Yleinen kirjasto on erittäin poliittinen hanke

Etymologiaa

Kirjasto-kaapelilla kiinnitettiin huomiota siihen, että Sauli Niinistön vaalisivustolla on mainittu HelMet-verkkokirjasto. Keskustelu kääntyi ikuisuusaiheeseen kuuluuko politiikanteko kirjastoihin. Kirjoittelin että:

Re: Kirjasto ja presidentinvaalit

mace, 20. joulukuuta 2011 21:28

Mitäs mieltä olette siitä näkemyksestä(ni), että yleisen kirjaston olemassaolo on an sich tietyntyyppisen politiikan ilmentymä? Sanoisin että tällaiselle politiikalle on tyypillistä ainakin liberalismi, tasa-arvoisuus, hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluva julkinen palvelutuotanto jne. Lisäksi meillä on melkoisen kovia linjauksia nykyään voimassa olevassa lainsäädännössä, esim se että kirjastopalvelut ovat kaikille ilmaisia.

Eivät (yleiset) kirjastot ole olemassa siksi että niiden olemassaolo kannattaa, tai siksi että me kirjastosedät ja -tädit niistä tykkäämme, koska Mooses haki luettelointisäännöt ja MARC-formaattioppaan vuorelta tai mistään muustakaan tuollaisesta syystä. Yleiset kirjastot ovat olemassa *vain* siksi, että poliitikot ovat niin päättäneet. Yleinen kirjasto on *erittäin* poliittinen hanke.

Lisäksi on sovittu siitä, että yleiset kirjastot ovat yleensä osa kuntaa, ja kirjaston toimintaa ohjaa lautakunta. Politiikkaa politiikkaa politiikkaa! Me olemme virasto joka tekee kuten poliitikot (lue: äänestäjät, eli suurin osa suomalaisista) käskevät.

Politiikan ulkopuolisia, vapaita kirjastoja on kyllä Suomessakin jokunen. Tunnen niitä valitettavan huonosti, mutta esimerkkinä mainittakoot Kulttuuriolohuone Martti Turussa.

Me kirjastoimmeiset emme tosiaan yleensä toivota tervetulleeksi suoran (puoluepolitikan) tuomista kirjastoon. Ihan jees, se on meille helpompi linja vetää ja sanoa kategorisesti ei kaikelle puoluepolitiikalle haiskahtavalle toiminnalle. Kirjasto olisi tosin niitä harvoja paikkoja (puistojen ja katujen lisäksi) jossa kaikilla olisi siihen taatusti samanlaiset mahdollisuudet.

Puoluepoliitikolle paras tapa tuoda politiikaansa kirjastoon on julkaista kirja tai vaikkapa haastattelu jossain lehdessä. Hankimme sen melko varmasti (ainakin toivon niin).

Mainokset

The Big Society in the UK

We talked about the ”Big Society” policy in the UK during our Cycling for libraries, at Fürstenberg an der Havel. Big Society is the government policy of David Cameron’s conservative Tory-party in the UK.

The policy has it’s own website, and the Wikipedia-article gives an overview. And try google too.

The basic idea there is to narrow the functions of the public sector, and at least in rhetorics, empower the people by supporting the third sector (volunteering, NGO, etc). This is of course right-wing liberalism and de-regulation.

Perhaps the most interesting take on the Big Society -policy i have seen is the BBC Analysis programme from 20th February 2011, available online (30 minutes).

The ”big society” – the idea that volunteers should take over some of the functions of the state – is the most over-used policy phrase of the moment. But how will the theory work in practice?
Chris Bowlby looks at the big society on the ground in Oxford – from the affluent streets of the City’s North to the deprived estates of Blackbird Leys – and tries to figure out the consequences of expecting communities to do more for themselves.

I truly wish we had had some participants from UK at Cycling for libraries. However i met one quite out-spoken colleague from the UK in Berlin, unfortunately i don’t have his card right here. It would have been fantastic to get first-hand contact to their discussions there; as an anecdote, i have heard that some public libraries in the UK have been handed over to volunteer, religious groups.

From a Finnish library point of view this policy seems quite weird, but i can see the liberalist arguments. We have a regulated public library system here, regulated by a specific law since 1928. However Finland is a nation of NGOs, but all the public libraries are run by the city/municipality and the law states what kind  of education the staff must have. However, there is a lot of manoeuvrability within the framework of the law. Basically the current law states that the city/municipality is responsible for making sure the library services exist, and satisfy the very vague requirements. It certainly does not outrule f.ex. running library services on a totally voluntary basis, as long as the certain requirements are met.

On the other hand, the Finnish public sector organizations are fostering a sort of a ”precariate” of temporary workers and project workers, for whom they can get funding from the state (employment office, social services, ministry of education and culture).

