Vielä kerkeää Hakukone 2.0 -improteatteriin PRO TIP

Kylläpä on karsea kuva, mutta en kehdannut kuvata kunnolla

Kylläpä on karsea kuva, mutta en kehdannut kuvata kunnolla

Pro tip tiedonhaun ammattilaisille: vielä kerkeätte Hakukone 2.0 -improteatteriesitykseen (kts. Facebook event). Esityksiä on sunnuntaihin asti Tunturikadulla Töölössä. Ohjaus Meiju Lampinen, ja meininki on tämä:

Moni arkipäiväinen kuulumisten vaihto tai informaation välitys on siirtynyt nykypäivänä livekohtaamisesta verkon ylitse, jonkun välineen kuten sähköpostin, blogin tai chatin, avulla tehtäväksi. Kuitenkaan ihmisen kolmiulotteisuutta, tuoksuja tai tuntoaistia ei voi vielä välineillä korvata. Esitys väittääkin, että livekohtaamista ei voi korvata eri mediumeilla.

Hakukone yhdistää improvisaation reaktioherkkyyden sekä hohtavat näyttöruudut. Se tuo päivittäin käyttämämme verkkopalveluiden raamit näyttämölle ja luo näin ajankohtaisen miljöön uudistaa esiintyjien ja yleisön välistä vuorovaikutussuhdetta improvisaatioesityksissä. Se varastaa verkkopalveluita kuten Google, Youtube, Spotify ja Wikipedia improvisaatiokohtausten rakenteiksi ja iloittelee sosiaalisen median käytöstavoilla. Tule katsomaan, taipuvatko meemit lavalle!

Mainokset

Selviävätkö tietotekniikkayksiköt web 2.0:sta?

Blogini drafts-kansiosta, edellinen muokkaus 25.8.2009. Se oli aikaa jolloin vielä puhuttiin ”web 2.0”:sta. Julkaisempa tämän pois.

Tuijotuskilpailu oman varjonsa kanssa

IT-hallinto pitää tuijotuskilpailua oman varjonsa kanssa

ComputerWeekly.com kirjoittaa Can the IT department survive Web 2.0? Jutussa Peter Hinssen nostaa esiin jokaisessa organisaatiossa tärkeitä kysymyksiä siitä, mitä tapahtuu kun oma, järjestetty tietotekniikkahallinto joutuu pysyvään kilpailuasemaan web 2.0 -työkalujen kanssa.

Ilmiö kulkee nimellä ”varjo IT”, ”shadow IT” ja tarkoittaa siis sitä, että internetin kautta työntekijöillä on mahdollisuus olla käyttämättä organisaation omia työkaluja ja sensijaan käyttää jotain web 2.0 -sovelluksia. Esimerkiksi työsähköpostin sijasta Gmail saattaa tuntua miellyttävämmältä. Kuvapankin sijasta kuvat laitetaan Facebookiin ja sitäkin kautta hoituu yhteydenpito kollegoihin, sidosryhmiin ja asiakkaisiin. Googlen toimisto-ohjelmissa on puolensa ja työsähköpostit tuntuu järkevämmältä hoitaa  omalla kännykällä kuin työpaikan hankalalla järjestelmällä. Työpaikan työryhmäsovellukset ovat kurjempia kuin jonnekin nettipalveluun itse perustettu webbifoorumi jonne voidaan kutsua sellaisiakin jäseniä, joilla ei ole pääsyä organisaation intranettiin.

Kyse on myös vallasta. Työntekijä emansipoituu ja tekee itse valintoja työkalujensa suhteen. Perinteinen, keskitetty IT-hallinto menee tällöin rikki esimerkiksi varmuuskopioinnin, valvonnan ja tietosuojan osalta. Myös perehdyttäminen ja kouluttaminen sekä työn johtaminen hajoavat, sillä jokaisella työntekijällä on omat työtapansa ja työvälineistönsä. Työ- ja käyttötavat ylittävät organisaatioiden rajat, kun tuttavat eri organisaatioissa käyttävät samoja työkaluja.

Näitä on puitu meidänkin kirjastossa. Mitenkäs teillä, miten teidän organisaatiossa on näihin probleemiin suhtauduttu? Onko web 2.0 -sivustoja teknisesti blokattu tai kielletty käyttämästä? Kenties varjo IT:n syntyymistä on ruokittu ja ohjattu opastamalla oikeanlaiseen käyttöön? En haluaisi uskoa, että missään asia on jätetty täysin huomiotta ja työnnetty pää pensaaseen: ”google docs ei ole totta”.

Hinssen pelaa innovaatiokortin ja sanoo, että avoin/vapaa pääsy erilaisten tietoteknistten työkalujen äärelle stimuloi innovointia tai jopa on yksi sen edelletyksistä.

ComputerWorldin jutussa Hinssen väittää myös, että mikäli IT -osastot eivät pysy kilpailukykyisinä työntekijöiden työarjessa, ne marginalisoituvat ja lopulta kuihtuvat. Onko hierarkisen organisaation, vaikkapa kirjaston kehysorganisaationa toimivan kunnan, yliopiston tai oppilaitoksen IT-hallinnolla muuta tulevaisuutta kuin asennella tarpeen mukaan uusia hiiriä asiakaskoneisiin ja tilata tulostimiin mustepatruunoita?

Peter Hinssen discusses the impact of ”shadow IT”: if your IT department doesn’t foster use of web 2.0, it will wither, be marginalized and eventually lose meaning. Corporate IT departments must remain competative and their services relevant, since they are constantly being questioned by the web 2.0 tools. This has some serious implications, and ignorance is not the answer.

