monesti joko PDF-tiedosto (esim. Nellin kautta) tai kirja. Jälkimmäisessä tapauksessa opiskelijoilla on tapana, että yksi käy lainaamassa kirjan kirjastosta ja tekee ärsyttävän, sivujen kääntelyä edellyttävän työn ja kopioi kirjasta tarvittavat osat monisteiksi. Seuraavilla on helpompaa, sillä kopiokoneeseen voi laittaa lajittelijaan koko pinon jonka ensimmäinen opiskelukaveri on väkertänyt. Sitten painaa vaan vihreää nappia ja antaa kopiokoneen tehdä se kaikkein kaunein jonka se osaa, eli kopioida niin maan pirusti.

Monet modernit kopiokoneethan toimivat myös skannereina, tuottaen PDF-tiedoston USB-tikulle. Ja e-kirjan lukijahan ymmärtää ihan mukavasti näitä PDF-tiedostoja.

Onko teidän kirjastossanne sellaisia kopiokoneita, jotka toimivat myös skannereina? Tiedättekö onko teillä opastettu asiakkaita tällaiseen PDF:ksi skannaamiseen ja tiedättekö toimivatko asiakkaat jo näin?

Tuleeko mieleen kommentteja tällaisesta kirjastopalvelusta?

Kokeilin itse seuraavalla työkaluvalikoimalla:

• Toshiba eStudio 2820c -kopiokone
• microSD -muistikortti
• microSD→USB -adapteri
• microSD→SD -adapteri
• Sony PRS-650 e-kirjan lukija
• William Miller, Rita M. Pellen: Adapting to e-books -kirja (Routledge, 2009, ISBN 978-0-415-48378-0)

Toimii hienosti, minulta saa vaikka sähköpostitse tuon pikaisesti tekaisemani PDF-tiedoston jos haluaa nähdä sen mutta ei jaksa itse kokeilla (ILL=inter-librarian loan).

Valitettavasti tuolle Sonylle ei pysty skannaamaan suoraan, eli pitää käyttää USB-tikkua. Itse käytän tällaista pientä, kameroista ja kännyköistä tuttua microSD -korttia, jonka voi erilaisilla adaptereilla kytkeä sekä kopiokoneeseen (USB:llä) että e-kirjan lukijaan (SD). Tämä voi olla hyväkin juttu, jotta asiakkaiden tiedostot eivät tallennu laitteelle, vaan pysyvät muistikortilla. Voivat sitten käyttää sitä eri laitteissa tai tehdä sillä mitä lystäävät.

Tässä olisi valmiiseen kirjastopalveluun kaikki tarvittava, eli selvä asiakasasegmentti, kysyntää (juttelin juuri muutaman asiakkaan kanssa täällä Turun kaupunginkirjastossa, 3/4 oli heti kiinnostuneita), olemassaoleva prosessi ja käytänteet, tuotantomalli ja -työkalut sekä lukulaitteet. Saataisi noi e-kirjan lukijatkin tuotantokäyttöön, kun sitä jo odoteltua suomenkielistä kaunokirjallisuutta ei ole vielä(kään) ostettavissa. Voitaisi ohittaa samalla koko bibliofiilien ylläpitämä ”kyllä se media (eli vasinkannahan väliin sidottu/nidottu läjä selluloosalärpäkkeitä) on sentään tärkeä, ei niinkään se sisältö” kun noihin prujuihin ei kyllä kukaan ihan oikeasti ole kiintynyt: eivät haisekaan sillälailla hyvälle kuin Oikea Kirja 😉 Prujut ovat massatuotettua käyttötavaraa (kuten suurin osa kirjoistakin) ja borneolaisen sademetsän haaskuuta. Prujujen käytön kehittämiseen me kirjastolaiset voitaisi ehkä yrittää panostaa ilman älytöntä tunteilua. Ei tunnu onnistuvan meiltä näiden ns. ”e-kirjojen” suhteen.

