Tekijänoikeus on oikeus päättää

Tekijänoikeus ja kissanpennut kuuluvat yhteen awww. (kiitos kuvasta eleda 1@Flickr, lisenssillä CC-NC)

Tuli äskeisestä Cory Doctorowia käsittelevästä postauksesta mieleen, että olen unohtanut julkaista Mediakasvatusseuran ja Suomen kirjastoseuran mediakasvatusjulkaisua varten kirjoittamani artikkelin tekijänoikeuksista. Julkaisu tuli ulos syksyllä ja on suunnattu noin 13-17 vuotiaille. Yritin artikkelissani välttää sanaa ”tekijänoikeus” ja erityisesti ”tekijänoikeuslaki” puoleenväliin asti ja se onnistui. Pyrin myös antamaan tekijänoikeuksista positiivisen, emansipoivan käsityksen; me olemme kaikki tekijöitä, tekijänoikeus on meidän kaikkien.

Tämä artikkeli yrittää olla lähtemättä siitä että tuolla jossain on Tekijöitä, ja meidän tulee koko ajan olla varuillamme ettemme me tai läheisemme tee rikosta näitä upeita ihailemiamme Tekijöitä kohtaan.

Oikeus päättää

Jos kaverini otti hauskoja valokuvia bileistä viime viikonloppuna, hän voi kätevästi laittaa ne näkyviin IRC-Galleriaan, Facebookiin tai vastaavaan. Jos joku näistä kuvista on minusta erityisen hauska, voin helposti laittaa sen vaikkapa profiilikuvakseni. Tähän tarvitaan vain muutama klikkaus.

Kuvien julkaiseminen on helppoa, ja usein yhtä helppoa on kysyä lupa niiden käyttämisen. Kuvan ottaneelta henkilöltä voi kysyä lupaa suoraan. Harvoinpa tällaisesta kukaan kieltäytyy; yleensä ihmiset ovat vain ilahtuneita että joku on kiinnostunut heidän kuvistaan ja niiden käyttämisestä. Lisäksi on kiva laittaa profiiliini näkyviin pieni kiitos kuvan ottajalle, näin hänkin saa tunnustusta valokuvastaan.

Luvan kysyminen on suoraviivaista. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se sujuu vaikkapa näin: ”kiva kuva, voinko käyttää tätä profiilissani?” Ei sen tarvitse olla sen monimutkaisempaa!

Netistä löytämästään kuvasta voi kuitenkin olla vaikea, jopa kertakaikkisen mahdoton päätellä kuka sen on ottanut ja miten häneen voi olla yhteydessä. Eikä meillä edes välttämättä ole mitään yhteistä kieltä jos hän on ulkomaalainen! Miten siis kysyä lupaa? Yksittäisten valokuvien osalta tilanne on vielä mahdollista selvittää, mutta jos alkaa kysymään lupia vaikkapa jokaista blogissaan käyttämäänsä kuvaa varten, tuhraantuu koko päivä kun yrittää saada kuvien ottajia kiinni.

Onkin muiden kannalta huomattavasti helpompaa, jos kuviensa yhteydessä ilmoittaa aina sähköpostiosoitteensa taikka jonkun muun yhteystiedon. Näin muut voivat kysyä lupaa valokuvan käyttämiseen. Sama pätee muihinkin teoksiin jotka joku on tehnyt: teksteihin, videoihin, piirroksiin… jopa vaatemalleihin tai peleihin. Kaikkeen, jonka tekemiseen on tarvittu luovuuutta. Kaikkien näiden käyttämiseen on hyvä kysyä lupaa. Ajattelemme nimittäin, että tekijä ”omistaa” työnsä tulokset, eli juuri valokuvat, tekstit, videot, piirrokset ja muut sellaiset.

Tämä omistaminen muodostuu siitä, että olemme itse nähneet vaivaa teosten keksimiseen ja tekemiseen. Jos sinua kiinnostaa miten tämä ”omistaminen” oikein on mahdollista, kannattaa tutustua Laura Leppämäen kirjaan ”Tekijänoikeuden oikeuttaminen”. Koska omistamme teoksemme, voi olla närkästyttävää jos joku käyttää taikka jakaa niitä edelleen ilman lupaa. Kuvittele vaikka että olet itse kirjoittanut erinomaisen äidinkielen esseen ja opettaja kopioi sitä ja jakaa luokalle sinulta kysymättä. Opettaja siis kopioi ja jakaa tekstiäsi ilman lupaa. Et myöskään haluaisi että jos olet laittanut piirroksesi nettiin, joku koulukaverisi kopioi sen ja saa kuvaamataidosta parhaan numeron, väittäen että hän on itse tehnyt tuon piirroksen. Joidenkin mielestä tällainen on ärsyttävää, toiset taas tulevan onnellisiksi kun joku heidän teoksistaan kiinnostuu. Koska emme voi ennalta tietää miten joku tähän suhtautuu, on aina syytä kysyä.

Tekijä saa päättää

Juuri tästä on kyse tekijänoikeudessa. Tekijänoikeus tarkoittaa, että tekijällä on oikeus päättää teoksensa käyttämistä, tietyin rajoituksin tosin! Tavallaan tekijänoikeuden rajoitukset ovat muiden kuin tekijän oikeuksia. Siis: käyttäjien oikeuksia. Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeuden vanheneminen kun on kulunut muutamia kymmeniä vuosia tekijän kuolemasta. Samoin kuka tahansa saa kopioida julkaisuja (esim. cd-levyjä) omaan käyttöönsä, vaikka levyissä lukisikin että se on kiellettyä.

