Tiedon ja epätiedon musta pörssi
Turku 20.10.2011, VPK-talo. Tiedon ja epätiedon musta pörssi. Hannah Hurtzigin installaatio 50 asiantuntijalla.
Transaktioita
Itse ostin hyvään hintaan saksalaisen kirjailijan Jan Costin Wagnerin. Epäonnistuttuani saada investointini tuottamaan, keskustelimme kirjailijuudesta, suomalaisuudesta ja saksalaisuudesta.
En jaksa nyt selvittää miten tämän epäkonferenssin konsepti toimi. Mutta se toimi.
Kiitos.
Kirjastolehti 6/2010: "Vaadimme muutosta"
Rakas Kirjasto-kaapeli on taas sotkeutuneena itseensä, tällä kertaa Kirjastolehden numerossa 6/2010 olleen nuorkirjastolaisia -haastatelleen jutun vuoksi. Ira Koivun laatima haastattelu Heikki Marjomaasta, Marjo Perälästä, Veera Ristikartanosta sekä Antti Virrankoskesta on saanut parin kirjastoalan kommentaattorin pasmat aivan sekaisin. Odottelen Godwinin lain toteutumista 😉 Noh, on siellä muutama hyväkin puheevuoro.
Tällainen vastaanotto nuorkirjastolaistoiminnalle on toki ollut odotettavissa, sillä nuorkirjastolaiset ovat selvästi positioituneet muutosvoimaksi. Tilanne on nyt siinä mielessä hauska, että aiemmin poliitikkojen, Pahojen Kapitalistien™, konsulttien, joukkotiedotusvälineiden, kunnanisien ja kirjastojen johtajien suuntiin reflektoidut uhat nähdään nyt omissa, läheisissä kollegoissa. Vainoharhaisuus kääntyy näin omille työpaikoille, kun uhat eivät enää ole ”tuolla ulkona”.
Kirjoittelin hieman havaintojani nuorkirjastolaisuuden Suomessa saamasta vastaanotosta myös tuonne IFLAn New Professional Special Interest Groupin blogiin otsikolla Responses to new professional -movements. Kalastelen samalla kuulumisia onko itsetietoinen, kriittinen ja nimenomaan järjestäytynyt tuore kirjastolaisliikehdintä herättänyt vastaavaa epävarmuutta maailman muissa kolkissa.
Sinänsä yksittäisen Kirjasto-kaapeli -säikeen pohjalta ei jaksa alkaa reagoimaan, mutta olen ollut havaitsevani epäluuloa nuorkirjastolaisuutta kohtaan myös muualla; toisinaan juuri pelon sekaisin tuntein. Siitä heräävä kysymys on tietenkin: ”miksi juuri pelon sekaisin tuntein”? Ehkä minä olen sattumalta kuullut useamman kerran pelkoa ja epäluuloja. Toki olen kuullut myös uskoa, toivoa ja kannustusta. Miten itse olet kuullut nuorkirjastolaisliikehdintään suhtauduttavan?
Muistutettakoot että meitä on Suomessa kirjastoalalla noin 10 000 henkeä, tuohon KYSYMYKSIÄ NUORKIRJASTOLAISILLE (Viite: Kirjastolehti 6/2010) -säikeeseen on kirjoittanut ehkä tusina. Kirjasto-kaapelista sinänsä ei tietenkään voi tehdä johtopäätöksiä kun siellä valitettavasti (mutta toki ymmärrettävästi) on meitä niin pienoinen määrä.
Ei kovin iskevä ole toi otsikko nyt. Anyway kopsaan tänne oikeaan internetiin näkyville erään Facebookissa käydyn keskustelun. Tai siis vain omat osuuteni. Lukeminen on näin tietenkin ikävää, se varsinainen keskustelu on tuolla Facebookin uumenissa jonne jotkut pääsee ja jotkut ei (Google ei pääse).
Kokonaan toinen juttu on se, onko hyvä idea ja yhteiskunnan kannalta Oikein että kirjastot eriytyvät vielä enemmän omiin maailmoihinsa kuntarajojen yli, ns. ”kirjastokimppoihin” (Vaski, HelMet, Piki jne). Tämähän on aivan nurinkurista, eikö pitäisi pyrkiä juuri toiseen suuntaan eli integroitumaan omaan kunta/kaupunki-organisaatioon?
debatoija 1 […]
Mace Ojala Olen niin samaa mieltä tosta!
16. marraskuuta kello 22:33
Mace Ojala Ajatus kirjastokimpasta vesittää kaikki tälläiset virastojenväliset ja muut yhteistyökuviot firmojen, yhdistysten tai yksityisten kanssa. Kirjastokimppa lähtee siitä että Kirjasto On Tärkeä. Kunta/kaupunki lähtee siitä että Elämä On Tärkeää.
16. marraskuuta kello 22:35Mace Ojala Tätä on tullut haudottua aika kauan, syytä päästellä tätä ulos pikkuhiljaa… Seuraavaksi Kirjasto-kaapelille tämän asian kanssa? 😉
16. marraskuuta kello 22:35
debatoija 2 […]
debatoija 2 […]
debatoija 3 […]
debatoija 4 […]
Mace Ojala Hmmm hmmm hmm… Olis kiva jos näissä kirjastokuvioissa olis enemmän politiikkaa ja yhteiskuntafilosofiaa ja -teoriaa mukana… ja talousihmisiä myös… Kaipailen tollasta otetta suomalaiseen kirjastokeskusteluun ihan jatkuvasti… mistä sitä löytäis?
16. marraskuuta kello 23:30
Mace Ojala Hmm, niin eihän me tehdä yhteistyötä kaupunkien/kuntien kanssa. Me olemme se kaupunki/kunta. Se pn se taho joka meidät maksaa, joka meitä ohjaa, jolle meidän pitää olla merkityksellisiä. Kirjasto ei ole itsessään arvokas, kirjasto on eräs osa kaupungin/kunnan kokonaisuutta, jonka voi nähdä esim joukkona palveluja.
Kuinka moni ihminen Suomessa on muuten töissä suoraan kirjastokimpalla? HelMet-alueella on käsittääkseni yksi ihminen. Onko nämä kimpat edes olemassaolevia organisaatioita?
En mä tietenkään vastusta kirjastojen välistä yhteistyötä, en mä (niin) hullu ole. Mutta kaupunki-/kuntaorganisaatiosta irti pyrkiminen on kyllä kyseenalaista. Toisaalta yhteiskunnallisten palvelujen irroittaminen on kyllä ihan ajan hengen mukaista, ja helpottaa esim tilaaja/tuottaja-malliin siirtymistä, yksityistämistä tai säätiöittämistä ja sensemmoista. Askelia kohti yövartijavaltiota, -kuntaa ja -kaupunkia. Et sikäli ihan jees.
keskiviikko kello 14:04
Mace Ojala Esim: miksi Espoon/Helsingin/Turun/whatever kaupunginkirjasto olisi lojaali jollekin kimppa-brändille ja palveluille, kun kaiken järjen mukaan pitäisi ajatella Helsingin kaupungin (ei kaupunginkirjaston) brändiä ja palveluja.
Kirjastokimpat ovat tietenkin kirjastojen yhteistyöhankkeita. Ne ovat myös kirjastojen separatistisia itsesäilytyshankkeita, kaikukammioita. Onko tärkeämpää rakentaa kirjasto vai yhteiskunta?
Pliis missä poliitikot? Totta kai me kirjastolaiset haluamme rakentaa kirjastoja, koska ne ovat meidän välitön merkityksemme edellytys. Mutta mikä on kirjastojen paikka ja merkitys laajemmin kuin kirjastolaisten omassa mielessä?
keskiviikko kello 14:12
debatoija 5 […]
Mace Ojala Mielessä on viimeaikoina ollut esim. pyrkimys irti kunnan/kaupungin yhteisestä julkaisujärjestelmästä ja merkittävimpänä tietenkin omien kimppa-brändien rakentaminen. Viesti asiakkaalle on ”tämä on HelMet-palvelu” eikä ”tämä on Helsingin/Turun/Espoon/whatever palvelu”
keskiviikko kello 20:04
debatoija 6 […]
Mace Ojala Hmm, tuo on hyvä näkökulma että oman kunnan/kirjaston ulkopuolelta haetaan resursseja ja uskottavuutta toimia sisäpuolella…
Tänään tuli MARC21-koulutuksessa mieleen, että kuinka paljon me kirjastoammattilaiset käymme esim. kunnan/kaupungin eri toimijoiden yhteisissä tapahtumissa suhteessa siihen kuinka paljon käymme kirjastoalan tapahtumissa? Minäkin olen ollut lukuisilla erilaisialla Kirjastopäivillä, mutta en ole koskaan ollut Kaupunkipäivillä/Helsinkipäivillä/Turkupäivillä tms.
Stadissa ilmestyy sellainen Stadin henki -lehti, jolla pyritään rakentamaan kuvaa kaupungin työntekijöistä jonkinlaisena yhteisönä. Ja yhteiset intranetit pyrkivät tähän myös.
keskiviikko kello 20:37
Mace Ojala Koiraa ulkoiluttaessa asia kääntyi nyt tähän muotoon: kunta/kaupunki joka päästää kirjaston eriytymään omasta brändistään on mokannut, koska kirjasto on mielettömän arvokas, kustannustehokas ja rakastettu osa kunta-/kaupunkiorganisaatiota. …Hyvin toimiva kunta/kaupunki tietää tämän ja pitää huolta siitä, että asukkaatkin yhdistävät rakkaan kirjaston juuri kunta-/kaupunkiorganisaatioon. Jos kunta/kaupunki on hyvä, kirjastolla ei ole tarvetta yrittää eriytyä siitä vaan kirjasto haluaa olla osa sitä. Tässä on jonkinlainen markkinamekanismi, jossa kirjasto (näennäisesti) valitsee haluaako olla osa kuntaa/kaupunkia vai osallistua johonkin homogeeniseen palvelukokonaisuuteen (so. kimppaan).
keskiviikko kello 21:23
debatoija 5 […]
debatoija 1 […]
debatoija 5 […]
Mace Ojala debatoija 1 kiitos huomioista, ne ovat tarkkoja ja oikeita. Esim tilakeskuksen/kiinteistöviraston/vmsno kanssa teemme sellaista yhteistyötä että annamme heille rahaa ja he sitten hiekottavat ja huolehtivat että ilmastointi toimii ja ikkunat on ehjiä. Ja noinhan se menee koulujen kanssa kuten kuvasit.
Sinänsä en ajatellut teknisiä virtuaalihommia, mutta muita virtaalihommia kyllä eli lähinnä jo puheena olleita brändejä sekä viestintää.
23 tuntia sitten
Mace Ojala Hmm kun lähdetään siitä että kirjasto on tukipalvelu niin silloin ollaan minusta heti erinomaisilla jäljillä. Ihanaa kuulla tuo sana (vaikka se (syyttä!!!!) haiskahtaakin hieman lattealta ja kuivakalta).
Mitä HelMet/Vaski/Piki/whatever -palvelusivustoihin tulee, niin eivätkö sellaiset juuri lähde aivan eri suuntaan kuin tuo ajatus tukipalvelista? Joku (esimerkiksi minä) voisi olla sitä mieltä, että tukipalvelun ei pidä korostaa itseään ja tehdä asioita omissa ympyröissään vaan juurikin tukea muiden toimintaa. Kysymykseni on siis: miksi keskitymme maantieteellisesti laajojen kirjastosivujen parantamiseen sen sijaan että panostaisimme oman kunnan/kaupungin sivujen hyvyyteen?
