Lue Päivi Jokitalon kirja ”Powerpoint-vapaa vyöhyke”

Päivi Jokitalo: ”Powerpoint-vapaa vyöhyke”

Sain juuri Päivi Jokitalon uuden kirjan Powerpoint-vapaa vyöhyke (Avain, 2013, ISBN 978-952-304-002-1). Se on vielä mainiompi kuin mitä vedoksen lukeneena muistinkaan! Aihe on aivan kaikille tuttu, ja kirja kokoaa hurjan määrän inspiroivia, perusteltuja ja konkreettisia ratkaisuja kaikenlaisten konferenssien, seminaarien ja kokousten parantamiseen.

Itsellänikin on lusikkani sopassa tällaisissa pyrkimyksissä, ja meidän Cycling for libraries -epäkonferensimme on Päivin kirjassakin esillä. Kirjasta voitte lukea mitä mieltä olen siitä tiedonvälitys ja -tuotantomallista että korokkeelta annetaan asioita paikalle matkustaneen yleisön tiedoksi kuin idiooteille. Ja mitä olen asialle tehnyt. Nykyään olen jättäytynyt pois (kirjasto)työelämästä, ja Tampereen yliopistolla informaatiotieteiden yksikössä opiskelemassa. Kukaan ei ottaisi yliopistoakaan vakavasti jos täällä vain kökötettäisi luentosaleissa, eikä sellaiseen haaskaukseen pidä suostua työssäkään. Ihminen on enemmän.

Tilaa itsellesi tämä Päivin kirja. Powerpoint ei tietenkään ole asian varsinainen ydin, mutta Powerpoint-vapaan vyöhykkeen saapumista odotellessasi suosittelen lukemaan Edward Tuften esseen The cognitive style of Powerpoint–Pitching Out Corrupts Within ja kolumnin Wired -lehdestä 11.09 (2003) otsikolla ”PowerPoint is evil”, sekä Talking Headsista tutun David Byrnen ”Learning to love PowerPoint” samaisesta Wiredistä.

Kiitos Päivi!

Advertisement

Taiteilijat arkiston- ja museonhoitajina – tapaus Nýló Reykjavikissa

”Archive on the Run”

Olin vastikään Kööpenhaminassa ja Reykjavikissa mukaankutsuttuna asiantuntijana Kaliningradin kirjastobossien ja tietohallinnon kanssa tutustumassa kirjastojen metadatanhallintaprosesseihin (joo yhteisluettelo toimii ja musiikin osakohdeluettelointi on huono idea) ja palveluihin. Reykjavik on hieno ja tuulinen paikka. Vietin siellä hieman omaa aikaa, ja tein tuttavuutta Reykjavikin elävän taiteen museoon Nýlóon. Vai olisiko oikea suomennos The Living Art Museumille ”elävä taidemuseo”?

Kyseessä on taiteilijayhteisön itsensä perustama ja pyörittämä taidemuseo Reykjavikissa. Lähtölaukauksena toimi turhautuminen siihen että virallisen taide-establishmentin kuten kansallinen taidemuseon koettiin epäonnistuvan tehtävässään huomioida, kerätä ja säilyttää nykytaidetta. Niinpä taiteilijat ottivat ohjat omiin käsiinsä ja Nýló perustettiin 1979. Sen jälkeen taidetta on koko ajan kerätty, mutta piakkoin näyttelytyö ohitti tärkeysjärjestyksessä kokoelmatyön ja Nýló suuntautui siis taiteen esittämiseen. Kun museo joutui yllättäen muuttamaan toisiin tiloihin 2006, se joutui uudella tavalla tekemisiin itsensä kanssa; kokoelmassa on yli 2000 teosta, mutta se oli pitkälti järjestämätön. Museo aloitti suuren inventaarion, ja autobiografisen dokumentoinnin. Tästä syntyi pari julkaisua, joista yksi on tämä Archive on the Run -kirja (ISBN 978- 9979-72-351-6), jonka museolta ostin. Lueksin tämän tarinan läpi, on inspiroivaa lukea miten itseorganisoituva, itsenäinen ja dynaaminen taidemuseo painii identiteetti(e)nsä, kokoelmiensa, museotyön, kansainvälisyytensä, vakiintumisensa, sukupolvenvaihdostensa, positioitumisensa, taloutensa, tulevaisuutensa ja menneistyytensä kanssa. Kirja on moniääninen ja monimuotoinen dokumentti Nýlósta ja museoista/arkistoista.

Barthes ja Foucault mainittu, tietenkin.

Hieno maa. Ei puita, iso taivas

Oikea e-kirja: Victoria Roberts+Lee Wildish: ”Pyyhkimään!”

Toinen näkemäni on se hieno Suomen linnut vmsno.

