Axiell saa palautetta; miten parannettaisi tilannetta?

Axiell

Ei kannata missata Kirjastot.fi:ssä käytävää keskustelua Axiellista sekä PIKI-alueen verkkokirjastouudistuksesta. Heikki Poroila aloitti blogissaan otsikolla PIKI-uudistus Tampereella epäonnistunut – asiakaspalaute murskaavaa ja sittemmin keskustelua on käyty Kirjasto-kaapelin puolella.

Jos minulla olisi kirjasto, se olisi varmasti Auroraton ja luultavasti Arenaton. Kirjastojen ja yritysten suhde on kiusallinen, eivätkä kirjastojen suhteet Axielin kanssa tunnu kuulopuheideni mukaan olevan kovin lämpimät. Tämä varmaan tiedetään Axiellissa kyllä, mutta itselleni lähinnä HelMetin Innovative -umpiossa kasvaneena epäluottamuksen määrä on kuitenkin ollut yllätys. Tilanne ei tietenkään ole kenenkään etu, ei kirjastojen, ei Axiellin eikä Suomen kansan etu.

Hyvä kuitenkin että tätä keskustelua käydään. Eilen taas seikkailin avoimen lähdekoodin maailmassa, ihailusta pakahtuneena. Aivan eri maailma. En nyt tarkoita tuotteita (siis tietokoneohjelmia) vaan avointa lähdekoodia kokonaisuudessaan. Mitä tapahtuisi jos avaisimme Axiellin kanssa tai ilman Axiellia jonkun issue trackerin, jonne dokumentoisimme ohjelmistohankkeitamme? Voisimme tehdä sen heti, siihen ei kauaa menisi sillä Kirjastot.fi on pitkään tarjonnut alallemme keskitettynä projektinhallintatyökaluna Redmineä.

Julkiset ongelmien raportointi-, dokumentointi- ja seurantatyökalut ovat olleet arkea avoimen lähdekoodin maailmassa vuosikausia. Vaikka Axiellin Arena ja Aurora -tuotteet eivät avointa lähdekoodia olekaan, voisimme aivan hyvin valita tehdä projektinhallintaa avoimesti, mieluusti Axiellin kanssa yhteistyössä.

Tässä vielä täydellisyyden (ja tautologian) vuoksi Kirjasto-kaapeli -foorumille kirjoittamani haaste:

Hyvää keskustelua täällä. Mutta hmm-hmm miten voitaisi parantaa tilannetta?

En tiedä moniko meistä tuntee esim. issue trackereiden kaltaisia projektinhallintatyökaluja enkä tiedä millaista ohjelmistoprojektien hallintaa Axiell sisäisesti tekee, mutta ehdotan, että avaamme julkisen issue trackerin.

Kirjastot.fi on jo pitkään tarjonnut Redmine -ohjelmistoa kirjastojen erilaisiin projektinhallintatarpeisiin, olen itse käyttänyt sitä 23 asiaa -verkkokurssin ja Suomen EuropeanaLocal -hankkeen yhteydessä. Redmine on ihan hyvin toimiva ongelmapohjaiseen projektinhallintaan, tosin en ole mikään projektinhallinnan ammattilainen enkä ole aktiivisesti käyttänyt montaakaan vastaavaa ohjelmistoa. Avoimen lähdekoodin maailmassa joitain yleisesti käytettyjä ovat Bugzilla, Launchpad, Trac (mm. Europeana), SourceForge, Google Code, Redmine.

Tällaisethän ovat tuolla ”Oikeassa Maailmassa”, kirjastokuplamme ulkopuoellla aivan arkipäiväisiä ohjelmistonkehityksen työkaluja. Avoin lähdekoodi ei ole edellytys tällaisen järjestelmän käyttämiseen (vaikka avoin lähdekoodi on tietenkin parempi asia kuin estetty lähdekoodi).

Vaski-kirjastoissa ollaan ottamassa käyttöön Auroraa. Asiakasliittymäksi tulee KDK, jota pilotoimme. Henkilökohtaisesti olen valmis sitoutumaan yllä kuvailemani kaltaiseen järjestelyyn käyttää jotain issuetrackeriä. Itseasiassa olisin hyvinkin kiinnostunut jos me Axiell -tuotteita kehittävät kehittävät päättäisimme ottaa tuollaisen jokapäiväikseksi työkaluksemme ja yhteistyöalustaksemme.

Olisiko kiinnostuneita? Tämä on erityisesti suunattu kollegoilleni Vaski-kirjastossa, Axiellille ja Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalveluyksikölle, sekä mukaan haluaisin tietenkin kollegoita muualtakin jossa Axiellin kanssa toimitaan. Äkkiseltään tuntuisi hyvältä perustaa omat issue trackerit Axiellin Auroralle ja Axiell Arenalle, ja KDK:llekin olen kaipaillut sellaista. Miten on?