Osasyy on se, että omat katto-organisaatiomme sekä niiden viestintä- ja verkkotoimintapolitiikka on erittäin hidasta, pessimisistä ja turhauttavaa. On helpompaa tehdä joku oma juttu yksin kuin yrittää tukea jotain yhteistyötä.
23 tuntia sitten
debatoija 5 […]
debatoija 7 […]
debatoija 5 […]
Mace Ojala Kirjastokimpat ja niiden webbipalvelut eivät kyllä helpota Päivin mainitsemaa ongelmaa. HelMetiä esimerkkinä käyttääkseni kuinka paljon yhteistyötahoja on Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunginkirjastoilla ja minkälaista tämä yhteistyö on? Okei parannettavaa olisi yodella paljon mutta yhteistyötä kuitenkin on. Entäs sitten minkälaita yhteistyötä HelMet tekee? Ei minkäänlaista. Eihän se ole edes olemassa! Olen iloinen että siellä on (viimeisimpien tietojeni mukaan) yksi ihminen, Ville, oikeasti töissä. Suomen ensimmäinen ihminen joka on suoraan kirjastokimpalla töissä, ellen ole väärässä.
6 tuntia sitten
Mace Ojala (En halua että rakkaat debattikumppanini kuvittelevat että pidän kuntarajat ylittävää kirjastoyhteistyötä huonona ideana, totta kai se on hyvä idea. Mutta kimppa ei ole vain kirjastoyhteistyötä, sen toinen puoli on omasta todellisesta (esim. hallinnoivasta, koordinoivasta, rahoittavasta) organisaatiosta etääntyminen)
6 tuntia sitten
debatoija 5 […]
debatoija 7 […]
Mace Ojala Kuntatausta on tosiaan toisinaan riesa, mutta esim. firmana/säätiönä kirjastopalvelujen tuottaminen ei ole kovin muodikas ehdotus kirjastomaailmassa. Siis yleisen kirjaston maailmassa tarkoitan. Kun olen tökkinyt ampiaispesää kepillä, on heti alkanut melkoinen surina ja pörinä 🙂 🙂
Suomessa on sellainen perusrakenne, että kunnilla on a) verotusoikeus b) poliittinen järjestelmä c) tietyn verran itsemääräämisoikeutta ja noiden alle on rakennettu sitten kaikenlaista, esim. kirjastot. Tämän mallin purkaminen ei ole triviaali kysymys eikä pidä ollakaan. Se miten vaikkapa Kauniaisissa äänestetään ja kuka siellä lautakunnassa istuu, vaikuttaa myös helsinkiläisten, espoolaisten ja vantaalaisten kirjastopalveluihin. Tämä ei ole paikallista itsemääräämisoikeutta. En sano että se on huono asia, mutta se ei ole tämän mallin mukaista.
Malli on jo menossa vaihtoon (kts. vuokralääkärit, yksityiset uimahallit, hammashoito, yhtiöitetty kiinteistönhoito, HSL jne.) ja toistaiseksi kirjastot ovat saaneet olla rauhassa ainakin monessa paikassa. On sitä tilaaja-tuottaja -mallia tosin Suomessakin, tuottaja on (toistaiseksi) aina toinen yleinen kirjasto mutta voisipa palvelut ostaa vaikkapa joltakin toisenlaiselta toimittajalta. Ja tällainen toimittaja voi olla vaikkapa kirjastokimppa (Vaski/Piki/HelMet) kunhan ne saadaan sellaiseen kuntoon että niiden kanssa voi asioida.
En sinänsä pidä etääntymistä ja nykyisenkaltaisen kuntarakenteen poistamista pahana asiana (vaikka esim. paikallishallinto kuulostaakin aika kivalta idealta), ja kirjastokimpat ovat askeleita tähän suuntaan kuten tuolla useampi kommentti sitten jo kirjoittelinkin. Ihmeellistä jos kunnan/kaupungin päästävät niin hyvän tuotteen kuin kaupungin/kunnankirjaston irti itsestään. Ehkä osoitus siitä ettei kirjastoa pidetä niin keskeisenä osana paikallista brändiä ettei sitä voisi päästää menemään? Ensi askeleitahan tässä vasta otetaan, mutta ajan oloon päästään sitten miettimään että miten esim. nämä kimpat voisivat itse rahoittaa ja hallinnoida omaa toimintaansa. Nykyäänhän pomot kokoontuvat johonkin johtoryhmiin pari kertaa vuodessa ja koulutusta, viestintää ja logistiikkaa tehdään yhteistyönä ja rahaa kerätään sitten vähän miten milloinkin. Eli kyseessä on pelkästään yhteistyö. Outoa on se, että näillä on kuitenkin omia tuotteita ja brändejä (joista jotkut ovat arvokkaitakin).
Hmm, maakuntakirjastoilla on merkittävä osuus kimpoissa, eli sitä kautta saadaan kanavoitua esim. OKM:n rahaa suoraan kimpalle maakuntakirjastotoimintana, ainakin jossain määrin. Kimppa ei tosin ole sama asia kuin maakuntakirjastoalue, mutta minusta tuntuu että monet kimpat pyrkivät kattamaan maakunnan mahdollisimman tehokkaasti. Tämä on varmasti hyvä idea, saadaan maakuntakirjastotoimintaa toiminnallistettua. Onko jossain kirjastoa, joka kuuluu eri kimppaan kuin oma maakuntakirjastonsa? Entä onko missään kaksi maakuntakirjastoa samassa kimpassa?
2 tuntia sitten
debatoija 5 […]
Todella, todella rasittavaa muuten kopsailla tekstiä Facebookista tällälailla, hirveä editointivaiva. Todettakoot vielä (jos joku on tänne asti jaksanut lukea) että vaikkei sitä ihan joka lauseessa jaksa toistaa, niin ylläolevassa keskustelussa ”kirjasto” tarkoittaa nimenomaan nykyisenkaltaista yleistä kirjastoa.
Asiaa käsitteleviä kirjoja löytyy HelMetistä, Vaskista, Pikistä, Outista, Selmasta, Helkasta, Lindasta ja Kepristä. Tiedät maagisesti mitä nämä sanat tarkoittavat, kuka/mikä niistä on vastuussa ja mikä niistä on sinulle tärkein.
Näin se käy e-kirjan luku 😉 (kuva YLE)
Annoin torstaina haastattelun e-kirjoista YLEn Taustapeili -ohjelmalle. Ohjelma tuli ulos eilen perjantaina 29.10.2010 ja löytyy jo Areenasta. YLEn tuotantoprosessia ei voi kuin ihailla, olisipa meillä kirjastoissa yhtä sujakkaa toimintaa! Juttu on otsikolla Tekniikan taustapeili lukee e-kirjaa ja Areenaan löpinäni on otsikoitu Taustapeili: Uteliaalla asenteella tekniikasta. Mittaa on 28 minuuttia ja juttelen esim. e-kirjan lukulaitteiden määritelmästä, markkinoista, kirjastoista tietenkin sekä e-kirjojen suhteesta internettiin sekä p-kirjoihin.
Kirjastoammattilaiselle Mace Ojalalle tärkeää on, että ihmiset lukevat, ei se, mistä se luetaan. Lukulaitekeskustelussa on kuitenkin hänen mielestään paljon myyttejä, joita toistellaan.
E- ja p-kirjojen suhteesta lausuntoja antanut HS Raati on aiheuttanut perjantain mittaan silmien pyörittelyä sekä HS.fi:n kommenteissa että Facebookissa. Okei HS:fi:n anekdoottikeräys Lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjoja ei luultavasti tee oikeutta raadin antamille varsinaisille lausunnoille, mutta ”kirja on filosofinen esine” jäänee elämään lentävänä lauseena.
Oma väittämäni on, että kun keskustelemme e-aineistojen tulevaisuudesta täällä internetissä, emme näe metsää puilta. E-aineistot ovat jo todellisuutta, ja juuri tämä on sitä. Voisi olla hyvä puhua esikseen ”E-kustantamisesta”, eli siitä miten tästä voisi halutessaan saada fyrkkaa, mutta se on aivan eri keskustelu kuin se, mitä varsinainen e-teksti tai e-julkaisut ovat. Tässä on kaikenkaikkiaan todella monta toisiinsa kietoutunutta asiaa, kuten sekä sisällön että lukulaitteiden tuotantomekanismit, immateriaalioikeudet, lukemiskulttuuri, tekniset standardit, vanha kunnon huoli nuorison hyvinvoinnista, kirja symbolina sekä esineenä, johon olemme henkilökohtaisesti kiintyneet. Tämän päällä mukava käsitesekamelska niin ei ihme jos koko asia vaikuttaa vähintään epäselvältä.
Tämä Taustapeilin ohjelma on muuten sikäli ”urani” tähtihetkiä, että pääsin mollaamaan PDF-tiedostoja julkisesti, kansallisessa radiossa. Minähän olen julistautunut PDF-tiedostojen viholliseksi grrr >:-[
YLEn kanssa on aina kiva tehdä juttuja. Tykkään YLEstä ja tuo Taustapeili-ohjelma kuuluu omien suosikkiohjelmieni joukkoon. Olen kuunnellut sitä podcastina pitkän aikaa.
Tuossa YLE sivuilla kuvituksena olevassa valokuvassa esittelen miten miniläppäriä voi käyttää e-kirjan lukulaitteena kääntämällä näytän asetuksista kuva 90 astetta. Kuvassa on esillä aito e-julkaisu, nimittäin kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -palstalla meneillään oleva keskustelu siitä, millaisia kustannussopimuksia nykyään allekirjoitetaan tekijöiden ja kustantajien välillä ja mitä sopimukset e-julkaisemisesta sanovat.
"Suomalaisten suhde työhön on muuttunut" (kuva Lauri Hannus)
PS. Samalle viikolle sattui Turun ylioppilaslehden artikkeli 5 väitettä työelämästä, jossa olin myös yhtenä haastateltavista tai enemmänkin ”keissinä”, asiantuntijalausuntojen muassa.
Älä lue tätä. Lue sensijaan Heikki Poroilan viiltävän tarkka blogikirjoitus Yhdestä luukusta merkityksettömyyteen sekä siihen laaditut kommentit.
Hmm, miten voisi tutkia kuinka monta kertaa käsite me (siis merkityksessä ”me kirjastoammattilaiset, joista kirjaston palvelu muodostuu”) esiintyy kirjaston webbisivuilla, ja minkä tyyppisissä konteksteissa sitä käytetään. Tai siis… minkä tyyppisissä konteksteissä me sitä käytämme 😉
Virkamiesmäiseen kieleen ei taida puhuttelu kuulua, ainakaan julkaisuissa kuten webbisivuilla. Oikeassa asiakaskontaktissa, kasvokkain kirjastossa puhumme asiakkaille tietenkin vähemmän virkamiesmäisesti. Kuinka paljon julkaisujemme kielen pitäisi muistuttaa sitä kieltä jota kirjastossa paikan päällä käytämme? Vieraannuttaminen rakentaa auktoriteettia, silläkin on tarkoituksensa ja toki se jossain määrin kuuluu kaikkeen kirjakieleen. Voidaan viitata olemassa oleviin instituutioihin sekä niiden rakenteisiin ja osoittaa, ettei käytetä mielivaltaa. On esimerkiksi aivan eri viesti sanoa
asiakas on kirjastolle vastuussa aineiston tärveltymisestä
kuin
olet meille vastuussa aineiston tärveltymisestä.
