Idea: mitä jos asiakkaat voisivat vaikuttaa kirjastojen taitovalikoimaan?

Blogini kuvitus olisi todella ankeaa ilman lolcat-kulttuuria. Kiitos.

Kirjasto-kaapelilla on menossa mukava keskustelu kirjastojen kehittämisestä. Anna-Liisa teki siellä Kirjastolehdessä 6/2010 olleen, Nuorkirjastolaisia käsittelevän artikkeliin Vaadimme muutosta! – Nuorkirjastolaiset uutta kirjastoa rakentamassa viitaten hyviä ehdotuksia asiakkaiden osallistamisesta. Kopsaan Kirjasto-kaapelilla esittelemäni idean henkilökunnan jatko- ja täydennyskouluttamisen hallinnan crowdsoursaamisesta myös tänne, koska asia on muhinut luonnokset-kansiossani pitkään ja tapaan muutenkin kokoamaan kaikenlaisia kirjoituksiani tänne blogiini. Eli:

Mitä olisi siis tehtävä?

mace, 30. joulukuuta 2010 1:15
Moikka. Mä tuumailin (jopa puoliääneen) joskus sellaista, että mitä jos asiakkaat saisivat päättää mihin koulutuksiin henkilökuntaa lähetetään? Jos kirjastolla olisi toimiva asiakasyhteisö esim. ystävyysseuran kautta tai muuten vaan hyviä, kiinnostuneita asiakkaita, voisi vaikkapa neljänneksen tai kolmanneksi henkilökunnan jatkokoulutuspäivistä/-pisteistä käyttää asiakkaiden valitsemin tavoin.

Varmaan joku raati tai vastaava laatisi esim. seuraavan vuoden ajalle kaikenkarvaisia yliopistoluentoja, väitöstilaisuuksia, lukupiirejä, tavanomaisempia koulutuksia, alan ulkopuolisia seminaareja ja verkkokursseja jne.  ja noista asiakaskunta sitten valitsisi mihin niistä lähetetään henkilökuntaa ja missä suhteessa. Tässä olisi tietenkin koko henkilökunta mukana. Kirjastolaiset olisivat koulutuksissa nimenomaan kirjastoammattilaisina, eikä nämä olisi mitään tyhy-päiviä tai puolilomaa.

En tiedä onko tämä oikeasti konkreettinen ehdotukseni tässä yhteydessä, mutta ainakin ajatusharjoituksena tuo on itselleni ollut sangen antoisa. Tämmöinen voisi olisi mielenkiintoinen kokeiluhanke, pitäisi rakennella tuohon jotain takaisinsyöttömekanismeja, checkpointteja yms…

Vähän kuin asiakkaat voivat jättää aineistonhankintapyyntöjä, niin voisivat jättää myös ”taidonhankintapyyntöjä”. Samalla tulisi tutuksi että noin 60% kuluista menee henkilökuntaan ja vain murto-osa siitä aineistoon, ja mitä kaikkea moninaista kirjastolaiset työssään oikein tekevät.

Jokin aika sitten mainio @VilleTikkanen kyseli Twitterissä, että mitä taitoja maailmasta puuttuu. En nyt juuri jaksanut kaivaa tuota kohtaa esille, mutta muistan että tuo twiitti kyllä kutitteli aivonystyröitä oikein mukavasti.

http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/jasen/lehtiarkisto?modeyksi=yksi&takaisin=/&teksti_id=18998V

Advertisement

And now for something completely different: kirjastokoirat

R.E.A.D.

And now for something completely different. Uudessa kirjastolehdessä oli Päivi Jokitalon juttu Koira on hyvä kuuntelija. Idea Reading Education Assistance Dogs (READ) -hankkeessa on se, että muksut opettelevat lukutaitoa lukemalla ääneen koirille.

Aivan loistava homma. Vaikka eläimet eivät joidenkin kirjastoammattilaisten mielestä kirjastoon olisikaan tervetulleita, lukevat muksut kuulemma oikein mielellään eläimille. Samalla he oppivat hyvin tehokkaasti lukemista, sillä koira kuuntelee kärsivällisesti ja on hyvää seuraa. Lapset kuulemma harjoittelevat myös eläimille lukukertojen välissä.

Näitä lukusparrauskoiria on käytetty jenkeissä kirjastoissa, Löykkiön mainion kirjaston blogissa oli jo syyskuussa juttua aiheesta otsikolla Lue! Pörri ja Murre kuuntelevat, mutta tuo meni minulta silloin tutkan alta.

Mahtava homma. Lisää tällaista, okei?

Jos koirien avulla oppii lukemaan, ovat kissat loistavaa seuraa kirjoitustaidon ja kirjallisen ilmaisun oppimiseen.

