Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentti YLE Areenassa

”Google Books, maailman suurin kirjasto” YLE Areenassa

Näittehän tämän Google Books–Maailman suurin kirjasto -dokumentin jonka YLE tarjoaa Areenan kautta suunnilleen joulukuun puoleen väliin asti. Guuglettelemalla löysyi alkuperäinen nimikin, H. G. Wellsiä mukaillen Google And The World Brain. Ohjaaja on Ben Lewis ja webbisivulla on monenmoista elokuvapalkintoa esillä.

Dramatisoinnista ei ole puutetta. Sehän kuuluu elokuvan henkeen. Muutamia mielestäni keskeisiä asioita on jätetty mainitsematta, esim se että Googlen digitoimat kirjat palautettiin sinne mistä olivat peräisinkin, ja joidenkin kirjastojen kanssa oli jopa diili että ne saivat myös digitoidut kopiot kirjoista. Siellä ne kirjat seisovat samoissa kirjastojen hyllyissä missä ennen Googlen skannailuakin, kaikkien luettavissa ja skannattavissa. Kirjasto-virastot, kustantajat ja kirjailijat eivät ole edelleenkään laittaneet montaakaan tikkuakaan ristiin digitaalisen sisällön ja internetin puolesta, ja Google on siinäkin mielessä erinomainen kirittäjä. Niin tai näin, kannattaa katsoa toi leffa kun se nyt on YLEn kautta saatavilla. Mittaa on about tunti.

Lausuntoja leffaan ovat jakaneet sellaiset isonimiset usual suspectit kuin Lawrence Lessig, Kevin Kelly, Jaron Lanier, Brewster Kahle, Clay Shirky, ja ilokseni myös (Paul Otletista kirjoittanut) W. Boyd Rayward. Rikkana rokassa Jean-Noël Jeanneney.

The story of the mostneljänneksi ambitious project avoimen lähdekoodin, Wikipedian ja Creative Commonsin jälkeen [blog. huom.] ever conceived on the Internet. In 2002 Google began to scan millions of books in an effort to create a giant global library, containing every book in existence. They had an even greater purpose – to create a higher form of intelligence, something that HG Wells had predicted in his 1937 essay ”World Brain”. But over half the books Google scanned were in copyright, and authors across the world launched a campaign to stop Google, which climaxed in a New York courtroom in 2011. A film about the dreams, dilemmas and dangers of the Internet.

Alla vielä traileri. On siinä onneksi muutakin kuin hyvin huolestuneita setä-ihmisiä.

Advertisement

Muutama viite tekstinkäsittelytyökalujen vaikutuksesta kirjoittamiseen (ei tissejä)

Rasmus Malling-Hansenin kirjoitusaparaatti, vm. 1878 (Kuva Wikimedia Commonsista, kiitti tyypit)

Turun yliopiston digitaalisen kulttuuritutkimuksen perusopintojen aineistonkeruun harjoituskurssin kolmantena tehtävänä oli omaa aihetta käsittelevien tekstien etsiminen. Aiheenanihan on siis tekstinkäsittelytyökalujen vaikutus tekstin tuottamisen prosesseihin.

Kokoamani aineisto koostuu muutamasta artikkelista. Keskeisin niistä on Jacques Derridan dialogi The Word Processor teoksessa Paper Machine–Cultural memory in the present (Stanford Uni. Press, 2005, ISBN 9780804746205, englanniksi kääntänyt Rachel Bowlby). En itse valitettavasti puhu ranskaa. Englannistettuja Derridan tekstejä kokoava Paper Machine -teos löytyy Google Booksista, ja kyseinen dialogi on niin lyhyt, että sen voi lukea sieltä kokonaisuudessaan. Olen lukenut kirjan aiemmin, ja kyseinen teksti on inspiroinut minua nyt meneillään olevassa tutkimuksessa. Teoksen tuossa osiossa ei valitettavasti ole lähdeluetteloa, joten sen kaivelu ns. ”helmenkasvatusstrategialla” ei ole mahdollista. Toki varsinaisessa tekstissä on muutamia vinkkejä eteenpäin.