Mistähän tämäkin taas tuli mieleen? Kai puoliksi siitä että olisi kiva tehdä hieman webometrista tutkimusta kirjaston sivustoista ja katsella kuinka paljon ja minkälaisia linkkejä kirjastoammattilaiset sivuilleen laittavat ja millaisia linkkejä on sisäänpäin. Toisaalta, tämän toinen puoli tuli ehkä mieleen siitä, että tänään oli palautusautomaatin päällä joku sattumanvarainen mainoslehtinen, jossa jonkinlainen me tarjosi tuotettaan.
En muuten löytänyt meydeen käsitettä Yleisestä Suomalaisesta Ontologiasta. Sensijaan sekä identiteetti että kriisivalmius löytyivät.
Juice Leskinen+Grand Slam: Taivaan kappaleita
Tämä blogikirjoitus on tainnut edetä jo niin pitkälle, ettei Juice Leskisen Kädet -biisin linkkaaminen enää pelasta tilannetta LOL :D. Se on muuten ihmiskunnan historian parhaalla kansitaiteella varustetulta Taivaan kappaleita -levyltä.
HelMet
Labs.kirjastot.fi
HelMet -kirjastot (eli Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen kaupunginkirjastot) tekivät kansallisen Labs.kirjastot.fi -hankkeen johdolla pelinavauksen kirjastojen avoimeen bibliografiseen dataan kesäkuun alussa. Tiedoitteen julkaisi Labs 07.06.2010 ja asia huomioitiin välittömästi mm. Tietoviikossa ja Suomen kirjastoseuran uutisissa. Lisäksi siitä kirjoitti Julkinen data–johdatus tietovarantojen avaamiseen -oppaan (Liikenne- ja viestintäministeriö, 2010, ISBN 978-952-243-145-5, verkkojulkaisu ISBN 978-952-243-146-2) laatija Antti Poikola blogissaan sekä Tampereen kaupunginkirjaston ansioitunut verkkokirjoittelija Petri Tonteri Sorvipenkki-blogissaan.
Asiasta tiedotettiin myös kirjastoalan yhteisellä, Kirjastot.fi:n piirissä toimivalla Verkko-foorumilla ja siellä keskustelu lähtikin nopeasti käyntiin. Hurraa -huutoja kuultiin muutama, mutta purematta eivät ainakaan kaikki kirjastolaiset tällaista niele. Heikki Poroilan tekijänoikeuksiin liittyvän huomion jälkeen (siitä lisää alla), kritiikkiä kohdistettiin julkaisun sanavalintoja kohtaan koska vain Helsingin kaupunginkirjasto ja Labs mainittiin tiedotteessa sekä sitä seuranneessa uutisoinnissa. Espoo, Vantaa ja Kauniainen ilmeisesti kokivat jääneensä huomiossa paitsioon, ainakin joidenkin niissä toimivien ammattilaisten mielestä. Opetus: kuntayhteistyö on herkkää. Sinänsä olen onnellinen että ”kapitalistien persettä nuolevaa innovaatiohuuhaata!!” -nurina ilmeni vasta ”meidät pitää mainita myös!!” -nurinan jälkeen.
Kirjastoalan keskustelua seuratessa on muuten hyvä muistaa keskustelujen erittäin huono edustavuus; tuolla Verkko-foorumilla tätä käsittelevään keskusteluun on osallistunut alle 10 ihmistä, Suomessa on 10 000 kirjastoammattilaista, joista puolet yleisissä kirjastoissa ja HelMet-kirjastoissa meitä on jotain viitisen sataa. Päättäjiä on monesti turha toivoa näissä keskusteluissa tapaavansa, edes virastojen omia päättäjiä. Toivottavasti kuitenkin ovat edes lukeneet verkossa käytävää keskustelua. ELY-keskuksista sentään kuuluu toisinaan. Haluaisin kuitenkin tässä julkisesti ilmaista kiitokseni ja kunnianosoitukseni kaikille niille, jotka ovat tähän keskusteluun osallistuneet. Ilman teitä maailma olisi paha paikka. You know who you are! ❤
Projektinhallintaa tyyliin Labs.kirjastot.fi
No niin seuraava, mielestäni merkittävä tapaukseen liittyvä kritiikki käsitteli asiasta päättämistä. Keskustelua ei kuulemma ole ollut. Tämä tietenkin riippuu kenen kanssa yleensäkin on tekemisissä, mutta asiaa puitiin korkeimmassa päättävässä elimessä eli HelMet-johtoryhmässä asiantuntijoiden avulla käsittääkseni noin vuosi ja alan tapahtumissa pidempään. Labsin piirissä tätä on käsitelty joka viikko. Lisäksi Kirjastolehdessä on ollut aiheesta Seppo Verhon artikkeli Kirjastotieto vapaaksi? joka kertoo ymmärrettävästi missä hommassa on kyse. Tietenkin kirjastoalaa yleisemmällä tasolla asiaa on käsitelty vaikka kuinka paljon sekä Suomessa että ulkomailla. Juu, asiaa ei ole puitu ollenkaan niin paljon kuin joitain muita alan puheenaiheita, mutta ei Labs tätä nyt ihan hatustaan ole vetäissyt koko hanketta.
Esiin nousivat luonnollisesti myös tekijänoikeudet. Itse asiassa useampaan kertaan kuin yhdesti. Yksi asia on se, muodostuuko luetteloivalle taholle tekijänoikeuksia bibliografisia metatietoja tuottaessa. Katso pohjalle Kirjastot.fi:n Tekijänoikeudet-foorumin keskustelut Luettelointitietojen tekijänoikeudet huhtikuulta 2009 sekä Kirjastotiedon tekijänoikeudesta joulukuulta 2009 (joka viittaa tuohon yllä mainitsemaani Sepon Kirjastotieto vapaaksi? -artikkeliin).
Vaikka kirjasto onkin julkaisujen metadatan paras ja erinomaisin hallitsija ja käsittelijä, niin käytännössä suuri osa luettelointidatasta oikeasti tehdään muualla kuin kirjastoissa. Suomessa yleiset kirjastot ostavat luettelointitietueita BTJ:ltä, entiseltä Suomen kirjastoseurasta irrotetulta Kirjastopalvelulta. Ulkomaisilta kollegoilta jos kysyy luetteloinnista, nousevat kulmakarvat helposti: ”luetteloida? Miksi me luetteloisimme itse? Mehän olemme kirjastoammattilaisia!” Katso tästä aiheesta Judy Lutherin NISOlle ja OCLC:lle laatima white paper Streamlining Book Metadata Workflow (1.5MB PDF). BTJ erittäin tärkeän luettelointipanoksen lisäksi kirjastot vaihtavat luettelointietoja myös keskenään, erityisen tärkeä kansallinen tietokanta on yliopistokirjastojen yhteinen Linda. Tekijänoikeuksiin liittyy paljon epävarmuutta ja kykenemättömyyttä hankkia tietoa päätöksenteon tueksi. Niin tai näin, yleinen kanta on ettei yksittäisiä, määrämuotoista luettelointitietueita voida käsittää teokseksi; sitä ei tämän tulkinnan mukaan siis suojaa tekijänoikeus, kuten se ei suojaa ponia, juoksemista tai kausaatiotakaan.
(välihuomio: onkohan sattumaa että kun kuuntelen Behemothia ja googlaan ”tekijänoikeus”, saan tasan 666 000 osumaa 😉
Sen sijaan kokonaisuus ajatellaan olevan suojattu Tekijänoikeuslain tietokantapykälän 49§ mukaan ja sen oikeudet kuuluvat työnantajalle (Tekijänoikeuslaki 40§ 3. mometti). Toissapäivänä 23.06.2010 BTJ julkaisi tätä asiaa huomattavasti valottavan tiedoitteen BTJ mukaan HelMetin avoimen datan hankkeeseen. En vielä tiedä mitä tästä pitäisi oikeastaan ajatella, mutta BTJ:n kanssa on sovittu puolen vuoden karenssiaika avoimelle julkaisulle. Tällä BTJ voi suojata omaa markkina-asemaansa ja toisaalta pysytellä mukana kirjastoalaakin ravistelevassa vapaus- ja avoimuusliikehdinnässä.
Kolmas toistaiseksi esiin noussut ja relevanttina pitämäni kritiikki Open Dataa ja HelMetin datan avauspyrkimystä kohtaan koskee kirjaston monopolia tämän metadatan tarjoajana yhteiskunnalle. Todellisuudessa uskon että BTJ voi oikein mielellään myydä luettelointitietueita muillekin toimijoille kuin kirjastoille. Lisäksi HelMet-tietokannan voi kyllä lupaa kysymättä kopioida itselleen joko osittain tai kokonaisuudessaan ilman että kirjasto erityisesti tarjoaa sitä ladattavaksi. Voin näyttää miten se tapahtuu tai katso esimerkki niin tekemisestä postauksessani Analyysi Helsingin kaupunginkirjaston aihepakettien ajallisesta kattavuudesta.
Julkinen data–Opas tietovarantojen avaamiseen
En tässä nyt halua käydä toistelemaan yleisiä Open Data -argumentteja julkishallinnon palvelutuotannon roolista nimenomaan mahdollistajana, datalukutaidon opettamisesta, siitä että datan arvo lisääntyy käytössä eikä vähene, innovaatiopolitiikasta tai kysymystä ovatko kirjaston asiakkaita vain yksityishenkilöt vai koko yhteiskuntaa tai siitä onko kirjasto itse oikeasti kykenevä kehittämään datan käsittelyä vai voisiko tuolla ulkona olla joku, jolla voisi olla jotain ideoita, taitoja tai muita resursseja joita meillä ei itsellämme ole, järjestelmätoimittajien monopolista julkishallinnon toimintojen kehittäjinä. Näitä argumentteja löydät Julkinen data -oppaasta (toivon että tämä kirjastolaisten käymä keskustelu on hyödyllistä myös muille avointa dataa harkitseville toimijoille ja että muut voivat oppia tästä jotain). Jätän myös sekä GATS-sopimuksen että egalitaristisen liberalistisen yhteiskuntafilosofian pois tästä kirjoituksesta. Myöskään sitä, tarvitseeko yleisen kirjaston ylipäätään olla linjassa demokraattisen poliittisen järjestelmän kanssa ei käsitellä tässä postauksessa.
Neljänneksi, huoli tietokannan eheydestä ja kontrollista on myös noussut esiin, mutta uskon että niiltä osin kyseessä on lähinnä väärinkäsitys. Ei ilmeisesti ole riittävän selvästi ilmaistu kirjastolaisille, että datan avaaminen tuottaa kopioita HelMet-tietokannasta, eivätkä niihin tehdyt muutokset heijastu takaisin kirjaston omaan tietokantaan tai HelMet.fi -palveluun. Kirjastoilla on näillä näkymin itseasiassa erittäin rajalliset mahdollisuudet hyötyä muiden toimijoiden tekemistä muutoksista kyseiseen tietokantaan, valitettavasti 
Tässä esimerkki kirjastojen käyttämästä MARC-muotoisesta luettelointitietueesta:
LEADER 00000nam 2200000 4500
001 9517680422
005 20021115040347.0
008 990215s1999 xx fin
020 951-768-042-2 (sid.)
