Tervetuloa kirjaston langattomaan verkkoon

Tervetuloa Turun kaupunginkirjastoon

Eiköhän kuulkaas poisteta kirjastojen langattomista verkoista noi kirjautumiset, joohan? Kirjautumisesta ei kuitenkaan ole meille kirjastoille eikä etenkään asiakkaille mitään hyötyä.

Asiasta käytiin ihan vilkas keskustelu viime torstaina Facebookissa, kun kirjoitin että

Junan langattomaan verkkoon ei tarvi kirjautua. Miksi kirjastossa tarvii (vieläpä kahdesti päivässä). Kirjautuminen… so last season. Ei tarvis, oikeesti.

Keskustelua käytiin tietenkin tietoturvan kannalta joka on luonnollisesti hyvä asia (kirjaston verkkoon kirjautuminen ei muuten paranna kirjaston eikä asiakkaiden tietoturvaa mitenkään), mutta haluaisin että asiasta keskusteltaisi käytettävyyden, asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen kannalta. Niin… ja sitten keskustelun lisäksi oikeasti tehtäisikin jotain.

Meillä on täällä Turussa asiakkaille tarjolla SparkNet, Helsingissä vastaavasti Stadinetti (jota hämmästelin aiemmin).

Miten olisi jos lähdettäisi vaikka semmoisesta että ensinnäkin visuaalinen ilme olisi kirjaston mukainen, tuossa kirjautumisikkunassa voisi olla enemmänkin ”tervetuloa” -tyyppistä retoriikkaa eikä pelkkää tunnusten penäämistä, CSS:stä voisi säätää mobiiliystävällisemmäksi, kieliversiot omille sivuilleen, jotain paikkasidonnaista kuvitusta, verkon nimi ymmärrettävämmäksi (nyt se on ”SPARKNET”, se voisi olla esim. ”Kirjaston wifi”, ”Tervetuloa kirjastoon” tms.) muistutus siitä ettei kirjautuminen mitenkään lisää tietoturvaa, vähän tietoa kirjaston tulevista tapahtumista, suorat linkit kirjaston Facebook ja Foursquare ja TripAdvisor-paikkoihin (käytän tässä nyt esimerkkinä Turun pääkirjastoa, mutta sama pätee satoihin muihin Suomen kirjastoihin), kahvilan tämänpäiväisen lounaslistan, omalta läppäriltä käytettävä verkkotulostin ja niin edelleen.

Ja niin… tuon koko kirjautumisen voisi aivan hyvin ottaa pois… ihan vaan sillä perusteella, että se on täysin turhaa asiakkaiden kiusaamista.

Laittakaapa jonnekin (nettiin, Facebookiin, lähettäkää mun sähköpostiin tms.) näkyville kuvaruutukaappauksia, videoita ja käyttäjäkokemuksia omien kirjastojenne langattomista verkoista (vinkki: iPhonesta saa kuvaruutukaappauksen painamalla pyöreää koti-nappia virtanappi pohjassa).

[edit klo 21:05: lisäsin yhden ihan oikeasti aika usein kysytyn palvelun, nimittäin suoraan läppäriltä tulostamisen]

Mainokset

TouchArcade hämmästelee kirjastojen asiakaspäätteitä

TouchArcade

Mobiilipelaamista käsittelevän TouchArcade -sivuston podcast numerossa 10 Brad, Eli ja Jared hämmästelevät tietokoneiden käyttöä kirjastoissa ja niihin liittyviä ”vakavia” probleemia kuten poken katsomista, toisten olan yli kurkkimista, hämäriä kirjaston käyttäjiä ja muita hyvin tunnettuja ilmiöitä, sekä sitä miten kirjastot tapaavat tietokoneet sijoittelemaan.