Haastatteluni e-kirjoista YLE Radio Suomessa (ja Areenassa)

Näin se käy e-kirjan luku 😉 (kuva YLE)

Annoin torstaina haastattelun e-kirjoista YLEn Taustapeili -ohjelmalle. Ohjelma tuli ulos eilen perjantaina 29.10.2010 ja löytyy jo Areenasta. YLEn tuotantoprosessia ei voi kuin ihailla, olisipa meillä kirjastoissa yhtä sujakkaa toimintaa! Juttu on otsikolla Tekniikan taustapeili lukee e-kirjaa ja Areenaan löpinäni on otsikoitu Taustapeili: Uteliaalla asenteella tekniikasta. Mittaa on 28 minuuttia ja juttelen esim. e-kirjan lukulaitteiden määritelmästä, markkinoista, kirjastoista tietenkin sekä e-kirjojen suhteesta internettiin sekä p-kirjoihin.

Kirjastoammattilaiselle Mace Ojalalle tärkeää on, että ihmiset lukevat, ei se, mistä se luetaan. Lukulaitekeskustelussa on kuitenkin hänen mielestään paljon myyttejä, joita toistellaan.

E- ja p-kirjojen suhteesta lausuntoja antanut HS Raati on aiheuttanut perjantain mittaan silmien pyörittelyä sekä HS.fi:n kommenteissa että Facebookissa. Okei HS:fi:n anekdoottikeräys Lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjoja ei luultavasti tee oikeutta raadin antamille varsinaisille lausunnoille, mutta ”kirja on filosofinen esine” jäänee elämään lentävänä lauseena.

Oma väittämäni on, että kun keskustelemme e-aineistojen tulevaisuudesta täällä internetissä, emme näe metsää puilta. E-aineistot ovat jo todellisuutta, ja juuri tämä on sitä. Voisi olla hyvä puhua esikseen ”E-kustantamisesta”, eli siitä miten tästä voisi halutessaan saada fyrkkaa, mutta se on aivan eri keskustelu kuin se, mitä varsinainen e-teksti tai e-julkaisut ovat. Tässä on kaikenkaikkiaan todella monta toisiinsa kietoutunutta asiaa, kuten sekä sisällön että lukulaitteiden tuotantomekanismit, immateriaalioikeudet, lukemiskulttuuri, tekniset standardit, vanha kunnon huoli nuorison hyvinvoinnista, kirja symbolina sekä esineenä, johon olemme henkilökohtaisesti kiintyneet. Tämän päällä mukava käsitesekamelska niin ei ihme jos koko asia vaikuttaa vähintään epäselvältä.

Tämä Taustapeilin ohjelma on muuten sikäli ”urani” tähtihetkiä, että pääsin mollaamaan PDF-tiedostoja julkisesti, kansallisessa radiossa. Minähän olen julistautunut PDF-tiedostojen viholliseksi grrr >:-[

YLEn kanssa on aina kiva tehdä juttuja. Tykkään YLEstä ja tuo Taustapeili-ohjelma kuuluu omien suosikkiohjelmieni joukkoon. Olen kuunnellut sitä podcastina pitkän aikaa.

Tuossa YLE sivuilla kuvituksena olevassa valokuvassa esittelen miten miniläppäriä voi käyttää e-kirjan lukulaitteena kääntämällä näytän asetuksista kuva 90 astetta. Kuvassa on esillä aito e-julkaisu, nimittäin kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -palstalla meneillään oleva keskustelu siitä, millaisia kustannussopimuksia nykyään allekirjoitetaan tekijöiden ja kustantajien välillä ja mitä sopimukset e-julkaisemisesta sanovat.

"Suomalaisten suhde työhön on muuttunut" (kuva Lauri Hannus)

PS. Samalle viikolle sattui Turun ylioppilaslehden artikkeli 5 väitettä työelämästä, jossa olin myös yhtenä haastateltavista tai enemmänkin ”keissinä”, asiantuntijalausuntojen muassa.

