Hesari 18.02.2013: ”Kirjat kulkevat Helsingin yössä”

HS 18.02.2013: ”Kirjat kulkevat Helsingin yössä”

Sekä papru- että nettihesarissa on tänään hieno raportaaši Helsingin kaupunginkirjaston ja ympäryskaupunkien Espoon, Vantaan sekä Kauniaisten kirjastojen päivättäisestä logistiikkarumbasta. Mielenkiintoista että tästä näkökulmasta on joku kiinnostunut kirjoittamaan (terkkuja vaan Johanna Mannilalle sekä kuvaajalle Kimmo Räisäselle), kirjastohan tosiaan on pitkälti logistiikka-alan toimija.

Olen toistaiseksi duunissa Kirjasto 10:ssä jossa logistiikkatyö on mitä suurimmassa määrin läsnä joka päivä, ja nämä Hesarin kuvissa näkyvät punaiset laatikot ovat kovin tuttuja. Tänäänkin tavaraa lähtee meiltä joku puolisen tonnia eri puolille Helsinkiä ja pk-seutua, pariinkymmeneen laatikkoon pakattuna.

Lootia

Muita Hesarin kirjastoaiheisia juttuja löytyy täältä.

Advertisement

Tekstinkäsittelystä jääneitä artefakteja etsimässä

Kiehtoo tuo analogisen ja digitaalisen välinen rajamaasto. Molempiin liittyy kaikenlaisia myyttejä ja näitä asetetaan jopa vastakkain uskomattomimmissa puheissa. Tekstinkäsittely tarjoaa siihen kaikenlaisia näkökulmia.

Olen alkanut keräilemään analogisista teoksista löytämiäni artefakteja; jäänteitä, takaumia tai kaikuja teosten omasta historiasta. Tarkoituksetta ne antavat meille pienen kurkistuksen naamion taa, teosten omiin syntyprosesseihin.

Määrä

Tässä kaksi tässä kuussa löytämääni tällaista artefaktia. Ensimmäinen on Yhdyskuntasuunnittelu -aikakausjulkaisussa (ISSN 0788-1010) esiintynyt, yliviivattu sana

määrä

Nämä artefaktit jättävät tietenkin mielikuvitukselle paljon sijaa. Miksi ne ovat syntyneet, kenen jäljiltä ja ketkä ovat ne henkilöt joiden olisi ne pitänyt korjata, mutta pääsivät livahtamaan painoon. Kyseinen määrä on kenties jäänyt jäljelle kun artikkeli kirjoittaja tai joku tekstiä kommentoinut henkilö on merkinnyt sanoja yliviivauksella osoittaakseen että ne olisi syytä poistaa, mutta joko yliviivauksen tai koko sanan poistaminen on unohtunut. Tähän lauseeseen sana määrä ei selvästikään kuulu.

On hyvin tyypillistä, että tekstinkäsittelytyökalujansa huonosti tuntevat ihmiset kommentoivat tekstejä lisäämällä uutta tekstiä kommentoitavan sisään, kenties jollain silmiinpistävällä värillä korostettuna. Varsinaisten tekstin kommentointi- ja annotointityökalujen (kuten Wordissa lisää→kommentti) käyttö on hyvin harvinaista. On vaikeaa opetella uusia tapoja sellaisten vanhojen tapojen tilalle, jotka riittävissä määrin toimivat. Ilman varsinaisesta tekstistä irrallisia metatekstejäkin (kuten varsinaisia kommentteja) selviää ihan riittävän hyvin, jos työtä tekee ihminen eikä käytetä tätä metatasoa hyödyntäviä koneellisia menetelmiä (esim. Wordissa on toiminto ”hyppää seuraavaan kommenttiin”, ja kommentit jätetään myös pois tulosteista).

{hellip}

Toinen löytämäni artefakti on eilisessä Helsingin Sanomissa esiintynyt

{hellip}

Tämä on selvästi teknisempi virhe. ”Hellip” on lyhenne joka tarkoittaa vaakasuuntaista (horisontaalista) ellipsistä eli jonkin mainitsematta jättämistä merkkaavaa …. Tavanomaisesti se merkitään kolmella pisteellä näin …, ja kuten ehkäpä olet huomannut, Wordin automaattinen korjaustyökalu päällä ollessaan korvaa tämän tuolla horisontal ellipsis -merkillä. Kaarisulut lienevät peräisin Hesarin käyttämästä ladontajärjestelmästä ja jostain syystä kone ei tässä tapauksessa ole tulkinnut niitä ohjeeksi, jonka sisällä annettu merkki (eli hellip) pitäisi muodostaa.

