23 asiaa -kurssin pääpalkinto arvottu :)

iPod nano

HelMet-alueella Matti Lassilan kanssa vetämäni 23 asiaa -kurssin pääpalkinto, eli iPod nano on nyt arvottu. Voittaja selviää alla olevasta videosta.

iPodin lisäksi jokainen kurssin suorittanut saa 20€ arvoisen palkinnon, ja valittavana on esim. FlickrPro -jäsenyys vuodeksi, elinikäinen LibraryThing -jäsenyys, IRC-Gallerian ihq-seteleitä jne. Muutama kurssilainen tarttui mahdollisuuteen lahjoittaa palkintonsa eteenpäin, kohteina ovat Wikimedia, Creative Commons sekä EFFi.

Paljon onnea voittajalle ja kiitos vielä jok-ikiselle kurssilaisille yhdessä ja erikseen!

Kyseinen arvontavideo väsättiin siten, että minä olin koti-Helsingissä ja Matti Tampereella. Matilla oli Skypessä työpöydän jako päällä ja samoin kuvaruudun nauhoitus. Minä spiikkasin sekä tallensin oman puheeni. Matti operoi tekstejä ja arvontaskriptin ajoa suunnitelmamme sekä antamieni merkkien mukaan. Lopuksi Matti yhdisti tallentamansa videon ja minun hänelle lähettämän äänitallenteen iMovie -ohjelmalla. Julkaisin videon sitten tuubissa.

Edellisellä kurssilla käytimme videon koostamiseen, leikkaamiseen ja äänien miksaamiseen JumpCut -ohjelmaa, joka toimii kokonaan selaimessa. Kurssien välissä sen olemassaolo on lakannut (sieltä tuli sähköpostia että käypä hakemassa aineistosi talteen jos haluat) , joten piti keksiä uusi tapa suorittaa arvonta. Skripti oli sama kuin viimeksi.

Melkoinen säätäminen oli kaiken tallentamisen ja semmoisen kanssa eikä 3G-yhteytenikään ollut kovin sukkela (kuten nykivästä kuvasta näkee), mutta ihan hyvä video tuli 🙂 Ja tietenkin se tärkein, eli palkinnon saaja tuli arvottua.

Advertisement

Kindle on oikeasti tietokone

Amazon Kindle 2 (kiitos kuvasta ShakataGaNai@Wikimedia Commons)

Viime viikolla Amazon ilmoitti julkaisevansa SDK:n e-kirjan lukulaitteelleen Kindlelle. SDK on työkalupakki, joka mahdollistaa laitteen ohjelmoinnin. Nyt on siis oikein valmistajan taholta myönnetty, että Kindle ei ole jonkinlainen rampa korvike kirjalle tai muulle painotuotteelle, vaan oikea tietokone. Juuri ohjelmoitavuus määrittää tietokoneen; tietokone on itsessään merkityksetön, mutta looginen ja deterministinen laite, jolla on ohjelmoitavuutensa ansiosta potentiaali olla mikä tahansa muu laite.

Näinhän asia Kindlenkin osalta tietenkin on alunperinkin ollut. Amazonin ilmoitus ohjelmoinnin mahdollistamisesta (tai oikeammin: ohjelmoinnin estämisen lopettamisesta) kuitenkin muuttaa laitteen luonnetta perustavanlaatuisesti. Kuvittele vaikkapa matkaopas, joka jättäisi sadepäivänä kiertokävelyn suosittelematta, ja ohjaisi lukijan sensijaan museokierrokselle. E-kirjan lukulaite vapautuu ja muuttuu takaisin siksi mitä oikeasti onkin, eli tietokoneeksi.

Alkaneella viikolla julkistettaneen myös Applen tabletti, eräänlainen valtavan kokoinen iPod. Nookin alla pyörii Googlen älypuhelimiin kehittämä käyttöjärjestelmä Android. Tietokoneita siis.

E-kirjan lukulaite? So last season. Ymmärrän tarpeen sellaisille laitteille siirtymävaiheen teknologiana, mutta se siirtymävaihe alkaa nyt olemaan jo mennyttä. Suhtaudutaampa e-kirjan lukulaitteisiin sellaisina mitä ne ovatkin, eli läppäreinä.

Mitä bibliofiilien kaipailemaan kirjojen hajuun ja muuhun likaisuuteen, painoon ja esineellisyyteen tulee, niin tiesittekö että on olemassa kirjan hajuista parfyymiä, jota voi suihkuttaa e-kirjan lukulaitteeseensa tai läppäriinsä ja vuodattaa muutama (krokotiilin)kyynel wanhojen hywien aicoien cunniacxi 😉