Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentti YLE Areenassa

”Google Books, maailman suurin kirjasto” YLE Areenassa

Näittehän tämän Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentin jonka YLE tarjoaa Areenan kautta suunnilleen joulukuun puoleen väliin asti. Guuglettelemalla löysyi alkuperäinen nimikin, H. G. Wellsiä mukaillen Google And The World Brain. Ohjaaja on Ben Lewis ja webbisivulla on monenmoista elokuvapalkintoa esillä.

Dramatisoinnista ei ole puutetta. Sehän kuuluu elokuvan henkeen. Muutamia mielestäni keskeisiä asioita on jätetty mainitsematta, esim se että Googlen digitoimat kirjat palautettiin sinne mistä olivat peräisinkin, ja joidenkin kirjastojen kanssa oli jopa diili että ne saivat myös digitoidut kopiot kirjoista. Siellä ne kirjat seisovat samoissa kirjastojen hyllyissä missä ennen Googlen skannailuakin, kaikkien luettavissa ja skannattavissa. Kirjasto-virastot, kustantajat ja kirjailijat eivät ole edelleenkään laittaneet montaakaan tikkuakaan ristiin digitaalisen sisällön ja internetin puolesta, ja Google on siinäkin mielessä erinomainen kirittäjä. Niin tai näin, kannattaa katsoa toi leffa kun se nyt on YLEn kautta saatavilla. Mittaa on about tunti.

Lausuntoja leffaan ovat jakaneet sellaiset isonimiset usual suspectit kuin Lawrence Lessig, Kevin Kelly, Jaron Lanier, Brewster Kahle, Clay Shirky, ja ilokseni myös (Paul Otletista kirjoittanut) W. Boyd Rayward. Rikkana rokassa Jean-Noël Jeanneney.

The story of the mostneljänneksi ambitious project avoimen lähdekoodin, Wikipedian ja Creative Commonsin jälkeen [blog. huom.] ever conceived on the Internet. In 2002 Google began to scan millions of books in an effort to create a giant global library, containing every book in existence. They had an even greater purpose – to create a higher form of intelligence, something that HG Wells had predicted in his 1937 essay ”World Brain”. But over half the books Google scanned were in copyright, and authors across the world launched a campaign to stop Google, which climaxed in a New York courtroom in 2011. A film about the dreams, dilemmas and dangers of the Internet.

Alla vielä traileri. On siinä onneksi muutakin kuin hyvin huolestuneita setä-ihmisiä.

Advertisement

Into Eternity, elokuva kulttuuriperinnön pitkäaikaissäilyttämisestä

100 000 vuotta tulevaisuutta

Oletteko nähneet Suomeen rakennettavaa ydinjätteen loppusijoituspaikkaa Onkaloa käsittelevän Into Eternity (suom. Onkalo – Säteilevä hauta) -elokuvan? Olin sen julkistusnäytöksessä Bio Bristolissa viime vuonna, ja se on kummitellut mielessäni siitä asti.

Periaatteessahan elokuva käsittelee siis ydinjätteen sijoittamiseen liittyvää problematiikkaa, Onkalo-hanketta ja sensemmoista. Tämä on mielenkiintoista (ja melko hiuksia nostattavaa) tietenkin, mutta kehoitan kaikkia katsomaan Into Eternityn myös informaationhallinnan, viestinnän sekä aikapolitiikan näkökulmista. Näihin kaikkiin on elokuvassa erittäin hyvää syötettä.

Yksi probleema joka Onkalo -hankkeeseen ja ydinjätteen loppusijoittamiseen liittyy, on sen viestiminen tulevaisuuteen, että ”tämä on vaarallinen paikka, älä tule tänne”. Egypti on nyt levottomuuksineen uutisissa, ja sikäläisistä kultturiperinnön varjelusta menossa olevien mellakoiden keskellä tämä elokuva ja aihe mieleeni tulikin. Kuten Into Eternityssä kerrotaan, egyptiläiset yrittivät aikanaan viestiä tuollaista viestiä hamaan tulevaisuuteen noin 5000 vuotta sitten ja hehän tietenkin epäonnistuivat; pyramidit on ryövätty moneen kertaan.

