Lisää hyvää kamaa: Diderotin ja d’Alembertin Encyclopédie

Encyclopédie, ou dictionnaire raisonné des sciences, des arts et des métiers

Kirjoitin jo tänään tiedonhausta tuskastuneena, tässä vielä toinen katkelma samasta lähteestä, eli Timo Kaitaron artikkelista Ranskalainen valistus ja järjen kritiikki teoksessa Korkman ja Yrjönsuuri: Filosofian historian kehityslinjoja (Gaudeamus, 1998, ISBN 951-662-708-0). Tämä on mielenkiintoinen läjäys esim. ajatellessa Wikipedia neutral point of view -periaatetta, pitäen siis mielessä että Wikipedia ei ole kokoelma jotain vaan, vaan nimenomaan tietosanakirja.

Päivänvaloon ja takaisin maan alle

Myös Diderot’n ja d’Alembertin kuuluisa tietosanakirja Ensyklopedia (Encyclopédie, 1751–1772) ilmestyi aluksi kuninkaallisen painoluvan turvin. Tämä edellytti tiettyä varovaisuutta, ja niinpä teologisensorien luettavaksi automaattisesti menneet teologiset ja filosofiset artikkelit olivat oikeaoppisia ja neutraaleja. Sen sijaan kritiikki ja epäilyt oli piilotettu viattomammilta vaikuttaviin, vaikkapa kasvi- tai eläintieteellisiin hakusanoihin. Yhdistämällä hakusanoja viittauksin lukijaa opastettiin yhdistämään kritiikki oikeaan osoitteeseen (esim. barbaarisia ihmissyöntirituaaleja kuvailevassa artikkelissa Antropofagia kehotetaan katsomaan hakusanoja Alttari ja Ehtoollinen). Tästä kritiikin ovelasta piilottelusta huolimatta — menetelmä tosin selostettiin avoimesti hakusanassa Encyclopédie — teos joutui vaikeuksiin.

[juttua sorbonnelaisen apotti de Pradesin harhaoppisesta väitöskirjasta …] Kun väitöskirjan skandaalinomaiset väitteet havaittiin, alettiin etsiä syyllisiä siihen, miten näin vaaralliset aatteet olivat päässeet soluttautumaan Sorbonnen teologiseen tiedekuntaan saakka. Jäljet johtivat Ensyklopediaan. Apotti de Prades oli Diderot’n ystävä ja Ensyklopedian hakusanan Varmuus kirjoittaja.

Lopulta Ensyklopedian kaksi ensimmäistä osaa kiellettiin seuraavin sanoin: ”Kuningas on havainnut, että näihin kahteen osaan on ujutettu useita ajatuksia, jotka ovat omiaan tuhoamaan kuninkaallisen auktoriteetin, saamaan aikaan itsenäistä ajattelua ja kapinahenkeä, sekä hämärien ja monimielisten termien myötä saamaan aikaan erheitä, tapojen turmelusta, uskonvastaisuutta ja epäuskoa. Hänen Majesteettinsa, joka on aina huolissaan julkisesta rauhasta ja uskonnon kunniasta, katsoo parhaaksi estää auktoriteetillaan seuraukset, joita teoksessa esitetyt vaaralliset ajatukset saattaisivat aiheuttaa.” Ensyklopedistit kuitenkin selvisivät tästä kriisistä voittajina. Heillä oli joitakin korkeassa asemassa olevia ystäviä, ja lisäksi asiaan liittyivät myös taloudelliset edut. Painamisen siirtyminen ulkomaille olisi vienyt voitot muualle.

Helvétiuksen De l’esprit -teoksen aiheuttaman skandaalin myötä viranomaiset huolestuivat uudelleen, ja syylliseksi uusien aatteiden leviämiselle kuviteltiin jälleen ensyklopedistien salaliittoa. Omer Joly de Fleury totesi parlamentissa, että Ensyklopedia oli ”materialismin salaliitto uskonnon tuhoamiseksi ja itsenäisen ajattelun inspiroimiseksi ja tapojen turmelukseksi”. Painolupa peruttiin 1759, ja myöhemmin ilmestyneet osat painettiin salaa väärin painopaikkatiedoin.

Ensyklopediaan kirjoittivat artikkeleita kaikki ranskalaiset valistuksen keskeiset edustajat: Rousseau, Voltaire, Montesquieu, d’Holbach ja Diderot, vain tunnetuimpia mainitakseni. Ensyklopedian sisältö voi vaikuttaa vaisulta ja maltilliselta, jos sitä vertaa näiden kirjoittajien ilman painolupaa ilmestyneeseen tuotantoon: esimerkiksi Voltaire ja d’Holbach eivät tietenkään voineet esittää suorasukaista uskontokritiikkiään sen palstoilla. Rousseau kirjoitti musiikkia käsittelevien artikkeleiden lisäksi artikkelin Œconomie politique, jossa hän hahmotteli poliittista teoriaansa. Myös Diderot käsitteli hakuteoksessa poliittisen auktoriteetin luonnetta valistuksen hengessä. Fysiokraatit Quesnay (1694–1774) ja Turgot (1727–1781) esittelivät Ensyklopediassa taloudellisia oppejaan, jotka korostivat maanviljelyksen merkitystä keskeisenä rikkauden lähteenä sekä vaativat vapaan kaupan esteiden poistamista. Diderot kirjoitti filosofisten artikkeleiden lisäksi käsityötaitoja esitteleviä artikkeleita, joissa ilmeni valistuksen kiinnostus käytännöllisesti hyödyllisiin tietoihin ja taitoihin. Lähes kaikkialla teoksen artikkeleissa korostettiin kriittisen asenteen ja järjenkäytön merkitystä.