Etenkin kaupallisissa julkaisuissa, kuten CD-levyissä, kirjoissa, DVD-elokuvissa tai nettisivuissa on oikein korostettu, että ne ovat tekijänoikeuden suojaamia. Tekijänoikeutta ei kuitenkaan oikeasti tarvitse koskaan erikseen mainita; tekijänoikeus muodostuuu aina automaattisesti. Joka kerta kun painat kamerasi laukaisinta, sinulle muodostuu tekijänoikeus kyseiseen valokuvaan ja sama pätee muihinkin luovuutta vaativiin teoksiin joita teet. Tekijänoikeudesta ei siis todellakaan tarvitse erikseen ilmoittaa, eikä se kuulu vain joillekin suurille taiteilijoille joita voi nähdä telkkarissa, vaan meille ihan jokaiselle.

Kun jonkin teoksen julkaisee vaikkapa laittamalla sen nettiin, voi samalla antaa pois jotain oikeuksiaan teoksen tekijänä. Tämä helpottaa huomattavasti toisten ihmisten elämää. Ajatellaanpa aiempaa esimerkkiä bileissä toisen ottamasta valokuvasta profiilikuvana. Jos valokuvaaja on laittanut kuvan viereen tekstin ”kuvaa saa kopioida” tai ”tätä kuvaa saa käyttää profiilissaan”, ei tarvitse erikseen kysellä mitään. Tällaista käyttölupaa kutsutaan ”lisenssiksi”.

Teoksen ottaja voi (tekijänoikeuden poikkeukset huomioon ottaen) asettaa mitä tahansa ehtoja teoksen käyttämiseen. Usein näkee esimerkiksi, että jotain saa käyttää epäkaupallisiin tarkoituksiin, mutta kaupallisiin tarkoituksiin on sitten kysyttävä lupa erikseen. On olemassa erilaisia valmiita käyttölupia eli lisenssejä joita voi käyttää. Tunnetuimpia taitavat olla niinsanotut Creative Commons -lisenssit. Ne ovat helppoja ymmärtää. Tekijä voi myös keksiä päästään ihan mitä tahansa sääntöjä, joita toivoo noudatettavan. Se noudatetaanko näitä keksittyjä sääntöjä on sitten toinen asia.

Hyvä kiertoon

Kuviaan tai muita teoksiaan julkaistaessa kannattaa siis muistaa kaksi asiaa. Ensiksikin kannattaa varmistaa että omat yhteystiedot ovat muiden saatavilla. Mikä tahansa yhteistieto käy, sähköpostiosoite on näppärä. Monissa nettipalveluissa voi myös lähettää viestejä suoraan, esim. Facebookissa ja IRC-galleriassa.

Toisekseen kannattaa antaa muille yleinen lupa teosten käyttämiseen jos he sitä johonkin tarvitsevat. Internet ja itseasiassa koko kultuurimme perustuu jakamiselle, sille että voimme käyttää toisten keksimiä ideoita pohjana omille ideoillemme. Nykyinen tekijänoikeus on hyvin rajoittava ja antaa tekijälle todella paljon yksinoikeuksia, enemmän kuin joidenkin mielestä olisi hyvä. Tekijä voi kuitenkin luopua osasta hänellä kuuluvista oikeuksista, ja tämä onkin todella reilusti tehty.

Kyseenalainen aihe

Nykyisestä tekijänoikeuslaista keskustellaan paljon julkisuudessa. Kiistely yltyy toisinaan kiivaaksi ja lokakin lentää. Toisaalta syytellään taiteilijoita riistävästä kapitalismista, toisaalta häijystä piratismista. Kova keskustelu on osoitus siitä, että tekijänoikeus ja tekijänoikeuslaki on tärkeä asia, joka koskettaa meitä kaikkia sekä teosten tekijöinä että käyttäjinä. Ymmärtämistä ei ollenkaan auta sekava kielenkäyttö eikä kopioivien ihmisten uhkailu vankilalla.

Keskeisintä tekijänoikeudessa on, että meillä kaikilla, myös sinulla, on teoksen tekijänä oikeus päättää mihin teosta käytetään. Valitettavaa kuitenkin on, että nykyinen, Suomessa käytössä oleva tekijänoikeuslaki on aivan auttamattomasti vanhentunut, eikä se pysty ottamaan kantaa internetin kaltaiseen ilmiöön, vaikka internet on jo vanha keksintö. Jokaisella maallahan on omat lakinsa, mutta muidenkin maiden tekijänoikeuslait ovat yhtä surkeita kuin meillä Suomessa. Pääpiirteet on kuitenkin helppo ymmärtää, ja ne kuuluvat meille kaikille.

