Open Access Button – raportoi aina kun törmäät muuriin tiedettä hakiessasi

Open Access Button

Tänään on julkistettu Open Access Button. Se on ovela, pieni palvelu, jolla ihmiset raportoivat aina kun törmäävät tieteeseen pääsyn estävään maksumuuriin. Niin käy liian usein.

OA Buttonista on tiedotetta Creative Commonsin sivustolla, sen omalla sivustolla http://openaccessbutton.org josta sen voi myös käydä näpsästi asentamassa, projektin blogissa sekä Twitterissä (@OA_Button).

Open Access Button toimii siten, että asennamme selaimen työkaluvalikkoon pienen napin. Sitten aina kun törmäämme johonkin maksumuuriin joka estää pääsymme tutkimustietoon, painamme tuota nappia, ja raportoimme missä maksumuuri esiintyy, ja voimme myös kertoa hieman miksi halusimme päästä käsiksi tuohon tutkimukseen. Sitten kerromme asiasta Twitterissä, Facebookissa ym. Raportit kerääntyvät karttanäkymään Open Access Buttonin sivustolla.

OA Button -raportteja Euroopasta 18.11.2013 klo 23:08

Jos Open Access on suomeksi ”avoin saatavuus”, niin ei-Open Access voisi suomentua esim. ”suljetuksi saatavuudeksi” (meh). Perusajatus kuitenkin on, että tieteelliseen tietoon pääsyä rajoitetaan hyvin valitettavilla, ja vähän noloilla, 1900-luvun loppupuolella tavaksi tulleilla estoilla. Tiedettähän pitää tietenkin julkaista, koska muuten se ei ole tiedettä vaan tutkimusta.

Valitettavasti kustannustoiminta on onnistunut jallittamaan koko kansainvälisen tieteellisen yhteisön tekemään heille ilmaista rahaa, ja antamalla vastapalkkioksi keksimäänsä ”karmaa”. Ohessa aiheutuu kaikenlaista ikävää kiusaa, esim. tieteen käyttöliittymä on kömpelö ja epätehokas (katson sinua, Nelli), väkeä kuten tieteentekijöitä, lääkäreitä, kirjastotätejä, poliitikkoja, insinöörejä, opiskelijoita, toimittajia ym. suljetaan ulos tiedon parista jne. Ei tarvitse tietää erityisen paljoa tieteestä projektina, että hoksaa että tämä on vastoin koko ideaa. Asioiden taustoja paremmin tuntevat tietävät lisäksi että tämä on lisäksi myös sitä mitä varten webbi alunperin siellä CERNissä Tim O’ReillyBerners-Leen ym. toimesta alulle pantiin.

Tunnustan suoraan: olen Open Access -maksimalisti; tykkään tietenkin kaikenlaisesta tutkimuksesta sinänsä, mutta mikään tutkimus ei missään tapauksessa voi saada tieteen statusta, ellei se ole Open Accessia. On tavallaan kiusallista, että tiedeyhteisöä edes joudutaan muistuttamaan avoimuudesta Open Accessin kaltaisella kampanjalla, avoimuushan on ihan keskeinen tieteen ominaisuus, ihan sieltä metodin alkujuurilta asti. Noh, eiköhän asiaan saada tolkkua kun rikkinäiseksi tiedetty tieteellinen julkaisu eskaloituu ja hajoaa. Onneksi tällä parantumisprosessilla on nimi, ja se on Open Access. Kymmenen vuoden päästä voidaan jo naurahdella tälle sekoilulle.

Tervehdin suurella lämmöllä tällaisia nokkelia tietohuoltohankkeita – Ave amator! Morituri te salutant!

[edit Wed, 20 Nov 2013 00:13:08 +0200 – Hannun huomatuksen perusteella korjattu O’Reilly Berners-Leeksi, sorry moka]

Advertisement

Tulipalo Internet Archiven skannauskeskuksessa

Tulipalo Internet Archivessa

Keskiviikkona Internet Archiven skannauskeskuskessa on ollut tulipalo (kts Scanning Center Fire–Please Help Rebuild). Henkilövahingoilta säästyttiin, eikä dataakaan menetetty, mutta paloon jäi tuoreimman tietoni mukaan 600 000 USD:n arvosta. Tietoa ja linkki varainkeruuseen löytyy IA:n blogista sekä Twitteristä @InternetArchive.

[Via @TheLib]

Verkkotilastoinnissa ”haku” on virheellinen suomennos termille ”request”

Kirjasto-kaapelille juuri kirjoittamaani:

Verkkotilastoinnissa ”haku” on virheellinen suomennos termille ”request”

mace, 4. tammikuuta 2012 14:50

Vuotuinen tilastointirumba alkaa olla käsillä ja haluaisin kiinnittää huomiota erääseen verkkopalvelujemme tilastointiin liittyvään asiaan. Tiedän että ainakin joissain kirjastoissa verkkopalvelujen käyttöä tilastoidessa termi englannin kielinen sana request suomennetaan ”hauiksi”. Tämä on klassinen sudenkuoppa verkkotilastoinnissa.

Esimerkiksi PallasPro -Intron tilastointityökalussa cmnd=getcommand → cmnd=getstat kerrotaan käyttömääristä kahdella luvulla: Requests ja Sessions. Tiedän että monissa kirjastoissa täältä poimitaan tuo ”request” -tieto raportointia varten.

Requestin suomentaminen hauksi vääristää kuvaa kirjaston käytöstä pahasti. Nämä luvut ovat suuruusluokan verran liian korkeita. Mikäli tätä tietoa käytetään esim. päätöksentekoon ja toiminnan ohjaamiseen tai raportoidaan tilaajalle (esim. kunta tai kunnan kulttuuritoimi), tällä voi olla isohkoja vaikutuksia esim. rahoitukseen.

Olen gallupinomaisesti kysellyt parilta- kolmeltakymmeneltä kollegalta ja maallikolta että mitä heidän mielestään ”haku” tarkoittaa verkkokirjaston yhteydessä… eli “mikä sinun mielestästi on yksi haku?” Käytännössä kaikki ovat kuvailleet että heidän mielestään ”haku” muodostuu kun ihminen kirjoittaa jonkinlaisen hakulausekkeen ja painaa verkkokirjaston Hae -nappia. Mielestäni tämä on erittäin järkeenkäypää ja epäilen että olemme miltei kaikki samaa mieltä että juuri tätä tarkoitetaan kun puhutaan ”hausta” verkkokirjastojen yhteydessä.

Tilastointityökalujen laskemat ”requestit” on kuitenkin jotain aivan muuta kuin tämä. Niiden laskemisella voida juurikaan arvioida palvelun todellista käyttöä. Esimerkiksi PallasPro -Intron pelkälle etusivulle meno aiheuttaa vähintään puoli tusinaa ”requestia”, vaikka käyttäjä ei koskaan tekisi yhtään varsinaista aineistohakua.

Esimerkkinä 13 requestia Vennyyn

Sivulle tullessa käyttäjän selain pyytää webbipalvelimelta esimerkiksi sivupohjaa, tyylitiedostoa, kirjaston logoa, Axiellin logoa, autocomplete-skriptiä jne. Verkkokirjastoon saapuminen, sisäänkirjautuminen, lainojensa uusinta, omien varaustensa tilan tarkistaminen, ulos kirjautuminen ja verkkokirjastosta pois siirtyminen aiheuttaa vähintään tusina ”requestia”. Samoin ”näytä seuraavat 10 hakutulosta” -nappi ja ”näytä saatavuustiedot” -nappi aiheuttavat kaikki requesteja, vaikka tuskin kukaan ajattelee että nämä ovat uusia hakuja an sich.

Requestien määrä voi siis olla parikymmenkertainen verrattuna siihen, mitä me ihmiset ymmärrämme ”hauilla”. Se monestiko käyttäjä on oikeasti painanut Hae -nappia, voidaan laskea PallasPron logitiedostoista etsimällä merkkijonoa formid=find2 tai jollakin verkkologien analysointityökalulla.