Epäsuoria viestejä kirjastosta

Kimmo Tuominen esitti tänään aamupäivällä Kirjastovirkailijapäivillä 2010 hyvän havainnon, jonka oli tehnyt Pendolinossa aamulla. Junan vaunussa hän oli laskenut 15 läppäriä ja vain yhden kirjan. Tämä sinällään nyt ei ole uutinen kenellekään. Mutta Kimmo sanoi erittäin terävästi, että kannattaa miettiä minkälaisia ajatuksia herää sellaisen poliitikon (tai muun päättäjän) päässä, joka tekee saman havainnon läppärien suhteesta painotuotteisiin. Minkälaisen kuvan hän muodostaa suomalaisten lukukäyttäytymisestä ja kirjastojen vaikuttavuudesta?

Tätä kannattaa miettiä.

Esitän samalla toisen, samankaltaisen laskelman jonka tein IFLA 2010:n aikoihin käydessäni keskustelua kansainvälisten kollegoiden kanssa: millainen viesti kirjastoista mahtaa oikein välittyä kun toisaalta toitotamme olevamme elinikäisen oppimisen ammattilaisia ja olemme ottaneet suureksi missioksemme sen edistämisen (katso Kirjastolaki 2§). Toisaalta avoimesti tunnustamme, että meidän kirjastoammattilaisten oma skillset on tyystin vanhentunut ja kelpaamaton oikeastaan mihinkään hyödylliseen. Miten tähän tultiin, miten tämä oikein on mahdollista? Ja mitä tästä ajattelee vaikkapa lautakunta?

Suuri kiitos sekä Kimmolle mielenkiintoisesta katsauksesta aiheeseen (lähdeluettelolle olisi käyttöä) sekä myös mainiolle Ilkka Mäkiselle, joka luennoi kirjastojen työnjaon historiasta.

Tiesitkö tämän kirjastojen laatusuosituksista?

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö kasaa paraikaa yleisten kirjastojen laatusuosituksia. Olen lueskellut ehdotusta tässä verkkaisesti ja paperi on hyvää asiaa laatutyöstä yleensäkin asiaan vihkiytymättömällekin, toki hurmoshenkeäkin on paperiin pariin kohtaan lipsahtanut 🙂

Normaalisti tällaisten paperien parissa liikkuvat varmaan kirjastotoimen tarkastajat, kirjasto- ja kulttuuritoimen johtajat, ministeriö itse, kunnallispoliitikot sekä kirjasto- ja kulttuurilautakunnat. Asia saattaa kuitenkin kiinnostaa esimerkiksi jotain yrittäjää tai oikeistopoliitikkoa, jotka haluaisivat kenties hoitaa kirjastopalveluja enemmänkin ostopalveluna. Siitä on suomessakin jotain kokemuksia, eikä välttämättä aivan parhaanlaisia. Tuottajana on kai kaikissa tapauksissa käytetty jotain toista kuntaa. Juuri sellaista järjestelyjä varten onkin hyvä että tällaiset suositukset laaditaan, jotta on hinnan lisäksi jotain muutakin johon nojata jos kunta kirjastopalveluja ulkoistaa. Sehän on toki täysin mahdollista, kts. kirjastolaki 3. § 2. mom.:

Kunta voi järjestää kirjasto- ja tietopalvelut itse taikka osittain tai kokonaan yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai muulla tavoin. Kunta vastaa siitä, että palvelut ovat tämän lain mukaisia.

Viranomaispalvelujen ulkoistaminen tai muu organisointi muuten kuin omana tuotantona on ollut yleistymään päin niiden auvoisten aikojen jälkeen, kun sosiaalidemokraattinen hyvinvointihanke asteittain syrjäytettiin liberalistisemmalla menolla. Niin tai näin, hyvä että yhteisiä pelisääntöjä sovitaan. Olen antanut itseni ymmärtää että valtion kirjastoille tarkoittamia fyrkkia ovat kunnat siirtäneet aivan muihin taskuihin kun valtionavustusten korvamerkinnästä luovuttiin. Kollega tuossa vieressä naureskelee jotain pesäpallojoukkueista 😀 Eipä siinä mitään, tätä on kuntien itsemääräämisoikeus.

Myös säästöaikoina (jotka katsoisin alkaneen viimeistään monarkian syrjäyttämisen aikoihin Ranskan ja Englannin vallankumouksissa) on hyvä että kansalaisille palvelujen laatua määritellään. Sikäli kun se heitä kiinnostaa. Ja hehän ovat tästä säästämisestä itse vastuussa eduskuntaäänestyksensä kautta. Teoriassa.

