Avoin kirje Tuijalle viitteidenhallintatyökaluista kuten Zotero, Mendeley ja RefWorks

Minulta kyseltiin privana suhteestani näihin RefWorksin yms. kaltaisiin viitteidenhallintatyökaluihin joista on kollegoiden kesken ollut toisaalla puhetta. Tässä avoin kirjeeni:

Suhteeni kirjallisuusviitetyökaluihin on lähinnä poleeminen. Mainitsemasi Mendeley on mennyt minulta täysin tutkan alta, en ole moista edes huomannut. En ole täten erityisesti suunnitellut Zoterosta siihen siirtymistä.

Mendeley

Zotero

RefWorks

Vaikka Zotero on minulla kyllä koneellani asennettuna, ei sitä rehellisyyden nimissä tule koskaan käytettyä. Olen oikeastaan käyttänyt sitä vain muutamassa isommassa kirjoitusjutussa kun olen vääntänyt artikkelia kirjaan tms… itseasiassa kaikki Zoteron käyttötapaukseni taitavat olla juuri tuollaisten muodollisempien, kirjamaisempien tekstien laatimiseen liittyneitä… Lasken PDF-tiedostot (kuten raporttimme Kirjastojärjestelmät Nyt!) kirjamaisiksi, tai no e-kirjoiksi kai niitä pitäisi kutsua.

Kieltämättä tuntuu hassulta että joitain tietyntyyppisiä tuotoksia varten käyttää jotain tällaisia erityisiä työkaluja, kuten juuri tekstinkäsittelyohjelmaa ja viitteidenhallintatyökalua. Ehkä siitä tulee vähän tärkeä olo… kuin tekisi jotain oikeampaa kirjoittamista kuin normaalisti. Todellisuudessaan tekstin kirjoittamisen ja viitteiden hallinnan kanssa on tekemisissä joka-ikinen päivä, tuntikausia. Tekstinkäsittelyohjelmat ja erityiset viitteidenhallintatyökalut eivät tosin kuulu arkeen, vaan selain ja tietenkin mahdollisimman hyvät URL-osoitteet.

Yksi selkeä etu mikä Zoteron, RefWorksin tai vastaavan työkalun käytössä on, on siististi muotoiltu viiteluettelo. Luonnellisemmassa ympäristössäni eli verkossa tykkään aina laatia viitteet tekstin sisään, mutta printissä tai printtiä mallintavassa tekstissä (kuten juuri PDF:t), tämä ei ole tyypillisesti tapana. Silloin se, että napin painalluksella saa hienosti muotoillut viiteluettelon on ollut kiva juttu.

Normaalisti käytän viitteidenhallintaan lähinnä Diigoa. Aiemmin del.icio.usia. Ei näitäkään tule loppujenlopuksi niin paljoa käytettyä. Selaimen sivuhistoria ja Google ovat minulle aika kattavat viitteidenhallintatyökalut 🙂 Riippuu tilanteesta. Käytän aika paljon selaimen osoiteriviä tiedonhakuun. Näin käytän esim. valokuviani (jotka ovat Flickrissä, jolle voi tehdä kyselyjä suoraan URL-osoitteilla) sekä juuri selaimeni historiaa.

RefWorksista minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa, paitsi että se on alansa establishmentti.

Zoterosta vielä yleisemmin. Sehän on Firefox-selaimen laajennos, ja sikäli aina naimisissa Firefoxiin. Stand-alone versio on kehitteillä, kuten Chrome ja Safari-versiotkin. Muistan kun Zoteroon tuli myös web-liittymä, jota voi nyt käyttää myös mobiilina. Se on ihan kiva. Zotero on kyllä monipuolinen ja varmasti kattava työkalu, mutta siistin, formaalin ja kontrolloidun metadatan ylläpitäminen vaatii aina työtä, joka monesti palvelee loppujenlopuksi jotain anaalista kontrollifriikkeyttä, eikä oikeaa tiedon käyttämistä aidosti (kirjastoihminen jos kuka tietää tämän). Tokihan tällaisen työkalut, niiden välinen tiedonsiirto ja ajatus jonkinlaisista ”rikkaammista”, ei suoraan perille johtavista linkeistä on kiehtovaa.