Kuten tuossa aiemmin syksyllä kirjoittelin, olen tutkiskellut verkkokirjastojen PallasPro-kirjastojen verkkologeja. Tämä on eräs sitä kautta selvinneistä asioista. Minulla ei ole mitään tietoa mitä Axiell asiasta ajattelee tai miten he ohjeistavat käyttäjiään (l. kirjastoja) verkkotilastoinnin tekemiseen.

Alallamme tuntuu liikkuvan tietynlaista, hyvin ymmärrettävää epäuskoa käyttämiimme tilastoihin, ja joissain paikoissa käytössä olleet Google Analytics tai Kirjastot.fi:n verkkotilastointipalvelut (joista jälkimmäinen on poistunut käytöstä) ovat antaneet aivan toisenlaisia lukuja kuin nämä PallasPron requestit antavat ymmärtää.

Toivon siis, että mikäli käännätte verkkopalvelujen tilastoissa termin ”request” suomeksi ”hauksi”, teillä on siihen hyvät perusteet ja tiedätte mitä olette tekemässä, tai alatte käyttää jotain toista suomenkielistä sanaa kuten ”sivupyyntö” tai ”sivulataus”.

Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin esim. tällä palstalla, tai vaikkapa Kirjasto-kaapelilla/puhelimitse/sähköpostitse/Fesessä/kahvilla tms. Lisäksi olen kysellyt jotakuta vertaisarvioimaan menetelmiäni, ja tämä kutsu on edelleen auki. Opetusvideota en ole asiasta vielä laatinut 🙂

Tsemppiä tilastointiin kaikille sitä tekeville.

Kim Viljanen: 10 vuotta semanttista webiä

Kim Viljanen

Kim Viljanen julkaisi uuden vuoden alkuun 10-vuotismuistelmat semanttisen webin rakentamisesta ja erityisesti suomalaisten seikkailuista. Sehän ei ole ”joku tulevaisuuden juttu”, koska tulevaisuus ensinnäkin on jo täällä, mutta epätasaisesti jakautuneena, ja toiseksi tulevaisuus tehdään tänään (ja eilen).

Myös Kirjasammossa on mitä suurimmassa määrin kyse semanttisesta webistä, joten kirjoitus kiinnostaa varmasti kirjastoihmisiäkin. Kimin blogimainen, human interest -tyyppinen teksti on helppoa luettavaa vaikka ei asiasta sinänsä (ennen ko. kirjoituksen lukemista) mitään ymmärtäisikään. Se on otsikoitu 10 vuotta semanttista webiä. Käykäähän lueksimassa.

A minute reflection on libraries and the mobile

Olen menossa Lontoon Online Informationiin marras- joulukuun taitteessa, ja he tekevät pientä haastattelukierrosta puhujista. Tässä vastaukseni.

1. How long have you been involved in the Information industry and what are the most interesting aspects of your current role?

I’ve been working in public libraries since about 1997, but i’ve had a couple of long sabatticals. I guess i should get more mobile myself soonish.

Public libraries, and the public sector in general is in a very fascinating situation now where we are rethinking ourselves around our services, not so much on our political institutions anymore. So it offers great possibilities for observing what’s going on on the society. My most interesting role at the moment is in trying to bring ideas from automated data handling to librarians, to whom a computer has mostly been a tool to make Word -documents with, not to program.

2. Why have you decided to present at this year’s conference?

We’re doing a session together with awesome Åke Nygren from Stockholm, and he invited me. Of course i said yes, because it’s a fantastic opportunity to get out the echo-chamber we public library librarians are trapped in. We keep patting each other on the back, but seldom meet any other sorts of info-pros outside our sphere. Which is a bit odd to be honest, on times like these.

3. Meeting Challenges of a mobile generation is the theme this year – please could you share your thoughts on the surge of mobile devices and applications?

What can i say, i’m writing this answer to this interview on my mobile phone. It’s everywhere, really, and that’s the whole point of it.

People are fiddling with their mobiles all the time, but there is absolutely nothing they can do with the library services provided to them when they are not in the library physically. We’re not contributing to the internet at all, which is dangerous.

The way i see it, we libraries had a really awesome ”mobile” innovation and service back in the day when we started lending out books to people; most of the time spent using library services (ie. usibg our collections) actually happens outside the physical libraries in homes, offices, trains, airplanes etc. but we don’t think about it like that.

4. Finally – where will you be spending Christmas this year?

Not sure yet. Christmas on IRC? Maybe not this time. I wish some place nice, like a couole of years ago when i spent the Chrissy in a pool with a collection of science fiction novels, at a potato farm outside of Brisbane.

Kirjastosetä Michael Hart on menehtynyt

Michael Hart

Gutenberg -projektin perustanut Michael Hart on menehtynyt.

Tämä mainio, ahkera ja käytännöllinen kirjastosetä toi verkkoon enemmän tekstuaalista kulttuuriperintöä kuin monikaan niinsanotusti “oikea” kirjasto, joiden e-kirjahankkeet ovat Michaelin jo neljä vuosikymmentä viitoittamalla tiellä edelleen tuskaista räpeltelyä.

Respect, ja kiitos.

(Via Go To Hellman, Twitter yms.)

Voitaisko kutsua näitä webbisivuiksi niinkuin kaikki muutkin?

Web

Oikeesti tyypit. Voitaisko alkaa kutsua näitä meidän verkkokirjastoja, aineistoluetteloita, tietokantoja, palvelusivustoja, näyttöluetteloja, OPACeja, OPAC 2.0:ia, discovery layereitä, discovery interfaceja, hakuliittymiä ihan vaan ”nettisivuiksi”, kuten kaikki muutkin?

(terkut @jindrichmynarzille)

Olisko kellään kokemusta PallasPron verkkokirjaston logien penkomisesta?

What's this then?

Onkohan kellään tietoa PallasPro-Intro -verkkokirjaston hakulogien tonkimisesta? Siinä ei käsittääkseni ole minkäänlaista raportointityökalua sinänsä, mutta ainakin sellaisilla kirjastoilla joilla on pääsy oman verkkokirjastonsa (aka näyttöluettelon aineistoluettelon aka OPACin) webbipalvelimeen on mahdollisuus tutkia sen logeja. Meidän (siis Vaskin) verkkokirjasto esittäytyy näin:

Server: PallasPro-Intro3 (liw3srvr kirjasto 13.6.2011 klo 12.10.03 HP-UX B.11.00 U II 2.0)

Onko kellään kokemusta tällaisen palvelimen logien tonkimisesta? Hakulausekkeethan eivät PallasPro-Introssa näy hakutulossivun URLissa vaan HTTP-headerissa. Onko tähän jotain työkaluja olemassa? Apachen logien tonkimiseen on vaikka mitä työkaluja, mutta tämä liw3srvr on mulle tyystin tuntematon.

Mikäli PallasPro-Intro juttelee taustajärjestelmän kanssa SRU:lla, tuon rajapinnan tarkkailu olisi toinen herkullinen paikka nuuskia mitä asiakkaat etsivät. Webbipalvelimen logista näkyy tosin kaikkea muutakin hauskaa.

Unelma: hakutuloksia seurattaisi systemaattisest päivittäin, ja tietoa hyödynnettäisi luetteloinnissa ja luetteloinnin apuvälineiden (esim. sanastot) kehittämisessä, kokoelmapolitiikassa, tapahtumien järjestämisessä ja käyttöliittymäsuunnittelussa. Näen asian niin, että tuohon PallasPro Intron hakulooraan asiakkaat kertovat tuhansia kertoja päivässä mitä he haluavat. Logien tutkiminen on tämän viestinnän kuuntelua. Näiden seuraaminen, tutkiminen ja julkaisu (sekä datana että jalostetusti) voisi minun mielestäni olla arkipäiväistä kirjastorutiinia.