(via teemumakkonen twitterissä)

Tervetuloa kirjaston langattomaan verkkoon

Tervetuloa Turun kaupunginkirjastoon

Eiköhän kuulkaas poisteta kirjastojen langattomista verkoista noi kirjautumiset, joohan? Kirjautumisesta ei kuitenkaan ole meille kirjastoille eikä etenkään asiakkaille mitään hyötyä.

Asiasta käytiin ihan vilkas keskustelu viime torstaina Facebookissa, kun kirjoitin että

Junan langattomaan verkkoon ei tarvi kirjautua. Miksi kirjastossa tarvii (vieläpä kahdesti päivässä). Kirjautuminen… so last season. Ei tarvis, oikeesti.

Keskustelua käytiin tietenkin tietoturvan kannalta joka on luonnollisesti hyvä asia (kirjaston verkkoon kirjautuminen ei muuten paranna kirjaston eikä asiakkaiden tietoturvaa mitenkään), mutta haluaisin että asiasta keskusteltaisi käytettävyyden, asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen kannalta. Niin… ja sitten keskustelun lisäksi oikeasti tehtäisikin jotain.

Meillä on täällä Turussa asiakkaille tarjolla SparkNet, Helsingissä vastaavasti Stadinetti (jota hämmästelin aiemmin).

Miten olisi jos lähdettäisi vaikka semmoisesta että ensinnäkin visuaalinen ilme olisi kirjaston mukainen, tuossa kirjautumisikkunassa voisi olla enemmänkin ”tervetuloa” -tyyppistä retoriikkaa eikä pelkkää tunnusten penäämistä, CSS:stä voisi säätää mobiiliystävällisemmäksi, kieliversiot omille sivuilleen, jotain paikkasidonnaista kuvitusta, verkon nimi ymmärrettävämmäksi (nyt se on ”SPARKNET”, se voisi olla esim. ”Kirjaston wifi”, ”Tervetuloa kirjastoon” tms.) muistutus siitä ettei kirjautuminen mitenkään lisää tietoturvaa, vähän tietoa kirjaston tulevista tapahtumista, suorat linkit kirjaston Facebook ja Foursquare ja TripAdvisor-paikkoihin (käytän tässä nyt esimerkkinä Turun pääkirjastoa, mutta sama pätee satoihin muihin Suomen kirjastoihin), kahvilan tämänpäiväisen lounaslistan, omalta läppäriltä käytettävä verkkotulostin ja niin edelleen.

Ja niin… tuon koko kirjautumisen voisi aivan hyvin ottaa pois… ihan vaan sillä perusteella, että se on täysin turhaa asiakkaiden kiusaamista.

Laittakaapa jonnekin (nettiin, Facebookiin, lähettäkää mun sähköpostiin tms.) näkyville kuvaruutukaappauksia, videoita ja käyttäjäkokemuksia omien kirjastojenne langattomista verkoista (vinkki: iPhonesta saa kuvaruutukaappauksen painamalla pyöreää koti-nappia virtanappi pohjassa).

[edit klo 21:05: lisäsin yhden ihan oikeasti aika usein kysytyn palvelun, nimittäin suoraan läppäriltä tulostamisen]

Muutama viite tekstinkäsittelytyökalujen vaikutuksesta kirjoittamiseen (ei tissejä)

Rasmus Malling-Hansenin kirjoitusaparaatti, vm. 1878 (Kuva Wikimedia Commonsista, kiitti tyypit)

Turun yliopiston digitaalisen kulttuuritutkimuksen perusopintojen aineistonkeruun harjoituskurssin kolmantena tehtävänä oli omaa aihetta käsittelevien tekstien etsiminen. Aiheenanihan on siis tekstinkäsittelytyökalujen vaikutus tekstin tuottamisen prosesseihin.

Kokoamani aineisto koostuu muutamasta artikkelista. Keskeisin niistä on Jacques Derridan dialogi The Word Processor teoksessa Paper Machine–Cultural memory in the present (Stanford Uni. Press, 2005, ISBN 9780804746205, englanniksi kääntänyt Rachel Bowlby). En itse valitettavasti puhu ranskaa. Englannistettuja Derridan tekstejä kokoava Paper Machine -teos löytyy Google Booksista, ja kyseinen dialogi on niin lyhyt, että sen voi lukea sieltä kokonaisuudessaan. Olen lukenut kirjan aiemmin, ja kyseinen teksti on inspiroinut minua nyt meneillään olevassa tutkimuksessa. Teoksen tuossa osiossa ei valitettavasti ole lähdeluetteloa, joten sen kaivelu ns. ”helmenkasvatusstrategialla” ei ole mahdollista. Toki varsinaisessa tekstissä on muutamia vinkkejä eteenpäin.

Tuossa dialogissa Derrida käsittelee omaan tyyliinsä tekstinkäsittelyvälineitä yleensä ja reflektoi myös omaa, henkilökohtaista suhdettaan niihin kirjailijana.

Kyselin viitteitä sosiaalisen median kautta, sillä työni kautta minulla on aikamoinen liuta tuttuja jotka ovat opiskelleet kirjallisuudentutkimusta. Kyselin Facebookissa

Hoi tyypit, onkos kirjallisuudentutkimuksen opintojen myötä tullut vastaan mitään tekstiä, jossa olisi pohdittu tekstinkäsittelytyökalujen vaikutusta tekstin tuottamiseen?

Ja Twitterissä

Kyselin myös Turun yliopiston digitaalisen kulttuurintutkimuksen Digiryhmä -sivulla ja olen kirjoitellut blogiini pari tekstuaalitieteitä sivuavaa juttua, ml. tämän kurssin edellinen tehtävä, jossa muotoilimme tutkimuskysymystä.