Zoteron tai muidenkaan viitteidenhallintatyökalujen ns. ”sosiaalisista” ominaisuuksista olen käyttänyt vähän. Deliciousin aikaan enemmän, ja jos on ollut jotain selkeitä porukoita joiden kanssa ja selkeä tehtävä, silloin tällaiset työkalut ovat olleet kyllä hyviä. Jos kirjoittaisin enemmän ”asiallista” ja ei-elävää tekstiä, niin käyttäisin enemmän. Varmaan jossain gradun ähläämisessä olisi hyvä, tai jos itse kirjottelisi akateemisa tekstejä niin voisi ehkä pitää omaa bibliografiaansa yllä tuollalailla.

Tervetuloa kirjaston langattomaan verkkoon

Tervetuloa Turun kaupunginkirjastoon

Eiköhän kuulkaas poisteta kirjastojen langattomista verkoista noi kirjautumiset, joohan? Kirjautumisesta ei kuitenkaan ole meille kirjastoille eikä etenkään asiakkaille mitään hyötyä.

Asiasta käytiin ihan vilkas keskustelu viime torstaina Facebookissa, kun kirjoitin että

Junan langattomaan verkkoon ei tarvi kirjautua. Miksi kirjastossa tarvii (vieläpä kahdesti päivässä). Kirjautuminen… so last season. Ei tarvis, oikeesti.

Keskustelua käytiin tietenkin tietoturvan kannalta joka on luonnollisesti hyvä asia (kirjaston verkkoon kirjautuminen ei muuten paranna kirjaston eikä asiakkaiden tietoturvaa mitenkään), mutta haluaisin että asiasta keskusteltaisi käytettävyyden, asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen kannalta. Niin… ja sitten keskustelun lisäksi oikeasti tehtäisikin jotain.

Meillä on täällä Turussa asiakkaille tarjolla SparkNet, Helsingissä vastaavasti Stadinetti (jota hämmästelin aiemmin).

Miten olisi jos lähdettäisi vaikka semmoisesta että ensinnäkin visuaalinen ilme olisi kirjaston mukainen, tuossa kirjautumisikkunassa voisi olla enemmänkin ”tervetuloa” -tyyppistä retoriikkaa eikä pelkkää tunnusten penäämistä, CSS:stä voisi säätää mobiiliystävällisemmäksi, kieliversiot omille sivuilleen, jotain paikkasidonnaista kuvitusta, verkon nimi ymmärrettävämmäksi (nyt se on ”SPARKNET”, se voisi olla esim. ”Kirjaston wifi”, ”Tervetuloa kirjastoon” tms.) muistutus siitä ettei kirjautuminen mitenkään lisää tietoturvaa, vähän tietoa kirjaston tulevista tapahtumista, suorat linkit kirjaston Facebook ja Foursquare ja TripAdvisor-paikkoihin (käytän tässä nyt esimerkkinä Turun pääkirjastoa, mutta sama pätee satoihin muihin Suomen kirjastoihin), kahvilan tämänpäiväisen lounaslistan, omalta läppäriltä käytettävä verkkotulostin ja niin edelleen.

Ja niin… tuon koko kirjautumisen voisi aivan hyvin ottaa pois… ihan vaan sillä perusteella, että se on täysin turhaa asiakkaiden kiusaamista.

Laittakaapa jonnekin (nettiin, Facebookiin, lähettäkää mun sähköpostiin tms.) näkyville kuvaruutukaappauksia, videoita ja käyttäjäkokemuksia omien kirjastojenne langattomista verkoista (vinkki: iPhonesta saa kuvaruutukaappauksen painamalla pyöreää koti-nappia virtanappi pohjassa).