041 1 fin|h(eng)
080 32
080 1
084 11.3
100 1 Hobbes, Thomas
245 10 Leviathan, eli, Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan
aines, muoto ja valta /|cThomas Hobbes ; suomentanut Tuomo
Aho
260 Tampere :|bVastapaino, |c1999
300 592 s. :|bkuv. ;|c22 cm
546 suomi
574 T.Karppanen|b9902HELAIK
575 |b9905espaik
577 |b0005vanaik
588 321
589 11.3
590 11.3
599 KIRJA / BOK
650 4 yhteiskuntafilosofia
650 4 valtiofilosofia
650 4 valta
650 4 kirkko
700 1 Aho, Tuomo.
740 0 Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja
valta
765 0 |tLeviathan or the matter, forme and power of a
commonwealth ecclesiasticall and civill, 1651
913 00 HOBLEKJ99000
Nyt julkaistussa HelMet-tietokannan -dumpissa tietueet ovat MARCin XML-muodossa (MARCXML) ja äskeinen näyttää tältä:
<record>
<leader>01070nam 2200361 4500</leader>
<controlfield tag="001">9517680422</controlfield>
<controlfield tag="005">20021115040347.0</controlfield>
<controlfield tag="008">990215s1999 xx fin </controlfield>
<datafield tag="020" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">951-768-042-2 (sid.)</subfield>
</datafield>
<datafield tag="035" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">(FI-HELMET)b1297761</subfield>
</datafield>
<datafield tag="041" ind1="1" ind2=" ">
<subfield code="a">fin</subfield>
<subfield code="h">(eng)</subfield>
</datafield>
<datafield tag="080" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">32</subfield>
</datafield>
<datafield tag="080" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">1</subfield>
</datafield>
<datafield tag="084" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">11.3</subfield>
</datafield>
<datafield tag="100" ind1="1" ind2=" ">
<subfield code="a">Hobbes, Thomas</subfield>
</datafield>
<datafield tag="245" ind1="1" ind2="0">
<subfield code="a">Leviathan, eli, Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta /</subfield>
<subfield code="c">Thomas Hobbes ; suomentanut Tuomo Aho</subfield>
</datafield>
<datafield tag="260" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">Tampere :</subfield>
<subfield code="b">Vastapaino, </subfield>
<subfield code="c">1999</subfield>
</datafield>
<datafield tag="300" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">592 s. :</subfield>
<subfield code="b">kuv. ;</subfield>
<subfield code="c">22 cm</subfield>
</datafield>
<datafield tag="546" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">suomi</subfield>
</datafield>
<datafield tag="574" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">T.Karppanen</subfield>
<subfield code="b">9902HELAIK</subfield>
</datafield>
<datafield tag="575" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="b">9905espaik</subfield>
</datafield>
<datafield tag="577" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="b">0005vanaik</subfield>
</datafield>
<datafield tag="588" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">321</subfield>
</datafield>
<datafield tag="589" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">11.3</subfield>
</datafield>
<datafield tag="590" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">11.3</subfield>
</datafield>
<datafield tag="599" ind1=" " ind2=" ">
<subfield code="a">KIRJA / BOK</subfield>
</datafield>
<datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
<subfield code="a">yhteiskuntafilosofia</subfield>
</datafield>
<datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
<subfield code="a">valtiofilosofia</subfield>
</datafield>
<datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
<subfield code="a">valta</subfield>
</datafield>
<datafield tag="650" ind1=" " ind2="4">
<subfield code="a">kirkko</subfield>
</datafield>
<datafield tag="700" ind1="1" ind2=" ">
<subfield code="a">Aho, Tuomo.</subfield>
</datafield>
<datafield tag="740" ind1="0" ind2=" ">
<subfield code="a">Kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta</subfield>
</datafield>
<datafield tag="765" ind1="0" ind2=" ">
<subfield code="t">Leviathan or the matter, forme and power of a commonwealth ecclesiasticall and civill, 1651</subfield>
</datafield>
<datafield tag="913" ind1="0" ind2="0">
<subfield code="a">HOBLEKJ99000</subfield>
</datafield>
</record>
MARC on ilmaisuvoimainen, muttei todellakaan kovin nykyaikainen datamuoto. Ongelma on muun muassa se, ettei se ilman käytössä ollutta luettelointisäännöstä todella sitoudu muuhun maailmaan. Esim. se, että ylläolevassa tietueessa on asiasanat (kentissä 650‡a) yhteiskuntafilosofia, valtiofilosofia, valta sekä kirkko ei auta yhtään, ellei tiedossa ole sitä, mitä asiasanastoa tai ontologiaa käytetään, missä se sijaitsee ja miten sitä käytetään. Lisäksi tekijänä on mukamas Hobbes, Thomas mutta tämä ei ole viittaus henkilöön, vaan tietokoneen kannalta täysin merkityksetön merkkijono. Toisinaan toistellaan mantraa ”context is king”. Kirjastodataa käsitellessä se on syytä esittää muodossa ”context is lost”.
Linked Open Data (CC, Richard Cyganiak+Anja Jentzsch)
MARCia ja MARCXML:ää voidaan kuitenkin koneellisesti leipoa, tavoitteena vaikkapa Open Linded Data tai tilastoanalyysi kirjaston tarjoamasta aineistosta. Tiedän että parillakin eri taholla on paraikaa pyrkimyksiä HelMetin datan muokkaamiseen juuri tähän suuntaan. Tätä ja avointa kirjastodataa yleensäkin käsiteltiin ELAG 2010-konferenssissa Helsingissä samaan aikaan kun HelMetin avaaminen tapahtui. HelMetissä käytössä oleva Innovative Millenium kirjastojärjestelmä ei todellakaan mahdollista mitään tällaista, mutta tiedon irroittaminen kirjastojärjestelmästä avaa aivan erilaiset mahdollisuudet käsitellä dataa halutulla tavalla.
Hyvältä näyttää, eli jatketaan! Kirjastot.fi:n Labs sekä HelMet avasivat pelin. Seuraavaksi haastan Kansalliskirjaston ylläpitämän kansallisbibliografian Fennican mukaan Open Data -liikkeeseen.
Laitoin nyt tuubiin maaliskuussa videoimani haastattelun+turinan Helsingin kaupunginkirjaston Urpo Nylanderin kanssa, jossa Upa esittelee muutamia kirjastolle hankittuja e-kirjan lukulaitteita. Laitteet ovat
Lisäksi puhutaan hieman Adobe Digital Editionsista jonka päälle yleisten kirjastojen tarjoama Ellibs -palvelu rakentuu. Kaikki kolme laitetta toimivat ADE:n kanssa, mutteivät valitettavasti ongelmitta.
Helsingin kaupunginkirjasto aloittaa e-kirjojen lainaamisen asiakkaille pikapuolin. Minittäin maanantaina. Laitteita on jo saatavilla Turun ja Espoon kaupunginkirjastoista. Klaava.fi:ssä näkyy olevan ihan kivasti koottu juttuja e-kirjoista ja niiden tilasta Suomessa. Todettakoot tässä muuten samalla, että kirjastojen e-kirjahankkeilla on heikko google-näkyvyys (eli hankkeet eivät ole olemassa) muutoin kuin uutisoinnin tai muun kolmannen osapuolen puolesta. Asiaa voisi varmaan parantaa laatimalla edes jonkinlaiset tietosivut kirjaston sivustolle; asiaa kohtaan on kuitenkin kiinnostusta.
Muita e-kirjoja käsitteleviä kirjoituksiani löydät avainsanalla e-kirja ja kirjasto-kaapelilla on paraikaa menossa kirjastoja ja e-kirjoja käsittelevä keskustelu otsikolla Sähkökirjat keskusteluun.
Istun junassa, matkalla Turkuun. Twitterissä viisi minuuttia sitten tapahtunutta, ihan tavallisen ihmisen (=ei kirjastoammattilaisen) aloittama keskustelun pätkä:
anonyymi: Onko suomessa enää muita vakavasti otettavia ”multimediafirmoja” kuin pelialalla ja digimarkkinoinnin puolella?
anonyymi: Erityisesti kiinnostaa yritykset jotka ymmärtävät ”sisältöä”, kulttuuria, viestintää, kokemuksen suunnittelua ja joissa on tuotanto-osaamista
anonyymi: Vielä enemmän kiinnostavat firmat jotka tekevät omia tuotteita. pelkät softatalot tai suunnittelu/innovaatiokonsulttilafkat eivät kelpaa.
xmacex: @anonyymi yleinen kirjastolaitos lol. Multimediafirma sekin 😉 2008 kulut 279megaeuroja ja asiakaskäyntejä 55M. Vakavastiotettava?
anonyymi: @xmacex kirjastolaitos taitaa olla (kulttuurin) logistiikkafirma
xmacex: @anonyymi lol **auz** Saanko quotata tota? Toi on munkin näkemys aika pitkälti, mutta jotkut on eri mieltä
…
Kirjastovirkailijapäivillä 2010 Kajaanissa nousi keskustelussa esiin sellainen asia, että Suomessa on olemassa tutkimus jossa on kartoitettu kunnallispäättäjien tietoutta kaupungin- ja kunnankirjastoista ja kulmia nosteli huhu, että ko. tutkimuksessa jotkut päättäjät luulivat kirjaston olevan monien kymmenien prosenttien menoerä kunnan budjetissa. Kun asia tuli puheeksi, ei ko. lähde valitettavasti mielen sopukoista silloin löytynyt. Katselin silloin hieman Oulun yliopiston informaationtutkimuksen laitoksen julkaisuja mutta viitettä ei silloin löytynyt ja asia jäi. Kerkesin kuitenkin kauhistella asiaa Qaikussa otsikolla Kirjastovirkailijapäivillä 2009 kauhujuttu: jotkut päättäjät luulevat että kirjaston menot ~40% kunnan menoista.
Kuluvan viikon maanantaina olin Joensuussa esittelemässä KirjastoWikiä ja asia tuli jälleen esiin, sattuman kautta. Tällä kertaa viitekin löytyi, kyseinen tutkimus on Anne Ollankedon ja Anna Ruuskan 2007 tekemä ja on lähteenä Oulun kaupunginkirjasto-maakuntakirjaston julkaisusarjan raportissa Kirjastojen arvioin tiyhteistyö Pohjois-Pohjanmaalla–Raportti yhteistyöstä ja käytetyistä arviointimenetelmistä (2MB PDF). Raportin ovat laatineet Eeva-Liisa Heikkilä sekä Maija Saraste, mutta valitettavasti varsinaista tutkimusta ei ilmeisesti ole saatavilla verkosta (lähetin sähköpostia tekijöille Annelle ja Annalle).