Tämä kaikki laatumäärittely siis koskee tietenkin yleisisiä kirjastoja, eli kaupungin- ja kunnankirjastoja. Olen pyhässä virkaintoisuudessani alkanut uusille asiakkaille kirjastokorttia tehdessäni mainitsemaan tällaisista jutuista. Monille on ensinnäkin yllätys että on olemassa jotain sellaista kuin kirjastolaki joka määrää että kaikilla suomalaisilla pitää olla käytössään hyvä kirjasto, että kirjastoammattilaisten oikeasti osaamistasoa määritellään, että kirjastojen lainaustoiminta perustuu ihan oikeaan lakiin ja niin edelleen. Jotkut tuoreet asiakkaat nostelevat kulmakarvojaan että ”e.v.v.k. anna se kortti jo”, monet pitävät asiaa ihan mielenkiintoisena ja jokunen on jopa kysellyt asiasta lisää. Kirjastokortin tekeminen on niin harvinainen ja intiimi, vähän syvällisempi hetki asiakkaan kanssa tuhansien varausten ojentelun ja tulostemaksujen perimisen välissä. Enhän minä kerta kaikkiaan malta olla kertomatta ettei tämä maanmainio hanke nimeltä yleinen kirjasto ole mitään ihan sattumanvaraista hommaa. Asiakkaita varmaan korpeaa horiseva kirjastosetä. En anna sen häiritä toimintaani :^)

Tästä OKM:n paprusta löytyy kappaleesta OSA I/Laatukriteeteistä/Laatukriteeteistä laatukuvauksiin sivulta 23 (sikäli kun käsite ”sivu” on vielä relevantti käsite ja tapa viitata tekstin kohtaan vuonna 2010) taulukko Opetusministeriön Kirjastopoliittisessa ohjelmassa 2001-2004 annetuista suosituksista. Olen niihin kuullut viitattavan ja niitä joskus vilkaissutkin (tietenkin nämä pitäisi muistaa oikeasti unissaankin), mutta ilahduin niihin tässä nyt törmättyäni. Nehän ovat sangen tarkkoja ja oikein käyttökelpoisia työkaluja!

Palvelujen saavutettavuuden laatusuositukset

  • Kirjaston palvelupaikka niin että 80 %:lla väestöstä matkaa enintään 2 km. Suositus koskee taajama-alueita. Erityispiirteet ja autopalvelut huomioidaan. Myös matka-aikaa voidaan käyttää kriteerinä (enint. 30 min ).
  • Kirjastostandardin mukainen kirjastojärjestelmä
  • Internet-yhteyksiä 1 kone /1 000 asukasta. Suositus suhteutetaan kunnan kokoon ja rakenteeseen.
  • Ainakin suuremmissa kaupungeissa yksi kirjasto avoinna 10–20 ja lauantaisin. Alueiden tarpeiden mukaan määritellään vaihtoehtoisia palvelutasoja.

Tiedon saatavuuden ja palvelujen laatusuositukset

  • Uutuushankinta vähintään 400 kirjaa / 1 000 asukasta
  • Muun aineiston hankinta vähintään 100 / 1 000 asukasta eli 1/5 hankinnoista.
  • Sanoma- ja aikakauslehtiä vähintään 15 vsk / 1 000 asukasta. Yhteensä vähintään 45 vuosikertaa.
  • Toimintaan soveltuvaa tilaa vähintään 100 m2 / 1 000 asukasta
  • Henkilöstöä vähintään 1 htv / 1 000 asukasta. Otetaan huomioon alueelliset tehtävät.
  • Ammattihenkilöstöllä kilpailukykyinen palkkaus
  • Täydennyskoulutusta väh. 6 pv /htv. Lähes 40 % kannatti ajantasaistamista.

Palvelujen käyttöä koskevat tavoitteet

  • Fyysisiä käyntejä vähintään 10 /asukas / v, etäkäyttäjät voidaan laskea erikseen.
  • Lainauksia 18 / asukas.
  • Lainaajien osuus vähintään 45 % asukkaista.
  • Verkkokäynnit. Luotettava tilastointi ja seuranta, nouseva trendi.

Keskustakirjastolle on tarvetta

Maija Berndtson: Kävijämääriä eri kulttuurilaitoksissa

Riippumatta siitä onko Helsingissä tahtoa tai taloudellista mahdollisuutta rakentaa uutta keskustakirjastoa, tarve sille kyllä on. Maija esitteli tammikuun lopulla olleessa keskuskirjastokokouksessa  joidenkin kulttuuripalvelujen vuosittaisia kävijätilastoja, alla niistä kuvatus.

Google Chart

Toisinsanoen:

Google Chart

Helsingin Postitalossa sijaitsevassa, vuoden 2005 aprillipäivänä avatussa ja musiikkiin keskittyvällä toimipisteellä nimeltä Kirjasto 10 on  aukiolotunteja viikossa on (4×14)+(1×10)+(2×6)=78, väkeä on töissä muistaakseni 27 (itse olen ollut muissa proggiksissa nyt syksyn ja talven mittaan). Neliöitä Kirjasto 10:ssä on noin 1000, mukaan lukien henkilökunnan työ- ja sosiaalitilat. Vertailun vuoksi OBAn eli Openbare Bibliotheek Amsterdamin päärakennuksessa on 28 000 neliömetriä.