Koko podcast on noin tunnin mittainen, ja käsittelee kirjastoja mielenkiintoisempia asioita, kuten tarinankerronta mobiilipeleissä, Angry Birdsin pelimekaniikkaa, Applen iOS:n, iPhonen ja iPadin yllättävää vaikutusta koko pelikulttuuriin ja -teollisuuteen edellisten viiden vuoden aikana jne. Kirjastoja hämmästellään jakson alussa, noin 3:30-6:00.

Mainituista peleistä suosittelen Space is keytä, joka on hyvää hupia vaikkapa siellä kirjaston tiskissä lusiessa.

The Humble Indie Bundle #2: peliostoksilla parempi maailma

The Humble Indie Bundle #2

Pistin 50 USD kiinni viiteen tietokonepeliin The Humble Indie Bundle 2. Samalla siivu fyrkasta meni EFF:lle ja Child’s Play:lle. Peleinä tässä toisessa Humble Indie Bundlessa ovat Braid, Cortex Command, Machinarium, Osmos (joka minulla on jo entuudestaan iPhonessa mutta ei se mitään) sekä Revenge of the Titans. Kaikki ovat pienten indie-pelitalojen tuotteita, DRM-vapaita ja toimivat Linuxissakin.

Kaikki noista ovat todella upeita pelejä, osan tiedän entuudestaan ja osa on uusia tuttavuuksia. Hieno meininki!

Jyvitin rahani siten, että maksoin peleistä 34$, EFFille ja CP:lle molemmille meni 6.8$ ja kamppanjalle itselleen 2.5$. Suomen EFF:n eli EFFin 10€ vuotuisen jäsenmaksun maksan kuukausittain. Olen Hyvis.

Webbisivujen mukaan kampanja on jo kerännyt 771 000 $. Windows -käyttäjien valitsema keskihinta on 6.20$, Macintosh -käyttäjien 8.34$ ja Linux-käyttäjien 13.55$.

Cory Doctorow: ”Näin kirja tuhotaan” (niin&näin № 65)

Cory Doctorow

Cory Doctorow (photo by Joi Ito, CC-BY 3.0)

Tässä viimeinen osio Cory Doctorowin artikkelista Näin kirja tuhotaan, joka on julkaistu Ville Lähteen suomentamana Niin&Näin -lehdessä (ISSN 1237-1645) numero 65, kesä 2/2010. Teksti perustuu Royal Ontario Museumissa pidettyyn puheeseen ja transkripti löytyy verkosta.

Millainen olisi hyvä e-kirjan käyttäjäsopimus?

Älkää rikkoko tekijänoikeuslakia. Kolme sanaa! Eikä enempää tarvita kirjojemme tekijänoikeuksien ylläpitämiseen. Kaikki muu on vain lukijoiltamme varastamista. Lukijat ymmärtävät, mitä tuo sopimus merkitsee. He eivät ymmärrä, mitä iPhoneen ostetun äänikirjan sopimuksen 26 000 sanaa tarkoittavat. Eikä kukaan kirjojen kirjoittaja suostuisi moisiin sopimuksiin. Älkää vahingossakaan rikkoko.

Jos olette kirjastonhoitajia tai arkistonhoitajia, älkää ostako tallenteita, joihin liittyy epäreiluja käyttäjäsopimuksia. Älkää ennen kaikkea ostako tallenteita, johon liittyy hallintateknologiaa, älkääkä missään, siis missään tapauksessa ostako tallenteita, joiden hallintateknologia valvoo lukijoiden lukutottumuksia. Kirjastonhoitajat ovat kamppailleet lukijoidensa intellektuaalisten vapauksien puolesta vuosisatojen ajan. Nuo tyypit pitävät kirjastonhoitajia idiootteina. Lakatkaa olemasta idiootteja. On aika toimia kokoelmienne ja asiakkaidenne puolesta.

Lisenssejä, jotka vaativat kirjastonhoitajia luovuttamaan tietoja asiakkaiden lukutottumuksista? Kukaan kirjastonhoitaja ei tee sitä, koska me kaikki tiedämme, miten ihmisen käyttäytyminen muuttuu, kun heitä tarkkaillaan. Me tiedämme, että intellektuaalinen vapaus vaatii yksityistä tilaa.