Kohdassa 2.10 Kuntapäättäjien kirjastonkäyttö (alk. s. 18) asiaa käsitellään. Ensin selitetään tutkimusmetodia, että kyselylomake lähetettiin noin 1670 kirjastolautakuntien sekä kunnanvaltuustojen ja -hallistusten jäsenille ja mitä kaikkea lomakkeessa on kyselty. Vastaajat olivat pääosin miehiä ja ns. kypsällä iällä. Kirjaston peruskäyttö (l. kirjojen lainaaminen) oli vastaajien keskuudessa sangen ahkeraa, sensijaan esim. verkkopalveluita ei käytä ollenkaan 40% vastanneista.
Heikkilän ja Sarasteen raportista löytyy myös löytyy seuraava ote:
Kirjastojen kannalta kiinnostavaa oli luottamushenkilöiden arviot kirjastomenojen osuudesta kunnan tilinpäätöksestä vuonna 2006. Tähän kysymykseen jätti peräti 28 % vastaajista vastaamatta. Jotkut vastaajat olivat arvioineet kirjastomenojen osuuden varsin suureksi, jopa useaksi kymmeneksi prosentiksi. Vastauksien keskiarvo oli 2,7 %; kirjastomenot todellisuudessa ovat noin prosentti kunnan menoista. Vastaajien esittämiä arvioita tullaan vertaamaan kuntien kirjastomenojen todelliseen osuuteen.
Jepa jepa…
Kulut (monella eri tapaa jaotelttuina) kirjastoalan tilastoista, kohdasta ”Toimintakulut tilastovuonna”. Kokonaisbudjetit löytyvät muualta verkosta, ja siitä voi laskeskella kuinka suuri menoerä kirjastot eri puolella Suomea tarkalleen ovat.
Sitä mielellään ajattelisi, että tietoyhteiskunta on järjestelmä, jossa päätöksiä tehdään tiedon (eikä esim. noituuden, uskonnon, pyhien kirjoitusten, mielivallan, kokemusten tai elämysten) nojalla.
(via pohjois-Savon sivistystoimentarkastaja Eeva Hiltunen)
PS. Helsingin kulttuuri- ja kirjastolautakunnan edesottamuksia voi seurailla Keskeneräisten ajatusten kaatopaikka -blogin tagillä kklk. Muiden kunnallispäättäjien kirjastotietoudesta ei kyllä voi tutkimatta tietää. Luulisi=toivoisi että aika tarkka tieto on siitä, mihin kunnissa rahat laitetaan ja ainakin jonkinlainen käsitys siitä mitä sillä saadaan aikaan.
Suomalaisen kirjastoblogosfäärin kuluvan vuoden toistaiseksi veret seisauttavin kirjoitus lienee Leena Karjalaisen Viiden tähden kirjastot Eduskunnan kirjaston Parlamenttikirjasto-blogissa. Se on pyörinyt mielessäni monta kertaa ja olen jo kuukauden verran halunnut kommentoida sitä. Mutta en tiedä mistä suunnasta asiaa pitäisi lähteä ruotimaan. Valittavia suuntia on liian monta. Toisaalta, joskus on parempi antaa nukkuvan koiran maata rauhassa.
Lori Ayre haastaa kirjastot tarttumaan niihin emansipaation avaimiin joita jo nyt saatavilla olevat avoimen lähdekoodin ohjelmistot ja menetelmät tarkoittavat. Hän kirjoittaa rohkeasti otsikolla Ten Years of Learned Helplessness Coming to an End.
Lorin mukaan kirjastojen on
Samaa viestiä kuuluu monesta suunnasta.
Minusta tuntuu, että kirjastoalalla on meneillään voimakas emansipaatio. Eikä kyse ole vain tiettyjen tietojärjestelmien ajatuksiamme kahlitsevasta vapautumisesta. Kirjastolaiset puhuvat esimerkiksi siitä, että alan koulutus- ja osaamispohjaa on Suomessa laajennettava. Eikä tämä tarkoita vain, että meillä on oltava enemmän satusetiä ja vanhustenhoidon ammattilaisia. Tarvitsemme – ja uskon että myös haluamme – sisustussuunnittelijoita, somistajia ja tapahtumatuottajia. Ja supermarketologeja ja tilastotieteilijöitä. Kirjastoissa on pitkälti kyse mekaanisesta tietojenkäsittelystä ja -siirtelystä, eli tarvitsemme tietenkin myös ohjelmoijia ja logistikkoja, jotka varmistavat että tarvittava tieto on oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, oikeassa muodossa ja oikein kohdennettuna.
Aloitimme viime viikolla Kohan suomentamisen. Nyt käännetään aineistoluettelon l. näyttöluettelon l. OPACin l. verkkokirjaston puoli, eli se asiakkaille näkyvä osa. Työn alla on Koha 3.0:n OPAC.
Meillä on pieni ryhmä Google Groupsissa jossa on puitu terminologiaa. Kohasta on muutenkin tullut sähköpostiteltua tässä talven mittaan muutaman suomalaisen kirjastoaktivistin sekä sellaisten kirjastojen kanssa, joissa se on käytössä. Niitä ei tosin ole montaa kappaletta. Mutta riittävän monta, jotta suomeksi kääntäminen kannattaa tehdä (eli enemmän kuin 0 kpl). Kerran kääntämisestä hyötyvät kaikki, mutta voi olla olemassa monta erilaista suomennosta. Itse teen työtä Kirjastot.fi:n Labs-hankkeen nimissä ja Labs onkin asentanut Kohan kaikkien niiden kokeiltavaksi, joita kyseinen avoimen lähdekoodin kirjastojärjestelmä kiinnostaa. Myös Evergreen on asennettu tutkittavaksi. Teen suomentamista ”virkamiestyönä”, eli ilman mitään erityistä projektisuunnitelmaa tms. sekoilua. Virkamiestyön ja talkootyön ero on hienonhieno 🙂 En tiedä miten muut Kohan suomentamisessa mukana olevat ovat omaa työtään organisoineet, eikä oikeastaan kiinnostakaan – kunhan saadaan jotain aikaan ja hyvä pysyy kierrossa. Koha käyttää PO-tiedostoja ja kääntämistä eri kielille tehdään Pootle -ympäristössä. Tai voi muitakin käännöstyökaluja käyttää jos haluaa, mutta ainakin tässä vaiheessa tuo Pootle on osoitteutunut näppäräksi.
Tässä käännöshankkeessa on muutamakin kiehtova puoli. Ensinnäkin tämä on konkreettnen osoitus siitä, miten avoin lähdekoodi ja yhteisöllinen kehittäminen yleensäkin toimii. Uskoisin, että tuota Kohan OPACin suomennosta päästään kokeilemaan ensi viikon loppupuolella. Vertailun vuoksi HelMet-alueella on vähän aikaa sitten otettu käyttöön Innovativen mobiilituote AirPAC, joka on siis käytännössä helmet.fi -sivusto älypuhelimille sopivammassa muodossa. Se on saatavilla Innovativelta vain englanninkielisenä. Niinsanotusti kansainvälinen versio on pääkaupunkiseutulaisten käytössä ehkä 2012. Todellisuudessa kääntäminen varmasti sujuisi päivässä parissa, jos siihen vain olisi mahdollisuus. Pointti on, että avoimen lähdekoodin ohjelmistoissa ei ole mitään yhtä tahoa, joka voi estää halukkaita tekemästä omasta ja toisen elämästä parempaa.
Toinen kiehtova puoli Kohan kääntämisessä on se, että edes hieman mahdollistaa kirjastojärjestelmistä ja niiden valitsemisesta keskustelemista. Tilannehan on Suomen yleisissä kirjastoissa nyt se, että järjestelmätoimittajia on tasan yksi kappale. Axiell. No pääkaupunkiseutu uloslukien. Ei minulla periaatteessa ole mitään Axiellia vastaan, mutta sitä vastaan on, ettei ole mitään vaihtoehtoja joista edes keskustella, tai joihin verrata käytössä olevaa järjestelmää. Tulevaisuudessahan se tulee olemaan Axiellin Aurora, kun Axiell siirtää Pallas ja Origo -asiakkaansa siihen.
Informaatiopolitiikka ja -lainsäädäntö -kurssin esseeni:
Suomen innovaatiojärjestelmä
4. Kansallinen innovaatiopolitiikka ja kirjastot: Pohdi asiaa eri näkökulmista
Yleiskatsaus innovaatiopolitiikkaan
Suomen innovaatiostrategia
Matti Vanhasen II:n hallituksen (2007-) hallitusohjelmaan sisältyy kansallisen innovaatiostrategian laatiminen. Hallituksen innovaatiopoliittinen selonteko laadittiin Työ- ja elinkeinoministeriössä, Esko Ahon johdolla tehdyn esityksen pohjalta. Selonteko hyväksyttiin valtioneuvostossa syksyllä 2008 ja siirtyi eduskunnan käsittelyyn. Strategiaa arvioitiin kansainvälisesti ja arvioinnin raportti julkaistiin lokakuussa 2009. Arvioinnin perusteella hallitus esittää kevääseen 2010 mennessä eduskunnalle, miten strategian toimeenpano ja resursointi aiotaan järjestää.
Strategia korostaa muutoksia ja uudistuksia, joita globaalissa ja avoimessa innovaatioympäristössä toimiminen Suomelta edellyttää. Lähtökohta tällaiseen ohjaamismenetelmään ovat talouteen ja yhteiskuntaan kohdistuvat muutospaineet. Strategia listaa ja perustelee neljä perusvalintaa:
- innovaatiotoiminta rajattomassa maailmassa
- kysyntä- ja käyttäjälähtöisyys
- innovatiiviset yksilöt ja yhteisöt
- systeemisyys
Innovaatiostrategia ohjaa kansallisen innovaatiojärjestelmän rakentamista. Sen osia ovat julkiset ja yksityiset tutkimuslaitokset, erityisesti tietointensiivinen yritystoiminta sekä näitä ja näiden yhteensovittamista tukevat poliittiset mekanismit ja yhteiskunnallinen rahoitus.
Työ- ja elinkeinoministeriö määrittelee innovaation osaamisesta syntyneeksi ja hyödynnetyksi kilpailueduksi, joka hyödyttää liiketoimintaa, yhteiskuntaa ja hyvinvointia. Kärjistäen on sanottu, että tutkimusjärjestelmä muuttaa rahaa tiedoksi ja innovaatiojärjestelmä tietoa rahaksi. Kansallinen innovaatiopolitiikka on siis ennenkaikkea elinkeinopolitiikkaa. Laaja-alaisesta innovaatiopolitiikasta puhuttaessa innovaatiopolitiikka yleistetään koskemaan kaikkien yhteiskunnan alueiden uudistumista (Innovaatiopoliittinen selonteko, s. 4). Suomen innovaatiostrategian tehtävänä on elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantaminen ja lisäksi julkisten palvelujen tehostaminen.
Tietoyhteiskuntapolitiikassa yleisille kirjastoille on osoitettu nimettyjä tehtäviä. Innovaatiopolitiikassa tai tämän esseen lähdeaineistossa kirjastoja ei erityisesti mainita, mutta tarkastelen miten innovaatiopolitiikka vaikuttaa kirjastoihin, ja miten kirjastot voivat palvella sen päämääriä.