Asiaa tuntemattomille tähdennettäkööt, että keskuskirjasto ja keskustakirjasto ovat kaksi aivan eri asiaa. Yleisten kirjastojen keskuskirjasto on Helsingin kaupunginkirjastolla oleva status, jota säätelee Suomen kirjastolaki. Toimitamme kaukolainoja maakuntiin, teemme kehittämistoimintaa jne. Keskustakirjasto on sensijaan hanke, jossa Helsingin keskustaan rakennetaan uusi ja hieno kirjastorakennus ja -palvelut.

Valistuksesta

Nicolas Poussin: Paysage avec Orion aveugle cherchant le soleil (1658)

AVO-kurssin kolmannella viikolla tongimme taustafilosofiaa. Lähdeaineistona sivistyksestä, kansalliskirjastosta, yleisten kirjastojen historiasta, vapaasta sivistystyöstä, jättiläisten hartioilla seisomisesta sekä vapaista ja avoimista ohjelmistoista kertovaa tekstiä. Lisäksi lueskelin läpi kurssitovereideni kirjoitukset ja kommentoinkin muutamaa. Aiemman mielenkiintoni ja urani vuoksi minulla pitäisi olla tähän jotain aivan erityisen tähdellistä sanottavaa.

Valistus oli erityisesti 1700-luvulla vaikuttanut eurooppalainen aatevirtaus, joka pyrki rakentamaan yhteiskunnan tiedon, tieteen, demokratian, sekularismin, ja vapaan yrittämisen varaan. Valistuksenajan projekteja olivat esimerkiksi kansansivistys ja vapaa markkinatalous sekä kirkon irroittaminen valtiosta ja opetustyöstä. Taustavaikuttajina olivat maailman pienentyminen tutkimusmatkojen myötä ja luonnontieteiden tuomat muutokset maailmankuvaan. Valistus ja valistusaate rakensi tietoyhteiskuntaa ja tällöin viitoitetulla tiellä Eurooppa ja länsimaat ovat tänäkin päivänä. Valistus oli myös keskiluokkaistumisen projekti, kun ylimystöltä riistettiin valta (erit. Ranskan vallankumous) ja alimpia yhteiskuntaluokkia nostettiin maaorjuuden, köyhyyden, mystisismin ja muun sorron suosta. Suurena tekijänä tässä oli kansansivistystyö.

Valistusajan kasvatustyötä ohjasivat materialismi, demokratia, pyrkimys emansipaatioon, kokemukseen ja havaintoon perustuvaan tieto, rationaalisuus ja sekulaarisuus. Tiedolla koettiin olevan transformatiivinen vaikutus ihmiseen.

Kuten monet muutkin kurssilaiset, haaveilen minäkin Chydeniuksen, Porthanin ja myös Snellmanin lukemisesta. Myös muut ajattelijat ovat minulta kunnolla lukematta, Hume, Hobbes, Kant, Russeau jne. vaikka tunnenkin tuon ajan ajattelua jonkin verran muiden lähdeiden kuin alkuperäislähteiden kautta.

Valistuksessa sekulaarisuudella, eli maallisuudella on merkittävä osuus. Kuitenkin kristinuskon reformia, uskonpuhdistusta ja Martti Lutheria ja Erasmus Rotterdamilaista on kiittäminen uskonnollisten tekstien kansankielistämisestä jo 1500-luvulla ja sitä seuranneesta lukutaidon (pakko)opettamisesta. Suomalaisuudessahan tämä on tallennettu ehkä parhaiten Aleksis Kiven Seitsemään veljekseen.

Kirjastot ja kirjastoaate on minulle siis oman kokemuksen kautta tuttua, enkä minäkään ole tällä alalla töissä aivan sattuman oikusta vaan sydämen palolla on kiistämätön osansa uravalinnassani.