Tätä tekstiä saa käyttää ja levittää Creative Commons Nimeä-Tarttuva -lisenssin mukaisesti, eli kopioita ja muokkauksia saa tehdä vapaasti, kunhan mainitsee minut (Mace Ojala) tekijänä eikä aseta enempää rajoituksia

Näin jälkikäteen tuossa on tietenkin kaikenlaista korjattavaa, esim. olisi pitänyt selvemmin kirjoittaa julkaisemisen merkityksestä. Toivottavasti tuollainen 13-17 vuotias on edes kiinnostunut näistä asioista ja edes joku kohderyhmästä jaksaa lukea tuon ja miettiä asiaa hieman.

Mitä mieltä olette tästä artikkelista? Toivottavasti että löydä kamalia asiavirheitä.

Advertisement

Cory Doctorow: ”Näin kirja tuhotaan” (niin&näin № 65)

Cory Doctorow (photo by Joi Ito, CC-BY 3.0)

Tässä viimeinen osio Cory Doctorowin artikkelista Näin kirja tuhotaan, joka on julkaistu Ville Lähteen suomentamana Niin&Näin -lehdessä (ISSN 1237-1645) numero 65, kesä 2/2010. Teksti perustuu Royal Ontario Museumissa pidettyyn puheeseen ja transkripti löytyy verkosta.

Millainen olisi hyvä e-kirjan käyttäjäsopimus?

Älkää rikkoko tekijänoikeuslakia. Kolme sanaa! Eikä enempää tarvita kirjojemme tekijänoikeuksien ylläpitämiseen. Kaikki muu on vain lukijoiltamme varastamista. Lukijat ymmärtävät, mitä tuo sopimus merkitsee. He eivät ymmärrä, mitä iPhoneen ostetun äänikirjan sopimuksen 26 000 sanaa tarkoittavat. Eikä kukaan kirjojen kirjoittaja suostuisi moisiin sopimuksiin. Älkää vahingossakaan rikkoko.

Jos olette kirjastonhoitajia tai arkistonhoitajia, älkää ostako tallenteita, joihin liittyy epäreiluja käyttäjäsopimuksia. Älkää ennen kaikkea ostako tallenteita, johon liittyy hallintateknologiaa, älkääkä missään, siis missään tapauksessa ostako tallenteita, joiden hallintateknologia valvoo lukijoiden lukutottumuksia. Kirjastonhoitajat ovat kamppailleet lukijoidensa intellektuaalisten vapauksien puolesta vuosisatojen ajan. Nuo tyypit pitävät kirjastonhoitajia idiootteina. Lakatkaa olemasta idiootteja. On aika toimia kokoelmienne ja asiakkaidenne puolesta.

Lisenssejä, jotka vaativat kirjastonhoitajia luovuttamaan tietoja asiakkaiden lukutottumuksista? Kukaan kirjastonhoitaja ei tee sitä, koska me kaikki tiedämme, miten ihmisen käyttäytyminen muuttuu, kun heitä tarkkaillaan. Me tiedämme, että intellektuaalinen vapaus vaatii yksityistä tilaa.

Ottakaa selvää ACTA:n etenemisestä ja vaatikaa, että sopimusprosessi tehdään näkyväksi. Meidän on saatava tietää, mitä sopimuksessa sanotaan, ja siitä täytyy keskustella julkisesti. Tekijänoikeus ei saa olla salaisuuksia savuisissa neuvotteluhuoneissa vaan läpinäkyvyyttä, julkisuutta ja monenkeskeistä osallistumista.

Anti-Counterfeit Trage Agreement eli ACTA oli puheena myös IFLA 2010:ssä. Kyseessähän on siis salainen kauppasopimus, jossa on mukana sellaisia toimijoita kuten USA ja EU:n komissio (eli myös Suomi), mutta jota valmistellaan suljettujen ovien takana eikä edes Euroopan parlamentti saa sitä nähtäväkseen. ACTA on multilateraalinen sopimus, jolla on tarkoitus ohittaa nykyinen, Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) immateriaalioikeuksista sopiva kansainvälinen elin World Intellectual Property Organization (WIPO). Ruotsin Piratpartietin Christian Engström totesi osuvasti IFLA 2010:ssä, että ACTAn kaltaisten multilateraalisten menettelyjen businesslogiikka on sama logiikka kuin mafialla.

Doctorow taas kirjoittaa, että WIPOlla on suunnilleen sama suhde tekijänoikeuslakiin kuin Mordorilla pahuuuteen.

Coryn kirjoitus käsittelee kirjaa ja kirjan omistamista ja sisältää paljon tärkeää viestiä meille kirjastolaisille. Akuutein viesti on IFLA 2010:nkin aikaan Twitterissä heitelty ilmaus, johon varmasti jokaisen kirjastoammattilaisen on helppo yhtyä:

FUCK ACTA!

En tiedä miten draconian on tapana kääntää, mutta perkeleellinen on melko hyvä kuvaus ACTA:sta ja sen luomisen prosessista.

Yleisemmin Cory kirjoittaa siitä, että e-kirjoihin liittyvät käyttäjäsopimukset (l. lisenssit) pyrkivät tuhoamaan kirjan, ja lukemiselle ja kirjoittamiselle rakentuvan länsimaisen kulttuurin. ”Kirja” ei  tässä yhteydessä tarkoita tietenkään tiettyä kirjan fyysistä muotoa (selluloosalehdyköitä pyökki- tai vasikannahkakansien välissä tms.), vaan kulttuuritallennetta jonka voi lopullisesti ja peruuttamattomasti saada omistukseensa jonka omistamisesta ja käyttämisestä voi itse päättää. Omistamisesta katso Suomen tekijänoikeuslain 19 §, 1. momentti:

Kun teoksen kappale on tekijän suostumuksella ensimmäisen kerran myyty tai muutoin pysyvästi luovutettu Euroopan talousalueella, kappaleen saa levittää edelleen.