Ottakaa selvää ACTA:n etenemisestä ja vaatikaa, että sopimusprosessi tehdään näkyväksi. Meidän on saatava tietää, mitä sopimuksessa sanotaan, ja siitä täytyy keskustella julkisesti. Tekijänoikeus ei saa olla salaisuuksia savuisissa neuvotteluhuoneissa vaan läpinäkyvyyttä, julkisuutta ja monenkeskeistä osallistumista.

Anti-Counterfeit Trage Agreement eli ACTA oli puheena myös IFLA 2010:ssä. Kyseessähän on siis salainen kauppasopimus, jossa on mukana sellaisia toimijoita kuten USA ja EU:n komissio (eli myös Suomi), mutta jota valmistellaan suljettujen ovien takana eikä edes Euroopan parlamentti saa sitä nähtäväkseen. ACTA on multilateraalinen sopimus, jolla on tarkoitus ohittaa nykyinen, Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) immateriaalioikeuksista sopiva kansainvälinen elin World Intellectual Property Organization (WIPO). Ruotsin Piratpartietin Christian Engström totesi osuvasti IFLA 2010:ssä, että ACTAn kaltaisten multilateraalisten menettelyjen businesslogiikka on sama logiikka kuin mafialla.

Doctorow taas kirjoittaa, että WIPOlla on suunnilleen sama suhde tekijänoikeuslakiin kuin Mordorilla pahuuuteen.

Coryn kirjoitus käsittelee kirjaa ja kirjan omistamista ja sisältää paljon tärkeää viestiä meille kirjastolaisille. Akuutein viesti on IFLA 2010:nkin aikaan Twitterissä heitelty ilmaus, johon varmasti jokaisen kirjastoammattilaisen on helppo yhtyä:

FUCK ACTA!

En tiedä miten draconian on tapana kääntää, mutta perkeleellinen on melko hyvä kuvaus ACTA:sta ja sen luomisen prosessista.

Yleisemmin Cory kirjoittaa siitä, että e-kirjoihin liittyvät käyttäjäsopimukset (l. lisenssit) pyrkivät tuhoamaan kirjan, ja lukemiselle ja kirjoittamiselle rakentuvan länsimaisen kulttuurin. ”Kirja” ei  tässä yhteydessä tarkoita tietenkään tiettyä kirjan fyysistä muotoa (selluloosalehdyköitä pyökki- tai vasikannahkakansien välissä tms.), vaan kulttuuritallennetta jonka voi lopullisesti ja peruuttamattomasti saada omistukseensa jonka omistamisesta ja käyttämisestä voi itse päättää. Omistamisesta katso Suomen tekijänoikeuslain 19 §, 1. momentti:

Kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen.

Totta kai Doctorow kirjoittaa kopioinnista ja sen keskeisestä merkityksestä kulttuurin prosessin keskiössä.

Hän mainitsee myös erään, erityyppisissä yhteyksissä esiin nousevan ja sangen kiusallisen faktan joka liittyy käyttödataan. Eli siihen, kuka lainaa mitäkin teoksia kirjastoista. Asiakkuuden hallinnan myötä on asiallista kysyä kirjastoilta, miten kirjasto hyödyntää tarkkoja tietoja asiakkaiden käyttäytymisestä, jota kertyy kirjastojen arkipäiväisten tiedonhaku- ja lainauksenvalvontaprosessien yhteydessä.

Vastaus on, ettei kerta kaikkiaan yhtään mitenkään.

Tosiasiassa voisimme aivan hyvin kertoa yhteiskunnalle mitä asioita käsitteleviä  kirjoja ja lehtiä ihmiset tiettynä aikana tai tietyssä paikassa lainaavat. Olisi kiehtovaa nähdä esimerkiksi onko meneillään olevilla Helsingin juhlaviikoilla merkitystä kirjastoaineiston käyttöön. Jos haluaisimme, meillä olisi myös tieto esimerkiksi siitä, lukeeko henkilökuntamme alamme ammattikirjallisuutta tai miten self-help -oppaat korreloivat työttömyystilastojen kanssa.

