Normipäivä kirjastotyössä

Espresso+laskiaispulla (aion syödä saman myös huomenna)

Noniin, tänään jo kahdeksatta kertaa kirjastoihmiset kertovat Twitterissä, blogeissa, YouTubessa yms. arjestaan, eli asiakkaille hyssyttelystä sekä kissankarvojen harjaamisesta villatakistaan. Tänään on Library day in the life, kierros kahdeksan ja olen mukana toista kertaa blogini kautta.

Heräsin aamulla. En tosin herätyskellooni vaan sisäiseen tunteeseen, että en ole herännyt puoli tuntia aiemmin soineeseen herätyskellooni. Olin oikeassa. Kipikipi toimistolle. En ehtinyt yhdeksäksi, tunnustan!

Näytettyäni naamaani avotoimistolla, karkasin perinteiselle aamukaffelle Café Siriukseen. Sen, sekä laskiaispullan ääreltä lähetin sähköpostia Aalto-kirjastoihin ja Hämeenlinnaan, että voisivatko toimittaa mulle kuvauksen miten ovat Axiell Arenassa ratkaisseet toimipisteiden tietojen tallentamisen. Kiinnostaa sikäli, että meillä on Vaskissa about 45 toimipistettä, eikä näiden tietojen ylläpitäminen wysiwyg-editorilla ole kenenkään etu. Axiell Arenan alla olevassa Liferayssä kyllä on rakenteita tiedon tallentamiseen, mutta Axiell ei tietojeni mukaan tarjoa tätä ominaisuutta osana Arenaa. Eurooppalaiset kollegat twiittailevat arkimaanantaistaan.

Takaisin toimistolle kymmeneksi. Selviää, että 10:30 oleva nettisivukokous perutaan. Twitteriin.

Tänään on kuun toiseksi viimeinen päivä ja käyttämäämme Kirjastot.fi:n projektinhallintatyökaluun olen merkinnyt itselleni, että Vaskin KDK-pilotoinnin loppuraportti julkaistaan vielä tammikuun aikana #2383. Tekstin olen kirjoittanut jo, ja se oli viikon verran kommenttikierroksella kollegoilla ja viiteryhmillä, tai oikeastaan vähän pidempäänkin kun olin itse Oslossa ja Amsterdamissa konferenssimatkalla vielä viime viikon alkupuolen. Raporttia laatiessa ei itse todellakaan voi olla varma että kertoo kaikista mielenkiintoisista vaiheista ja näkökulmista. Muutamat tahot kommentoivatkin ja esittivat jatkokysymyksiä, heille kiitos. KDK-loppuraportti on minulle sikäli henk. koht. sydämen asia, että Vaski on KDK-pilotissa ollut kaikkien Suomen yleisten kirjastojen yhteisellä asialla.

Selvittelin aamupäivän raportin liitteitä; onko organisaatiollamme tahtotilaa laittaa omia suunnitteludokumenttejamme nettiin, sekä voiko Kansalliskirjaston ja Turun kaupunginkirjaston välisiä sopimuksia laittaa näytille (meidän puolestamme läpinäkyvyys toki sopii). Soitin yhdentoista jälkeen Kansalliskirjastolle, sekä myös raporttiamme kommentoineelle Tonterin Petrille Tampereelle pistääkö hän pahakseen jos laitan hänen antamat kommentit näkyville (ei pistä, kiitos Petri). Sitten Twitteriin katselemaan mitä kollegat hääräilevät. Homma keskeytyi kun tallinnalainen kollega kysyi Facebookin kautta, mitä vastata australialaiselle kollegalle joka haluaa osallistua ensi kesän Cycling for librariesiin Vilnasta Tallinnaan.

Glass: Organ Works

Aamupäivän soundtrackina ensin Dizzee Rascalia, mutta se vaihtuu pian paremmin työn taustalle sopivaan Philip Glassin Organ Worksiin. Suosikkilevyjäni. Twitterissä näkyy ilokseni olevan parikin muuta suomalaista osallistumassa #libday8iin.

JoutseNet -asiakirjahallintajärjestelmässä olisi kehittämistä muuten.

Yhteen mennessä on kehittynyt kauhea nälkä. Lounaalle. Pelaan kierroksen Zombie Gunshipiä kun odotan ruokaa pöytääni Cafe Siriuksessa. Tonnikalapastaa. Tiedän ettei tonnikalan syöminen ole oikein. Kadun. Syön silti.

Iltapäivällä neuvottelen KDK-raportin julkaisuproseduurista parin kollegan kanssa. Ensisijaiseksi säilytyspaikaksi sopii ehdottamani Kirjastot.fi:n julkaisuarkisto. Nostakaas muuten käsi pystyyn jos teidän mielestä on ironista ettei kirjastoalalla itsellään ole erinomaista julkaisuarkistoa omille julkaisuilleen.

Luin vielä yhden vanhemman vaatimusmäärittelydokumentin, ja kopi+peistasin sieltä muutamia otteita, joissa on järkevästi ja ymmärrettävästi perusteltu miksi PallasPro-Introsta on päästävä eteenpäin. Kukahan sen on alunperin kirjoittanut, Ulla-Maija ja Malla? Joidenkin kollegoiden mielestä nykyiset verkkokirjastot ovat tyydyttäviä verkkopalveluita yleisille kirjastoille vuonna 2012. Lukekoot perustelujamme raportista.

Koska olen aito superkirjastosetä, joten haluan raportillemme URN-tunnuksen. En saanut ketään kiinni Kansalliskirjaston ISBN-toimistolta, joten generoin NBN:URN:in itse.