Totta kai Doctorow kirjoittaa kopioinnista ja sen keskeisestä merkityksestä kulttuurin prosessin keskiössä.

Hän mainitsee myös erään, erityyppisissä yhteyksissä esiin nousevan ja sangen kiusallisen faktan joka liittyy käyttödataan. Eli siihen, kuka lainaa mitäkin teoksia kirjastoista. Asiakkuuden hallinnan myötä on asiallista kysyä kirjastoilta, miten kirjasto hyödyntää tarkkoja tietoja asiakkaiden käyttäytymisestä, jota kertyy kirjastojen arkipäiväisten tiedonhaku- ja lainauksenvalvontaprosessien yhteydessä.

Vastaus on, ettei kerta kaikkiaan yhtään mitenkään.

Tosiasiassa voisimme aivan hyvin kertoa yhteiskunnalle mitä asioita käsitteleviä  kirjoja ja lehtiä ihmiset tiettynä aikana tai tietyssä paikassa lainaavat. Olisi kiehtovaa nähdä esimerkiksi onko meneillään olevilla Helsingin juhlaviikoilla merkitystä kirjastoaineiston käyttöön. Jos haluaisimme, meillä olisi myös tieto esimerkiksi siitä, lukeeko henkilökuntamme alamme ammattikirjallisuutta tai miten self-help -oppaat korreloivat työttömyystilastojen kanssa.

Usein kuulee, etteivät kirjastot kerää ja käytä tätä tietoa siksi, että se loukkaisi ihmisten yksityisyyttä ja intellektuaalista vapautta johon Corykin viittaa ja josta kirjoitetaan paljon Eduskunnan kirjaston 2008 julkaisemassa teoksessa Paratiisi vai panoptikon–näkemyksiä ubiikkiyhteiskuntaan (ISBN 978-951-53-3054-3, PDF ISBN 978-951-53-3055-0). Haluaisin että asia todella olisi näin. Todellisuudessa uskon, että tuota tietoa ei koeta tärkeäksi, emmekä me kirjastolaiset osaa edes ajatella että sellaista dataa todella kertyy ja mitä valtavia mahdollisuuksia se tarjoaakaan. Tämä on tietenkin todella ankeaa.

Kansalaisten intellektuaalisten oikeuksien suojeluun vetoamiselta menee pohja välittömästi kun kirjasto lisensoi e-aineistoja asiakkaiden käyttöön. Tällöin juuri tuota käyttötietoa kertyy muiden toimijoiden iloksi, mutta ei kirjastojen itsensä iloksi. Äkkisiltään mieleen tulee mieleen suuri joukko toimijoita, joilta emme todellakaan yritä estää käyttäjiemme käyttötietojen keräämistä; EBSCO, Elsevier, WSOY (HS:n Digiarkisto), PressDisplay, Naxos (jos olet eri mieltä, kerro ihmeessä!). Päinvastoin, jotta pääsee edes selaamaan mitä on saatavilla noilta toimittajilta, on kirjauduttava kirjastotunnuksillaan. Jos olet käyttänyt Nelli-portaalia, et  ole voinut välttyä huomaamasta sitä ”salli tietojeni luovutus kolmansille osapuolille” -ruksia.

Ehdotan että me kirjastot alamme aivan välittömästi, ollenkaan empimättä joko

1. oikeasti suojaamaan kirjaston käyttäjien intellektuaalista vapautta ja estämään aineiston toimittajia keräämästä arkoja tietoja heistä, tai
2. alamme itse hyödyntämään noita käyttötietoja ja myös pyrimme hyödyntämään yhteiskuntaa julkaisemalla tuota tietoa (varmasti esim. tutkijoita, poliitikkoja ja julkaisijoita kiinnostaisi tietää vaikkapa eri asiasanojen suosion trendejä eri asiakassegmenteissä)

Vieläkö tätä blogia lukee joku, jonka mielestä politiikalla ja kirjastoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Osaatko itse ovelle vai saatetaanko?

HelMet ja Open Data

HelMet

Labs.kirjastot.fi

HelMet -kirjastot (eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen kaupunginkirjastot) tekivät kansallisen Labs.kirjastot.fi -hankkeen johdolla pelinavauksen kirjastojen avoimeen bibliografiseen dataan kesäkuun alussa. Tiedoitteen julkaisi Labs 07.06.2010 ja asia huomioitiin välittömästi mm. Tietoviikossa ja Suomen kirjastoseuran uutisissa. Lisäksi siitä kirjoitti Julkinen data–johdatus tietovarantojen avaamiseen -oppaan (Liikenne- ja viestintäministeriö, 2010, ISBN 978-952-243-145-5, verkkojulkaisu ISBN 978-952-243-146-2) laatija Antti Poikola blogissaan sekä Tampereen kaupunginkirjaston ansioitunut verkkokirjoittelija Petri Tonteri Sorvipenkki-blogissaan.