Usein kuulee, etteivät kirjastot kerää ja käytä tätä tietoa siksi, että se loukkaisi ihmisten yksityisyyttä ja intellektuaalista vapautta johon Corykin viittaa ja josta kirjoitetaan paljon Eduskunnan kirjaston 2008 julkaisemassa teoksessa Paratiisi vai panoptikon–näkemyksiä ubiikkiyhteiskuntaan (ISBN 978-951-53-3054-3, PDF ISBN 978-951-53-3055-0). Haluaisin että asia todella olisi näin. Todellisuudessa uskon, että tuota tietoa ei koeta tärkeäksi, emmekä me kirjastolaiset osaa edes ajatella että sellaista dataa todella kertyy ja mitä valtavia mahdollisuuksia se tarjoaakaan. Tämä on tietenkin todella ankeaa.

Kansalaisten intellektuaalisten oikeuksien suojeluun vetoamiselta menee pohja välittömästi kun kirjasto lisensoi e-aineistoja asiakkaiden käyttöön. Tällöin juuri tuota käyttötietoa kertyy muiden toimijoiden iloksi, mutta ei kirjastojen itsensä iloksi. Äkkisiltään mieleen tulee mieleen suuri joukko toimijoita, joilta emme todellakaan yritä estää käyttäjiemme käyttötietojen keräämistä; EBSCO, Elsevier, WSOY (HS:n Digiarkisto), PressDisplay, Naxos (jos olet eri mieltä, kerro ihmeessä!). Päinvastoin, jotta pääsee edes selaamaan mitä on saatavilla noilta toimittajilta, on kirjauduttava kirjastotunnuksillaan. Jos olet käyttänyt Nelli-portaalia, et  ole voinut välttyä huomaamasta sitä ”salli tietojeni luovutus kolmansille osapuolille” -ruksia.

Ehdotan että me kirjastot alamme aivan välittömästi, ollenkaan empimättä joko

  1. oikeasti suojaamaan kirjaston käyttäjien intellektuaalista vapautta ja estämään aineiston toimittajia keräämästä arkoja tietoja heistä, tai
  2. alamme itse hyödyntämään noita käyttötietoja ja myös pyrimme hyödyntämään yhteiskuntaa julkaisemalla tuota tietoa (varmasti esim. tutkijoita, poliitikkoja ja julkaisijoita kiinnostaisi tietää vaikkapa eri asiasanojen suosion trendejä eri asiakassegmenteissä)

Vieläkö tätä blogia lukee joku, jonka mielestä politiikalla ja kirjastoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Osaatko itse ovelle vai saatetaanko?

Uusi yläkuva

Sain vihdoinkin aikaiseksi päivittää tuon blogin yläpalkissa olevan kuvan. Siihen meni vähemmän aikaa kuin tämän kirjoituksen laatimiseen. Edellinen kuva oli otettu jo kaksi kotia ja yksi riippumatto sitten. Uusi kuva on rajattu tästä miniläppärin e-kirjanlukijana käyttöä demoavasta kuvasta. Edellinen oli rajattu tästä kuvasta. Tämä uusi mattokin on ollut käytössä jo pidemmän aikaa.