Mitähän muuta iltapäivällä vielä tapahtui? En enää edes muista. Iltapäivillä on sellainen taipumus. Viiden jälkeen toimisto alkoi olemaanvaiennut, avo-toimistolla ei ole tänään kukaan iltavuorossa.

Liettua+Latvia+Viro

Rentoutin aivojani parikymmentä minuuttia leikkimällä Gimpillä. KDK-rapsa inspiroi 🙂 Liekö Philip Glassilla ja Klaus Schulzellakin osuutta asiaan. Sitten soitin Pennasen Jukalle, sillä on korkea aika lyödä lukkoon ensi kesän Cycling for librariesin reitti ja aikataulu. Suunnitelmat ovat olleet muuttumatta merkittävästi jo pari kuukautta, joten sovimme tällä suunnitelmalla etenmisestä. Kävimmesen läpi vielä Jukan kanssa Google Mapsin ja kalenterin äärellä. Keskustelemme myös muutamista muista näkökulmista tulevaa seikkailua varten.

Sitten olikin jo aika lähteä toimistolta, ja kello oli tuskin seitsemääkään. Syömään ja bloggaamaan Blankoon. Ihan hyvä päivä takana 🙂

Advertisement

Kuvat verkossa

AVO-kurssin 6. viikko käsittelee (käsitteli) valokuvaamista. Se onkin minulle entuudestaan tuttua, olen napsinut fotoja älypuhelimellani ja laittanut niitä Flickriin jo muutaman vuoden ajan.

Yleensä en kuvia ole juuri muokannut, toisinaan olen käytellyt GIMPiä lähinnä kirkkauden ja kontrastin säätöön mutta melkein useammin käytän nykyään Flickriin upotettua Picnik -kuvankäsittelyohjelmaa joka toimii suoraan selaimessa. Yksinkertaiset toiminnot, kuten rajaus ovat kaikkien käytettävissä. Maksullisena ominaisuutena on lisää jippoja, esim. clipartia ja monimutkaisempia säätötoimintoja. Olen ostanut itselleni Flickrin pro-tunnukset, mutta Picnikin maksullisia ominaisuuksia en ole käyttänyt. Puhelimessani (Nokia N95) on myös kuvankäsittelyominaisuuksia, mutta niiden käyttäminen on niin hidasta että olen lähinnä käyttänyt niitä joskus rajaamiseen ja muutaman kerran lähettäessäni kuvia sähköpostilla tai MMS-viesteinä.

Kirjastopäivät 2009–paneeli

Kirjastopäivät 2009–paneeli

Vastikään käytin GIMPiä koostaakseni yksinkertaisen panoraaman Kirjastovirkailijapäivien paneelista. Päivät olivat itseasiassa aivan juuri, viime viikolla. Panoraaman pohjana on kolme kuvaa. Muita Kirjastovirkailijapäiviin liittyviä kuvia en Flickristä löydä, enkä netistä muutenkaan. Vaikka kirjastoissa onkin kyse ennen kaikkea julkaisuista, eivät kirjastolaiset itse ole kovin hanakoita julkaisemaan netissä. Ei ehkä tule mieleen, niinkään.

Tämän kuvatehtävän yhteydessä voisinkin mainita, että yksi parhaista, koskaan nälemistäni oppiresursseista on You suck at Photoshop. Siinä käsitellään erittäin herkullisten ja hienosti kerrottujen tarinoiden kautta Photoshopin kehittyneemmistä ominaisuuksista. Fotari tulee itse käytettyä erittäin harvoin, mutta samat perusperiaatteet ovat johdettavissa kuvankäsittelyyn yleensäkin. Jaksoja näkyy nyt olevan jo parikymmentä. Helmeä xD

Julkaisemissani kuvissa käytän miltei aina Creative Commons Nimi mainittava-Sama lisenssi -lisenssillä. Stressaannun ellen taggaa kuviani. Olenhan kirjastolainen!

Siution Pyhän Pietarin kirkko

Siution Pyhän Pietarin kirkko

Wikimedia Commonsiin, Wikimedian yhteiseen mediakirjastoon olen kerran laittanut yhden kuvan, testimielessä. Se on kuva Siuntion kirkosta jonka kohdalla  pysähdyin pyöräilyreissullani Helsingistä Lohjanjärvelle kesällä 2007. Muistan että olin vastikään hankkinut itselleni N95-älypuhelimen, ja olin oikein innoissani siitä että saatoin samaan aikaan lukea karttaa, tallentaa matkanopeuttani ja -reittiäni GPS:n avulla, kuunnella podcasteja ja näpsiä vieläpä valokuvia pienellä, taskuun mahtuvalla laitteella.

Minulla on mielikuva että Wikimedia Commonsiin kuvien laittaminen oli jotenkin vaikeaa. Muistaakseni se liittyi lisensseihin, taisin haluta käyttää ei-kaupallinen -lisenssiä. Tuo rajoitus ei ole yhteensopiva Wikimedian käyttämän lisenssin kanssa, joka ei salli kuvien rajoittamista vain ei-kaupalliseen käyttöön.  Laitoin kuitenkin kuvan tuonne. Nykyään suosin itsekin liberaalimpia lisenssejä, jotka eivät rajoita kuvia vain epäkaupalliseen käyttöön. Näen tuolta Wikimedia Commonsin sivulta, että Siuntio-kuvani on jopa käytössä!! Rumahan tuo kuva n, mutta Bulgarian-, saksan- ja englanninkielisissä Wikipedioissa kuva on koettu hyödylliseksi. Hienoa 🙂