Organisoituneen nuorkirjastolaisuuden vastaanotosta

Kirjastolehti 6/2010: "Vaadimme muutosta"

Rakas Kirjasto-kaapeli on taas sotkeutuneena itseensä, tällä kertaa Kirjastolehden numerossa 6/2010 olleen nuorkirjastolaisia -haastatelleen jutun vuoksi. Ira Koivun laatima haastattelu Heikki Marjomaasta, Marjo Perälästä, Veera Ristikartanosta sekä Antti Virrankoskesta on saanut parin kirjastoalan kommentaattorin pasmat aivan sekaisin. Odottelen Godwinin lain toteutumista 😉 Noh, on siellä muutama hyväkin puheevuoro.

Tällainen vastaanotto nuorkirjastolaistoiminnalle on toki ollut odotettavissa, sillä nuorkirjastolaiset ovat selvästi positioituneet muutosvoimaksi. Tilanne on nyt siinä mielessä hauska, että aiemmin poliitikkojen, Pahojen Kapitalistien™, konsulttien, joukkotiedotusvälineiden, kunnanisien ja kirjastojen johtajien suuntiin reflektoidut uhat nähdään nyt omissa, läheisissä kollegoissa. Vainoharhaisuus kääntyy näin omille työpaikoille, kun uhat eivät enää ole ”tuolla ulkona”.

Kirjoittelin hieman havaintojani nuorkirjastolaisuuden Suomessa saamasta vastaanotosta myös tuonne IFLAn New Professional Special Interest Groupin blogiin otsikolla Responses to new professional -movements. Kalastelen samalla kuulumisia onko itsetietoinen, kriittinen ja nimenomaan järjestäytynyt tuore kirjastolaisliikehdintä herättänyt vastaavaa epävarmuutta maailman muissa kolkissa.

Sinänsä yksittäisen Kirjasto-kaapeli -säikeen pohjalta ei jaksa alkaa reagoimaan, mutta olen ollut havaitsevani epäluuloa nuorkirjastolaisuutta kohtaan myös muualla; toisinaan juuri pelon sekaisin tuntein. Siitä heräävä kysymys on tietenkin: ”miksi juuri pelon sekaisin tuntein”? Ehkä minä olen sattumalta kuullut useamman kerran pelkoa ja epäluuloja. Toki olen kuullut myös uskoa, toivoa ja kannustusta. Miten itse olet kuullut nuorkirjastolaisliikehdintään suhtauduttavan?

Muistutettakoot että meitä on Suomessa kirjastoalalla noin 10 000 henkeä, tuohon KYSYMYKSIÄ NUORKIRJASTOLAISILLE (Viite: Kirjastolehti 6/2010) -säikeeseen on kirjoittanut ehkä tusina. Kirjasto-kaapelista sinänsä ei tietenkään voi tehdä johtopäätöksiä kun siellä valitettavasti (mutta toki ymmärrettävästi) on meitä niin pienoinen määrä.

Kiinnostaisiko saada muistiorganisaatiosi digiaineistot mukaan Europeanaan?

EuropeanaLocal

Järjestämme EuropeanaLocal -tapahtuman 13.9. Helsingin pääpostitalon auditoriossa. Toivotamme kaikki suomalaiset muistiorganisaatiot kuulemaan miten paikallisesti ja seudullisesti merkittävää digitaalista aineistoa voidaan toimittaa Euroopan digitaaliseen kirjastoon. Ohjelma, ilmoittautuminen yms. Kirjastot.fi:n ammattikalenterissa olevasta tapahtumasta ja kännykän tai projektinhallintatyökalun kalenteriin sopiva vcs-tiedosto tästä.

Hienoa olisi jos paikalle saataisi väkeä, jotka ovat suoraan tekemisissä esim. digitoitujen paikalliskokoelmien kanssa. Spämmäsin juuri ELY-keskukset läpi, niistä tulee toivottavasti väkeä myös paikalle. Suomi näkyviin Europeanassa, ei ole vaikeaa! Mukanahan on jo kansalliset organisaatiomme, mutta EuropeanaLocal hakee erityisesti niitä paikallisaineistoja.

EuropeanaLocalista on suomenkielistä tietoa KirjastoWikissä, Kirjastolehdessä sekä täällä blogissani tagilla europeanalocal.

Käyttödata auki

Vielä yksi blogikirjoitus. Tämä on vika tänään. Lupaan. Tsekatkaa Seppo Verhon juttu Kirjaston kätketty aarre Kirjastolehden blogista. Mulla on ollut vireillä demo, jolla voitaisi tehdä juuri tällaista trendien kartoitusta. Siitä olisi iloa maailmalle, suomalaiselle innovaatioympäristölle, kirjaston tehtävälle kansalaisten osallistumisen mahdollistajana, hyvälle virkamiestavalle, oikeistolaiselle politiikalle sekä (tämä argumentti varmasti vakuuttaa kirjastolaisetkin idean hyvyydestä, elleivät argumentit vakuuttaneet) kokoelmanhallintatyölle.