Ydinjätteen loppusijoituksessa aikajänne on noin 100 000 vuotta. Tämän ajan yli pitäisi pystyä kommunikoimaan, mitä Onkaloon on varastoitu, miksi ja kenen toimesta. Kaksi vastakkaista periaatetta tähän komminikointiin ovat nämä: joko ollaan hyshys ja yritetään olla kiinnittämättä huomiota toivoen, ettei kukaan mene seuraavan 100 000 vuoden aikana kaivelemaan nyt rakentamiimme, Onkalon kaltaisiin loppusijoituspaikkoihimme. Toinen vaihtoehto on yrittää mahdollisimman ymmärrettävästi kertoa tulevaisuuden olennoille, mitä olemme varastoineet. Emme voi tietää ketä täällä maan pinnalla tuolloin liikkuu, joten viestintää ei voida rakentaa millekään tuntemallemme kielelle. Into Eternityssä esitellään taiteilijoiden laatimia kuvia, joihin on yritetty tallentaa yleisesti ymmärrettävää viestiä vaarasta. Taiteentutkimuksen keinoin on etsitty muotoja ja sommitelmia, joiden ajatellaan toimivan kulttuurista riippumatta. Emmehän voi muutamien tuhansien vuosien kokemuksella olettaa, että ihmissivilisaatio jatkaa keskeytymätöntä, kulttuuriantropologien haaveiden mukaista kehitystään. Tällaiset viestintäpyrkimykset saavat nykyiset, ”kansallisuuteen” ja ”etnisyyteen” perustuvat käsityksemme ”monikulttuurisuudesta” vaikuttamaan entistäkin naurettavimmalta. Elokuvan traileri aukeaa noilla mainituilla grafiikoilla:

Lisätietoa elokuvasta löydät sen omilta webasivuilta, IMDb:stä, Wikipediasta ja metacriticistä a Twitteristä sekä @intoeternity että #intoeternity. Kirjastojen aineistotietokannat eivät edelleenkään kerro kulttuurijulkaisuista mitään hyödyllistä, joten en turhaan linkitä niitä tähän nyt. Michael Madsenin haastatteluja löytyy esim. Friends of the pleistoscenestä tekstinä ja YouTubesta videona.

Koko elokuva on näköjään YouTubessa, liitän sen tähän alle. Jos haluat ennemmin ladata elokuvan, löytyy Magneetti-linkki esim. tästä.

Into Eternity (suom. Onkalo–Säteilevä hauta) – suosittelen kirjastolaisille ja kaikille kollegoilleni muilla informaatioaloilla. TIP!

PS. Kirjoitin tämän Aboa Vetus/Ars Nova -museon kahvilassa, ennen kuin kiersin Turun keskiaikaista historiaa käsittelevän näyttelyn. Keskiajasta on 800-400 vuotta. Näyttelyä kiertäessäni en voinut olla ajattelematta miten lyhyt aika se onkaan. Silti käsityksemme tuon ajan Turuta perustuvat hatariin kirkonkirjojen merkintöihin, pariin karttaan, sekä kaivauksissa löytyneisiin esineisiin tai pikemminkin niiden palasiin sekä näiden tietojen yhdistelyyn muuhun historiantutkimukseen.

On elämä lainaa vainen

AAARGGG taisin juuri tulla katumapäälle ensi kuuksi suunnittelemani Turkuun muuton suhteen 😮

Terveisiä Hollannista

Kiva, että täällä Haagin kaupunginkirjaston pääkirjastolla keskustassa on ilmainen ja avoin wi-fi. Toisin kuin Suomessa tai skandinaviassa, ovat monet kirjastopalvelut Hollannissa sen sijaan maksullisia. Kirjoja ja lehtiä voi paikan päällä lukea ilmaiseksi, kotiin lainaamiseen tarvittava jäsenyys ja sitä osoittava kirjastokortti maksaa vuodessa 19€ tai 26.25€, iästä riippuen. Jos aikoo lainata vain lehtiä, voi ostaa halvemman jäsenyyden hintaan 7.5€. Kun kävimme täällä ekskursiolla muutama viikko sitten, huomasi eron retoriikastakin; Hollannissa kirjastoissa on jäseniä, Suomessa asiakkaita tai käyttäjiä. Tämänkertaisella matkalla osallistun LIBERin ja EBLIDAn digitointityöpajaan, ja ajattelin samalla viettää edeltävän viikonlopun täällä ulkomailla.