Aloitin säikeen myös Kirjasto-kaapelilla.

Arkipäivä kirjastotyössä

Primon CSS:n säätelyä. Varjo-IT FTW! =)

Osallistuin tänään 25.7. Library day in the life -kampanjaan. Se järjestettiin nyt jo seitsemättä kertaa ja ideana on, että päivän mittaan erilaiset kirjastoihmiset kertovat arkipäivästään netissä; kamppiksen taustoja on selitelty tarkemmin muualla. Tätä kirjoittaessa meitä rekisteröityneitä on 144 kappaletta, ja rekisteröitymättömiä on varmasti enemmän, etenkin Twitterin #libday7 -tagilla.

Asiaan, eli sattumanvarainen maanantai kirjastoammattilaisen arjessa:

Vähän ennen klo 9 toimistolle saapuessani vaikutti, että lomakausi on pikkuhiljaa päättymässä ja toimistolla täällä Turun pääkirjastolla on jo hieman enemmän elämää kuin aiemmilla viikoilla. Tarkoitus oli lueskella Kansallisessa Digitaalisessa KDK:ssa pilotoitavana olevan ExLibris Primon dokumentteja sillä ajatuksella, että keksisinkö jonkun menetelmän tuottaa Primosta uutuusluetteloita sen servlet-ohjelmointirajapintojen kautta.

Aamupäivä meni tämän kannalta kuitenkin melkolailla harakoille muutaman (sinänsä ihan hyödyllisen) keskeytyksen vuoksi; ensiksi juttelimme pomoni kanssa miten saisin Vaskin -verkkokirjaston logeja tutkittavakseni ja sen jälkeen sovimme, että voin matkustaa Online Information 2011 -konferenssiin (jossa minulla on puheenvuoro), mikäli otan palkatonta lomaa.

11:20 viivästyneet aamukaffit mainiossa Cafe Artissa tuossa kulman takana.

Kerkesin etsiskelemään ja kyselemään noita Primon dokumentteja jonkin puolisen tuntia ennen seuraavaa keskeytystä: nyt oli tarpeen laskea päivärahat IFLA 2011 -konferenssiin osallistumisesta, johon menen esittelemään Cycling for librariesia. Päivärahojen selvittelyyn ja laskemiseen meni reilu puoli tuntia.

Sen jälkeen lueskelin latasin primo4j:n, selailin sen dokumentteja ja kokeilin sen mukana toimitettua esimerkkiohjelmaa.

Klo 14 ruokana pastaa Café Siriuksessa.

Ruoan jälkeen aloin katselemaan Primon tyylitiedostoja (eli CSS:ää), jolle en ole tehnyt oikeastaan mitään kesän aikana. CSS:t ovat minulla versionhallintajärjestelmässä, katselin vähän miten olen sen sinne aiemmin organisoinut ja mietin miten Primon CSS:ää (ja muuta käyttöliittämän muokkausta) olisi paras versionhallintajärjestelmään tallentaa, jos haluaisi tehdä sitä yhdessä muiden KDK-pilottien kanssa. Kirjoitin KDK-pilottien sähköpostilistalle ehdotuksen yhteisestä työkalusta tähän hommaan.

Noin klo 15:30 löysin sellaisen version Firebugista, joka toimii käyttämäni Firefox 6.0:n kanssa. Aloin säätämään KDK:n Primon Vaski-näkymää sen henkiseksi, millaiseksi käyttämämme mainostoimisto KMG on tekemässä uutta, kirjastokonsortiomme yhteistä verkkosivustoa. Säätelin siis Primon navigointivalikon värejä ja asetteluja. Se on oikeastaan aika tyydyttävää työtä.

Toimistolta lähdin hieman klo 18 jälkeen, sillä minulla oli lippu Salainen retki -esitykseen, joka on osa Elämyspuisto Turkua.

Kiitos 50 000 käynnistä :)

Blogini kuukausitilastot

Tänään meni blogissani maaginen 50 000 käyntikertaa rikki, huraa! Mitään kaksista tilastoesittelyä en tässä nyt jaksa alkaa laatimaan, mutta ohessa kuvaruutukaappaus tilastoista tässä vuosien varrelta. Jos tietäisin kuka tuo viideskymmenestuhannes olisi, tarjoaisin tietenkin pullakaffet.

Postauksia on 273, kommentteja 425 joista osa on trackbackeja. Keskimäärin kutakin postausta on katsottu 106 kertaa (plus etusivun katsomiskerrat, joita on siis peräti puolet). Katselukertojen mukaan suosituimmat postaukseni ovat seuraavat:

Etusivu	20 868
About	1 025
Itkutipaton tammikuu 2011	786
iRex iLiad koekäytössä	458
Organisoituneen nuorkirjastolaisuuden vastaanotosta	421
Nuorkirjastolaisten keskusteluista Turusta mieleen jäänyttä	390
Marcin on kuoltava	363
Urpo Nylander esittelee e-kirjojen lukulaitteita	356
Bibliografista infopornoa, tätä et järjestelmätoimittajaltasi saa	337
Näen ekirjan käyttäjän	335
Tervehdin teitä, Turun pääkirjaston siivoojat	331
Re: Verta, leimoja ja kontaktimuovia	326
Kirjasto 10:n cd:t pusseihin	323
Kirjastokäynti on valitettava rasite, mutta kannattaa	321
Miksei kirjastolaisten keskuudessa kasva koodausosaaminen?	314
Kirjahyllyni	313
Miten voisi tutkia tekstinkäsittelyntyökalujen vaikutusta tekstintuotannon prosesseihin (tissit, katso kuva)	297
Tanskassa on moni asia toisin, moni ei	295
Isä Mitron haastattelu kirjastoista ja elämästä	274
Erään e-kirjan tarina	272
TTVK: Kirjojen vuokraus on kuin Pirate Bay	254
Jee meidän kirja Kirjasto 2010 tuli painosta 🙂	253
E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys?	246
Mikä on kirjakauppojen näytevarasto?	243
Avoin lähdekoodi, jakaminen ja riisto. Ja kirjastot tietty	243
Mitä kivaa voi tehdä Joensuussa?	239
Axiell saa palautetta; miten parannettaisi tilannetta?	232
Datat auki hallituksen päätöksellä, jos ei muuten	227
Tekijänoikeus, tuo iänikuinen puheenaihe	226
Tiesitkö tämän MARCista: salainen kolmas indikaattori	223

Jos jaksaisi säätää, niin datasta saisi käppyrän vaikka akäyttämieni tagien suosiosta, ehkä sellaisen jaksaa nikkaroida jossain vaiheessa. Suosituimmat haut ovat olleet

riippumaton asiantuntija	795
mace ojala	180
gutenbergin parenteesi	164
tissit	142
xmacex	112
macen hieno blogi	106
irex iliad	103
mace	93
asiantuntija	91
näytevarasto	90
recaptcha	86
macen blogi	80
irex	73
aalto yliopisto logo	71
kirjastovirkailijapäivät 2010	66
kirjastot ovat palaessaankin kauniita	66
kindle	59
cycling for libraries	57
mace blogi	57
heikki poroila	52
zotero	49
riippumaton	43
qaiku	42
mitä tehdä joensuussa	42

Ja hauskimmat hakutulokset siellä loppupäässä sitten 🙂

Suuri kiitos kaikille blogissani syystä tai viidennestä käyneille, toivottavasti olette löytäneet jotain mielenkiintoista. Kiitos myös WordPress.comille erinomaisesti toimivan WordPress -julkaisujärjestelmän tarjoamisesta. Tietenkin aivan erityinen kiitos kuuluu tämän blogin säännöllisille seuraajille, ja kaikille kommentoijille sekä muille teille ihanille näistä asioista keskusteleville ja kirjoitteleville. Murut ❤

Internetin kulttuurinen omaksuminen Suomessa

Eilinen tenttivastaukseni internetin kulttuurisesta omaksumisesta Suomessa. Erittäin laadukasta tekstiä, tästä sietää olla ylpeä. Hyvä minä.