EuropeanaLocalin kuulumisia

Olen tässä kevään mittaan työskennellyt EuropeanaLocalin parissa, ja huomenna 1.6. palaan ns. oikeisiin töihin asiakaspalveluun fyysiseen kirjastoon. EuropeanaLocalhan on siis koko EU:n laajuinen proggis, joka kerää paikallisesti ja alueellisesti merkittäviä digitaalisia aineistoja kaikista muistiorganisaatioista (eli kirjastoista, arkistoista ja museoista) ja toimittaa niitä Euroopan yhteiseen digitaaliseen kirjastoon Europeanaan.

Europeana avataan tulevana kesänä (beta on ollut auki jo pidempään), ja kättelyssä on tavoitteena 10 miljoonaa objektia. Tämä tulee kasaan. Tosin on edelleen epäselvää mitä ”yksi objekti” Europeanassa tarkoittaa (onko esim. kolikko, josta on valokuva kummaltakin puolelta yksi vai kaksi objektia?). Tämän lisäksi Europeanassa on muutama muukin vielä ratkaisematon ongelma… 😉

Varsinaisen Europeanan ympärillä on joukko satelliittiprojekteja, joista EuropeanaLocal on eräs. Osa projekteista kerää aineistoja esim. teeman perusteella, kuten biodiversiteettiä käsittelevään aineistoon keskittyvä BHL, matkailuun keskittyvä Europeana Travel ja kansalaistoimintaan, työväenliikkeeseen ja maahanmuuttoon keskittyvä HOPE. Osa projekteista taas kehittelee Europeanan hakumekanismeja tai tekee käyttäjätutkimuksia. Varsinainen verkosto siis.

EuropeanaLocalin fokus on paikallisesti ja alueellisesti merkittävissä aineistoissa, joka on tietenkin sangen ympäripyöreä rajaus. Suomessa EuropeanaLocal -toimijana on Helsinkin kaupunki, käytännössä Helsingin kaupunginkirjasto. Eli minä 🙂

EuropeanaLocal -katsaus keväällä 2010

Nyt projektinhallintatyökalun aikaa osoittava punainen viiva on kirinyt kiinni tehtävien päättymisajat. Kaikenlaista saatiin aikaan tässä kevään mittaan. Mutta paljon jäi tekemättä, ja se jossain määrin ottaa kupoliin. Mutta tämä on vain työtä. Muihin Helsingin kaupungin virastoihin ei saatu aikaan niin hyviä yhteyksiä että heidän aineistojaan olisi saatu mukaan Europeanaan tätä kautta, ainakaan menneen kevään aikana. Projekti toki jatkuu vielä vuoden 2011 kesään asti, eli aikaa on ja pohjatyö pitkälti tehtynä. Mitään virastojen välistä yhteistyötä ei siis todellisuudessa saatu aikaiseksi, muutamaa kokousta lukuun ottamatta. Mutta minun maailmankuvassani kokoukset eivät ole yhteistyötä. Helsingin kaupunginkirjastolla ei digitaalisia objekteja ole juuri ollenkaan, vaikka tuli tässä keväällä pieni kourallinen teoksia digitoituakin. Muista virastoista niitä ainakin jonkun verran löytyisi. Noh… jatketaan.

Seuraavaksi tätä aletaan virittelemään kansalliseksi palveluksi kaikille Suomen muistiorganisaatioille, joilla on digitaalisia kokoelmia. Palvelukuvaus on vielä hieman työn alla, mutta suunta on päätetty ja olen siihen kyllä tyytyväinen; epävirallisesti ilmaisten Helsingin kaupunginkirjasto haluaa toimittaa kaikkien Suomen muistiorganisaatioiden digitaaliset kokoelmat Europeanaan, sikäli kun ovat EuropeanaLocalin fokuksessa, eivät ole menossa muuta kautta ja täyttävät tietyt ehdot, esim. aineistot on säännönmukaisesti luetteloitu, levitysoikeudet ovat kunnossa ja digiaineistot ovat jo internetissä.

Tuosta seuraa sitten omat hässäkkänsä, mutta niitä murehditaan lanseerauksen jälkeen eli syksyllä. Jos asia työn puolesta kiinnostaa, niin merkitkääpä kalenteriin päivämäärä 13.9.2010, jolloin järjestämme asiaa käsittelevän tapahtuman muistiorganisaatioille.

Kesän tämä hanke on jäissä, mutta minulla on jostain syystä sellainen kutina, että minulle aiheutuu tästä kesäharrastusta. Noh, en ole hankkeessa (muodollisesti) vetäjänä, joten joku muu ehkä/varmaankin/toivottavasti/uskoisin/haluaisin/kenties murehtii mitä hankkeen suhteen tehdään kesällä ja sitä seuraavassa tulevaisuudessa.