Tuo uusi yläkuva on aika tiukasti kuvattu rajattu, huomattavasti intiimimpi kuin edellinen. Kumpikaan juuri nyt käytettävissäni olevista kameroista, eli Nokia N900 eikä Apple iPhone 3G osaa ottaa ajastettuja kuvia (ja Nokia N95:ttä en nyt jaksa kaivella), joten jouduin kaivelemaan muita tarkoituksia varten ottamiani, riippumattoaiheisia kuviani. Ehkä voisi ottaa jonkun hieman avoimemman kuvan joku päivä, sellainen jossa riippumatossa kellittely näkyy selvemmin. Siitähän tässä kuitenkin on kyse eikä blogin nimikään aukea ellei blogin lukija välittömästi osaa yhdistää monimerkityksistä nimeä. Lisäksi olisin blogin kuvassa mieluusti kasvot lukijaan päin. Toisaalta tuo intiimimpikin kuva on vaihtelua ja täällä varmaan käy pääsääntöisesti samat lukijat, hakukoneiden kautta tulevia lukuun ottamatta tietenkin.

No mutta tällä mennään nyt, ainakin kuva on ajanmukainen.

Voisi aivan hyvin myös alkaa maksamaan tästä bloggauspalvelusta muuten, olen edelleen ilmaiskäyttäjä WordPress.comissa.

Taas pari kiehtovaa podcastia

Aah puheohjelmat ovat aivan mahtavia, kuinka kamalaa elämä onkaan ollut ennenkuin puheohjelmien arkistot tulivat saataville netin kautta. Tuottajan ja levittäjänkin kannalta paska homma, että vaikkapa radiosta lähetetty ohjelma oli käytännössä tuuleen viskaistu kun ohjelman lähetysaika oli ohi. Nyt niitä tulee tekstuaalinen metatieto jonka google löytää, niihin voidaan viitata kuten tässä blogikirjoituksessa, ne löytyvät erilaisista konteksteista kuten haltijaorganisaationsa sivuilta tai lähteinä vaikkapa Wikipedista (jonne tämänkertaisen In Our Timen laitoin) ja haltijat saavat sangen tarkkaa tietoa siitä kuinka paljon arkistoja käytetään. Vaikeaa kuvitellakaan aikaa ennen nettiä; että muka päivät pääksytysten vahtaisin kello yhdessä ja läjä ohjelmalistauksia toisessa kourassa maailmanradioni ääressä. LOL.

Lähipäivinä olen kuunnellut BBC Radio 4:n In Our Timen jakson Aleksandrian kirjastosta ~45 minuuuttia) ja YLEn Julkisen sanan jakson Kirjasto taskussa (noin 20 minuuttia).

Edellisessä käydään läpi Aleksandrian kirjaston syntyhistoriaa, sen merkitystä aikalaisiinsa sekä myöhempiin kulttuureihin ja tietenkin sen tuhoa. Luonnollisestikaan Aleksandrian kirjastoa ei voi käsitellä ilman että samalla käsittelee helleenisen maailman, Egyptin, Rooman imperiumin, kristinuskon ja oppineisuuden historiaa.

Julkisessa sanassa käsitellään Suomen digitaalisia kustannusmarkkinoita sekä mitä ne sähkö- ja äänikirjat oikein edes ovat ja millaisilla laitteilla niitä voi nauttia. Ruotsissa on kuulemma sellainen palvelu, että puhelinoperaattorilla on äänikirjakirjasto ja sieltä kuunnella näitä kirjoja  kiinteää kuukausimaksua vastaan. Tämä käsittääkseni toimii nimenomaan puhelimen kautta, ei mobiiliinternetin

Akateemsen kirjakaupan äänikirjojen myynti oli vuonna 2008 sellainen, että kymmenen eniten myydyn nimikkeen menekki oli välillä 1 600-17 000 kappaletta. Euroopassa ja maailmalla on äänikirjojen kuuntelu suositumpaa esimerkiksi autoillessa, ohjelmassa arvellaan että suomalaisten hyvä lukutaito on syynä siihen, ettei äänikirjoille oikein ole menekkiä. Kyllä niitä silti meidänkin kirjaston muutama joka päivä liikkuu.

Tulipa tähän postaukseen aimo liuta tageja kun päätin kuvailla enemmänkin lähdeaineiston kuin varsinaisen kirjoituksen sisältöä.