TS: ”Kirjastoassistentti keksii keinon”

TS: "Kirjastoassistentti keksii keinon"

Turun sanomien radio&televisio -osiossa tänään:

Kirjavaras

FST5 klo 21:30

Tukholman kuninkaallisen kirjaston työntekijöistä löytyi 2000-luvun alussa varas, joka oli nyysinyt arvokirjoja muuden niitä etenpäin.

Malin Lagerlöfin käsikirjoittama ja Danien Lind Lagerlöfin ohjaama kolmiosainen sarja Kirjavaras (Bibliotekstjuven) kertoo tapauksesta.

Lahjakas John (Gustaf Skarsgård) joutuu jättämään tutkijan tehtävän Tukholman yliopiston kirjallisuustieteen laitoksella sitä koettelevan rahoituspulan takia.

Huomattuaa ilmoituksen Ruotsin kuninkaallisen kirjaston assistentin paikasta, hän päättää hakea sitä. Olennaisempaa on kuitenkin, että samalla hän päättää vaihtaa tavanomaisen sukunimensä hienostuneempaan.

Se paljastaa nuoren miehen epävarmuuden. Saatuaan paikan, johon hän on huimasti ylikoulutettu, John alkaa tehdä neuroottisesti tuttavuutta uusiin, ylempiin työtovereihinsa. Köyhissä oloissa kasvanut John käy jopa kouluttamassa itseään pöytäetikettien hallitsemiseen. Kiehtovimmat kohtaukset onkin rakennettu ruokailutilanteiden ympärille.

Kuten parhaissa huijaustarinoissa, Kirjavarkaassa huomio ei keskity juonikuvioon, vaan identiteettiään melkein lennosta vaihtaneen henkilön mielenliikkeisiin. Gustaf Skargård ilmentää pääosassa erinomaisesti Johnin sosiaalista sivullisuutta, jota vastaan hän taistelee. Kirjaston sivistynyt miljöö ja työilmapiiri on kuvattu pieteetillä

Jukka Kangasjärvi

Oikea käännöshän on tietenkin kirjastovirkailija, ei kirjastoassistentti. Mutta tässä on kaikki kirjastoelämän normi-keskiviikon elementit: humanistien loppusijoituspaikka, epävarmuus, häpeä, reittä pitkin kiipeily, ylikoulutus, Ruotsi, työpaikalta näpistely, myytti kirjoista arvoesineinä ja kirjastosta sivistyneenä miljöönä, syrjäytyminen, rahahuolet…

Esim. Sydsvenska ratsastaa otsikossaan sillä, että kirjasto on jotenkin ajattelun paikka otsikoidessaan Bibliotekstjuven – Thriller för tänkande tittare. Olisiko näistä homehtuneista stereotypioista ja kliseistä aika jo päästä eroon?

Advertisement