Porin kirjastossa tenttimässä Turun yliopiston, Porissa sijaitsevan digitaalisen kulttuurintutkimuksen laitoksen Turussa pidettyjä luentoja. Tentti tietenkin internetissä. Jep :*)

Ketkä henkilöt ja mitkä henkilöryhmät ovat myötävaikuttaneet Internetin  kulttuuriseen omaksumiseen? Vertaile kirjan eri lukuja.

Kirjan Funetista Facebookiin–Internetin kulttuurihistoria viimeisessä artikkelissa Jaakko Suominen kirjoittaa otsikolla Netti–Kultuurisesti omaksuttu? siitä, miten internet on suomalaisten elämään sulautunut. Netin, tai yleistettäen minkä tahansa ilmiön omaksumisesta Suominen summaa:

(Netin) kulttuurinen omaksuminen näyttäytyy arjen muuttuneina toimintatapoina ja niihin liityvinä tarinoina sekä pohdintoina työpaikoilla, koulutuksessa, harrastuksissa tai vaikkapa teknologian kehitystehtävissä.

Suominen rohkaisee lukijaa itse miettimään muuttunutta ajan- ja rahankäyttöään tavoilla, joihin internet ja sen omaksuminen on tavalla tai toisella vaikuttanut. Kirjasta hän toteaa, että

Tässä teoksessa on osoitettu, että Internet on omaksuttu osaksi jokapäiväistä elämää käyttäjien, teknologian ja institutionalisoitujen puhetapojen vuorovaikutuksessa.

Kokonaisuudessaan kirja kuvaa suomalaisten kasvutarinan internetin rakentuessa. Alkuaikoina, digitaalisen tietoyhteiskunnan alkuaikoina ennen varsinaista internetiä keskeinen rooli oli korkeakouluissa ja niissä tehdyissä hankkeissa. Niissä luotiin tietynlaista perustaa tietokoneiden tuloon akateemiseen maailmaan ja liikemaailmaan. Näitä perusteita luotiin sotien jälkeen 60- ja 70-luvuilla ja jo 50-luvun puolella. Näitä varhaisvaiheita luettelee Petri Saarikoski artikkelissaan Verkonpunontaa–tietoverkkojen esihistoria ja Suomi. Alkuaikojen ATK- ja tietoliikenneverkkohankkeet olivat kokeiluluontoisia, usein Otaniemen tai teleoperaattoreiden laboratoriossa tehtyjä.

Varsinainen tietokoneiden kulttuurinen omaksuminen suomalaiseen kulttuuriin alkoi kotimikrojen aikaan 80-luvulla, jolloin halpoja, ohjelmoitavia tietokoneita alettiin hankkia keskiluokkaisiin koteihin, ja niihin pääsivät käsiksi myös lapset. Tietokone oli näin muuttamassa asiallisesta ja pelottavasta työkoneesta koteihin, muun kodin elektroniikan luo. Noihin aikoihin tietokone kytkettiin juurikin televisioon, jolle oli jo muodostunut keskeinen rooli perhe-elämässä.

Suomi oli näihin aikoihin rakennemuutosten kourissa; väki muutti kaupunkeihin ja teollisuuskaan ei enää ollut ensisensä. Jo 1970-luvun lopulla käynnisteltiin tietoyhteiskuntahankkeita, joilla kaavailtiin Suomen rakentamista informaatio- ja palveluyhteiskunnaksi. Informaatioteknologian kouluttamiseen panostettiin, ja Suomeen alettiin tehtailemaan uudenlaisten insinöörien joukkoa.

Tietoverkkoihin kotimikroilla päästin myöhemmin, ja tällöin aivan keskeisessä asemassa olivat BBS-järjestelmät eli “purkit”. Näissä tietokoneharrastajat sekä muutkin kiinnostuneet keskustelivat, vaihtelivat tiedostoja ja pelasivat verkkopelejäkin.

Varsinaisesta internetistä nykyään ymmärtämässämme muodossa ei näihin aikoihin vielä kuultu, mutta kansainvälisyyden makuun päästiin korkeakoulujen keskustelupalstojen kautta, jonne haettiin valikoituja palstoja maailmalta. Vastaavasti myös joidenkin BBS-järjestelmien kautta alkoi olla pääsyä kansainvälisiin keskusteluihin. Näiden tuomisessa Suomeen olivat siis keskeisessä asemassa korkeakoulujen opiskelijat ja henkilökunta sekä ahkerat ja uteliaat tietokoneharrastajat.

Harrastelehdillä oli tärkeä merkitys tiedon levittämisessä ja jotkut noiden aikojen lehdistä ovat edelleen voimissaan, merkittävimpänä näistä MikroBitti. Sen sivuilta alkoi löytymään “modemistien” juttuja enenevissä määrin 1980-luvun loppua kohti, ja langoilla roikkuminen alkoi avautua tietokoneharrastajille laajemminkin. Purkkien määrä kasvoi.

Petri Saarikosken ensimmäinen artikkeli käsittelee tietoyhteiskunnan rakentumista enemmänkin harrastustoimintana ja Suomi näyttäytyy pellepelottomien ja robinhoodien maana. Saarikosken toinen artikkeli Visio–Maailmantelevisiosta tiedon valtatielle kuvaa systemaattisempaa tietoyhteiskunnan rakentamista vuosituhannen loppua lähestyttäessä. Tänä aikana on aika niittää sitä insinööriviljaa, joka 10-15 vuotta aiemmin oli kylvetty tietotekniikan tietoliikenneteknologian koulutukseen satsaamalla.

Potti räjähti lopullisesti kun World Wide Web (WWW, myös W3) alkoi spontaanisti muodostumaan 1990-luvun puolessavälissä. Ensimmäisenä sitä ihmeteltiin tietenkin korkeakouluissa, mutta modemistit sekä valtalehdistö olivat nopeasti ilmiön jäljillä. Jotain tietoyhteiskunnan näistä vaiheista kertoo sekin, että tuolloin jotkut purkki-aktiivit pelkäsivät “kasvottoman internetin” hajottavan sympaattisen ja sosiaalisen purkkiskenen. Pelko ei ollut aiheeton, ja näin sitten kävikin. Kun WWW:n innoittamat aloittelijat ja “nyypiöt” aalto toisensa jälkeen saapuivat internetiin, oli “Ikuinen syyskuu” alkanut. Toiset kyllä näkivät tämän Ikuisen syyskuun enemmänkin verkkodemokratian riemuvoittona. Ylisanoja ei tällöin säästelty ja lamasta kompuroiva pieni kansa kiri kohti uutta nousukautta ja uljasta vuosituhannen vaihdetta. Pääsy internetiin muodostui jopa jonkinlaiseksi oikeudeksi, jonka järjestämisen yleiset kirjastot ottivat osakseen.

Artikkelissaan Netti–kulttuurisesti omaksuttu? Jaakko Suominen kuvailee tarjouman (affordanssi) käsitteen. Tarjouma on tavallaan se todellinen tai kuviteltu mahdollisuushorisontti, jonka tietty ilmiö tai vaikka tuote avaavat. Käsitykset ilmiön – kuten internetin – tarjoamista mahdollisuuksista muovaavat sille keksittyä käyttöä. Käsitykset muodostuvat sosiaalisesti, ja niin muodostuu myös tarjouma. Valtamedialla on tarjouman masinoinnissa osansa, samoin kaunissanaisilla poliitikoilla ja erilaisilla selvityksillä ja tutkimuksilla, joilla on osoitettu suomalaisten jatkuvasti kasvava kiinnostus internetiä ja sen kulttuurista omaksumista kohtaan. ATK ja internet antoivat Nokia-maalle myös uuden kansallisen identiteetin.