Aiempia blogikirjoituksiani EuropeanaLocalista tagilla europeanalocal ja uudessa Kirjastolehdessä 2/2010 oli myös kirjoittamani juttu otsikolla Suomalaisaineistot matkalla kohti Europeanaa, muistaakseni sivulla 26. Juttu löytyy myös netistä. Kiitos kirjastolehdelle jutun julkaisusta, Kirjastolehti on hyvä lehti. KirjastoWikissä on sivu myös. Kansalliseen digitaaliseen kirjastoon KDK:n sivuilla on erittäin hyvä ajankohtaista -sivu, jota seuraamalla pysyy kärryillä sitä sivuavista tapahtumista yleisellä tasolla, ja Europeanaakin käsittelevät uutiset kertyvät sinne varsin hyvin. Paraikaa siellä on esimerkiksi juttuja kulttuuriaineistojen digitoinnin määrärahoista sekä mielenkiintoisia Europeanaan liittyviä uutisia Euroopan ylimmästä hallinnosta sekä Suomen eduskunnan sivistysvaliokunnasta jonka lausunto 7/2010 vp aivan suorasanaisesti kehoittaa muistiorganisaatioita mukaan Europeanaan. EuropeanaLocalin yhteystiedot löytyvät yllä mainitun wiki-sivun kohdasta yhteyshenkilöt. Tai voi soittaa/sähköpostittaa/mesettää/facebook-chattia suoraan minulle.

EuropeanaLocal nivoutuu nähdäkseni ihan sievästi KDK:hon, sillä EuropeanaLocal jatkuu kesään 2011, ja tuo olisi ihan hyvä aika integroitua KDK:n yhteistyöverkostoihin, formaattimuuntimeen sekä KDK:n Europeana -yhteyksiin.

Hei sinä! Sinä juuri. Liity Suomen kirjastoseuraan

Jos luet tätä blogia, on todennäköistä että sinua kiinnostavat kirjastot. Jos olet käynyt täällä aiemminkin, lienet kiinnostunut siitä mitä kirjastot edustavat. Hyvä elämä, tieto, tarinat, rakkaus. Maailma, ja kaikki se. Tämä blogi on aatteellinen ja samoin on sen kirjoittaja. Aatteellinen on myös Suomen kirjastoseura. Liity siihen nyt.

(Meillä on paraikaa meneillään lievästi tunteellinen keskustelu Suomen kirjastoseurasta, Kirjastolehdestä ja aatteellisuudesta Facebookin aiheeseen liittymäättömän statusviestin kommentessa)

Miten ihminen voi auttaa omaa kirjastoaan?

Kirjoitin juuri Qaikuun erittäin spontaanin kirjoituksen vastauksena kysymykseen Kunta säästää ja aikoo lopettaa kaksi sivukirjastoa. Millähän kääntäis päättäjien päät? Kuukausi aikaa. Vastaukseni menee näin:

Hmm, kirjastoja on lakkautettu ennenkin ja niiden lakkauttamista varmaan jatketaan. Vähän riippuu mitä laskee kirjastoksi (toimipiste vai organisaatio) mut lakkauttaminen voi olla ihan järkevääkin. Meillä oli vielä vähän aikaa sitten joka kunnassa, joita oli siis jotain 400, oma kirjasto(organisaatio) ja se ei ole välttämättä ihan viisasta. Tai riippuu ja roikkuu… Väestö vähenee landelta jne, onko julkisen instituution tarkoitus olla olemassa ilman asiakkaita?

Noniin, enivei suomen kirjastolaki takaa kaikille suomalaisille hyvät kirjastopalvelut, ja niiden järjestämisen vastuu on kunnilla. Valtio kyllä avustaa, mutta myös valvoo toimintaa ja asiasta voi olla yhteydessä oman alueensa kirjastolaisiin joilta varmaan saa tietoa lakkauttamisperusteista jne ja kirjastotoimen tarkastajiin voi olla yhteydessä myös. Kunta kuitenkin päättää miten homma on järjestetty. Opetusministeriössä on muistaakseni valmisteilla jonkinlainen mittaristö, jolla voidaan yhteismitallisesti vertailla kirjastoja ja käyttää myös laadunvalvontaan.

Yleinen kirjasto on arvostettu laitos, kirjaston lakkauttaminen on huono poliittinen päätös koska laitoksella on siis sangen hyvä kuva kuntalaisten mielessä ja toisaalta yleiset kirjastopalvelut on naurettavan halpoja ja Suomessa tehokkaasti tuotettuja.