Ajattelin, että sosiaalisen median kautta voisi herua viitteitä olemassa olevaan aineistoon tästä aiheesta. Vaikka tämä ”sorsastuskausi” (sorsastus=crowdsourcing) olikin sangen lyhyt, sain muutaman mainion viitteen eteenpäin. Kiitos niistä kuuluu Matti Lassilalle, Hanna Saariolle sekä Kimmo Tuomiselle ja ne ovat seuraavat:

  • Veijo Meri: esseekokoelma Julma prinsessa ja kosijat (Otava, 1986 ISBN 951-1-08998-6)
  • James Hartley, Michael Howe, Wilbert McKeachie: Writing through time–longitudinal studies of the effects of new technology on writing, julkaistu British Journal of Educational Technology -journaalissa (vol 32, issue 2, sivut 141-151, maaliskuu 2001, (DOI 10.1111/1467-8535.00185)
  • Salomon, G., Kosminsky, E, & Asaf, M. (2003). Computers and Writing. In T. Nunes & Bryant,P. (Eds.) (2003). Handbook of children’s literacy. (pp. 409-442). London: Kluwer.

Näitä en vielä lukenut, mutta silmäilin uteliaisuuttani mitä muita samaan aiheeseen liittyviä viitteitä Google Scholar antaa tuon viimeisimmän viitteen perusteella. Diapsalmata -sivusto näyttää mielenkiintoiselta ja relevantilta. Päädyin sinne, sillä siellä on juttu Nietzschen rakkauslaulusta legendaariselle kirjoituskoneelleen. Diapsalmatan kirjoittamista käsittelevissä postauksissa on mainittu myös tuo Derridan The Word Processor. Toinen, jo aiemmin seurailema sivusto on if:book.

Nämä, ja näiden lähdeluettelot ruokkoamalla saisi varmasti enemmän aineistoa kuin jaksaisi lukea. Pitäydyn tässä tehtävässä kuitenkin näissä lähteissä ellei minulle enää lähetetä jotain erityisen kiinnostavia viitteitä. Diapsalmatan ja if:bookin kaiveluun on syytä varata vielä pari tuntia aikaa.

Koko tämän aineistonkeruuprosessin aikana kirjoitin noin 3 Facebook-postausta, viitisentoista kommenttia Facebookissa sekä pari blogikommenttia Diapsalmataan sekä The Atlanticissa olleeseen, paljon huomiota keränneeseen Nicholas Carrin Is Google making us stupid -kolumniin. Facebookin ulkopuolelle lähinnä laittelin suoria linkkejä Derridan tekstiin.

Tekijänoikeus on oikeus päättää

Tekijänoikeus ja kissanpennut kuuluvat yhteen awww. (kiitos kuvasta eleda 1@Flickr, lisenssillä CC-NC)

Tuli äskeisestä Cory Doctorowia käsittelevästä postauksesta mieleen, että olen unohtanut julkaista Mediakasvatusseuran ja Suomen kirjastoseuran mediakasvatusjulkaisua varten kirjoittamani artikkelin tekijänoikeuksista. Julkaisu tuli ulos syksyllä ja on suunnattu noin 13-17 vuotiaille. Yritin artikkelissani välttää sanaa ”tekijänoikeus” ja erityisesti ”tekijänoikeuslaki” puoleenväliin asti ja se onnistui. Pyrin myös antamaan tekijänoikeuksista positiivisen, emansipoivan käsityksen; me olemme kaikki tekijöitä, tekijänoikeus on meidän kaikkien.

Tämä artikkeli yrittää olla lähtemättä siitä että tuolla jossain on Tekijöitä, ja meidän tulee koko ajan olla varuillamme ettemme me tai läheisemme tee rikosta näitä upeita ihailemiamme Tekijöitä kohtaan.

Oikeus päättää

Jos kaverini otti hauskoja valokuvia bileistä viime viikonloppuna, hän voi kätevästi laittaa ne näkyviin IRC-Galleriaan, Facebookiin tai vastaavaan. Jos joku näistä kuvista on minusta erityisen hauska, voin helposti laittaa sen vaikkapa profiilikuvakseni. Tähän tarvitaan vain muutama klikkaus.

Kuvien julkaiseminen on helppoa, ja usein yhtä helppoa on kysyä lupa niiden käyttämisen. Kuvan ottaneelta henkilöltä voi kysyä lupaa suoraan. Harvoinpa tällaisesta kukaan kieltäytyy; yleensä ihmiset ovat vain ilahtuneita että joku on kiinnostunut heidän kuvistaan ja niiden käyttämisestä. Lisäksi on kiva laittaa profiiliini näkyviin pieni kiitos kuvan ottajalle, näin hänkin saa tunnustusta valokuvastaan.

Luvan kysyminen on suoraviivaista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sujuu vaikkapa näin: ”kiva kuva, voinko käyttää tätä profiilissani?” Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa!

Netistä löytämästään kuvasta voi kuitenkin olla vaikea, jopa kertakaikkisen mahdoton päätellä kuka sen on ottanut ja miten häneen voi olla yhteydessä. Eikä meillä edes välttämättä ole mitään yhteistä kieltä jos hän on ulkomaalainen! Miten siis kysyä lupaa? Yksittäisten valokuvien osalta tilanne on vielä mahdollista selvittää, mutta jos alkaa kysymään lupia vaikkapa jokaista blogissaan käyttämäänsä kuvaa varten, tuhraantuu koko päivä kun yrittää saada kuvien ottajia kiinni.