Tietokonetta ja myös internetiä on perinteisesti ympäröinyt “hyödyllisyyden aura”, joka on jossain määrin siunannut niiden käyttöä tietyissä konteksteissa, esimerkiksi työpaikoilla vaikkei niillä aina mitään kovin tähdellistä olisikaan tehty. Tietokone, samoin kuin vanhat mobiilipuhelimet loivat asiallista kuvaa osaavasta, aikaansaavasta ja ennenkaikkea tärkeästä business-henkisestä ihmisestä. Työpaikoilla on tässä mielessä tärkeitä omaksumisprosessissa. Varsinaisia pelikonsoleita lukuunottamatta internetin kulttuurista omaksumista on leimannut päällimmäisenä asiallisuus; viihde-, harrastus- ja häiriökäyttö on kulkenut sen siivellä. Tällainen tekno-optimistinen kuva on ollut edellytys laajalle omaksumiselle.

Nykyään tilanne on tietenkin jo melko selvä; internet on arkea. Silti jo moneen kertaan käydyt keskustelut kaikuvat sosiaalista mediaa ja eritoten Facebookia ympäröivässä keskustelussa. Niidenkin on nyt osoitettava olevansa tavalla tai toisella hyödyllisiä, vaikka satatuhatpäiset kansanjoukot siellä pahennusta aiheuttaen farmejaan jo viljelevätkin.

Joo jaaha, ja mikäs se tenttikysymys olikaan?

E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys?

E-kirja -seminaarin tallenteet ovat katsottavissa verkon kautta

Eilen Entressen kirjastossa oli E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys? -tapahtuma. Sisäänheittoteksti on tällainen:

Mitä e-kirjojen kehitys merkitsee yleiselle kirjastolle? Miten takaamme kansalaisten vapaan pääsyn tietoon/ pysyvän oikeuden lainata kirjallisuutta maksutta kirjastosta riippumatta siitä, missä muodossa kirja julkaistaan? Miksi laillisen e-aineiston hankkiminen on hankalampaa kuin laittoman? Tekijänoikeudet?

Tapahtuma onneksi tallennettiin, ja löytyy kahdessa osasta täältä (1 tunti 15 min) ja täältä (10 min). Suomen kirjastoseuran pj:n Jukka Relanderin johtamassa paneelissa äänessä olivat Sari Enckell-Jylhä (Akateeminen Kirjakauppa),  Ari Hakkarainen (klaava.fi), Paula Mikkonen (FinELib), Jukka-Pekka Pietiäinen (Suomen tietokirjailijat ry), Viveca Still (Opetus- ja kulttuuriministeriö), Sirpa Tilli, (Kirjavälitys) sekä Fredrik Rahka (Otava). Jukka esittelee panelistit ensimmäisen videon noin 6:50 alkaen.

En valitettavasti päässyt livestreamin äärelle, mutta kuuntelin tallenteen (näkemistä ei juuri ole) iltasella ja mietin nyt jälkeenpäin mitä keskustelusta oikeastaan jäi mieleen. Tietenkin perinteiset ”sisällöt on tärkeimpiä” ja ”kyllä kirja sentään on paras mahdollinen käyttöliittymä” -argumentit kuultiin moneen kertaan, samoin että tekijänoikeudet ”ovat haaste” ja ihmeteltiin että mikähän se mahtaa olla se kirjastojen rooli tulevaisuudessa. E-kirjojen formaatitkin ovat vielä vakiintumattomia eikä koko e-julkaisuasiaan voi kirjasto ottaa kantaa ennenkuin joku jälleenmyyjä voi myydä meille näitä ihmeellisiä, ihmeellisiä e-kirjoja.  Klassikkokamaa. Asiaa tuntemattomien kannalta on hyvä että panelistit puhuivat myös omistamisen muuttumisesta, ”omistaminen” on hieman outo ajatus elektronisessa maailmassa. Myös lainaamisesta puhuttiin, joka nivoutuu tähän omistamiseen, me kirjastothan emme välttämättä omista e-aineistojamme, joten lainaamme niitä eteenpäin niiden omistajan luvalla (=lisenssillä). Syvempiä vesiä kolusi Jukka-Pekka Pietiäinen, vauhtiin päästyään. Terkut hänelle!

Keskustelun myötä yritettiin useampaan kertaan muistutella, ettei kirjaa, e-kirjaa ja e-kirjan lukulaitetta ole mitään syytä sekoittaa toisiinsa, kyseessä ovat täysin eri asiat. Tämä on tietenkin totta ja tuntuu ehkä hieman koomiselta asiasta muistutella, mutta nämä menevät aika monesti edelleen sekaisin. Ongelmana on fiksaatio sanaan ”kirja”. Vaikka paneelinkin aikana mainittiin monia julkaisuja jotka ovat oikeasti e-kirjoja, näistä käytettiin sellaisia termejä kuin ”raportti” tai ”mietintö”. Niissä kaikissa on etukansi, nimiölehti, sivunumerot, ”sivuja”, paljon, paljon sanoja tietyssä järjestyksessä ja lopulta viitteet sekä takakansi. Niillä on ISBN-numerotkin. Silti miellämme ne raporteiksi ja mietinnöiksi, jotka käsittelevät esimerkiksi lähitulevaisuudessa odotettavaa kirjan murrosta e-kirjaksi.

Mitä tuohon muutokseen an sich tulee, niin keskustelussa tietenkin toisteltiin että olemme nyt jonkinlaisen muutoksen keskellä. Onkohan joskus ihan oikeasti ollut olemassa aika, jolloin ei ole ollut muutosta meneillään? Tässä kohtaa on syytä vinkata Gote Nymanin loistava TEDxHelsinki-esitys Mitä he oikein odottivat?

Nasevista kommenteistaan tunnettu Jukka Relander tokaisin jossain vaiheessa itsekin tietokirjailijana, että kolmesta luennointikeikasta saa paremman tilin kuin kirjan kirjoittamisesta. Tämä on ihan hyvä huomio; voinee päätellä, ettei ainakaan tietokirjoja kukaan kirjoita niiden suurten taloudellisten merkitysten vuoksi. Vieläkö tämä on jollekulle yllätys? Jukka muistutti myös, että tietokirjojen rahoitus tulee oikeasti aivan muualta kuin kirjojen myynnistä, joten eikö se nyt olisi aivan sama laittaa sisältö avoimeen jakoon. Niinpä. Mutta ei; avoimeen jakoon teoksilla on mahdollisuus päästä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tietenkin kiinnostus sata vuotta vanhoihin tieto- ja oppikirjoihin on vain historiallinen. Ei ole vielä ihan valmis tämä tietoyhteiskunta.

Varoituksena korkeasta verenpaineesta kärsiville, että Jukan kerrottua nähneensä miten Amazonin Kindlen DRM kierretään, totesi joku panelisti tähän ykskantaan: ”siis sähän puhut piratismista. Me voidaan uhkailla piraatteja” (no vähän pidemmin sanakääntein kyllä). Tämä on syytä ohittaa silmien pyöräytyksellä; panelisti vain vitsailee tai on väliaikaisesti pahuuuden riivaama eikä häntä ole syytä tässä kohtaa ottaa tosissaan.

Erillisessä videossa (se pienempi 10 minuuttinen) olevien loppupuheenvuoroissa nostetaan esille pari asiaa: ensimmäinen koskee pitkäaikaissäilytystä. Katso KDK PAS. Toinen koskee sähkö- ja äänikirjojen arvonlisäverotusta. Näillä se on 22%, ns. tavallisella kirjalla 9%. En tiedä mitä te veroista ajattelette, mutta minusta verot on ihan kiva juttu. Sitten todetaan että tulevaisuudessa saattaa lukemis- ja julkaisukulttuuri tulevaisuudessa muuttua ja ehkäpä jopa teksti, kuva ja video voivat yhdistyä (pliis, itse luet tätä paraikaa internetistä).