Kirjastoala jakaa itsensä kolmeen sektoriin. Nämä ovat akateeminen, yleinen sekä erikoiskirjastosektori. Ensimmäiseen kuuluvat yliopistojen ja muiden korkeakoulujen kirjastot. Ne toimivat osana kehysorganisaatiotaan ja tukevat sen opetus- ja tutkimustoimintaa, mutta akateemiset kirjastot ovat nykyään avoimia kaikille. Yleiset kirjastot ovat Suomen kunnan- ja kaupunginkirjastot ja palvelevat kaikkia ihmisiä sekä yhteiskuntaa. Laki määrää että jokaisen suomalaisen saatavilla pitää olla laadukkaat, kunnan/kaupungin järjestämät kirjastopalvelut. Näinä aikoina on aiheellista miettiä mitä tarkoitetaan sanoilla ”laadukkaat” ja ”järjestämät”. Edelliseen on Opetusministeriössä rakenteilla mittaristo ja vaatimusmäärittely joita innolla odotan. Suomalaisen yleisen kirjaston historiassa yhdistyvät varhaiset kaupalliset kirjastot, lukuseurat sekä valistuksenajan kansanvalistustyö (vaikka nykyään tuosta v-sanasta ei kirjastoissa todellakaan puhuta). Tässä kohtaa haluaisin viitata Ilkka Mäkisen maanmainioon teokseen Suomen yleisten kirjastojen historia (ISBN 978-951-692-702, BTJ, 2009). Varhaisimpia tunnettuja julkisia kirjastoja löytyy jo Rooman imperiumin ajoiltaVuosi 10: ensimmäinen yleinen kirjasto Roomassa. Toki vanhempia kirjastoja löytyy jo antiikista (tunnetuin tietenkin tarunhohtoinen Aleksandrian kirjasto), mutta ne eivät pyrkineet olemaan kaikille avoimia. Erikoiskirjastot on kirjastojen kaatoluokka.

Vielä pari sanasta nykyisestä yleisestä kirjastosta ja sen järjestämisestä Suomessa. Instituution olemassaolo on siis kirjattu kirjastolakiin (olikos ne vuodet 1918, 1968, 1998) ja kirjastoasetukseen, joissa mm. määrätään kirjaston tehtävästä sekä tehtävän valvonnasta. Edellisestä kirjastolaki sanoo seuraavaa:

Yleisten kirjastojen kirjasto- ja tietopalvelujen tavoitteena on edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastotoiminnassa tavoitteena on edistää myös virtuaalisten ja vuorovaikutteisten verkkopalvelujen ja niiden sivistyksellisten sisältöjen kehittymistä.

Eräs aihetta sivuava juonne on se, että informaatiolukutaitoon katsotaan kuuluvan kyky yhteiskuntaan osallistumiseen, siis kansalaisvalmiudet. Tämä ei ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen kun miettii mitä lukutaito (tai erilaiset lukutaidot) tarkoittaa, mutta näin se kuitenkin on.

Kolmen kirjastosektorin ohella on kansalliskirjasto. Suomen Kansalliskirjastona toimii nykyään Helsingin yliopiston kirjasto. Käytännössä jokaisessa modernissa valtiossa on kansalliskirjasto, joka arkistoi ja pitää saatavailla kansakunnan muistia ja muodostaa sen Suurta Tarinaa. Kansalliskirjastot ovatkin nationalistisen hankkeen työkaluja. Ne ovat läheisesti sidoksissa muihin akateemisiin kirjastoihin ja muiden maiden kansalliskirjastoihin, mutta ovat mukana ohjaamassa myös muuta kirjastotoimintaa sekä muistiorganisaatiota (KAM=kirjastot, arkistot, museot) yleensäkin. Suomessakin Kansalliskirjaston ja yleisen kirjaston yhteistyö on viime aikoina tiivistynyt. Kurssitovereiden blogeja lukiessa vaikutti siltä että monet ajattelivat nimenomaan Kansalliskirjaston historian olevan kirjastojen ja yleisten kirjastojen historiaa. Näinhän asia ei siis todellisuudessa ole.

Yllä oleva lainaus kirjastolaista mainitsee elinikäisen oppimisen. Sama ajatus on myös vapaassa sivistystyössä, jonka ilmentymiksi katsotaan työväen- ja kansanopistot ja myös aikuislukiot, kuten Leena muistuttaa. Konkreettisia elinikäisen oppimisen ihanteen konkretisoitumisia ovat alueelliset kulttuurikeskukset, joihin on sijoitettu sekä yleinen kirjasto että työväenopisto ja tyypillisesti myös tapahtumasali. Helsingissä tällaisia keskuksia ovat Kanneltalo, Malmitalo, Vuotalo sekä Stoa. Keskusten toimintaa pyörittää Helsingin kaupungin Kulttuuriasiankeskus. En jaksa nyt kaivella tilastoja, mutta kyllä  työväenopistojen opinto-oppaita kysellään todella paljon kirjastoista aina kun ne ovat ajankohtaisia.

Viikon taustamateriaalina ovat myös vapaiden ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen taustat. Nämä eroavat kirjastoista ja avoimesta sivistystyöstä siinä mielessä, ettei niillä ole minkäänlaista yhteiskunnallista instituutiota. Lisäksi ohjelmistot ovat enemmänkin työkaluja kuin tietoa tai taitoja. Toki tiedot ja taidot ovat myös työkaluja jotka mahdollistavat ihmisen itsensä toteuttamisen ja toimimisen yhteiskunnassa.