Poroilan objektiivinen artikkeli Kirjasto 10:n limaisista pusseista

Intervalli 2010/3

Kirjasto 10:ssä on vaihdettu jewel-kotelot pusseihin (kts. aiempia kirjoituksiani). Heikki Poroila kirjoitti hyvän artikkelin niistä Suomen musiikkikirjastoyhdistyksen Intervalli-lehden tuoreeseen numeroon 3/2010, alkaen sivulta 16. Artikkeli on nostettu oikein kansikuvan ja siinä haastatellaan Kirjasto 10:n bossia Kari Lämsää sekä kokoelmatyötä tekevää Lassi Kokkosta. Lopuksi Poroila summailee yhteen sekä pussien että koteloiden hyviä ja huonoja puolia.

Täällä odoteltiin Heikin juttua pitkin viikkoa että mitähän se Heikki aikoo kirjoittaa. Kirjasto 10 ei juurikaan viesti toimistaan, esim. näistä pussitusasioista missään joten kenen tahansa ja erityisesti Heikin kaltaisen auktoriteetin kirjoittama teksti ja ”tuomio” määrittää melko pitkälti mitä mieltä kirjastoala asiasta on ja tulee olemaan. Ei sitä lunta ihan hirveästi tupaan tullut 🙂

Kiitos Heikille erittäin arvokkaista näkemyksistä ja asian esille ottamisesta yleensäkin. Käykääpä lukemassa artikkeli ja oikeastaan koko lehti, joka on (tälläkin kertaa) täynnä hyvää asiaa.

Poroila: ”Yhdestä luukusta merkityksettömyyteen”

Älä lue tätä. Lue sensijaan Heikki Poroilan viiltävän tarkka blogikirjoitus Yhdestä luukusta merkityksettömyyteen sekä siihen laaditut kommentit.

Lisää hyvää kamaa: Diderotin ja d’Alembertin Encyclopédie

Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers

Kirjoitin jo tänään tiedonhausta tuskastuneena, tässä vielä toinen katkelma samasta lähteestä, eli Timo Kaitaron artikkelista Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki teoksessa Korkman ja Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja (Gaudeamus, 1998, ISBN 951-662-708-0). Tämä on mielenkiintoinen läjäys esim. ajatellessa Wikipedia neutral point of view -periaatetta, pitäen siis mielessä että Wikipedia ei ole kokoelma jotain vaan, vaan nimenomaan tietosanakirja.

Päivänvaloon ja takaisin maan alle

Myös Diderot’n ja d’Alembertin kuuluisa tietosanakirja Ensyklopedia (Encyclopédie, 1751–1772) ilmestyi aluksi kuninkaallisen painoluvan turvin. Tämä edellytti tiettyä varovaisuutta, ja niinpä teologisensorien luettavaksi automaattisesti menneet teologiset ja filosofiset artikkelit olivat oikeaoppisia ja neutraaleja. Sen sijaan kritiikki ja epäilyt oli piilotettu viattomammilta vaikuttaviin, vaikkapa kasvi- tai eläintieteellisiin hakusanoihin. Yhdistämällä hakusanoja viittauksin lukijaa opastettiin yhdistämään kritiikki oikeaan osoitteeseen (esim. barbaarisia ihmissyöntirituaaleja kuvailevassa artikkelissa Antropofagia kehotetaan katsomaan hakusanoja Alttari ja Ehtoollinen). Tästä kritiikin ovelasta piilottelusta huolimatta — menetelmä tosin selostettiin avoimesti hakusanassa Encyclopédie — teos joutui vaikeuksiin.

[juttua sorbonnelaisen apotti de Pradesin harhaoppisesta väitöskirjasta …] Kun väitöskirjan skandaalinomaiset väitteet havaittiin, alettiin etsiä syyllisiä siihen, miten näin vaaralliset aatteet olivat päässeet soluttautumaan Sorbonnen teologiseen tiedekuntaan saakka. Jäljet johtivat Ensyklopediaan. Apotti de Prades oli Diderot’n ystävä ja Ensyklopedian hakusanan Varmuus kirjoittaja.