Julkiset menot ovat kasvaneet, mutta tulot eivät. Minusta nykyiseen poliittiseen trendiin liittyy aivan ilmeisesti se, että palveluja vähennetään. On ihme ettei julkisia palveluja ole vielä lakkautettu ja kiellettykin, koska ne (me) vääristävät kilpailua ja luovat käytännössä monopoleja. Haloo GATS!! Tämähän ei ole nykyisen ihanteen mukaista, niinkään. En tiedä mistä kunnasta @kayraranta on kotoisin.

Noniin. What to do? Riippuu siitä haluaako että kunnassa on kirjasto vai ei. Kirjaston käyttäminen auttaa kirjastoa, tärkeimmät käytön mittarit ovat kävijä- ja lainamäärät, joita lisäksi suhteutetaan henkilöstö-, aineisto- ja kiinteistökuluihin. Kukin kunta päättää itse miten ne palvelut on järjestetty. En vieläkään vastannut mitä kannattaa tehdä: kannattaa ehkä puhua mitä hyötyä kirjastoista on (kuulemma esim nostavat kiinteistöjen arvoa ja kirjaston käyttö korreloi myös pidemmän eliniän kanssa ja tietenkin kaikki perus elinikäinen oppiminen jne -läppä). Oman kuntansa kirjaston avittamisessa on varmaan avuksi jos hieman silmäilee kirjastolakia ja kirjastoasetusta (kts google), ja ehkä myös Kirjastot.fi -sivustoa myös. Aiheesta on myös kirjoiteltu aika paljon, kirjastoalan oma (taloudellisissa vaikeuksissa) oleva äänenkannattaja on Kirjastolehti joka löytyy toivottavasti(!!!) omasta lähikirjastosta ja sitten on aatteellinen Kirjastoseura joka on kyllä ihan pätevä toimija vaikka räväkkyyttä kaipaankin. Ei tämäkään vielä vastannut siihen, mitä kannattaa tehdä. En tiedä. Minä yritän auttaa kirjastoja olemalla siellä töissä. Samaa ei voi kyllä suositella kaikille.

Ihan oikeasti tuli mieleen, että kirjastojen tai Kirjastoseuran voisi olla ihan hyvä idea laatia jonkinlainen tieto+toimintapaketti kuntalaisille, jotka ovat tässä tilanteessa. Tuosta turinasta nyt tuskin on kovin suuresti kenellekään iloa, mutta huomaan että ainakin itselläni tuli tuohon kaksi teemaa: muutosta ei voi estää, mutta siihen voi sopeutua ja korvien välistä on hyvä aloittaa itsensä sopeuttaminen. Toisekseen tieto on edellytys toiminnalle.

Edellisen voi tuomita fatalismina, mutta haluaisin puolustaa sitä sillä, että maailmankatsomukseni mukaan ei ole mahdollista ajatella että muutosta ei tapahdu. Kun toteaa että muutosta tapahtuu, voi yrittää ohjata muutosta, eikä vastustaa sitä. Tarkoitan siis muutosta sinänsä. Toinen on siis sivistävä, mielestäni tietoyhteiskuntaankin (vrt. mielivaltayhteiskunta) kuuluva lähtökohta, että tiedolla on toimintaa mahdollistava ja ohjaava potentiaali. Tuossa ryöpsäytyksessä tuli mainittua seuraavat tiedonlähteet

• kirjastolaiset
• kirjastotoimen tarkastajat (tai yleisemmin viranomaiset)
• kirjastolaki
• kirjastoasetus
• google (tai yleisemmin internet)
• Kirjastot.fi
• Kirjastolehti
• Kirjastoseura

Aika yksipuolinen lista. Varmaan kannattaisi jutella esim. oikeistopoliitikkojen ja taloustieteilijöiden kanssa myös. Jos olet sellainen tai tunnet sellaisen, pls kommentoi täällä tai yritä jotenkin muuten saada esille muita, rikkaampia näkökulmia, mieluusti julkisuuteen.

Se vielä, että kun taloudessa menee huonosti, niin yleisten kirjastojen käyttö kasvaa. Jengi kouluttautuu ja sivistää itseään ja säästää fyrkkaa myös ja keksii halpoja ja hyviä tapoja viettää aikaa. Huonoina taloudellisina aikoina tosin kirjastoillakin on huonot taloudelliset ajat. Kun taloudella menee yleisesti ottaen paremmin, kirjastoilla menee normaalisti (paitsi 70-luvulla, jolloin meni hyvin).

Lehtiverkosto pystyyn

Syksyllä sain (mielestäni) loistavan idean kirjastoammattilaisten lehtipiiristä ja kehittelinkin idean melkein valmiiksi. Suunnittelin tilaavani kolme neljä lehteä ja pistämällä ne sitten sisäisellä postilla kiertoon puolisattumanvaraisesti valituille kollegoille kun olen lukenut ne.

