Sertifiointi menetelmäksi kirjastojen ohjaukseen

DINI-Zertifikat 2010 für Dokumenten- und Publikationsservices

Saksan reissulla juttelin KOBV:n aivan uskomattoman loistavien tyyppien kanssa (kuvittele maakunnallinen Kirjastot.fi). Tuli puheeksi, että Saksassa on Deutsche Initiative für Netzwerkinformation e. V. eli DINI -yhteenliittymä, jonka idea on seurata ja koordinoida kirjastojen verkkopalvelujen kehittämistä.

DINI on laatinut sertifikaatin julkaisuarkistoja (”repositorioita”) varten (yök PDF). Kriteerit ovat sangen laajat. Esimerkiksi arkistolla pitää olla kirjallinen tietoturvapolicy, metatieto pitää olla noudettavissa ulos arkistosta ilmaiseksi, sen tekninen toiminta pitää olla dokumentoitua, tietyt tukipalvelut pitää olla tarjolla aineistoa tallentaville henkilöille, sopimuksissa julkaisuarkistolle ei saa siirtyä ulossulkevia immateriaalioikeuksia, julkaisuarkiston tulee määritellä kullekin dokumentille pysyvä tunniste (esim. DOI tai urn:nbn), indeksointipolicy pitää olla olemassa, järjestelmän tulee käyttää saksalaista Dewey:n luokitusjärjestelmää. Myös tilastointia ja pitkäaikaissaatavuutta käsitellään.

Näiden vaatimusten lisäksi DINI-sertifikaatti listaa suosituksia, esimerkiksi julkaisuarkiston pitää tarjota tukea aineiston siteeraamisessa ja kursseja rakenteellisesta kirjoittamisesta.

DINI:n sivuilta löytyy tietenkin lista sertifikaatin laatimiseen osallistuneista asiantuntijoista sekä julkaisuarkistoista, jolle sertifikaatti on myönnetty.

Saksalaiset kollegat kertoivat, että DINI-sertifikaatti on Saksassa saanut niin arvokkaan aseman, että käytännössä kukaan ei halua perustaa arkistoa ilman kyseistä sertifikaattia. DINI-sertifikaattia pidetään arvokkaan laadun takeena.

Tässä mallissa on monta asiaa oikein.

Sertifiointi toteuttaa ”pehmeää valtaa”. Julkaisuarkisto saa tietenkin olla sellainen kuin sen pystyttäjä haluaa. Mutta markkinamekanismi ajaa kohti sertifioimista. Ja kun yhdellä on se, muut eivät halua olla huonompia. Myös itse sertifikaatti on kilpailuasetelmassa suhteessa muihin sertifikaatteihin.

Yleisesti ottaen tämän kaltainen vallankäyttö istuisi erittäin mainiosti suomalaiseen kirjastomaailman malliin, jossa kunnilla ja muilla kirjastojen katto-organisaatioilla on paljon autonomiaa. Tunnustetut toimijat, joilla ei ole todellista valtaa puuttua toisten asioihin, voisivat painostaa sertifiointijärjestelmällä. Alallamme sekä osaaminen että valta ovat erittäin hajallaan, sertifikaateilla osaamista voitaisi koota vallaksi nyt olemassa olevien valtaorganisaatiorajojen ylitse.

Tällaisina tunnustettuina toimijoina mieleen tulevat ainakin Kirjastot.fi, Kirjastot.fi Labs mahdollisesti yhteydessä muiden pohjoismaisten kirjasto-laboratorioiden kanssa, yleisten kirjastojen neuvosto YKN, IFLA, EBLIDA, Suomen kirjastoseura, Suomen tieteellinen kirjastoseura, Informaatiotutkimuksen yhdistys tai vaikkapa ns. nuorkirjastolaisporukka.

ELY-keskuksilla eikä Opetus- ja kulttuuriministeriölläkään ei paljoakaan valtaa pakottaa kuntien kirjastotoimintaa, mutta sertifioinnin kaltaista pehmeää valtaa voisi hyvinkin käyttää. Näenkin ministeriössä paraikaa laatimisen alla olevat laatusuositukset juuri sertifikaattina, vaikka ei niitä sellaisiksi kutsuta. Idea on kuitenkin sama: osoittaa mitkä kirjastot täyttävät tietyt laatusuositukset ja mitkä eivät. Samoin KDK:n ja KDK-yhteensopivuuden voi nähdä sertifikaattina. Yhteisluetteloa rakennettaessa tulee laadittua edellytykset siihen liittymiselle ja näin yhteisluetteloon mukaan kelpaaminen on aineistotietokannan laadun tunnustus.