Cory Doctorow: ”Näin kirja tuhotaan” (niin&näin № 65)

Cory Doctorow (photo by Joi Ito, CC-BY 3.0)

Tässä viimeinen osio Cory Doctorowin artikkelista Näin kirja tuhotaan, joka on julkaistu Ville Lähteen suomentamana Niin&Näin -lehdessä (ISSN 1237-1645) numero 65, kesä 2/2010. Teksti perustuu Royal Ontario Museumissa pidettyyn puheeseen ja transkripti löytyy verkosta.

Millainen olisi hyvä e-kirjan käyttäjäsopimus?

Älkää rikkoko tekijänoikeuslakia. Kolme sanaa! Eikä enempää tarvita kirjojemme tekijänoikeuksien ylläpitämiseen. Kaikki muu on vain lukijoiltamme varastamista. Lukijat ymmärtävät, mitä tuo sopimus merkitsee. He eivät ymmärrä, mitä iPhoneen ostetun äänikirjan sopimuksen 26 000 sanaa tarkoittavat. Eikä kukaan kirjojen kirjoittaja suostuisi moisiin sopimuksiin. Älkää vahingossakaan rikkoko.

Jos olette kirjastonhoitajia tai arkistonhoitajia, älkää ostako tallenteita, joihin liittyy epäreiluja käyttäjäsopimuksia. Älkää ennen kaikkea ostako tallenteita, johon liittyy hallintateknologiaa, älkääkä missään, siis missään tapauksessa ostako tallenteita, joiden hallintateknologia valvoo lukijoiden lukutottumuksia. Kirjastonhoitajat ovat kamppailleet lukijoidensa intellektuaalisten vapauksien puolesta vuosisatojen ajan. Nuo tyypit pitävät kirjastonhoitajia idiootteina. Lakatkaa olemasta idiootteja. On aika toimia kokoelmienne ja asiakkaidenne puolesta.

Lisenssejä, jotka vaativat kirjastonhoitajia luovuttamaan tietoja asiakkaiden lukutottumuksista? Kukaan kirjastonhoitaja ei tee sitä, koska me kaikki tiedämme, miten ihmisen käyttäytyminen muuttuu, kun heitä tarkkaillaan. Me tiedämme, että intellektuaalinen vapaus vaatii yksityistä tilaa.

Ottakaa selvää ACTA:n etenemisestä ja vaatikaa, että sopimusprosessi tehdään näkyväksi. Meidän on saatava tietää, mitä sopimuksessa sanotaan, ja siitä täytyy keskustella julkisesti. Tekijänoikeus ei saa olla salaisuuksia savuisissa neuvotteluhuoneissa vaan läpinäkyvyyttä, julkisuutta ja monenkeskeistä osallistumista.

Anti-Counterfeit Trage Agreement eli ACTA oli puheena myös IFLA 2010:ssä. Kyseessähän on siis salainen kauppasopimus, jossa on mukana sellaisia toimijoita kuten USA ja EU:n komissio (eli myös Suomi), mutta jota valmistellaan suljettujen ovien takana eikä edes Euroopan parlamentti saa sitä nähtäväkseen. ACTA on multilateraalinen sopimus, jolla on tarkoitus ohittaa nykyinen, Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) immateriaalioikeuksista sopiva kansainvälinen elin World Intellectual Property Organization (WIPO). Ruotsin Piratpartietin Christian Engström totesi osuvasti IFLA 2010:ssä, että ACTAn kaltaisten multilateraalisten menettelyjen businesslogiikka on sama logiikka kuin mafialla.

Doctorow taas kirjoittaa, että WIPOlla on suunnilleen sama suhde tekijänoikeuslakiin kuin Mordorilla pahuuuteen.

Coryn kirjoitus käsittelee kirjaa ja kirjan omistamista ja sisältää paljon tärkeää viestiä meille kirjastolaisille. Akuutein viesti on IFLA 2010:nkin aikaan Twitterissä heitelty ilmaus, johon varmasti jokaisen kirjastoammattilaisen on helppo yhtyä:

FUCK ACTA!