Hajut kiinnostaa

Palautetuissa kirjoissa viipyilee toisinaan asiakkaan tuoksu. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen

Postitalossa rakennetaan sisätiloja uudelleen, ja alue on entistä siivottomampi. Auringonpaiste ja lämpö katalysoi alueen kusen lemua

Tämä Postitalon nurkkaus jossa henkilökunnan sisäänkäynti sijaitsee haisee aina, etenkin viikonloppujen jälkeen

Tässä tuoreessa kirjassa oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen tuoksu, musteista ja liimoista. Kollegani Anni sanoi että tuo mieleen ala-asteen maantiedon kirjan

Käyttämättömät CD-pussit tuoksuvat mielestäni He-Maneille, lapsuudesta tuttua

Arduino Mega ADK -mikrokontrollerissani on tyypillinen pintaliitoselektroniikan aromi

Hajuaisti eli olfaktorinen aisti on kemiallinen kaukoaisti ja yksi ihmisen viidestä aistista. Haistamisen edellytys on, että hajumolekyyli sopii rakenteeltaan aistinsolun reseptoriproteiiniin ja tarttuu siihen kiinni. Hajureseptorisolut sijaitsevat nenäontelon katossa hajuepiteeliksi kutsutulla alueella.[1] Perushajujen määräksi arvioidaan noin 1000 ja näiden muodostamia erilaisia hajuja on arvioiden mukaan noin 10 000.[2] Hajuaisti on yksi vähiten tunnettu ja tutkittu ihmisenaisteista. Vuonna 2004Nobelin lääketieteen palkinto myönnettiin hajuaistin tutkimisesta Richard Axelille ja Linda B. Buckille. [Wikipedia: hajuaisti]

My office smells like pee. Yes, pee. Because someone is peeing at night outside our air intake vent. #Don'tPeeOnTheLibrary #TooMuchToAsk?

— Sarah Houghton (@TheLiB) July 26, 2013

Kahdeksanvuotiaan keksintö: älä enää koskaan pudota kirjoja kylpyammeeseen

via BoingBoing, Reddit

Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää

Joulutontun tehtävää toimittanut kuriiri toi juuri himaan tekijäkappaleeni Jarmo Saartin ja Pirjo Tuomen toimittamasta Kirjastojärjestelmät vai kirjastot ilman järjestelmää -teoksesta (Avain, 2012, ISBN 978-951-692-947-0). Toimittajien lisäksi tekstiä on Juha Hakalalta, Ari Rouvarilta, Petri Tonterilta, Ari Mäkirannalta, Sami Varjolta, Lea Tastulalta, Vesa Suomiselta, Ari Haasiolta ja hieman myös allekirjoittaneelta. Osaltani haluan kiittää kaikkia prosessista, ja kehoitan blogin lukijoita tutustumaan näihin erittäin hyviin, ajankohtaisiin ja todelliseen kokemukseen pohjaaviin teksteihin.

Omasta mielestäni mielenkiintoisin oma argumenttini on se, että kirjastojärjestelmän käyttäjäyhteisö on osa ko. järjestelmää, ja tämä tulisi huomioida hankinnassa. Lisäksi tuossa on muutama sanaseni siitä, mitä sosiaalinen media merkitsee kirjastoalan sisällä (vrt. asiakkaille mainostaminen). Muut kirjoittajat kertovat esim. Kohasta ja Evergreenistä, KDK:sta, Melindasta, musiikkiin liittyvästä tietopalvelusta sekä sen työn auttamisesta luetteloinnin ja verkkokirjaston avulla, selailunäkymistä sekä norsuista. Avoin lähdekoodi, avoimet rajapinnat ovat tietenkin keskiössä, koska kirjastot haluavat saada asioita aikaan.

Siis joululomalukemistoa parhaimmillaan. Sain kaksi tekijäkappaletta, laittakaa esim. sähköpostilla tai fesessä postiosoitteenne, niin voin postittaa toisen lainaan (joo kyllä, lainaaminen on mahdollista ilman kirjastojärjestelmääkin).

Q. Ethan McCallum: Bad Data–Mapping the World of Data Problems

O’Reilly on vastikään julkaissut huonoa dataa käsittelevän oppaan Q. Ethan McCallum ja työryhmä: Bad Data Handbook – Mapping the World Of Data Problems (O’Reilly Media, 2012, ISBN 9781449321871).

Q. Ethan McCallum: Bad Data Handbook–Mapping the World of Data Problems

Miltäs tämän teoksen MARC-tietue mahtaa näyttää? Ai täydelliseltä ja tyhjentävältä? Kiva. Entäs 5 vuoden päästä kun tietueparka on vedetty läpi parista formaattikonversiosta ja järjestelmäuudistuksesta?