Kiehtovaa, kiehtovaa, kiehtovaa… Eräänlaista perhosten keräilyä tämäkin!

Datat auki hallituksen päätöksellä, jos ei muuten

Hei kirjasto: avaa datas tai ne avataan (kuva Arja Lento / YLE, sori et förasin)

Avoin data (l. Open Data) etenee Suomessakin. Twitteristä sattui silmiin juuri Ehdotus valtioneuvoston periaatepäätökseksi julkisen sektorin digitaalisten tietoaineistojen saatavuuden parantamisesta ja uudelleenkäytön edistämisestä (52KB PDF). Kymmensivuisen tekstin tiivistelmä:

Periaatepäätöksen linjaukset esittävät tarvittavat toimenpiteet julkisten tietovarantojen saatavuuden ja uudelleenkäytön lisäämiseksi yhteiskunnan kaikilla alueilla. Linjaukset sisältävät kehittämistoimet tietopolitiikan ja lainsäädännön selkeyttämiseksi, käyttöä mahdollistavien rakenteiden ja käytänteiden luomiseksi sekä palvelu- ja sovelluskehityksen edistämiseksi.

Tietopoliittisilla linjauksilla tavoitellaan sitä, että julkisen sektorin digitaaliset tietoaineistot ovat avoimesti saatavilla ja uudelleenkäytettävissä yhtenäisin, selkein ja kaikille tasapuolisin käyttöehdoin. Tietoaineistoja tarjotaan kustannustehokkaasti, jolloin kansantalouden kokonaisedun kannalta tietoaineistot ovat pääsääntöisesti maksuttomia käyttäjälle. Samalla budjetoinnin ja tulosjohtamisen kautta on huolehdittava tietoaineistojen laadusta ja ylläpidosta.

Koko yhteiskunnan käyttöön luotavan tietoinfrastruktuurin avulla voidaan tietoaineistoja tarjota tehokkaasti. Hallinnonalojen tulee tunnistaa ja kuvata tietoaineistonsa uudelleenkäyttöä varten. Tietosisältöjen yhtenäiset kuvailutiedot ja palveluhakemistot helpottavat tiedon käyttöä. Luovutettavissa olevat tietoaineistot saatetaan koneluettavassa muodossa ja avoimilla rajapinnoilla käyttäjille. Tietoaineistojen tarjontaa ja käyttöä edistämään tulee luoda tarvittavat tukipalvelut. Avoimen tietoinfrastruktuurin kehittäminen ja ylläpito turvataan pitkäjänteisellä rahoituksella.

Palvelu- ja sovelluskehityksen edistämiseksi tarvitaan yhteistyömalleja ja kannustimia. Julkisessa hallinnossa kehitetään avoimen tiedon kulttuuria ja tuetaan kehittäjäyhteisöjen toimintaa. Alan tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä tulee vahvistaa. Kokeilevaan toimintaan on panostettava erityisesti laajaa kysyntää edustavien tietoaineistojen avaamiseksi ja yhtenäisten käytänteiden luomiseksi.

Teksti on vielä luonnosvaiheessa. Suomessa kirjastot ovat lähteneet erittäin heikosti mukaan datansa avaamistalkoisiin (lue: “datan piilottelun lopettamistalkoisiin”). Jos dataansa ei halua auki, niin nyt vähän äkkiä kampanjoimaan tätä hallituksen periaatepäätöstä vastaan… jos rahkeita riittää. Henkilökohtaisesti en usko että kukaan tätä trendiä sinänsä vastustaa, vaan jahkailu on johtunut siitä, että kirjastolaiset ei vieläkään ymmärrä mitä avoin data tarkoittaa, emmekä ole ottanut asiaksemme selvittää. Katsokaas alkajaisiksi vaikka avointa dataa käsittelevät kirjoitukset Sorvipenkin äärellä -blogista, Kirjastot.fi:n Labsin blogista ja tästäkin blogista. Noh, ei se mitään, asia etenee ilman meidän omaa ymmärrystä ja tahtoa ei tarvita jos asia tulee hallitusohjelmaan tai muutoin säädellään meidän ulkopuolelta.

Kirjaston bibliografisen datan avaamisen ensiaskeleet ovat nämä:

1. ilmoita luetteloijille aikeista, jotta tietävät
2. juttele Labsin kanssa
3. dumppaa tietokanta
4. lähetä dumppi kirjastojen avoimeen datavarantoon data.kirjastot.fi
5. viesti (Suomi.fi, Kirjasto-kaapeli, Kirjastolehti, lehdistö)
6. profit!