Juju on tässä se, että lehdet annotoitaisiin ja niiden kierrellessä toimisi teksti keskustelun siemeninä ja palstojen välinen tyhjä tila foorumina. Tapaan itse annotoimaan ja töhertelemään Kirjastolehteäni, joka on tällä hetkellä ainoa about säännöllisesti seuraamaani  (paperinen) aikakausilehti. Lehden numerot ovat omaisuuttani joten kukaan ei siis pistä pahakseen niihin töhertelystä.

Ajattelin että lehtiä voisi olla vaikkapa kolme: Kirjastolehti, Scandinavian Public Library Quarterly sekä joku kolmas kirjastoprofession ulkopuolinen lehti, joka hankittaisi irtonumerona ja joka vaihtelisi. Mielessäni ovat olleet Wired ja Monocle. Ajattelin saada rahat lehtiin kehittämisyksiköstämme.

Suunnittelin hommaa niin, että tässä vaiheessa jäseniä olisi noin kymmenkunta, ja yrittäisin haalia kasaan sellaisia kirjastolaisia, jotka eivät tapaa pitää ääntä itsestään intranetissämme Kaivossa, Kirjastot.fi:ssä tai erilaisissa työryhmissä. Heitä on nimittäin paljon, sillä yleensä äänessä ovat the usual suspects, joihin minäkin kuulun. Väkeä on talossa kuitenkin noin 450 henkilöä. Ajattelin että jos vaikkapa puolet tai kolmannes olisivat meitä äänekäitä, saisimme ehkä rohkaistua vähemmän suulaita mukaan keskusteluun ja toisaalta uusvanha media, eli kynä ja paperi ehkä olisivat joillekin henkilöille kivempi media kuin esimerkiksi omassa blogissa toitottaminen tai maineikkailla Kirjastot.fi:n foorumeilla, joita muutaman ihmisen ajatellaan dominoivan.

Lehdet tulisivat ensin minulle, ja omat töhertelyni töherreltyäni laittaisin lehtiin mukaan sellaisen paksun kuulakärkikynän jossa on monta värillistä kärkeä. Muistan nähneeni lapsuudessani ja toivon että niitä löytyisi vielä jostain. Osallistujien merkinnät siis eroaisivat toisistaan kynän väristä ja kannessa olisi avain siihen, kuka käyttää mitäkin väriä.

Kanteen liimaisin listan henkilöistä joille kyseinen lehti on menossa joko siten että olen jo valmiiksi arponut sen järjestyksen valmiiksi tai mukana kulkisi jonkinlainen arvontametodi jolla kukin osallistuja itse arpoisi seuraavan vastaanottajan (tämä on minusta erityisen hyvä ajatus, minussa taitaa olla hieman pedagogia). Listan järjestys joka tapauksessa olisi aina sattumanvarainen. Ensimmäiset merkinnät olisivat minun jotta saadaan jää rikki ja lehdet lopulta palautuisivat myös minulle. Jos lehtiä ei ole kovin paljoa, voisin skannata ne annotointikierroksen jälkeen ja laittaa näkyville johonkin lehtiringin omaan paikkaan verkossa.

Omasta mielestäni sekä perusajatus yksiköiden rajoista välittämättömästä, kirjastoammattilaisia ja kollegoja yhdistävästä, kirjalliseen aineistoon pohjaavasta lukupiiristä on hyväkin idea. Kirjastolehti pääsee parempaan käyttöön  kun sitä luetaan hieman ajatuksella, toisaalta kirjastolaiset oppivat pois huonosta tavasta kunnioittaa pyhää painettua sivua ja tottuvat töhertelemään siihen, tutustumme ainakin tekstin kautta toisiimme ja toivottavasti myös hieman huonomminkin tuntemiimme kollegoihimme, tulisimme kokeilleeksi uusia toimintotapoja, harjoittelisimme opintopiirin pitämistä ja sellaiseen osallistumista, koko hanke olisi halpa, tehokas ja d.i.y. koulutusjärjestelmä, yleisten kirjastojen keskuskirjastona toimivassa Helsingin kaupunginkirjastossa leviäisivät kirjastoalan uutiset tehokkaammin ja niin edelleen. Omille hyville ideoilleen on helppo keksiä selityksiä miksi ne ovat niin erinomaisia 🙂

En ole nyt kuitenkaan tähän mennessä  saanut aikaiseksi pistää hommaa pystyyn, joten päätin tehdä niin, että lähetän ilman mitään kaksista suunnitelmaa pari omaa lehteäni  sisäisellä postilla joillekin kollegoilleni ja laitan ohjeeksi tehdä merkintöjä ja laittaa lehti kiertoon muutamalle muulle kollegalle ennenkuin se palautuu minulle. Eli lähden sangen organisoimattomasti liikkeelle, lehtien vastaanottajiksi ei erikseen ilmoittauduta vaan kukin valitsee mielivaltaisesti jonkun. Katsotaan miten käy…