Ostin e-kirjana, tästä on luultavasti iloa nykyisessä työssäni kun siivoan PIKI-kirjastojen tietokantaa.

Muistutus: e-kirja on tiedostoon tallennettu webbisivu

Tuija Aalto jututti kirjamessuilla Finn Lecturan Mikko Tirrosta: e-kirjan teko muistuttaa lähinnä nettisivun tekoa. Metadatakin on leivottu kirjan sisään. Oletko koskaan kurkistanut e-kirjan sisälle? Esimerkiksi ePubit aukeavat kuten normaalit .zip -tiedostot.

Tuijan uusi kirja Kuinka olla avoin – työelämän uudet viestintätaidot on julkaistu vastikään (Finn Lectura, 2012, ISBN 978-951-792-549-5).

Kurkistus yksinkertaisen e-kirjan sisään (artikkelini Kirjasto 2010–Lukijat, tekstit ja verkko -teoksessa)

Turun pääkirjaston kellarissa Kaisa Hypénin kanssa

Luolastossa seikkailemassa

Avo-toimiston viisikkokolmikko seikkaili Kaisa Hypénin kanssa Turun pääkirjaston kellarissa tutkimassa kirjastonhoitajen ja historioitsijoiden löytöjä.

Jees metadataa!

Tällaista kantta et 7€ pokkarista löydä

Laitoin Flickriin vielä hieman lisää kuvia. Kellarista löytyi myös kirjaston ensimmäinen tietokone (IBM XT), siitä ei ole valokuvia kun kamerasta loppui parahultaisesti akku. Olisi hauska käynnistää se joskus! Löytyisikö sieltä vanha VTLS?

Makuuni ∈ kirjasto

Kirjavuokrausta Makuunissa

Otsikko ei liene kenelläkään yllätys, sillä videovuokraamot ovat kirjastoja.

Mutta eräälle vastikään kuulemalleni uutiselle tuli tänään Makuunissa (karkkiostoksilla) käydessäni varmistus: sieltä voi vuokrata myös kirjoja!

Teosesittely: Molesworth Instituutin kirjastotutkimukselliset arkistot

Archives of Library Research from the Molesworth Institute

Sain Cycling for librariesiin osallistuneelta Molesworth Instituten tuoreelta johtajalta Katie Herzogilta instituutin julkaiseman, Norman D. Stevensin laatiman artikkelikokoelman Archives of Library Research from The Molesworth Institute (1985, ISBN 0-86656-466-7). Teos on liite Technical Services Quarterlyn kolmanteen vuosikertaan vuodelta 1985.

Kokoelma koostuu 17 artikkelista sekä suppeasta alan sanastosta. Mukana on lukuisia tutkimusraportteja, Molesworth -instituutin toiminnan kuvausta sekä akateemisia tekstejä kirjastojen tilasta, kirjastopalveluista sekä muista aiheista. Mukana ovat kirjastoalan tutkimuksen klassikoiden joukkoon lukeutuvat artikkelit “A Cost Analysis Of a Cost Analysis”, “Umbrella Disappearance, Exchange, and Loss Rates in American Academic Libraries”, “Computer Analysis of Library Postcards” sekä “An Observation on Shelving Practices”.

Suosittelen tätä tarkkasanaista, havainnollista ja hyvin hyödyllistä Archives of Library Research from The Molesworth Institute -teosta jokaiselle kirjastoalalla olevalle ihmiselle. On sääli, ettei teosta pidetä maamme merkittävissä yliopistollisissa laitoksissa (Tampere, Oulu, Åbo) sekä muissa laitoksissa sen ansaitsemassa asemassa ja peruskirjallisuutena, vaan opiskelijoilla luetutetaan surkeampaa kirjallisuutta.

Molesworth -instituutin edustama disjunktiivinen tutkimusperinne hylkää jo monesti toimimattomaksi todetut yritykset käsitellä kirjastoja rationalistisesti, ja sen sijaan lähestyy tutkimuskohdettaan holistisesti. Instituutin oma historia johtaa 1950-luvulle, Rutgersin yliopistossa kirjastotiedettä opiskelleeseen Francis A. T. Johnsiin sekä instituutin ensimmäiseen, vuonna 1963 ALA Bulletinissa julkaistuun tekstiin joka saatesanojen jälkeen avaa tämän Archives of Library Research from The Molesworth Institute -kokoelman. Instituutin johto oli pitkään Norman D. Stevensillä. Vastikään instituutin johto siirtyi siis Katie Herzogille, johon minuun on ollut ilo tutustua. Toivotan Ms. Herzogin uudessa roolissaan avosylin tervetulleeksi kirjastoalaamme lähellä olevaan akadeemian piiriin, ja toivotan menestystä Ms. Herzogille sekä Molesworth instituutille, sekä yleisemmin sen edustamalle disjunktiiviselle kirjastotutkimukselle.