Otetaas tässä kohtaa hieman ASIAANLIITTYVÄÄ HUUUUTOOOAAAARARRRGGGH.

Mainitsin tapahtuman ja sen tallenteet lyhyesti myös Turun kaupunginkirjastossa pidettävässä Sähköinen kirjasto -blogissa.

Vastausta tapahtuman varsinaiseen kysymyksenasetteluun ei paneelissa löydy eikä oikein etsitäkään mutta kaikki tyynni tässä keskustelussa tuodaan aika kattavasti esille erilaiset e-kirjaa koskevat asiat. Kannattaa siis katsoa. Kiitos Jaakolle ym. espoolaisille tilaisuuden tallentamisesta ja järjestämisestä. Kiitos kuuluu tietenkin myös panelisteille.

Tekijänoikeus on oikeus päättää

Tekijänoikeus ja kissanpennut kuuluvat yhteen awww. (kiitos kuvasta eleda 1@Flickr, lisenssillä CC-NC)

Tuli äskeisestä Cory Doctorowia käsittelevästä postauksesta mieleen, että olen unohtanut julkaista Mediakasvatusseuran ja Suomen kirjastoseuran mediakasvatusjulkaisua varten kirjoittamani artikkelin tekijänoikeuksista. Julkaisu tuli ulos syksyllä ja on suunnattu noin 13-17 vuotiaille. Yritin artikkelissani välttää sanaa ”tekijänoikeus” ja erityisesti ”tekijänoikeuslaki” puoleenväliin asti ja se onnistui. Pyrin myös antamaan tekijänoikeuksista positiivisen, emansipoivan käsityksen; me olemme kaikki tekijöitä, tekijänoikeus on meidän kaikkien.

Tämä artikkeli yrittää olla lähtemättä siitä että tuolla jossain on Tekijöitä, ja meidän tulee koko ajan olla varuillamme ettemme me tai läheisemme tee rikosta näitä upeita ihailemiamme Tekijöitä kohtaan.

Oikeus päättää

Jos kaverini otti hauskoja valokuvia bileistä viime viikonloppuna, hän voi kätevästi laittaa ne näkyviin IRC-Galleriaan, Facebookiin tai vastaavaan. Jos joku näistä kuvista on minusta erityisen hauska, voin helposti laittaa sen vaikkapa profiilikuvakseni. Tähän tarvitaan vain muutama klikkaus.

Kuvien julkaiseminen on helppoa, ja usein yhtä helppoa on kysyä lupa niiden käyttämisen. Kuvan ottaneelta henkilöltä voi kysyä lupaa suoraan. Harvoinpa tällaisesta kukaan kieltäytyy; yleensä ihmiset ovat vain ilahtuneita että joku on kiinnostunut heidän kuvistaan ja niiden käyttämisestä. Lisäksi on kiva laittaa profiiliini näkyviin pieni kiitos kuvan ottajalle, näin hänkin saa tunnustusta valokuvastaan.

Luvan kysyminen on suoraviivaista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sujuu vaikkapa näin: ”kiva kuva, voinko käyttää tätä profiilissani?” Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa!

Netistä löytämästään kuvasta voi kuitenkin olla vaikea, jopa kertakaikkisen mahdoton päätellä kuka sen on ottanut ja miten häneen voi olla yhteydessä. Eikä meillä edes välttämättä ole mitään yhteistä kieltä jos hän on ulkomaalainen! Miten siis kysyä lupaa? Yksittäisten valokuvien osalta tilanne on vielä mahdollista selvittää, mutta jos alkaa kysymään lupia vaikkapa jokaista blogissaan käyttämäänsä kuvaa varten, tuhraantuu koko päivä kun yrittää saada kuvien ottajia kiinni.

Onkin muiden kannalta huomattavasti helpompaa, jos kuviensa yhteydessä ilmoittaa aina sähköpostiosoitteensa taikka jonkun muun yhteystiedon. Näin muut voivat kysyä lupaa valokuvan käyttämiseen. Sama pätee muihinkin teoksiin jotka joku on tehnyt: teksteihin, videoihin, piirroksiin… jopa vaatemalleihin tai peleihin. Kaikkeen, jonka tekemiseen on tarvittu luovuuutta. Kaikkien näiden käyttämiseen on hyvä kysyä lupaa. Ajattelemme nimittäin, että tekijä ”omistaa” työnsä tulokset, eli juuri valokuvat, tekstit, videot, piirrokset ja muut sellaiset.

Tämä omistaminen muodostuu siitä, että olemme itse nähneet vaivaa teosten keksimiseen ja tekemiseen. Jos sinua kiinnostaa miten tämä ”omistaminen” oikein on mahdollista, kannattaa tutustua Laura Leppämäen kirjaan ”Tekijänoikeuden oikeuttaminen”. Koska omistamme teoksemme, voi olla närkästyttävää jos joku käyttää taikka jakaa niitä edelleen ilman lupaa. Kuvittele vaikka että olet itse kirjoittanut erinomaisen äidinkielen esseen ja opettaja kopioi sitä ja jakaa luokalle sinulta kysymättä. Opettaja siis kopioi ja jakaa tekstiäsi ilman lupaa. Et myöskään haluaisi että jos olet laittanut piirroksesi nettiin, joku koulukaverisi kopioi sen ja saa kuvaamataidosta parhaan numeron, väittäen että hän on itse tehnyt tuon piirroksen. Joidenkin mielestä tällainen on ärsyttävää, toiset taas tulevan onnellisiksi kun joku heidän teoksistaan kiinnostuu. Koska emme voi ennalta tietää miten joku tähän suhtautuu, on aina syytä kysyä.

Tekijä saa päättää

Juuri tästä on kyse tekijänoikeudessa. Tekijänoikeus tarkoittaa, että tekijällä on oikeus päättää teoksensa käyttämistä, tietyin rajoituksin tosin! Tavallaan tekijänoikeuden rajoitukset ovat muiden kuin tekijän oikeuksia. Siis: käyttäjien oikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeuden vanheneminen kun on kulunut muutamia kymmeniä vuosia tekijän kuolemasta. Samoin kuka tahansa saa kopioida julkaisuja (esim. cd-levyjä) omaan käyttöönsä, vaikka levyissä lukisikin että se on kiellettyä.

Etenkin kaupallisissa julkaisuissa, kuten CD-levyissä, kirjoissa, DVD-elokuvissa tai nettisivuissa on oikein korostettu, että ne ovat tekijänoikeuden suojaamia. Tekijänoikeutta ei kuitenkaan oikeasti tarvitse koskaan erikseen mainita; tekijänoikeus muodostuuu aina automaattisesti. Joka kerta kun painat kamerasi laukaisinta, sinulle muodostuu tekijänoikeus kyseiseen valokuvaan ja sama pätee muihinkin luovuutta vaativiin teoksiin joita teet. Tekijänoikeudesta ei siis todellakaan tarvitse erikseen ilmoittaa, eikä se kuulu vain joillekin suurille taiteilijoille joita voi nähdä telkkarissa, vaan meille ihan jokaiselle.

Kun jonkin teoksen julkaisee vaikkapa laittamalla sen nettiin, voi samalla antaa pois jotain oikeuksiaan teoksen tekijänä. Tämä helpottaa huomattavasti toisten ihmisten elämää. Ajatellaanpa aiempaa esimerkkiä bileissä toisen ottamasta valokuvasta profiilikuvana. Jos valokuvaaja on laittanut kuvan viereen tekstin ”kuvaa saa kopioida” tai ”tätä kuvaa saa käyttää profiilissaan”, ei tarvitse erikseen kysellä mitään. Tällaista käyttölupaa kutsutaan ”lisenssiksi”.