Onkin muiden kannalta huomattavasti helpompaa, jos kuviensa yhteydessä ilmoittaa aina sähköpostiosoitteensa taikka jonkun muun yhteystiedon. Näin muut voivat kysyä lupaa valokuvan käyttämiseen. Sama pätee muihinkin teoksiin jotka joku on tehnyt: teksteihin, videoihin, piirroksiin… jopa vaatemalleihin tai peleihin. Kaikkeen, jonka tekemiseen on tarvittu luovuuutta. Kaikkien näiden käyttämiseen on hyvä kysyä lupaa. Ajattelemme nimittäin, että tekijä ”omistaa” työnsä tulokset, eli juuri valokuvat, tekstit, videot, piirrokset ja muut sellaiset.

Tämä omistaminen muodostuu siitä, että olemme itse nähneet vaivaa teosten keksimiseen ja tekemiseen. Jos sinua kiinnostaa miten tämä ”omistaminen” oikein on mahdollista, kannattaa tutustua Laura Leppämäen kirjaan ”Tekijänoikeuden oikeuttaminen”. Koska omistamme teoksemme, voi olla närkästyttävää jos joku käyttää taikka jakaa niitä edelleen ilman lupaa. Kuvittele vaikka että olet itse kirjoittanut erinomaisen äidinkielen esseen ja opettaja kopioi sitä ja jakaa luokalle sinulta kysymättä. Opettaja siis kopioi ja jakaa tekstiäsi ilman lupaa. Et myöskään haluaisi että jos olet laittanut piirroksesi nettiin, joku koulukaverisi kopioi sen ja saa kuvaamataidosta parhaan numeron, väittäen että hän on itse tehnyt tuon piirroksen. Joidenkin mielestä tällainen on ärsyttävää, toiset taas tulevan onnellisiksi kun joku heidän teoksistaan kiinnostuu. Koska emme voi ennalta tietää miten joku tähän suhtautuu, on aina syytä kysyä.

Tekijä saa päättää

Juuri tästä on kyse tekijänoikeudessa. Tekijänoikeus tarkoittaa, että tekijällä on oikeus päättää teoksensa käyttämistä, tietyin rajoituksin tosin! Tavallaan tekijänoikeuden rajoitukset ovat muiden kuin tekijän oikeuksia. Siis: käyttäjien oikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeuden vanheneminen kun on kulunut muutamia kymmeniä vuosia tekijän kuolemasta. Samoin kuka tahansa saa kopioida julkaisuja (esim. cd-levyjä) omaan käyttöönsä, vaikka levyissä lukisikin että se on kiellettyä.

Etenkin kaupallisissa julkaisuissa, kuten CD-levyissä, kirjoissa, DVD-elokuvissa tai nettisivuissa on oikein korostettu, että ne ovat tekijänoikeuden suojaamia. Tekijänoikeutta ei kuitenkaan oikeasti tarvitse koskaan erikseen mainita; tekijänoikeus muodostuuu aina automaattisesti. Joka kerta kun painat kamerasi laukaisinta, sinulle muodostuu tekijänoikeus kyseiseen valokuvaan ja sama pätee muihinkin luovuutta vaativiin teoksiin joita teet. Tekijänoikeudesta ei siis todellakaan tarvitse erikseen ilmoittaa, eikä se kuulu vain joillekin suurille taiteilijoille joita voi nähdä telkkarissa, vaan meille ihan jokaiselle.

Kun jonkin teoksen julkaisee vaikkapa laittamalla sen nettiin, voi samalla antaa pois jotain oikeuksiaan teoksen tekijänä. Tämä helpottaa huomattavasti toisten ihmisten elämää. Ajatellaanpa aiempaa esimerkkiä bileissä toisen ottamasta valokuvasta profiilikuvana. Jos valokuvaaja on laittanut kuvan viereen tekstin ”kuvaa saa kopioida” tai ”tätä kuvaa saa käyttää profiilissaan”, ei tarvitse erikseen kysellä mitään. Tällaista käyttölupaa kutsutaan ”lisenssiksi”.

Teoksen ottaja voi (tekijänoikeuden poikkeukset huomioon ottaen) asettaa mitä tahansa ehtoja teoksen käyttämiseen. Usein näkee esimerkiksi, että jotain saa käyttää epäkaupallisiin tarkoituksiin, mutta kaupallisiin tarkoituksiin on sitten kysyttävä lupa erikseen. On olemassa erilaisia valmiita käyttölupia eli lisenssejä joita voi käyttää. Tunnetuimpia taitavat olla niinsanotut Creative Commons -lisenssit. Ne ovat helppoja ymmärtää. Tekijä voi myös keksiä päästään ihan mitä tahansa sääntöjä, joita toivoo noudatettavan. Se noudatetaanko näitä keksittyjä sääntöjä on sitten toinen asia.

Hyvä kiertoon

Kuviaan tai muita teoksiaan julkaistaessa kannattaa siis muistaa kaksi asiaa. Ensiksikin kannattaa varmistaa että omat yhteystiedot ovat muiden saatavilla. Mikä tahansa yhteistieto käy, sähköpostiosoite on näppärä. Monissa nettipalveluissa voi myös lähettää viestejä suoraan, esim. Facebookissa ja IRC-galleriassa.

Toisekseen kannattaa antaa muille yleinen lupa teosten käyttämiseen jos he sitä johonkin tarvitsevat. Internet ja itseasiassa koko kultuurimme perustuu jakamiselle, sille että voimme käyttää toisten keksimiä ideoita pohjana omille ideoillemme. Nykyinen tekijänoikeus on hyvin rajoittava ja antaa tekijälle todella paljon yksinoikeuksia, enemmän kuin joidenkin mielestä olisi hyvä. Tekijä voi kuitenkin luopua osasta hänellä kuuluvista oikeuksista, ja tämä onkin todella reilusti tehty.