Eräpäivä

Eräpäivä!–Voimasanoja kirjastosta (toim. Veera Ristikartano, Antti Virrankoski)

Nuorkirjastolaisten pamfletti Eräpäivä!–Voimasanoja kirjastosta (Avain, 2011, ISBN  9789516928688) julkaistiin Oulun kirjastopäivillä. Suuri kiitos toimittajillemme Veeralle ja Antille sekä kaikille kirjoittajille.

Eräpäivä! on nuorkirjastolaisten poleeminen puheenvuoro kansalaisten oikeudesta päästä käsiksi itseään kiinnostavaan tietoon ja kirjastopalveluiden suunnittelemisesta asiakaslähtöisesti.

Pystyvätkö kirjastot vielä toteuttamaan perustehtävänsä ja turvaamaan kansalaisen sivistykselliset perusoikeudet? Vai onko alalla keskitytty johonkin muuhun, kuten instituutioiden pönkittämiseen ja saavutetuista eduista kiinni pitämiseen? Miten kansalaisten tiedontarpeisiin vastattaisiin, jos kaikki rakennettaisiin uudelleen tyhjästä? Syntyisivätkö kirjastot uudelleen vai tulisiko tilalle jotain aivan muuta, jotain aidosti asiakaslähtöistä ja nykyaikaisen toimintaympäristön vaatimuksiin vastaavaa? Kuka nämä palvelut tuottaisi?

Teos on jaettu kolmeen temaattiseen osioon: osaaminen, asiakkuus ja toimintaympäristö.

Veera Ristikartano antoi tuoreeltaan englanniksi videohaastattelun Saksan 100:lle kirjastopäiville, jossa olimme vieraina Cycling for librariesin myötä.

Julkaisu on saatavilla kirjastoista ja kaupoista.

Huomaa myös näiden asioiden ympärillä pyörivä uusi blogi Voimasanoja.fi osoitteessa http://voimasanoja.fi/blogi.

Helle Kannila: ”Pois kirjastoista liiat ja likaiset kirjat!”

Helle Kannila

Helle Kannilan kirjoitus Pois kirjastoista liiat ja likaiset kirjat! kirjaston kokoelmanhallinnasta ja poistamisen tärkeydestä. Kirjoitus on jo vuodelta 1928 ja edelleen mitä ajankohtaisin.

Teksti on teoksesta Kirjastoista kirjoitettua (1966, Otava). Lukijana allekirjoittanut eräässä Istanbulilaisessa kahvilassa kevällä 2010.

Hitler, Mein Kampf ja natsit tekijänoikeus- ja sensuuricasena

Mein Kampf (© Secker/Warburg, lähde Wikimedia Commons, nähdäkseni sitaattioikeudella)

Adolf Hitler (1898-1945) oli tunnettu itävaltalaissyntyinen ja Saksassa sekä laajemminkin kansainvälisesti vaikuttanut poliittinen toimija, mielipidevaikuttaja sekä kirjailija. Kirjallisuuden alalta hänen pääteoksensa on Mein Kampf (suom. Taisteluni).

Mein Kampfin saksankielisen alkuperäisteoksen tekijänoikeudet siirtyivät tekijän kuoltua Baijerin osavaltiolle Saksassa. Teos on loppuunmyyty eikä uusia kopioita ole otettu pitkään aikaan. Tekijänoikeuden haltija – siis Baijeri – on kieltäytynyt suostumasta lisäpainosten ottamiseen. Tämä 1900-luvun merkittävimpiin teoksiin lukeutuvat teos varmasti kiinnostaisi monia ihmisiä. Nykyisten lakien mukaan teosten tekijänoikeudet ovat voimassa jopa uskomattomat 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen, ja Mein Kampf vapautuu tekijänoikeudesta keväällä 2015. Tällöin Baijerin osavaltio ei enää voi jatkaa teoksen sensurointia.

Baijeria painostetaan suostumaan Mein Kampfin kriittisten editioiden julkaisuun. Aivan varmaa on, että kun teos vapautuu tekijänoikeudesta, siitä tehdään lisäpainoksia. Monet pitävät tärkeänä sitä, että tästä varsin ristiriitaisesta teoksesta pitäisi saada tuotettua kommentoituja laitoksia ennenkuin uusnatsit, antisemitistit ja muut sosiaalisesti epähyväksytyt ryhmittymät saavat teoksen käsiinsä ja pääsevät levittämään sitä omatoimisesti sen alkuperäisessä muodossa.