Lopulta Ensyklopedian kaksi ensimmäistä osaa kiellettiin seuraavin sanoin: ”Kuningas on havainnut, että näihin kahteen osaan on ujutettu useita ajatuksia, jotka ovat omiaan tuhoamaan kuninkaallisen auktoriteetin, saamaan aikaan itsenäistä ajattelua ja kapinahenkeä, sekä hämärien ja monimielisten termien myötä saamaan aikaan erheitä, tapojen turmelusta, uskonvastaisuutta ja epäuskoa. Hänen Majesteettinsa, joka on aina huolissaan julkisesta rauhasta ja uskonnon kunniasta, katsoo parhaaksi estää auktoriteetillaan seuraukset, joita teoksessa esitetyt vaaralliset ajatukset saattaisivat aiheuttaa.” Ensyklopedistit kuitenkin selvisivät tästä kriisistä voittajina. Heillä oli joitakin korkeassa asemassa olevia ystäviä, ja lisäksi asiaan liittyivät myös taloudelliset edut. Painamisen siirtyminen ulkomaille olisi vienyt voitot muualle.

Helvétiuksen De l’esprit -teoksen aiheuttaman skandaalin myötä viranomaiset huolestuivat uudelleen, ja syylliseksi uusien aatteiden leviämiselle kuviteltiin jälleen ensyklopedistien salaliittoa. Omer Joly de Fleury totesi parlamentissa, että Ensyklopedia oli ”materialismin salaliitto uskonnon tuhoamiseksi ja itsenäisen ajattelun inspiroimiseksi ja tapojen turmelukseksi”. Painolupa peruttiin 1759, ja myöhemmin ilmestyneet osat painettiin salaa väärin painopaikkatiedoin.

Ensyklopediaan kirjoittivat artikkeleita kaikki ranskalaiset valistuksen keskeiset edustajat: Rousseau, Voltaire, Montesquieu, d’Holbach ja Diderot, vain tunnetuimpia mainitakseni. Ensyklopedian sisältö voi vaikuttaa vaisulta ja maltilliselta, jos sitä vertaa näiden kirjoittajien ilman painolupaa ilmestyneeseen tuotantoon: esimerkiksi Voltaire ja d’Holbach eivät tietenkään voineet esittää suorasukaista uskontokritiikkiään sen palstoilla. Rousseau kirjoitti musiikkia käsittelevien artikkeleiden lisäksi artikkelin Œconomie politique, jossa hän hahmotteli poliittista teoriaansa. Myös Diderot käsitteli hakuteoksessa poliittisen auktoriteetin luonnetta valistuksen hengessä. Fysiokraatit Quesnay (1694–1774) ja Turgot (1727–1781) esittelivät Ensyklopediassa taloudellisia oppejaan, jotka korostivat maanviljelyksen merkitystä keskeisenä rikkauden lähteenä sekä vaativat vapaan kaupan esteiden poistamista. Diderot kirjoitti filosofisten artikkeleiden lisäksi käsityötaitoja esitteleviä artikkeleita, joissa ilmeni valistuksen kiinnostus käytännöllisesti hyödyllisiin tietoihin ja taitoihin. Lähes kaikkialla teoksen artikkeleissa korostettiin kriittisen asenteen ja järjenkäytön merkitystä.

(vihreät korostukset jonkun aiemman lukijan/lukijoiden tekemiä).

Tällainen tietosanakirja on hypermediateos ja kuten yllä oleva maininta Ehtoollisen viitteistä osoittaa, viite ei ole neutraali maininta, vaan mukana merkityksenmuodostuksessa. Minäkin lisäilen blogissani tai muualla julkaisemiini kirjoituksiin linkkejä Wikipediaan, en Conservapediaan, joka on yhteisöllisesti muodostettava tietosanakirja niille, joiden mielestä Wikipedia edustaa liian liberaaleja arvoja. Hmm, onkohan jossain liberaalia yleistä kirjastoa vankemmalle ja luotettavammalle arvopohjalle perustuva konservasto. Varmasti on, ja niitä Heikki Poroilan Luurangot portinvartijan kaapissa -teos (BTJ, 2007, ISBN 978-951-692-680-6) käsitteleekin.

Olen kirjoittanut tietosanakirjoista ennenkin, sillä ne ovat kiehtovia. Ne pyrkivät olemaan kattava esitys maailmasta, kuten kirjaston aineistokokoelmakin. Lisäksi molemmilla on ketunhäntä kainalossa. Yleiset kirjastot ovat lain takaama ja julkishallinnon järjestämä palvelu, tietosanakirjat sen sijaan eksistoivat markkinavoimien tai ns. kolmannen sektorin alueella. Valistusperinteen mukaisesti sekä tietosanakirjat että kirjastot pyrkivät antamaan ihmisille edellytykset tehdä itse päätöksiä ja muodostaa oma maailmankuvansa. Mediakasvatusta siis, ja kansalaistaitoja (jotka kirjastolaiset mielellään lukevat kuuluvan lukutaidon piiriin), ja muuta sellaista ylevää.