Kohta 3 sujuu Origosta muistiinpanojeni mukaan näin: Aineistonhallinta->Vienti->ei hakuehtoja->valitse kaikki->Hyväksy valinta. Tiedostomuodoksi ISO-2709 ja tallenna johonkin omalle tietokoneelle. Yritän muistaa tehdä opetusvideon joskus kun olen Origon äärellä. Dumppaaminen kestää Varsinais-Suomalaisessa, keskikokoisessa kirjastossa kolme neljä tuntia. Ei tiedostokaan ole suuri, Vaski-tietokanta on 763MB.

PallasPro-asiakkaat voivat tilata dumpin Axiellilta (älä maksa liikaa (tonni on liikaa)), tilauskoodi moihaluttaistietokantadumppiosakohteineeniso2709siirtoformaatissajamerkistökoodauksenavaikkapamarc8. Mitenkäs se Voyagerista, Primosta ja muista järjestelmistä käy?

Euroopan yhteisen digitaalisen kirjaston Europeanan Data Provider -sopimuksessa (Europeana Aggregators’ Handbookin liitteenä, s. 44) on myös sovittu, että Europeanaan toimitettava data avataan (kts. artikla 4, Licence of rights for Metadata from Data Provider to
Third Parties, PDF:n s. 47). Epä-kaupallisuus -poikkeuksesta ollaan luopumassa, kuten Tapani vastikään kirjoitti Kansallisen digitaalisen kirjaston (KDK) asiakasliittymän blogissa, otsikolla Europeanan reunoilta. Ja KDK:honkin liittyy omat sopimuksensa, jossa tällaisista asioista sovitaan. KDK -pilotoinnissa meitä on vajaa tusina, seuraavassa KDK-aallossa kymmeniä lisää.

Miten me kirjastoalalla hoidettaisi toi valtioneuvoston periaatepäätöksen luonnoksen neljäs kappale? Asiakas-workshoppeja MARCista? Auts.

Helsingin Sanomat on tarttunut mahdollisuuteen keräillä vielä PR-pisteitä Open Data -buzzista julkaisemalla kustantamovertailunsa tuloksen datat (csv).

Helsingin Sanomat vertaili kustantajien kirjallista laadukkuutta antamalla pisteitä niiden julkaisemien kotimaisten kaunokirjojen saamille palkinnoille, ehdokkuuksille, myyntitilaston kärkisijoille ja käännöksille vuosina 2000–2010.

Tämä jos mikä kiinnostanee kirjastolaisia. Näitä voisi leipoa yhteen esim. kirjastojen kuvailudatan kanssa ja sitä kautta katsoa vaikkapa risteävätkö palkituimpien teosten asiasanat kirjastoon lainatuimpien teosten asiasanojen kanssa. Tämä edellyttää sitä, että lakkaamme piilottelemasta dataamme asiakkailta ja yhteiskunnalta, ja myös itseltämme ja kollegoiltamme.

Avoimen Dataan liittyvien, ilmaisten PR-pisteiden jako päättyy, kun hommasta tulee normaalitoimintaa, ja asiaahan siis odotellaan seuraavaan hallitusohjelmaan. Pistäkääs siis töpinäksi.

Hoi Tampere/PIKI, ette varmasti kerkeä avoimeksi dataksi bibliografisine datoinenne ennen Turkua/Vaskia :^) Kymppi vetoa!

Haastatteluni e-kirjoista YLE Radio Suomessa (ja Areenassa)

Näin se käy e-kirjan luku 😉 (kuva YLE)

Annoin torstaina haastattelun e-kirjoista YLEn Taustapeili -ohjelmalle. Ohjelma tuli ulos eilen perjantaina 29.10.2010 ja löytyy jo Areenasta. YLEn tuotantoprosessia ei voi kuin ihailla, olisipa meillä kirjastoissa yhtä sujakkaa toimintaa! Juttu on otsikolla Tekniikan taustapeili lukee e-kirjaa ja Areenaan löpinäni on otsikoitu Taustapeili: Uteliaalla asenteella tekniikasta. Mittaa on 28 minuuttia ja juttelen esim. e-kirjan lukulaitteiden määritelmästä, markkinoista, kirjastoista tietenkin sekä e-kirjojen suhteesta internettiin sekä p-kirjoihin.