Kirjastovirkailijapäivät 2008

En nyt aio suuresti kirjoittaa päivien kulusta tänne blogiini. Jossain tulevassa Kirjastolehdessa, ehkä numerossa 6/2008 nimittäin toivottavasti julkaistaan (tarkoituksellisen melko mitäänsanomaton) juttuni päiviltä. Se on oikeastaan jonkinlainen reportaasi jossa käydään kursoorisesti läpi mitä päivillä tapahtui. Kun lehti on julkaistu, julkaisen tekstin abouttirallaa samassa muodossa täällä blogissani. Siihen tosin menee vielä aikaa, kyseinen Kirjastolehti tulee ulos joka tapauksessa muutama kuukausi tapahtuman jälkeen. Ja ne Kirjastovirkailijapäiväthän olivat siis 25.-26.9.2008 Lahden kaupunginkirjastolla. Mahtoiko kukaan tätä lukeva olla paikalla?

Järjestäjän ominaisuudessa mieleen tuli se, että workshoppien pitäisi oikeasti olla työpajoja ja toiminnaltaan lähtökohtaisesti tavoitteellisia. En ole itse ollut ehkä yhdessäkään oikeasti hyvässä workshopissa mukana. Toki olen turissut pienissä ryhmissä sellaisina ajankohtina, joina ohjelmaan on merkitty ”workshop”.

Olisi hyvä antaa workshopien vetäjille ohjeita ja tavoitteita joihin luotsata, toki jättäen tilaa heidän omalle fasilitoinnilleen jos heiltä hyviä ideoita löytyy. Tällälailla työpajoista saataisi jotain ainakin puolikonkreettista irti eikä pelkkää turinaa. Joskus workshop saattaa ilmentyä luentona, eikä sekään ole oikein hyvä. Alustus tai pieni luento voi toki olla paikallaan, mutta kyllä koko ryhmän pitää osallistua jos halutaan puhua oikeasta työpajasta. Tästä aiheesta on varmaan kirjoitettu monen monta webbisivua, kirjaa ja opasta. Minun kannattaisi ehkä tutustua johonkin niistä.

Pahimmillaanhan workshopeissa taannutaan epä-älylliseen whinettämiseen asioista joille ei ole nähtävissä muutosta ja joista kaikki ovat suorastaan tottuneet whinettämään. Whinettäminen on itseään paisuttava, sokea prosessi ja tartuttaa pahaa oloa, pessimismiä ja älyllistä laiskuutta sellaisiinkin osallistujiin joissa sitä ei entuudestaan ole. En sano etteikö vertaisterapialle olisi tarvetta, mutta asioita pitäisi kutsua niiden omilla nimillä.

Nämä ajatukset siis itselleni korvan taakse ensi kertaa varten kun olen organisoimassa jotain tapahtumaa.

Lea Salo on näköjään kirjoittanut Kirjastoseuran musiikkityöryhmän blogiin yhteenvedon ja koonnut hieman esitystäkin.

Isä Mitrosta mieleen jäi kepeä flirtti yleisön kanssa ja hyvä puhujahan heti ymmärtää mistä naruista vedellä vakavamman asian lomassa. En voinut olla kiinnittämättä huomiota myös siihen, että kireätahtisesta maailmastamme puhuessaan Mitro mainitsi laskujeni mukaan kolmesti olleensa itse kovassa kiireessä ja tämän vuoksi jotain oli tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta. Mahtaako kiire (ja toisaalta, kiireen myytti) vaivata hitausapostoleitakin. Aiheella vitsaili Carl Honorékin Megapolis 2023 -tapahtumassa Kirjastovirkailijapäiviä seuraavana lauantaina Stadissa.

Lahden Suurmäki on muuten aika vaikuttava rakennelma. Oikeasti. Kävin noin puolentoista tunnin podcast-kävelyllä kaupungin vastaanoton jälkeen ja olihan toki kierrettävä legendaarisilta radiomastoilta Suurmäelle.

Vietettyäni perjantai-illan Lahdessa siirryin siis Megapolis 2023:een. Aamupäiväksi oli Oranssi järjestänyt Elävä kirjasto -tapahtuman. Opin, että asiasta on olemassa Euroopan neuvoston kustantama opas Don’t judge a book by its cover—The Living Library organiser’s guide (ISBN 92-871-5766-99) joka on käännetty suomeksikin, nimellä Elävä kirjasto—Järjestäjän käsikirja (ISBN 92-893-1205-X). Asiaa käsittelevä sivusto on elavakirjasto.fi. Kysehän on siis siitä, että tyypillisesti väliaikaisesta ”kirjastosta” voi ”lainata” ihmisen jututettavakseen, joka edustaa jotain epämiellyttäväksi kuviteltua ihmisryhmää. Systeemi kehitettiin Tanskassa vuonna 2000 ja tarkoitus oli hälventää ennakkoluuloja.