Jos kiinnostaa, niin tuolta blogini arkistosta löytyy aiempi kirjoitukseni valistuksesta ja kirjastoista.

Koukkasin tänään Kansalliskirjastolla, ja siellä on hieno kokoelma vanhoja tietosanakirjoja paraatipaikalla, vanhan osan hienoimmassa salissa. Diderot’n ja d’Alembertinkin ranskankielinen Encyclopédie löytyy sieltä.

Pieni artikkelini Hollannin musakirjastotoiminnasta

Intervalli -lehden 4/2009 kansi

Intervalli 4/2009

Kirjoitin ennen lomia (mm.) Suomen musiikkikirjastoyhdistystä pyörittävän Heikki Poroilan pyynnöstä pienoisen jutun Hollannin musiikkikirjastotoiminnasta. Juttu julkaistiin seuran Intervalli-lehdessä 4/2009 (PDF, 1.15MB) todella nokkelalla otsikollani Huomioita Hollannista. Tekstini alkaa lehden sivulta 21 (johon en valitettavasti voi tarjota suoraa linkkiä, mutta lähetin lehteen tämän version). Lehdessä on useita mielenkiintoisia juttuja, erityisesti lokakuisen Mitä musiikkikirjastoista kannattaa puhua -seminaarin raportti (s. 3-18) on erittäin mielenkiintoinen. Sääli etten itse ollut paikalla tapahtumassa. Oliko joku tätä lukeva? Lukekaa myös Jaakko Tuohiniemen Epäkorrekti yksityine painajainen (s. 34), joka käsittelee Espoota ja Entressen kirjastoa.

Omassa artikkelissani hahmottelen hieman Hollannin kirjastomaailmaa yleisesti ottaen, mutta paino on todellakin musiikkipalveluilla. Juttu perustuu pääasiassa alkusyksyiseen hollannin ekskursioomme, jonka teimme tulevaa Helsingin keskustakirjastoa konseptoivien ns. Kipinä-ryhmien kanssa. Kiitos kuuluu Riitta Aalto-Koistiselle, Samuli Kuntulle, Antti Pakariselle ja Hanna Salorannalle ja tietenkin Heikille.

Artikkelini viitteet löytyvät verkosta, koska käytän viitteidenhallintaan Zoteroa.

Intervalli-lehdestä yleensäkin on hieman keskustelua kirjastot.fi:n musiikkikirjastopalstalla.

Kirjoitin Hollannin kirjastojen maksullisuudesta lokakuussa tänne blogiini otsikolla Terveisiä Hollannista.

Heikki Poroila (ym.) musiikkikirjastotoiminnasta

Heikki Poroila

Tämä blogipostaus on hatunnosto Heikki Poroilalle. Hatunnostolle olisi lukemattomia, lukemattomia syitä, mutta tällä kertaa erityisesti siitä että hän tekee kirjastojen omaa, sisäistä keskustelua näkyväksi Radio Helsingin Musaneuvosto-ohjelmassa 10.12.2009. Tallenne löytyy verkosta (mp3, 42min, 21MB).

Tuossa ohjelmassa käsitellään musiikkia, musiikkikirjastotoimintaa ja kirjastoja yleensäkin yhteiskunnallisina toimijoina. Mukana studiossa Poroilan lisäksi ovat Anna Laine (huom intermusiikillinen idea kohdassa 39:00) sekä Markus Nordenstreng.

Tavattoman ammattitaitoisen ja erinomaisen Heikin blogi löytyy kirjastot.fi:stä. TJEU.

(via Suomen kirjastoseuran uutiset)

Yleisten kirjastojen nettisuodatuksesta

Eilen julkaistiin Taru Björkmanin Suomen kirjastoseuralle tekemä selvitys Suomen yleisissä kirjastoissa käytössä olevista netinsuodatusohjelmista. Raportin nimi on Suojelua vai suodatusta — Internetin sisällönsuodatus kirjastoissa ja se on ladattavissa (620KB PDF) seuran sivuilta ja tiivistelmä on siellä myös. Kirjana raportin on julkaissut BTJ (ISBN 978-951-692-699-8). Eilen oli raportin pienimuotoinen julkaisutilaisuus Kohtaamispaikalla Lasipalatsissa jonne en mennyt ajoissa koska nukuin. Jaiku-raporttini jäikin erittäin rammaksi :\

Taru esitteli raportin satoa, erityisesti vääriä positiivisia joita teknisen sensuroinnin yhteydessä aina tulee paljon ja ne ovat tietenkin kirjastolaisia ja muita tiedonvälityksestä kiinnostuneita karmivia. En niitä nyt ala tässä listaamaan. Taru sanoi, että esitysgrafiikat ovat tulossa Kirjastoseuran sivuille, mutta ainakaan vielä niitä ei siellä näy.