Kirjastoammattilaiselle Mace Ojalalle tärkeää on, että ihmiset lukevat, ei se, mistä se luetaan. Lukulaitekeskustelussa on kuitenkin hänen mielestään paljon myyttejä, joita toistellaan.

E- ja p-kirjojen suhteesta lausuntoja antanut HS Raati on aiheuttanut perjantain mittaan silmien pyörittelyä sekä HS.fi:n kommenteissa että Facebookissa. Okei HS:fi:n anekdoottikeräys Lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjoja ei luultavasti tee oikeutta raadin antamille varsinaisille lausunnoille, mutta ”kirja on filosofinen esine” jäänee elämään lentävänä lauseena.

Oma väittämäni on, että kun keskustelemme e-aineistojen tulevaisuudesta täällä internetissä, emme näe metsää puilta. E-aineistot ovat jo todellisuutta, ja juuri tämä on sitä. Voisi olla hyvä puhua esikseen ”E-kustantamisesta”, eli siitä miten tästä voisi halutessaan saada fyrkkaa, mutta se on aivan eri keskustelu kuin se, mitä varsinainen e-teksti tai e-julkaisut ovat. Tässä on kaikenkaikkiaan todella monta toisiinsa kietoutunutta asiaa, kuten sekä sisällön että lukulaitteiden tuotantomekanismit, immateriaalioikeudet, lukemiskulttuuri, tekniset standardit, vanha kunnon huoli nuorison hyvinvoinnista, kirja symbolina sekä esineenä, johon olemme henkilökohtaisesti kiintyneet. Tämän päällä mukava käsitesekamelska niin ei ihme jos koko asia vaikuttaa vähintään epäselvältä.

Tämä Taustapeilin ohjelma on muuten sikäli ”urani” tähtihetkiä, että pääsin mollaamaan PDF-tiedostoja julkisesti, kansallisessa radiossa. Minähän olen julistautunut PDF-tiedostojen viholliseksi grrr >:-[

YLEn kanssa on aina kiva tehdä juttuja. Tykkään YLEstä ja tuo Taustapeili-ohjelma kuuluu omien suosikkiohjelmieni joukkoon. Olen kuunnellut sitä podcastina pitkän aikaa.

Tuossa YLE sivuilla kuvituksena olevassa valokuvassa esittelen miten miniläppäriä voi käyttää e-kirjan lukulaitteena kääntämällä näytän asetuksista kuva 90 astetta. Kuvassa on esillä aito e-julkaisu, nimittäin kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -palstalla meneillään oleva keskustelu siitä, millaisia kustannussopimuksia nykyään allekirjoitetaan tekijöiden ja kustantajien välillä ja mitä sopimukset e-julkaisemisesta sanovat.

"Suomalaisten suhde työhön on muuttunut" (kuva Lauri Hannus)

PS. Samalle viikolle sattui Turun ylioppilaslehden artikkeli 5 väitettä työelämästä, jossa olin myös yhtenä haastateltavista tai enemmänkin ”keissinä”, asiantuntijalausuntojen muassa.

Ranskalaisten google-murheet Hesarissa

Hesarissakin näkyy olleen oikein pääkirjoitus 18.1.2010 Google Book Searchista ja frankofiilien huolista. HS:n Pariisin kirjeenvaihtajan Heli Suomisen juttu on otsikoitu Google kasvoi liian isoksi. Mielenkiintoinen kirjoitus josta voi löytää eurooppalaista protektionismia, google-veron ja jossa viitataan Quaeroonkin.

Kirjoitin tällaisen kommentin (joka tullee aikanaan näkyville HS.fi:hin):

Ollessaan Ranskan kansalliskirjaston, eli Bibliothèque nationale de France pomona Jean-Noël Jeanneney propagoi Googlea vastaan ja samalla eurooppalaisten omien digitointihankkeiden puolesta juuri anglo-amerikkalaiseen kulttuuri-imperialismiin vastaamiseksi. Jeanneney korosti julkishallinnon (siis esim. kansalliskirjastojen) tärkeyttä digitoijana ja digitoitavan aineiston valitsijana. Aihe on ilmeisesti muutenkin ollut sangen kuuma peruna siellä Ranskassa. Frankofiilien (tai anglofobien) työ on tuottanut tulosta ja Euroopan kirjastojen, museoiden ja arkistojen yhteinen digitaalinen kirjasto Europeana on paraikaa työn alla ja kulkee Google Book Searchin jalanjäljissä ja sen innoittamana.

Ojasta allikkoon tosin, sillä 47% Europeanan sisällöstä on peräisin Ranskasta. Tätä tilannetta yritetään paraikaa parantaa.