Kyseenalainen aihe

Nykyisestä tekijänoikeuslaista keskustellaan paljon julkisuudessa. Kiistely yltyy toisinaan kiivaaksi ja lokakin lentää. Toisaalta syytellään taiteilijoita riistävästä kapitalismista, toisaalta häijystä piratismista. Kova keskustelu on osoitus siitä, että tekijänoikeus ja tekijänoikeuslaki on tärkeä asia, joka koskettaa meitä kaikkia sekä teosten tekijöinä että käyttäjinä. Ymmärtämistä ei ollenkaan auta sekava kielenkäyttö eikä kopioivien ihmisten uhkailu vankilalla.

Keskeisintä tekijänoikeudessa on, että meillä kaikilla, myös sinulla, on teoksen tekijänä oikeus päättää mihin teosta käytetään. Valitettavaa kuitenkin on, että nykyinen, Suomessa käytössä oleva tekijänoikeuslaki on aivan auttamattomasti vanhentunut, eikä se pysty ottamaan kantaa internetin kaltaiseen ilmiöön, vaikka internet on jo vanha keksintö. Jokaisella maallahan on omat lakinsa, mutta muidenkin maiden tekijänoikeuslait ovat yhtä surkeita kuin meillä Suomessa. Pääpiirteet on kuitenkin helppo ymmärtää, ja ne kuuluvat meille kaikille.

Tätä tekstiä saa käyttää ja levittää Creative Commons Nimeä-Tarttuva -lisenssin mukaisesti, eli kopioita ja muokkauksia saa tehdä vapaasti, kunhan mainitsee minut (Mace Ojala) tekijänä eikä aseta enempää rajoituksia

Näin jälkikäteen tuossa on tietenkin kaikenlaista korjattavaa, esim. olisi pitänyt selvemmin kirjoittaa julkaisemisen merkityksestä. Toivottavasti tuollainen 13-17 vuotias on edes kiinnostunut näistä asioista ja edes joku kohderyhmästä jaksaa lukea tuon ja miettiä asiaa hieman.

Mitä mieltä olette tästä artikkelista? Toivottavasti että löydä kamalia asiavirheitä.

Kirjastokimppa vs. kunta/kaupunki -polemiikki

Ei kovin iskevä ole toi otsikko nyt. Anyway kopsaan tänne oikeaan internetiin näkyville erään Facebookissa käydyn keskustelun. Tai siis vain omat osuuteni. Lukeminen on näin tietenkin ikävää, se varsinainen keskustelu on tuolla Facebookin uumenissa jonne jotkut pääsee ja jotkut ei (Google ei pääse).

Kokonaan toinen juttu on se, onko hyvä idea ja yhteiskunnan kannalta Oikein että kirjastot eriytyvät vielä enemmän omiin maailmoihinsa kuntarajojen yli, ns. ”kirjastokimppoihin” (Vaski, HelMet, Piki jne). Tämähän on aivan nurinkurista, eikö pitäisi pyrkiä juuri toiseen suuntaan eli integroitumaan omaan kunta/kaupunki-organisaatioon?

debatoija 1 […]

Mace Ojala Olen niin samaa mieltä tosta!

16. marraskuuta kello 22:33

Mace Ojala Ajatus kirjastokimpasta vesittää kaikki tälläiset virastojenväliset ja muut yhteistyökuviot firmojen, yhdistysten tai yksityisten kanssa. Kirjastokimppa lähtee siitä että Kirjasto On Tärkeä. Kunta/kaupunki lähtee siitä että Elämä On Tärkeää.

16. marraskuuta kello 22:35

Mace Ojala Tätä on tullut haudottua aika kauan, syytä päästellä tätä ulos pikkuhiljaa… Seuraavaksi Kirjasto-kaapelille tämän asian kanssa? 😉

16. marraskuuta kello 22:35

debatoija 2 […]

debatoija 2 […]

debatoija 3 […]

debatoija 4 […]

Mace Ojala Hmmm hmmm hmm… Olis kiva jos näissä kirjastokuvioissa olis enemmän politiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa ja -teoriaa mukana… ja talousihmisiä myös… Kaipailen tollasta otetta suomalaiseen kirjastokeskusteluun ihan jatkuvasti… mistä sitä löytäis?

16. marraskuuta kello 23:30

Mace Ojala Hmm, niin eihän me tehdä yhteistyötä kaupunkien/kuntien kanssa. Me olemme se kaupunki/kunta. Se pn se taho joka meidät maksaa, joka meitä ohjaa, jolle meidän pitää olla merkityksellisiä. Kirjasto ei ole itsessään arvokas, kirjasto on eräs osa kaupungin/kunnan kokonaisuutta, jonka voi nähdä esim joukkona palveluja.

Kuinka moni ihminen Suomessa on muuten töissä suoraan kirjastokimpalla? HelMet-alueella on käsittääkseni yksi ihminen. Onko nämä kimpat edes olemassaolevia organisaatioita?

En mä tietenkään vastusta kirjastojen välistä yhteistyötä, en mä (niin) hullu ole. Mutta kaupunki-/kuntaorganisaatiosta irti pyrkiminen on kyllä kyseenalaista. Toisaalta yhteiskunnallisten palvelujen irroittaminen on kyllä ihan ajan hengen mukaista, ja helpottaa esim tilaaja/tuottaja-malliin siirtymistä, yksityistämistä tai säätiöittämistä ja sensemmoista. Askelia kohti yövartijavaltiota, -kuntaa ja -kaupunkia. Et sikäli ihan jees.

keskiviikko kello 14:04

Mace Ojala Esim: miksi Espoon/Helsingin/Turun/whatever kaupunginkirjasto olisi lojaali jollekin kimppa-brändille ja palveluille, kun kaiken järjen mukaan pitäisi ajatella Helsingin kaupungin (ei kaupunginkirjaston) brändiä ja palveluja.