Juttelin tilaisuuden jälkeen hieman EFFin Tapani Tarvaisen kanssa (luulin tietäväni Tapanin, mutta oli joko käynyt kasvojenvaihtoleikkauksessa tai olin erehtynyt). Tämä heitti aika mielenkiintoisen pointin, nimittäin että kirjastot ovat mielenkiintoisessa välissä tarjoamansa aineiston kanssa sillä painetun (kirjat, levyt, leffat tms. esineet) aineiston sensuroinnissa voidaan esittää ”ei meillä ole varaa hankkia kaikkia mahdollisia teoksia” -kortti kun sensurointia ei haluta suoraan sanoa tehtävän. Netissähän kaikki aineiston on lähtökohtaisesti ilmaista ja sensijaan aineiston karsiminen (so. sensurointi) maksaa rahaa ym. resursseja.

Paikalla oli aina yhtä kärkkään kirjastoalan sekatyömiehen Poroilan (<3) lisäksi lehdistöä. Nelosen kamerat tiesivät että tiedossa on jonkinlainen pieni insertti uutisiin (tallensiko kukaan sitä?). Nettihesarissa oli myös sensaatiohakuisesti otsikoitu pikkujuttu jonka keskustelu takertui heti siihen että onko oikein että netissä katselee tisuja vai ei. Asiavirheitä siellä kommentoinnissa onkin jo onneksi kommentoitu, josta terveisiä nimimerkille Kirjastoammattilaine- n. En yksinkertaisesti voinut olla kommentoimatta asiaa näin:

ne puut ja metsät
Lähettänyt: mace 4.6.2008 13:35

Toivoisin, että tässäkin keskustelussa nähtäisi että pornografian suodattaminen kirjastoissa on toissijainen asia. Toki mielenkiintoinen keskustelunaihe sekin ja on hyvä että sitäkin ikuisuuskeskustelua käydään. Katsokaapa raportista (johon linkki alla) miten vaihtelevasti ja epämääräisesti pornografia on määritelty, kappale 7.5.

Raportista kuitenkin selviää, että vaikka suodatusohjelmia on käytössä, ne eivät todellakaan toimi ja seuraukset ovat sangen karmivia. Aivan vääriä asioita suodattuu pois paljon, ja suodatukseen on joutunut myös paljon muuta kuin pornografiaa. Väkivallan suodatus ei yrittämisestä huolimatta ole onnistunut juuri ollenkaan ja liikkuvaa kuvaa eivät suodattimet oikein onnistu suodattamaan.

Toinen raportista selviävä karmiva asia se, että monesti kirjastot eivät itse ole olleet mukana päättämässä suodattamisesta, vaan suodattamisesta on päätetty esim. tietohallinnossa ajattelematta ollenkaan millaisia asioita kirjastoissa olevien asiakaspäätteiden suodattamisessa pitäisi ottaa huomioon. Jotkut kirjastot eivät edes tienneet suodatetaanko heidän internet-yhteyttään eivätkä he voi tällöin edes tiedottaa asiakkailleen että vaikka kirjaston koneilta nettiä selatessa vaikuttaakin siltä, että ruotsin kielessä ei ole numeroa kuusi ollenkaan, näin ei välttämättä ole.

Raportin tiivistelmä siis löytyy osoitteesta
http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/seura/mediakasvatus/suodatus ja sivun oikeasta laidasta löytyy linkki josta raportti on kokonaisuudessaan ladattavissa. Raportti on julkaistu myös kirjana ja saatavilla kirjakaupoista.

Kirjastoala käy keskustelua Kirjastot.fi:ssä asustelevalla Kirjasto-kaapeli -listalla ainakin otsikolla Etiikkatyöryhmän tehtävästä. Poroila kritisoi sekä eilisessä tilaisuudessa että Ki.fissä että raportti ei selvitä montaako suomen kansalaista sensurointi koskee sillä ei ole tiedossa mitkä kirjastot sensuroivat ja mitkä eivät. Asia on tosi tärkeä ja toivon että se tulevaisuudessa tulee esiin (avoin hallinto ftw!), mutta vastausprosentti tuskin olisi ollut näin suuri (79%) ellei anonymiteettiä olisi ollut ja Tarukin kertoo että maakuntakohtaisesti on suodatus pääteltävissä.

Tämä tuskin jää tähän.