Avoimuus on käsitemantra, jota toistellaan helposti ja mielellään. Minäkin teen niin. Minusta kaksi keskeisintä avoimuuden järjestelmää ovat tiede ja virkakoneisto (erotuksena mielivallasta). Moderniin tieteelliseen menetelmään kuuluu julkaisuvaade, joka on se alkuperäinen url or didn’t happen. Julkaiseminen (puhutaan  disseminaatiosta) on aivan keskeinen osa tiedettä, eikä julkaisematon tieto voi olla tiedettä. Lähdeaineistona olleessa Ilkka Tuomen esitysgrafiikassa sanotaankin, että tieto on sosiaalinen rakennelma, samoin kuin kieli. Ei voi olla olemassa yksityistä tietoa, kuten ei voi olla olemassa yksityistä kieltäkään. Informaatiotutkimuksen piirissä käsite tieto ymmärretään tosin hieman toisin; tieto on tulkittua informaatiota. Virkakoneistosta ja sen avoimuudesta ovat omat ajatukseni ja tietoni vielä keskeneräisiä (ja lisäksi melkoinen rönsy tähän blogikirjoitukseen), mutta kuuntele esim.  Juri Mykkäsen luennon skandaalit ja rationaalinen politiikka alkupuoli.

Tieteen piirissä suhteellisen usein tavattu ajatus on ”jättiläisen harteilla seisominen”. Sanonta juontaa juurensa antiikin kreikasta, jonka tarustossa sokea jättiläinen Orion kantaa apuria Cedalionia harteillaan. Nykyisessä, Isaac Newtonin tunnetuksi tekemässä tulkinnassa tilanne nähdään Cedalionin näkökulmasta; näemme pidemmälle koska seisomme korkealla Orionin hartioilla. Toinen tapa ajatella asiaa olisi näkökyvyttömän Orionin kannalta, joka siis sokeana tarvitsi Cedalionin ”silmikseen”.

Mitä tieteeseen ja tieteelliseen julkaisemiseen tulee, niin viimeaikoina lukemistani jutuista on First Monday -journaalin vol 14, no 4-6:ssa julkaistu Bill Copen ja Mary Kalantziksen Signs of epistemic disruption–Transformations in the knowledge system of the academic journal yksi kiehtovimmista. 1900-luvun loppupuolella syntynyt tilanne, johon avoin tieteellinen julkaisu (open access) pyrkii vastaamaan on se, että yhteiskunnan varoilla yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa tehty tutkimus julkaistaan maksullisissa ja todella kalliissa tieteellisissä aikakausijulkaisuissa, jotka yhteiskunta joutuu ostamaan takaisin käyttöönsä julkaisijoilta.

Tästä saavummekin luontevasti tekijänoikeuteen, jota on kutsuttu tietoyhteiskunnan perustuslaiksi. Muut kurssilaiset ovat kattavasti käsitelleet sitä sekä sen ongelmia aina Annen asetuksesta alkaen. Tekijänoikeus on järjestelmä, joka pyrkii tasoittamaan tekijän ja yhteiskunnan intressejä. Lähtökohta on tekijän yksinoikeus teokseensa ja yhteiskunnan etua varmistetaan poikkeuksilla tähän yksinoikeuteen. Näihin kuuluvat esimerkiksi yleisten kirjastojen toiminta, teosten rajoittamaton jälleenmyynti sekä teosten vapautuminen suoja-ajan jälkeen (joka on tosin nykyään aivan järjettömän pitkä). Kuten Ilkka Tuomen esitysgrafiikassa todetaan, ei lisensoinnissa ole mukana tasapainottavaa, yhteiskunnallista tekijää vaan sopimus laaditaan vain myyjän ja ostajan välille. Lisäksi tekijänoikeudet eivät todellisuudessa useinkaan ole tekijällä, vaan hän on julkaistaessa luovuttanut ne julkaisijalle. Onkin syytä huomata että tekijänoikeus ei suinkaan ole copyrightin käännös. Oikea käännöshän olisi kopiointioikeus. Olis herkullista puhua myös tekijänvelvollisuuksista. Suomessa tekijänoikeutta ylläpidetään Opetusministeriössä (joka hoitaa myös kirjastoasioita), mutta sen siirtämistä työ- ja elinkeinoministeriöön, eli ns. superministeriöön on jo ehdoteltu.

Matti muistuttaa omassa kirjoituksessaan Kaukomieli-blogissaan ettei uudella mantereella immateriaalioikeuksia kunnioitettu pätkääkään ja sosialismissa ei tätä omaisuudensuojan muotoa myöskään kumarrella. Tuore ja dramaattinen esimerkki on etelä-Amerikasta, jossa HIV-lääkkeiden patentteja on valtion siunauksella rikottu yhteiskunnan edun nimissä, joka tietenkin sapettaa suuria lääkefirmoja.

Jos tekijänoikeudet kiinnostavat (kuten jokaista pitäisi kiinnostaa), suosittelen Laura Leppämäen hienoa väikkäriä Tekijänoikeuden oikeuttaminen (ISBN 951-39-2448-3, Jyväskylän yliopisto, 2006).