Katso lisätietoa vaikkapa Mein Kampfin saatavuudesta Wikipedia-artikkelista, huomaa tietenkin myös viitteet (engl. artikkelin viitteet 18-31). Kirjoitin muyös Kirjastot.fi:n tekijänoikeuspalstalle.

Äärimmäisen kiehtova tapaus kirjaston sekä tekijänoikeuden kannalta, vai mitä?

Porilais-Salolainen e-kirjahanke vuodelta 2001

E-kirjahanke vuosikymmenen takaa

Tänään olin hölisemässä (lue: paasaamassa) e-kirjoista Porin kaupunginkirjastolla. Tuli siellä puheeksi, että ovat vuosina 2001-2002 hankkeena digitoineet kirjoja ja kokeilleet innostuisivatko kohderyhmänä olleet 16-30 vuotiaat sekä ulkomaalaistaustaiset lukemaan tällaisessa muodossa olevia kirjoja. Hankkeen tavoitteet:

• Nostaa vaihtoehtoisessa muodossa esiin uustuotannon alle hautautuvaa kirjallisuutta
• Tutkia lisääkö kaunokirjallisten klassikkojen tarjoaminen e-kirjamuodossa näiden lukemista nuorten kirjastonkäyttäjien keskuudessa kahdessa erilaisessa kaupungissa erilaisille kohderyhmille
• Tuottaa e-kirjamuotoon suomenkielistä kirjallisuutta

Kuulostaako mahtavuudelta? Kylläpä vaan, kyllä kuulostaa. Erittäin ajankohtainen aihe ja hanke edelleen. Tai pitäisikö sanoa taas. Tuolloin oli mukana myös digitointi, sitähän ei nykyään yleisissä kirjastoissa oikeastaan tehdä vaan aineisto ostetaan ennemmin jostakin kaupasta sikäli jos jotain ostettavaa on.

Laitteina oli tuolloin käytössä sekä yksinkertainen e-kirjan lukulaite Hiebook Hi210 että kehittyneempi taskutietokone HP Jordana 525. Tuollaista Jordanaa kutsuisimme nykyään tabletiksi, vaikkei kosketusnäyttöä tuolloin ollutkään käytössä. Noihan aikoihin Compaq iPAQ ja sensemmoiset olivat se kova juttu.

Hankkeen rapsa on otsikoitu Sähkökirjan käyttötutkimus ja se löytyy Porin kaupunginkirjaston sivuilta. Käykääs tyypit lukemassa. Samalla mietitään, että onko meidän kirjastojen asiat edenneet noista ajoista?

Kiitos tutkimusryhmälle Asko Hurstille, Elise Nuotiolle ja Vesa Taimelle, tutkimuksen testihenkilöille sekä sille valitettavasti nimettömäksi jääneelle porilaiselle kollegalle, joka minulle tästäkin tänään kertoi.

E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys?

E-kirja -seminaarin tallenteet ovat katsottavissa verkon kautta

Eilen Entressen kirjastossa oli E-kirjat – kirjaston kohtalon kysymys? -tapahtuma. Sisäänheittoteksti on tällainen:

Mitä e-kirjojen kehitys merkitsee yleiselle kirjastolle? Miten takaamme kansalaisten vapaan pääsyn tietoon/ pysyvän oikeuden lainata kirjallisuutta maksutta kirjastosta riippumatta siitä, missä muodossa kirja julkaistaan? Miksi laillisen e-aineiston hankkiminen on hankalampaa kuin laittoman? Tekijänoikeudet?

Tapahtuma onneksi tallennettiin, ja löytyy kahdessa osasta täältä (1 tunti 15 min) ja täältä (10 min). Suomen kirjastoseuran pj:n Jukka Relanderin johtamassa paneelissa äänessä olivat Sari Enckell-Jylhä (Akateeminen Kirjakauppa),  Ari Hakkarainen (klaava.fi), Paula Mikkonen (FinELib), Jukka-Pekka Pietiäinen (Suomen tietokirjailijat ry), Viveca Still (Opetus- ja kulttuuriministeriö), Sirpa Tilli, (Kirjavälitys) sekä Fredrik Rahka (Otava). Jukka esittelee panelistit ensimmäisen videon noin 6:50 alkaen.