Kirjastokimpat ovat tietenkin kirjastojen yhteistyöhankkeita. Ne ovat myös kirjastojen separatistisia itsesäilytyshankkeita, kaikukammioita. Onko tärkeämpää rakentaa kirjasto vai yhteiskunta?

Pliis missä poliitikot? Totta kai me kirjastolaiset haluamme rakentaa kirjastoja, koska ne ovat meidän välitön merkityksemme edellytys. Mutta mikä on kirjastojen paikka ja merkitys laajemmin kuin kirjastolaisten omassa mielessä?

keskiviikko kello 14:12

debatoija 5 […]

Mace Ojala Mielessä on viimeaikoina ollut esim. pyrkimys irti kunnan/kaupungin yhteisestä julkaisujärjestelmästä ja merkittävimpänä tietenkin omien kimppa-brändien rakentaminen. Viesti asiakkaalle on ”tämä on HelMet-palvelu” eikä ”tämä on Helsingin/Turun/Espoon/whatever palvelu”

keskiviikko kello 20:04

debatoija 6 […]

Mace Ojala Hmm, tuo on hyvä näkökulma että oman kunnan/kirjaston ulkopuolelta haetaan resursseja ja uskottavuutta toimia sisäpuolella…

Tänään tuli MARC21-koulutuksessa mieleen, että kuinka paljon me kirjastoammattilaiset käymme esim. kunnan/kaupungin eri toimijoiden yhteisissä tapahtumissa suhteessa siihen kuinka paljon käymme kirjastoalan tapahtumissa? Minäkin olen ollut lukuisilla erilaisialla Kirjastopäivillä, mutta en ole koskaan ollut Kaupunkipäivillä/Helsinkipäivillä/Turkupäivillä tms.

Stadissa ilmestyy sellainen Stadin henki -lehti, jolla pyritään rakentamaan kuvaa kaupungin työntekijöistä jonkinlaisena yhteisönä. Ja yhteiset intranetit pyrkivät tähän myös.

keskiviikko kello 20:37

Mace Ojala Koiraa ulkoiluttaessa asia kääntyi nyt tähän muotoon: kunta/kaupunki joka päästää kirjaston eriytymään omasta brändistään on mokannut, koska kirjasto on mielettömän arvokas, kustannustehokas ja rakastettu osa kunta-/kaupunkiorganisaatiota. …Hyvin toimiva kunta/kaupunki tietää tämän ja pitää huolta siitä, että asukkaatkin yhdistävät rakkaan kirjaston juuri kunta-/kaupunkiorganisaatioon. Jos kunta/kaupunki on hyvä, kirjastolla ei ole tarvetta yrittää eriytyä siitä vaan kirjasto haluaa olla osa sitä. Tässä on jonkinlainen markkinamekanismi, jossa kirjasto (näennäisesti) valitsee haluaako olla osa kuntaa/kaupunkia vai osallistua johonkin homogeeniseen palvelukokonaisuuteen (so. kimppaan).

keskiviikko kello 21:23

debatoija 5 […]

debatoija 1 […]

debatoija 5 […]

Mace Ojala debatoija 1 kiitos huomioista, ne ovat tarkkoja ja oikeita. Esim tilakeskuksen/kiinteistöviraston/vmsno kanssa teemme sellaista yhteistyötä että annamme heille rahaa ja he sitten hiekottavat ja huolehtivat että ilmastointi toimii ja ikkunat on ehjiä. Ja noinhan se menee koulujen kanssa kuten kuvasit.

Sinänsä en ajatellut teknisiä virtuaalihommia, mutta muita virtaalihommia kyllä eli lähinnä jo puheena olleita brändejä sekä viestintää.

23 tuntia sitten

Mace Ojala Hmm kun lähdetään siitä että kirjasto on tukipalvelu niin silloin ollaan minusta heti erinomaisilla jäljillä. Ihanaa kuulla tuo sana (vaikka se (syyttä!!!!) haiskahtaakin hieman lattealta ja kuivakalta).

Mitä HelMet/Vaski/Piki/whatever -palvelusivustoihin tulee, niin eivätkö sellaiset juuri lähde aivan eri suuntaan kuin tuo ajatus tukipalvelista? Joku (esimerkiksi minä) voisi olla sitä mieltä, että tukipalvelun ei pidä korostaa itseään ja tehdä asioita omissa ympyröissään vaan juurikin tukea muiden toimintaa. Kysymykseni on siis: miksi keskitymme maantieteellisesti laajojen kirjastosivujen parantamiseen sen sijaan että panostaisimme oman kunnan/kaupungin sivujen hyvyyteen?

Osasyy on se, että omat katto-organisaatiomme sekä niiden viestintä- ja verkkotoimintapolitiikka on erittäin hidasta, pessimisistä ja turhauttavaa. On helpompaa tehdä joku oma juttu yksin kuin yrittää tukea jotain yhteistyötä.

23 tuntia sitten

debatoija 5 […]

debatoija 7 […]

debatoija 5 […]

Mace Ojala Kirjastokimpat ja niiden webbipalvelut eivät kyllä helpota Päivin mainitsemaa ongelmaa. HelMetiä esimerkkinä käyttääkseni kuinka paljon yhteistyötahoja on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastoilla ja minkälaista tämä yhteistyö on? Okei parannettavaa olisi yodella paljon mutta yhteistyötä kuitenkin on. Entäs sitten minkälaita yhteistyötä HelMet tekee? Ei minkäänlaista. Eihän se ole edes olemassa! Olen iloinen että siellä on (viimeisimpien tietojeni mukaan) yksi ihminen, Ville, oikeasti töissä. Suomen ensimmäinen ihminen joka on suoraan kirjastokimpalla töissä, ellen ole väärässä.