Tuossa dialogissa Derrida käsittelee omaan tyyliinsä tekstinkäsittelyvälineitä yleensä ja reflektoi myös omaa, henkilökohtaista suhdettaan niihin kirjailijana.

Kyselin viitteitä sosiaalisen median kautta, sillä työni kautta minulla on aikamoinen liuta tuttuja jotka ovat opiskelleet kirjallisuudentutkimusta. Kyselin Facebookissa

Hoi tyypit, onkos kirjallisuudentutkimuksen opintojen myötä tullut vastaan mitään tekstiä, jossa olisi pohdittu tekstinkäsittelytyökalujen vaikutusta tekstin tuottamiseen?

Ja Twitterissä

@kielipoliisi Moi, olisko mitään viitteitä sen miettimisestä, että miten tekstinkäsittelytyökalut vaikuttavat tekstintuotannon prosesseihin?

— Mace Ojala (@xmacex) February 12, 2011

Kyselin myös Turun yliopiston digitaalisen kulttuurintutkimuksen Digiryhmä -sivulla ja olen kirjoitellut blogiini pari tekstuaalitieteitä sivuavaa juttua, ml. tämän kurssin edellinen tehtävä, jossa muotoilimme tutkimuskysymystä.

Ajattelin, että sosiaalisen median kautta voisi herua viitteitä olemassa olevaan aineistoon tästä aiheesta. Vaikka tämä ”sorsastuskausi” (sorsastus=crowdsourcing) olikin sangen lyhyt, sain muutaman mainion viitteen eteenpäin. Kiitos niistä kuuluu Matti Lassilalle, Hanna Saariolle sekä Kimmo Tuomiselle ja ne ovat seuraavat:

• Veijo Meri: esseekokoelma Julma prinsessa ja kosijat (Otava, 1986 ISBN 951-1-08998-6)
• James Hartley, Michael Howe, Wilbert McKeachie: Writing through time–longitudinal studies of the effects of new technology on writing, julkaistu British Journal of Educational Technology -journaalissa (vol 32, issue 2, sivut 141-151, maaliskuu 2001, (DOI 10.1111/1467-8535.00185)
• Salomon, G., Kosminsky, E, & Asaf, M. (2003). Computers and Writing. In T. Nunes & Bryant,P. (Eds.) (2003). Handbook of children’s literacy. (pp. 409-442). London: Kluwer.

Näitä en vielä lukenut, mutta silmäilin uteliaisuuttani mitä muita samaan aiheeseen liittyviä viitteitä Google Scholar antaa tuon viimeisimmän viitteen perusteella. Diapsalmata -sivusto näyttää mielenkiintoiselta ja relevantilta. Päädyin sinne, sillä siellä on juttu Nietzschen rakkauslaulusta legendaariselle kirjoituskoneelleen. Diapsalmatan kirjoittamista käsittelevissä postauksissa on mainittu myös tuo Derridan The Word Processor. Toinen, jo aiemmin seurailema sivusto on if:book.

Nämä, ja näiden lähdeluettelot ruokkoamalla saisi varmasti enemmän aineistoa kuin jaksaisi lukea. Pitäydyn tässä tehtävässä kuitenkin näissä lähteissä ellei minulle enää lähetetä jotain erityisen kiinnostavia viitteitä. Diapsalmatan ja if:bookin kaiveluun on syytä varata vielä pari tuntia aikaa.

Koko tämän aineistonkeruuprosessin aikana kirjoitin noin 3 Facebook-postausta, viitisentoista kommenttia Facebookissa sekä pari blogikommenttia Diapsalmataan sekä The Atlanticissa olleeseen, paljon huomiota keränneeseen Nicholas Carrin Is Google making us stupid -kolumniin. Facebookin ulkopuolelle lähinnä laittelin suoria linkkejä Derridan tekstiin.