En valitettavasti päässyt livestreamin äärelle, mutta kuuntelin tallenteen (näkemistä ei juuri ole) iltasella ja mietin nyt jälkeenpäin mitä keskustelusta oikeastaan jäi mieleen. Tietenkin perinteiset ”sisällöt on tärkeimpiä” ja ”kyllä kirja sentään on paras mahdollinen käyttöliittymä” -argumentit kuultiin moneen kertaan, samoin että tekijänoikeudet ”ovat haaste” ja ihmeteltiin että mikähän se mahtaa olla se kirjastojen rooli tulevaisuudessa. E-kirjojen formaatitkin ovat vielä vakiintumattomia eikä koko e-julkaisuasiaan voi kirjasto ottaa kantaa ennenkuin joku jälleenmyyjä voi myydä meille näitä ihmeellisiä, ihmeellisiä e-kirjoja.  Klassikkokamaa. Asiaa tuntemattomien kannalta on hyvä että panelistit puhuivat myös omistamisen muuttumisesta, ”omistaminen” on hieman outo ajatus elektronisessa maailmassa. Myös lainaamisesta puhuttiin, joka nivoutuu tähän omistamiseen, me kirjastothan emme välttämättä omista e-aineistojamme, joten lainaamme niitä eteenpäin niiden omistajan luvalla (=lisenssillä). Syvempiä vesiä kolusi Jukka-Pekka Pietiäinen, vauhtiin päästyään. Terkut hänelle!

Keskustelun myötä yritettiin useampaan kertaan muistutella, ettei kirjaa, e-kirjaa ja e-kirjan lukulaitetta ole mitään syytä sekoittaa toisiinsa, kyseessä ovat täysin eri asiat. Tämä on tietenkin totta ja tuntuu ehkä hieman koomiselta asiasta muistutella, mutta nämä menevät aika monesti edelleen sekaisin. Ongelmana on fiksaatio sanaan ”kirja”. Vaikka paneelinkin aikana mainittiin monia julkaisuja jotka ovat oikeasti e-kirjoja, näistä käytettiin sellaisia termejä kuin ”raportti” tai ”mietintö”. Niissä kaikissa on etukansi, nimiölehti, sivunumerot, ”sivuja”, paljon, paljon sanoja tietyssä järjestyksessä ja lopulta viitteet sekä takakansi. Niillä on ISBN-numerotkin. Silti miellämme ne raporteiksi ja mietinnöiksi, jotka käsittelevät esimerkiksi lähitulevaisuudessa odotettavaa kirjan murrosta e-kirjaksi.

Mitä tuohon muutokseen an sich tulee, niin keskustelussa tietenkin toisteltiin että olemme nyt jonkinlaisen muutoksen keskellä. Onkohan joskus ihan oikeasti ollut olemassa aika, jolloin ei ole ollut muutosta meneillään? Tässä kohtaa on syytä vinkata Gote Nymanin loistava TEDxHelsinki-esitys Mitä he oikein odottivat?

Nasevista kommenteistaan tunnettu Jukka Relander tokaisin jossain vaiheessa itsekin tietokirjailijana, että kolmesta luennointikeikasta saa paremman tilin kuin kirjan kirjoittamisesta. Tämä on ihan hyvä huomio; voinee päätellä, ettei ainakaan tietokirjoja kukaan kirjoita niiden suurten taloudellisten merkitysten vuoksi. Vieläkö tämä on jollekulle yllätys? Jukka muistutti myös, että tietokirjojen rahoitus tulee oikeasti aivan muualta kuin kirjojen myynnistä, joten eikö se nyt olisi aivan sama laittaa sisältö avoimeen jakoon. Niinpä. Mutta ei; avoimeen jakoon teoksilla on mahdollisuus päästä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Tietenkin kiinnostus sata vuotta vanhoihin tieto- ja oppikirjoihin on vain historiallinen. Ei ole vielä ihan valmis tämä tietoyhteiskunta.

Varoituksena korkeasta verenpaineesta kärsiville, että Jukan kerrottua nähneensä miten Amazonin Kindlen DRM kierretään, totesi joku panelisti tähän ykskantaan: ”siis sähän puhut piratismista. Me voidaan uhkailla piraatteja” (no vähän pidemmin sanakääntein kyllä). Tämä on syytä ohittaa silmien pyöräytyksellä; panelisti vain vitsailee tai on väliaikaisesti pahuuuden riivaama eikä häntä ole syytä tässä kohtaa ottaa tosissaan.

Erillisessä videossa (se pienempi 10 minuuttinen) olevien loppupuheenvuoroissa nostetaan esille pari asiaa: ensimmäinen koskee pitkäaikaissäilytystä. Katso KDK PAS. Toinen koskee sähkö- ja äänikirjojen arvonlisäverotusta. Näillä se on 22%, ns. tavallisella kirjalla 9%. En tiedä mitä te veroista ajattelette, mutta minusta verot on ihan kiva juttu. Sitten todetaan että tulevaisuudessa saattaa lukemis- ja julkaisukulttuuri tulevaisuudessa muuttua ja ehkäpä jopa teksti, kuva ja video voivat yhdistyä (pliis, itse luet tätä paraikaa internetistä).

Otetaas tässä kohtaa hieman ASIAANLIITTYVÄÄ HUUUUTOOOAAAARARRRGGGH.