Teoksen ottaja voi (tekijänoikeuden poikkeukset huomioon ottaen) asettaa mitä tahansa ehtoja teoksen käyttämiseen. Usein näkee esimerkiksi, että jotain saa käyttää epäkaupallisiin tarkoituksiin, mutta kaupallisiin tarkoituksiin on sitten kysyttävä lupa erikseen. On olemassa erilaisia valmiita käyttölupia eli lisenssejä joita voi käyttää. Tunnetuimpia taitavat olla niinsanotut Creative Commons -lisenssit. Ne ovat helppoja ymmärtää. Tekijä voi myös keksiä päästään ihan mitä tahansa sääntöjä, joita toivoo noudatettavan. Se noudatetaanko näitä keksittyjä sääntöjä on sitten toinen asia.

Hyvä kiertoon

Kuviaan tai muita teoksiaan julkaistaessa kannattaa siis muistaa kaksi asiaa. Ensiksikin kannattaa varmistaa että omat yhteystiedot ovat muiden saatavilla. Mikä tahansa yhteistieto käy, sähköpostiosoite on näppärä. Monissa nettipalveluissa voi myös lähettää viestejä suoraan, esim. Facebookissa ja IRC-galleriassa.

Toisekseen kannattaa antaa muille yleinen lupa teosten käyttämiseen jos he sitä johonkin tarvitsevat. Internet ja itseasiassa koko kultuurimme perustuu jakamiselle, sille että voimme käyttää toisten keksimiä ideoita pohjana omille ideoillemme. Nykyinen tekijänoikeus on hyvin rajoittava ja antaa tekijälle todella paljon yksinoikeuksia, enemmän kuin joidenkin mielestä olisi hyvä. Tekijä voi kuitenkin luopua osasta hänellä kuuluvista oikeuksista, ja tämä onkin todella reilusti tehty.

Kyseenalainen aihe

Nykyisestä tekijänoikeuslaista keskustellaan paljon julkisuudessa. Kiistely yltyy toisinaan kiivaaksi ja lokakin lentää. Toisaalta syytellään taiteilijoita riistävästä kapitalismista, toisaalta häijystä piratismista. Kova keskustelu on osoitus siitä, että tekijänoikeus ja tekijänoikeuslaki on tärkeä asia, joka koskettaa meitä kaikkia sekä teosten tekijöinä että käyttäjinä. Ymmärtämistä ei ollenkaan auta sekava kielenkäyttö eikä kopioivien ihmisten uhkailu vankilalla.

Keskeisintä tekijänoikeudessa on, että meillä kaikilla, myös sinulla, on teoksen tekijänä oikeus päättää mihin teosta käytetään. Valitettavaa kuitenkin on, että nykyinen, Suomessa käytössä oleva tekijänoikeuslaki on aivan auttamattomasti vanhentunut, eikä se pysty ottamaan kantaa internetin kaltaiseen ilmiöön, vaikka internet on jo vanha keksintö. Jokaisella maallahan on omat lakinsa, mutta muidenkin maiden tekijänoikeuslait ovat yhtä surkeita kuin meillä Suomessa. Pääpiirteet on kuitenkin helppo ymmärtää, ja ne kuuluvat meille kaikille.

Tätä tekstiä saa käyttää ja levittää Creative Commons Nimeä-Tarttuva -lisenssin mukaisesti, eli kopioita ja muokkauksia saa tehdä vapaasti, kunhan mainitsee minut (Mace Ojala) tekijänä eikä aseta enempää rajoituksia

Näin jälkikäteen tuossa on tietenkin kaikenlaista korjattavaa, esim. olisi pitänyt selvemmin kirjoittaa julkaisemisen merkityksestä. Toivottavasti tuollainen 13-17 vuotias on edes kiinnostunut näistä asioista ja edes joku kohderyhmästä jaksaa lukea tuon ja miettiä asiaa hieman.

Mitä mieltä olette tästä artikkelista? Toivottavasti että löydä kamalia asiavirheitä.

Kirjastoammattilainen Googlen käyttöliittymänä

By Pearson Scott Foresman (Public domain), via Wikimedia Commons

Loistava tiistai, jauhot kurkkuun heti aamutuimaan. YLE:n kulttuuriuutiset uutisoi: Kirjastonhoitaja googlettaa puolestasi. Lukekaa ja nauttikaa siitä riisuvasta tunteesta, kun media julkisesti ruotii oman ammattikuntamme itse luomia ja ylläpitämiä myyttejä, joita muut ihmiset (eli käyttäjät) eivät oikeasti edes tiedä. Aaah.

(Via Petri Tonteri@Twitter)

Marcin on kuoltava

Kirjastopiireissä alkaa olla jo lynkkausmentaliteetti: Marcin on kuoltava. Helsingissä kesällä pidettyssä ELAG 2010 -konferenssissa alkoi jo olla jengillä mitta aika täysi.

Tässä välissä keksittiin ARPANET, levykkeet, mikrotietokoneet, Internet, tietoyhteiskunta ja open linked data. Sosiaalidemokraattinen, pohjoismainen hyvinvointiprojekti tuli ja meni. Samoin CD-levy. Rakennettiin paljon hienoja kirjastoja, joille ei enää tehdä edes homeremontteja. Tuohon aikaan mahtuu helposti täysimittainen ura luetteloijana, vaikka olisi suoraan oppikoulun penkiltä alkanut luetteloinnin eikä olisi eläessään tehnyt päivääkään muuta työtä. Tieteenalammekin vaihtoi nimeään kahdesti. Kuhn, Derrida, Baudrillard, McLuhan. Suomeen syntyi se sukupolvi, joiden lapsista tulivat diginatiivit.

Onko edes mahdollista haaveilla maailmasta ilman Marcia? Millainen se edes voisi olla? Jotain tämän kaltaista kenties? En minä sinänsä Marcia vihaa erityisesti. Pois se minusta. Mutta olisi hauska haaveilla että meillä kirjastoilla olisi jotain vaihtoehtoja. Ihan edes leikillään. Jos Marcin tappaisi ihan vaan leikillään, niin millainen kirjasto rakentuisi? Unelmoin siitä, että kirjastot tekisivät internetistä jotenkin paremman paikan. Toisivat lisäarvoa, olisivat jotenkin merkityksellisiä. Ihan millä tahansa tavalla.

Mitä tapahtuisi, jos workshopattaisi sellaisten tyyppien kanssa jotka tietävät mitä käsitteet tietokone tai internet tarkoittavat, mutta jotka eivät koskaan olisi kuulleetkaan Marcista? (huom oikeesti tsekkaa noi linkit ja tee se päätelmä jonka niistä voi tehdä).

Vietän mielelläni Helsingin kaupunginkirjasto 150-vuotisjuhlaa. Marcin 150-vuotisjuhlan viettämisestä en tule nauttimaan.

Pari kiehtovaa näkökulmaa Europeanaan

Europeana

Kirjoitin Kirjastot.fi:n Labsin blogiin IFLA Journalin (ISSN 0340-0352) 36. vuosikerran 1. numerossa (varo pahaa PDF:ää) olleesta artikkelista, jossa käsitellään Euroopan digitaalista kirjastoa Europeanaa parista erittäin kiehtovasta näkökulmista. Europeana ei ole webbisivusto (portaali). Europeana on ohjelmisto ja taustajärjestelmä. Näin kirjoittavat Cesare Concordia, Stefan Gradmann sekä Sjoerd Siebinga artikkelissaan Not just another portal, not just another digital library: A portrait of Europeana as an application program interface.