Sertifiointia voisi tehdä mitä erilaisimmin kriteerein. Esimerkiksi nuorkirjastolaisporukalla voitaisi lanseerata sertifikaatti vaikkapa henkilökunnan vaihtuvuuden perusteella; arviointia voisi tehdä johtoportaan liikkuvuuden sekä rekrytoinnin kannalta. YKN voisi ylläpitää linjakuria eväämällä sellaisilta jäseniltään sertifikaatin, jotka toimivat YKN:n yhteisen strategian vastaisesti. Kirjastot.fi voisi sertifioida kirjastojen verkkopalveluja ja alamme opiskelijat voisivat arvioida organisaatioita, joissa tekevät harjoittelujaan.

Mainokset

2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitisation of Library Material in Europe

I just returned from The Hague, where the 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitisation of Library Material in Europe was held.

The previous workshop (which i didn’t attend) was in Copenhagen 2007 and this event seems to stabilize as a biennale. See Building the European Digital Library: calls for greater cooperation and Paul Ayris’ article LIBER-EBLIDA Digitisation Workshop in LIBER Quarterly vol 18 (2008) no 1. Personally i regret my failure to properly dig into the archives of LIBER Quarterly before the event. I spent the weekend in Netherlands’ surf-paradise (!!?) Scheveningen and might have as well invested more time reading available background material. On the other hand i was busy visiting Rotterdam, the museum of absolutely stunning M. C. Escher in Den Haag, hanging out with some local squatters before their demo, bumping most randomly to a finnish lad Joel i’ve met in Helsinki a few times and also visiting the public library of The Hague (blogged some observations in finnish).

The LIBER+EBLIDA event itself was most interesting, though i must say i wished for some more dynamic methods of workshopping. In Copenhagen LIBER composed a suite of recommendations and they were revised in The Hague and will be available in the near future. This was the workshopping-part. Most of the time was spent on information dissemination (read: sitting and listening to powerpoint presentations).

Most of the discussion around digitalisation is rather slow, not an awful a lot of happens in a few years time and topics come and go. Personally i think Google and other commercial players bring very welcome dynamics to the arena. We did get to see some implementations too, not just reminders on ”how we should convince politicians that the digitalisation project is of utmost importance and should be funded with public money”. Well, that was repeated quite a few times.

In general the topics were what you’d except; digitalisation, orphan works, Europeana, metadata standards, identifiers, several cases of digitalisation and online publishing materials, funding, open access, some healthy grudge against Google digitalisation efforts and the unresolved problems of intellectual property rights and copyright.

Some of my favourite topics were the LIFE tool for evaluating the cost of digital objects over their lifetime, URN-identifiers and the apparent importance of Europeana as a cooperation project in Europe.

When participants know each other and the subject very well the atmosphere is relaxed and warm, and this was the case (in my opinion anyhow) in The Hague too.

A few people were on Twitter with hashtag #liber but because Twitter is annoying and unpersistant and we didn’t use a more unique tag, that URL will be useless very soon. Nothing particular happened on Twitter, but some of the tweets of interest were read aloud at the venue. I would assume the presentation graphics will be available through the LIBER website, and perhaps audio recordings will be published. Keep an eye on LIBER Quarterly also.

Thanks to LIBER and EBLIDA for arranging the event, and thanks to Koninglige Bibliotheek for a) great acoustics and b) the wifi that i (and surely other people) asked for.

Libraries and information law

Eblida-konffassa Tieteiden talollaTänään olin Suomen tieteellisten kirjastojen seuran järjestämässä puolipäiväisessä seminaarissa Libraries and Information Law Tieteiden talolla. Raportoin tapahtumasta suorana nettiin jaikun kautta, käykääs lukaisemassa jos kiinnostaa.

Tein syksyllä nytkin mukana olleen, British Libraryn Ben Whiten haastattelun.