Mainitsin tapahtuman ja sen tallenteet lyhyesti myös Turun kaupunginkirjastossa pidettävässä Sähköinen kirjasto -blogissa.

Vastausta tapahtuman varsinaiseen kysymyksenasetteluun ei paneelissa löydy eikä oikein etsitäkään mutta kaikki tyynni tässä keskustelussa tuodaan aika kattavasti esille erilaiset e-kirjaa koskevat asiat. Kannattaa siis katsoa. Kiitos Jaakolle ym. espoolaisille tilaisuuden tallentamisesta ja järjestämisestä. Kiitos kuuluu tietenkin myös panelisteille.

Kirja… mikä hitto se edes on?

Montako kirjaa tässä kuvassa on?

Katso tätä kuvaa ja kerro minulle montako kirjaa löydät. Nykyinen e-kirja -hässäkkä on pistänyt meidät kaikki miettimään mikä kirja oikeasti on ja mitä se ei ole. Digitaalinen teksti (ml. web) on kriisiyttänyt koko käsitteen erittäin pahasti ja nyt joudumme ratkaisemaan näitä määrittämisongelmia ottaessamme kantaa e-kirjaan.

Klikkaa viereistä kuvaa, niin näet sen Flickrissä. Olen siellä liittänyt siihen muutamia tarkennuksia.

E-prujun lukija

Nyt digitoidaan!!

Me kirjastoimmeiset voitaisi miettiä miten voitaisi auttaa noita prujuja lueskeleviä, söpöjä opiskelijoita jotka parveilee kirjastoissa. Voitaisi aloittaa keskustelemalla keskenämme siitä, että miten prujut saataisi digitoitua. Todella monissa kirjastoissahan on jo kirja-skanneri, vaikka kutsummekin sitä vanhalla nimellä ”valokopiokone”. Aloitteeni kirjastoalan Kirjasto-kaapeli -foorumilla:

mace, 4. marraskuuta 2010 18:20: Onko kirjastossasi skannaavaa valokopiokonetta?

Moi. Näissä meidän kirjastoissamme pyörii jatkuvasti hauskoja opiskelijoita, joilla on noita monistepinoja l. prujuja. Lueskelevat niitä mielellään täällä meidän mukavissa tiloissamme. Varmaan monella tätä lukevalla on itselläkin kokemusta prujuista 🙂

Monisteiden lähde on monesti joko PDF-tiedosto (esim. Nellin kautta) tai kirja. Jälkimmäisessä tapauksessa opiskelijoilla on tapana, että yksi käy lainaamassa kirjan kirjastosta ja tekee ärsyttävän, sivujen kääntelyä edellyttävän työn ja kopioi kirjasta tarvittavat osat monisteiksi. Seuraavilla on helpompaa, sillä kopiokoneeseen voi laittaa lajittelijaan koko pinon jonka ensimmäinen opiskelukaveri on väkertänyt. Sitten painaa vaan vihreää nappia ja antaa kopiokoneen tehdä se kaikkein kaunein jonka se osaa, eli kopioida niin maan pirusti.

Monet modernit kopiokoneethan toimivat myös skannereina, tuottaen PDF-tiedoston USB-tikulle. Ja e-kirjan lukijahan ymmärtää ihan mukavasti näitä PDF-tiedostoja.

Onko teidän kirjastossanne sellaisia kopiokoneita, jotka toimivat myös skannereina? Tiedättekö onko teillä opastettu asiakkaita tällaiseen PDF:ksi skannaamiseen ja tiedättekö toimivatko asiakkaat jo näin?

Tuleeko mieleen kommentteja tällaisesta kirjastopalvelusta?

Kokeilin itse seuraavalla työkaluvalikoimalla:

• Toshiba eStudio 2820c -kopiokone
• microSD -muistikortti
• microSD→USB -adapteri
• microSD→SD -adapteri
• Sony PRS-650 e-kirjan lukija
• William Miller, Rita M. Pellen: Adapting to e-books -kirja (Routledge, 2009, ISBN 978-0-415-48378-0)

Toimii hienosti, minulta saa vaikka sähköpostitse tuon pikaisesti tekaisemani PDF-tiedoston jos haluaa nähdä sen mutta ei jaksa itse kokeilla (ILL=inter-librarian loan).

Valitettavasti tuolle Sonylle ei pysty skannaamaan suoraan, eli pitää käyttää USB-tikkua. Itse käytän tällaista pientä, kameroista ja kännyköistä tuttua microSD -korttia, jonka voi erilaisilla adaptereilla kytkeä sekä kopiokoneeseen (USB:llä) että e-kirjan lukijaan (SD). Tämä voi olla hyväkin juttu, jotta asiakkaiden tiedostot eivät tallennu laitteelle, vaan pysyvät muistikortilla. Voivat sitten käyttää sitä eri laitteissa tai tehdä sillä mitä lystäävät.

