Kirjastoihmiset ympäri maailman: call for beeps!

Zoé Benoit, kirjaston residenssitaiteilija

Zoé Benoit, kirjaston residenssitaiteilija

Kuvataiteilija Zoè Benoit kerää kirjastojen lainaustoimistojen piippauksia ja äänimaisemia BIBLIOBEEP -teokseensa. Tässä on monta asiaa oikein: taiteilijaresidenssi, äänien ja äänimaisemien tutkiminen, arjen ja työn tallentaminen.

Harri Sahavirta kirjoitteli juuri hyvän jutun Kuulokulmia kirjastoon, ja omia kirjoituksiani CBC:n Sparkissa hälystä ja QWERTY:stä sekä Formatdag 2012 aiheena kirjaston ja äänen suhde.

Mainokset

Kirjahyllyni

Noudatan maksimaalisen julkaisun periaatetta, joten alla Helsingin kaupunginkirjaston intranettimme Kaivon erittäin mainiossa Kirjahylly-kolumnisarjassa julkaistu kirjoitukseni. Sarjassa henkilökunta esittelee henkilökohtaisia kirjastojaan ja kirjahyllyjään kuvien  kera.

Macen kirjahylly

Ellen ole laskenut väärin, omistan neljä kirjaa. Näet ne kuvassa.Kirjahyllyni Scrolling Forward oli kurssikirjana informaatiotutkimuksen opinnoissani, Paratiisi vai panoptikonin sain mukaani jostain alamme tapahtumasta ja Wikipedia—The Missing Manualin tilasin netistä muuten vaan. Neljäs on GNU Emacsin version 18 manuaali, jonka nappasin aikoinaan Kirjakaapelin kokoelmista. Sen kanssa matkustin Jyväskylään Finnconiin hankkiakseni siihen kirjoittajan ja suuren ajattelijan, Richard M. Stallmanin omistuskirjoituksen (”Happy hacking—Richard Stallman”). Pari vuotta myöhemmin kirja poistettiin kirjaston kokoelmasta ja nyt se on minulla turvassa, artefaktina.

Maailmassa on varmaan joku ihminen jolla olisi kirjoilleni parempaa käyttöä kuin minulla, joka homehduttaa niitä pinossa ja kirjoittaa niistä työpaikan intranettiin. Kelpo kirjoja ne kaikki kuitenkin ovat. Wikipedia-oppaan aion toistaiseksi pitää itselläni. Scrolling forwardin ja Paratiisin olen lukenut, joka on kutakuinkin yhtä kuin se että ne ovat minulle tarpeettomia—joten jos niille on teillä käyttöä niin ottakaahan yhteyttä. Tällä hetkellä ne ovat tarjolla viime aikoina uutisissakin olleessa BookaBookassa. Paras mahdollinen ottaja olisi tietenkin sellainen joka tekee kirjoihin merkintöjä ja huolehtii että ne pysyvät liikkeellä. Kirjojen seisottaminen hyllyssä tuntuu suorastaan loukkaukselta!

Edellä mainittujen teosten lisäksi hallussani on tällä hetkellä kaksi muuta kirjaa. Daemon on romaani jonka omistaja ehkä jo kaipailee sitä. Lupasin laatia siitä arvion, mutten ole vieläkään päässyt yli puolenvälin. Törkeen hyvän Watchmenin nappasin töistä matkaani. Aikoinaan Cosmic Comic Caféssa käydessäni luin siitä aina kappaleen kerrallaan.

Aikakaus- ja sanomalehtiä kotona liikkuu sattumanvaraisesti. Niitä tulee ja menee muttei kerry. Kirjojen tai lehtien kotona säilöminen tuntuu ajatuksena mahdolliselta, jos niille on oikeasti käyttöä. Kaunokirjallisuutta, ainakaan romaaneja en missään nimessä haluaisi omistaa. Pthyi mikä törkeä ajatuskin…ehkä jonkun uudelleenkäyttöä kestävän teoksen, vaikkapa upean sarjiksen tai runokokoelman voisin hankkia. Väliaikaisesti.

Bibliofiiliksi en itseäni voi väittää. Keräilijän vikaa minussa on kieltämättä joskus ollut. Silloin tuli haalittua esoteerisempia aikakausijulkaisuja ja kaikenlaista roipetta. Ei mitenkään hallitsemattomasti. Oli kuitenkin jonkinlainen sisäinen tarve suojella esineitä, etteivät joutuisi kadotukseen. Mokoman pula-ajan sairauden ruoskiminen sielusta on tuottanut ihan hyvin tulosta; tavarasta on päästy eroon eikä tilalle ole tullut puutteen tunnetta.

Elämä on hyvää.

Tiedän että tämä on Kirjastolaisen Oikea Tie.Riippumaton asiantuntija ;)

Opusten lisäksi pinossa on vähän vinyyliä, perinteitä kunnioittaen maitolaatikkoihin varastoituna. Ihan hyvä valikoima (gasp voisiko jopa sanoa kokoelma?!?) tunkkaista ja tiukkaa teknoa. En tiedä mitä niille oikein pitäisi tehdä. En haluaisi luopua niistä, mutta voisin antaa niitä lainaan. Osa on ollut ennenkin. Cd-levyjen pirulaisia on parikymmentä. Soittimen omistamisesta on vuosia.

Onko tähän tarkoitus kirjoittaa myös peleistä? Nekin ovat kaunokirjallisia teoksia. Mitään erityistä pelikokoelmaa minulla ei ole. Verkkaisen läpipeluun alla on pari seikkailuropea: Yggda Union―We’ll Never Fight Alone puhelimessa GBA-emulaattorilla, sekä Chrono Trigger miniläppärin SNES-emulaattorilla. Niukasti pelaavalle molemmat tuntuvat loputtomine juonenkäänteineen ikuisuusprojekteilta.

Toisin kuin pelestä ja webin kaltaisesta hypermediasta, kirjoista näkee heti päällepäin koska ne päättyvät. Ehkä se on salainen syy miksi jotkut aina jaksavat ylistää kirjojen käyttöliittymää ylivoimaiseksi :^)