En tiedä miten draconian on tapana kääntää, mutta perkeleellinen on melko hyvä kuvaus ACTA:sta ja sen luomisen prosessista.

Yleisemmin Cory kirjoittaa siitä, että e-kirjoihin liittyvät käyttäjäsopimukset (l. lisenssit) pyrkivät tuhoamaan kirjan, ja lukemiselle ja kirjoittamiselle rakentuvan länsimaisen kulttuurin. ”Kirja” ei  tässä yhteydessä tarkoita tietenkään tiettyä kirjan fyysistä muotoa (selluloosalehdyköitä pyökki- tai vasikannahkakansien välissä tms.), vaan kulttuuritallennetta jonka voi lopullisesti ja peruuttamattomasti saada omistukseensa jonka omistamisesta ja käyttämisestä voi itse päättää. Omistamisesta katso Suomen tekijänoikeuslain 19 §, 1. momentti:

Kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen.

Totta kai Doctorow kirjoittaa kopioinnista ja sen keskeisestä merkityksestä kulttuurin prosessin keskiössä.

Hän mainitsee myös erään, erityyppisissä yhteyksissä esiin nousevan ja sangen kiusallisen faktan joka liittyy käyttödataan. Eli siihen, kuka lainaa mitäkin teoksia kirjastoista. Asiakkuuden hallinnan myötä on asiallista kysyä kirjastoilta, miten kirjasto hyödyntää tarkkoja tietoja asiakkaiden käyttäytymisestä, jota kertyy kirjastojen arkipäiväisten tiedonhaku- ja lainauksenvalvontaprosessien yhteydessä.

Vastaus on, ettei kerta kaikkiaan yhtään mitenkään.

Tosiasiassa voisimme aivan hyvin kertoa yhteiskunnalle mitä asioita käsitteleviä  kirjoja ja lehtiä ihmiset tiettynä aikana tai tietyssä paikassa lainaavat. Olisi kiehtovaa nähdä esimerkiksi onko meneillään olevilla Helsingin juhlaviikoilla merkitystä kirjastoaineiston käyttöön. Jos haluaisimme, meillä olisi myös tieto esimerkiksi siitä, lukeeko henkilökuntamme alamme ammattikirjallisuutta tai miten self-help -oppaat korreloivat työttömyystilastojen kanssa.

Usein kuulee, etteivät kirjastot kerää ja käytä tätä tietoa siksi, että se loukkaisi ihmisten yksityisyyttä ja intellektuaalista vapautta johon Corykin viittaa ja josta kirjoitetaan paljon Eduskunnan kirjaston 2008 julkaisemassa teoksessa Paratiisi vai panoptikon–näkemyksiä ubiikkiyhteiskuntaan (ISBN 978-951-53-3054-3, PDF ISBN 978-951-53-3055-0). Haluaisin että asia todella olisi näin. Todellisuudessa uskon, että tuota tietoa ei koeta tärkeäksi, emmekä me kirjastolaiset osaa edes ajatella että sellaista dataa todella kertyy ja mitä valtavia mahdollisuuksia se tarjoaakaan. Tämä on tietenkin todella ankeaa.

Kansalaisten intellektuaalisten oikeuksien suojeluun vetoamiselta menee pohja välittömästi kun kirjasto lisensoi e-aineistoja asiakkaiden käyttöön. Tällöin juuri tuota käyttötietoa kertyy muiden toimijoiden iloksi, mutta ei kirjastojen itsensä iloksi. Äkkisiltään mieleen tulee mieleen suuri joukko toimijoita, joilta emme todellakaan yritä estää käyttäjiemme käyttötietojen keräämistä; EBSCO, Elsevier, WSOY (HS:n Digiarkisto), PressDisplay, Naxos (jos olet eri mieltä, kerro ihmeessä!). Päinvastoin, jotta pääsee edes selaamaan mitä on saatavilla noilta toimittajilta, on kirjauduttava kirjastotunnuksillaan. Jos olet käyttänyt Nelli-portaalia, et  ole voinut välttyä huomaamasta sitä ”salli tietojeni luovutus kolmansille osapuolille” -ruksia.