Asiasta tiedotettiin myös kirjastoalan yhteisellä, Kirjastot.fi:n piirissä toimivalla Verkko-foorumilla ja siellä keskustelu lähtikin nopeasti käyntiin. Hurraa -huutoja kuultiin muutama, mutta purematta eivät ainakaan kaikki kirjastolaiset tällaista niele. Heikki Poroilan tekijänoikeuksiin liittyvän huomion jälkeen (siitä lisää alla), kritiikkiä kohdistettiin julkaisun sanavalintoja kohtaan koska vain Helsingin kaupunginkirjasto ja Labs mainittiin tiedotteessa sekä sitä seuranneessa uutisoinnissa. Espoo, Vantaa ja Kauniainen ilmeisesti kokivat jääneensä huomiossa paitsioon, ainakin joidenkin niissä toimivien ammattilaisten mielestä. Opetus: kuntayhteistyö on herkkää. Sinänsä olen onnellinen että ”kapitalistien persettä nuolevaa innovaatiohuuhaata!!” -nurina ilmeni vasta ”meidät pitää mainita myös!!” -nurinan jälkeen.

Kirjastoalan keskustelua seuratessa on muuten hyvä muistaa keskustelujen erittäin huono edustavuus; tuolla Verkko-foorumilla tätä käsittelevään keskusteluun on osallistunut alle 10 ihmistä, Suomessa on 10 000 kirjastoammattilaista, joista puolet yleisissä kirjastoissa ja HelMet-kirjastoissa meitä on jotain viitisen sataa. Päättäjiä on monesti turha toivoa näissä keskusteluissa tapaavansa, edes virastojen omia päättäjiä. Toivottavasti kuitenkin ovat edes lukeneet verkossa käytävää keskustelua. ELY-keskuksista sentään kuuluu toisinaan. Haluaisin kuitenkin tässä julkisesti ilmaista kiitokseni ja kunnianosoitukseni kaikille niille, jotka ovat tähän keskusteluun osallistuneet. Ilman teitä maailma olisi paha paikka. You know who you are! ❤

Projektinhallintaa tyyliin Labs.kirjastot.fi

No niin seuraava, mielestäni merkittävä tapaukseen liittyvä kritiikki käsitteli asiasta päättämistä. Keskustelua ei kuulemma ole ollut. Tämä tietenkin riippuu kenen kanssa yleensäkin on tekemisissä, mutta asiaa puitiin korkeimmassa päättävässä elimessä eli HelMet-johtoryhmässä asiantuntijoiden avulla käsittääkseni noin vuosi ja alan tapahtumissa pidempään. Labsin piirissä tätä on käsitelty joka viikko. Lisäksi Kirjastolehdessä on ollut aiheesta Seppo Verhon artikkeli Kirjastotieto vapaaksi? joka kertoo ymmärrettävästi missä hommassa on kyse. Tietenkin kirjastoalaa yleisemmällä tasolla asiaa on käsitelty vaikka kuinka paljon sekä Suomessa että ulkomailla. Juu, asiaa ei ole puitu ollenkaan niin paljon kuin joitain muita alan puheenaiheita, mutta ei Labs tätä nyt ihan hatustaan ole vetäissyt koko hanketta.

Esiin nousivat luonnollisesti myös tekijänoikeudet. Itse asiassa useampaan kertaan kuin yhdesti. Yksi asia on se, muodostuuko luetteloivalle taholle tekijänoikeuksia bibliografisia metatietoja tuottaessa. Katso pohjalle Kirjastot.fi:n Tekijänoikeudet-foorumin keskustelut Luettelointitietojen tekijänoikeudet huhtikuulta 2009 sekä Kirjastotiedon tekijänoikeudesta joulukuulta 2009 (joka viittaa tuohon yllä mainitsemaani Sepon Kirjastotieto vapaaksi? -artikkeliin).

Vaikka kirjasto onkin julkaisujen metadatan paras ja erinomaisin hallitsija ja käsittelijä, niin käytännössä suuri osa luettelointidatasta oikeasti tehdään muualla kuin kirjastoissa. Suomessa yleiset kirjastot ostavat luettelointitietueita BTJ:ltä, entiseltä Suomen kirjastoseurasta irrotetulta Kirjastopalvelulta. Ulkomaisilta kollegoilta jos kysyy luetteloinnista, nousevat kulmakarvat helposti: ”luetteloida? Miksi me luetteloisimme itse? Mehän olemme kirjastoammattilaisia!”  Katso tästä aiheesta Judy Lutherin NISOlle ja OCLC:lle laatima white paper Streamlining Book Metadata Workflow (1.5MB PDF). BTJ erittäin tärkeän luettelointipanoksen lisäksi kirjastot vaihtavat luettelointietoja myös keskenään, erityisen tärkeä kansallinen tietokanta on yliopistokirjastojen yhteinen Linda. Tekijänoikeuksiin liittyy paljon epävarmuutta ja kykenemättömyyttä hankkia tietoa päätöksenteon tueksi. Niin tai näin, yleinen kanta on ettei yksittäisiä, määrämuotoista luettelointitietueita voida käsittää teokseksi; sitä ei tämän tulkinnan mukaan siis suojaa tekijänoikeus, kuten se ei suojaa ponia, juoksemista tai kausaatiotakaan.