Tässä olisi valmiiseen kirjastopalveluun kaikki tarvittava, eli selvä asiakasasegmentti, kysyntää (juttelin juuri muutaman asiakkaan kanssa täällä Turun kaupunginkirjastossa, 3/4 oli heti kiinnostuneita), olemassaoleva prosessi ja käytänteet, tuotantomalli ja -työkalut sekä lukulaitteet. Saataisi noi e-kirjan lukijatkin tuotantokäyttöön, kun sitä jo odoteltua suomenkielistä kaunokirjallisuutta ei ole vielä(kään) ostettavissa. Voitaisi ohittaa samalla koko bibliofiilien ylläpitämä ”kyllä se media (eli vasinkannahan väliin sidottu/nidottu läjä selluloosalärpäkkeitä) on sentään tärkeä, ei niinkään se sisältö” kun noihin prujuihin ei kyllä kukaan ihan oikeasti ole kiintynyt: eivät haisekaan sillälailla hyvälle kuin Oikea Kirja 😉 Prujut ovat massatuotettua käyttötavaraa (kuten suurin osa kirjoistakin) ja borneolaisen sademetsän haaskuuta. Prujujen käytön kehittämiseen me kirjastolaiset voitaisi ehkä yrittää panostaa ilman älytöntä tunteilua. Ei tunnu onnistuvan meiltä näiden ns. ”e-kirjojen” suhteen.

Epäsuoria viestejä kirjastosta

Kimmo Tuominen esitti tänään aamupäivällä Kirjastovirkailijapäivillä 2010 hyvän havainnon, jonka oli tehnyt Pendolinossa aamulla. Junan vaunussa hän oli laskenut 15 läppäriä ja vain yhden kirjan. Tämä sinällään nyt ei ole uutinen kenellekään. Mutta Kimmo sanoi erittäin terävästi, että kannattaa miettiä minkälaisia ajatuksia herää sellaisen poliitikon (tai muun päättäjän) päässä, joka tekee saman havainnon läppärien suhteesta painotuotteisiin. Minkälaisen kuvan hän muodostaa suomalaisten lukukäyttäytymisestä ja kirjastojen vaikuttavuudesta?

Tätä kannattaa miettiä.

Esitän samalla toisen, samankaltaisen laskelman jonka tein IFLA 2010:n aikoihin käydessäni keskustelua kansainvälisten kollegoiden kanssa: millainen viesti kirjastoista mahtaa oikein välittyä kun toisaalta toitotamme olevamme elinikäisen oppimisen ammattilaisia ja olemme ottaneet suureksi missioksemme sen edistämisen (katso Kirjastolaki 2§). Toisaalta avoimesti tunnustamme, että meidän kirjastoammattilaisten oma skillset on tyystin vanhentunut ja kelpaamaton oikeastaan mihinkään hyödylliseen. Miten tähän tultiin, miten tämä oikein on mahdollista? Ja mitä tästä ajattelee vaikkapa lautakunta?

Suuri kiitos sekä Kimmolle mielenkiintoisesta katsauksesta aiheeseen (lähdeluettelolle olisi käyttöä) sekä myös mainiolle Ilkka Mäkiselle, joka luennoi kirjastojen työnjaon historiasta.

Keskikesän kirjavinkkini on Shaun Tanin ”The Arrival”

LoC cataloging-in-publication -data

Törmäsin Melbournessa kiehtovaan kirjaan ja valokuvasin sen cataloging-in-publication -datan muistiinpanoksi. Nyt juhannuksen aikana aika tuntui kypsältä sen lukemiseen ja löysinkin  puistosta auringonpaisteen, muutaman tunnin aikaa sekä itseni kontemploimasta teoksen äärellä. Kyseessä on Shaun Tanin The Arrival (Arthur A. Levine Books, 2006, ISBN 978-0-439-89529-3).

Shaun Tan: The Arrival

Teos on todellakin yhtä kaunis ja yhtä upeaa kuvakerrontaa kuin muistinkin. Sanoja ei tarvita, eikä niillä ole tässä tarinassakaan mitään sijaa. The Arrival kertoo aivan uskomattoman kouriintuntuvasti maahanmuutosta ja vieraan kulttuurin piirissä elämään oppimisesta, sympatiasta sekä kaupunkilaisuudesta.

Suosittelen tätä kaikille maailman ihmisille. Suosittelen tätä kaupunkilaisille, expateiksi aikoville alamme opiskelijoille sekä maahanmuuttajien parissa työskenteleville kirjastolaisille.