Yleinen kirjasto on perinteisesti mielletty markkinoiden ulkopuoliseksi toimijaksi jolla on laajempi, poliittinen ja ihmisoikeudellinen tehtävä kansalaisyhteiskunnan mahdollistajana sekä kulttuuripalvelujen tuottajana, hyvän elämän ja tasa-arvon mahdollistajana. Suomessa kirjastoista säädetään kirjastolailla sekä asetuksella. Akateemiset ja julkiset erikoiskirjastot ovat tukitoimintoja omassa kehysorganisaatiossaan, mutta myös ne palvelevat yhteiskuntaa suoraan.
Opetusministeriön kirjastostrategia 2015 korostaa, että yleinen kirjasto toteuttaa Suomen perustuslaissa 16§:ssä määrättyjä sivistyksellisiä oikeuksia sekä kansalaisten tietohuoltoa. Yleinen kirjasto on peruspalvelu.
Vaikka ylevät ajatukset osittain siunaavatkin yleisten kirjastojen olemassaolon, ovat ne mitä enimmissä määrin nivoutuneita yhteiskuntaan ja sitä myöten talouteen, markkinatalouteen. Toisaalta niiden palvelutarjonta on tiukassa vuorovaikutuksessa kulttuuritalouteen, ja toisaalta hyvinvoinnin ja elinikäisen oppimisen tehtävät sitovat kirjastot epäsuorasti myös työvoimamarkkinoihin ja niiden ylläpitoon. Tätä kautta elinkeinopolitiikan piiriin kuuluva innovaatiostrategia koskettaa myös kirjastoja. Lisäksi Vanhasen hallituksen innovaatiostrategian peräänkuuluttama julkisen sektorin tuottavuuden kehittäminen (arkisuomeksi ”säästäminen”) ulottuu myös kirjastoihin.
Innovaatiopolitiikka–mitä se on?
Antti Hautamäki kuvailee teoksessaan Kestävä innovointi–innovaatiopolitiikka uusien haasteiden edessä (Sitra 2008) innovaatiojärjestelmää laajemman termin innovaatioympäristö. Tällä hän tarkoittaa tarkastelun siirtämistä yhdestä kansallisesta innovaatiojärjestelmästä sekä siihen liittyvistä instituutioista kohti verkostomaista, erityisesti yrityksistä ja niitä ympäröivistä markkinoista koostuvaa ekosysteemiä (Hautamäki, s. 45). Innovaatioympäristöstä puhuu ahkerasti myös valtioneuvoston innovaatiopoliittinen selonteko, käsitettä tosin sen tarkemmin määrittelemättä.
Innovaatiopolitiikka pyrkii luomaan edullisia innovaatioympäristöjä ja tätä kautta talouden uudistamiseen. Materiaalinen teollisuus on jo siirtynyt pois Suomesta ja muista länsimaista sinne, missä se on kannattavampaa. Otto Bruun, Teppo Eskelinen, Ilkka Kauppinen ja Hanna Kuusela ruotivat kirjassa Immateriaalitalous–kapitalismin uusin muoto (Gaudeamus 2009) kovasanaisesti innovaatiopolitiikkaa ja sen ympärillä Suomessa käytyä diskurssia. Kirjan näkökulma on avoimen kapitalismikriittinen. Bruun et al. käyvät läpi suomalaista innovaatiopolitiikkakeskustelua ja osoittavat, kuinka sitä on ohjattu teollisuuden ja muiden eduntavoittelijoiden toimesta. Suomalainen keskustelu on tietoisesti johdettu hegemoniaan, jossa vastaääniä tai kysymyksiä ei ole ollut mahdollista esittää.
Nimellisesti kansallinen politiikka palvelee aina kansaa. Talouspolitiikkana innovaatiopolitiikka palvelee täten kansantaloutta. Bruun et al. argumentoivat kuitenkin, että kansallinen innovaatiopolitiikka laajentaa markkinatalouden piiriä ja on lopulta transnationaalisen kapitalistiluokan omaa edunajoa.
Kolme näkökulmaa
Tarkastelen Vanhasen hallituksen kansallisen innovaatiopolitiikan vaikutusta suomalaiseen yleiseen kirjastojärjeslmään kolmesta näkökulmasta: globalisaation, kulttuuriteollisuuden sekä palvelusektorin muutoksen kannalta.
Globalisaatio ja kirjasto
Suomen kirjastolain alkumetreillä, 2§:ssä sanotaan, että yleisen kirjaston tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia kansainvälistymiseen. Muuta ei asiasta sen tarkemmin sanota, mutta kirjasto on jo pitkään tarjonnut ulkomaalaista ja ulkomaista kertovaa kirjallisuutta ja musiikkia jokaisen kansalaisen saataville, riippumatta kyvystä omakohtaisesti matkustaa. Tässä mielessä kirjaston merkitys maailmaa pienentävänä tekijänä on merkittävästi supistunut, sillä tekstin sijaan kuva ja elävä kuva ovat nykyään ensisijainen tapa kurkistaa vieraisiin kulttuureihin. Matkustaminenkaan ole koskaan ollut suomalaisille niin mahdollista kuin se nyt on. Silti moni etsiskelee matkaoppaita juuri kirjaston hyllyiltä.
Kulttuurilliset tekijät, mukaanlukien monikulttuurisuus ovat Hautalan mukaan tärkeä osatekijä suotuisan innovaatioympäristön muodostumisessa. Kirjastojen kauan tekemä, julkaisujen kautta tapahtunut kulttuurien yhteyttäminen edistävät globaalisuutta sekä lieventämällä negatiivisia ennakkoluuloja että tukemalla erilaisten kulttuurien omia suuria kertomuksia. Kirjastot ovat enenevissä määrin mukana maahanmuuttajien kotouttamisessa Suomeen ja kirjastoala itsekin korostaa maahanmmuuttajien keskuudessa tehtävää työtä.
Innovaatioympäristö käsitetään ensisijaisesti paikalliseksi, mutta globaaliin yhteydessä olevaksi verkostoksi. Kirjastojen tarjoamat palvelut, kuten kirjallisuus on massatuotantonsa alusta asti ollut erittäin helposti liikuteltavaa ja yleismaailmallisesti kiinnostavaa. Kirjastoon kuuluu ehdottomasti kansainvälisyyden eetos ja tämä on näkynyt yleisen kirjaston toiminnassa alkuajoista alkaen, tosin yhtenäiskulttuurin luonti ja kansansivistys oli pitkään etusijalla.
Helsingin kaupungille tekemässään selvityksessä Innovaatioiden ekosysteemi ja Helsingin
seutu–Maailmanluokan innovaatioekologian rakentamisen lähtökohtia Hautamäki on listannut innovaatioympäristön muodostumisen alueellisia edellytyksiä, ja nämä ovat kirjastolaista hiveleviä: mukana ovat korkea elämisen laatu jota edistävät kulttuuri, asuminen, julkiset tilat ja palvelut. Samoin valtiollisesta ohjauksesta itsenäinen aluepolitiikka on Hautamäen mukaan kannatettavaa. Kunnat ovatkin nyt varsin autonomisia järjestemään omat palvelunsa, mukaanlukien kirjastopalvelut. Kirjastoalalla tosin valitellaan, että joidenkin kuntien osalta valtionosuuksien korvamerkintäjärjestelmän purkaminen myötä laskennalliset valtionosuudet valuvat kunnan muihin toimintoihin. Asia onkin paraikaa tarkastelun alla ja Opetusministeriö saattaa alkaa ohjaamaan kirjastopalvelujen tuotantoa rakenteilla olevilla laadunarviointityökaluilla.Globalisointia (laajasti ajatellen) pitkään edistäneenä toimijana kirjastojen vaikutus innovaatioympäristön syntymisen edesauttamisessa on kiistaton.
Kulttuuriteollisuus ja kirjasto
Ekosysteemeistä ja kuntien asemasta innovaatiotoiminnan kehittämisessä Hautamäki korostaa ns. välittäjäorganisaatioiden merkitystä. Nämä toimivat innovaatioympäristössä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välillä. Yleisen kirjaston käyttäjiksi mielletään useammin yksityiset ihmiset kuin yritykset, mutta todellisuus on tätä dikotomiaa monimutkaisempi.
Hautamäki kirjoittaa myös:
Useat välittäjäorganisaatiot ovat julkisen sektorin ylläpitämiä. Taloustieteellisesti ajatellen julkisen
sektorin puuttumisen pitäisi perustua markkinapuutteisiin. Jos markkinat eivät itse synnytä yritystoimintaa
tukevia organisaatioita, niin julkisella sektorilla on perusteita perustaa niitä. Samalla lisääntyy kuitenkin tarjontalähtöisyys eli julkiset organisaatiot tyrkyttävät palveluja yrityksille, joita nämä eivät ehkä tarvitse mutta joita ne käyttävät alihinnoittelun houkuttelemina.Bruun et al. kritisoivat tiukasti immateriaalitalouden laajenemista alueille, jossa sen ei aiemmin ole ajateltu olevan määrittävässä asemassa. He näkevät, että materiaalisen talouden alueella ”luonnonvarat” (tai resurssit yleensäkin) on jo käytetty loppuun ja immateriaalitalouden estotonta laajentumista pidetään ratkaisuna siihen, miten teollisuuden ja kapitalismin mekanismien ylläpitoa voidaan jatkaa. Kulttuuriteollisuus on eräs tällainen alue, jonka pitäisi kirjoittajien mukaan toimia muiden kuin markkinateollisuuden arvonmääritysmenetelmien mukaisesti. Kulttuurin, kohtaamisten tai tarinoiden arvoa ei tulisi mitata rahassa, sillä niiden todellinen arvo on elämän laadun paraneminen (joka on itsessään arvokasta) eikä ihmisten luonnollista taipumusta kulttuuriin tulisi teollistaa. Kulttuurituotteiden tuotanto edellyttää kuitenkin resursseja eikä sen näkeminen taloudesta tyystin irrallisena ole kovin realistista sekään.
Kulttuuriteollisuudessa kirjastot ovat merkittäjä toimija luoden kysyntää ja esitellen kustantajien tuotteita korvauksetta. Myös kirjastojen osuus Suomen kirjamyynnistä on merkittävä. Lisäksi kirjastot voivat erityisesti pienillä paikkakunnilla olla todella merkittäviä kulttuuripalvejen tarjoajia. Kaupungeissa tilanne on tietenkin tyystin toinen.
Kulttuuripalvelujen muutos ja kirjasto
Infrastruktuurin tihentymät ovat innovaatiopolitiikan keskiössä ja kaupungit ovat tällaisia keskittymiä. Pääkaupunkiseutu on näistä Suomessa tärkein ja miltei puolet kehittämmiseen käytettävästä rahasta käytetään täällä. Kaupungeissa on riittävä asukastiheys ja riittävästi infrastruktuuria ja palveluita jonka pohjalle innovaatiotalous voi perustua.
Palvelusektorin osuus on Suomessa ¾ työvoimasta (Hautamäki, s. 46). Tilanne on vastaava koko EU:ssa ja kaikissa muissakin kehittyneissä maissa. Suunta on myös selvä, kun materiaalinen tuotanto valuu enemmissä määrin muualle halvan työvoiman perässä. Mutta nimenomaan palvelusektori on työvoimaintensiivistä. Tässä tilanteessa innovaatiopolitiikan tavoitteena onkin juuri palvelusektorin tuottavuuden parantaminen teknologian ja liiketaloudellisten mallien uudistumista edistämällä.