Europeanan sisällöntuottajat, heinäkuu 2009 (4.6M objektia)

Kts. Jean-Noël Jeanneney: Google–And The Myth of Universal Knowledge (a view from Europe). (The University of Chicago Press, 2005, ISBN 978-0-226-39577-7). Kirjoitin siitä jokin aika sitten blogiini ja Kansalliskirjaston Digitaalinen kirjasto -blogissa on joukko GBS:än liittyviä kirjoituksi. Jeanneneyn teos löytyy kirjastoista (kts. esim. pääkaupunkiseudun yleiset kirjastot) ja ironian herkullisen perinteen mukaisesti myös Googlen kirjastosta 😉

Vaikka Googlen edesottamuksista kirjastolaiset toisinaan narisevatkin ja suhtautuvat penseästi erityisesti Hesarin jutussakin aiheena olleeseen Google Book Searchiin, on kilpailutilanne saanut meidät virkistävästi hereille ja terästäytymään 🙂

(Hesarin juttu via Digitaalinen kirjasto: Google digitoi tanskalaista kulttuuriperintöä; via Sukututkijan loppuvuosi).

Voitte muuten uskoa että kun Digitaalinen kirjasto -blogin postauksessa mainittu, tanskan kansalliskirjaston bossi Erland Kolding Nielsen 2nd LIBER-EBLIDA Workshop on Digitalisation of Library Materials in Europe -tapahtumassa (jossa olin) puhui Google -yhteistyöstä, pysähtyi auditoriossa useampikin purkka 😉 Kolding Nielsen on kirjoitellut, katso LIBER Quarterly (huomioi Digitisation of Library Material in Europe: Problems, Obstacles and Perspectives anno 2007, vol. 18 no. 1) sekä LINDAsta löytyvä Kommunikation erstatter transport–den digitale revolution i danske forskningsbiblioteker 1980-2005 : festskrift til Karl Krarup.

Digitisation of Library Material in Europe: Problems, Obstacles and Perspectives anno 2007)

Hesarissa tiedemuseolista

Pohdiskelin Lontoossa käytyäni, että millaista tiedemuseossa pitäisi oikeastaan olla. Lauantain hesarissa oli lista näkemisen arvoisista tiedemuseoista. Jutun nettiversio on otsikoitu Tiedemuseoiden määrä kymmenkertaistui 20 vuoden aikana. Listan on laatinut Timo Paukku. Yhdeksästä museosta olen itse käynyt vain kolmessa (Science Museum Lontoossa, Musée des Arts et Métiers Pariisissa sekä Heurekassa Vantaalla), mutta ainakin tässä jutussa oli huomiota kiinnitetty juuri niihin kahteen tyypilliseen tiedemuseolta odotettavaan ominaisuuteen, joiden ulkopuolelle varsinainen tiede jää. Huomiota on jutussa kiinnitetty museoiden perinteiseen tehtävään eli vanhojen esineiden esilläpitoon sekä elämykselliseen itse kokeilemiseen ja havainnoimiseen. Molemmat näistä ovat minusta äärimmäisen arvokkaita tehtäviä tiedemuseolle, mutta edelleen: missä on museoitu tiedettä?

Pohjalle kannattaa lukea englanninkielisen Wikipedian artikkeli tieteenhistoriasta, se on kirjoitettu hyvästä näkökulmasta. Toivoisin, että jossain olisi samasta näkökulmasta rakennettu museo. Kuten aiemmasta blogipostauksessa jo kirjoitin, ei missään tietämässäni tiedemuseoissa tuoda esille tieteen itsensä kehitystä. Empirismi, tieteen ja uskonnon rajapinta, julkaisuvaade, humanismi jäävät kaikki selittämättä. Miten muissa ajoissa, paikoissa ja kulttuureissa tehty tiede eroaa teollisen vallankumouksen jälkeisestä länsimaisesta tieteestä? Mitä on ”islamilainen tiede” ja onko ajatus yhteensopiva ns. ”tavallisen tieteen” kanssa? Miksi naistutkimusta ei välttämättä pidetä tieteenä? Missä tiedettä tehdään ja miten sitä rahoitetaan? Millainen on tieteellinen julkaisuprosessi? Ja niin edelleen.

Alfred Kellerin hyönteissuurennoksia

Berliinin luonnontieteellisessä Museum für Naturkunde –museossa oli todella kiehtova osasto, jossa esiteltiin taksidermiaa, eli eläinten täyttämistä ja sen historiaa.