Noniin, jokohan riittäisi tästä aiheesta!!

Terveisiä Hollannista

Kiva, että täällä Haagin kaupunginkirjaston pääkirjastolla keskustassa on ilmainen ja avoin wi-fi. Toisin kuin Suomessa tai skandinaviassa, ovat monet kirjastopalvelut Hollannissa sen sijaan maksullisia. Kirjoja ja lehtiä voi paikan päällä lukea ilmaiseksi, kotiin lainaamiseen tarvittava jäsenyys ja sitä osoittava kirjastokortti maksaa vuodessa 19€ tai 26.25€, iästä riippuen. Jos aikoo lainata vain lehtiä, voi ostaa halvemman jäsenyyden hintaan 7.5€. Kun kävimme täällä ekskursiolla muutama viikko sitten, huomasi eron retoriikastakin; Hollannissa kirjastoissa on jäseniä, Suomessa asiakkaita tai käyttäjiä. Tämänkertaisella matkalla osallistun LIBERin ja EBLIDAn digitointityöpajaan, ja ajattelin samalla viettää edeltävän viikonlopun täällä ulkomailla.

Kirjastojen vuosimaksua on toisinaan väläytelty Suomessakin (katso Tuula Haaviston Kirjastojen peruspalvelujen maksut eivät kannata -raportti vuodelta 2003 (kiitos Tuulalle ja Petri Tonterille vinkistä)), mutta ainakin nykyinen kirjastolaki (4.12.2004) määrää peruspalvelut maksuttomiksi. Tai siis, tämä on yleinen tulkinta kyseessä olevasta laista. Lain kirjain on seuraava:

4 luku

Kirjastopalvelujen maksuttomuus

5 §

Kirjaston omien kokoelmien käyttö kirjastossa ja niiden lainaus on maksutonta.

Yleisten kirjastojen keskuskirjaston ja maakuntakirjastojen yleisille kirjastoille antamat kaukolainat ovat maksuttomia.

Muista kirjaston suoritteista kunta voi periä enintään suoritteen omakustannusarvoa vastaavan maksun.

Erityisestä syystä maksu, joka muuten määrättäisiin suoritteen omakustannusarvoa vastaavaksi, saadaan määrätä tätä korkeammaksi.

En ole aivan varma tarkalleen mikä ylläolevassa laissa edellyttäisi, että esimerkiksi netin käyttö ei suomalaisissa yleisissä kirjastoissa maksaisi. Nettiyhteyden omakustannearvo olisi tietenkin sangen matala, ellei mukaan lasketa asiakkaiden käytössä olevia tietokantoja (Arto, Aleksi, EBSCO, PressDisplay, Naxos jne).

Vertailukohdaksi vaikkapa Haagin kaupunginkirjaston muissa toimipisteissä paitsi pääkirjastossa netin käyttö maksaa 1€/tunti (ei-jäsenille 1.4€/tunti) joka on sinänsä ihan markkinakelpoinen hinta täkäläisiin nettikahviloihin verrattuna. CD-levyn kuuntelu talon soittimella maksaa 0.5€ per kaksikymmentä minuuttia, mutta levyt ovat koteloissaan joten niitä voi kuunnella omallakin, kannettavalla cd-soitimella jos jollakulla sellainen vielä on. En tiedä olisiko oman soittimen käyttö kiellettyä, en ole kyllä nähnyt missään mitään kieltolappuja. Levyjä ei kuuntelua varten tarvitse lainata (1€/levy), ellei aio poistua musiikkiosastolta etsiessään jotain mukavaa soppea muualla rakennuksessa kuunteluun ja vaikkapa sarjisten lukuun tai netissä surffailuun. Kuuntelumahdollisuutta ei ole muualla kuin pääkirjastolla.

Mitäs leffan vuokraaminen Suomessa nykyään maksaakaan? Haagin kirjastosta sekä DVD:t että konsolipelit maksavat 3€ kappale. Ei ole sattunut silmiini videovuokraamojen hintoja.

Haagin kirjasto on kuulemma sikäli poikkeuksellinen Hollannin kirjastojen joukossa, että organisaatio kuuluu suoraan kaupungin alle eikä ole säätiö kuten yleiset kirjastot yleensä. En ole varma tarkoittiko Hollannin rantaparatiisin Scheveningenin kirjaston hoitaja koko Haagin kaupunginkirjastoa vai vain omaa lähikirjastoaan, kun sanoi että Haagissa tilanne on sikälikin poikkeuksellinen, että koko henkilökunta saa palkkaa.

En ole järkyttynyt, vaan totean kylmänrauhallisesti, että monikulttuurisuuteen kuuluu että on erilaisia tulokulmia maailmaan, myös kirjastopalvelujen järjestämiseen. Suomen ja skandinavian maksuttomat kirjastopalvelut ovat oikeastaan aika outo ilmiö.