6 tuntia sitten

Mace Ojala (En halua että rakkaat debattikumppanini kuvittelevat että pidän kuntarajat ylittävää kirjastoyhteistyötä huonona ideana, totta kai se on hyvä idea. Mutta kimppa ei ole vain kirjastoyhteistyötä, sen toinen puoli on omasta todellisesta (esim. hallinnoivasta, koordinoivasta, rahoittavasta) organisaatiosta etääntyminen)

6 tuntia sitten

debatoija 5 […]

debatoija 7 […]

Mace Ojala Kuntatausta on tosiaan toisinaan riesa, mutta esim. firmana/säätiönä kirjastopalvelujen tuottaminen ei ole kovin muodikas ehdotus kirjastomaailmassa. Siis yleisen kirjaston maailmassa tarkoitan. Kun olen tökkinyt ampiaispesää kepillä, on heti alkanut melkoinen surina ja pörinä 🙂 🙂

Suomessa on sellainen perusrakenne, että kunnilla on a) verotusoikeus b) poliittinen järjestelmä c) tietyn verran itsemääräämisoikeutta ja noiden alle on rakennettu sitten kaikenlaista, esim. kirjastot. Tämän mallin purkaminen ei ole triviaali kysymys eikä pidä ollakaan. Se miten vaikkapa Kauniaisissa äänestetään ja kuka siellä lautakunnassa istuu, vaikuttaa myös helsinkiläisten, espoolaisten ja vantaalaisten kirjastopalveluihin. Tämä ei ole paikallista itsemääräämisoikeutta. En sano että se on huono asia, mutta se ei ole tämän mallin mukaista.

Malli on jo menossa vaihtoon (kts. vuokralääkärit, yksityiset uimahallit, hammashoito, yhtiöitetty kiinteistönhoito, HSL jne.) ja toistaiseksi kirjastot ovat saaneet olla rauhassa ainakin monessa paikassa. On sitä tilaaja-tuottaja -mallia tosin Suomessakin, tuottaja on (toistaiseksi) aina toinen yleinen kirjasto mutta voisipa palvelut ostaa vaikkapa joltakin toisenlaiselta toimittajalta. Ja tällainen toimittaja voi olla vaikkapa kirjastokimppa (Vaski/Piki/HelMet) kunhan ne saadaan sellaiseen kuntoon että niiden kanssa voi asioida.

En sinänsä pidä etääntymistä ja nykyisenkaltaisen kuntarakenteen poistamista pahana asiana (vaikka esim. paikallishallinto kuulostaakin aika kivalta idealta), ja kirjastokimpat ovat askeleita tähän suuntaan kuten tuolla useampi kommentti sitten jo kirjoittelinkin. Ihmeellistä jos kunnan/kaupungin päästävät niin hyvän tuotteen kuin kaupungin/kunnankirjaston irti itsestään. Ehkä osoitus siitä ettei kirjastoa pidetä niin keskeisenä osana paikallista brändiä ettei sitä voisi päästää menemään? Ensi askeleitahan tässä vasta otetaan, mutta ajan oloon päästään sitten miettimään että miten esim. nämä kimpat voisivat itse rahoittaa ja hallinnoida omaa toimintaansa. Nykyäänhän pomot kokoontuvat johonkin johtoryhmiin pari kertaa vuodessa ja koulutusta, viestintää ja logistiikkaa tehdään yhteistyönä ja rahaa kerätään sitten vähän miten milloinkin. Eli kyseessä on pelkästään yhteistyö. Outoa on se, että näillä on kuitenkin omia tuotteita ja brändejä (joista jotkut ovat arvokkaitakin).

Hmm, maakuntakirjastoilla on merkittävä osuus kimpoissa, eli sitä kautta saadaan kanavoitua esim. OKM:n rahaa suoraan kimpalle maakuntakirjastotoimintana, ainakin jossain määrin. Kimppa ei tosin ole sama asia kuin maakuntakirjastoalue, mutta minusta tuntuu että monet kimpat pyrkivät kattamaan maakunnan mahdollisimman tehokkaasti. Tämä on varmasti hyvä idea, saadaan maakuntakirjastotoimintaa toiminnallistettua. Onko jossain kirjastoa, joka kuuluu eri kimppaan kuin oma maakuntakirjastonsa? Entä onko missään kaksi maakuntakirjastoa samassa kimpassa?

2 tuntia sitten

debatoija 5 […]

Todella, todella rasittavaa muuten kopsailla tekstiä Facebookista tällälailla, hirveä editointivaiva. Todettakoot vielä (jos joku on tänne asti jaksanut lukea) että vaikkei sitä ihan joka lauseessa jaksa toistaa, niin ylläolevassa keskustelussa ”kirjasto” tarkoittaa nimenomaan nykyisenkaltaista yleistä kirjastoa.

Asiaa käsitteleviä kirjoja löytyy HelMetistä, Vaskista, Pikistä, Outista, Selmasta, Helkasta, Lindasta ja Kepristä. Tiedät maagisesti mitä nämä sanat tarkoittavat, kuka/mikä niistä on vastuussa ja mikä niistä on sinulle tärkein.