Bruun et al. kuitenkin huomauttavat, ettei ainoastaan Suomi ole tällä strategialla liikkeellä. Jokaisella samassa tilanteessa olevalla, kehittyneellä valtiolla on innovaatiostrategiansa ja sellainen on myös EU:lla. Strategiat ovat keskenään myös erittäin samankaltaisia, korostaen esim. korkeakoulutuksen merkitystä, riskirahoituksen saannin helpottamista, yrittäjyyden tukemista ja infrastruktuurin keskittämistä.
Suomeen on vastikään perustettu erityinen innovaatioyliopisto, Aalto-yliopisto. Samassa yhteydessä uudistettiin yliopistolaki niin, että yliopistojen riippuvuutta valtionohjauksesta vähennettiin. Tämä on yleinen kiertoilmaus yksityisen rahoituksen lisäämiseen. Yliopistouudistusta on kritisoitu paljon, mutta se on kyllä linjassa hallituksen innovaatiopolitiikan kanssa. Yliopistot ja muut korkeakoulut ovat innovaatioympäristössä tärkeä tekijä. Epäselvää kuitenkin on, minkälaiset kirjastopalvelut Aalto-yliopistolle rakennetaan ja miten ne tuotetaan. Voi olla, että uuden lain mukaisesti toimivat yliopistot osoittautuvat kasvupohjaksi myös kirjastoinnovaatioille.
Kunnalliset palvelut voidaan libertaristisesta näkökulmasta nähdä markkinoita vääristävinä monopoleina. Yleiset kirjastot ovat oikeastaan lain suojaama kartelli. Voimassa oleva kirjastolaki ei kuitenkaan velvoita kuntia itse tuottamaan kirjastopalveluita, vaan ne voidaan toteuttaa vaikkapa ostopalveluna. Maailman kauppajärjestö WTO ohjaa juuri tähän suuntaan (kts. esim. GATS). Rovaniemen kritiikkiä kerännyt tilaaja-tuottajamalli on pelinavaus, mutta kirjastopalvelualalla ei innovaatiopolitiikan tavoitteiden mukaisia palvelu- tai liiketoimintainnovaatioita ole juuri nähty. Päinvastoin ala on sangen hiljainen.
Tietohuoltoa laajemmin ajatellen tilanne on sensijaan mullistunut totaalisesti edellisen 15 vuoden aikana.
Tietoyhteiskunnan keskeisin resurssi on juuri tieto ja sen käsittely, ja sen päälle innovaatiotoimintakin rakentuu. Sekä tuoreen että niinsanotun syvän tiedon yhdistely ja saatavilla pitäminen ovat kirjastojen perustoimintaa, julkaisutoiminnan viimeaikeiseen monimuotoistumiseen (lue: internetiin ja digitaalisiin julkaisukanaviin yleensäkin) yleiset kirjastot eivät ole kyenneet reagoimaan. Kirjastot toimivat julkaisujen maailmassa, mutta yhä suurempi osa julkaisuista tehdään suoraan verkkoon. Tällöin kirjastoille ei jää välityskanavassa mitään osuutta.
Kirjasto innovaatioympäristönä
Hautamäki kuvailee innovaatioekosysteemit käyttäen mallina ekosysteemien yleisiä piirteitä:
- sopeutuvuus ympäristön muutoksiin
- itseohjautuvuus eli kyky ylläpitää itseään muutoksissa
- elementtien suhteellinen autonomisuus ja samalla keskinäinen riippuvuus
- jatkuva elementtien syntymisen, muuttumisen ja häviämisen prosessi.
(Hautamäki, s. 90)
Yleisten kirjastot voidaan nähdä omaavan nämä piirteet. Toisaalta asia voidaan nähdä juuri toisin päin niin, että kirjastoilta nimenomaan puuttuvat kaikki nämä piirteet. Totuus lienee katsojan silmässä. Hautamäki erottelee vähittäiset (inkrementaaliset) innovaatiot radikaaleista innovaatioista
Radikaalien innovaatioiden teorian kiinnostavin väite on, että olemassa olevat isot yritykset eivät onnistu
tuottamaan mullistavia innovaatioita (”innovaattorin dilemma”, Christensen 1997). Ne ovat liian sitoutuneita
nykyisiin asiakkaisiin ja olemassa olevaan teknologiaan. Mullistavat innovaatiot ovat usein aluksi tehottomia
ja niille löytyy vain vähän asiakkaita. Ison yrityksen näkökulmasta mullistavat innovaatiot ovat marginaalisia.
Ne myös edellyttävät kokeiluhenkiä ja epäonnistumisten sietämistä, mikä ei ole tyypillistä kovien tulospaineiden
alla elävälle yritykselle. Kypsillä markkinoilla toimiva yritys ei kykene uudistumaan tavalla, jota uuden
teknologiaa tai innovaation käyttöönotto tai tuottaminen edellyttäisi. Sen sijaan mullistavan innovaation
tuottaminen onnistuu pienessä yrityksessä, jolle innovaatio on tie kasvuun ja menestykseen. (Hautamäki, s. 107)
Tämän nojalla on selvää, että yleisen kirjaston on jatkossakin löydettävä omat toimintamallinsa jotenkin aivan muuten kuin radikaalin innovaation kautta. Tämä ei silti tarkoita, ettei kirjaston pitäisi tukea kaikenlaista innovointia yhteiskunnassa. Päinvastoin! Yleisen kirjaston on jatkettava tiellä, joka johtaa kansalaisvalmiuksen paranemiseen. Näihin ehdottomasti sisältyy –muun ohella– mahdollisuus innovaatiotoimintaan ja siihen liittyvään yksityisyrittämiseen.Viitteet
- Bruun, Otto; Eskelinen, Teppo; Kauppinen, Ilkka; Kuusela, Hanna: Immateriaalitalous–Kapitalismin uusin muoto (Gaudeamus, 2009)
- Hautamäki, Antti: Kestävä innovointi–innovaatiopolitiikka uusien haasteiden edessä (Sitra, 2008)
- Maailman kauppajärjestö: General Agreement of Trade in Services (http://www.wto.org/english/tratop_e/serv_e/serv_e.html, luettu 7.2.2010)
- Opetusministeriön kirjastostrategia 2015 (Opetusministeriö, 2009)
- Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelma–Vastuullinen, välittävä ja kannustava Suomi (Valtioneuvoston kanslia, 2007)
- Suomen innovaatiojärjestelmän kansainvälisen arvioinnin tulokset ja suositukset–Tiivistelmä (Työ- ja elinkeinoministeriö, 2007)
- Suomen perustuslaki (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731, luettu 3.2.2010)
- Työ- ja elinkeinoministeriö: Suomen innovaatiojärjestelmä (http://www.research.fi/innovaatiojarjestelma, luettu 3.2.2010)
- Valtioneuvoston innovaatiopoliittinen selonteko eduskunnalle (Valtioneuvoston kanslia, 2007)
Heikki Poroila
Tämä blogipostaus on hatunnosto Heikki Poroilalle. Hatunnostolle olisi lukemattomia, lukemattomia syitä, mutta tällä kertaa erityisesti siitä että hän tekee kirjastojen omaa, sisäistä keskustelua näkyväksi Radio Helsingin Musaneuvosto-ohjelmassa 10.12.2009. Tallenne löytyy verkosta (mp3, 42min, 21MB).
Tuossa ohjelmassa käsitellään musiikkia, musiikkikirjastotoimintaa ja kirjastoja yleensäkin yhteiskunnallisina toimijoina. Mukana studiossa Poroilan lisäksi ovat Anna Laine (huom intermusiikillinen idea kohdassa 39:00) sekä Markus Nordenstreng.
Tavattoman ammattitaitoisen ja erinomaisen Heikin blogi löytyy kirjastot.fi:stä. TJEU.
Kirjastoalan omalla keskustelupalstalla kirjasto-kaapelilla on käynnissä nähdäkseni historiallinen keskustelu. Nimimerkki aila23 aloitti keskustelun nostamalla esiin sen, että Muutos 2011 järjestää tapahtuman Itäkeskuksen kirjaston tiloissa 12.12.2009. Otsikko on ”Suomen kansalaisten etu ennen muita” (huom lainausmerkit ovat jo otsikossa).
[…] Haluan tietää, miksi kirjasto tarjoaa tilat yllä mainittuun toimintaan? Kirjastolaisena ja vapaata liikkuvuutta kannatavana ihmisenä en voi sitä hyväksyä
Ja siitähän se keskustelu sitten lähtee ja noudattelee sinänsä melko perinteistä kaavaa, jota on kirjasto-kaapelillakin nähty sangen usein. Merkittäväksi juuri tämän keskustelun tekee se, että siihen osallistuu myös kirjastoalan ulkopuolisia henkilöitä, joita asia suoraan koskettaa. En itse muista, että tällaista olisi ennen ainakaan suurissa määrin kirjasto-kaapelilla tapahtunut, vaan keskustelijat ovat olleet kirjastolaisia tai alan opiskelijoita.
Sellon kirjastossa ubiikkiyhteiskuntaa ja kirjasto käsittelevässä tapahtumassa
Espoon Sellon kirjasto järjesti tänään ubiikkiyhteiskuntaa ja kirjastja käsittelevän pienen seminaarin. Tilaisuus oli kirjastolaisille, ja jatkoa kahdelle aiemmalle , yleisölle suunnatulle tapahtumalle. Puhujina olivat aiemmin mm. J.J. Kasvi ja vielä kolmas yleisötilaisuus on tiedossa joskus tulevaisuudessa.
Pyöräilymatka Helsingistä Leppävaaraan sujui mukavasti tämän ja tämän ryydittämänä. Tarvitseeko tätä sanoa, pyöräilyhän on aina mukavaa 🙂
Puhujina tapahtumassa olivat Tuija Aalto YLEltä, Jaakko Sannemann Entressen kirjastosta Espoosta sekä Päivikki Karhula Eduskunnan kirjastosta. Tuijan puheenvuoro käsitteli YLEn sosiaalisen median strategiaa ja muita YLEn ja mediakentän tuulia, Jaakon erittäin puhutteleva puheenvuoro käsitteli subjektiivista ja henkilökohtaista kokemusta sekä kirjastosta että kirjastolaisuudesta sosiaalisen median äärellä ja Päivikki pelotteli meitä toimittamassaan Paratiisi vai panoption -kirjassa (Eduskunnan kirjaston selvityksiä, ISBN 978-951-53-3054-0, 2008, myös interwebissä) julkaistun artikkelinsa pohjalta laaditulla, kriittisellä ubiikkiyhteiskunnan laajenevan valvonnan mahdollisuuksia esittelevällä puheenvuorollaan.
Raposin, eli selostin (; Tuijan, Jaakon ja Päivikin valmistellut puheenvuorot Qaikun #seminaarikannuun. Seminaarikannussa onkin tänään ollut todella kova vilinä menossa olevan MindTrek -tapahtuman johdosta; tämän kirjoitettuani lieneekin syytä tarkastella mitä sieltä qaikuu tänne internetin puolelle.
Tuija naksi hieman kuvia, itse nappasin vain yhden fotoshootoutin 🙂 Lisäksi tapahtuma videoitiin, videot ovat kuulemma tiedossa nettiin jossain vaiheessa. Ilmoittelen mitä asialle kuuluu ku on ajankohtaista.