(välihuomio: onkohan sattumaa että kun kuuntelen Behemothia ja googlaan ”tekijänoikeus”, saan tasan 666 000 osumaa 😉

Sen sijaan kokonaisuus ajatellaan olevan suojattu Tekijänoikeuslain tietokantapykälän 49§ mukaan ja sen oikeudet kuuluvat työnantajalle (Tekijänoikeuslaki 40§ 3. mometti). Toissapäivänä 23.06.2010 BTJ julkaisi tätä asiaa huomattavasti valottavan tiedoitteen BTJ mukaan HelMetin avoimen datan hankkeeseen. En vielä tiedä mitä tästä pitäisi oikeastaan ajatella, mutta BTJ:n kanssa on sovittu puolen vuoden karenssiaika avoimelle julkaisulle. Tällä BTJ voi suojata omaa markkina-asemaansa ja toisaalta pysytellä mukana kirjastoalaakin ravistelevassa vapaus- ja avoimuusliikehdinnässä.

Kolmas toistaiseksi esiin noussut ja relevanttina pitämäni kritiikki Open Dataa ja HelMetin datan avauspyrkimystä kohtaan koskee kirjaston monopolia tämän metadatan tarjoajana yhteiskunnalle. Todellisuudessa uskon että BTJ voi oikein mielellään myydä luettelointitietueita muillekin toimijoille kuin kirjastoille. Lisäksi HelMet-tietokannan voi kyllä lupaa kysymättä kopioida itselleen joko osittain tai kokonaisuudessaan ilman että kirjasto erityisesti tarjoaa sitä ladattavaksi. Voin näyttää miten se tapahtuu tai katso esimerkki niin tekemisestä postauksessani Analyysi Helsingin kaupunginkirjaston aihepakettien ajallisesta kattavuudesta.

Julkinen data–Opas tietovarantojen avaamiseen

En tässä nyt halua käydä toistelemaan yleisiä Open Data -argumentteja julkishallinnon palvelutuotannon roolista nimenomaan mahdollistajana, datalukutaidon opettamisesta, siitä että datan arvo lisääntyy käytössä eikä vähene, innovaatiopolitiikasta tai kysymystä ovatko kirjaston asiakkaita vain yksityishenkilöt vai koko yhteiskuntaa tai siitä onko kirjasto itse oikeasti kykenevä kehittämään datan käsittelyä vai voisiko tuolla ulkona olla joku, jolla voisi olla jotain ideoita, taitoja tai muita resursseja joita meillä ei itsellämme ole, järjestelmätoimittajien monopolista julkishallinnon toimintojen kehittäjinä. Näitä argumentteja löydät Julkinen data -oppaasta (toivon että tämä kirjastolaisten käymä keskustelu on hyödyllistä myös muille avointa dataa harkitseville toimijoille ja että muut voivat oppia tästä jotain). Jätän myös sekä GATS-sopimuksen että egalitaristisen liberalistisen yhteiskuntafilosofian pois tästä kirjoituksesta. Myöskään sitä, tarvitseeko yleisen kirjaston ylipäätään olla linjassa demokraattisen poliittisen järjestelmän kanssa ei käsitellä tässä postauksessa.

Neljänneksi, huoli tietokannan eheydestä ja kontrollista on myös noussut esiin, mutta uskon että niiltä osin kyseessä on lähinnä väärinkäsitys. Ei ilmeisesti ole  riittävän selvästi ilmaistu kirjastolaisille, että datan avaaminen tuottaa kopioita HelMet-tietokannasta, eivätkä niihin tehdyt muutokset heijastu takaisin kirjaston omaan tietokantaan tai HelMet.fi -palveluun. Kirjastoilla on näillä näkymin itseasiassa erittäin rajalliset mahdollisuudet hyötyä muiden toimijoiden tekemistä muutoksista kyseiseen tietokantaan, valitettavasti

Tässä esimerkki kirjastojen käyttämästä MARC-muotoisesta luettelointitietueesta:

LEADER 00000nam  2200000   4500
001    9517680422
005    20021115040347.0
008    990215s1999    xx                  fin
020    951-768-042-2 (sid.)
041 1  fin|h(eng)
080    32
080    1
084    11.3
100 1  Hobbes, Thomas
245 10 Leviathan, eli, Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan
       aines, muoto ja valta /|cThomas Hobbes ; suomentanut Tuomo
       Aho
260    Tampere :|bVastapaino, |c1999
300    592 s. :|bkuv. ;|c22 cm
546    suomi
574    T.Karppanen|b9902HELAIK
575    |b9905espaik
577    |b0005vanaik
588    321
589    11.3
590    11.3
599    KIRJA / BOK
650  4 yhteiskuntafilosofia
650  4 valtiofilosofia
650  4 valta
650  4 kirkko
700 1  Aho, Tuomo.
740 0  Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja
       valta
765 0  |tLeviathan or the matter, forme and power of a
       commonwealth ecclesiasticall and civill, 1651
913 00 HOBLEKJ99000

Nyt julkaistussa HelMet-tietokannan -dumpissa tietueet ovat MARCin XML-muodossa (MARCXML) ja äskeinen näyttää tältä:

<record>
    <leader>01070nam 2200361 4500</leader>
    <controlfield tag="001">9517680422</controlfield>
    <controlfield tag="005">20021115040347.0</controlfield>
    <controlfield tag="008">990215s1999 xx fin </controlfield>
    <datafield tag="020" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">951-768-042-2 (sid.)</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="035" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">(FI-HELMET)b1297761</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="041" ind1="1" ind2=" ">
        <subfield code="a">fin</subfield>
        <subfield code="h">(eng)</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="080" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">32</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="080" ind1=" " ind2=" ">
         <subfield code="a">1</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="084" ind1=" " ind2=" ">
         <subfield code="a">11.3</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="100" ind1="1" ind2=" ">
        <subfield code="a">Hobbes, Thomas</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="245" ind1="1" ind2="0">
        <subfield code="a">Leviathan, eli, Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta /</subfield>
        <subfield code="c">Thomas Hobbes ; suomentanut Tuomo Aho</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="260" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">Tampere :</subfield>
        <subfield code="b">Vastapaino, </subfield>
        <subfield code="c">1999</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="300" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">592 s. :</subfield>
        <subfield code="b">kuv. ;</subfield>
        <subfield code="c">22 cm</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="546" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">suomi</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="574" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">T.Karppanen</subfield>
        <subfield code="b">9902HELAIK</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="575" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="b">9905espaik</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="577" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="b">0005vanaik</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="588" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">321</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="589" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">11.3</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="590" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">11.3</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="599" ind1=" " ind2=" ">
        <subfield code="a">KIRJA / BOK</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
        <subfield code="a">yhteiskuntafilosofia</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
        <subfield code="a">valtiofilosofia</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
        <subfield code="a">valta</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
        <subfield code="a">kirkko</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="700" ind1="1" ind2=" ">
        <subfield code="a">Aho, Tuomo.</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="740" ind1="0" ind2=" ">
        <subfield code="a">Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="765" ind1="0" ind2=" ">
        <subfield code="t">Leviathan or the matter, forme and power of a commonwealth ecclesiasticall and civill, 1651</subfield>
    </datafield>
    <datafield tag="913" ind1="0" ind2="0">
        <subfield code="a">HOBLEKJ99000</subfield>
    </datafield>
</record>

MARC on ilmaisuvoimainen, muttei todellakaan kovin nykyaikainen datamuoto. Ongelma on muun muassa se, ettei se ilman käytössä ollutta luettelointisäännöstä todella sitoudu muuhun maailmaan. Esim. se, että ylläolevassa tietueessa on asiasanat (kentissä 650‡a) yhteiskuntafilosofia, valtiofilosofia, valta sekä kirkko ei auta yhtään, ellei tiedossa ole sitä, mitä asiasanastoa tai ontologiaa käytetään, missä se sijaitsee ja miten sitä käytetään. Lisäksi tekijänä on mukamas Hobbes, Thomas mutta tämä ei ole viittaus henkilöön, vaan tietokoneen kannalta täysin merkityksetön merkkijono. Toisinaan toistellaan mantraa ”context is king”. Kirjastodataa käsitellessä se on syytä esittää muodossa ”context is lost”.

Linked Open Data (CC, Richard Cyganiak+Anja Jentzsch)

MARCia ja MARCXML:ää voidaan kuitenkin koneellisesti leipoa, tavoitteena vaikkapa Open Linded Data tai tilastoanalyysi kirjaston tarjoamasta aineistosta. Tiedän että parillakin eri taholla on paraikaa pyrkimyksiä HelMetin datan muokkaamiseen juuri tähän suuntaan. Tätä ja avointa kirjastodataa yleensäkin käsiteltiin ELAG 2010-konferenssissa Helsingissä samaan aikaan kun HelMetin avaaminen tapahtui. HelMetissä käytössä oleva Innovative Millenium kirjastojärjestelmä ei todellakaan mahdollista mitään tällaista, mutta tiedon irroittaminen kirjastojärjestelmästä avaa aivan erilaiset mahdollisuudet käsitellä dataa halutulla tavalla.

Hyvältä näyttää, eli jatketaan! Kirjastot.fi:n Labs sekä HelMet avasivat pelin. Seuraavaksi haastan Kansalliskirjaston ylläpitämän kansallisbibliografian Fennican mukaan Open Data -liikkeeseen.

Erään e-kirjan tarina

Seuraa tarina e-kirjoista. Tarina ei tietenkään ole sinänsä kovin mielenkiintoinen, mutta nostaa esiin muutamia e-kirjoihin liittyviä ongelmakohtia jotka ovat kaikki kyllä olleet tiedossa ennenkin.

Sattuipa eräänä päivänä kaukaisessa, kaukaisessa maassa niin, että kirjastosetä halusi tehdä hieman kokoelmanhallintatyötä. Kirjastojärjestelmästä oli tehty tietokanta-ajo siten, että kaikenlaista mielenkiintoista dataa aineistosta oli tallennettu Excel-muotoiseen tiedostoon. Kirjastosedän Excel-taidot olivat hieman ruosteessa ja nyt suunnitteilla olleet toimenpiteet datan kanssa olivat hänelle hieman uudentyyppisiä. ”Mikä avuksi?”, ajatteli kirjastosetä. ”Noh, joku Excel-aiheinen kirja olisi varmaan hyvä tapa lähestyä asiaa”, hän tuumi  ja myhäili tyytyväisenä siitä, että lähestyi asiaa kirjastolaiselle sopivasta tulokulmasta, julkaisujen kautta. Suoritettuaan kenelle tahansa kirjastoammattilaiselle intuitiivisen, tarkennetun haun s:tilastot* and s:excel HelMet-tietokantaan, nousi hänen kasvoilleen yllättynyt hymy–kahdesta tuloksesta nimen perusteella relevantimpi oli e-kirja! Pienoinen epäilys kuitenkin häilähti kirjastosedän mielessä, sillä oli epävarmaa mitä tuleman piti.