Haastatteluni e-kirjoista YLE Radio Suomessa (ja Areenassa)

Näin se käy e-kirjan luku 😉 (kuva YLE)

Annoin torstaina haastattelun e-kirjoista YLEn Taustapeili -ohjelmalle. Ohjelma tuli ulos eilen perjantaina 29.10.2010 ja löytyy jo Areenasta. YLEn tuotantoprosessia ei voi kuin ihailla, olisipa meillä kirjastoissa yhtä sujakkaa toimintaa! Juttu on otsikolla Tekniikan taustapeili lukee e-kirjaa ja Areenaan löpinäni on otsikoitu Taustapeili: Uteliaalla asenteella tekniikasta. Mittaa on 28 minuuttia ja juttelen esim. e-kirjan lukulaitteiden määritelmästä, markkinoista, kirjastoista tietenkin sekä e-kirjojen suhteesta internettiin sekä p-kirjoihin.

Kirjastoammattilaiselle Mace Ojalalle tärkeää on, että ihmiset lukevat, ei se, mistä se luetaan. Lukulaitekeskustelussa on kuitenkin hänen mielestään paljon myyttejä, joita toistellaan.

E- ja p-kirjojen suhteesta lausuntoja antanut HS Raati on aiheuttanut perjantain mittaan silmien pyörittelyä sekä HS.fi:n kommenteissa että Facebookissa. Okei HS:fi:n anekdoottikeräys Lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjoja ei luultavasti tee oikeutta raadin antamille varsinaisille lausunnoille, mutta ”kirja on filosofinen esine” jäänee elämään lentävänä lauseena.

Oma väittämäni on, että kun keskustelemme e-aineistojen tulevaisuudesta täällä internetissä, emme näe metsää puilta. E-aineistot ovat jo todellisuutta, ja juuri tämä on sitä. Voisi olla hyvä puhua esikseen ”E-kustantamisesta”, eli siitä miten tästä voisi halutessaan saada fyrkkaa, mutta se on aivan eri keskustelu kuin se, mitä varsinainen e-teksti tai e-julkaisut ovat. Tässä on kaikenkaikkiaan todella monta toisiinsa kietoutunutta asiaa, kuten sekä sisällön että lukulaitteiden tuotantomekanismit, immateriaalioikeudet, lukemiskulttuuri, tekniset standardit, vanha kunnon huoli nuorison hyvinvoinnista, kirja symbolina sekä esineenä, johon olemme henkilökohtaisesti kiintyneet. Tämän päällä mukava käsitesekamelska niin ei ihme jos koko asia vaikuttaa vähintään epäselvältä.

Tämä Taustapeilin ohjelma on muuten sikäli ”urani” tähtihetkiä, että pääsin mollaamaan PDF-tiedostoja julkisesti, kansallisessa radiossa. Minähän olen julistautunut PDF-tiedostojen viholliseksi grrr >:-[

YLEn kanssa on aina kiva tehdä juttuja. Tykkään YLEstä ja tuo Taustapeili-ohjelma kuuluu omien suosikkiohjelmieni joukkoon. Olen kuunnellut sitä podcastina pitkän aikaa.

Tuossa YLE sivuilla kuvituksena olevassa valokuvassa esittelen miten miniläppäriä voi käyttää e-kirjan lukulaitteena kääntämällä näytän asetuksista kuva 90 astetta. Kuvassa on esillä aito e-julkaisu, nimittäin kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -palstalla meneillään oleva keskustelu siitä, millaisia kustannussopimuksia nykyään allekirjoitetaan tekijöiden ja kustantajien välillä ja mitä sopimukset e-julkaisemisesta sanovat.

"Suomalaisten suhde työhön on muuttunut" (kuva Lauri Hannus)

PS. Samalle viikolle sattui Turun ylioppilaslehden artikkeli 5 väitettä työelämästä, jossa olin myös yhtenä haastateltavista tai enemmänkin ”keissinä”, asiantuntijalausuntojen muassa.

Cycling for libraries, Kööpenhamina→Berliini alkukesällä 2011

Kööpenhamina→Berliini

Elokuussa Boråsissa pidettävästä The Global Librarian -tapahtumasta Göteborgiin IFLAan pyöräilyn lisäksi aiomme pyöräillä Kööpenhaminasta Berliiniin alkukesällä 2011. Webbisivu http://www.cyclingforlibraries.org julkaisiin eilen, samoin Facebook-sälää. Kyseessä on epämuodollinen hanke/tempaus/konferenssi/talkoot/matka/festarit, jota ei toteuteta minkään olemassa olevien kirjasto-organisaatioiden sisällä vaan nimenomaan niiden välissä ja niitä yhteen harsien.

Pitäkääpä sivustoa silmällä (RSS-syöte tässä, käytämme eri paikoissa tagia cyc4lib) ja merkitkää kalenteriinne touko- kesäkuun vaihde 2011. Melkoisia kujeita on suunnitteilla 😉

Kööpenhamina-Berliini  on tunnettu pyöräilyreitti, mittaa on noin 650 kilometriä kuvauksellisten maisemien halki. Kuten olen luvannut että elokuisen ruotsin reissun aikaan meillä on kaunis sää, lupaan että sää suosii meitä myös tuolloin alkukesällä 2011.

Hei sinä! Sinä juuri. Liity Suomen kirjastoseuraan

Suomen kirajstoseuraJos luet tätä blogia, on todennäköistä että sinua kiinnostavat kirjastot. Jos olet käynyt täällä aiemminkin, lienet kiinnostunut siitä mitä kirjastot edustavat. Hyvä elämä, tieto, tarinat, rakkaus. Maailma, ja kaikki se. Tämä blogi on aatteellinen ja samoin on sen kirjoittaja. Aatteellinen on myös Suomen kirjastoseura. Liity siihen nyt.

(Meillä on paraikaa meneillään lievästi tunteellinen keskustelu Suomen kirjastoseurasta, Kirjastolehdestä ja aatteellisuudesta Facebookin aiheeseen liittymäättömän statusviestin kommentessa)