[edit klo 21:05: lisäsin yhden ihan oikeasti aika usein kysytyn palvelun, nimittäin suoraan läppäriltä tulostamisen]

Kirjastokäynti on valitettava rasite, mutta kannattaa

Onnellinen kirjaston käyttäjä 🙂

Suhtaudun skeptisesti kirjastomaailmassa käytävään innostukseen siitä, että kirjastojen pitäisi olla enemmänkin kohtaamis- ja tapahtumapaikkoja, elämyspuistoja, hengailumestoja, mediateekkejä jne. kuin aineistovarastoja. Tämä on hyvän fiiliksen blogikirjoitus, joten vältän nyt menemästä asiaan sen syvemmälti (se siitä hyvästä fiiliksestä). Huomaa, etten skeptisyydestäni huolimatta halua tietenkään olla (liian) tuomitseva tätä ”pomppulinnaintoilua” kohtaan.

Kirjastoilla on aivan mielettömän hyvä palvelukonsepti: ulos lainaaminen. Katsopa oheista kuvaa tarkasti. Näet kirjaston käyttäjän. Siellä niin, Halkolaiturilla auringossa paistattelemassa ja kirjaa lukemassa. Juuri tuota on kirjaston käyttö.

Lainaaminen mahdollistaa kirjaston käyttämisen missä ja milloin se itselle parhaiten sopii. Jokainen lainaava kirjasto on mobiili kirjasto, ilman mitään surkuhupaisia, kännyköillä käytettäviä aineistoluetteloita joiden kutsuminen ”kirjastoiksi taskussasi” on suorastaan loukkaus. Kirjaston käyttöä ei ole kirjastossa käyminen. Se on vain kiusallinen ja valitettava logistinen toimitus, josta kirjastot eivät ole vielä halunneet asiakkaitaan vapauttaa. Kirjaston todellista käyttöä on kirjojen tai lehtien lueskelu, musiikin kuuntelu tai leffojen katsominen jossain mukavassa, itse valitussa ympäristössä, mahdollisesti laadukkaassa seurassa. Ja jotain hyvää suuhunpantavaa on mieluusti saatavilla myös.

Tällaisina upeina kesäpäivinä jokainen osaa arvostaa sitä, että kirjaston käyttöelämyksen edellyttämä, pakollinen kirjastossa käynti kestää vain minuutin pari ja suurimman osan käyttöelämyksestä (useita, jopa kymmeniä tunteja) voi viettää missä ja miten haluaa, kirjastosta noutamiastaan teoksista autuaasti nauttien.

(tätä blogikirjoitusta ei todellakaan ole laadittu kirjastossa)

Paras mahdollinen käyttöliittymä?

Kirjasto 10:n kaksiluukkuinen palautusautomaatti palvelee lukemattomia asiakkaita vastaanottaessaan kuukaudessa 32 000 palautusta. Tämä tarkoittaa 85% kirjastomme vastaanottamista palautuksista. Tässä pikainen video sen käyttöliittämästä, jossa pyörähtää ensin opastusanimaatio ja varsinaisesti palauttaessa se kertoo palautetun teoksen nimen ja tekijän…  tai siis MARC 245 -kentän sisällön.

Kyseessä on ATP:n Tuomas -automaatti.

Palvelusuunnittelun suuri nimi Birgit Mager kävi Suomessa luennoimassa toukokuussa meille kirjastolaisille (ja muillekin). Oli ihan kivaa istua auditoriossa ja kuunnella Birgitin juttuja. Kahviakin saatiin ja aurinko paistoi kauniisti.

Kirjaston asiointiprosessi aikajanalle

Birgit Mager

Viime perjantaina, osana Helsingin kaupunginkirjaston 150 -vuotisjuhlavuotta ja siihen kuuluvaa luentosarjaa, Birgit Mager luennoi palvelusuunnittelusta Kansallismuseolla. Mieleen jäi erityisesti Birgitin näyttämä aikajana, jota olivat käyttäneet suunnitellessaan erään lentokentän palvelukokonaisuutta.