(vihreät korostukset jonkun aiemman lukijan/lukijoiden tekemiä).

Tällainen tietosanakirja on hypermediateos ja kuten yllä oleva maininta Ehtoollisen viitteistä osoittaa, viite ei ole neutraali maininta, vaan mukana merkityksenmuodostuksessa. Minäkin lisäilen blogissani tai muualla julkaisemiini kirjoituksiin linkkejä Wikipediaan, en Conservapediaan, joka on yhteisöllisesti muodostettava tietosanakirja niille, joiden mielestä Wikipedia edustaa liian liberaaleja arvoja. Hmm, onkohan jossain liberaalia yleistä kirjastoa vankemmalle ja luotettavammalle arvopohjalle perustuva konservasto. Varmasti on, ja niitä Heikki Poroilan Luurangot portinvartijan kaapissa -teos (BTJ, 2007, ISBN 978-951-692-680-6) käsitteleekin.

Olen kirjoittanut tietosanakirjoista ennenkin, sillä ne ovat kiehtovia. Ne pyrkivät olemaan kattava esitys maailmasta, kuten kirjaston aineistokokoelmakin. Lisäksi molemmilla on ketunhäntä kainalossa. Yleiset kirjastot ovat lain takaama ja julkishallinnon järjestämä palvelu, tietosanakirjat sen sijaan eksistoivat markkinavoimien tai ns. kolmannen sektorin alueella. Valistusperinteen mukaisesti sekä tietosanakirjat että kirjastot pyrkivät antamaan ihmisille edellytykset tehdä itse päätöksiä ja muodostaa oma maailmankuvansa. Mediakasvatusta siis, ja kansalaistaitoja (jotka kirjastolaiset mielellään lukevat kuuluvan lukutaidon piiriin), ja muuta sellaista ylevää.

Jos kiinnostaa, niin tuolta blogini arkistosta löytyy aiempi kirjoitukseni valistuksesta ja kirjastoista.

Koukkasin tänään Kansalliskirjastolla, ja siellä on hieno kokoelma vanhoja tietosanakirjoja paraatipaikalla, vanhan osan hienoimmassa salissa. Diderot’n ja d’Alembertinkin ranskankielinen Encyclopédie löytyy sieltä.

Mainokset

Tutkimusaihe: ovatko kirjastolaiset lojaaleja kirjastoaatteelle vai poliittiselle järjestelmälle?

MaijaB kirjoitti toukokuussa että pitämänsä luento kirjastojen yhteiskunnallisen merkityksen vaatimuksesta  oli herättänyt Ruotsissa kummastusta. Kommentoin näin:

Lunta tupaan kirjastopäivillä Upsalassa (Maija Berndtson, 20.5.2009 22:07)

Hienoa kuulla että on tehty tutkimusta kirjastodiskurssista, mä haluun sitä tänne meille Suomeenkin. Joku opiskelija pliis!

Mitä yhteiskuntaan tulee, niin kirjastojen poliittinen tehtävä on kyllä mielenkiintoinen aihe. Onko yleinen kirjasto autonominen toimija joka rakentaa itse oman merkityksensä ja tulevaisuutensa, vai onko kirjasto osa yhteiskunnallista, poliittisesti ohjattua järjestelmää. Yleisen kirjaston juuret on kuitenkin kansanvalistusaatteessa jne. joten pohja on todellakin poliittinen. Samoin mikään julkinen palvelu tai yleensäkään mikään mitä ohjataan lailla ei voi olla olematta poliittista. Kirjastopalvelun järjestävät kunnat, eli sitä kautta ollaan taas sidoksissa paikallispolitiikkaan. Kirjasto on virasto, jonka politiikan on (ainakin joidenkin mielestä) oltava linjassa kehysorganisaation (kunnan/kaupungin) politiikan kanssa: jos kunta haluaa panostaa vaikka vanhuksiin, tämä pitää ottaa huomioon kirjastotoimessa. Jos kunnassa halutaan supistaa kulttuuripalveluja jotta tulee tilaa yksityisille toimijoille, pitää kirjaston väistää sivummalle.

Sitten on niitäkin, joiden mielestä yleisen kirjaston tulee olla viimekädessä uskollinen kirjastoaatteelle eikä kehysorganisaatiolleen. Yleisesti ottaen tällainen epäusko poliittiseen ohjaamiseen vaikuttaa pohjoisamerikkalaiselta perinteeltä, jolle meidänkin yleinen kirjasto on sukua. Miten voi rakentaa demokratian jos jotkut julkishallinnon toimijat eivät ole poliittisen ohjauksen piirissä?

Vaikkapa näiden kahden näkökulman tutkiskelu suomalaisessa kirjastodiskurssissa olisi mahtavan mielenkiintoista luettavaa (ja tutkimus olisi tärkeä dokumentti).

En nyt tässä ota kantaa siihen, että nationalistinen, suvereenin valtioon muodostama edustuksellinen demokratia on aika kyseenalainen järjestelmä ja toimii kehnosti mutta lienee silti parempi kuin sen edeltäjä, eli keisarivalta. En myöskään ota kantaa siihen tapaan, että politiikka ymmärretään yksinomaan puolueiden, hallituksen ja eduskunnan toiminnaksi.

Jos ihmettelet mitä tämä kirjoitus täällä tekee, niin kerään tänne omaan blogiini joitain muualle nettiin kirjoittelemiani kommentteja.