Noista ylläolevista rapo-linkeistä sekä esitysgrafiikoista suunnilleen selviää mistä oli kysymys, mutta varsinaisesti ubiikkijutuista puhui vain Karhula. Valmisteltujen puheenvuorojen jälkeisissä pulinaryhmissäkään ei varsinaisesti puhuttu niistä, vaan yleisemmin kirjaston tulevaisuudesta, ja pitkälti uhkien kautta. Ala on edelleen selvästi kriisissä. Yleisesti ottaen vapaa kolmisenkymmentä kirjastolaista olivat huolissaan tietenkin e-kirjoista (jotka olivat tulleet voimakkaasti esiin aiemmassa yleisötilaisuudessakin), suomalaisten lukuinnosta, Googlen dominanssista tiedonhaun välineenä sekä tietenkin kirjastojen ja kirjastolaisten merkityksestä tiedon ja elämysten välittäjinä ja tuottajina myös tulevaisuudessa. Lisäksi puhuttiin kirjastotilasta ja siitä miten kirjastoissa jatkuvasti kertyvä data esim. lainaustapahtumista saataisi käyttöön. Sehän olisi esimerkiksi kokoelmatyön ohjauksessa tai palveluja kehittäessä aivan keskeistä tietoa, mutta toistaiseksi sitä ei ole ollut kiinnostunut juuri kukaan. Kiusallista.
YLEn strategia on hyvän kuuloinen. Erinomaisena nostona se, että jokaisen YLEläisen oikeutta näkyä sosiaalisessa webissä ammattiroolissa tuodaan esiin. Sosiaalinen media ei ole vain viestintäosaston heiniä. Heillähän on tietenkin talo täynnä itsetietoisia toimittajia, jotka ovat todella tottuneet julkaisemaan ja eivät helposti ota vastaan mitään ohjeita miten sitä julkaisua pitäisi tehdä. Kirjastoissahan tilanne on aivan päinvastainen, kirjastolaiset nimenomaan eivät julkaise juuri mitään, eli kaikki julkaisutoiminta on uutta.
Keskustelu oli todella elinvoimaista ja aktiivista, kiva olla mukana kun puhujilla riittää kosolti näkemystä ja laajaa tietoa 🙂 Kiitos kaikille mukaville kollegoille sekä tietenkin etityisesti puhujille sekä järjestäjätaholle eli Sellon kirjastolle 🙂 Hyvisten kokoontuminen.
Huomasin tänään kokouksessa, että Qaikussa oli meneillään herkullinen liverapo Wirkamiehet Werkossa Workshopista, jossa etsittiin hyvää tapaa tehdä viranomaistyötä verkossa, erityisesti sosiaalisen webin parissa. Casena oli Galtsu-kyttä -fobba- ja qaikussa syntyi vaikka mitä mielenkiintoista keskustelua. Lukaiskaapa.
Onko teidän kirjastossanne, virastossanne tai toimialallanne mietitty näitä asioita? Olisi kiva mitä keskustelua asiasta on käyty ja onko jotain ohjeita laadittu.
VirtuaaliAnukin näköjään kirjoitti asiasta.
Syksyllä sain (mielestäni) loistavan idean kirjastoammattilaisten lehtipiiristä ja kehittelinkin idean melkein valmiiksi. Suunnittelin tilaavani kolme neljä lehteä ja pistämällä ne sitten sisäisellä postilla kiertoon puolisattumanvaraisesti valituille kollegoille kun olen lukenut ne.
Juju on tässä se, että lehdet annotoitaisiin ja niiden kierrellessä toimisi teksti keskustelun siemeninä ja palstojen välinen tyhjä tila foorumina. Tapaan itse annotoimaan ja töhertelemään Kirjastolehteäni, joka on tällä hetkellä ainoa about säännöllisesti seuraamaani (paperinen) aikakausilehti. Lehden numerot ovat omaisuuttani joten kukaan ei siis pistä pahakseen niihin töhertelystä.
Ajattelin että lehtiä voisi olla vaikkapa kolme: Kirjastolehti, Scandinavian Public Library Quarterly sekä joku kolmas kirjastoprofession ulkopuolinen lehti, joka hankittaisi irtonumerona ja joka vaihtelisi. Mielessäni ovat olleet Wired ja Monocle. Ajattelin saada rahat lehtiin kehittämisyksiköstämme.
Suunnittelin hommaa niin, että tässä vaiheessa jäseniä olisi noin kymmenkunta, ja yrittäisin haalia kasaan sellaisia kirjastolaisia, jotka eivät tapaa pitää ääntä itsestään intranetissämme Kaivossa, Kirjastot.fi:ssä tai erilaisissa työryhmissä. Heitä on nimittäin paljon, sillä yleensä äänessä ovat the usual suspects, joihin minäkin kuulun. Väkeä on talossa kuitenkin noin 450 henkilöä. Ajattelin että jos vaikkapa puolet tai kolmannes olisivat meitä äänekäitä, saisimme ehkä rohkaistua vähemmän suulaita mukaan keskusteluun ja toisaalta uusvanha media, eli kynä ja paperi ehkä olisivat joillekin henkilöille kivempi media kuin esimerkiksi omassa blogissa toitottaminen tai maineikkailla Kirjastot.fi:n foorumeilla, joita muutaman ihmisen ajatellaan dominoivan.
Lehdet tulisivat ensin minulle, ja omat töhertelyni töherreltyäni laittaisin lehtiin mukaan sellaisen paksun kuulakärkikynän jossa on monta värillistä kärkeä. Muistan nähneeni lapsuudessani ja toivon että niitä löytyisi vielä jostain. Osallistujien merkinnät siis eroaisivat toisistaan kynän väristä ja kannessa olisi avain siihen, kuka käyttää mitäkin väriä.
Kanteen liimaisin listan henkilöistä joille kyseinen lehti on menossa joko siten että olen jo valmiiksi arponut sen järjestyksen valmiiksi tai mukana kulkisi jonkinlainen arvontametodi jolla kukin osallistuja itse arpoisi seuraavan vastaanottajan (tämä on minusta erityisen hyvä ajatus, minussa taitaa olla hieman pedagogia). Listan järjestys joka tapauksessa olisi aina sattumanvarainen. Ensimmäiset merkinnät olisivat minun jotta saadaan jää rikki ja lehdet lopulta palautuisivat myös minulle. Jos lehtiä ei ole kovin paljoa, voisin skannata ne annotointikierroksen jälkeen ja laittaa näkyville johonkin lehtiringin omaan paikkaan verkossa.
Omasta mielestäni sekä perusajatus yksiköiden rajoista välittämättömästä, kirjastoammattilaisia ja kollegoja yhdistävästä, kirjalliseen aineistoon pohjaavasta lukupiiristä on hyväkin idea. Kirjastolehti pääsee parempaan käyttöön kun sitä luetaan hieman ajatuksella, toisaalta kirjastolaiset oppivat pois huonosta tavasta kunnioittaa pyhää painettua sivua ja tottuvat töhertelemään siihen, tutustumme ainakin tekstin kautta toisiimme ja toivottavasti myös hieman huonomminkin tuntemiimme kollegoihimme, tulisimme kokeilleeksi uusia toimintotapoja, harjoittelisimme opintopiirin pitämistä ja sellaiseen osallistumista, koko hanke olisi halpa, tehokas ja d.i.y. koulutusjärjestelmä, yleisten kirjastojen keskuskirjastona toimivassa Helsingin kaupunginkirjastossa leviäisivät kirjastoalan uutiset tehokkaammin ja niin edelleen. Omille hyville ideoilleen on helppo keksiä selityksiä miksi ne ovat niin erinomaisia 🙂
En ole nyt kuitenkaan tähän mennessä saanut aikaiseksi pistää hommaa pystyyn, joten päätin tehdä niin, että lähetän ilman mitään kaksista suunnitelmaa pari omaa lehteäni sisäisellä postilla joillekin kollegoilleni ja laitan ohjeeksi tehdä merkintöjä ja laittaa lehti kiertoon muutamalle muulle kollegalle ennenkuin se palautuu minulle. Eli lähden sangen organisoimattomasti liikkeelle, lehtien vastaanottajiksi ei erikseen ilmoittauduta vaan kukin valitsee mielivaltaisesti jonkun. Katsotaan miten käy…
Kirjoitin jo aiemmin Kirjastot.fi:ssä viriteltyyn, kirjastoissa pelaamista käsittelevään keskusteluun. Nyt vinkkasin keskustelun jatkoksi Antitädin kirjoituksen (ja samalla hieman avauduin) seuraavin sanoin:
Re:Pelaaminen kirjastossa
En tiedä huomasitteko, mutta pelikeskustelua virisi myös Antitädin blogin kirjoituksen Miksei koskaan voi saada sitä, mitä haluaa?? jatkona. Antitäti ja kommentoijatkin kaipailevat apua pelien hankkimiseen ja pelitoiminnan järjestämiseen kirjastoissa. Lisäksi tietenkin keskustellaan siitä mitä pelejä kirjastoissa ylipäätään voisi ajatella tarjottavan.
Kirjastotädit ja -sedät ovat ennenkin olleet aivan samojen tapainturmellusta välttelevien aineistovalintakysymysten äärellä kaunokirjallisuuden ja musiikin osalta. Niistä on kai jo onneksi päästy ja ufo-tutkimusta, metallimusiikkia, Musta Raamattu, Juhannustanssit, toimintaelokuvia, korttipelioppaita ja M. A. Nummista on saatavilla joka-ikisen suomalaisen yleisen kirjaston kautta. Suomessa toimii ammattimainen säätely- ja valvontaelin pelien ja elokuvien ikärajoille ja lisäksi alalla on itsesäätelyä. Kirjastoista jo löytyvien tuotteiden (kirjat, levyt, nuotit) julkaisua ja levittämistä ei valvota minkään tälläisen elimen toimesta.
Kirjasto tuskin pystyy perustelemaan itselleen minkäänlaista veto-oikeutta sekä VETin että ihmisten oman harkintakyvyn ylitse.
Toivon että kirjastoala jatkaa sikäli liberaalia linjaansa ettei millään yhteisillä kielloilla pelejä jätetä hankkimatta. Pelien tulo kirjaston aineistoon on aivan vääjäämätön, mutta tapahtumistaan vielä odottava tosiasia. Okei myönnän, tietokonepelien lainaaminen on samalla tavoin luvanvaraista toimintaa kuin elokuvienkin ja tilanne on sikäli kiusallinen mutta elokuvienkin kanssa on opittu toimimaan ja hyvä niin, sillä ellei lakeihin ole tiedossa muutoksia (en keksi miksi olisi), lisenssineuvotteluja on tiedossa lisää ja paljon!
Sellaisessa kirjastoverkossa toimiminen, jossa joidenkin kirjastojen kautta on saatavissa pelejä ja toisten kautta ei, asettaa melkoisesti paineita niille kirjastoille jotka eväävät asiakkailtaan oikeuden johonkin kulttuurituotteisiin.
Juuri tälläisissä kysymyksissä koen, että kirjastojen jo vuosikymmeniä toitottama asiakaslähtöisyys mitataan. Uskaltaisikovatko kirjastot tutkia asiakkaidensa haluja ja toimia niiden mukaisesti?
Riippumaton asiantuntija 