Sähköpostin käyttö kirjastossa ja kirjaston väitetty yhteisöllisyys

Olen tässä hieman lueskellut Kirjastolehtiä 1/2008 ja 2/2008. Muutama asia on tullut mieleen. Kirjoitan näistä useamman blogimerkinnän, kohdistamatta näitä vastauksina yksittäisiin artikkeliin. Pitäkäähän kiinni niistä nutturoistanne!

Miksi kirjastoissa pidetään tärkeänä tarjota henkilökohtaisia kommunikointipalveluja kuten sähköpostia, ja jopa Mese ja Skype-opetustakin tarjotaan. Eihän siellä koskaan ole opetettu puhelimenkaan käyttöä. Kirjastolehteä lukiessa saa sellaisen kuvan, että kirjasto on hyvinkin yhteisöllinen kohtaamispaikka, tai pikemminkin saa kuvan että kirjastolaiset ajattelevat tai haluavat ajatella näin. Eihän kirjastossa ole saanut edes puhua, ja kännykkäkielto on edelleen yleinen. Ainoa diskurssi jota kirjastossa voidaan hyväksytysti käydä tapahtuu kokoelman kautta; joku kirjoittaa ja julkaisee kirjan tai lehtiartikkelin ja tämä hankitaan kirjaston kokoelmaan. Joku toinen taas lukee sen ja kirjoittaa samasta aiheesta toisen kirjan tai lehtiartikkelin joka sekin hankitaan kirjaston kokoelmaan. Tietysti tämä on jonkinlaista keskustelua tämäkin, mutta yhteisöllisyydeltään erittäin heiveröistä.

Vaikka netissä julkaistuja tekstejä (foorumi-keskustelut, blogikommentit, wiki-muokkaukset tm. näkyvillä olevat) pitäisikin uudenlaisena kirjallisuutena (joka on perusteltua), ei sähköpostia tai muuta julkaisematonta asiointia voi laskea samaan joukkoon. Sähköposti on vastaavanlainen kirjallisuuden muoto kuin kirjeiden kirjoittaminen. Ehkä joskus sankarin aseman saaneiden henkilöiden sähköpostinvaihtoa julkaistaan heidän kuolemansa jälkeen kuten kirjeenvaihtoakin on julkaistu. Jos kirjallisuuden ja myös kirjallisuuden tuottamisen monipuolinen tukeminen on kirjastojen tehtävä, tässä mielessä sähköpostin käytön tarjoamista voidaan pitää perusteltuna mutta aika kaukaa on haettava.

Kirjastoissa ei ole (ilmaisia) yleisöpuhelimia. Miksi pääsy sähköpostiin on kirjaston tehtävä? Siksikö ettei mikään muukaan julkishallinnon toiminto tarjoa tuota palvelua ja laajan asiakaskontaktinsa vuoksi kirjasto on jonkinlainen muualta karsittujen yhteiskunnallisten palvelujen kaatopaikka jonne rippeet siirretään kun niitä ei haluta tuottaa muualla? Miksi sähköpostin käytön tarjoaminen edes on julkishallinnon tehtävä, jos teleliikennetoiminnotkaan eivät ole. Kirjasto on teleliikennelaitoksen, oppilaanohjauksen, nuorisotyön ja sosiaalitoimen epäammattimainen korvike.

Onko sähköpostin käytön tukeminen kirjastossa oikeasti tavallaan vahinko, sillä sitä tehdään tietokoneilla jotka on varsinaisesti hankittu ja tarkoitettu tiedonhakuun eikä ensinkään mihinkään omien asioiden hoitoon?

J. J. Kasvin haastattelussa Kirjastolehdessä 2/2008 sanotaan:

Nuorille internet on uutisten ja tiedon lähde, televisio ja lehdet viihteen välineitä. Munasta on tullut tietoteknisesti viisaampi kuin kana. ”Lapset ja nuoret joutuvat itse kasvattamaan itsensä tietoyhteiskunnan sosiaaliseen kulttuuriin”, sanoo Kasvi.

Viisauden sanoja herra Kasvi, jälleen. Artikkelissa on paljon hyvää asiaa.

Mikä muuten on tietoyhteiskunta? Onko se yhteiskunta, joka rakentuu tiedon (ei luulon tai uskomusten) varaan vai sama kuin tietoyhteiskuntaa edeltävä yhteiskunta paitsi että veroilmoitus ja yhteishaku tehdään weblomakkeella?