Ehdotan että me kirjastot alamme aivan välittömästi, ollenkaan empimättä joko

1. oikeasti suojaamaan kirjaston käyttäjien intellektuaalista vapautta ja estämään aineiston toimittajia keräämästä arkoja tietoja heistä, tai
2. alamme itse hyödyntämään noita käyttötietoja ja myös pyrimme hyödyntämään yhteiskuntaa julkaisemalla tuota tietoa (varmasti esim. tutkijoita, poliitikkoja ja julkaisijoita kiinnostaisi tietää vaikkapa eri asiasanojen suosion trendejä eri asiakassegmenteissä)

Vieläkö tätä blogia lukee joku, jonka mielestä politiikalla ja kirjastoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Osaatko itse ovelle vai saatetaanko?

Antitäti e-kirjoista

Kirjaston antitäti kirjoittaa mielenkiintoisesti e-kirjoista otsikolla Paperiton kirjasto sekä niistä käytävästä keskustelusta kirjastolaisten piirissä.

Joskus kun puhuttiin ”paperittomasta toimistosta” oli yleinen vastaletkautus että paperiton vessa on todellisuutta ennen paperitonta toimistoa. Toimistoissa jos missä sitä paprua kuluu. Mutta eipä sillä, tiedän ihmisiä joiden mielestä takalistonsa peseminen on paperilla pyyhkimistä ekologisempi, miellyttävämpi ja terveellisempi tapa hoitaa toiminto. En tässä nyt ala sen tarkemmin esitelmöimään puhuvista, tervetuloa toivottavista, elektronisesti ohjatuista persauksen pesevistä ja musiikkia soittavista vessanpytyistä (Akihabaran KFC:ssä on överein jota olen itse käyttänyt). Pyyhkimiseen paperikirjan sivu sopiikin paremmin kuin sähkökirjanlukijaa (meh) tai läppäriä paremmin. Muutoin pidän kyllä tietokonetta kirjaa ehdottomasti aistillisempana esineenä.

Kirjojen fyysisyyden ja esineellisyyden korostaminen on outo ilmiö. Kyllä aika heikoilla vesillä liikutaan jos kirjastojen tai kirjastolaisten suhde elektroniseen aineistoon muodostuu fyysisen kosketuksen kautta, kuten välillä tuntuu. Noh, onneksi kyseessä on pieni, mutta valitettavan äänekäs vähemmistö ja valtamediahan tuuttaa samaa näkemystä ja sieltä fundamentalistinen näkemys on ihmisiin iskostunut (iskostettu). Ääni valtamedian kellossa varmasti muuttuu nopeasti kunhan saavat elektronisen aineistonsa markkinat kuntoon (se onkin kestänyt yllättävän kauan) ja kirjastolaistenkin käsitys sitten ajan myötä selkiytyy. Toivon vaan ettei Suomen kansa joudu kohtuuttoman kauaa odottamaan että heitä varten muodostettu ja heitä palveleva virkamieskoneisto pääsee yli fiksoituneista hipelöintimieltymyksistään. Ei kovin ammattimaista, nimittäin…

Kuka muuten hoitaisi Antitädille pari erilaista e-kirjan lukijaa lainaan kokeilemista varten?

Urpo Nylander esittelee e-kirjojen lukulaitteita

Laitoin nyt tuubiin maaliskuussa videoimani haastattelun+turinan Helsingin kaupunginkirjaston Urpo Nylanderin kanssa, jossa Upa esittelee muutamia kirjastolle hankittuja e-kirjan lukulaitteita. Laitteet ovat

• Cybook Opus
• BeBook Mini
• Sony PRS-600

Lisäksi puhutaan hieman Adobe Digital Editionsista jonka päälle yleisten kirjastojen tarjoama Ellibs -palvelu rakentuu. Kaikki kolme laitetta toimivat ADE:n kanssa, mutteivät valitettavasti ongelmitta.