Tälläinen timeline voisi olla hyödyllinen

Birgitin käyttämässä esimerkissä on merkitty peräkanaan ne toimijat, jotka ovat vastuussa lentomatkaajan käyttäjäkokemuksesta. Ensimmäisenä on matkatoimisto, sitten julkinen liikenne lentokentälle, lentokentän hallinto jne. Aikajanaan on merkitty pisteet, joissa interaktiota tapahtuu asiakkaan ja prosessiin osallistuvien toimijoiden kanssa.

Tällainen voisi olla mielenkiintoinen laatia kirjastonkin käytöstä. Näen kirjaston käyttöprosessin huomattavasti polveilevampana ja monimutkaisempana kuin lentokentän, mutta kuvauksia voisi luoda muutaman erilaisen. Kirjan lukeminen olisi tietenkin ilmeisin asiointiprosessi. Suurin osa ajastahan menee varsinaiseen kirjan lukemiseen, tai kenties varauksen odotteluun. Mutta voisi olla herkullista sovittaa kirjaston organisaatiokaavio kirjan lukuprosessin kokonaisuudessaan päälle ja katsoa silta kantilta mikä on esimerkiksi Henkilöstö- ja hallintopalvelut -yksikön, Taloussuunnittelu- ja logistiikkayksikön sekä Verkkokirjastoyksikön kontribuutio kokonaisuudessa.

iRex iLiad koekäytössä

Olin toissaviikolla käymässä pääkirjastolla Verkkopalvelut ja tietohallinto -ohjausryhmän kokouksessa. Aiemmin korviini oli kantautunut, että kaupunginkirjastoon on hankittu sähköisen kirjan lukija ja luulin että kyseessä olisi Amazon Kindle mutta olin erehtynyt. Kokeilukäytössä oleva laite on iRex iLiad,

iRex iLiad tekstiä

joka toki on monin tavoin Kindlen kaltainen. Teknologia on suunnilleen samaa, eli perinteisen näytön sijaan laite on niinsanottua sähköistä paperia joka ei kuluta sähköä kuin ruutua päivitettäessä. Tämäkin laite perustuu GNU/Linuxiin. iRexin sivustolta löytyy foorumeja kehittäjille sekä Subversion-repositorio. Aika näyttää millaiseksi laite muodostuu.

iLiad oli hallussani vajaan viikon ja haluan, että tätä blogia lukevat kirjastolaiset, hakukoneet ja muut kiinnostuneet voivat tarvittaessa saada jotain tietoa sähköisistä kirjanlukijoista. HS.fi:n Lukupiirin kirjoituksen Onko joku kokeillut Kindleä? -kommenteissa Pirjo Lipasti mainitsee laitteen ja että se on Helsingin kaupunginkirjastossa ollut kokeiltavana.

Mikä hitto olisi oikea termi tällaiselle laitteelle? Kielitoimisto vastaa plskthx! E-kirjahan on se teos (tai siis erityinen laitos, yleensä valitettavasti näköislaitos tavallisesta kirjasta), siis sisältö. Tämä lienee siis e-kirjan lukulaite.

Teknisiä ominaisuuksia tuskin on tässä kovin järkevää käydä listaamaan, tämän lukija löytää ne valmistajan sivuilta tai vaikka Wikipediasta. Laite on suunnilleen sellaisen tyypillisen, suomenkielisen tietokirjan kokoinen eli mahtuu nippanappa (reisitaskuhousujen) taskuun. Kädessä laite on yllättävän kevyt ja ote pitää kumimaisen pinnoitteen ansiosta hyvin. Joku voi tosin olla eri mieltä laitteen hajusta joka ehkä ajan myötä tuulettuu, mutta minua ei kumimainen, pikantti haju haittaa.