Käden käänteessä kirjastosetä kuitenkin tunnistautui  pääkaupunkiseudun kirjastoyhteistyön HelMetin e-kirjatoimittajan Ellibsin sivustolle kirjastokorttinsa numerolla ja siihen liittyvällä salasanalla. Nyt hän pääsi lukemaan teoksen esittelytekstiä, joka kirjastojärjestelmän sivuilta puuttui. Korvaukseksi tästä lisätiedosta oli odotettavissa kyseisen, ulkopuolisen toimittajan käyttöehtoihin sitoutuminen. ”Enpä nyt vaivaa päätäni niillä”, ajatteli kirjastosetä ja kiinnitti sen sijaan huomiota siihen, että kyseisen ulkopuolisen toimittajan järjestelmässä teos oli luokiteltu kategoriaan systeemityö. ”Tämähän vastaa HKLJ:ssä luokkaa 627.71 systeemityö.” HelMetissä teoksen luokka oli kuitenkin 627.733 taulukkolaskentaohjelmat ja asiasanoina Ellibs, sähkökirjat, Excel, atk-ohjelmat, taulukkolaskenta sekä tilastot. Muodollisesti pätevä kirjastosetä ei tästä hätkähtänyt. Tiesihän hän toki, että tiedontallennus on systemaattista, mutta tiedonhaku ja -hankinta luovuutta vaativaa työtä.

Suuremmaksi huoleksi osoittautui,  että Ellibsin sivu ilmoitti e-kirjan lukuun tarvitaan Adobe Digital Editions -ohjelma. ”Tämähän onkin muuttunut aikaisemmasta”, kirjastosetä huomasi, ”eikä ADE:tä taida olla käyttämälleni, kotimaiselle GNU/Linux käyttöjärjestelmälle”. Ja näin asia todella olikin: Adobe ei ollut tehnyt Digital Editionsista Linux-versiota suunnitelmiensa mukaisesti eikä ohjelmaa kukaan muukaan ole saanut tehtyä.

Lueskeltuaan internetin englanninkielisiä keskustelupalstoja vartin verran kirjastosetä oli luopua toivosta saada e-kirja käyttöönsä,  sillä tarvittavaa Adobe Digital Editionsia -ohjelmaa ei näyttänyt kertakaikkiaan olevan saatavissa millekään hänen käytettävissään olevalle tietokoneelle. Painettua versiota ei kirjasta pääkaupunkiseudun kirjastoissa ollut, vain tuo e-kirja. ”Katsompa huvikseni, saisinko e-kirjan lainaksi jostain muualta”, kirjastosetä ajatteli ja siirtyi käyttämään muutamaa, suullisena perimätietona aikojen saatossa oppimaansa verkkopalvelua. ”No täältähän teos löytyy suoraan luettavaksi, eikä asentelua tarvita. Ja kappas, tämän lystikkään vertaisverkkopalvelun kautta näyttää löytyvän peräti 19 henkilöä, jotka ovat halukkaita lainaamaan kirjan minulle.”

Kirjastosetä ei tietenkään oikopäätä ruvennut lataamaan kirjaa vaikka tiesi olevansa vain yhden hiirenklikkauksen päässä haluamastaan teoksesta. Tarinamme päättyy tähän, ja siirrymme itsekin pohtimaan samoja kysymyksia joiden parissa kirjastosetä yhä tänäkin päivänä pyöriskelee…:  olisiko hänen pitänyt valita käyttöjärjestelmänsä toisin, olisiko HelMet -kirjastojen pitänyt valita e-kirjatoimittajansa toisin, olisiko Ellibsin pitänyt valita tekninen järjestelmänsä toisin, olisiko kirjoittajan pitänyt valita julkaisijansa toisin, olisiko julkaisijan pitänyt valita tiedostomuotonsa toisin vai olisiko kirjastosedän pitänyt valita kiinnostuksenkohteensa alunperinkin aivan toisin? Olisiko kirjastosedän intresseissä ollut lainata kirja Mininovan tai muiden vastaavien vertaisverkkopalvelujen kautta? Miksi hän ei lainaisi kirjaa vertaisverkosta vai olisiko parempi lukea kirja suoraan verkosta kuten Scribdissä? Millä motiivilla jotkut ihmiset tätäkin kirjaa haluavat verkon kautta lainata? Miksi ylipäätään kukaan haluaa lainata kirjojaan toisille?  Entä miksi kirjasto antaa kirjoja lainaksi? Miksi teoksen lukeminen itse valittua kautta olisi paheksuttavaa tai laitonta, kun HelMet-kirjastot ovat kuitenkin lunastaneet Ellibsiltä käyttöoikeuden kyseiseen teokseen ja tarjoavat sitä omille asiakkailleen (vaikka se onkin rikki)?

(Seeding: 20)