Kirjastojen vuosimaksua on toisinaan väläytelty Suomessakin (katso Tuula Haaviston Kirjastojen peruspalvelujen maksut eivät kannata -raportti vuodelta 2003 (kiitos Tuulalle ja Petri Tonterille vinkistä)), mutta ainakin nykyinen kirjastolaki (4.12.2004) määrää peruspalvelut maksuttomiksi. Tai siis, tämä on yleinen tulkinta kyseessä olevasta laista. Lain kirjain on seuraava:

4 luku

Kirjastopalvelujen maksuttomuus

5 §

Kirjaston omien kokoelmien käyttö kirjastossa ja niiden lainaus on maksutonta.

Yleisten kirjastojen keskuskirjaston ja maakuntakirjastojen yleisille kirjastoille antamat kaukolainat ovat maksuttomia.

Muista kirjaston suoritteista kunta voi periä enintään suoritteen omakustannusarvoa vastaavan maksun.

Erityisestä syystä maksu, joka muuten määrättäisiin suoritteen omakustannusarvoa vastaavaksi, saadaan määrätä tätä korkeammaksi.

En ole aivan varma tarkalleen mikä ylläolevassa laissa edellyttäisi, että esimerkiksi netin käyttö ei suomalaisissa yleisissä kirjastoissa maksaisi. Nettiyhteyden omakustannearvo olisi tietenkin sangen matala, ellei mukaan lasketa asiakkaiden käytössä olevia tietokantoja (Arto, Aleksi, EBSCO, PressDisplay, Naxos jne).

Vertailukohdaksi vaikkapa Haagin kaupunginkirjaston muissa toimipisteissä paitsi pääkirjastossa netin käyttö maksaa 1€/tunti (ei-jäsenille 1.4€/tunti) joka on sinänsä ihan markkinakelpoinen hinta täkäläisiin nettikahviloihin verrattuna. CD-levyn kuuntelu talon soittimella maksaa 0.5€ per kaksikymmentä minuuttia, mutta levyt ovat koteloissaan joten niitä voi kuunnella omallakin, kannettavalla cd-soitimella jos jollakulla sellainen vielä on. En tiedä olisiko oman soittimen käyttö kiellettyä, en ole kyllä nähnyt missään mitään kieltolappuja. Levyjä ei kuuntelua varten tarvitse lainata (1€/levy), ellei aio poistua musiikkiosastolta etsiessään jotain mukavaa soppea muualla rakennuksessa kuunteluun ja vaikkapa sarjisten lukuun tai netissä surffailuun. Kuuntelumahdollisuutta ei ole muualla kuin pääkirjastolla.

Mitäs leffan vuokraaminen Suomessa nykyään maksaakaan? Haagin kirjastosta sekä DVD:t että konsolipelit maksavat 3€ kappale. Ei ole sattunut silmiini videovuokraamojen hintoja.

Haagin kirjasto on kuulemma sikäli poikkeuksellinen Hollannin kirjastojen joukossa, että organisaatio kuuluu suoraan kaupungin alle eikä ole säätiö kuten yleiset kirjastot yleensä. En ole varma tarkoittiko Hollannin rantaparatiisin Scheveningenin kirjaston hoitaja koko Haagin kaupunginkirjastoa vai vain omaa lähikirjastoaan, kun sanoi että Haagissa tilanne on sikälikin poikkeuksellinen, että koko henkilökunta saa palkkaa.

En ole järkyttynyt, vaan totean kylmänrauhallisesti, että monikulttuurisuuteen kuuluu että on erilaisia tulokulmia maailmaan, myös kirjastopalvelujen järjestämiseen. Suomen ja skandinavian maksuttomat kirjastopalvelut ovat oikeastaan aika outo ilmiö.