Sisällön lataamisesta

iLiad lukee PDF, Mobipocket (tiedostopääte .prc alias .mobi, MIME-tyyppi application/x-mobipocket-ebook) sekä tavallisia XHTML -tiedostoja ja muutamia kuvatiedostojamuotoja, JPEG:tä, PNG:tä ja BMP:tä. Laite voi näyttää kuuttatoista harmaasävyä. Sisältöä laitteeseen saa MMC ja CF muistikorttipaikkojen kautta, USB:llä tai wifin yli netistä tai lähiverkosta. USB-tikkuna toimii toki vaikkapa älypuhelin johon sisältöä voi ladata älypuhelimen selaimen ja nettiyhteyden ansiosta. Wifin lisäksi laitteen saa kiinni paikallisverkkoon ethernet-johdolla.

Nettiselainta laitteessa ei ole ja netistä ladattava sisältö tuleekin iRexin omasta iRex Delivery Service-palvelusta (iDS) jota en kokeillut enkä katsonut mitä aineistoa sieltä olisi saatavilla, ohjelmistopäivitysten lisäksi. En myöskään kokeillut laitteen kikkailua lähiverkkoon.

Sensijaan tallensin laitteelle joitain PDF ja HTML dokumentteja kuten USB-tikulle joka onnistui vaivatta. Lisäksi käytin Mobipocket Reader -ohjelmaa josta synkkasin pari tiedostoa ja RSS-syötteitä sisältöineen iLiadiin. Vaikka Mobipocket on aika yleinen e-kirjojen formaatti ja lukuohjelmiakin on saatavissa moneen makuun (myös älypuhelimille yms.) en ole kovin viehättynyt ajatukseen että kirjojen tai lehtien lukemiseen tarvitsisi jonkun muun ohjelman kuin selaimen. Käytänhän selainta kaikkeen muuhunkin lueskeluun ja esimerkiksi RSS-syötteiden seuraaminen monella ohjelmalla on poikkeustapauksia lukuunottamatta sulaa hulluutta. Miksi kirjojen pitää väenvängällä erota esimerkiksi webbisivuista? Noh, uskonkin että koko ekirja on ajatustottumustemme muuttumisen hitaudesta johtuva välivaihe josta varmasti luovutaan ajan myötä.

iLiad näyttää Mobipocket -muotoiset teokset omassa alivalikossaan, erillään muista dokumenteista. Samaan paikkaan menevät myös Mobipocketilla siirretyt RSS-syötteet. Jos ymmärsin oikein, ei iLiad itse osaa hakea syötteiden sisältöjä netistä, vaan sisältö joudutaan iLiadin wifi-ominaisuudesta huolimatta hakemaan Mobipocket Readeriin jollain oikealla tietokoneella ja sitten synkkaamaan iLiadiin. Yhden syötteen sisältöä käsitellään kokonaisena teoksena, ikäänkuin lehteä jossa on monta juttua ja iLiad muodostaa teoksen alkuun hakemiston. Tämä hankaloittaa sisällön selaamista, sillä mitään ”siirry seuraavaan artikkeliin” -tyyppistä toimintoa ei ole.

Käyttökokemuksesta

Käyttöliittymässä olisi muutenkin toivomista, esimerkiksi hakutoiminnot ovat käytännössä täysin olemattomat ja tekstien ja tiedostojen hallinta perustuu listoihin ja ennaltasäädettyihin ja keinotekoisiin luokkiin, jotka ovat uutiset, kirjat, dokumentit ja muistiinpanot.

Yllä mainitsemistani luokista uutiset on varattu iLiadin lehtipalveluun josta ainakin tätä kirjoittaessa on tarjolla ainoastaan ranskalainen Les Echos ja kiinalainen Yantai Daily. iRexin toiseen tuotteeseen, DR1000:een on saatavilla PressDisplay, joka olisi jo kunnollista tarjontaa. Tähän käyttöön joku digitaalinen lukija olisikin omiaan, mikäli PressDisplay toimii yhtä hyvin kuin tietokoneeltakin käytettäessä. PressDisplaytä tuntemattomille tiedoksi, että se on lehtien näköispainosten maksullinen lukupalvelu ja  käytettävissä monissa kirjastoissa. Luokkaan kirja menevät esimerkiksi Mobipocket -tiedostot riippumatta siitä ovatko ne todellisuudessa kirjoja, artikkeleita vai jotain muuta, luokka dokumentit koostuu lähinnä laitteen käyttöohjeista ja muistiinpanoihin voi käyttäjä itse piirrellä laitteen simppeleillä piirtelytyökaluilla.