Lue IFLA Journalin artikkeli. Se ei niinkään käsittele Europeanaa tai muuta sellaista. Sen sijaan se käsittelee maailmaa, jossa luodaan hyvyyttä yhdessä. Se kertoo maailmasta, jossa kirjastojen olemassaolon oikeutus tulee käyttäjiltä ja yhteiskunnalta, ei todellakaan kirjastoammattilaisilta jotka ovat unohtuneet omaan erinomaisuuteensa jota kukaan muu ei näe. Se käsittelee maailmaa, jossa kirjastot tukevat käyttäjiä heidän omissa toimissaan, sen sijaan että riistäisivät heitä. Maailmasta, jossa kirjastojen mukana olo tietoverkossa muodostaa lisäarvoa.

Asiasta noin viidenteen: millaistahan maailman muuten loisimme jos KDK rakennettaisi Europeana-hankkeessa luodulla ohjelmistoarkkitehtuurilla eikä Ex Libriksen Primolla? Kenties vuonna 2035 joku hyvä sci-fi -kirjoittaja kirjoittaa rinnakkaista historiaa kuvaavan fantasiaromaanin, jossa vuonna 2010 Suomessa valittiin toisin.

23 asiaa -kurssista toisaalla

Matti, Mace ja verkkokurssi 🙂

Kirjoitimme jokin aika sitten yhdessä Matin kanssa pienoisen reflektion 23 asiaa -verkkokurssista Mahdollista.fi -blogiin, joka kerää nettiajan kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Otsikkona on tylsästi 23 asiaa -verkkokurssi kirjastoammattilaisille, ei tullut mitään nasevaa, mutta informatiivista mieleen tuolloin.

Kuu on noussut: Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle

Erittäin odotettu Oikeusministeriön ohjeistus virkamiesten toimintaan yhteisöllisessä webissä on nyt julkaistu. Sen nimi on Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle. Tämä meni minulta totaalisesti alta tutkan kesäkuun alussa kun se julkaisiin, mutta hoksasin sen Tuijan Tuhat sanaa-blogista. Tein keskustelunavauksen Kirjasto-kaapelilla, katsotaan lähteekö mitään syntymään.

Olen vasta silmäillyt dokumenttia, mutta se on vähemmän ohjaava kuin odotin ja liikkuu aika yleisellä tasolla. Vaikuttaa siltä, että Oikeusministeriö ei tässä paprussa esitä sen tarkempia tai v0imakkaampia vaatimuksia virkamiesten verkossa ololle kuin mitä lainsäädäntö jo sanoo yleisellä tasolla yhteiskunnan kanssa vuorovaikutuksessa olosta. Tämä jättää minut ehkä hieman kylmäksi siinä mielessä, että kirjastoalalle ja erityisesti yleisille voisi tehdä hyvää ihan selkeä ohjeistus. Yleisten kirjastojen neuvosto on kyllä laatinut kaksikin omaa strategiaa, joka on periaatteessa ihan hyvä järjestys asioille, mutten osaa sanoa kuinka pätevinä niitä alallamme todellisuudessa pidetään.

Koska yleistä erilaisiin tarpeisiin soveltuvaa ohjeistusta on käytännössä mahdotonta laatia, jokaisen organisaation on hyvä tehdä oma sosiaalisen median ohjeistuksensa omista lähtökohdistaan käsin. Ohjeistuksessa lähtökohdaksi sopivat viranomaista ja sen toimintaa koskevat säädökset. Laadittavan ohjeistuksen tulee myös olla yhteensopiva mm. hallintolain, julkisuuslain, henkilötietolain ja virkamieslain kanssa. Verkkoviestintään sovellettavia säädöksiä on myös sananvapauslaissa sekä laeissa sähköisen viestinnän tietosuojasta ja työelämän tietosuojasta. Tämän katsauksen tarkoituksena ei ole antaa suosituksia edellä mainittujen säädösten soveltamisesta sosiaalisen median käyttöön.

Sosiaalisen median mahdollisuudet hallinnolle -paprun työryhmänä on ollut Tuija Aalto sekä Oikeusministeriöstä neuvotteleva virkamies Sari Aalto-Matturi ja verkkosuunnittelija Oili Salminen.

(via Tuhat sanaa)

Kai Ekholm: ”Kirjastot ovat palaessaankin kauniita”

Sain Suomen kirjastoseuralta lainaan Kai Ekholmin uuden teoksen Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (BTJ Kustannus, 2010, ISBN 978-951-692-765). Naseva nimi johtaa tokaisusta, jonka joku oli letkauttanut kun Sarajevossa poltettiin kirjastoja. Ekholmin kirjan alaotsikkona on kiistakirjoitus Internetistä, Googlesta ja kirjastojen merkityksestä.

Tämä on nopeasti lukaisu. Vaikka sivuja on oikean kirjan verran, 168, ei asiaa ole niin paljon. Välillä tuntuu että kustantajalle on lähtenyt kirjoittajan blogin drafts-kansio sellaisenaan, ilman sen kummempaa editointia. Samat asiat ja jopa lauseet tuntuvat toistuvan erilaisina yhdistelminä pitkin tekstiä eikä teoksen kirjoituksista saa käsitystä mitä oikeastaan halutaan sanoa internetistä, googlesta tai kirjastoista. Ensimmäinen kirjoitus Lukemisen loppu on trolli, mutta kirjojen ja kirjastojen järjestelmällisestä tuhoamisesta (Ekholm puhuu libricidestä) sekä kirjoihin liittyvistä varkauksista on ihan mielenkiintoisia tarinoita. Noista aiheista on Kai kirjoittanut muissa, soljuvammissa kirjoissa.

Teoksesta huokuu jääräpäinen, kirjastoelitistinen narina. Kain (YLEn jo netistä poistama) televisioesiintyminen kuukausi sitten kuitenkin oli sen verran vakuuttava, etten suhtaudu nuorison, internetin ja muiden tosielämän ilmiöiden parjaavaan tärkeilyyn liian vakavasti.

Kirjastoammattilainen voi viettää aikaansa hedelmällisemminkin kuin tämän teoksen äärellä, ehkä joku muu ammattikunta (poliitikot?) hyötyy tämän lukemisesta enemmän kuin me.

Katso myös Savon sanomien arvostelu kirjasta, ja Kai Ekholmin kirjoitukset Uudessa Suomessa.

Ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm telkussa

Kai Ekholm

Huono otsikko; mikä se telkku edes on? Telkku on jonkinlainen synkronoitu näytäntö oikeasti netissä olevia videoita. Vähän kuin viisi ja puoli miljoonaa kansalaista päättäisi mennä johonkin yhteen webbiosoitteeseen kello puoli yhdeksän illalla tai jotain. Outo ajatus, eikä varmastikaan kenenkään edun mukainen. Eikä meidän himassa edes ole telkkua.

Asiaan: Kansalliskirjaston johtaja, ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm tämänaamuisessa Ykkösen aamu-tv:ssä: Pärjäävätkö kirjastot nettiaikana? Mittaa 13 minsaa. Alun insertti käsittelee Google Book Searchia sekä frankofiilien omia nationalistisia ja protektionistisia hankkeita, ja niistä siirrytään suomalaisiin digitointihankkeisiin. Sen jälkeen käsitellään iPadin innoittamana e-kirjoista. Eli kaikki keskustelunavaukset ovat teknologialähtöisiä ja odotetaan vastausta jonkun (amerikkalaisen) firman aloitteeseen. Muitakin lähtökohtia olisi voinut olla. Ohjelmassa esitetty sotaretoriikka ja väittämä, että Googlen digitointihanke on jotenkin pois kirjastoilta on harhaanjohtavaa. Tätä tämä on. Toivottavasti kaikilla on hyvä medialukutaito.

Kiitos kuitenkin Kaitsulle telkkuesiintymisestä ja panikoinnin ja käsienheiluttelun lieventämisestä positiivisen ja luottavaisen asenteen viestimisellä. Kiitos YLElle ohjelmasta.

Kain uusi kirja Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (BTJ, ISBN 978-951-692-765-0) ilmestyy kohtapuolin. Propsit kirjan nimestä.