Helsingin kaupunginkirjasto aloittaa e-kirjojen lainaamisen asiakkaille pikapuolin. Minittäin maanantaina. Laitteita on jo saatavilla Turun ja Espoon kaupunginkirjastoista. Klaava.fi:ssä näkyy olevan ihan kivasti koottu juttuja e-kirjoista ja niiden tilasta Suomessa. Todettakoot tässä muuten samalla, että kirjastojen e-kirjahankkeilla on heikko google-näkyvyys (eli hankkeet eivät ole olemassa) muutoin kuin uutisoinnin tai muun kolmannen osapuolen puolesta. Asiaa voisi varmaan parantaa laatimalla edes jonkinlaiset tietosivut kirjaston sivustolle; asiaa kohtaan on kuitenkin kiinnostusta.

Muita e-kirjoja käsitteleviä kirjoituksiani löydät avainsanalla e-kirja ja kirjasto-kaapelilla on paraikaa menossa kirjastoja ja e-kirjoja käsittelevä keskustelu otsikolla Sähkökirjat keskusteluun.

Tutkimus suomalaisista e-kirjamarkkinoista tekeillä

Ulla Kapanen tekee paraikaa tutkimusta suomalaisista e-kirjamarkkinoista ja kustantajien halukkuudesta ja tahtotilasta olla mukana. Tapasin Ullan ja hän ystävällisesti antoi pienen haastiksen.

Tässä vielä Ullan tarkennus tutkimusmenetelmistä, joista unohdin haastiksessa kysyä:

Teen tutkimusta yhteistyössä Helsingin kaupunginkirjaston kanssa. Kerään suurimman osan analysoitavasta aineistosta haastattelemalla eri tahoja. Haastattelen kustantajia, asiantuntijoita ja kuluttajia. Lisäksi kerään e-kirjoihin liittyvää informaatiota eri medioiden kautta. Muun muassa lehdet ja Internet ovat täynnä uutisia e-kirjoista, koska aihe on hyvin ajankohtainen. Suomessa e-kirjat ovat vielä pienen piirin asia.

Tsemppia tutkimukseen, ja varmasti suomalaiset kustantajat, kirjakaupat, kirjastot ja muut kirjallisuudenystävät odottavat innoissaan tuloksia.

Sitä todellista kirjastoteknologiaa

Papruu

Kirjastojärjestelmät, MARC, interweba, sosiaalinen blaahblaah, e-kirjat. Teknologiaa, kirjastoteknologiaa. Otetaanpa kuitenkin lusikka kauniiseen käpälään: sitä ihan oikeaa kirjastoteknologiaa on paperi. Muu teknologia on avustavassa roolissa.

Hienojen tietojärjestelmiemme tarkoitus on se, että se paperi löytyy varastosta (tai hyllystä, kuten kirjastolainen kaunistellen sanoo 😉 silloin kun sitä tarvitaan. Suoritteet, eli lainamäärät tulevat siitä että saamme houkuteltua asiakkaat kantamaan paperia ulos varastoistamme. Suoritteiden avulla todistamme päättäjille, asiakkaille sekä itsellemme että meitä tarvitaan, jotta paperia voidaan varastoida ja liikutella tulevaisuudessakin.

E-kirjoissakaan ei ole kyse lukemisen tai tarinoiden luonnollisesta muutosprosessista. Niissä on kyse paperista. Onneksi e-kirjat ovat kuitenkin e-paperia, eivätkä tavallisia tietokonenäyttöjä; jokaiseen meistä on jo iskostunut totuutena toitotettu väittämä, että e-paperista on oikeasti miellyttävä lukea – toisin kuin näytöltä –  vaikka harva meistä on edes nähnyt moista ihmelaitetta. Oletko sinä? Entä onko sinulla mielipide e-kirjoista lukukokemuksena?