Varsinainen lukukokemus oli sangen miellyttävä, jos tekstiä lukee lineaarisesti alusta loppuun. E-paperia on miellyttävä tuijottaa koska se ei ole varsinaisten näyttöjen tavoin ole valonlähde. Sivun kääntäminen onnistuu näppärästi laitteen vasemmassa laidassa olevalla pitkällä vipstaakilla ja lukiessa laite lepääkin pääsääntöisesti vasemmassa kädessä, mieluiten lievästi vinossa jotta laitteen painopiste ei aiheuta sivuttaista rasitusta sitä kannattelevaan kätöseen.  Tekstin lehteily ja selailu ovat aika hankalia toimintoja koska teosten sisällysluetteloa tai hakemistoa ei ole loihdittavissa esiin muuten kuin loikkaamalla sille sivulle jolla se kyseisessä teoksessa on. Tämä on jälleen esimerkki siitä, että ”sähköinen kirja” -paradigma on vankila; eihän ole painoteknisten syiden vuoksi mitään todellista tarvetta sijoittaa sisällysluetteloa tai hakemistoa mihinkään tiettyyn kohtaan teosta. Elektronisessa aineistossa ei ole kohtia tai paikkoja, ellei näitä kosketeltavissa olevasta maailmasta tuttuja käsitteitä haluta erityisesti sähköisissä kirjoissa erityisesti mallintaa.

’Where shall I begin, please your Majesty?’
’Begin at the beginning,’ the King said gravely, ’and go on till you come to the end: then stop.’ — Lewis Carroll: Alice’s Adventures in Wonderland

Kovin hämärässä ei näyttöä halua ilman lukuvaloa käyttää, sillä musta teksti ei erotu harmaasta taustasta hyvin heikoissa valaistusolosuhteissa. Auringonvalossa lukemista esimerkiksi puistossa en voinut kokeilla, koska Suomessa paistaa aurinko vasta parin kuukauden kuluttua.

Sarjisten luku jäi kokeilematta, se olisi ehdottomasti pitänyt tehdä. Jos sivujen lataaminen ja näyttäminen on riittävän sukkelaa, voisi värimaailman menettäminen olla kohtuullinen kompromissi siitä, että taskussa olisi koko ajan esimerkiksi tuhat sarjakuva-albumia.

Annotoinnista

Annotoida voi vain kuva- sekä PDF-tiedostoja. Erillisellä, jossain varsinaisessa tietokoneessa pyörivällä (maksullisella) ohjelmalla PDF:iin käsin kirjoitetut merkinnät voidaan muokata tekstiksi. iLiadilla tehdyt merkinnät eivät valitettavasti tallennu osaksi PDF-tiedostoa. Muihin tiedostomuotoihin, kuten Mobipocketteihin tai XHTML:iin raapustelu ei valitettavasti ole mahdollista.

Yhteenveto

Itse edellytän ekirjoilta nimenomaan helppoa hallittavuutta, kunnollisia hakuja ja jaettavaa annotointia sekä tietenkin hyvää luettavuutta. Kaikki nämä viimeistä lukuun ottamatta valitettavasti puuttuvat iLiadista, ainakin kokeilemastani ohjelmistoversiosta 2.12. Laitetta ei toistaiseksi löydy Hintaseurannasta eikä Vertaa.fi:stä, mutta PIXmaniassa sen hinta on 611€. Niin paljon kuin kannatankin perinteisen kirja-formaatin hegemonian raatelua ja silpomista, jää iRex iLiad noilla hinnoilla ja ominaisuuksilla minun puolestani kaupan hyllylle.