Libraries and information law

Eblida-konffassa Tieteiden talollaTänään olin Suomen tieteellisten kirjastojen seuran järjestämässä puolipäiväisessä seminaarissa Libraries and Information Law Tieteiden talolla. Raportoin tapahtumasta suorana nettiin jaikun kautta, käykääs lukaisemassa jos kiinnostaa.

Tein syksyllä nytkin mukana olleen, British Libraryn Ben Whiten haastattelun.

Yle X:ssä puhumassa ”kolmas paikka” -pakkomielteestä

Heli Roiha haastatteli minua 27.1. YleX:ää varten. Juttu tuli radiosta joskus edellisen viikon aikana ja löytyy YLE Areenan Poptehdas-ohjelman sivulta.

Ohjelma on otsikoitu Keikkoja, satutunteja ja paneelikeskusteluja, eli kuulumisia kirjastosta. Puhumassa Helsingissä työskentelevä Mace Ojala sekä Ilomantsin kirjastotoimenjohtaja Riitta Kurvinen. Suora osoite MP3-tallenteeseen on tässä. Ohjelma kestää 9 minuuttia.

Ohjelma lähtee käyntiin siitä, että voisiko kirjastoissa mahdollisesti tulevaisuudessa olla puhuminen sallittua. Tämä vaikuttaa olevan Roihalle jonkinlainen kynnyskysymys :^) Esitän näkemykseni siitä, että kirjastoissa on kyllä keskustelu ollut sallittua, mutta vain julkaistun aineiston muodossa. Kirjaston aineisto pyrkii olemaan yleiskatsaus yhteiskunnassa käytyyn ja käytävään, julkaistuun diskurssiin.

Minua ei itseäni kännykkään kirjastossa puhuminen haittaa sen enempää kuin muuallakaan. Mietin ohjelmassa ääneen onko kirjastojen ensinnäkään järkevää ja toisekseen mielekästä viedä kovin pitkälle jo pitkään keskustelun keskiössä ollutta olohuone-kirjastoihannetta, vai pitäisikö satsata siihen aineistoon ja sen levittämiseen. Näkemykseni on (oikeutetusti) kaupunkilainen, maalla tilanne on toinen jos pitäjässä oikeasti ei ole vaikkapa kahvilaa tai galleriaa. Toisaalta eri paikoissa on erilaiset tarpeet viettää aikaa siinä niinsanotussa kolmannessa paikassa; kaupungeissa niitä on pilvin pimein, on aika hullua lähteä haastamaan esimerkiksi koko Helsingin kahvilaverkostoa suoraan vaan on paljon mielekkäämpää löytää oma rakonsa ihmisten omassa elämässä eikä yrittää houkutella heitä kirjastoon istumaan. Eihän meillä ole ruokaa tai juomaa tarjolla ja Kirjasto 10:n vessakin maksaa euron.

Toki kirjastojen pitää olla viihtyisiä tiloja ja ne ovat todella tärkeitä oleskelupaikkoja. Tästä saa hyvän kuvan kun kiertelee erilaisia kirjastoja. Kohtaamispaikkoja ne eivät missään mielessä ole, vaan kirjastoon tullaan käyttämään aineistoa ja sen on tapahduttava miellyttävässä ympäristössä. Kirjaston aineistoa käytetään kuitenkin paljon, paljon enemmän muualla kuin kirjastossa.

Ohjelmassa puhelimitse jututeltu Ilomantsin kirjastotoimenjohtaja Riitta Kurvinen nostaa esiin kirjastojen sivistystehtävää sotahistoriasta kertova Ilomantsi sodassa ja Kolmen kanteleen kokoelmat -sivustot esimerkkeinään ja siteeraa Suomen kirjastolain 2§ jossa yleisen kirjastolaitoksen tehtävä sanotaan. Sitä jokaisen kirjastolaisen olisikin itselleen syytä teroittaa. Ohjelman lopuksi minäkin puhun hieman siitä mitä siellä vihreässä kirjassa oikein sanotaan ja korostan sitä, että yleisessä kirjastossa on kyse aineistosta ja sisällöstä, ei ”kansalaisten olohuoneista”.

Jos saan tämän ohjelman jälkeen huutia muun kuin kirja-aineiston parissa työskenteleviltä kollegoiltani, niin se on kyllä ansaittua.

Poptehdas-ohjelmasta ei ole kovin montaa jaksoa näkyvissä Areenassa ja siltä varalta että tämäkin ohjelma lakkaa olemasta saatavilla Areenasta kopsasin sen tietenkin itselleni talteen.

Olen muuten sattumalta törmännyt Roihaan kun kirjoitin vastineen hänen kolumniinsa Verta, leimoja ja kontaktimuovia ja tätä kolmas paikka -temattiikkaa olen tuonut esille ennenkin, myös täällä blogissani.