Sana paperi johtuu tietty papyruksesta, siis kasvista josta paperia egyptissä valmistettiin. Library johtuu latinan sanasta liber/libri jolla on tarkoitettu kasvin sitä elävää sisusta, josta papru on tehty. Latinan kautta kirjasto, kirja, elämä ja vapaus ovat kaikki peräisi samoilta juurilta. Ei hullumpaa. Monien muiden kielten biblio-alut johtuvat samaa tarkoittavasta kreikan kielen sanastosta.

Mainion YLEn mainiolla Radio 1:llä on Maija Typen toimittama ohjelmasarja Tekniikan käsikirja (suora url mainioon podcast-syötteeseen on tämä), ja siinä juttua paperista. Kukin kestää jotain 15 minuuttia.

• Paperi ja sen valmistus
• Pehmopaperia ja leivinpaperia
• Gutenbergista offsetpainoon
• Jätepaperista uudeksi raaka-aineeksi
• Digitaalisia printtereitä
• Mihin kierrätyskuitu kelpaa

Tiesitkö, että neljännes kopiopaperista on kiveä? Minä en tiennyt. Eipä ihme että painaa ja pölisee.

Kirjapiraatin tunnustukset

Tsekatkaa Kirjapiraatin tunnustukset.

Kaikkihan tietää että e-kirjoja on saatavilla vaikka kuinka paljon, sääli ettei niitä voi helposti ostaa. Minulla on tuttuja, joilla on kovalevyllä tilaongelmia e-kirjojen takia. Inhottavaa bibliofiiaa, mutta kirjallisuusharrastusta yhtä kaikki, eli kirjastojen kannalta relevanttia. Kirjaskannerien hinnat alkavat 200US$:sta, ja US$:hän on nykyään silkkaa roskaa.

via Tim O’Reilly/Twitter yms.

Kindle on oikeasti tietokone

Amazon Kindle 2 (kiitos kuvasta ShakataGaNai@Wikimedia Commons)

Viime viikolla Amazon ilmoitti julkaisevansa SDK:n e-kirjan lukulaitteelleen Kindlelle. SDK on työkalupakki, joka mahdollistaa laitteen ohjelmoinnin. Nyt on siis oikein valmistajan taholta myönnetty, että Kindle ei ole jonkinlainen rampa korvike kirjalle tai muulle painotuotteelle, vaan oikea tietokone. Juuri ohjelmoitavuus määrittää tietokoneen; tietokone on itsessään merkityksetön, mutta looginen ja deterministinen laite, jolla on ohjelmoitavuutensa ansiosta potentiaali olla mikä tahansa muu laite.

Näinhän asia Kindlenkin osalta tietenkin on alunperinkin ollut. Amazonin ilmoitus ohjelmoinnin mahdollistamisesta (tai oikeammin: ohjelmoinnin estämisen lopettamisesta) kuitenkin muuttaa laitteen luonnetta perustavanlaatuisesti. Kuvittele vaikkapa matkaopas, joka jättäisi sadepäivänä kiertokävelyn suosittelematta, ja ohjaisi lukijan sensijaan museokierrokselle. E-kirjan lukulaite vapautuu ja muuttuu takaisin siksi mitä oikeasti onkin, eli tietokoneeksi.

Alkaneella viikolla julkistettaneen myös Applen tabletti, eräänlainen valtavan kokoinen iPod. Nookin alla pyörii Googlen älypuhelimiin kehittämä käyttöjärjestelmä Android. Tietokoneita siis.

E-kirjan lukulaite? So last season. Ymmärrän tarpeen sellaisille laitteille siirtymävaiheen teknologiana, mutta se siirtymävaihe alkaa nyt olemaan jo mennyttä. Suhtaudutaampa e-kirjan lukulaitteisiin sellaisina mitä ne ovatkin, eli läppäreinä.

Mitä bibliofiilien kaipailemaan kirjojen hajuun ja muuhun likaisuuteen, painoon ja esineellisyyteen tulee, niin tiesittekö että on olemassa kirjan hajuista parfyymiä, jota voi suihkuttaa e-kirjan lukulaitteeseensa tai läppäriinsä ja vuodattaa muutama (krokotiilin)kyynel wanhojen hywien aicoien cunniacxi 😉